Ouragan silitteli ystävällisesti Ryun vartaloa käsiensä alla, hän olisi voinut olla siinä ja suudella elementalistia vaikka kuinka pitkään, mutta pieni, kivusta kertova äännähdys sai Ouraganin vetäytymään kauemmas. Oliko hän vahingossa satuttanut Ryuta? Huolestuneena Ouragan katseli rakastettuaan, ja tajusi, että kipu johtui murtuneesta kädestä, jota elementalisti oli yrittänyt liikuttaa. Haltia naurahti aivan hiljaa ja silitti Ryun kasvoja, antaen suukon toisen otsalle.
"Ei tässä ole mihinkään kiire, kehosi paranee kyllä. Sitäpaitsi, saan ainakin hyvän syyn hoivata ja hemmotella sinua."
Ouragan laski leukansa vasten Ryun päälakea lepäämään, silitellen elementalistin keho pitkin vedoin.
"Sitten emme kutsu häntä tänne. Parantamisen ei tarvitse tapahtua hetkessä, sellainen ei pidemmän päälle tee hyvää keholle."
Jostain syystä Ouragan arveli, ettei tämä kyseinen parantaja ollut yhtään sen selväjärkisempi, kuin Sayashi. Oli vaikea ymmärtää, miten kukaan oli ikinä kestänyt sellaista, mitä Ryu oli käynyt läpi? Miksi sellaista edes kävi joillekkin? Maailma oli iso mysteeri, jopa pitkäikäiselle haltialle.

Varovasti Ouragan laski Ryun sylistään ja otti elementalistia kädestä.
"Ehkäpä veljeni osaa auttaa sinua. Hän ei suoranaisesti ole parantaja, eikä voi hetkessä tehdä oloasi paremmaksi, mutta hän ainakin voi nopeuttaa toipumista. Haluaisitko hänet tänne?"
Ouragan kysyi ystävällisesti. Omasta puolestaan hän olisi mieluiten vain maannut Ryun vierellä koko päivän ja silitellyt hänen hiuksiaan, mutta elementalisti tarvitsi jonkinlaista parantajaa. Tietysti, Mercuren mukana tulisivat varmasti Tache ja Ace. Ei Ouraganilla ollut mitään nuoria haltioita vastaan, mutta jaksoiko Ryu ottaa vastaan vieraita? Sitäpaitsi, Acen tuntien, hän esittäisi vaikka millaisia kysymyksiä ja omalaatuisia kommentteja, kun kuulisi entisen opettajansa olevan Ryun rakastaja.

Ryu antoi päänsä levätä Ouraganin rintaa vasten. Hän hymyili hieman toisen aikeille hemmotella häntä ja hän mietti, mitä kaikkea hemmottelu mahtaisi sisältää. Hänellä ei ollut paljoa kokemusta minkäänlaisesta hemmottelusta, joten ajatus siitä, että häntä hemmoteltiin, sai elementalistin pään hieman pyörälle.

Ryu kohotti hieman katsettaan haltiaan tämän mainitessa veljensä. Hän muisteli nähneensä tämän muutama päivä aikaisemmin. Hän muisti myös, että oli luullut tätä ensin toiseksi Ouraganiksi. Häntä hieman nolotti, kun ei ollut tajunnut heti, että toiset olivat veljeksiä. Ryu oli hetken luullut tulleensa hulluksi. Ehkä nyt oli hyvä tilaisuus nähdä omin silmin, mitä eroa veljeksissä oli. Nämä näyttivät niin samalta, että Ryuta alkoi hermostuttaa, ettei hän tunnistaisikaan heitä toisistaan.

"Kyllä hän minun puolestani saa tulla", Ryu kuiskasi ja mietti, missä Mercure mahtoi majailla. Hän ei ollut ennen nähnyt tätä Mirassa. Ryu muisteli, että Ouraganin veljen mukana oli ollut myös joku nainen, arvatenkin Mercuren puoliso tai tyttöystävä. Melko lyhyt nainen haltiaksi. Ryu ei muistanut kunnolla, miltä nainen oli näyttänyt, mutta sen hän muisti, että tämä oli ollut lyhyt. Hän alkoi miettimään, oliko tämä sittenkään haltia. Sittenhän se selviäisi, kun Mercure tulisi ja toisi naisenkin mukanaan. Sitä paitsi hän oli kiinnostunut Ouraganin ystäväpiiristä. Olisi mielenkiintoista tavata henkilöitä, jotka olivat läheisiä haltialle.

Ouragan suukotti lempeästi Ryun otsaa. Hän ei millään haluaisi nousta, mutta olisi pakko, mikäli hän haluaisi hakea veljensä. Ja nyt kun Ryu oli antanut suostumuksensa, ei ollut mitään tekosyytä, jonka turvin illuusionisti voisi jäädä vuoteen lämpöön ja rakkaansa vierelle. Miten epäreilua. Mutta jos haltia oli tosissaan, tietysti elementalistin terveys oli etusijalla.
"Haen hänet. Mercure ja hänen kumppaninsa Shira ovat, ainakin toistaiseksi, majoittuneet Acen ja Tachen luokse."
Ouragan tiesi, että näyttäytyisi Acen ovella ja veisi Mercuren mukanaan, koko poppoo seuraisi samantien vanavedessä, kuin ankkapoikue. Kyllä. Jos veljekset lähtivät jonnekkin, se oli epäilyttävää. Ainakin, kun kyse oli Ryusta. Ja Ouragan tiesi, ettei voisi estää entisen oppilaansa mukaan änkeämistä, Ace oli itsepäinen kuin näätä, sille päälle sattuessaan. Vastahakoisesti Ouragan laski Ryun sylistään ja nousi seisomaan.
"En viivy kauan. Laitan pienen illuusion talosi ympärille, niin ettei mikään tai kukaan pääse sisälle minun tietämättä."
Ouragan kumartui vielä hetkeksi, ja painoi pitkän, lämpimän suudelman Ryun huulille, ennen kuin suostui vetäytymään, ja lähti ovesta ulos.

Kuten Ouragan oli epäillyt, koko lauma seurasi häntä. Jopa Fenris liikuskeli heidän mukanaan, häntä heiluen, vaikkei tainnut ymmärtää, mihin kaikki olivat menossa. Ouragan ei ollut koko matkan aikana sanonut sanaakaan, vaikka nuoret haltiat olivat mankuneet häneltä tietoa. Ehei. Ouragan pysytteli hiljaa ja johdatti veljeään läpi kaiken hälinän ja ihmisvilinän. Näin sekalainen seurakunta varmasti herätti kummastusta. Tullessaan takaisin, Ouraganin varjot palasivat takaisin hänen hihojensa suojiin, poistaen suojan talon ympäriltä. Tuskin Ouragan oli ehtinyt edes avata ovea ja kutsua Mercurea peremmälle, tutustumaan Ryuhun, kun Tache mönki kahden vanhemman haltian välistä, ja juoksi suoraan elementalistin luokse, hypäten sängyn jalkopäähän.
"Ryu! Miten sinä voit? Mitä on oikein tapahtunut? Olimme niin huolissamme molemmat!"
Tachen ääni oli melkein huolesta itkuinen, hänen ottaessa ystävänsä kädet omiinsa.
"Minihaltiat, jättäkää Ryu nyt rauhaan. Voitte jutella myöhemmin, kunhan Mercure on saanut hänet tutkittua."
Ouragan yritti paimentaa nuorempiaan, vaikka tiesi sen turhaksi. Jopa Fenris jolkotti sängyn luokse, laskien suurta päätään sen reunalle, vinkuen hiljaa ja kerjäten rapsutuksia. Mercure pysytteli toistaiseksi eteisessä, antoi nyt ystävysten hoitaa jälleennäkeminen.

Ryu nyökkäsi hieman hymyillen ja katsoi rakastaan - no, rakastuneena. Hän huomasi toisen pienen vastahakoisuuden lähteä ja se sai hänen vatsassaan aikaan oudon tunteen. Aivan kuin siellä olisi lepattanut perhosia. Jälleen kerran Ryu oli onnellinen, että istui sängyssä Ouraganin suudellessa häntä. Muuten hänen polvensa olisivat varmasti pettäneet. Hän vastasi suudelmaan hellän lämpimästi ja jäi katsomaan Ouraganin perään, kun tämä viimein lähti.

Ryu huokaisi hieman ja haroi terveellä kädellään hiuksiaan hieman. Hän kosketti hieman kaljuja kohtia, joihin oli alkanut kasvaa hieman jo hiusta. Kuinkahan siinä menisi, että hiukset olisivat jälleen samanlaiset kuin ennen? Hetken hän mietti, että leikkaisi ne kokonaan lyhyiksi, mutta hylkäsi ajatuksen pian. Hän piti hiuksistaan pitkinä.

Ovelta kuului ääniä. Ryu heräsi niihin ja tajusi, että todellakin nukahtanut. Hän oli taas nähnyt painajaisia ja unen keskeytys oli tullut juuri sopivasti. Hieman sekaisena hän kohensi asentoaan huomatakseen Acen ja Tachen hänen sängyssään. Tache oli hypännyt jalkopäähän ja Ace hänen viereensä istumaan. Ryu yritti nauraa ääneen, mutta suusta tuli pelkkää pihinää. Hän rykäisi hieman ja katsoi kahta ystäväänsä hieman piristyneempänä.

"Älä nyt, Ouragan", Ryu kuiskasi tuskin kuuluvalla äänellään. "He ovat olleet huolissaan." Hän hymyili ja katsoi Ouragania hymyillen hieman. Samalla hän huomasi myös Mercuren ja tämän vierellä seisovan naisen, joka siis todella oli Mercuren kumppani. Nainen nyökkäsi tervehdyksen ja hymyili, johon Ryu vastasi samalla lailla. Sitten elementalisti kääntyi Tachen ja Acen puoleen ja puristi hieman Tachen käsiä.

"Voin vielä aika kehnosti, mutta olen hengissä, kiitos Ouraganin", Ryu kuiskasi. "Tapahtui niin, että jätin Sayashin lopullisesti ja siksi olen tässä kunnossa. Enkä pysty puhumaan tämän kovempaa."
Ace katsoi ystäväänsä kyyneleitä silmissään.
"Viimeinkin", haltia sanoi ja halasi Ryuta varovasti. "Näytät kamalalta, mutta ihanaa, että olet hengissä."
Ryu nyökkäsi.
"Ouragan ilmeisesti löysi minut puiston läheltä. En vieläkään käsitä, miten olin päässyt edes sinne asti", Ryu sanoi hiljaa ja Ace halasi häntä uudestaan.
"Minä lopetan tasan työt siinä baarissa. En halua olla missään tekemisissä sellaisen hirviön kanssa", Ace sanoi päättäväisenä ja Ryu nyökkäsi.
"Minäkään en ole enää siellä töissä", hän kuiskasi.

Toisin kuin Sayashi, Ouragan ei heti tullut mustasukkaiseksi, jos joku toinen mies oli Ryun lähettyvillä. Varsinkin, jos kyseessä oli Tachen tai Acen kaltainen tapaus, Ryun hyvä ystävä. Ouragan huokaisi syvään ja pudisteli päätään. Minihaltiat olivat todellakin osoittaneet juuri sellaisen draaman heti sisään tullessaan, että Ouragan saattoi vain olla nolo entisen oppilaansa puolesta. Hän oli jauhanut ylpeydestä ties kuinka kauan, mutta oppi ei selvästi ollut mennyt perille. Toisaalta, kyseessä oli iloinen jälleennäkeminen, joten mikäs siinä. Halikoot nyt sydämensä kyllyydestä. Samalla hän ehti vaihtaa muutaman sanan Mercuren kanssa, vaikkei mitään äärimmäisen tärkeää. Kuulumisia lähinnä. Ja Mercure tuntui olevan ylpeä, että Ouragan oli vihdoinkin löytänyt elämäänsä jonkun rakkaan. Ei Mercurea ollut koskaan kiinnostanut, olisiko veljen kumppani mies vai nainen, kunhan olisi nyt joku.

Tache oli hyvillään kuullessaan, että Ryu ja Ace eivät enää työskentelisi Sayashin palveluksessa, se sadisti ei ansainnut ketään lähettyvilleen. Tache olisi halunnut kysellä niin paljon lisää Ryun kokemuksista ja tapahtumista, mutta pelkäsi hiukan heidän takanaan seisovaa Ouragania.
"Sanoinhan, ettei sen kanssa pitäisi työskennellä."
Tache mutisi hiukan, muttei sen enempää viitsinyt viisastella. Sen sijaan nuori haltia halasi myös varovasti Ryuta.
"Mutta kaikkein tärkeintä on, että olet tosiaan hengissä. Ja näinkin hyvässä kunnossa."
Tachen kyyneleet vaihtuivat nopeasti säteilyyn onnesta, hänen tietäessään, että Ryu paranisi, eikä hänen tarvitsisi enää koskaan kohdata Sayashia.

"No niin, minihaltiat, tulkaahan nyt. Antakaa Mercurelle hieman tilaa."
Ouragan nosti Acea hiukan paidan niskasta ja nosti Tachen kainaloonsa, viedäkseen nuoret kauemmas ja pois tieltä. Vaikka Ace ja Tache olivat pitkiä, se ei tuntunut haittaavan Ouragania, joka vei, suhteellisen ystävällisesti, juniorit muualle.
"Kiitos Ouragan, vaikka vähempi dramatiikka olisi riittänyt."
Mercure kommentoi lempeästi, kävellessään vuoteen luokse. Mercure istahti Ryun vierelle ja hymyili rauhoittavasti.
"Olen Mercure, Ouraganin veli, ja minua pyydettiin haavojesi takia. Olen sokea, joten en näe haavojasi, minun pitää tuntea ne, mutta jos kosketukseni tuntuu epämiellyttävältä, sano se heti. Lopetan samantien, jos et tunne oloasi hyväksi."
Mercure pyrki olemaan hyvin kohtelias ja rauhoittava, jotta Ryu ei tuntisi oloaan kiusalliseksi.

Ryu katseli kahta rakasta ystäväänsä pieni hymy huulillaan. Heidän läsnäolonsa olikin todella piristävää ja hänen parantumisintonsa sai näiden energisyydestä lisää pontta. Hän toivoi jälleen voivansa nauraa ääneen ystäviensä kanssa. Nyt hänen naurunsa oli miltei mykkää pihinää.

"Niin. Se on tärkeintä", Ace yhtyi Tachen sanoihin ja halasi Ryuta ja Tachea samaanaikaan. Syntyi oikea ryhmähali, joka kesti hetken aikaa. Ryun kasvot sädehtivät, kun he viimein irtautuivat.
"Ihanaa, että tulitte katsomaan minua", hän kuiskasi ja Ace pörrötti hieman hänen hiuksiaan - varovasti tosin.
"Minä voin laittaa sinun hiuksesi heti, kun vain haluat. Olen taitava", haltia sanoi osoittaen omaa taiten tehtyä kampaustaan ja Ryu nyökkäsi nauraen pihisevää nauruaan.

Sitten Ouragan olikin jo napannut kaksi haltiaa mukaansa ja Ryu peitti suunsa terveellä kädellään, peittäen lähes kuulumattoman naurun. Hetkeksi hänen kätensä eksyi kaulalle ja hän nieleskeli. Kurkkuun sattui hieman ja se oli edelleen kaula oli arka myös ulkopuolelta. Se oli myös ketjun jättämillä mustelmilla.

Ryu käänsi katseensa sängyn vierelle tulleeseen mieheen, joka oli aivan Ouraganin näköinen, mutta tuntui kuitenkin olevan erilainen. Pistävin ero oli kuitenkin se, että Mercure oli peittänyt silmänsä huivilla. Hetken Ryun teki mieli ottaa huivi pois nähdäkseen, oliko veljesten silmät samanlaiset, mutta ei sentään toteuttanut mielitekoaan.

"Selvä", Ryu kuiskasi hiljaa ja hieman epäröintiä äänessään toisen sanoihin. Hän vilkaisi Ouraganiin ja asettui sitten makaamaan vuoteelle. Hän mietti, pystyikö sokea mies olemaan niin hyvä parantaja, mitä Ouragan väitti. Hän luotti kyllä Ouraganiin, mutta vielä hän osannut luottaa tämän veljeen, vaikka tämä miten oli Ouraganin rakas veli. Ryun omat sukulaissuhteet eivät olleet niin vahvoja. Ties missä isäkin oli ollut kaikki nämä vuodet. Hän ei tiennyt, oliko tämä edes elossa.

Ouragan suostui päästämään minihaltioista irti, vasta kun molemmat näyttivät olevan rauhoittuneita tarpeeksi. Ouragan yksinkertaisesti päästi irti, ja antoi molempien rojahtaa lattialle. Tachesta lähti pieni äännähdys, hänen tehdessä tuttavuutta lattian kanssa, mutta pian nuori haltia nousi istumaan, seuratakseen katseellaan mahdollista Ryun parantamista. Enää nuori haltia ei puhunut mitään, hän tajusi olla hiljaa tällaisena hetkenä. Ja Ouragan kyllä hiljentäisi molemmat juniorit heti, jos he kävisivät liian äänekkäiksi. Mutta enemmän Ouragan oli kiinnostunut sillä hetkellä Ryusta. Hän seurasi katseellaan elementalistin reaktiota, Mercuren tullessa hänen lähelleen. Mikäli Ryu sattui katsomaan Ouragania, hän näkisi rohkaisevan hymyn.

Myös Mercure hymyili. Hän ymmärsi hyvin, ettei Ryu välttämättä luottanut häneen kovin hyvin, eikä oikeastaan tarvinnutkaan. Mercure aisti, että elementalisti oli kovia kokenut, joten oli turhaa odottaa mitään yhden yön henkistä paranemista. Tai fyysistä. Tänä yönä Ryu ja Ouragan voisivat korkeintaan nukkua vierekkäin, ei muuta.
"Sinulla ei ole mitään hätää, nuori elementalisti."
Mercure vielä hymähti ja laski toista kättään Ryun kehon ylle. Varovasti Mercure laski kättään elementalistin keholle, ja piti hetken paikallaan, tunnustellen sydämen sykettä ja veren liikettä kehossa. Veri kertoi paljon luonnonmaagille, sen avulla aisti, missä kohtaa kehossa se ei kunnolla pumpannut. Varovasti Mercure liikutti sormenpäitään Ryun keholla, varsinkin murtuneella kädellä. Lopulta Mercure nosti kätensä.
"Kehosi on parantunut hyvin, mitään kriittistä ei ole. En voi parantaa sinua tässä ja nyt, mutta voin nopeuttaa kudosvaurioiden korjaantumista. Luultavasti olet jo viikossa kävelykunnossa."
Mercure nousi sängyltä ja ojensi Ouraganille pienen pussin. Se sisälsi luutumista ja lihasjänteiden uusiutumista nopeuttavaa seosta, jota saattoi lisätä teehen.
"Voimmeko nyt mennä taas halaamaan häntä?"
Tache piipitti lattian tuntumasta, ja Mercure taputti nuorta haltiaa päälaelle.
"Minun puolestani."
Tache loikkasi samantien takaisin sängylle, ja Ouragan siirtyi hetkeksi Acen vierelle.
"Ace, toivottavasti et..pahastu, että paras ystäväsi on rakastajani."
Ouragan ei ollut varma, miten hänen entinen oppilaansa suhtautuisi uutiseen.

Ouraganin päästäessä irti Acen paidan niskasta, haltia sai juuri ja juuri pidettyä tasapainonsa, ettei olisi kaatunut rähmälleen lattialle, kuten Tachelle kävi. Hän mutisi jotakin itsekseen, hieroen niskaansa ja vilkuili äreänä Ouraganiin. Tämän olisi tarvinnut vain pyytää, niin hän olisi astunut kauemmas. Kyllä hänkin ymmärsi, että Ryun terveys oli nyt etusijalla. Hän kääntyikin katsomaan, mitä Mercure teki nuorelle elementalistille ja nojasi hieman kirjahyllyyn.

Ryu oli hiljaa paikoillaan Mercuren tutkiessa häntä. Hän ei kuitenkaan pystynyt olemaan täysin rentona vieraan haltian läheisyydessä. Ouraganin läsnäolo helpotti ja auttoi häntä kuitenkin pysymään melko lailla rauhallisena. Tieto siitä, että ystävät olivat ympärillä, oli rauhoittavaa. Kun Mercure puhui ja kertoi tutkimuksensa tuloksen, elementalistin kasvot sulivat hymyyn. Pian se kuitenkin häipyi, kun hän tuli ajatelleeksi ääntään.
"Mercure", hän kuiskasi, tarttuen haltiaa hihasta, irrottaen otteensa kuitenkin samantien. "Entä.. milloin ääneni palautuu?" hän kysyi suoraan, samalla kun Tache kipusi sängylle.

Ace katsoi Ouraganiin oudon vakavana, kun tämä puhui.
"En minä siitä pahastu. Sinun olisi vain pitänyt olla jättämättä häntä yksin näin pitkäksi aikaa. Siitä, jos mistä, olen sinulle vieläkin katkera", hän puhui hiljaa haltiakielellä, yrittäen etteivät muut kuulleet hänen sanojaan. "Oikeastaan olen katkera itselleni siitä, että annoin sinulle sen teen. Yritin saada teitä yhteen jo silloin, kun kuulin Asamen rakastuneen sinuun, mutta... en arvannut, että siinä kävisi näin."

Mercure kääntyi takaisin Ryun puoleen, hän oli kyllä muistanut äänen, muttei vain halunnut sanoa siitä mitään. Nyt kuitenkin Ryu oli kysynyt asiaa, eikä maagi voinut valehdellakkaan. Huokaisten syvään, Mercure istui takaisin Ryun vierelle, jolloin Tache ymmärsi melkein vaistomaisesti antaa tilaa vanhemmalle haltialle.
"Ystäväiseni, äänesi on kovin vaurioitunut. En ole varma mikä sen aiheutti, mutta äänihuulesi ja kurkunpää ovat vaurioituneet niin pahoin, etten usko niiden koskaan palautuvan ennalleen. Arpikudosta alkaa syntyä nopeasti, jolloin puhuminen ei satu enää, mutta pelkään pahoin, että äänesi tulee pysymään heikkona."
Mercure inhosi tällaisia tilanteita. Hän halusi olla rehellinen, ja olikin, mutta yritti kertoa asian mahdollisimman varovasti, sillä äänen menetys taisi olla todella iso asia Ryulle. Asioiden valoisa puoli oli, ettei ääni lähtenyt kokonaan, se oli vain hiljaisempi. Tosin, se varmaan tarkoitti, ettei Ryu voisi enää esimerkiksi laulaa. Mercure oli aistinut veren kurkussa, sen lukuisissa haavoissa, jotka olivat liian pieniä korjattaviksi, mutta liian suuria, jotta niistä ei olisi mitään ongelmaa.
"Mutta tulet ainakin täysin kuntoon noin muuten. Sinulle ei pitäisi jäädä erityisemmin arpia tai muita ruhjeita muistuttamaan tapahtumasta."
Mercure edes yritti olla positiivinen.

Myös Ouraganilla oli vähän kiusallinen hetki elämässään. Acen luonnottoman vakava ilme kertoi paljon, jo ennen kuin haltia edes puhui. Ouragan ymmärsi hyvin, miksi Ace oli niin katkera hänelle.
"Tiedän Ace, et uskokkaan miten vihainen olen siitä itselleni. Mutta toivon sinun ymmärtävän, etten koskaan tarkoittanut näin tapahtuvaksi, enkä halunnut satuttaa Ryuta. Minä aijon kohdella häntä todella hyvin, ja puhdistaa Sayashin jättämän henkiset ja fyysiset haavat lopullisesti. Ryuta ei tule enää sattumaan."
Ouragan puhui myös haltiakielellä. Hänen äänensä oli varma ja päättäväinen tavallista enemmän ja hän katsahti Ryuta sivusilmällään. Ryu oli antanut hänelle anteeksi hylkäämisen, mutta se ei riittänyt. Ouragan halusi myös Acen anteeksi annon, hän oli sentään ollut illuusionistin oppilas, ja jopa hyvä ystävä.
"Tiedät, miten paljon inhoan siteerata itseäni, mutta teen sen kuitenkin. Muistat varmaan, kun opetin, että eilinen on mennyttä, eikä siihen saa jäädä kiinni, koska muuten ei osaa jatkaa tulevaan. Myönnän, että tein kamalan virheen, mutta olen oppinut siitä, ja aijon muuttaa asiat. Ainoastaan idiootti ei opi virheistään."
Ouragan piti pienen tauon ja huokaisi syvään, jonka jälkeen hän laski kätensä Acen olkapäille.
"Joten, pyydän anteeksiantoa myös sinulta, Ace. Olit loistava oppilas, ja vielä loistavampi ystävä, enkä halua menettää sitä. Olen kantanut vastuuni ja kärimykseni, joten toivon sinulta, että annat minulle vielä mahdollisuuden."

Ryu kuunteli hiljaa sanoja, jotka tulivat tuon sokean parantajan suusta. Hän oli pelännyt jotakin sellaista, mutta kun se sanottiin vasten kasvoja, asia ei muuttunut siitä sen helpommaksi. Tietämättömyyden taakka kuitenkin lähti hänen sydämeltään ja hetkeksi nuori elementalisti sulki silmänsä.
"Miten minä arvasin sen?" Ryu kuiskasi tuskin kuuluvasti ja huokaisi. Sayashi oli tosiaan tehnyt jotakin peruuttamatonta, jotakin, mikä muistuttaisi aina tämän olemassaolosta, kun hän vain avaisi suunsa.
"Olen kuitenkin tyytyväinen, että olen hengissä. Kiitos, Mercure", hän kuiskasi. Ryussa oli herännyt taistelutahto, joka häneltä oli puuttunut kauan ja kiitos siitä kuului erityisesti Ouraganille, joka näytti käyvän vakavaa keskustelua Acen kanssa. Hän kurtisti hieman kulmiaan, kun huomasi kaksikon kauempana. Mercuren kumppani Shira taas seisoi hiljaa ovensuussa, katsellen huoneen tapahtumia hiljaa ja ilmeisesti tehden omia johtopäätöksiään kaikesta. Naisen silmät eivät paljastaneet lainkaan, mitä tämä ajatteli tai tunsi sillä hetkellä. Tämän ilme oli kuitenkin vakava ja valpas eikä mikään jäänyt tältä huomaamatta.

Ace tutkaili Ouragania katsellaan päästä jalkoihin tämän puhuessa. Hän uskoi kyllä Ouragania, mutta häneltä menisi aikaa kunnolla leppymiseen.
"Saat kyllä anteeksiantoni", Ace kuiskasi. "Mutta älä odota, että lepyn niin helposti. Sitten, kun todella huomaan, että olet Ryun arvoinen, saat lopullisesti anteeksi. Uskon kyllä, että olet, mutta silti... Minä en enää luota sinuun kuin ennen. Saat tehdä lujasti töitä, että saat luottamukseni takaisin. Ehdotan siis, että keskityt vain ja ainoastaan Ryuhun. Älä jätä häntä enää yksin."
Ace katsoi päättäväisesti opettajaansa ja kääntyi sitten kannoillaan. Hän oli huomannut Ryun tuijotuksen ja lähti nyt kohti sänkyä leveä hymy huulillaan. Hän hyppäsi sängylle Tachen viereen ja kietoi kätensä rakkaansa ympärille, katsellen kuitenkin Ryuta hymy huulillaan. Ryu katsoi takaisin ja hänen silmänsä kapenivat hieman.
"Ace... tuo sinun ilmeesi on jokseenkin epäilyttävä", elementalisti kuiskasi suupieli nykien hymyä.
"Minähän vain hymyilen", Ace sanoi viattomasti.
"Sinä hymyilet arveluttavasti", Ryu vastasi.
"Enkä hymyile", haltia vastasi.
"Hymyiletpäs", elementalisti intti.
"Enpäs", haltia virnisti ja Ryu naurahti. Acella oli jotakin mielessään, sen näki selvästi, mutta Ryu ei jaksanut inttää vastaan. Ilmeisesti Ace ei ollut kertomassa ajatuksistaan, joten Ryu jätti aiheen sikseen.

Mercure ei voinut tehdä enempää Ryun hyväksi, joten hän luultavasti olisi vain tiellä, jos nyt jäisi enää paikalle. Sitäpaitsi, Ryu tarvitsi kaikista eniten lepoa sillä hetkellä, vain kunnollinen, rikkumaton rauha saisi Ryun parhaiten kuntoon. Mitään sanomatta Mercure palasi Shiran luokse ja otti naista käsistä kiinni.
"Meidän kannattaa lähteä, en halua häiritä enempää."
Se, mitä Mercure ei sanonut ääneen, oli ahdistus, joka häntä vaivasi kaupunkiasunnoissa. Hän oli liian kaukana rakkaan metsänsä läheisyydestä, jotta olisi tuntenut oloaan täysin hyväksi ja rennoksi. Mutta jos Shira vain halusi vielä jäädä kaupunkiin, Mercure jäisi myös. Hän ei jättäisi Shiraa yksin.

Ouragania ahdisti vähän eri syistä. Hän ei halunnut olla huonoissa väleissä Acen kanssa, koska nuorella haltialla ja hänellä oli kuitenkin takanaan pitkä historia. Ongelma vain oli, että toisin kuin Mercure, Ouragan oli kuumaverinen ja muutti helposti pettymyksen ja loukkaantuneisuuden vihaksi. Ouragan laski kätensä Acen olkapäiltä ja katseli nuorta haltiaa vakavana ja järkähtämättömänä. Hän oli pyytänyt anteeksi, ja jos se ei Acelle kelvanut, hän ei voinut asiaa auttaa. Ironista, että Ace luotti haltiaan, jonka sisällä oli vihan summoni, muttei pitkäaikaiseen opettajaansa. Se todella tuntui katkeralta. Mitään sanomatta Ouragan kääntyi ympäri ja käveli keittiön puolelle. Hän voisi yhtä hyvin valmistaa Ryulle lääkejuomaa. Hän kuuli kolmen nuorukaisen keskustelun, muttei reagoinut siihen millään lailla. Ouragan nojasi hieman pöytään ja katseli ulos ikkunasta. Katkeruus alkoi muuttua suruksi nopeasti ja Ouragan alkoi ymmärtää Acen luottamuksen puutetta. Ouragan unohti kokonaan tehdä teetä, sillä hän jäi miettimään, voisiko enää mitenkään korjata tilannetta. Ei hänkään aivan kaikkeen pystynyt. Elämä oli muuttunut kertaheitolla vaikeammaksi, ja Ouragan tunsi olevansa todella yksin. Hänen pitäisi korjata luottamuksensa sekä Ryuhun että Aceen, eikä hänellä ollut mitään tietoa, miten tehdä asia.

Shira katseli tapahtumia hiljaa. Hän kuunteli tarkasti, mitä huoneessa puhuttiin. Vaikka Ouragan ja Ace puhuivat hiljaa haltiakielellä, muutamia sanoja Shira erotti ja tunnisti. Ei ollut kuitenkaan hänen asiansa sotkeutua liiaksi haltioiden keskinäisiin asioihin. Hän ei tuntenut kumpaakaan niin hyvin, että olisi tehnyt mitään. Shira tuli myös tulokseen, ettei hänen sotkeentumisensa auttaisi kuitenkaan.
Shira tarkkaili myös, mitä Mercure teki. Hän oli pahoillaan Ryun äänen puolesta, mutta parempi heikko ääni kuin täysi mykkyys. Hän tiesi, miltä useamman vuoden kestävä väkivalta ja alistaminen tuntui. Siitä oli jälkiä niin hänen kasvoillaan kuin muuallakin kehossa ja ne muistuttivat alin omaa menneestä. Hän oli kuitenkin oppinut elämään arpiensa kanssa, löytänyt jopa onnen Mercuren kanssa. Haltia tulikin hänen luokseen ja otti hänen käsistään kiinni. Shira hymyili ja silitti toisen käsiä peukaloillaan lempeästi ja rauhoittavasti. Hän oli huomaavinaan, ettei Mercure liiemmin pitänyt täällä olosta. Sivusilmällä Shira katsoi kuitenkin Ouraganin perään, joka katosi pois huoneesta. Hän huomasi myös Ryun katsovan tämän perään.

"Odota pieni hetki, niin lähdetään", Shira sanoi Mercurelle ja kohotti hieman haltian käsiä ja painoi hellän suukon toisen kämmenselkään ennen kuin irrotti otteensa. "Haluan sanoa muutaman sanan Ryulle."
Shira käveli toisen elementalistin luokse kasvoillaan ystävällinen hymy. Hän hymyili hieman myös Acelle ja Tachelle ennen kuin laski kätensä lempeästi Ryun olkapäälle.
"Lähdemme nyt Mercuren kanssa", Shira sanoi nuorelle elementalistille, jolla ei oikeastaan vaikuttanut olevaan ikää kovin paljoa enempää kuin hänellä itsellään. "Halusin vain sanoa, että olet hyvissä käsissä. Elämä on vaikeuksia täynnä eikä niitä voi paeta, mutta niistä voi selvitä. Minäkin selvisin. Löysin jopa onnen, kun vain otin sen vastaan. Haluan siis antaa sinulle pienen neuvon. Älä pelkää tarttua niihin hyviin asioihin, joita kohtaat. Pidä kiinni ystävistäsi ja rakkaistasi. Elämä on lahja."
Shira vaikeni ja Ryu katsoi naista pieni hymy huulillaan. Hän tarttui hetkeksi naisen käsiin ja nyökkäsi. Tämän sanat tuntuivat rohkaisevilta ja neuvo vaikutti hyvältä. Hänelle tuli myös tunne, että Shira oli joskus kokenut jotakin samankaltaista kuin hän. Hetkeksi Ryun katse nauliutui naisen poskessa olevaan arpeen.
"Kiitos, Shira", Ryu sanoi. "Sanasi ovat viisaat." Hänellä oli tunne, että tästä voisi kehittyä ystävyyssuhde, jossa molemmat kunnioittivat toisiaan. Shirasta tuntui huokuvan sisäistä selviytymisen voimaa, joka rohkaisi Ryuta. Naisen kasvoille syttyi äkisti iloinen hymy, joka sai myös Ryun hymyilemään kuin liittolaiselle konsanaan. Aivan kuin heillä olisi yhteinen salaliitto.
"Mukavaa tavata toinen elementalisti. Aistin sinussa ilman voiman vahvana", Shira sanoi.
"Minä aistin sinussa veden voiman. Olet arvatenkin yhtä ailahteleva kuin vesi", Ryu hymyili ja jopa naurahti hieman.
"Sinä taas olet arvatenkin yhtä leikkisä kuin tuuli, kunhan tulet kuntoon", Shira naurahti. "Jos joskus vielä tapaamme, harjoitellaan yhdessä."
Ryu nyökkäsi silmät loistaen innosta.
"Hyvä idea. Olen aina halunnut tietää, miten elementtien yhdistäminen toimii. Sitä en ehtinyt oppimaan", hän sanoi ja Shira nyökkäsi.
"Se on hauskaa, usko pois", Shira sanoi leveä hymy kasvoillaan. Hän irrotti otteensa Ryun käsistä ja nyökäytti päätään kunnioittavasti sekä Ryulle, että kahdelle sängyllä istuvalle haltialle.
"Näkemiin nyt. Minun olisi löydettävä seppä, joka valmistaisi halvalla hyviä tikareita ja veitsiä, joten lähdemme nyt. Haluamme päästä pian pois kaupungista", Shira sanoi Mercureen vilkaisten ja asteli haltian luo, tarttuen tätä kädestä.

Mercure nyökkäsi hyväksyvästi ja päästi irti Shiran käsistä, naisen tahtoessa vielä sanoa jotain Ryulle. Hän oli yllättävän viisas sanoissaan ja teoissaan yleensä, ja Mercuresta oli mukavaa kuunnella rakkaansa puhetta, vaikkei kyseinen lause olisi tarkoitettukkaan hänelle. Siltikin, Mercure hymyili itsekseen, kuunnellessaan keskustelua. Shira oli varmaan paras puhumaan näistä asioista, sillä hänen ja Ryun kokemukset eivät eronneet niin paljon toisistaan, molemmilla oli ollut kurjaa, pahoinpitelyä ja hyväksikäyttöä, mutta molemmat olivat selvinneet siitä omalla tavallaan. Mercure oli myös ylpeä, että saattoi olla osa Shiran elämää ja auttaa parantumisessa. Se sai hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi.
"Jos haluatte harjoitella elementtienne käyttöä, voisin hyvin liittyä mukaan. Ei siitä haittaakaan ole."
Mercure sanoi lopulta, kun kyse oli elementeistä. Kolme elementtiä, vesi, maa ja ilma. Se olisi hyvä harjoitusyhdistelmä, kaikki oppisivat varmaan toisiltaan, ja niiden yhdistelmä oli uskomattoman voimakas. Harmi, ettei Ouragan voinut liittyä mukaan. Hänen voimansa olivat negatiiviset, luonnottomat voimat, joten ne voisivat tehdä pahaa jälkeä, vaikkei Ouragan haluaisikaan satuttaa ketään. Niiden hallitseminen vaati niin paljon psyykkisiä voimia, että Ouragan joutui aina harjoittelemaan yksin.

Mercure ojensi kättään, aistiessaan Shiran tulevan lähemmäs, ja nyökkäsi hieman hyvästiksi ystävilleen. Mutta ennen kuin kaksikko ehti lähteä, Tache kiinnitti sanoillaan Mercuren huomion.
"Minä olen seppä. Voin hyvin lahjoittaa jonkun veitsistäni teille tai tehdä aivan uuden. Ei tuota paljoa vaivaa."
Tache kommentoi ystävällisesti hymyillen Shiran aikaisempiin sanoihin.
"Ei ole haltiaseppien tekemien aseiden veroisia. Kannattaa hyväksyä ehdotus."
Vastaus sai Tachen hieman säpsähtämään, sillä se oli tullut keittiöstä palanneelta Ouraganilta. Nuori haltia ei voinut sille mitään, että illuusionisti oli hieman pelottava. Ouragan oli keittiössä ollessaan tajunnut, ettei hänen kannattanut jäädä murehtimaan luottamuksen puutetta, vaan tehdä asialle jotain. Hän korjaisi tilanteen parhaansa mukaan, ainakin yrittäisi. Ja ensimmäinen askel oli aina se, ettei jäänyt itsekseen suremaan. Ouragan istahti sängyn laidalle ja varovasti kosketti sormenpäillään Ryun kasvoja.

Shiran silmät loistivat Mercuren ehdotuksesta ja Ryukin nyökkäsi innostuneen oloisena.
"Kuulostaa hyvältä. Olet nero, Mercure", Shira sanoi kurottautuen antamaan pienen suukon rakkaansa poskelle. Shiran silmät kirkastuivat entisestään, kun Tache puhui. Hän kääntyi haltian puoleen hymyillen ja iloisesti yllättyneenä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanomaan mitään ennen kuin Ouragan puhui. Hän nyökkäsi hymyillen Ouraganille ja kääntyi Tachen puoleen.
"Voisitko tosiaan? Se olisi suuri helpotus. Olisin todella kiitollinen, jos tekisit sen", Shira sanoi yhtenä hymynä. Ilmapiiri oli muuttunut hetkessä rennommaksi ja se tuntui hyvältä. Shiran iloisuus oli tarttuvaa ja Ryukin oli yhtä hymyä, Acesta puhumattakaan.

Ryu oli hyvillään. Hänellä oli uusia ystäviä, jotka halusivat viettää aikaa hänen kanssaan. Hän oli hieman pelännyt Shiraa aluksi, mutta nainen olikin ollut positiivinen yllätys. Ouraganin istuutuessa sängyn laidalle ja hipaistessa hänen kasvojaan, Ryu tarttui tämän käteen ja vei sen rinnalleen.
"Kiitos, että tulitte kaikki katsomaan minua. Arvostan sitä todella", hän sanoi heikolla äänellä. "Olette ihania ystäviä."

Mercure punastui hieman, hän ei tosiaan ollut tottunut kehuihin, mutta otti mielellään vastaan Shiran antaman pikku suukon.
"No en sentään nero. Ajatus vain kävi mielessä."
Mercure raapi niskaansa hieman nolostuneena ja väri hänen kasvoillaan muuttui entistä punertavammaksi. Mutta Tachen idea oli hänestäkin hyvä, ja elementalisti nyökkäsi hyväksyvästi. Hän mielellään ottaisi vastaan Tachen tekemät aseet, kunhan nyt niitä pääsisi tekemään.
"Lähdetään, Ryun pitää saada toipua rauhassa."
Mercure sanoi lempeästi Shiralle ja lähti kohti ovea, jolloin Tache liikkui myös.
"Tulen samalla oven avauksella. Minulla ei mene tikarin tekoon kauan, joten voin tulla samantien valmistamaan yhden sellaisen teille."
Ennen kuin Tache lähti kahden muun mukaan, hän vielä suukotti Acea ja hyvästeli Ryun, lievällä varovaisuudella, koska Ouragan istui aivan hänen ystävänsä vieressä. Ouragan ei välittänyt sen kummemmin Tachen läheisyydestä, illuusionisti silitti lempeästi sormenpäillään nyt Ryun rintaa, kerta siihen käsi oli viety. Ainakin Ryu vielä luotti häneen ja hyväksyi lähettyvilleen. Ouragan tunsi sormiensa alla Ryun sydämen tasaisen sykkeen, se tuntui hyvältä ja elävältä.

Mercure lähti, vieden Shiran mukanaan ja myös Tachen, joka lähti johdattamaan kaksikkoa pajalleen. Ouragan tiesi, että Mercure palaisi tämän jälkeen metsään, eikä hän näkisi veljeään vähään aikaan. He eivät olleet hyvästelleet, mutta siihen ei ollut tarvetta. Ei tämä ollut ero ja Mercure palaisi vielä joku päivä. Mutta nyt, Ouragan keskittyisi täysin pitämään huolta Ryusta ja tämän tarpeista.
"Sinulla todella on hienoja ystäviä, Ryu."
Ouragan sanoi hiljaa, ja asettui paremmin sängylle Ryun viereen.

Shira hykersi hiljaa. Mercure oli aina niin suloinen punastuessaan. Hän kuitenkin piti kielensä, eikä kommentoinut siihen mitään, vaikka teki niin yleensä heidän ollessaan kaksin. Hän ei kuitenkaan halunnut nolostuttaa haltiaa vielä lisää. Hän nyökkäsi tämän sanoille ja hymyili Tachelle tämän tullessa mukaan. Oli tosiaan onni, että hän oli saanut tutustua uusiin henkilöihin. Nyt hän saisi vielä tikarinkin. Hänellä oli siitä ajatus, sillä hän halusi juuri tietynlaiset tikarit. Niistä hän alkoikin puhumaan Tachen kanssa heti, kun he pääsivät ulos. Tikareita piti nimittäin kaksi, niiden tuli olla hieman käyrät ja niiden tuli sopia selässä kannettaviksi.

Ace vastasi Tachen pieneen suudelmaan ja sipaisi tämän hiuksia, kun tämä teki lähtöä.
"Minä jään vielä hetkeksi, mutta lähden kohta kotiin. Nähdään siellä, kulta", hän sanoi hymyillen ja hetken mielijohteesta pörrötti poikaystävänsä hiuksia ennen kuin päästi tämän lähtemään.
Kun Tache ja kumppanukset olivat menneet, Ace kääntyi katsomaan Ouragania ja Ryuta pieni hymy huulillaan. Nuo kaksi näyttivät tosiaan hyvältä yhdessä, vaikka Ryu olikin nyt siteiden peitossa.
"Niin on", Ryu vastasi Ouraganin sanoihin ja hymyili hieman Acelle, joka naurahti hyväntuulisesti.
"Todellakin naulan kantaan. Olemme parhaita ystävyksiä", Ace sanoi ja vilkaisi ympärilleen. Hänen katseensa osui erääseen kaapin oveen, joka oli hieman raollaan. Sisälle ei kuitenkaan nähnyt, mutta Ace tiesi sen sisällön. Hän nousi sängyltä ja kurkisti kaapin sisälle varmistaakseen, että sisältö tosiaan oli vielä siellä. Hän sulki oven ja kääntyi katsomaan Ryuta, joka näytti nyt vakavalta. Ace katsoi hymyillen tämän silmiin ja hänen silmänsä olivat vakavat ja päättäväiset.
"Minä siivoan kaappisi, Ryu. Vaikka heti. Tiedän kyllä, mitä siellä on", Ace sanoi. Ryu hätkähti hieman ja nuolaisi huuliaan.
"Kauanko olet tiennyt?" Ryu kysyi hiljaa, katsoen Acea tiukasti.
"Muistat varmaan sen tapauksen, missä jouduit sen Sayashin parantajamaagin hoitoon? Sen... Slade Hunterko se oli?" Ace sanoi ja elementalisti nyökkäsi. Nuorukainen puristi hieman tiukemmin Ouraganin kättä. "Sen illan jälkeen, kun Sayashi ja sinä päihititte Diablen täällä. Siitä lähtien. Lainasimme sinulta puhtaita vaatteita kaikkien niiden veristen vaatteiden tilalle. Kun etsin vaatteita, löysin ne. En ole kertonut edes Tachelle. Sinä varmaan haluat niistä eroon..."

Tähän elementalisti nyökkäsi milteinpä rajusti.
"Voisitko heittää ne pois? En halua avata koko kaappia, jos tiedän, että ne ovat siellä", Ryu sanoi. "Olet ihana ystävä, Ace." Elementalisti hymyili ja Ace vastasi hymyyn nyökäten.
"Tulen huomenna siivoamaan sen. Nyt haluat varmaankin levätä", Ace sanoi ja Ryu nyökkäsi.
"Haluan olla eri huoneessa silloin", Ryu sanoi. "Ja kylpyhuone pitää myös tarkistaa."
"Selvä, pomo", Ace naurahti ja teki liioitellun kumarruksen, joka sai Ryun naurahtamaan käheästi. Naurahdus sai kuitenkin aikaan pienen yskänpuuskan. Aikansa köhittyään elementalisti nojautui Ouragania vasten.
"No, minä menen nyt. Huomiseen", Ace heilautti kättään kaksikolle ja lähti.

Ouragan silitteli toisella kädellään hieman Ryun hiuksia ja oli aikeissa sanoa jotain, mutta Ace ja Ryu alkoivat puhua komerosta. Tai oikeastaan heidän ei tarvinnut vielä edes puhua, Ouragan huomasi Acen katseen kiinnittyvän tähän kyseiseen kappiin, jolloin haltia myös katsoi uteliaana puista ja viattoman näköistä huonekalua. Keskustelu noiden kahden välillä oli niin outo, ettei Ouragan ollut varma, halusiko edes kysyä asiaa. Mutta kysyipähän silti.
"Kyllähän minäkin voin siivota, ei Acen tarvitse vaivautua. Mitä siellä on?"
Ouragan kaltseli sängyltä kaappia ja vähän raapi päätään mietteliään. Mitäs luurankoja Ryu oikein säilytteli? Mutta pelkästään komero ei kiinnittänyt Ouraganin huomiota, vaan myös puheet Diablesta ja Sayashista. Miten paljon hänen ystävänsä olivatkaan kokeneet pahuutta ja verta niiden kahden mielipuolen takia. Mitä kaikkea Ryu olikaan joutunut kestämään?

Ouragan piteli Ryuta vierellään ja silitteli edelleen hiuksia, kunnes nousi vuoteelta ja käveli kaapin luokse. Hän ei avannut sitä tai kurkistanut raosta sisään, katseli vain komeroa uteliaana. Hän ei tekisi mitään, jos Ryu kieltäisi. Tosin saisihan Ouragan viimeistään silloin tietää, kun Ace tulisi tyhjentämään kaappia. Mysteerikaappi. No, mitä siellä olikaan, kyllä kaiken nähnyt Ouragan sen kestäisi. Ja se taisi puheista päätellen olla jotain, mitä Ryu ei halunnut nähdä enää koskaan.

Kuten Ryu oli arvannutkin, Acen lähdettyä Ouragan kysyi kaapista. Hän ei ollut halukas sanomaan ääneen, mitä siellä oli ja haltia näytti tajuavan sen.
"Ei, kyllä Ace sen siivoaa. En halua, että kosket... niihin. En halua, että kosket minua käsillä, jotka ovat koskeneet... niihin", Ryu sanoi miltei hätääntyneenä. Hän veti syvään henkeä ja rauhoittui.

"Hyvä on. Jos haluat nähdä sisällön, niin kurkista sisään. Ole kuitenkin kiltti, äläkä koske niihin", elementalisti sanoi kääntäen päänsä pois. Hän ei halunnut nähdä vilaukseltakaan kaikkia niitä ruoskia, kahleita, piikkivöitä, nahkavaatteita ja ties minkälaisia seksileluja kaappi olikaan pullollaan. Osassa niistä oli vielä kuivunutta vertakin, jonka Ryu oli haistavinaan ikävästi nenässään. Hänen hajuaistinsa oli normaalia terävämpi, koska hän oli ilmaelementalisti, joten pieni tuulahdus kaapista sai hänet voimaan pahoin. Ryu veti peittoa tiukemmin päälleen ja kieltäytyi katsomasta kaapin suuntaan tai Ouraganiin niin kauan, kuin tämä oli kaapin suunnalla.

Ace käveli kohti kotiaan rennosti ja hymyillen vastaantulijoille. Hän oli hyvällä tuulella, kun oli tavannut ystävänsä niin hyvässä kunnossa. Haltia kuitenkin hätkähti tuntiessaan käden olallaan. Hän kääntyi ympäri ja hänen silmänsä levisivät.
"Sinä!" Ace huudahti säikähtäneenä ja käsi painautui hänen huulilleen. Tuttu mies tarttui hänen käteensä ja johdatti hänet hämärälle sivukujalle.

Nähtävästi Ryu ei ollut ajatuksesta mielissään, vaikka antoikin Ouraganille luvan katsoa kaappiin. Mitä siellä ikinä olikin, se ei ollut mieluisaa elementalistille, Ouragan aisti helposti negatiivisen, pahan energian mysteerisestä sisällöstä, vaikka ei ollut avannutkaan ovea. Pahuus tihkui mustina pisaroina oven raosta tarpeeksi hyvin. Ouragan laski kättään kahvalle, avatakseen oven ja katsoakseen lopultakin sisältöä. Ryun epävarma ääni ja lakanoiden kahina saivat illuusionistin katsomaan rakkaansa suuntaan, tämän käpertyessä peiton alle, kasvot pois päin molemmista.

Hetken aikaa Ouragan katsoi Ryuta, kunnes laski kätensä uudelleen oven kahvalle ja sulki hieman raollaan olevan kaapin.
"Jos et halua minun tietävän asiasta, sitten en tiedä. Asia on sinulle selvästi epämiellyttävä."
Ouragan palasi takaisin sängyn luokse ja nosti hieman peittoa, käpertyen itsekkin sen alle. Varoen Ryun haavoja, Ouragan kiersi kätensä elementalistin ympärille ja painautui vasten kehoa.
"Olet pian taas kunnossa. Mitä aijot tehdä sitten?"
Ouraganin ääni oli rauhallinen ja yllättävän pehmeä. Hän oli alkanut huomata itsestäänkin kovin lempeitä piirteitä, jäätyään Ryun luokse.

Ryu yllättyi Ouraganin sanoista ja käänsi katseensa haltiaan. Hän arveli, ettei itse olisi voinut vastustaa kiusausta ja kurkistaa kaappiin.
"Kyllä sinä saat kurkistaa sinne", Ryu sanoi hetken kuluttua. "Minä en vain pidä niistä. En halua salaisuuksia välillemme. En estä sinua katsomasta."

Ouragan oli kuitenkin tullut hänen viereensä. Tämän hellyys ja lämpö rauhoittivat nuorta elementalistia ja hänelle tuli turvallinen olo. Hän käpertyi haltiaa vasten ja mietti tämän kysymystä.
"Hmm... en ole varma. Yritän ottaa päivän kerrallaan", hän sanoi heikolla äänellään. "Ehkä minä etsin uuden työpaikan tai jotakin. Minulla ei ole mitään suunnitelmaa."

Ace tuijotti kauhuissaan tuimiin silmiin, jotka tuijottivat häntä pistävän kiinteästi. Hän yritti rimpuilla irti otteesta, mutta toinen oli liian vahva. Mies irrotti kuitenkin otteensa, mutta siltikään Ace ei päässyt liikkumaan seinän viereltä mihinkään. Hänen jalkansa ja ranteensa puristuivat vasten seinää.
"Mitä sinä haluat? Päästä minut irti!" haltia karjui sekä vihaisena että peloissaan.
"Ole hiljempaa", mies sanoi. "Haluan keskustella kanssasi työasioista."
"No miksi sitten kohtelet minua näin? Mitä pahaa minä olen sinulle tehnyt?" Ace marisi äkäisenä.
"Jos en olisi tehnyt näin, olisit varmasti juossut karkuun." Ilme miehen kasvoilla muuttui hetkeksi ilkeäksi virnistykseksi. "Sitä paitsi näytät herkullisen avuttomalta juuri nyt."
Ace tuijotti miestä kiukun ja pelon sekaisin tuntein.
"Olisin todellakin juossut karkuun", hän sihahti ja yritti teeskennellä, ettei ollut kuullut viimeistä lausetta. Mies hänen edessään oli taas vakavailmeinen ja astui lähemmäs.
"Sinä tulet työskentelemään yökerhooni, kun se on valmis. Tarvitsen sinne sinunlaisesi... vetonaulan", mies sanoi nuolaisten huuliaan.
"En tule", Ace vastasi miltei töykeään sävyyn.
Sayashin kasvoille ilmestyi jäätävä hymy.
"Arvelinkin, että sanoisit noin", mies sanoi. "Sinä kuitenkin tulet, koska et voi muutakaan. Haluatko, että Tacheen sattuu uudelleen? Sinähän rakastat häntä. Oletko valmis antamaan itsesi likoon hänen takiaan?"
Ace käänsi katseensa pois. Tämä ei mennyt ollenkaan hyvin. Hän puri huultaan.
"Jätä Tache eroon tästä", hän sanoi. "Minä.. minä tulen töihin, jos lupaat, ettet satuta häntä."
Sayashi sipaisi pitkällä sormellaan Acen poskea.
"Hyvä", mies sanoi ja kaivoi esille huolellisesti taitellun paperiliuskan. Hän otti kynän ja vapautti Acen toisen käden. "Tässä on sopimus. Allekirjoita se."
Ace ei voinut muutakaan kuin allekirjoittaa, vaikka se tuntuikin aivan siltä kuin hän olisi tehnyt sopimuksen jonkin demonin kanssa. Sayashi tosin olikin demoni. Ihmispaholainen.

Kun hän oli allekirjoittanut, Sayashi otti paperin ja kynän takaisin tyytyväisenä ja piilotti ne takaisin taskuunsa. Sitten hän kääntyi takaisin Acen puoleen.
"No niin", mies sanoi hymyillen ja kuljetti kättään pitkin Acen vartaloa, kaulasta aina nivusiin saakka. Sitten hän naurahti ja lopetti. "Nähdään pian."
Sayashi kääntyi kannoillaan ja kun tämä katosi kulman taakse, ilman ote hellitti Acen käsistä ja jaloista. Haltia rojahti maahan, ponkaisi ylös ja juoksi koko matkan kotiin saakka.

Ouragan silitteli rauhallisin vedoin Ryun hiuksia ja painoi niiden sekaan ystävällisen suukon.
"Sinusta tulisi hyvä kirjailija. Olet taitava siinä. Saisit työskennellä kotona ja rauhassa, omaan tahtiin ja toipua edelleen."
Ouragan silitti toisella kädellään Ryun selkää ja kiersi sitten kätensä elementalistin vyötärön ympärille. Tietysti Ouragan itsekkin hankkisi jonkin työn, hän oli aika monipuolinen kaveri, saattoi tehdä melkein mitä vain, joten työn hankkiminen ei varmasti tulisi olemaan iso ongelma. Tietysti kaikkein parhaiten Ouragan varmaan pärjäisi jossain laittomassa, mutta se olisi ollut typerää riskin ottamista. Mieluummin haltia teki jotain kunniallista työtä, vaikka opetti nuorille sotilaille taistelutaitoja. Todellakin, siinä vasta olisi hieno ura.
"Kunhan sinä olet taas kunnossa, alan myös etsimään töitä. Ennen sitä en päästä sinua silmistäni."
Ouragan hymähti pikkuisen.

Ouragan olisi voinut maata tässä koko päivän ja vain silitellä Ryun hiuksia, mutta elementalisti saattoi olla nälkäinen, sitä paitsi samalla hänelle voisi tehdä Mercuren antamaa lääkejuomaa, joten Ouragan nousi takaisin istumaan.
"Haluatko jotain, syötävää tai juotavaa? Ajattelin tehdä sinulle sitä lääkejuomaa."
Ouragan kysyi samalla.

Ryu kohautti hieman olkiaan.
"Enpä tiedä. Voisihan sitä yrittää", hän sanoi ja punastui hieman. "Olen kyllä aina halunnut olla kirjailija."

Ryu katsoi Ouragania hiljaa hetken. Hän oli ajatellut, että ennen pitkää haltia lähtisi taas vaeltelemaan jonnekin päin Aryliaa. Oliko tämä nyt aivan tosissaan jäämässä, niin tosissaan, että etsisi jopa töitä itselleen?
"Minä luulin, että lähtisit taas ennemmin tai myöhemmin vaeltelemaan", hän sanoi ääneen, luoden katseensa syliinsä.

Ouraganin huolenpito tuntui hieman oudolta ja uudelta, mutta hyvältä. Hänhän voisi pian tottua siihen.
"No... on minulla vähän nälkä", Ryu sanoi hymyillen pikkuisen.

Ouraganin vakavat kasvot sulivat hetkessä hymyyn, hänen kuullessa Ryun epäilyistä. Ouragan naurahti hiljaa ja nosti lempeästi elementalistia syliinsä.
"En minä lähde enää. En koskaan."
Korkeintaan hän kävisi katsomassa Mercurea silloin tällöin ja viipyisi metsissä ehkä päivän tai pari, muttei lähtenyt pitkille matkoille enää ilman Ryuta. Hän oli tosiaan rakastunut tähän suloiseen mieheen, ajatus oli niin jännittävä ja uusi samalla kertaa. Ouragan ei ollut koskaan ennen rakastunut elämässään, mutta se tuntui todella hyvältä tunteelta, eikä siitä saanut tarpeekseen. Eikä Ryun läheisyydestä.

No, sen verran läheisyys kärsi, että Ouragan valmistaisi jotain ruokaa Ryulle. Luultavasti keittoa, se tekisi hyvää kurkulle ja oli helppo valmistaa.
"Jos myös juot lääkejuomasi kiltisti."
Ouragan hymähti pikkuisen, noustessaan sängyltä ja jättäen Ryun lämpimään lepäilemään. Ouragan aloitti Mercuren antamasta rohdosta. Teeveden keittyessä, Ouragan sekoitti lääkkeen teehen, jotta siitä tulisi paremman makuista. Mercuren lääkejuomat eivät yleensä maistuneet erityisen hyviltä, kaiketi lääkekasvit olivat luonteeltaan vähän kitkeriä, joten oli parempi sekoittaa tuote hyvän makuiseen teehen ja hunajaan. Ouragan oli aikaisemmin tehnyt keittoa, joten hän voisi vain lämmittää sen uudelleen liedellä. Ruuan kypsyessä, Ouragan toi teekupin Ryulle.
"Yritin tehdä siitä vähän paremman makuisen, mutta lääkkeet eivät ole tarkoitettu hyvän makuisiksi."

Ryu hymyili helpottuneena Ouraganin sanoille. Hän painautui tätä vasten hieman, tuntien olonsa turvalliseksi ja levolliseksi.
"Hauska kuulla", hän sanoi miettien, oliko hänen tulevaisuutensa nyt todella yhteinen Ouraganin kanssa. Ryun oli vaikea uskoa sitä todeksi, mutta ehkä hän alkaisi vähitellen uskoa omaan hyvään onneensa. Olihan hän päässyt jo pois Sayashin kynsistä, mikä oli suuri askel.

Ouraganin noustessa lähteäkseen keittiöön, Ryu naurahti käheästi.
"Kyllä minä sen juon", hän sanoi hymyillen ja painautui sängyn pohjalle Ouraganin lähtiessä tekemään ruokaa. Hän kuuli kolinaa keittiöstä ja jotenkin ääni oli kovin rauhoittavaa. Ryu oli miltei unessa, kun kuuli haltian lempeän äänen. Hän havahtui ja kohottautui istumaan varovasti ennen kuin otti kupin terveeseen käteensä. Varovasti elementalisti maistoi hiukan lääkettä. Se ei tosiaan ollut kovin hyvää, vaikka toinen olikin yrittänyt peittää lääkkeen kitkerää makua. Ryu ei kuitenkaan valittanut vaan joi koko kupillisen nopeasti.
"Olisiko kiltti ja toisit vettä tai jotakin? Tämä jättää pahan maun suuhun", Ryu kuiskasi ojentaen kupin takaisin haltialle. Hänen kasvonsakin kertoivat, ettei juoma ollut mitään herkkupirtelöä.

Ouragan istui takaisin sängyn laidalle, Ryun juodessa urheasti tuon suhteellisen ikävän makuisen yrttilitkun.
"Laitoin vähän hunajaa pehmentämään makua."
Ouragan antoi Ryun juoda rauhassa juoman, ennen kuin otti kupin takaisin käsiinsä ja lähti keittiön puolelle, matkalla kuullen elementalistin pyynnön.
"Tietysti."
Ryun ilme oli kyllä ollut näkemisen arvoinen, hän ei selvästi yrittänyt millään tavalla peitellä sitä tosiasiaa, että juoma oli ollut suhteellisen hirveää. Miten kamala se olisikaan ollut ilman hunajaa? Ouragan toi pian vesilasin Ryulle, muttei ihan heti antanut sitä elementalistille, vaan istuessaan sängyn laidalle, suukotti lempeästi Ryun huulia.
"Toivottavasti tuo saa osan pahasta mausta katoamaan."
Ouragan hymähti pikkuisen suudelman jälkeen ja ojensi vesilasin elementalistille.

Ouragan oli vähän aikaa hiljaa ja antoi vain Ryun nojata hänen olkapäätään vasten, ennen kuin jatkoi puhumista.
"Vaikutit äsken vähän uniselta. Oletko varma, että haluat ruokaa nyt? Vai nukutko mieluummin? Voisin jälleen hyräillä jotain haltialaulua."
Illuusionisti ehdotti, ja lempeästi nosti taas Ryuta syliinsä.

Makea maku oli siis ollut hunajaa. Se oli kieltämättä pehmentänyt lääkkeen makua hieman ja hän oli kiitollinen Ouraganille, että tämä oli tajunnut laittaa sitä sekaan. Hän katseli toisen perään tämän hakiessa vettä. Haltia tuntui pitävän siitä, että sai auttaa häntä. Ryusta se oli hieman omituista, sillä hän ei ollut tottunut siihen. Tosin hän arveli, että olisi tehnyt aivan saman, mikäli Ouragan olisi ollut hänen tilassaan.

Hän hymyili hieman haltian suudelmalle, mutta pysyi vaiti ottaessaan vesilasin. Hän kohotti lasin huulilleen ja joi kerralla koko lasin tyhjäksi.
"Kiitos", hän kuiskasi ja painautui hieman Ouragania vasten.

Ajatus nukkumisesta oli kieltämättä houkutteleva, mutta hän oli liian nälkäinen saadakseen unta. Sitä mieltä oli hänen vatsansakin, joka murisi vastalauseensa Ouraganin ehdotukselle.
"Syön mieluummin ensin", Ryu kuiskasi. Hän tosiaan oli nälkäinen.

Ryu oli todella suloinen. Ouragan katseli nuoren elementalistin kasvoja ja kehoa, muistaen yllättäen heidän ensimmäisen yhteisen kertansa. Varsinkin, kun Ryu oli painautunut häntä vasten. Ouragan punastui lievästi ja katseli hetken aikaa muualle, hän ei halunnut Ryun luulevan mitään väärin ja kuvittelevan haltian tahtovan häneltä jotain. Ei ainakaan niin kauan, kun elementalisti oli noin huonossa kunnossa. Mutta se oli tosiaan tuntunut erityisen hyvältä, vaikka kyseessä oli ollut huumausaineen aiheuttama tilanne. Mutta se tuskin oli ollut ainoa syy hyvään oloon, jonka molemmat olivat tunteneet. Jälkikäteen ajateltuna Ouragan ei katunut tapahtumassa muuta kuin omaa lähtöään, se vieläkin kalvasi hieman haltian omaatuntoa, ehkä hän keksisi vielä tavan hyvittää asian Ryulle.

Mutta tärkein ensin, Ryulla oli nälkä. Ainakin vatsan murinasta päätellen. Ouragan hymähti vähän ja nousi vuoteelta, eiköhän ruoka ollut jo lämmennyt.
"Tällä kertaa yritä syödä kunnolla, viimeksi ateriasi jäi aika niukaksi."
Ouragan totesi, ennen kuin katosi keittiön puolelle ja haki vähän keittoa rakkaalleen. Se oli sopivan lämmintä, ei kuumaa, joten sen saattoi syödä pelkäämättä kielensä tai kurkkunsa palavan.
"Pystytkö syömään itse?"
Ouragan kysyi, istuessaan taas sängyn laidalle keittokylho käsissään.

Ryu hymyili väsyneesti Ouraganin lähtiessä hakemaan ruokaa. Toinen todella oli ihastuttavan avulias ja huomaavainen. Miltei tuntui, ettei muuta maailmaa ollutkaan ja Sayashin muisto oli vain pahaa unta. Hän liikautti hieman itseään parempaan asentoon ja irvisti kivusta, kun hänen murtunut kätensä joutui hetkeksi puristuksiin sänkyä vasten. Todellisuus ei ollut niin kaunista. Sayashi oli todellinen ja niin myös vammat, mitä tämä oli aiheuttanut. Hän vaihtoi taas asentoa ja sai hilattua itsensä paremmin istumaan sängyn päätyä vasten. Elementalisti huokaisi helpottuneena, kun kipu hellitti ja hän oli taas mukavasti. Hän käänsi katseensa ikkunaan ja jäi tuijottamaan hetkeksi ulkomaailmaa. Miksi siellä paistoi aurinko niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Kuullessaan Ouraganin tulevan takaisin, Ryu käänsi kasvonsa tätä kohti ja hymyili jälleen.
"Jos pitelet lautasta, niin pystyn kyllä itse lusikoimaan", hän sanoi, ottaen lusikan Ouraganilta terveeseen käteensä ja alkoi lusikoimaan keittoa suuhunsa. Nyt hän pystyi jopa syömään koko lautasellisen.
"Kiitos. Se oli hyvää", elementalisti sanoi lopetettuaan syömisen. Hän laskeutui takaisin makuulle varovasti ja hymyili Ouraganille.
"Laulatko minulle nyt?" hän kysyi suloisesti hymyillen ja silmiään räpytellen.