((submarine, tässä se on ^^))

Sharina katseli kampaa kädessään. Hitaasti, hyvin harkituin liikkein hän kohotti kamman hiuksilleen ja teki pienen liikkeen. Sitten hän tarkasteli peilikuvaansa kriittisesti. Hän toisti liikkeen vielä kolmasti ennen kuin viimein nyökkäsi ja laski kamman alas. Nyt sai kelvata. Vielä hieman meikkiä silmiin ja huuliin, sitten hän oli valmis. Valmis astumaan ulos ovestaan ihmisten ilmoille. Se vaati aina tarkat valmistelut. Sharina tiesi olevansa hieman turhamainen, mutta ainakin hän tiesi näyttävänsä kauniilta meikit yllään. Sitä ei käynyt kieltäminen.

Sharina oli lähdössä ostoksille. Hänen oli hankittava uusia välineitä kampaamo-hieroja-liikkeeseensä. Jos hän muisti oikein, tänään oli määrä saapua kaupunkiin eräs tietty kauppias, jolta hän oli tilannut muutamia tuotteita. Sharina halusi olla ajoissa paikalla ja ehkä katsella vähän muutakin ostettavaa. Hän kääntyi lukitsemaan ovensa ja lähti sitten astelemaan hämärää käytävää pitkin, laskeutui rappuset alas ja oli kohta kirkkaassa auringon paisteessa. Hän siristeli hieman silmiään ja antoi niiden rauhassa tottua kirkkauteen ennen kuin lähti taas kävelemään. Jiroan keskelle sijoittuva markkinapaikka ei ollut kaukana ja sinne oli helppo kävellä korkeissakin koroissa. Sharina käveli hillityn tyylikkäästi - kuten oli pukeutunutkin. Hänen askelissaan oli naisellista ylevyyttä, joka tuli hänelle luonnostaan.

Markkinapaikka oli täynnä kaikenlaista kansaa. Sharina tervehti muutamia vastaantulijoita, jäi välillä keskustelemaan tyhjänpäiväisistä asioista ja jatkoi sitten taas kojujen kiertelyä, etsien samalla kauppiasta, joka oli luvannut hankkia hänelle erästä harvinaista öljyä, mitä nainen aikoi käyttää hierontaan.

((Pistän Reminan ilmestymään johonkin sopivaan väliin vähän myöhemmin, jos sopii.))

((Ja tässä minä. Ja Bulag.))

Niin paljon kuin Bulag yrittikin, ei tämä voinut olla myöntämättä, että ainakin se kaikki oli suurta. Aikaisempi kylä, jonka läpi oli kuljettu, oli näyttänyt silloin kookkaalta, mutta tämän kaupungin rinnalla se oli kaikin puolin mitätön. Kaupunki, kaikkine ihmisineen, taloineen, hajuineen ja äänineen oli jotakin aivan muuta. Kaikkea oli hirvittävän paljon. Se ei saanut rottaa ihailun valtaan tai niinkään ällistymään, mutta oli se silti jotain. Tämä ei vain vielä ollut aivan varma siitä, oliko se jokin hyvää vai huonoa. Ainakaan kaupungin asukkaissa ei ollut mitään suurta tai mahtavaa, sen näki vankkureistakin. Pelkkiä heiveröisiä rimpuloita suurin osa.

Vankkurit, kummatkin niistä, pysähtyivät lopulta jonnekin, jonka Bulga päätteli olevan jonkinlainen kauppa-alue. Tai minne muuallekaan kauppias olisi vankkurinsa vienyt? Sitä paitsi paikalla oli runsaasti väkeä mitä ilmeisimminkin kauppaamassa tavaraa toisilleen. Joka tapauksessa, tässä sitä nyt sitten kaiketi oltiin. Matka oli ollut pitkälti täysin rauhallinen, eikä Bulgalla ollut hajun häivähdystäkään siitä, mitä nyt pitäisi tehdä.
Urahtaen muutaman kerran Bulga suoristautui vankkureissa. Muutkin vartijat, osa omilta hevosiltaan ja osa vankkureista, olivat jo jalkautumassa. Rotta ei vaihtanut näiden kanssa turhia sanoja, vaan nosti laihan ja pienen säkin olalleen, tarttui valtavaan vasaraansa ja punkesi itsekin alas. Kiveys tuntui jalkojen alla oudolta, ja sitä hetken varpaillaan naputeltuaan rial etsiskeli silmillään erästä tiettyä joukosta. Se ei ollut erityisen helppoa rotansilmillä, etenkin kun saamattomat ihmiset olivat kaikki samanmuotoisia keskenään, mutta löytyipä tämä lopulta.

Siinä vaiheessa, kun Bulga tallusteli ensimmäisten vankkureiden rinnalle, oli kauppias itse, pulleanpuoleinen ja aavistuksen lyhyt mies, jo jakamassa käskyjä muutamalle miehelle. Nämä olivat kaikki tätä huomattavasti rotevampia, eikä Bulga oikein vieläkään ollut tajunnut, miksi ihmisten keskuudessa heikot komensivat vahvoja. Vaikka olikin itse kaiketi ollut myös komennettavana äsken. Oli miten oli, pikapuoliin miehet alkoivat purkaa tavaraa vankkureista ja kantaa johonkin. Rottaa ei touhu suuremmin kiinnostanut, vaan tämä urahti kovanpuoleisesti saadakseen miehen huomion
"Jaa niin, sinä", kauppias totesi lyhykäisen puoleisesti ja alkoi sitten kaivella jotakin. "Minulla on tässä sinun palkkasi", tämä lopulta jatkoi ja nakkasi pienen kilisevän nyssäkän rotan suuntaan. Luonnollisestikaan sen kiinniottamisesta ei tullut mitään, joten tämä joutui noukkimaan sitä maasta. Muutamaa ärsyyntynyttä korahdusta lukuunottamatta Bulga ei juuri nyt saanut aikaiseksi rähjätä siitä. Oikeastaan tällä ei ollut hajuakaan siitä, oliko rahapussi hyvä vai huono palkka. Raha oli jokseenkin outo tuttavuus rotevalle rotalle.
"Nyt voisit sitten häipyä. Minulle on tulossa sovittu asiakas ja..." kauppias aloitti, mutta sattui sitten vilkaisemaan olkansa yli.
Ilmeisesti tämän juuri mainitsema asiakas - tai kukaties joku muu tärkeä - oli jo tulossa, sillä äkkiä Bulag unohtuikin kokonaan, kun tämä kääntyi ympäri huomattavasti mieluisamman oloisena ja aloitti tervehtimisen jo kaukaa.
Bulag ja seuraamaan tilannetta. Mitäpä muutakaan tässä olisi voinut tehdä.

Sharina oli ostellut jo kaikennäköistä. Hänen oli vaikea olla ostamatta, jos hän näki jotakin itseään miellyttävää. Vaatteita oli jo kohtalaisen monta kassillista. Niitä ei voinut koskaan olla liikaa, kuten ei kenkiäkään. Niitäkin oli kolmet jo hänen omistuksessaan tältä reissulta. Nyt hän kuitenkin jo varoi ostamasta enempää tavaraa ennen kuin olisi saanut sen, mitä oli todella tullut hakemaan.

Uudet vankkurit saapuivat paikalle ja Sharina tähyili, olisiko kenties kauppias, jota hän etsi, viimein saapunut. Kaunis, ystävällinen hymy levisi naisen kasvoille, hänen huomatessaan kauppiaan. Viimeinkin! Hän lähti silmät innosta palaen kohti vankkureita. Pulleahko, lyhyt kauppias huomasi hänet kaukaa ja Sharina heilautti kättään hillityn elegantisti lähestyessään miestä. Hän oli yhtä hymyä, vaikka arvioikin mielessään kauppiaan ulkonäköä hyvinkin kriittisesti. Se ei ollut ollenkaan miellyttävä - ainakaan nainen ei olisi huolinut miestä aviomiehekseen.
"Hyvää päivää", Sharina sanoi ystävälliseen, kohteliaaseen sävyyn. "Oliko matkasi turvallinen? Löysitkö sen, mitä haluan?" Hän kävi suoraan asiaan. Häntä ei huvittanut viettää aikaa kauppiaan kanssa tarvittavaa kauempaa. Nainen katsoi vankkureihin kuin nähdäkseen hieromaöljynsä jossakin siellä, mutta hänen katseensa osuikin suureen rottaan, joka näytti katsovan heihin päin. Sharinan hämmästys näkyi hänen kasvoiltaankin.
"Onko tuo sinun lemmikkisi?" hän kysyi kauppiaalta, viitaten lähellä seisovaan rottaan.

Kauppias oli yhtä hymyä asiakkaalleen Bulgan tuijotellessa vierestä. Kyseessä oli vain jokin ihmisnainen, ei mitenkään erityisen kiinnostavan näköinen eikä muutenkaan katsomisen arvoinen - ainakaan rotasta. Mutta kauppias mitä ilmeisimminkin halusi tämän rahat, sillä tämä kumarteli ja pokkuroi tavalla, jonka rottakin olisi tunnistanut mielisteleväksi.
"Kyllä toki, minulla on sitä täällä", pyylevä mies vastasi, viitaten vankkureihinsa, joista miehet purkivat parasta aikaa laatikoita. "Sen hankkiminen ei tosin ollut erityisen helppoa tai halpaa", tämä jätti roikkumaan melkoisen merkittävästi, siihen malliin että olisi varmastikin halunnut siirtyä keskustelemaan jo rahoista. Ikävä kyllä naisen seuraava kysymys laittoi kapuloita niihin rattaisiin.
"Tuo? Se on... no, se on palkollinen. Tai ainakin oli", kauppias vastasi hetken perästä aavistuksen vaivautuneena, ja soi sitten Bulgalle merkitsevän puoleisen katseen, joka antoi ymmärtää, että tämä sai kaikin mokomin häipyä heti kun vain huvitti. Rotta antoi sille harvinaisen vähän arvoa ja raapi selkäänsä.

"Niin, tuossahan se onkin. Ne on hyvin pakattu, tuo painaa melkoisesti", kauppias vaihtoi mahdollisimman nopeasti aihetta, kun eräs vankkureita purkaneista miehistä kiskoi työläästi esille suurehkon, selvästikin painavanpuoleisen lootan.
"Niin, siitä rahapuolesta"... tämä kokeili.

Sharina katseli hetken rottaa ja hymähti. Vai palkollinen? No, mikäs siinä. Eihän asia oikeastaan edes kuulunut hänelle. Nainen katsoi painavaa laatikkoa ja totesi, että hänellä oli pulma. Hän ei millään jaksaisi kantaa mitään noin painavaa.

"Tuosta öljystä olen valmis maksamaan paljon. Tiedän tasan, minkä arvoista se on", Sharina hymyili kauppiaalle. "Mutta haluan tuon koko laatikon. Saat lisäpalkkion, jos miehesi voisivat kantaa sen liikkeeseeni. Runsaskätisen palkkion. Tai vaihtoehtoisesti ilmainen hieronta."

Sharinan katse siirtyi rottaan. Otus näytti vahvalta ja jaksaisi varmaankin kantaa laatikonkin - yksin tai jonkun kanssa.
"Jos sinulla ei ole rotalle käyttöä juuri nyt ja se on tarpeeksi vahva kantamaan koko laatikon, voisikohan hän kantaa sen minun luokseni?" hän kysyi kauppiaalta, tajuamatta kuitenkaan kysyä rotan omaa mielipidettä asiasta. Sharina kaivoi esille erillisen pussin, jossa oli säilyttänyt rahoja juuri tätä varten. Se kilisi oikein lupaavasti.
"Tahtoisin kuitenkin nähdä ensin laatikon sisällön", Sharina hymyili.

"Kyllä siltä voimaa löytyy. Mutta se on pahapäinen otus", kauppias totesi kokeilevan varovaisesti. "Mutta toki, tuota maksua vastaan laitan sen kyllä kantamaan tuon vaikka minne", tämä jatkoi sitten, ojentaen kättään jo esille otettua rahapussia kohti. Tai ainakin tämä olisi ojentanut, jos toinen, huomattavasti karvaisempi, pitkäkyntisempi ja vahvempi koura ei olisi tarrannut ranteeseen niin, että huuto pääsi.
Bulag ei ollut aikeissa katsella tätä touhua erityisen pitkään. Ei tarvinnut olla terävin otus maailmassa tajutakseen, että kauppias yritti kusta tätä silmään. Tämä ei omistanut yhtäkään rottaa, ei ainakaan Bulagia, ja alkoi selvästikin olla siinä uskossa, että rial oli liian tyhmä tajuamaan näitä asioita. Ja sehän ei sopinut. Niinpä rial astui ilman sen suurempia miehen rinnalle ja tarttui liian ahnaaseen käteen. Toinen käsi puristi otteen tämän paidanrinnuksesta, ja äkkiä kauppias tuijottelikin vähemmän mukavaa naamaa huomattavan paljon lähempää, kuin olisi halunnut.
"Hei, rauhassa nyt..." kauppias aloitti vapaa käsi avuttomasti huiten, mutta Bulagin lujanpuoleinen, joskin takelteleva ärähtely hiljensi tämän.
"Kiinni. Hiljaa. Sinä et määrää! Et nyt! Enää! Sinä et ota minun rahaa!" Bulag ärähteli miehelle pitkät rotanhampaat aivan tämän nenän edessä pilkahdellen. Ilmeestä päätellen mies olisi ollut melkein missä tahansa muualla tällä hetkellä.
"Juu. En. Juu! En määrää! En!" kauppias takelteli parhaansa mukaan ja nyökytteli minkä pystyi.

Armollisesti Bulag päästi hetken ärhenneltyään irti puristamastaan ranteesta ja sysäsi sitten pullean kauppiaan syrjään. Tämä tömähti vasten vankkureiden reunaa ja vinkaisi. Muutama vartija ja työntekijä oli kääntynyt seuraamaan varuillaan tilannetta sivusta, aloitekykyisimmät aseitakin tavoitellen sen varalta, että hullu rotta yrittäisi repiä palkkaa maksavalta kasvot irti hampaillaan. Mutta kun tilanne rauhoittui, palasivat nämäkin omiin puuhiinsa.
"Näytä mitä haluaa. Ole hiljaa", Bulag käski ja vilkaisi sitten naiseen.
"Minä minun. Tuo ei määrää. Sinä haluat minä teen jotain, sinä puhuu minulle", Bulag selvensi äskeistä myös toiselle, pamauttaen avokämmenellä vatsaansa vasten sanojensa vahvikkeeksi.
Kaikessa hiljaisuudessa kauppias avasi huomattavasti äskeistä nöyremmin kyseessä olevan laatikon. Sisältä paljastui haluttua öljyä raskaannäköisissä, paksuissa ja varmastikin vahvoissa astioissa, jotka oli vieläpä tuettu jonkinlaiseen telineeseen, etteivät ne pääsisi liikkumaan hiukkaakaan laatikossa.
"Siinä sitä... sitten on", kauppias lopulta puoliksi tuhahti ja puoliksi ähkäisi kipeää rannettaan hieroen.

Sharina hieman hätkähti rotan äkillistä toimintaa. Otus ei nähtävästi ollut aivan tyhmä, vaikka puhuikin hieman hassusti. Sharinan korviin se kuulosti karkealta, mutta kyllä sitä silti ymmärsi. Hän ei ollut ennen törmännyt rottaan, joka ylipäätään puhui. Tosin ne rotat, joita hän oli nähnyt, olivatkin paljon pienempiä ja inhottavampia viemärirottia. Tuo otus vaikutti paljon älykkäämmältä - ja voimakkaammalta. Saattaisi olla hyödyllistä pitää rotta hyvällä tuulella, jos vaikka tarvitsisi kantoapua myöhemminkin - tai jotakin muuta voimaa vaativaa apua.

Sharina hymyili herttaisesti rotalle ja nyökkäsi tälle, astellen katsomaan laatikon sisältöä. Hän raotti hieman astioiden kansia ja haisteli öljyn vienoa tuoksua hetken ennen kuin nyökkäsi hyväksyvästi ja sulki kannet visusti.
"Hyvän laatuista kieltämättä", Sharina sanoi kääntyen kättään hierovan kauppiaan puoleen ja hymyili tälle säteilevästi.
"Olen erittäin tyytyväinen", hän sanoi avaten rahapussukan. "350 galdia on jo hyvä hinta, mitäs sanot?"

Rahat katosivat nopeasti kauppiaan omiin korjuisiin. Tämä ei ollut enää läheskään yhtä hyväntuulinen kuin aiemmin, mutta noudatti silti muodollisuuksia.
"Se on. Paljon kiitoksia", mies totesi suu melkeinpä viivana ja siirtyi sitten kauemmas, jättäen naisen ja rotan sumplimaan asioitaan mille mallille nyt sumplisivatkaan. Pian tämä jo suitsutti oikeita palkollisiaan.
Mitä ilmeisimminkin olisi aika sitten alkaa kanniskelemaan laatikkoa paikasta toiseen, Bulag totesi itsekseen hetken ympärilleen tuijoteltuaan.

Kun laatikko oli suljettu, totesi Bulag pikapuoliin, ettei sen kanniskelu tulisi olemaan suurikaan ongelma tälle. Painavampiakin asioita oli tullut kanniskeltua. Se siinä vain oli, että laatikko vaati molemmat kädet. Ja rial tarvitsi kumpaansakin jo nyt. Toista suureen, lekamaiseen vasaraansa ja toista säkkinsä kanssa. Toinen oli tosin helppo ratkaista.
Ilman mitään selittelyjä tai pyyntöjä Bulag nosti tahraisen, karkeasta kankaasta puoliväkisin väännetyn säkkinsä ja työnsi sen naiselle. "Pidä", kuului käsky. Säkissä ei ollut juuri mitään eikä se painanut paljoa, joten kaiketi edes täkäläisten tapaan heiveröisen naisen ei olisi vaikea kantaa sitä. Mutta vasara olisikin toinen asia...

Hyvän hetken Bulag joutui etsiskelemään toimivaa tapaa, mutta lopulta rotan onnistui kuin onnistuikin saada laatikko syliinsä, vaikka pitelikin vasaraansa samalla. Se ei ollut mitenkään tehokkaan näköistä tai tehnyt hyvää käsille tai selälle, mutta ainakin se toimi - tällä hetkellä. Toimisi se niin kauan kuin ei tarvitsisi mennä lujaa tai kukaan ei tulisi tönimään.
"Minne?" Bulag lopulta urahti jokseenkin kyyrystä ja epävarmasta asennostaan. Rotta oli vankkaa, leveää tekoa, mutta siitä huolimattakin huono kantoasento oli omiaan tukaloittamaan tilannetta.

Sharina hymyili kauppiaalle tämän ottaessa tarjotut rahat, mutta hänen hymynsä hyytyi heti, kun kauppias oli mennyt palkollistensa luokse. Hän ei juurikaan pitänyt miehestä ja oli hyvillään, kun kaupat oli tehty. Hän käänsi huomionsa rottaan ja huomasi yllätyksekseen miettivänsä, olisiko rotalla tarvetta "hiustenleikkuuseen" tai muuhun vastaavaan. Tosin, häntä ei miellyttänyt ajatus rotan koskettelusta. Hän viittasi ajatukselle kintaalla ja tuijotti sitten ihmeissään käsiinsä työnnettyä, likaista säkkiä. Se haiskahtikin hieman, mutta Sharina puri hampaansa yhteen ja kantoi säkkiä sormenpäillään siitä kiinni pidellen.

Nainen seurasi katseellaan rotan taiteilua vasaran ja raskaan laatikon kanssa. Hän miltei kysyi, tarvitsiko rotta apua, mutta ei hän olisi edes voinut auttaa. Sharina ei olisi jaksanut kantaa edes tuota vasaraa, tai niin hän arveli. Se näytti aivan liian painavalta.
Rotan tasapainottelua seurasi myös toinenkin silmäpari. Huvittunut, ivallinen ja ylpeä silmäpari, jonka omistaja oli pukeutunut hupulliseen, tummaan matkaviittaan, kantoi olkalaukkua olallaan ja kädessään riimuin suojattua sauvaa, johon ei voinut koskea kukaan muu kuin sen omistaja - ei ainakaan saamatta tuntuvaa sähköiskua.

"Tänne päin", Sharina viittoili rottaa seuraamaan ja lähti kulkemaan hitaasti kohti liikettään. Viittaan pukeutunut nainen seurasi heitä vähän matkan päässä vino hymy huulillaan. Nainen olisi ollut valmis ehkä auttamaankin, jos ei olisi ollut niin huvittunut rotan kantotavasta.

Liikkeeseen ei ollut pitkä matka. Sharina avasi oven ja piti sitä auki rotalle. Nainen kuitenkin jähmettyi aloilleen tuijottamaan jonnekin rotan taakse.
"Remina?" hän sanoi tuijottaen nuorinta sisartaan hieman epäuskoisena. "Mitä sinä täällä teet?"
Remina, joka heitä oli seurannut, hymyili ilottomasti.
"Mitäs luulet? Olen kuule kävelyllä muuten vain, suoraan Mirasta pienellä lenkillä", Remina sanoi ironisesti ja huokaisi sitten. "No kunhan tulin katsomaan, miten sinulla menee."
Remina vilkaisi rottaa ja nyökkäsi.
"Hyvin, näemmä. Sinulla on riuska apumieskin", nainen sanoi hymähtäen. Sharina ei oikein tiennyt, mitä ajatella. Reminasta ei aina tiennyt, mitä tämä tarkoitti tosissaan ja mitä ei. Hän päästi kuitenkin tulielementalistinkin sisään.

Bulag seurasi perässä naisen näyttäessä tietä. Lootan rontaaminen ei suoranaisesti tätä haitannut, mutta kaiken paljous ja outous ympärillä vei kyllä suuren osan huomiosta. Kaikki näytti hölmöltä, oudolta tai kummaltakin. Ihmisiä oli liikaa ja useampi uusi haju, kuin rotta ehti edes laskea, kiusasi kuonoa. Ilma kaiketi seisoi, kun tiheät rakennukset tukkivat tien. Väki osasi sentään pitää etäisyyttä tästä, mutta siitä huolimattakin Bulagista tuntui, kuin iholle olisi ollut tunkemassa aivan liian moni. Puhumattakaan siitä, että korkeat rakennukset peittivät näkyvyyden. Näki tämä kaikenlaista, mutta loppujen lopuksi kokonaisvaikutelmaksi rialille jäi aivan liian paljon kaikkea aivan liian tiheässä. Jotenkin tietä näyttävä nainen tosin osasi kuitenkin löytää tiensä väenpaljouden lävitse.

Olipa miten oli, ei Bulag ollut mitenkään pahoillaan, kun ilmeisesti pääsisi pikapuoliin laskemaan laatikon alas. Asento oli huono, ja kaikesta huolimattakin se silti painoi. Siksipä olikin lievästi tuskastuttavaa, kun nainen kesken kaiken jäi tuijottelemaan jotakin. Vilkaisu paljasti, että kyseinen jokin oli joku. Ihminen ja nainen kuten ensimmäinenkin, mutta ei Bulag tämän naamasta ollut kiinnostunut. Se ihmisten touhuja. Tämän haju kiinnitti huomattavasti enemmän huomiota.
Se ei ollut sama haju. Se oli mitättömämpi ja peittyi tämän muiden (niidenkin, joita ihmiset varmastikaan eivät voineet haistaa) alle, eikä ollut muutenkaan yhtä päälletyöntyvä. Se oli enemmänkin pelkkä aavistus, mitätön hajunpoikanen. Mutta siitä huolimattakin se sai pitkän, kelmeän arven rotan rinnassa kihelmöimään. Se oli haju, jonka Bulag oli oppinut vähien kokemustensa perusteella yhdistämään siihen, mitä ihmiset sanoivat taikuudeksi. Se ei ollut hyvä haju.

Hajustaan huolimatta toinen nainen vaikutti melko vaarattomalta tapaukselta, ja ensimmäinen sitä paitsi näytti tuntevan tämän hyvin. Ei vaara, ei ainakaan suoranainen, siis. Siltikään Bulag ei mitenkään peitellyt tämän suuntaan heitettyä vilkaisua, jonka ihminenkin varmasti tunnisti hyvin helposti kyräileväksi. Taikuus ei ollut koskaan hyvä asia. Eivätkä ihmiset haisseet siltä muuten vain.
Olipa miten oli, kantoi Bulag lopulta laatikon sisälle ja laski sen käsistään juuri siihen, mihin sattui laskemaankin urahduksen saattelemana.
"Siinä. Maksu", rotta takelteli hieraistessaan edes suuremmin ajattelematta arpea rinnassaan. Se piti kaikesta tällaisesta vielä huomattavasti vähemmän, kuin rotta jonka lihaan se oli revitty.

Kaikkien ollessa sisällä, Sharina sulki oven. Remina katseli ympärilleen hieman ja lampsi sitten kuraisine kenkineen istumaan lähimmälle tuolille. Nainen huokasi hieman ja venytteli.
"Keitä minulle teetä, Sharina", Remina sanoi käskevästi, johon toinen nainen tuhahti. Hän ei pitänyt siitä, että sisko noin vain lampsi sisään viitsimättä edes siistiä kenkiään. Lattialle oli kuraiset jäljet, jotka jäisivät epäilemättä Sharinan siivottaviksi.
"Myöhemmin", hän tokaisi ja kääntyi sitten rotan puoleen hymyillen.

"Kiitos paljon avustasi", Sharina sanoi katsoen rottaa, joka tuntui kyräilevän Reminaa oudosti. Reminakin oli huomannut rotan katseen ja tuijotti nyt tätä pistävästi. Elementalisti naputti sauvansa vartta kynnellään, muttei sanonut mitään.
Sharina kaivoi rahapussukkansa ja otti sieltä viisikymmentä galdia, ojentaen niitä rotalle. Reminan silmät levisivät. Maksoiko Sharina tosiaan noin paljon yhdestä pienestä kantoavusta? Hullu nainen. Remina tuhahti miltei närkästyneenä.

"Sharina, sinulla ei tunnu olevan mitään käsitystä rahasta", hän sanoi pistävästi. "Aiotko tosiaan maksaa noin paljon noin pienestä palveluksesta?"
Sharina kääntyi tuijottamaan siskoaan.
"Maksan niin paljon kuin minua huvittaa. Sitä paitsi pidän tuosta rotasta", hän sanoi ja kääntyi taas rottaan päin hymyillen hieman.
"Saanko tiedustella nimeäsi, jos vaikka tarvitsisin joskus apuasi uudemman kerran? Ei kuulosta oikealta puhutella sinua vain rotaksi", hän sanoi ystävällisellä äänellä, katsoen rottaa uteliaasti.

((Pahoitteluni pitkään kestäneestä vastauksesta. Olen ollut kipeähkönä, ja se on vienyt mehuja.))

Bulag tuijotteli ympärilleen ihmisasumuksessa. Paljon kaikenlaista tavaraa, varmastikin turhaa. Ja sisälle ilma tuntui vielä huonommin, ei oikeastaan ollenkaan. Paljon vähemmälläkin olisi pärjätty, tai ainakin jokainen kunnon rotta olisi, mutta jostain syystä nämä ihmiset olivat hanakasti kaikenlaisen turhan perään. Kukaties olivat sittenkin niin vaivaisia, etteivät olisi kuitenkaan selvinneet vähemällä. Joka tapauksessa, Bulag ei nähnyt tässä kaikessa mitään hienoa.
Äkkiä oltiin taas ojentelemassa rahaa. Bulag tuijotteli hetken kolikoita, metallipyörylöitä, ja otti ne vastaan ilman minkäänlaista kiitollisuuden tai edes ahneuden hiventäkään. Rotta ei ollut vieläkään kovin varma siitä, miksi raha oli niin ihmeellistä. Ei sillä voinut mitään tehdä, eikä se osoittanut mitään. Se vain oli, ja taikuudelta lemahtavan naisen sanoista huolimattakaan rialilla ei ollut aavistustakaan, oliko tässä nyt paljon vai vähän.

"Bulag. Minä. Bulag", rotta vastasi lopulta tälle. Eipä niin, että tällä olisi ollut hajuakaan, miksi nainen halusi tietää nimen. Ei tätä ainakaan kiinnostanut hiukkaakaan alkaa opettelemaan ihmisten nimiä, nehän olivat vain ihmisiä. Eivätkä ne nimet olleet varmaankaan edes minkään arvoisia, niitä ei varmasti oltu otettu vahvoilta. Bulagin nimi oli, sen tämä oli vääntänyt kynsin ja hampain irti suurelta, sitkeältä rotalta. Ja nyt se kuului tälle. Mutta ihmiset antoivat nimiä penikoilleen tuosta noin vain. Niitä ei ansaittu, ne saatiin. Ja mikään, mikä saatiin tuosta noin, ei voinut olla hyvää.

"Missä ruokaa?" Bulag urahti loppujen lopuksi naiselle, kuin ei edes olisi muistanut enää äskeistä. Tässä alkoi kuitenkin olla pikkuhiljaa nälkä, ja rotta epäili jo, että ruoka täällä saatiin eri tavalla. Todennäköisesti jollakin heikolla tavalla.

Remina tuijotti Sharinaa ja Bulagiksi esittäytynyttä rottaa kulmainsa alta selvästi hieman närkästyneenä. Mitä Remina ajatteli, oli jälleen hieman epäselvää Sharinalle. Reminan nauruntyrskähdys rotan kysymykselle ruoasta sai Sharinan vilkaisemaan siskoaan milteinpä vihaisesti. Remina käänsi katseensa muualle kuin ei olisi mitään tehnyt ja Sharina huokaisi kääntäen katseensa rottaan.

"Voit ostaa ruokaa torilta", Sharina sanoi ystävällisesti. Rotta ei näyttänyt mitenkään hellyyttävältä, mutta nainen ei silti voinut olla ajattelematta milteinpä hellästi tuosta otuksesta. Bulag ei selvästikään ollut mikään kaupunkirotta, jos toinen ei edes tiennyt, mistä saisi ruokaa.
"Ainakin sinulla on rahaa siihen", Sharina lisäsi hymyillen. "Saat tuolla vaikka parin viikon ruoat."

((Anteeksi vastauksen kesto... jospa tästä nyt aktivoituisi edes hiukan enemmän. >.<))