Poika vilkuili yhä ympärilleen epäluuloisena. Paikka kyllä näytti kelvolliselta, mutta olisiko se sitä? Eihän siitä voinut tietää.. Shuganan päätti kuitenkin luottaa toiseen. Hieman. Poika seisoi Yawnin takana ja vältteli katsomasta ketään silmiin. Hän kun pelkäsi katsekontaktejakin. Poika pysyi vaitonaisena ja lähti sitten seuraamaan Yawnia. Shugananin kädet tärisivät hieman. Asenne oli muuttunut täsmälleen samanlaiseksi kuin silloin, kun poika oli vasta tavannut Yawnin. Pelokas, ahdistunut, sulkeutunut. Hänen katseensa siirtyi maahan.

Neitinen käveli portaat ylös ja lähti suuntaamaan kohti heidän huonettansa. Viereisistä huoneista kuului hiljasta ja syvää hengitystä, hieman ahdistuneen kuulloista hengitystä. Yawn käveli silti tyynesti huoneelle. ''Viimeinen huone...oikealta, tässä.'' Ovi oli auki ja Yawn asteli sisälle huoneeseen vetäen Shuganania perässään. ''No, onhan tämä kelvollinen'', neiti totesi ja istahti toiselle sängylle.
Huone oli pienenoloinen ja seinillä olevat tapetit olivat ränsistyneet ajan kuluessa. Pienessä tilassa oli kaksi sänkyä, sekä pöytä, jonka päällä oli huoneen avain. Ovesta sisään tultaessa näki heti vasemmalla toisen oven, josta pääsi kylpyhuoneeseen, joka oli suuremman huoneen tavoin kulunut jo hieman puhki. Pytty ja käsienpesuallas, sekä pieni suihkunurkkaus. Tämä kelpaisi itse asiassa ihan hyvin pariksi seuraavaksi päiväksi.

Poika vilkaisi ympärillensä taas. Tosiaan, olihan se ihan kelvollinen. Parempi kuin kelvollinen Shugananille, joka oli nukkunut metsässä monia öitä yksin, kylmässä, peloissaan. Poika istui sängynreunalle ja katsahti toiseen hiljaa. Häntä väsytti ja pelotti hieman yhäkin. Tällainen paikka ahdisti suuresti. Paikka, jossa oli monia muita ihmisiä ja olentoja. Tuntemattomia vieläpä. Eikä yhtään tiennyt, mitä ne pitäisivät lähinnä vampyyrinnäköisestä alilaihasta pojasta, joka kavahti omaa varjoaankin. Vampyyrimainen ulkonäkö Shugananilla tosiaan oli juuri laihuuden ja kalpeuden vuoksi. Hän näytti kovin surkealta.

Yawn lässähti selälleen makaamaan sängylle. Tämän jalka oli hyvin kipeä, eikä sille voinut sen hetkisillä voimilla tehdä mitään. Onneksi se haava ei kuitenkaan ollut auki. Neiti käväisi nopeasti vessassa. ''Meikäläinen ajatteli mennä nyt nukkumaan... Huomenaamuna pitää käydä ostamassa hieman ruokaa, voidaan samalla käydä aamupalalla jossain, jos kiinnostaa'', neiti sai sanotuksi haukotuksen ohella. Yawn katsoi vielä hetken Shugananiin, joka vaikutti hieman poissaolevalta ja sitten käpertyi sutena sängylle ja nukahti melkein heti kuunvalaisemaan huoneeseen.

Poika katsahti hiljaa toiseen. Hän voisi väittää vastaan ruoan syömisestä sitten aamullakin. Shugananiakin väsytti. Poika lysähti makuulleen ja jäi hetkeksi aikaa tuijottelemaan käsiensä arpia. Hän ei nukahtanut muutenkaan helposti ja vieraassa paikassa se tuntui entistä haastavammalta. Shuganan sulki kuitenkin silmänsä. Poika ajatteli kaikenlaista - lähinnä häntä hämmensi tapahtumien nopea kulku, kun elämä oli muuten ollut niin kovin tylsää ja aivan yhtäkkiä se kääntyi tällaiseksi. Väsynyt kun oli, poika kuitenkin lopulta nukahti, vaikka olikin rauhaton.

Yawn näki koko yön samaa, ahdistavaa unea, joka tuntui... todella aidolta. Tämä ja Shuganan kävelivät sateistena päivänä torin reunustalla, toden näköisesti seurustellen hieman jostain. Tori oli autio, heidän seuranaan olivat vain sadepilvet ja lätäköt, jotka loiskuivat askeleiden alla. Puolessa välin unta kehään ilmeentyi kolmas henkilö, joku sivuullinen, ihmissusi. Ilmeisesti ihmissusi oli väijynyt ''paria'' jo jonkin aikaa, mutta Yawn kuuli vasta kivenrasahduksen, joten vaistomaisesti Yawn käännähti ja huomasi takanansa ihmissuden. Jo valmiiksi puolustusvalmiina sutena neiti seurasi katseellaan tiukasti suteen, joka lähestyi sateessa kulman takaa hitaasti. Jotain nämä keskustelivat. Sillä välin Shuganan oli ollut neidin takana, peloissaan. Heti ihmissuden iskiessä Yawn heräsi hätkähtäen, ahdistuneena. Se olikin vain unta. Tämä katsoi ikkunasta pihalle; pihalla oli vielä pimeää, mutta luultavasti aamu sarastaisi parin tunnin kulttua. Ulkona tosiaan oli satanut yön aikana.

Poika ei nähnyt mitään unta. Jos näkikin, ei hän sitä aamulla enää muistaisi. Shugananilla joko ei ollut unia tai sitten ne olivat ahdistavia, pahoja unia, jotka valvottivat poikaa seuraavat pari yötä. Onneksi nyt ei käynyt niin vaan poika sai tosiaankin nukuttua jotenkin. Pelon kuitenkin huomasi. Shuganan makasi täsmälleen samassa asennossa koko yön.
Aamulla poika heräili tottumuksesta. Ei hän koskaan nukkunut kovin kauaa. Shuganan avasi silmänsä ja katseli hiljaa ympärilleen. Nyt hän muistikin jo kaiken selvästi. Yawnin ja ihmissuden.

Yawn ei kuitenkaan saanut unen päästä irti, vaan jäi makaamaan liikkumattomana sängylle, ajatellen sitä ihmissutta, joka sekä unessa, sekä heidän perässään oli liikkunut. Hieman nukkuneena neiti viitsi yrittää parantaa jalkaansa, mutta kuitenkin ilman tuloksia, hieman väsyneenpänä. Tämä lässähti takaisin sängylle, huomioimatta Shugananin hereillä oloa. Yawn meni peiton alle piiloon miettimään hieman, millaista olisi muuttaa takaisin kotio, eikä vain vaellella pitkin maita. Ehkä... hieman yksinäiseltä.

Shuganan ei puhunut mitään. Ei ilmoittanut hereilläolostaan. Poika vain makasi kovin hiljaa, yhä samassa asennossa. Käsi tuntui puutuneelta ja kylkeenkin sattui. No, ei sillä niin suuresti väliä. Shuganan kohotti hetkeksi pääkallomaisia kasvojaan. Yawm kaiketi nukkui. Ei ainakaan osoittanut merkkejä heräämisestä.

Yawn nukahti uudelleen ja heräsi aamulla valoon, joka suorastaan tulvi ikkunasta sisään. ''Mmmmmmmhhg. Ei vielääää....'' Yawn mumisi ja nousi ihmisen muodossa istumaan sängyn reunalle, kuitenkin lössähtäen heti takaisin sängylle. ''Ootko sä Shuganan hereillä?'' neiti kysäisi katsahtaen makaavaan poikaan. Ei välttämättä, koska vastausta ei kuulunut, ainakaan heti. Yawn nousi sängyltä ja lähti laahustamaan vessaan, oli siellä viisi minuuttia ja palasi peiton alle mumisemaan omiaan.

Poika kohotti päätään taas kun Yawn kuului nousevan. " Olen. " kuului vastaus hiljaisena. Shuganan jäi tuijottelemaan lattiaa tyhjällä ilmeellä. Hän oli aina väsynyt, mutta siitä huolimatta hän ei ollut aamuisin niin uninen kuin useimmat ihmiset. Muuten vain hidas ja kykenemätön mihinkään. Poikaa ei huvittanut nousta eikä tehdä yhtään mitään. Olihan hän ennenkin maannut kokonaisia päiviä paikoillaan tekemättä mitään, kunnes nälkä oli ajanut Shugananin ylös etsimään ruokaa ja juotavaa ja sen jälkeen poika oli taas lysähtänyt sinne, missä oli sattunut nukkumaan viimeksi. Tätä oli jatkunut aina niin kauan, kunnes hänet häädettiin paikasta, jossa hän oli nukkunut.
Shuganan haroi hiuksiaan kasvojensa tieltä pois ja odotteli. Nyt seuraavaksi olisi vuorossa väittely siitä, söisikö hän vai ei.

''Olisiko sinulla jo nälkä?'' Yawn kysäisi vilkaisten samalla Shugananiin. Hänellä itsellään ei juurikaan ollut nälkä, mutta se kuitenkin varmasti yllättäisi neidin nopeasti. Hänen hiuksensa oli yön jäljiltä aivan sotkussa, joten Yawn alkoi siistiä niitä seuraavaksi. Torin laidalta alkoi jo kuulua ääniä, monet ihmisistä ja muista roduista oli jo varmasti herännyt ostamaan tuoretta kalaa ja lihaa, sekä vihanneksia. Lisäksi viereisestä 'hotellihuoneesta' kuului reippaan keskustelun hälinä.

Poika vilkaisi taas toiseen. Miten hän olikaan osannut odottaa tuota kysymystä. Hän oli varmaan alitajuisesti valmistautunut siihen koko yön. Ja miten yksinkertainen vastaus olikaan. " Ei. "
Saattoihan sen huomatakin, että Shuganan valehteli; poika näytti muutenkin jo nälkiintyneeltä ja Shuganan ei katsonut aivan suoraan toiseen. Mitäpä siitä, vaikka olikin nälkä? Ei hän halunnut käyttää hyväkseen toisen rahoja sitä varten, että saisi itselleen ruokaa. Ja poikakin kuuli äänet. Hän ei pitänyt niistä.

''No käydään torilla ostamassa ruokaa sitten, kun on enemmän nälkä ja tuo iso joukko on kadonnut hieman, sopiiko?'' Yawn ehdotti samalla nousten seisomaan sängyn viereen ja hivuttautuen ikkunalle. Tori todellakin vilisi väkeä, kaikki olivat kasaantuneet näin aamusta torille. ''Jos käydään tänään vaikka kaupungin toisella laidalla katsomassa, mitä siellä on? En usko että sinulla olisi mitään ideoita kenties'', neiti totesi samalla haukotellen kunnolla.

Shuganan ei jaksanut kinata enää kovasti vastaan. " Okei.. " mutisi poika siihen sävyyn, kuin epäilisi, ettei olisi koskaan nälkäinen. Ei hän omaa nälkäänsä myöntäisi. Ei edes kuolemaisillaan. Kauempaa kuuluvat äänet hermostuttivat poikaa jo aivan tarpeeksi ilman ruuan ajatteluakin. Shuganan vaihtoi hieman asentoaan ja katsahti toisen suuntaan. Yawn oli keksinyt jo uudenkin ehdotuksen. Poika mietti. Ei hänellä ollut mitään kävelyä vastaan, mutta muita olentoja vastaan kyllä. " Selvä. Ei ole ideoita. " vastasi tämä taas lyhyesti, katsahtaen sitten maahan.

''Käyn vielä (taas) vessassa ja lähdetään sitten tallustelemaan...'' Yawn totesti kiiruhtaen sitten vessaan. Siellä hetken ollessaan hän kuuli taas jotain seinän takaisia ääniä. Kuullosti aivan kahdelta mieheltä, jotka riitelivät, mutta se ei koskettanut neitiä ollenkaan. Sitten hän palasi huoneeseen, huikkasi Shugananin mukaansa ja he lähtivät portaita alas. Alhaalla oli 'hotellin' omistaja ottamassa vastaan uusia asiakkaita. Yawn heilautti kättään tälle merkiksi, että he poistuisivat nyt, ja mummo heilautti heille takaisin. ''Aaaaa, täällä on taas vaihteeksi hieman lämmin'', Yawn huokaisi melkein sokaistuessaan auringon valossa.

Kun toinen ilmoitti käyvänsä vessassa, poika nousi vaivalloisesti ylös makuuasennostaan ja vilkaisi ympärilleen nopeasti. Hänkin kuuli joitain ääniä ja ne hermostuttivat Shuganania paljon enemmän. Mikä muka estäisi ihmisiä käymästä hänen kimppuunsa? Poikaa ei huvittanut lähteä mihinkään, mutta pakko kai oli, eikä hän enää uskaltanut sanoa vastaankaan toiselle. Ehkä Yawnkin suuttuisi. Pian toinen tuli takaisin. Shuganan lähti kävelemään hitaahkosti tuon perässä, katsellen maata. Shuganan värähti ja katsahti aurinkoon päin. Hän ei pitänyt siitä kovinkaan paljoa. Pimeässä kun tuntui olevan paljon turvallisempaa. Poika vältteli toisten olentojen katseita ja seurasi tuota hiljaa.

Pujotellessaan joukkion läpi Yawn ajatteli, minnekkä he päätyisivät. Yawnilla itsellään ei oikeastaan ollut tässä asiassa mitään päämäärää, vain kaupungin tutkiminen. Shuganan vierellänsä tämä käveli ensin hirveän olentoihmisparven läpi, kunnes eri rotuiset olennot häivyttyivät taakse. Kaupunki alkoi muuttua hieman elottomammaksi, mutta ei voi kuitenkaan sanoa että täysin elottomaksi, sillä kyllä toisellakin puolella kaupunkia näytti olevan porukkaa. Luultavasti oli joku tapahtuma käynnissä, mutta neidin oli vaikea sanoa mitään, sillä tällä ei ollut mitään tietoa, eikä havaintoa tapahtumista tässä kaupungissa. Mieliala heitteli vuorotelleen ympäriinsä, yleensä kuitenkin pysytellen positiivisena.

Shuganan seurasi toista hiljaa. Hän ei edes pahemmin huomannut ääniä ympärillään tai edes koko näkymää, pyrki vain pysyttelemään mahdollisimman huomaamattomana ja hiljaisena. Välillä hän katsahti Yawniin päin. Pojalla ei ollut mitään käsitystä siitä, mihin he edes olivat kulkemassa. Ihmisten vilkaisut häiritsivät Shuganania suuresti ja tämä pyrki nopeuttamaan askeliaan huonosta kunnostaan ja nälästä huolimatta. Tuskin kukaan huomaisi, vaikka hän menettäisi tajunsa täällä kaduilla, joilla kukaan ei tuntenut häntä. Halveksi vain heikkoa poikaa.