Yawn oli eksynyt valoisalle aukealle, joka loisti vesisateen jäljiltä. ''Ei voisi kyllä parempaa ilmaa tähän hommaan löytyä'', hän tuumaili ja muutti itsensä sudeksi. Tutkaillenssaan ympäristöä hän päättää lähteä saalistamaan itään päin, suoraan varjoisaan metsään. Maa oli hyvin kostea ja sammaleet kastelivat Yawnin vaaleat tassut aivan harmaiksi. Hän huomasi jotain, jonkin varjon pienen matkan päässä ja jäi väijymään sitä pusikkoon. Väijyminen kuitenkin osoittautui turhaksi, sillä pusikon toisella puolella oli vain rusakko, joka pääsi karkaamaan Yawnin käsistä. Hän jatkoi sitten matkaansa ihmisena kulkien paljaat jalat upottaen sammaleeseen ja hyräillen samalla laulua, jonka hän oli kuullut joskus aivan pienenä. Jokin sävelmä, jota hän ei nimeltä muistaisi.

// voi kauhee kun on lyhyt aloitus 8<< //

// Eipä mitään, miullakin saattaa niin käydä.

Metsikkö oli tosiaan kostea. Pieniin puroihin oli sateen jäljiltä kertynyt vettä ja ne virtasivat vuolaina. Aurinko valaisi kaunista maisemaa, luoden hämyisiä varjoja metsän eri osiin.
Hiljainen askellus kuului, kun nuori poika käveli metsässä rauhallisesti, ympärilleen vilkuillen. Metsistä hän piti. Niissä ei yleensä ollut pelottavia asioita. Arvet erottuivat pojan kasvoista ja käsistä selkeästi tämän jatkaessa kävelyään. Shuganan oli hieman peloissaan huolimatta siitä, että kuvitteli kävelevänsä yksin. Hän ei tuntenut näitä alueita, hän oli vieras ja ei-kaivattu. Ajatus masensi Shuganania.
Mahtaisikohan sittenkin joku löytää hänet täältä? Poika toivoi, ettei niin kävisi, koska pelkäsi itse niin kovasti. Shuganan asteli hetken aikaa eteenpäin, kompastui sitten kiveen ja nirhasi kätensä ikävästi kiveä vasten. Hän ei paljoa välittänyt kivusta, nousi sitten vain istumaan ja vetäytyi erään puunrungon luokse, katsellen alakuloisena maata.

Kuulessaan askeleita edessäpäin, joskin melko kaukana luultavasti, alkoi Yawn vainoharhaisesti hämyillä ympärilleen. Samanlainen se metsä oli, puro valui vuolaasti vettä ja oksilta tippui pisaroita neidin hiuksiin. Hän käveli hieman peloissaan mahdollisista vaaroista metsässä, pitäen kättään varmuuden vuoksi vyönsä terävällä ja hieman ruostuneellakin puukolla. Metsä suorastaan kaikui monenmoisia ääniä, joita nyt satunnaisesti kuului, eikä mitään vaaraa varmastikkaan ollut havaittavissa. Jalat upposivat vuoroltaan polulla oleville kiville, jotka pistelivät kivuliaasti jalkojen alla. ''Jos täällä vielä olisikin jotain... elollisempaa.''

Hetken käveltyään metsässä todellakin alkoi olla hieman synkkää, ilta oli lähestymässä koittoaan. Yawn oli kävellyt metsässä jo melko kauan ja mietti hetken sieltä poistumista, kunnes hän näki jonkin istuvan puun juurella. Hänen metsästysviettinsä heräsi ja Yawn muuttui suden muotoon haaveillen mukavasta iltapalasta. ''Voi saatana'', hän ajatteli, kun huomasi astuvansa suuren oksan päälle, joka rasahti keskeltä kahtia. Hän perääntyi hieman, mutta lopulta kömpelösti törmäsi valtavaan, terävään kiveen ja jäi tuskailemaan maahan vasemmasta takatassusta vuotavaa verivanaa.

Poika kuuli rasahduksen, joka erottui selkeänä äänenä metsän hiljaisuudesta. Shuganan vilkuili ympärilleen pelokkaana. Jokin olento oli selvästi lähellä häntä, mutta poika ei löytänyt katseellaan mitään. Shuganan alkoi selvästi hermostumaan ja hänen teki mieli nousta ylös. Niin poika lopulta tekikin - hän nousi vaivalloisesti jaloilleen ja katsahti rannettaan, johon ikävä haava kivestä oli aiemmin tullut. Siitä vuosi verta. Vasta nyt Shuganan tajusi, että varmasti jokin olento haistaisi veren ja ehkä hyökkäisi hänen kimppuunsa.
Poika oli niin tavattoman peloissaan, että hänen täytyisi heti varmistua siitä, että tuolla olisi joku. Shuganan pakottautui puhumaan selkeällä äänellä, joka ei kantanut kovin kauas, mutta oletettavasti tarpeeksi kauas kuitenkin. " Onko siellä joku? "
Taas tämä vilkuili ympärilleen, etsien äänen aiheuttajaa. Hän ei kyennyt vielä näkemään mitään. Katselisiko se häntä jostakin? Pian Shuganankin huomasi, että metsä hämärtyi. Se oli oikeastaan pelottavaa. Pimeässä likkuisivat kaikki petoeläimet ja hän oli metsässä yksinään.

Yawn pakotti itsensä esittäytymään pojalle ja raahasi niin itsensä esille, sutena. ''Mä olen, me ei ollakkaan varmaan tavattu vielä.... Siis öö... Mun nimi on Yawn'', hän sepitti ja muuttui takaisin ihmiseksi. Ihmisenä neidin vasen jalka oli ihan verinen, vaikka sitä ei uskoisi välttämättä heti. Hän ontui jalkaa, mutta hän yritti olla välittämättä siitä. Ilme hieman hajamielisenä hän katsoi riutuneen näköistä poikaa, joka oli ihan ruvilla. Yawn huomasi pojan kädessä olevan haavan. ''Haluuksä, että mä parannan ton, vai haluutko, että se jää tohon?'' Yawn kysäisi hieman vaivautuneena. Hän vain ei ollut tottunut näkemään ihmisiä pimeällä metsässä, varsinkaan yksin. Lopulta neidin oli vain pakko ontua maahan istumaan, sillä jalassa pistävä kipu yltyi koko ajan. ''Saatana kun tota mä en saa parannettua, se on jo liian iso'', hän ajatteli ja katsahti nopeasti jalkaansa, siirtäen sen jälkeen katseena pojan tummanruskeisiin silmiin, jotka näkyivät juuri ja juuri hiuksien alta.

// aargh ku mä osaaan taas......

Poika katseli arkana sutta, joka puhutteli häntä. Kyseessä täytyi olla susidemoni, koska hetken päästä tuo Yawniksi esittäytynyt olento muuttui ihmiseksi. Shuganan oli täysin lamaantunut, eikä saanut sanotuksi yhtään mitään. Olipa hänen tuuriaan törmätä susidemoniin. Entä jos se olikin vihamielinen? Sitten se vieläpä kysyi, haluaisiko Shuganan, että hänen haavansa parannettaisiin. Poika vilkaisi vertavuotavaan haavaansa välinpitämättömästi.
" Ei... tarvitse. " lausui poika hitaasti. Puuhminen tuotti selvästi henkistä tuskaa pojalle. Toisellakin näytti olevan haava, ilmeisesti jalassa. Poika vilkuili Yawnia varovasti, katsahtaen heti maahan luullessaan että tuo saattaisi huomata vilkuilun. Shuganan tunsi itsensä typeräksi, kun ei edes ollut sanonut nimeään. No, kai se täytyisi kertoa. Pojan katse pysyi maassa.
" Olen Shuganan. " ilmoitti poika lopulta, katse pysyen tiiviisti maassa. Poika olisi halunnut auttaa toista tuon jalan kanssa, muttei uskaltanut.

Vielä hetken tarkkailtuaan Yawn nosti katseensa ylös. ''Hei Shuganan. Äää, ei tää mitään, kyllä mä selviän tästä'', neiti sanoi hitaasti, kun oli huomannut pojan katsahtaneen jalkaansa. ''Kyllä mä saatan saada tän veren hyytymään hetkeksi aikaa, mutta....'' Yawn nosti kätensä vuotavan jalkansa ylle ja pistävä viilto tuntui jalassa. Pieni tuskanilme nousi neidin kasvoille, mutta se lieveni ja muuttui takaisin perusilmeeksi. Veri oli hyytynyt paikka paikoin, mutta silti pieni verivirta valui jalasta. ''Noo, mitenkäs eksyit tänne? Kertoisitko hieman itsestäsi?'' Yawn kysyi hieman hymyillen. Hän huomasi pojan olevan hieman sisäänpäin vetäytynyt, mutta hän kysyi sitä asiaa silti, mihin Shuganan ei välttämättä vastaisi. Pimeän metsän uumenissa taivaalta alkoi ripotella taas hieman vettä. Pehmeä sammal oli Yawnin alla ja hän siirsi katseensa taivaalle, jossa pilkotti kuunsirppi. ''Tiesitkös, että susidemonit ovat vahvimmillaan täysikuun aikaan? En aio todellakaan vahingoittaa sinua mitenkään, en mitenkään, mainitsinpa vain hieman jotain itsestäni'', Yawn sanoi hiljaa katsellen vielä kuuhun, yö venyisi varmaan todella pitkäksi.

Shuganan katsahti epäileväisenä toiseen. Omituista kyllä, tuo susidemoni pystyi ilmeisesti parantamaan haavojaan. Olipa mielenkiintoinen taito. Poika ei olisi sellaista itselleen halunnut, mutta olihan se kätevää, että muiden haavat parantuisivat. Yawn tuntui kovin puheliaalta ja alkoikin heti kyselemään. Shuganan tunsi ahdistuvansa. Susidemoniin hän kyllä luotti enemmän, kuin puhtaaseen ihmisolentoon, mutta siitä huolimatta poika pelkäsi. Kai hän voisi jotakin sanoa.
Hätääntyneenä poika sitten yrittikin keksiä sanottavaa, väkisin. " Kävelin vain.. Asuin ennen muualla.. Sitten olinkin Aryliassa. " Poika puhui hieman katkonaisesti, vältellen ja jätti lauseensa kesken. Yawn vieläpä kertoi hänelle, että susidemonit olivat vahvimmillaan täysikuun aikaan. Poika vilkaisi taivaalle. Kuunsirppihän siellä nyt onneksi oli, mutta silti hän oli pelokas.
" En tiennyt.. En tiedä susidemoneista paljon mitään.. " häpeävänä Shuganan laski taas katseensa maahan. Miksi hän olikin sellainen idiootti? Poika lysähti maahan istumaan, vilkaisten ympärilleen.

''Okei'', Yawn sanoi hiljaa. ''Vaikutat siltä, ettet juurikaan käytä sanoja, vaan enemmänkin vaikutat tunteilla ja ilmeillä, osaan mä hiljaakin olla, no problems!'' Yawn katseli Shuganania hymyillen ja katseli sitten kosteaa metsikköä. Nälkä kurni hieman neidin mahassa, mutta se ei vaikuttanut juurikaan hänen mielialaansa. Ilmassa tuoksui raikkaalle. Yawn koetti peitellä hieman haavaansa ja katsahti taas poikaan. Hän katsoi vielä Shugananin kädessä olevan haavan, eikä voinut vastustaa kiusausta, hänen oli pakko saada haava pois kädestä. Niin hän ojensi kätensä pojan käsivarrelle ja paransi haavan ilman tämän lupaa.

// syömään, katsotaan palaanko vielä ->> sori jos toi parantaminen haittaa, voin muokata sen sitten pois jos niin haluat

// Eihän se minua haittaa, Shuganan saattaa olla eri mieltä.

Shuganan ei tiennyt, mitä tuohonkaan olisi kommentoinut. Hän ei osannut käyttää sanoja, vaikka halusikin. Eikä uskaltanutkaan. Poika liikahti varovasti ja hämmentyi sitten, kun toinen alkoikin parantamaan hänen haavaansa. Ei hän ymmärtänyt, miksi tuo teki niin.
" Miksi autat minua? " kysyi poika sitten hiljaa. Shuganan puhui, koska halusi olla mieliksi. Poika tosin hieman tärisi pelosta, katsellen tuota epävarmana. Shuganan olisi tarvinnut rohkaisua vaikka mihin asiaan. Ja vahtimista myöskin. Poika kun ei tuntunut välittävän siitä, söikö tarpeeksi vai ei. Hän yleensä nukkui huonosti, satutti itsensä helposti kävellessään jossain ja teki vielä itselleen lisää haavoja. Lisäksi Shuganan suhtautui pelokkaasti kaikkeen.

// no ei meillä sitten ollutkaan vielä ruokaaaaa (pizzaa jee). älä shuganan kuole 8<

Yawn katsoi poikaan hetken ja sitten siirsi katseensa taas muualle. ''Näytät valmiiksi jo hieman heikolta, niin ajattelin, että ehkä voisin auttaa... tai jotain'', Yawn tuskaili sanojensa kanssa. Hän tunsi Shugananin epävarmuuden. ''Miksi sinä pelkäät noin hirveesti? En mä sua meinaa edelleenkään syödä, niinkuin sanoin jo.'' Yawn kirjoitteli sammaleeseen jotain aivan sekavaa ja muuttui sen jälkeen sudeksi. Syytä muuttumiseen hän ei itsekkään tiennyt oikeastaan, voi olla, että syynä oli vain se, että kipu jalassa ei olisi niin pistävä, tai sitten hän halusi poikaan hieman itseluottamusta. Hän katsoi sinertävin ja lempein silmillään Shugananiin ja laski sitten päänsä alas ja sulki hetkeksi silmänsä.

// edittoo. meen ihan juuri, saatan käydä kännykällä vielä netissä katselemassa ja ehkä kirjottamassa, katsotaan, katsotaan. mutta baij baij ~

Poika liikahti. Ei häntä olisi tarvinnut auttaa. " Haluankin kuolla. " totesi sitten Shuganan hiljaisella äänellä. Poika yritti keksiä sanat, joilla selittää se pelko, joka hänessä asui. " Kaikki satuttavat. Siksi pelkään. " Shugananin katse eksyi takaisin maahan. Pahoinpitelyn jäljet kyllä näkyivät - arvet olivat olleet joskus syviä haavoja. Jotkut niistä poika oli tehnyt itse, mutta suurimman osan joku muu, toisinsanoen hänen vanhempansa.
Shuganan ei halunnut kertoa enempää, eikä uskaltanutkaan. Poika katseli nyt arasti toista, kun tuo oli muuntautunut sudeksi. Shuganan kuitenkin ehkä luotti toiseen jonkin verran peloistaan huolimatta.

''Toisaalta en oikeasti usko, että haluaisit kuolla, mutta toisaalta oma on päätöksesi'', Yawn toteaa ja venyttää etutassujaan. Sitten hän katsoo tassussaan olevaa korua, joka kimmeltää kuun valossa. ''Älä anna heidän satuttaa sinua, uskoisin, että sinulta löytyy vielä hieman voimaa vastustaa, mutta....'' Neiti pudisti hieman päätään, mutta ei Shugananille, vaan itselleen, omille muistoilleen. Sille, kun hän ei puolustanut omaansa, vaan antoi tämän kuolla... Vaikka se ei periaatteessa ollut edes hänen vikansa, hän otti sen silti vastuulleen.

Shuganan piti katseensa maassa. " Mitä muuta minulla enää on.. ? " kysyi poika hyvin hiljaisella äänellä. Ja miten Shuganan olisi voinut estää satuttamisen? Hän ei kyennyt vaikuttamaan siihen, hän ei koskaan ole ollut vahva. " Ne saavvat yliotteen aina.. " totesi poika sitten. Nyt tämän puhe oli katkonaista vastailua toisen mahdollisiin kysymyksiin, ei muuta. Masentunut ilme pojan kasvoilla kertoi, ettei Shuganan ollut koskaan tehnyt omia päätöksiä, mukautunut vain toisten käskyihin ja antanut heidän alistaa itseään.
Ilma oli käymässä kylmemmäksi ja Shuganan tärisi. Pojan olo oli ahdistunut, eikä hän tiennyt, mitä pitäisi sanoa, mitä taas ei. Teki mieli sulkeutua kokonaan, antaa asioiden olla, kuolla pois.

// jee sä oot kirjottanu 100 viestiä, oli pakko mainita ;33

''Sulla on... elämä, ainakin mä oon huomannut sen tässä ollessani, et sä siinä muuten olisi. Ja jos joku alkaa kiusiin sua nii kannattaa vaan lähtee poijjes, eikä kannata yleensä välittää niistä 'kiusaajista' '', Yawn sepitteli. Hän huomasi pojan palelevan. ''Kelpaako lämpö?'', hän lisäsi ja siirtyi varovasti Shugananiin päin samalla katsoen tähän. Katse siirtyi pojan kasvoista tämän luisen kehon läpi paljaisiin varpaisiin. Ilmassa kyllä todellakin viileni, kun pieni tuulenpuuska pääsi valloilleen metsässä. Lähellä oleva puro vuodatti jatkuvaan jääkylmää vettään ja sammalkin tuntui viilenevän. Koko metsä muuttui kylmemmäksi yön mittaan. Tänä yönä taivaalle ei tulisi törröttämään täysikuuta, mutta taivas tulisi silti olemaan pilvetön.

// Ja sain yhden miekankin tohon merkiksi siitä. D:

Toisen ensimmäiseen lausahdukseen ei osannut Shuganan sanoa mitään. Poika nosti katseensa varovasti toiseen. Lämpö kyllä kelpaisi, sitä ei poika mennyt kieltämään. " Kelpaa.. " lausahti tämä. Shuganan tunsi myös olevansa väsynyt. Hän rasittui helposti ja tuli sen seurauksena kovin väsyneeksi. Nälkä pojalla ei sentään ollut, vaikka niin olisi voinut luisevasta kehosta kuvitella. Shuganan liikahti ja nuokkui väsyneenä, katse taas kääntyen maahan. Ei poika halunnut myöntää väsymystään, mutta kauas sen näki.
" Inhottavan kylmä metsissä yöaikaan.. " Shuganan puhui jo kokonaisempia lauseita, varovasti tosin.

''Niin on... Mutta toisaalta se ei mua häiritse mitenkään, kun tää turkki lämmittää hirveesti kylmällä. Nälkä mulla kyllä hieman on, mutta eipä se menoa haittaa'', Yawn sanoo ja painaa päänsä alas. Silmät meinaavat mennä kiinni, mutta tyttönen koettaa pitää ne visusti auki, jisjokin vaara vaikka tulisi. Alkaa tuulemaan hieman lujempaa ja Yawnin turkki heiluu tuulen mukana. Toisaalta on ihan virkistävää, kun on hieman kylmempi, mutta Shuganania se varmasti vaivasi paljon. Häntä heilui tasaiseen tahtiin puolelta toiselle ja välillä laskeutuen maahan. Taas alkoi hieman ripotella vettä, joka luultavimmin varisi puiden oksilta, eikä taivaalta.

// Ihku miekka ^o^

Viileys tosiaan ahdisti Shuganania ja poika etsiskeli viittaansa, vetäisten sen sitten ylleen ja katsahtaen nopeasti, hieman pelokkaana ympärilleen. Yawnkin näytti kovin väsyneeltä. Kai he voisivat nyt nukkua täällä. Poika alkoi pikku hiljaa rauhoittumaan, kun mitään välitöntä uhkaa ei näkynyt missään. Shuganan siirtyi puunrungon viereen, painaen selkänsä sitä vasten ja katsellen väsyneesti ympärilleen. Pian poika sulki silmänsä ja nukahti. Laiha ruumis tärisi kylmästä. Onneksi nyt ei ollut talvi.

Illalla olivan Yawninkin silmät umpeutuneet ja hän oli nukahtanut kosteaan sammalikkoon. Hän oli nähnyt painajaista yön aikana ja siksi heräsi hätkähtäen. ''Minnekkäs nyt olen eksynyt?'' hän ajatteli herätessään ja muisti eilisen. Yawn haukotteli ja huomasi pojan puun juurella nukkuen sikeästi. Neiti naurahti mielessään ja lähti pienelle aamukierrokselle metsään. Yön aikana ei ollut satanut enempää, joka oli hyvä juttu. Neiti muutti itsensä takaisin ihmiseksi ja palasi takaisin Shugananin luokse.

Shuganan heräsi siihe, kun toinen kuului palaavan kierrokseltaan. Pojan silmät aukenivat ja hän katsahti Yawniin, alkuun hiljaisena, muistaessaan mitä eilen olikaan tapahtunut. Shuganan kohottautui istumaan paremmin, vilkaisten nopeasti ympärilleen. Mitään uhkaavaa ei ainakaan näkynyt.
Lopulta pojan katse siirtyi takaisin susidemoniin. Shuganan oli taas vetäytynyt hiljaiseksi, kun ei keksinyt lainkaan mitään sanottavaa. Hänellä oli nälkä, kylmä ja paha olla, mutta ei poikaa sekään kiinnostanut. Hänhän olisi halunnut kuolla jo aikaa sitten, mutta se ei ollutkaan onnistunut toivotulla tavalla. Nyt hän joutuisi elämään itsensä kanssa, kärsimään siitä, että oli millainen oli.
Mitähän vielä tulisi tapahtumaan?