Ayachi ei vielä ollut juonut pullostaan, mutta otti nyt vähän vettä, kuunnellen sitten Rotan selostusta mietteliäänä. Siinäkin oli jo tekemistä, kun yhdisteli mielessään Rotan yksittäisiä sanoja lauseiksi. Se oli hyvä, että toinen tiesi, mistä saisi tietoa ja tarpeelliset asiat.
" Onnistummeko hankkimaan minulle aseen? " kysäisi mies sitten. Hänellä itsellään oli jonkin verran rahaa, mutta hän ei silti ollut varma, paljonko tarvitsisi rahaa ostaakseen kunnollisen aseen itselleen. Rotta tiesi varmasti siitäkin paljon enemmän, olihan se soturi. Ayachi jatkoi rauhallista kävelyään. Auringon takia miehelle tuli hiljalleen kuuma. Se oli ärsyttävää, mutta korppi-ihminen kesti sen kuitenkin.

Vanha Rotta vilkaisi ohimennen mieheen. Tämä tuntui olevan vakaasti sitä mieltä, että oli jotenkin nyt hänen toverinsa. Ei kysynyt, onnistuisiko hankkimaan aseen, vaan onnistuisivatko he hankkimaan hänelle aseen. Vanhaa ei kiinnostanut hiukkaakaan miehen kohtalo. Olihan tästä ollut hieman apuakin, mutta loppujen lopuksi tämä tuppaantui mukaan aivan itse, ilman rotan pienentäkään pyytöä. Nyt tästä tuskin olisi enää edes oikeaa hyötyä, ei tiennyt enää mitään. Mutta roikkukoot mukana nyt sen aikaa, kun halusi. Kunhan ei tulisi tielle. Millään tavalla.
"Hyvä maksaa. Paljon sinulle. Ehkä tikari. Liian... räikeä muuten", Vanha Rotta lopulta vastasi. Mies näytti suunnilleen siltä, ettei olisi koskaan aseita käsitellyt - puhumattakaan siitä, että tällä tuntui olevan vähemmän luonnetta kuin kesyllä kanilla. Tälle oli vaikea kuvitellakaan mitään oikeita aseita, olisi varmaankin vain onnistunut silpaisemaan itseltään jalan irti. Tikari nyt olisi sentään tarpeeksi kevyt ja pieni, että tämä ei epähuomiossa huitaisisi itseään vaikka päähän sillä.

Ayachia olisi tuskin kenenkään tielle saanutkaan. Mies kun noudatti käskyjä ilman vastaansanomista. Rotta ei välttämättä ollut huomannut niitä piileviä kykyjä, joita korppi-ihmisessä oli, vaikka ne eivät perustuneetkaan taistelutaitoihin tai vastaavaan. Älykäs Ayachi siitä huolimatta oli, vaikka ei niin vaikuttanut sellaiselta.
Tätä hän oli pelännytkin. Hyvät aseet maksoivat. Tikaria Ayachi oli itsekin ajatellut. Sen kantamisessa ei olisi ongelmia ja mies osaisi varmaan käyttää sitä. Ketteryydestä oli hyötyä. Rotan äänestä kuului, ettei se oikein uskonut miestä taistelijaksi. Eihän hän sitä ollutkaan, mutta aseesta olisi silti ehkä hyötyä. Ayachi arveli, että hänellä olisi varaa aseeseen.
" Selvä. Uskoisin varojeni riittävän siihen. "

Matkaa jatkui aikansa ilman sen ihmeempiä. Päivä ei ollut erityisen kuuma, mikä oli tietenkin kävelijöille kaikin puolin hyvä. Ohi menivät yhdet vaunut ja muutama matkalainen, mutta edellisten tapaan kukaan ei sanonut tai tehnyt mitään. Pelkkiä kulkijoita siinä missä hekin. Vanha Rotta ei ajatellut sen ihmeempiä, kunhan käveli. Ohimennen tuli kylläkin pohdiskeltua miestä, jonka perässä nyt oltiin, ja aikoja jotka tästä muistuivat mieleen. Mitä varmimmin kyseessä oli sama mies, jonka Vanha jo tunsi. Velhonkin tämä oli tuntenut, vaikkakin eri syystä. Se oli ollut sitten yksi lopeteltu langanpää rotan toisinaan jopa mutkikkaaksi käyneeseen elämän kudokseen. Äiti ja poika, joista ei tarvinnut enää murehtia.

Jonkin ajan perästä tultiin metsikköön. Se ei ollut mitenkään valtava, mutta tie vei silti sen läpi, kaiketi nopeuden vuoksi. Puutkaan eivät olleet mitenkään erityisen tiheässä tai suuria, joten ne oli ollut helppo kaataa tieltä. Vanha Rotta ei erityisemmin pistänyt pahakseen metsikköä. Vaikkei aurinko suuremmin porottanutkaan, toi se silti mukavan viileää varjoa.

Välillä Ayachi joi vettä pullostaan. Silloin kun tuntui siltä, ettei muuten jaksanut jatkaa kävelyä, vaikka rauhallistahan sekin oli. Korppi-ihminen ei mietiskellyt varsinaisesti mitään. Ei ainakaan kovin syvällisiä. Kunhan piti katseensa maisemassa, painoi sen mieleensä. Hänen linnunmielensä mahdollisti sen, ettei miljoona ajatusta pyörinyt päässä yhtäaikaa niin kuin normaalisti ihmisille sattui käymään. Se oli kovinkin hyödyllistä.
Metsässä tosiaan oli mukavaa. Ayachi kuuli lintujen ääniä ja tunnisti kaikki lajit. Tunnisti korppienkin läsnäolon kauempaa. Mieshän oli sidoksissa korppeihin. Jotkin tällaiset ihmiseläinsekotukset olivat eläinlajinsa suojelijoita. Ayachi kuului siihen ryhmään. Hän halusi kuitenkin päästä kohtalaisen nopeasti kaupunkiin, mutta matkaa tuntui vielä riittävän.

Vanha Rotta tiesi, että olisi pitänyt huomata jotakin. Se oli kiusannut jo hetken jossakin pääkopan perukoilla, mutta jotenkin tämä ei vain ollut suostunut antamaan sille ajatustakaan. Ja siltikin, kun erään tien vieressä nököttäneen kohouman takaa nousi esiin mies, ja sitten toinenkin, tiesi Vanha heti koko tilanteen. Miehet olivat tarkkailleet jo pidempään. Jossakin kaukaa. Taitavia nämä kyllä olivat olleet, koskapa olivat onnistuneet pysymään edes melkein piilossa rotan korvilta. Olkoonkin, että näitä korvia alkoi ikä tylsyttää jo. Mutta kun miehet nousivat pystyyn, oli jo liian myöhäistä. Kummallakin oli ladattu varsijousi.

"Päiviä. Huomasimme tässä, että teillä on kovin raskaat kantamukset. Joten kevennetäänpä vähän taakkaa nyt, niin on kaikilla mukavampaa", toinen miehistä tokaisi huolettoman oloisesti. Nämä vaikuttivat molemmat melko resuisilta ja ehkä aavistuksen luisevilta, mitä Vanha Rotta nyt näistä näki. Mikään ei tosin juuri tällä hetkellä ollut yhtä kiinnostavaa kuin se, että kummallakin oli kädessä jalkajousi ja sen verran vähän välimatkaa, ettei surkeinkaan ampuja osuisi harhaan. Ei ainakaan kahdesti.
Oikeastaan Vanha ei ihmetellyt hiukkaakaan sitäkään, kun kauempaa tien vierestä kummaltakin puolelta nousi myös muutama pää. Puolen tusinaa ryöväriä, sellainenhan nyt oli todella helppo olla huomaamatta. Ainakin siis, jos ikä oli selvästikin syönyt näin pahasti kuulon...

Ei Ayachikaan ollut huomannut miehiä, vaikka korppi-ihmisen vaistot olivat tarkat ja silmä osasi kertoa, missä oli vihollinen. Hyvin taitavaa. Olivat kai pysytelleet kunnon matkan päässä. Siksi mies yllättyi kun kaksi miestä nousi tien vierestä. Varsijouset näkyivät heillä olevan. Ayachin lihakset jännittyivät, mutta varsinaisia pelon merkkejä hän ei osoittanut. Parempi oli antaa Rotan hoitaa tilanne. Ayachi auttaisi, jos osaisi.
Miesten sanat eivät miellyttäneet miestä, mutta tämä pysytteli yhä hiljaa. Vai raskaat kantamukset. Surkea tekosyy. Lisääkin miehiä näkyi tulevan esiin. Ja Ayachilla ei tietenkään ollut aseita ja siivetkin olivat murtuneet. Jos ne eivät olisi olleet murtuneet, olisi miehellä ollut paljon paremmat mahdollisuudet selviytyä aseistettujakin miehiä kohtaan. Mutta mikä nyt neuvoksi? Pakotietä ei näkynyt olevan. Ja ei olisi mitenkään mukavaa luovuttaa vaivalla hankittua velhon päätäkään.

Vanha Rotta punnitsi mahdollisuuksiaan niin paon, kuin senkin osalta, saisiko mahdollisesti tapettua koko arviolta kuuden miehen joukon. Ensimmäinen ei onnistuisi, ei millään. Vanha saattoi toki vielä pystyä juoksemaan hetken melkoista kyytiä, mutta varsijousen vasamaa ei kuitenkaan voittaisi. Kaikkien tappaminenkaan tuskin onnistuisi, vaikka rotta olikin melko varma, että saisi hengiltä ainakin kolme. Oma henki kolmesta, ikävä kyllä, ollut kovinkaan hyvä kauppa tässä kohtaa. Parempi katsoa ja odottaa, että tulisi jonkinlainen paikka tehdä jotakin. Rosvot tuskin päästäisivät vain menemäänkään saatuaan haluamansa, muutaman vasaman laittaminen rialin niskaan kun tuskin tuntuisi näillä missään - etenkin kun muuten asia saattaisi kiiriä lainvartijoidenkin korviin. Korppimieheen varmaankin päti sama.

"Noniin. Katsotaanpa nyt sitten, että mitä sieltä löytyy", jo aikaisemmin tilanteen kertonut mies tokaisi, astuen tielle ja kohti. Vanhan Rotan käsi hivuttautui puoliksi itsestään kohti väkipuukon kahvaa miehen lähestyessä. Se ei ollut mikään suurieleinen liike, mutta silmä kovana syynäävät rosvot huomasivat sen kuitenkin välittömästi. Viisi tiukkaa ärähdystä ja kohotettua varsijousta saivat Vanhan nopeasti laskemaan kädet kiltisti sivuilleen. Tässä kohtaa kannatti kunnioittaa käskyjä. Oli parempi kunnioittaa mitä tahansa sellaista, joka kykeni lävistämään keuhkon vielä reilusti kauempaakin.
"Ja sinä siinä, tyhmännäköinen hyypiö! Otapa tuon rotan kantamukset ja tuo ne kaikessa rauhassa tänne! Minä en oikein luota siihen, että se antaisi ne kiltisti", mies komensi, osoittaen kohti Ayachia ja sitten Vanhaa Rottaa. Tämä oli pysähtynyt - sangen viisaasti - arviolta viiden askeleen päähän. Vanha arvioi nopeasti, oliko se tarpeeksi lyhyt matka kurottavaksi kiinni niin, että jäisi vielä aikaa iskeäkin. Ei tainnut olla...

Ayachi tosiaan antoi Vanhan johtaa tilannetta, koska miehelle ei tullut ainoatakaan hyvää ajatusta mieleen. Miesten läsnäolo hermostutti korppi-ihmistä. Olisipa hän ollut tarkkaavaisempi, niin tältä harmilta oltaisiin kenties säästytty. Mutta turha nyt enää itseään syyttelemään.
Ayachi seisoi täysin paikoillaan, vilkuillen miehestä toiseen tarkoilla silmillään. Valpas mies todellakin oli. Jos ilmenisi jonkinlainen tilaisuus pelastumiseen, mies totisesti käyttäisi sen hyväkseen. Mutta moista oli varmaan turha toivoa. Ja samassa häntä puhuteltiinkin. Käskettiin. Ayachi ei nähnyt asiassa vaihtoehtoja, mutta vitkasteli tahallaan. Vetosi murtuneisiin siipiinsä. Eivät toiset voineet tietää, miten siivet vaikeuttivat tai eivät vaikeuttaisi miestä. Tästä korppi-ihminen saikin idean ja horjahti maahan otettuaan yhden askeleen. Ayachi kaarsi selkäänsä huomaamatotmasti niin, että kuului rusahdus nikamien kohdalta ja samassa mies jo rääkyikin niin vaikuttavan tuskaisena - liike oli oikeasti sattunut vähän - että hämäys saattaisi mennä läpi. Että tähän asti hyvässä kunnossa pysynyt selkäranka olisi vihdoin antanut periksi siipien jäljessä. Niinpä siis mies makasi maassa. Hän toivoi aiheuttavansa tarpeeksi hämmennystä.

Kun mies, jota oli käsketty tuomaan tavarat rosvoille, äkkiä kaatui ja alkoikin tuskaisesti rääkymään, tuijotti yksi jos toinenkin. Vanha Rottakin tuijotti. Mies oli ilmeisesti aivan oikeasti ja tosissaan juuri murtanut selkärankansa. Olihan tämä ollut heikkoluinen, mutta ei Vanha aivan tällaista ollut odottanut. Eivätkä olleet rosvotkaan, sillä suurin osa tuijotti silmät pyöreinä äimistyksestä. Muutama kohotti varuillaan varsijousiaan. Rotta ei tehnyt elettäkään mihinkään suuntaan, jäi vain jokseenkin hämmentyneenä seuraamaan tapahtumien kehittymistä.
"Ammutaan nuo kummajaiset ja etsitään sitten raadot läpi!" yksi rosvoista huusi rääkymisen ylitse, haluamatta selvästikään tarkastaa tilannetta sen lähempää. Toinen tämän vieressä mutisi hyväksyvänsuuntaisesti.
"Turpa kiinni, niillä voi olla jotain särkyvää!" joukon ilmeinen johtaja ärähti takaisin, lähestyen hyvin varuillaan rottaa. "Älä yritä yhtään mitään tai otan sen riskin", tämä uhkasi, kohottaen varsijoustaan.

Vanha Rotta seurasi vaiti ja mahdollisimman säyseän oloisena, kun rosvojoukon johtaja astui miehen viereen ihmetelläkseen tätä, ja kurotti sitten kohti Vanhan tavaroita, jotka tämä oli pudottanut kaatuessaan. Ja sitten rotta yritti paljonkin jotakin.
Äkkiä, nopeammin kuin tilanteesta hämmentyneet rosvot ehtivät tajuta, Vanha Rotta harppasi äkkiä eteenpäin, kuroen lyhyen välimatkan umpeen. Ja ennen kuin mies ehti tehdä mitään, oli tämän edessä valtava rotta ja kurkulla vähintäänkin tukevasti kolhiintunut ja lovinen, mutta kieltämättä terävä väkipuukko.
Rosvot kohottivat varsijousiaan, kaiketi aikoen ampua pelkästään refleksinä, mutta näiden johtajan hätäinen kiljaisu pidätteli liipasinsormia. "Ne jouset alas! Laittakaa ne jouset alas!" tämä huusi hätäisesti. Rosvot varmastikin saisivat Vanhan Rotan hengiltä, mutta samalla menisi myös miehen henki. Tämä näytti tajuavan asian.

"Noniin, rauhassa. Puhutaan tästä, hei. Sinun ystävälläsi on joku hätä, sitä pitäisi varmaan katsoa..." rosvopomo yritti haparoiden. Vanha ei tehnyt elettäkään yhtään mihinkään suuntaan. Korkeintaan painoi terää aavistuksen lujempaa kurkulle.

Ayachi hiljeni, mutta makasi yhä tuskaisena maassa. Ties vaikka selkäranka olisi oikeasti murtunut. Mies esitti puolitajutonta ja sekavaa ja murtuneet siivet nytkähtelivät. Hämäys meni täydestä Rottaankin, sillä ilmeisesti tuo ei ollut liikkunut. Mies toivoi, että toinen tekisi jotakin pian. Aikaa ei ollut paljoa hukattavaksi. Joukon johtajan puhe kuului. Välillä korppimies inahteli hiljaisella äänellä.
Vihdoin! Rotta oli liikkunut, tarttunut tilaisuuteen. Ayachi ei kuitenkaan yrittänyt katseellaan seurata tapahtumia, kuunteli vain. Kohta olisi hänen vuoronsa yllättää miehet. Jos se olisi tarpeen. Esittäminenkin sopi sille kyllä varsin hyvin.

Rosvojoukon johtajalla oli vähintäänkin kiire koettaa parhaansa mukaan keksiä jotakin, jonka avulla välttyisi saamasta uuden ja varmasti vähemmän mukavan hengitysreiän. Tämä teki nopeaan tahtiin tarjouksia ja koetti mitä ilmeisimminkin saada jonkinlaisen otteen tilanteesta, mutta Vanha Rotta pysyi vaiti ja piti väkipuukkonsa tiukasti miehen kurkulla.
"Noniin, noniin. Myönnetään, tämä oli typerää. Menkää, niin ei muistella pahalla! Tässähän yrittää nyt vain yksi jos toinenkin saada henkensä pitimiksi edes vähän. Ei me tätä ilkeyttämme tehdä, vaan kun ei ole mahdollisuuksia! Minulla on vaimo ja lapsiakin!" mies yritti parhaansa mukaan anella. Vanha ei ollut vielä varma siitä, mitä tässä tarkalleen ottaen oli tarkoitus tehdä. Kaiketi järkevintä olisi vain häipyä paikalta. Veisi miehen mukana, niin muut rosvot eivät uskaltaisi ampua. Mutta maassa vieläkin makaava korppi-ihminen mietitytti rottaa. Ei niin, että tämä olisi toisesta suuremmin välittänyt, mutta siitä huolimattakin mies oli menny vähintään yllättäen. Jos tämä oli todellakin murtanut selkänsä, tulisi ongelmia, Vanha kun ei mitenkään voisi saada kantamuksiaan mukaansa pitäessään samalla rosvoa puukonterällä.

"Ylös", Vanha Rotta käski maassa makaavaa, tietämättä tekisikö tämä niin vaiko ei. Parani ainakin yrittää.

Korppimies sulki silmänsä. Anelua ja pyyntöjä. Kaupantekoa. Kaiken se kyllä kuuli ja ymmärsi. Mies antoi tarkoituksellisesti ruumiinsa täristä. Kukaan ei pelkäisi haavoittuneen oloista hentoa miestä. Hyvä hämäys juuri oikeaan tilanteeseen. Tästä voisi olla hyötyä vielä myöhemminkin. Ayachi kuitenkin kuunteli ja odotti. Teki päätelmiä. Samassa häntä käskettiinkin jo ylös.
Ayachi nousi. Selkäranka ei ollut murtunut. Nikama oli vain naksahtanut pois paikoiltaan. Mies katsahti ympärilleen. Heidän ahdistelijansa näyttivät kovin tyrmistyneiltä mentyään lankaan tällaiseen huijaukseen. Sitten Ayachi siirsi katseensa Rottaan ja otti maasta heidän kantamuksensa.

Korppi-ihminen ei ollut murtanut selkäänsä. Vanha Rotta oli siitä ainakin aavistuksen hyvillään, vaikkakin pelkästään koska tilanne helpottui siitä. Rosvot pidättelivät liipasinsormiaan toisen noustessa ylös ja kerätessä kantamukset kasaan. Aivan varmasti nämä olisivat halunneet ampua, mutta pomo oli pahasti tulilinjalla ja kuolisi monellakin tapaa heti, jos joku yrittäisi jotakin. Niinpä nämä eivät voineet kuin katsoa sivusta ja kiristellä hampaitaan.
"Nyt, pois. Ei seuraa, tapan", Vanha Rotta urahti lyhyesti ja ytimekkäästi uhkauksensa ryövärijoukolle, heilauttaen kättään sitten merkiksi niin koppi-ihmiselle kuin rosvopomollekin, että oli aika lähteä liikkeelle. Terä kurkullaan hitaanpuoleisesti ja hyvin varovasti kulkeva mies ei ainakaan vastustellut millään tavoin, mutisi vain jotakin myöntävän suuntaista. Vanha oli tosin varma, ettei tämä olisi näin helppoa. Ei se koskaan ollut.

Ayachin siivet olivat selän ja niskan suojana, niin että jos joku koettaisi ampua häntä takaapäin, nuoli osuisi siipiin, jotka olivat jo valmiiksi murtuneet. Mies vilkaisi taakseen ja lähti askeltamaan Rotan perässä pois paikalta. Ayachi oli oikeastaan ihan tyytyväinen siitä, että sai kantaa tavarat, sillä oli ainakin jotain, mihin keskittyä. Lisäksi Rotta näytti selviävän hyvin rosvojoukon johtajan kanssa.
Korppi-ihminen ei osannut arvella, mitä tulisi tapahtumaan. Saattoi olla, että miehet yrittäisivät ainakin seurata heitä ja sopivan tilaisuuden tullen napata johtajansa takaisin ja tappaa heidät. Mutta uskaltaisivatko miehet tehdä niin omin päin, ilman käskyjä? Olivatko he laatineet varasuunnitelmia, jos heidän iskunsa epäonnistuisivat? Tästä Ayachi ei voinut tietää mitään. Pitäisi vain olla varovainen. Tuo napattu mies kuitenkin hidasti heidän matkantekoaan ja varmasti Rottakin oli jo huomannut sen.

Metsikkö ei ollut suuri, mutta siitä huolimattakin sen läpi pääseminen kesti hyvän hetken, kun piti viedä mukana miestä. Mutta eipä tätä voinut millään muotoa poiskaan sysätä, silloin olisi saanut heti monta uutta hengitysreikää. Tosin niissä kaikissa olisi ikävästi vasama. Miehestä olisi tosin pakko hankkiutua eroon, monestakin syystä. Tämä hidasti matkantekoa reilusti, kun piti kävellä hitaaseen tahtiin ja samalla varmistaa, että sai koko ajan pidettyä aseen valmiina. Lisäksi, jos tätä alkaisi retuuttaa pitkin maita ja mantuja, vastaantulijat eivät varmastikaan tyytyisi vain tuijottelemaan. Rotta ja jokin outo sekasikiö raahaamassa aseella uhaten ilmeisestikin viatonta ja kauhistunutta miestä ties mihin ei todellakaan olisi juuri kenenkään näkökulmasta hyväksyttävää. Eikä heidän kahden sanaansa kuuntelisi kukaan, jos rosvo väittäisi vastaan. Ja lisäksi tästä ei tietenkään olisi mitään hyötyäkään tien päällä. Ei miesjoukko alkaisi ehdoin tahdoin kerjäämään harmeja ja lähtemään perään. Tai niin Vanha ainakin toivoi.
"Hei mies. Kuuntele nyt! En minä mitään tällaista halunnut tehdä, olen pahoillani tästä! Tuo hullu otus aikoo varmaan tappaa minut kohta! Voitte päästää minut menemään, lupaan ettei mitään tapahdu!" panttivangiksi päässyt rosvo aneli korppi-ihmiseltä, todettuaan ilmeisestikin Vanhan Rotan kuuroksi tai liian tyhmäksi, että tämän kanssa voisi edes yrittää neuvotella.

Ayachi oli taas hyvin tyytyväinen sen asian suhteen, että omisti suden käpälät. Metsässä kulkeminen osoittautui helpoksi kantamuksista huolimatta. Hän ei kompastellut mihinkään. Rotalla ei välttämättä ollut niin helppoa - vankiakin kun piti kuljettaa mukana. Korppimieskin tajusi sen, etteivät he voineet pitää tätä vankia kauaa mukanaan. Mitä siis tehdä miehelle? Olisi ehkä pitänyt poimia aseet kaikilta rosvoilta, mutta he kuitenkin olisivat keksineet jostain uudet. Joko heidän olisi kuljettava hitaammin poissa tieltä päästäkseen vankinsa kanssa kaupunkiin tai sitten päästä tuosta harmillisesta mukanaroikkujasta eroon jollain konstilla, joka ei tapattaisi heitäkin samantien.
Seuraavaksi mies aneli häntä. Ayachi tyytyi luomaan rauhallisen katsahduksen toiseen kellertävillä silmillään. " Pelkäänpä, ettei meillä ole mitään vakuuksia siitä, että pidät sanasi. " ilmoitti mies hiljaa. Ja keskittyi taas kävelemiseen.

Mies ei korppi-ihmisen toteamuksesta hellittänyt, vaan jatkoi aneluaan ja suostutteluaan. Vanha Rotta ei suuremmin tätä estellyt, piti vain huolen ettei mies erehtynyt luulemaan voivansa yrittää jotakin muutakin, kuin vain ruikuttamista.
"Sinä et näytä murhaajalta, hei. Minulla on vaimo ja monta lasta! Jos tapat minut, niin lisäksi tapat vielä heidätkin! Heitä varten minä yritän tässä elantoa saada! Ei ole vaihtoehtoja, muuten kuoltaisiin kaikki nälkään!" rosvo koetti parhaansa mukaan, elehtien niin paljon kuin pystyi ja uskalsi. Vanhalla ei ollut hajuakaan siitä, puhuiko mies totta vai valehteliko vain henkensä pitimiksi, mutta eipä se tätä juuri edes kiinnostanut. Hyvin yksinkertaisesti sanoen se ei ollut hänen ongelmansa - toisin kuin vaikkapa muutama rosvo.

Valitus alkoi hiljalleen käydä Ayachinkin hermoille, vaikka perusluonteeltaan mies oli ystävällinen, rauhallinen ja pitkähermoinen. He kuitenkin olivat taivaltaneet pitkään ja yhtäkkiä oli joukko rosvoja hyökännyt kimppuun. Siipiin sattui ja Ayachi oli joutunut teeskentelemään. Siinä vaiheessa alkoivat miehenkin hermot lopulta menemään, mutta hän ei tiuskaissut mitään vangille, vaikka mieli kyllä tekikin.
" En olekaan murhaaja, enhän minä ole sinua tappamassa. Itse kuitenkin kävite kimppuumme. " vastasi Ayachi yhtä tyynellä äänellä kuin aiemminkin. " Et ole vieläkään todistanut sanojasi millään muotoa, etkä sitä, että me pääsisimme rauhassa jatkamaan matkaamme, vaikka jättäisimmekin sinut tänne. Siis vapauttaminen ei käy. Ymmärrät varmasti itsekin. " Korppimiehen ääni alkoi kuulostamaan siltä, kuin asia olisi loppuunkäsitelty.

"Haista paska, pikku kummajainen! Hyvähän siinä on pitää itseään puhtoisena, kun on iso rotta hoitamassa likaiset hommat! Sinusta ei olisi yhtään mihinkään, tuollainen heiveröinen pikkupaska! Katsotaan uudelleen, kun tuota otusta ei ole huitomassa perkeleen leukun kanssa kurkulla!" rosvo huusi niin paljon päin miehen kasvoja, kuin nyt pystyi ase kurkullaan. Vanha Rotta ei erityisesti yrittänyt vaientaa tätä, vaikka tiukensikin hieman otettaan väkipuukostaan. Ilmeisestikin oli joko kuolemanpelossa mennyt hermo, tai sitten tämä oli tajunnut, ettei tätä oikeastaan voitaisi millään muotoa tappaakaan. Ehkä jossakin metsikön ulkopuolella, mutta Vanha saattoi vieläkin tuntea muiden rosvojen silmät selässään. Jos oikein tuuri kävisi, päättäisi joku näistä, ettei pomon henki kuitenkaan olisi mahdollisesti paljastumisen arvoinen ja ampuisi kuitenkin. Mutta ainakin vielä nämä tuntuivat pitävän miehen henkeä liian tärkeänä.
"Antaa tulla! Antaa tulla! Yritä itse jotakin, ruma epäsikiö! Olisit kuollut pystyyn äsken tuolla, jollei sinulla olisi ollut tuota rottaa! Näytä vähän sisua! Käy vaikka itse päälle!" rosvo jatkui karjumistaan, huitoen käsillään mahdollisimman haastavasti.

Ayachi tuhahti. Mies koitti selvästi ärsyttää häntä, mutta korppi-ihminen ei antanut sen häiritä itseään, pysytteli vain nyt hiljaa. Kohta kuitenkin Ayachi avasi suunsa taas. " Mitä pidät näistä, ihmisenrääpäle? Jos olisin tyhmä, olisin jo tappanut sinut. Mutten ole. Ole siis hiljaa. " Korppimies kohotti toista kättään, jossa petolinnun sormien päässä olivat pitkät koukkukynnet. Ne kävivät hyvin veitsestä. Mutta se oli totta, ettei mies ollut väkivaltainen ja hän koitti taas olla välittämättä tuon ivaamisesta. Typerä vankihan se vain oli. Toivottavasti Rotta tekisi miehelle pian jotakin. Ayachi ei jaksanut toista enää kovasti. Ayachi ei välittänyt tippaakaan miehen seuraavista sanoista, keskittyi vain kävelemään eteenpäin ja katselemaan ympärilleen. Sekä kuuntelemaan.

"Rumat pienet naskalit, ruma saasta! Sinun heiveröisissä kätösissäsi ei pelottaisi edes perhanan sotakirves! Tässä on nähty hieman kovempiakin tapauksia kuin tuollainen rääpäle!" rosvo jatkoi huutamistaan, ilmeisesti millään tavalla toisen kynsistä pelästymättä. "Reekele minulla on kurkullakin kovempi naskali juuri nyt! Vaan eipä näy mitään tapahtuvan!"
Vanha Rotta ei oikeastaan tiennyt, olisiko ollut syytä vaientaa mies, vaiko antaa tämän jatkaa huutamistaan. Eipä se sinällään mitään saanut aikaan, mutta pidemmän päälle tällaista rääpimistä ei jaksaisi. Mutta toisaalta Vanhaa kiinnosti jossain määrin, mitä korppi-ihminen tekisi pidemmän päälle. Tavallaan voisi olla jopa kiinnostavaa nähdä hiljainen, hyssykkämäinen tapaus antamassa jollekulle nyrkkipyykkiä...

Ärsytystä saisi kyllä jatkaa aika pitkään, ennen kuin Ayachi todellakin kävisi päälle. Kauankohan toinen jaksaisi avata päätään ja kauanko korppimies sitä sietäisi? Mies loi kylmän katsahduksen tuohon. " Luulisi olevan kiitollinen, kun ylipäätään elät vielä, mitä? " Sanat eivät olleet tarkoitettu uhkaukseksi, vain kylmäksi toteamukseksi, jonka tarkoitus oli osoittaa, millaisessa asemassa tuo ihmisvanki sattuikaan tällä hetkellä olemaan. Hyvin huonossa nimittäin. Ayachi halusi liikkua nopeammin, että mahdollisesti takana kulkevat rosvot saataisiin kannoilta pois. Ihmiset eivät kyenneet haistamaan heitä eivätkä muutenkaan jäljittämään. Näkö ja kuulo olivat ainoat aistit, joilla he saisivat nämä kiinni. Näkö- ja kuuloetäisyydeltä poispääsy oli kuitenkin haastavaa, kun mukana roikkui tuo inhottava vanki. Mutta ehkäpä takaa-ajajat pysähtyisivät jossain vaiheessa lepäämään? Pakkohan heidän oli ja heitä oli enemmän. Lisäksi Rotta ja Ayachi taisivat olla kestävämpiä.
" Entä jos saammekin ne ihmiset kannoiltamme pois? " kysyi mies toiselta hiljaa.

"Haista paska, pikkuhölmö", rosvo ärähti, jaksamatta ilmeisesti kuitenkaan enää sen ihmeellisempiä. Joko tämä ei enää uskonut, että saisi korppi-ihmisen helpolla hermostumaan, tai sitten pieni puhdinpuuska oli vain loppunut. Tämä vaikeni ja piti katseensa edessään, kuin ei olisi enää edes nähnyt koko tapausta.
Vanhalle Rotalle ei ollut vieläkään kovin selvää, millä linjoilla miehen ajatukset oikein kulkivat. Nyt tämä kyseli siitä, mitä sitten tapahtuisi jos rosvot saisi karistettua, kuin se olisi ollut vain mahdollisuus, eikä pakollinen tavoite.
"Sitten hyvä", Vanha urahti ohimennen. Todennäköisesti rosvot seuraisivat vielä oman aikansa, mutta häipyisivät kun jotain tulisi vastaan. Jos nyt edes enää seurasivat, rotta ei aikonut turhan paljoa vilkuilla - etenkään, kun näillä silmillä ei suurempia olisi edes nähnyt.

Ayachi oli hyvin kiitollinen, kun toinen oli vihdoinkin hiljentynyt. Miehen ei siis tarvitsisi menettää hermojaan, mikä oli kerrassaan loistavaa. Mies keskittyi kuuntelemaan ja tarkkailemaan ympäristöä. Mikään epätavallinen haju ei osunut sen sieraimiin eikä ihmisten liikkeitä kuulunut. Kun Ayachi katseli ympärilleen, mahdollisista seuraajista ei näkynyt vilaustakaan. Kyllä ihmisten kulkemisen pitäisi kuulua tänne asti, jos kuunteli. Vaikka nämä yrittäisivät kulkea hiljaa. Metsän oksat rasahtelivat, pienikin puheääni kantautui herkkäkorvaisempien olentojen kuulolle.
" Heistä ei kuulu mitään, ei näy, ei tule hajua. Ihan lähellä eivät ainakaan ole. Kyllä me ne ehkä perästämme saamme pois. Ihmistenhän täytyy kantaa aseitaan ja se on vaikeaa tällaisessa maasrossa. " jatkoi korppimies nyt puhumistaan.

Mies ei sanojensa mukaan enää uskonut, että rosvojoukko seurasi - tai jos seurasikin, niin hyvin kaukaa. Vanha Rottakaan ei enää kuullut näitä, se oli myönnettävä, eivätkä tämänkään korvat vielä niin huonot olleet. Mahdollisesti näille oli mennyt sisu kaulaan, kun vastassa olikin ollut odottamatta joku, joka pisti oikeasti hanttiin. Tai mahdollisesti nämä olivat olleet vain osa rosvojoukosta ja hakivat nyt loppuja avuksi. Sekin oli täysin mahdollista, vaikkakaan ei välttämättä aivan yhtä todennäköistä. Mutta Vanha ei aikonut ruveta turhan optimistiseksi minkään asian suhteen.
"Eivät seuraa, ei lähellä", Vanha Rotta vahvisti miehen sanat. "Ehkä lannistuivat. Ehkä. Ei uhka kaukaa, ei metsässä. Ei voi ampua, puut", tämä lisäsi. Puut olivat tosiaan melkoisen mukava seikka. Metsässä ei voisi kovin kaukaa edes yrittää ampua varsijousilla, se ei vain yksinkertaisesti onnistuisi. Väijytyksessä nämä olivat olleet kaikki lähellä ja näitä oli ollut monta. Mutta metsikössä, hyvän matkan päässä Vanha ei olisi lyönyt penninpyörylääkään vetoa sen puolesta, että edes yksi viidesta osuisi liikkuvaan maaliin.
Metsikkö loppuisi kohta, sen Vanha Rotta tiesi jo. Ja sitten rosvot eivät ainakaan enää tulisi perään. Eivät uskaltaisi. Pitäisi siis alkaa kohtapuoleen miettiä, mitä tehdä panttivangille...

Ayachi yritti kävellessään miettiä tätä ongelmaa. Vanki. Mitä sille tosiaan tekisi? Vaihtoehtoja ei paljoa ollut. Tai olihan niitä, mutta kaikki tuntuivat karsiutuvan automaattisesti. Tappaa ei voisi, ei ainakaan vielä, sillä silloin rosvot saisivat täyden vapauden tappaa heidät, jos sattuisivat saamaan kiinni. Ei ollut myös mitään mieltä kiduttaa ihmistä. Ei sitä voisi menemäänkään päästää. Seuraisi vain heitä ja tappaisi sopivan tilaisuuden tullen. Ja vankia tuskin saisi käyttäytymään kaupungissa kunnolla, sillä se saattaisi alkaa huutamaan olennoille olevansa vangittu, jotta he joutuisivat itse vaikeuksiin. Pitäisikö vanki piilottaa jossain paikassa johonkin ja varmistaa hänet liikkumiskyvyttömäksi niin huolellisesti, ettei tämä pääsisi tekemään mitään?

Metsän reuna tuli loppujen lopuksi vastaan, mikä sai vangiksi otetun rosvon äkkiä pysähtymään sen verran nopeasti, että Vanha Rotta oli vähällä survaista vahingossa väkipuukkonsa tämän niskaan. Tämä ehti kuitenkin pysähtyä mukana, ennen kuin tilanne saisi vähintäänkin kiusallisen ja nolon lopun. Ensin Vanha urahti ja yritti sysätä miehen liikkeelle, mutta tämä harasi vastaan melkoisesti.
"Noniin, te pääsitte nyt sieltä. Jättäkää minut tähän ja häipykää, ette te voi minua kuitenkaan pidemmällekään raahata mukananne. Ei oikein näytä hyvältä, kun kaksi epäsikiötä raahaa mukanaan iso puukko tanassa nuhjuista miestä, eikö? Älkääkä luulkokaan, että tappaisitte minut. Minä olen tuntenut monta niistä miehistä lapsesta asti, ja jos te sen teette, tulevat ne perään. Mutta jos nyt vain painutte helvettiin, niin ei meistä kukaan rupea jotain rottia ja jotain perhanan sekasikiöitä jahtaamaan pitkin maita ja mantuja. Joten alkakaa häipyä", rosvo enemmänkin käski kuin ehdotti.

Metsä tosiaan näytti loppuvan ja korppi-ihminen katsahti taakseen, kun vanki hangoittelikin vastaan. Mikäs pelko sille nyt tuli? Tajusiko vankikin, että aukealla hänen mahdollisuutensa kuolla olisivat vielä paljon suuremmat kuin metsässä? Seuraavaksi edessä olikin aurinkoista, ruohoista aluetta, jossa tie kulki mutkittelevana eteenpäin.
" Sinulla ei taida olla paljoa sanomisenvaraa tässä asiassa. " totesi Ayachi vangille, hymähtäen. Hän oli oikeastaan tyytyväinen siitä että oli tarjoutunut Rotan avuksi alunperin, koska muuten olisi Rotta saattanut kuvitella häntäkin uhaksi tai vakoilijaksi ja nyt Ayachilla itsellään ei ollut mitään hätää, kun ei hän ollut mitään väärää tekemässäkään.