Ryun voihkinta kaikui metsässä. Oikeastaan mies oli jo unohtanut, missä oli. Hänen silmiensä edessä oli vain Ouragan, tämän kiihkeä, nälkäinen katse ja vahva syli, jota Ryu janosi. Hän rakasti haltian ääniä, tämän alastonta vartaloa itseään vasten, vahvoja käsiä, joilla haltia ohjaili häntä.

Viimeinkin! Viimein haltia ohjasi elimensä häneen. Vaikka toinen selvästi teki parhaansa ollakseen hellä, Ouraganin suuri miehuus sai Ryun parahtamaan, kun se etsi tietään syvemmälle hänen sisäänsä. Ouragan oli hyvä, tämä ei kiirehtinyt liikaa, mutta alussa se aina sattui hieman. Ryu taivutti päätään taaksepäin voihkien, sekä kivusta että nautinnosta. Kipu ei ollut mitään siihen nautintoon verrattuna, jota hän tunsi. Ouragan tuntui täyttävän hänet, hänen ruumiinsa ja sielunsa ja Ryu toisteli haltian nimeä voihkiessaan.

Koskaan aikaisemmin Ouragan ei ollut tuntenut mitään tällaista. Uskomaton, voimakas ja nautinnollinen tunne valtasi hänen sielunsa ja ruumiinsa. Se oli kuin myrkkyä, joka saavuutti jokaisen sopukan kehosta, otti valtaansa ja himmensi kaiken järjellisen ajattelun haltian päästä. Mutta tätä myrkkyä janosi lisää. Ouraganista pääsi muutama, miltei tuskallinen, lyhyt huokaisu, hänen hengittäessä katkonaisesti Ryun solakan vartalon alla. Ryun keho tuntui niin hyvältä, täydelliseltä. Tuntui niin hyvältä olla tuon kauniin elementalistin sisällä. Aluksi Ryun parahdus oli saanut haltian säikähtämään, oliko Ryuta sattunut? Mutta ääni muuttui nopeasti, siitä tuli paljon nautinnollisempaa ja kiihkeämpää. Ouragan siveli käsillään Ryun reisiä ja lantiota, kosketellen ihoa lempeästi, mutta vaativasti. Samalla haltia etsi uudelleen elementalistin huulet omiaan vasten, tukahduttaen molempien nautinnolliset äänet.

Ouragan liikkui aluksi hyvin rauhallisesti, tai niin rauhallisesti, mitä siinä tilanteessa vain pystyi. Hän halusi Ryun tottuvan tilanteeseen paremmin, halusi häivyttää kivun nautinnon alle. Ryun paljon pienempi ja hennompi keho tuntui tärisevän Ouraganin käsien alla, mutta se taisi olla tärinää halusta, ei kivusta. Ouragan ei kestänyt enempää, hänen oli pakko saada nopeuttaa hieman tahtiaan, muuten koko tilanne repisi hänet hulluksi. Joten haltia painoi elementalistin itseään vasten ja samalla kallistui eteenpäin, painen Ryun maahan ja tullen itse ylle. Ouragan levitti hiukan Ryun jalkoja enemmän ja edelleen varovasti, mutta hieman nopeammin, alkoi työntyä sisään.

Ryu oli pian unohtanut kaiken kivun. Hän ei ollut koskaan ennen tuntenut oloaan niin hyväksi seksin aikana. Ehkä vika oli huumeessa tai siinä, että hän oli korviaan myöten rakastanut Ouraganiin. Haltia (tai huume) teki hänet hulluksi halusta.

Ryu ei vastustellut Ouraganin vaihtaessa heidän asentoaan. Toisen huulet hänen omillaan tuntuivat kuumilta ja kosteilta, hän ei saanut niistä tarpeekseen. Ouraganin vahva, solakka vartalo tuntui käsittämättömän hyvältä hänen omaansa vasten. Heidän kehonsa olivat kuin luodut toisilleen.

Haltian nopeampi tahti sai Ryun voihkimaan kovemmin. Hän työnsi lantiotaan eteenpäin tahdissa Ouraganin kanssa, haluten tuntea tämän yhä enemmän sisällään, yhä kovemmin. Ryu kietoi kätensä Ouraganin ympärille, takertuen tähän kuin hukkuva pelastajaansa. Sitähän haltia olikin, hänen pelastajansa.

Ouragan tunsi myös Ryun työntyvän häntä vastaan, saaden molemmat yhä enemmän kasvavaan kiihkoon. Se tuntui uskomattomalta, niin hyvältä ja oikealta. Vaikka Ouraganin tahti oli suhteellisen nopea, hän ei missään vaiheessa aiheuttanut, ainakaan omasta mielestään, minkäänlaista kipua Ryulle. Haltia katseli tiiviisti nuorta miestä allaan, haluten nähdä nautinnon tuon kasvoilta. Ja Ryu näytti todellakin nauttivan, koko olemus, yksittäiset voihkaisut ja ilmeet kertoivat sen niin tarkasti. Ouraganin sydän hakkasi yhä lujempaa siitä onnesta, mitä hän koki, saadessaan tuottaa hyvää oloa elementalistille.

Ryun kiertäessä käsiään Ouraganin ympärille, haltia painautui hieman enemmän vasten toisen kehoa, suudellen jälleen kerran kauniita, houkuttelevia huulia. Ne maistuivat niin hyvälle, niistä aisti läpi kiihkon ja halun. Varovasti kuitenkin Ouragan hidasti samalla tahtiaan, ei loppettanut täysin, mutta sen verran, että se muuttui nautinnollisen hitaaksi ja läheiseksi, ei pelkästään nopeaksi toimitukseksi. Sitäpaitsi, Ouragan halusi olla mahdollisimman lempeä, ja hän oletti rauhallisemman tahdin olevan sitä. Mutta vaikka Ouragan rauhoittuikin pikkuisen, polte alavatsassa kertoi, ettei hän kestäisi tätä enää kauan. Varoittamatta haltia äkkiä huudahti, ja samalla laukesi Ryun sisään.

Ryu piti kiinni Ouraganista tiukasti, vastaten tämän suudelmiin kiihkeästi ja halulla. Hänen kehonsa liikkui haltian kehon tahtiin ja tuntui, että he olivat sulautuneet yhteen. Kaikki tuntui käsittämättömän hyvältä. Nautinto kuvastui Ryun jokaisesta liikkeestä ja näkyi hänen kasvoiltaan sekä kuului hänen äänestään. Ryun nautintoa lisäsi myös se, että Ouragan nautti myös. Se oli ilmiselvää. Hän oli onnellinen siitä, että sai antaa haltialle niin suurta nautintoa ja hyvää oloa.

Ouraganin tullessa varoittamatta hänen sisäänsä, Ryu huudahti nautinnosta. Se tuntui niin hyvälle, ettei hän pystynyt enää itsekään pidättelemään. Hän tuli myös ja valkoista ainetta lensi heidän molempien päälle. Ryun hikinen, hengästynyt vartalo vapisi Ouraganin alla ja elementalistin kasvot olivat onnelliset ja vapautuneet, vaikkakin väsyneet, kun hän taivutti haltian päätä itseään kohti ja suuteli tämän huulia hellästi.

Ouragan ei voinut kuvailla tuntemuksiaan, hänellä oli niin uskomaton olo. Sellaista hän ei ollut koskaan aikaisemmin elämässään kokenut, tuskin tulisi kokemaan uudelleen. Ouraganin keho vapisi hiukan hyvästä olosta ja nautinnosta, Ryun vetäessä häntä hellään suudelmaan. Ouragan vastasi siihen, ja samalla vetäytyi varovasti ulos Ryun kehosta. Ouragan ei ollut niitä haltioita, jotka olisivat hymyilleen, mutta tällä kertaa jopa noille vakaville kasvoille nousi pikkuinen hymy. Se oli hyvin pieni, tuskin huomattavissa, mutta se oli kuitenkin olemassa. Pikkuinen, tunteellinen hymy, joka kertoi, että Ouraganin oli todella hyvä olla. Haltia silitteli pikkuisen Ryun kasvoja ja hiuksia.
"Se oli upeaa.."
Ouragan kuiskasi hiljaa, mutta selvästi hiukan väsyneenä. Hän voisi ehkä nukkua pari tuntia. Väsymys saattoi johtua, haltian tietämättä, myös teestä, joka unetti herkästi, kun vaikutus lakkasi. Varovasti Ouragan asettui Ryun vierelle lepäämään, silitellen nuoren elementalistin hiuksia. Ryu oli niin kaunis, varsinkin onnellisen näköisenä. Ouragan pohti, millaisia ajatuksia Ryun päässä liikkui sillä hetkellä. Ainakin elementalistilla oli hyvä olla, sen näki helposti. Ja mikä parasta, Ouragan oli saanut sen aikaan.
"Sinun pitäisi ehkä nukkua, näytät uupuneelta."
Ouragan kuiskasi, ja painoi samalla muutaman suukon aivan Ryun korvanjuureen, vieden huuliaan pikkuisen myös kaulalle, ennen kuin lopetti. Varovasti kuitenkin Ouragan otti Ryuta kädestä ja risti pitkät, elegantit sormensa Ryun omien kanssa. Jos tämä oli pelkkää unta tai illuusiota, Ouragan ei haluaisi herätä siitä ikinä. Ryu oli niin kaunis.

Ryun olo oli rento, mutta väsynyt. Hän ei ollut koskaan tuntenut oloaan yhtä hyväksi seksin jälkeen. Tältäkö se tuntui, kun rakasteli rakastamansa miehen kanssa? Tunne ei ollut lainkaan paha.

Ryu nyökkäsi Ouraganin sanoille hymyillen hieman. Hänen alapäänsä tuntui märälle haltian jäljiltä, mutta juuri nyt elementalisti ei välittänyt sellaisesta.
"Sinäkin näytät uupuneelta", Ryu sanoi lempeällä äänellä, hymyillen ja katse Ouraganissa. Hän puristi hieman Ouraganin kättä ja sulki silmänsä. Hän ei vain jaksanut pitää niitä auki, vaikka olisi halunnut katsella Ouraganin lempeitä kasvoja vielä vähän. Haltian lihaksikas vartalo tuntui turvalliselta hänen omaansa vasten. Siihen tunteeseen elementalisti pian nukahti.

Ouragan ei juurikaan tarvinnut unta. Hän nukkui vain joitakin tunteja, joskus ei niitäkään, joten melko pian tapahtuneen jälkeen, haltia alkoi heräilemään. Heti ensimmäiseksi Ouragan huomasi ainoastaan jyskyttävän kivun päässään. Teen jälkivaikutukset olivat pikkuisen ikävät ja Ouragan ynähti tyytymättömänä, kierähtäen toiselle kyljelleen. Mutta liikkuessaan, Ouragan tajusi, että tunsi ruohon ihoaan vasten. Ihoa? Eikö hänellä juuri äsken ollut vielä vaatteet?Haltia ei olisi millään halunnut nousta ylös, hän olisi hyvin voinut vain käpertyä kerälle potemaan päänsärkyään ja häätää kaikki uteliaat loitommalle. Mutta alastomuus keskellä ei-mitään oli jopa hänelle hiukan outo tilanne, ja siitä pitäisi ottaa selvää. Varovasti Ouragan nousi istumaan, hieroi silmiään ja kasvojaan pikkuisen väsyneen oloisena ja venytteli sitten koko kehonsa, ennen kuin katseli ympärilleen.

Heti, kun Ouragan näki maassa makaavan Ryun, tuntui, että joku olisi iskenyt haltiaa suoraan palleaan. Ouraganin silmät laajenivat ja sydän tuntui jättävän yhden lyönnin välistä, kun hän muisti tapahtumat, kaikki ne. Hän muisti, mitä oli tehnyt Ryulle.
"Voi ei..Mitä olen tehnyt?"
Ouragan hautasi kasvonsa käsiinsä ja kuiskasi hiljaisella haltiakielellä sanansa. Hän ei ikinä, ikinä ollut halunnut satuttaa Ryuta mitenkään, ja nyt hän oli tehnyt sen, pahimalla mahdollisella tavalla. Miten hän oli saattanut? Miten hän oli voinut olla niin sekaisin yhdestä ainoasta teestä, että olisi pakottanut Ryun johonkin tuollaiseen? Varovasti haltia ojensi kättään huolestuneena, mutta vetäisi sen äkkiä takaisin. Hänellä ei ollut enää mitään oikeutta koskea Ryuhun.
"Olen pahoillani Ryu..Niin kovin pahoillani.."
Ouragan kuiskasi hiljaa ja nousi varovasti seisomaan, täristen kauttaaltaan. Ryuta oli täytynyt sattua mielettömästi. Tosin, Ouragan ei nähnyt missään verta, mutta se ei tehnyt haltian oloa yhtään paremmaksi. Hänen pitäisi lähteä pois täältä, äkkiä, hän ei kestäisi kohdata Ryuta tapahtuneen jälkeen, tuskin elementalistikaan halusi nähdä häntä. Eniten tosin Ouragan pelkäsi, että oli tehnyt jotain henkistä Ryulle fyysisyyden lisäksi. Haltia ei tiennyt, oliko käyttänyt, tai ollut käyttämättä, illuusiotaitojaan. Olisi helppoa tietysti tarkistaa asia, katsomalla Ryun ajatuksia, mutta Ouraganin oli parempi olla tekemättä enää yhtään mitään. Sen sijaan haltia puki nopeasti ylleen, jättäen kuitenkin viittansa peitoksi Ryulle. Koko päivän Ouragan oli rustannut kirjettä Acen isälle, joten hän repäisi tyhjän paperin arkista ja kirjoitti muutaman jäähyväisrivin Ryulle, taitteli paperin ja asetti sen hyvin varovasti elementalistin avonaiselle kämmenelle. Paperi tarhiintui hieman kyynelhelmiin, mutta teksti pysyi kasassa. Hetkeksi Ouragan vielä polvistui maahan ja katseli Ryuta. Elementalisti näytti hyvin rauhalliselta nukkuessaan. Hän oli kaunis ja suloinen nuori mies ja Ouragan tiesi, ettei tulisi enää koskaan tapaamaan ketään hänenlaistaan, vaikka eläisi tuhansia vuosia. Ouragan painoi kaksi sormea huulilleen ja samat sormet varovasti Ryun huulia vasten. Sen verran kosketusta haltia soi itselleen. Ouragan huokaisi syvään ja nousi takaisin seisomaan, ottaen vyöltään veitsen. Ouragan tarttui kiinni pitkiin, letille sidottuihin hiuksiinsa ja vetäisi tikarin äkisti niiden lävitse. Valkeat haituvat tipahtelivat pitkän palmikon mukana maahan ja Ouragan haroi toisella kädellään uusia, olkapäille ulottuvia hiuksiaan. Ryulle tämä teko tuskin aukeaisi, mutta ainakin Acelle Ouragan, tai Mercure, oli kertonut, että Romdeaun- suvun mieshaltioille pitkät hiukset olivat kunnian ja arvokkuuden merkki. Hiukset leikattiin häpeän, nöyryytyksen, katumuksen tai epäonnen merkiksi. Yhtä kaikki, silloin suvun miesjäsenillä ei ollut enää mitään asiaa perheensä pariin, sillä lyhyeksi leikatut hiukset kielivät täydellisestä epäonnistumisesta. Ouragan laittoi tikarin vyölleen, katseli vielä hetken aikaa Ryuta, ennen kuin kääntyi ympäri ja hävisi metsän varjoihin, nopeasti kuin käärme.

Ryun selkää kivisti. Hänen päätään särki ja pieni voihkaisu karkasi elementalistin huulilta. Hän hieroi ohimoitaan ja irvisti, avaten silmänsä. Missä hän oikein oli ja mitä oli tapahtunut? Aurinko oli jo painumassa mailleen.

Elementalisti nousi istumaan ja tapahtumat alkoivat vyörymään hänen tajuntaansa. Se tee! Jälkivaikutukset olivat kamalat, tuntui aivan krapulalta, mutta Ryu muisti myös sen hyvän olon tunteen, mitä oli kokenut Ouraganin kanssa. Niin... Ouragan! Hänellä oli hämärä muistikuva, että haltia oli ollut hänen vierellään, kun hän oli nukahtanut, mutta nyt miestä ei näkynyt missään. Oliko hän nähnyt unta? Ei, Ouraganin viitta oli hänen yllään. Mies siis oli ollut täällä. Se oli tapahtunut.

Hieman pyörällä päästään Ryu katseli ympärilleen. Ei ristin sielua. Mies nousi ylös ja hoiperteli purolle. Hänen alapäänsä tuntui ällöttävän tahmealta, oli pakko peseytyä. Tullessaan takaisin heidän rakastelupaikalleen Ryu tutki maata tarkemmin. Ensimmäisenä elementalisti huomasi kasan valkeita hiuksia. Hän huomasi myös epähuomiossa talloneensakin niitä. Sydän pamppaillen nuorakainen otti käteensä hiuksia ja nielaisi. Ne tuntuivat Ouraganin hiuksilta. Kenen muunkaan hiukset ne olisivat voineet olla? Hänen omat hiuksensa olivat tallella, tosin mies vielä varmuudeksi kosketti niitä. Kyllä, maassa olevat hiukset olivat Ouraganin hiuksia.

Ryu huomasi maassa myös jonkin valkoisen lappusen, joka oli ilmeisesti pudonnut elementalistin kädestä tämän nukkuessa. Mies poimi lapun ja luki sen vapisevin käsin. Kyneeleet alkoivat valumaan pitkin kalpeita poskia. Hän ruttasi lapun ja iski nyrkkinsä maahan. Samalla hetkellä myös ilma hänen ympärillään tuntui miltei räjähtävän. Se kesti vain muutaman sekunnin, mutta sinä aikana lähimmät puut saivat kokea elementalistin raivon, pettymyksen ja ahdistuksen. Ne nousivat jyristen juurineen ilmaan tuulen repiessä ne irti.
"Ouragan! Idiootti!" Ryu huusi täyttä kurkkua, toistellen "idioottia" useamman kerran ennen kuin viimein hieman rauhoittui.

Tunteen purkauksen jälkeen elementalisti tunsi olonsa tyhjäksi. Millään ei ollut enää merkitystä. Hän puristi nyrkissään valkeaa hiustukkoa. Toisessa kädessään hänellä oli rypistynyt kirje. Ryu vain istui silmät vuotaen aloillaan kykenemättä tekemään mitään.

Hävityksen keskeltä hänet viimein löysi Ace, joka tajusi kirjeen luettuaan, mitä oli tapahtunut. Silloin haltia katui, että oli antanut teen Ouraganille. Hän ei ollut voinut edes aavistaa, että tilanne meinisi näin pahaksi.
"Ryu", haltia kuiskasi kumartuen halaamaan ystäväänsä. "Olen niin pahoillani."
Ryu ei vastannut eikä halannut takaisin. Haltia kietoi Ouraganin viitan Ryun ympärille ja varovasti ohjasi elementalistin jalkeille. Hän huomasi valkeat hiussuortuvat miehen kädessä ja henkäisi. Ace tiesi hyvin, mitä hiukset merkitsivät Romdeaun suvulle. Mutta nyt ei ollut sopiva hetki selittää sitä Ryulle. Elementalistille oli saatava vaatteet. Ehkä oli myös parempi, että he lähtisivät välittömästi takaisin Miraan. Haltia nosti Ryun syliinsä ja sanaakaan sanomatta kantoi hänet takaisin luolalle.

Tache oli kaikesta täysin tietämätön. Ace oli vähän aikaa sitten lähtenyt katsomaan Ryuta ja Ouragania, vaikka Tache oli yrittänyt vakuuttaa, ettei heitä kahta kannattanut häiritä. Vähänpä nuori haltia tiesi, mitä olikaan tapahtunut. Tache leikki Fenriksen kanssa luolan suulla, heitteli kepakkoa innokkaalle koiralle ja välillä pörrötti sen paksua turkkia, saaden eläimen murahtelemaan ja näykkimään Tachen kättä leikkisästi. Tachen herkät suippokorvat havaitsivat nopeasti askeleita, vaikka ne hyvin kepeitä olivatkin. Ace tuli siis takaisin. Tache kohotti katsettaan Fenriksestä rakkaaseen haltiaansa, mutta vakavoitui samantien, huomatessaan Ryun ystävänsä sylissä. Jotain oli selvästi vialla.
"Mitä on tapahtunut..?"
Tache kysyi huolestuneena ja tuli molempien luokse. Ryussa ei näkynyt mitään haavoittumisen merkkejä, joten mikä ihme elementalistilla oli? Ouragania ei näkynyt missään. Tämän täytyi liittyä siihen teehen. Jopa Fenris alkoi vinkua hiljaa ja lopetti häntänsä heilutuksen. Varovasti koira asteli lähemmäs ja nuoli Ryun kättä, yrittäen lohduttaa omalla tavallaan elementalistia. Aivan kuin sekin haluaisi ottaa myös selvää, mitä ihmettä oli tapahtunut. Tache ei uskaltanut kysyä mitään, vaikka oli selvästi huolissaan. Ainoa asia, mikä antoi nuorelle haltialle vihjeen, oli valkea palmikko ja Ryun kädestä pudonnut lappu. Jopa Tache tiesi, mitä joillekkin haltiasuvuille hiusten leikkaaminen merkitsi, mutta tuo maassa oleva kirje oli tuntematon asia. Uteliaana Tache poimi sen maasta ja taitteli rypistyneen paperin auki, seuraten samalla Acea ja Ryuta. Tache ei lukenut normaalisti toisten kirjeitä, mutta tämä saattoi valottaa tilannetta, eikä hän ollut varma, oliko Ace jo lukenut lappusen, joten haltia luki ääneen.
"Ei ole mitään sanoja, joilla voisin kertoa, miten pahoillani olen tapahtuneesta, enkä odota anteeksiantoa, sillä en ansaitse sellaista. Satutin sinua mitä kamalimmalla tavalla, enkä voi antaa sitä anteeksi itesellenikään. Tietysti voisin syyttää Acen antamaa teetä, mutta loppujen lopuksi, vastuu on aina tekijällä. Minä lupaan, ei, minä vannon, ettet ikinä tule näkemään minua uudelleen. Sinun ei tarvitse pelätä, että koskaan enää satuttaisin sinua. Et ehkä luota minuun enää, mutta annan mieluummin naulata itseni kiinni puuhun, kuin rikkoisin lupaukseni. Tiedän, että lupasin auttaa sinua Sayashin kanssa, mutta voit paljon paremmin ilman minua ja uskon, että joku toinen, johon luotat ja rakastat koko sydämestäsi, on valmis auttamaan sinua ja pääset lopultakin vapaaksi. Eniten kadun kuitenkin sitä, etten sanonut, miten mukavaa minulla oli kanssasi ennen tätä katastroofia, ja toivon koko sydämestäni, että löydät jonkun, joka auttaa sinua paikkaamaan aiheuttamani haavat sielussasi. Olen pahoillani kaikesta. Ouragan."
Tache katseli kirjettä, ja huomasi vielä pienen lisäyksen, jossa ohimennen näki hänen ja Acen nimen. Senkin Tache luki ääneen.
"P.S. Mikäli vielä voin esittää toiveen, haluaisin Acen tietävän, miten ylpeä olen hänestä. Lisäksi Tachen äidin puolesta haluan toivottaa onnea hänen pojalle. Kiitos."
Paperissa ei ollut lisäksi muuta, korkeintaan muutama kyynel, jotka näkyivät tummina, pyöreinä läikkinä. Tache huokaisi syvään. Hän oli alusta asti ollut sitä mieltä, että tee oli huono idea, mutta nyt oli turhaa sanoa asiasta enää mitään.
"Olen pahoillani tapahtuneesta, Ryu.."
Tache kuiskasi hiljaa ja laski kättään Ryun olkapäälle.

Ace katsoi Tachea hiljaa tämän tullessa heidän luokseen, jatkaen kuitenkin Ryun kantamista pysähtymättä.
"He joivat sitä teetä", hän sanoi vaimeasti. Hän ei kertonut, millaisen hävityksen keskeltä oli Ryun löytänyt, mutta se kuitenkin huolestutti haltiaa. Ryu oli milteinpä pelottavan vahva. He olivat onnekkaita, etteivät olleet joutuneet tuon voiman kynsiin. Hän tuskin kuuli, kun Tache luki kirjettä ääneen.

Hän kantoi Ryun luolaan, jossa heidän pakkauksensa olivat ja alkoi etsimään vaatteita elementalistille. Löydettyään vaatteet hän antoi ne Ryulle, joka puki ne ylleen kuin kone, Acen ensin käskettyä häntä tekemään niin.
"Olen niin typerä", Ace sanoi Tachelle, vaikka häärikin Ryun ympärille. "Niin typerä. Olisi pitänyt arvata, että Ouragan lähtisi. Minunhan pitäisi tuntea hänet!"
Ace oli raivoissaan itselleen, mutta tilanteelle ei voinut mitään.

"Meidän on kai parasta lähteä samantien takaisin Miraan", Ace sanoi hiljaa, katsoen Tachea surumielisesti.

Ryu ei reagoinut oikeastaan mihinkään. Kyneleet olivat ehtyneet, mutta hänen katseensa oli tyhjä ja kasvot ilmeettömät. Hän ei reagoinut edes Tachen lohduttavaan kosketukseen ja vaikutti miltei siltä, ettei elementalisti edes huomannut ympäröivää maailmaa. Hän oli kuin unessa. Hän toivoi olevansa unessa, ja kun hän heräisi, Ouragan olisi hänen vierellään.