Ryu vilkaisi haltiaa hieman kulmainsa alta kuullessaan tämän sanovan häntä pennuksi. Sitä sanaa hän ei ollut pitkään aikaan kuullut. Tottahan se oli, että toisen silmissä hän saattoikin vaikuttaa nuorelta ja miltei lapselta. Se hieman huvitti, mutta myös masensi Ryuta. Joskus hän toivoi, että olisi saanut elää lapsuutensa niin kuin monet muut, joilla oli ollut rakastava perhe aina lähettyvillä, suojelemassa ja kasvattamassa. Hänen oma lapsuutensa oli jäänyt taakse jo aikaa sitten, jo ennen kuin Sayashi oli astunut sisään sen talon ovesta, jossa Ryu nyt asui yksin. Parisen vuotta sen jälkeen, kun Sayashi oli astunut hänen elämäänsä, isä oli kadonnut. Sayashi oli ottanut tämän paikan, mutta rakastavaksi isähahmoksi tätä ei voinut kuvitellakaan sanovansa. Mies kutsui häntä lemmikikseen, joskus jopa rakastetukseen, mutta millaista rakkautta oli sulkea toinen kellariin, pahoinpidellä niin henkisesti kuin fyysisesti, käyttää koekaniinina mitä oudoimpiin välineisiin, lääkkeisiin ja litkuihin? Ryu ei uskonut, että Sayashi ylipäätään pystyi rakastamaan ketään. Joskus Sayashin vieressä nukkuessaan Ryu oli kuullut tämän mutisevan ja huutavan unissaan, aivan kuin joku olisi tehnyt tälle jotakin pahaa. Kerran hän oli erehtynyt kysymään toisen unista, mutta se oli vain yhden kerran erehdys. Ryu oli pitänyt suunsa kiinni tämän painajaisista siitä lähtien, vaikka ne olivat valvottaneet häntä moni yö.

Asame nakersi leipäpalaa Ouragania välillä vilkaisten. Toinen oli selvästikin vaeltaja, jos kerran aina nukkui ulkona. Olisihan se pitänyt arvata jo aiemminkin. Tosin, eihän Tachekaan ollut mikään koko ajan paikkaa vaihtava vaeltaja, vaikka olikin nukkunut ulkona. Ryun huulten välistä kantautui jokin tuhahduksen ja pienen naurahduksen välimuoto.
"Minun paras kaverini on haltia, Tache. Hänkin taisi nukkua ennen ulkona, mutta sitten esittelin hänet eräälle toiselle haltialle, joka on samassa työpaikassa kanssani. Nyt he asuvat yhdessä ihan katon alla", Ryu sanoi hymyillen ajatellessaan noita kahta haltiaa.
"Hyvä molempien kannalta", hän jatkoi hieman vaimeammalla äänellä. Hänen kasvonsa synkistyivät hetkeksi, kun hän jäi miettimään, mitä Tachelle oli tapahtunut. Sekin Sayashin ansiosta.

Ouragan ei oikeastaan enää reagoinut tuon muuttohaukan läsnäoloon. Ryu sai joko olla tai olla olematta hänen seurassaan, tuo oli kuitenkin melko mitäänsanomatona tapaus. Ei puhunut liikoja, haastanut riitaa tai muutakaan. Tietysti se oli loistava asia, parempi hiljainen ja rauhallinen. Eipähän tarvinnut näytellä turhan kiinnostunutta Ryun asioihin tai kuunnella turhanpäiväistä hölinää. Miksi sanoa mitään, ellei ollut aisaa? Rehellinen ja aito hiljaisuus oli paljon miellyttävämpää. Haltia mursi jälleen palan leipää ja katseli vettä. Kohta voisi sytyttää nuotion, hämäryys kävi synkemmäksi, varjot suuremmiksi ja voimakkaimmiksi. Ne ottivat tilaa ympäristöstä, yö oli niiden aikaa. Myös haltia tunsi varjojen kasvavan. Tuuli alkoi tyyntyä, ilma seisoi rauhallisena, aivan kuin sekin olisi halunnut nukkua. Yössä liikkuivat vain harvat olennot, jotka olivat ottaneet sen kodikseen. Hän ei juurikaan kuunnellut Ryuta, mutta tuon mainitessa yhden ainoan nimen, haltia oli tukehtua leipäänsä. Tache! Kyllä, Ouragan oli kuullut aivan oikein. Tuo haltia, jota Ouragan oli yrittänyt etsiä tuloksetta ties kuinka kauan. Ouragan pudotti ruokansa maahan ja kierähti jaloilleen, katsoen intensiivisesti muuttohaukkaa silmiin. Hänellä oli nyt vain yksi päämäärä, kaikki muu Ryun sanoma oli turhaa.
"Sinä tunnet Tachen? Missä hän on, minun on löydettävä hänet."
Ouraganin mustat silmät olivat päättäväiset, mutteivät sentään uhkaavat. Vanhemman haltian ääni oli myös hieman innostunut, silti maltillinen, kuin tuo odottaisi jotain reaktiota Ryulta. Ouragan oli ollut liikkeellä siitä asti, kun Tache oli karkoitettu kotikylästään. Syytä hän ei tiennyt, mutta ei se merkannut mitään. Valkotukka oli saanut tehtäväkseen etsiä tuon nuoren haltian, sen hän myös tekisi. Ja tämän nuoren miehen tieto saattoi päättää hänen etsinsänsä lopultakin, mikäli Ryu suostuisi kertomaan yhtään mitään. Se oli yksi syy, miksi Ouragan yritti olla mahdollisimman rauhallinen tilanteesta huolimatta. Hän ei halunnut säikäyttää muuttohaukkaa, sitten tuo ei varmana kertoisi mitään.

Jos Ryu oli odottanut jonkinlaista reaktiota Ouraganin suunnalta hänen sanoihinsa, se ei ainakaan ollut ollut tuollainen, mikä se nyt näytti olevan. Ryu säikähti pahanpäiväisesti pitkän haltian noustessa jaloilleen äkkiä niin kovin eloisana. Hän pomppasi itse salamana pystyyn ja perääntyi muutaman askeleen. Leipä mureni hänen kiinni puristettujen nyrkkiensä välissä. Ryu tuijotti Ouragania epäilevästi ja tarkkaavaisesti. Vaikka tämä olikin haltia, hän ei tiennyt, millä aikeilla toinen oli Tachen perässä.

"Kyllä, minä tunnen Tachen", Ryu sanoi ihmeen vakaalla äänellä, vaikka oli juuri pelästynyt sydänjuuriiaan myöten. Hänen ilmeensä oli hetkessä mitään sanomaton, mutta silmät tarkkaavaiset ja valppaat.
"Mitä sinä haluat hänestä?" hän kysyi kääntämättä katsettaan pois Ouraganista.

Ouragan huokaisi syvään ja kokosi itseään. Ryu oli nähtävästi hieman säpsähtänyt haltian käytöstä, joten oli parempi rauhoittua, ettei toinen säikähtäisi enemmän. Oikeastaan Ouragan oli yllättänyt, että Ryu kuullosti edelleen melko rauhalliselta ja vakavalta. Noh, haltia ei saisi mitään tietoja, jos näytti turhan uhkaavalta. Niinpä tämä istui takaisin maahan, ollen hetken aikaa hiljaa. Hän ei aikoisi kertoa syytään Ryulle, koska se ei kuulunut hänelle, eikä varmaan edes ymmärtänyt koko asiaa, vaikka haltia selittäisikin asian. Mutta jotain pitäisi kertoa, että Ryu uskaltaisi luottaa häneen.
"En mitään pahaa, jos sitä luulet. Minulla on hänelle jotain hyvin tärkeää annettavaa."
Ouraganin ääni oli selvästi paljon hillitympi, ja haltia yritti nyt järkevää keskustelua. Hän halusi saada Ryun sen verran luottamaan, että tuo kertoisi, muuten haltia voisi joutua käyttämään illuusioita ja lukea muuttohaukan päästä tämän tiedot. Ajatus ei ollut lainkaan houkutteleva, Ouragan ei mielellään satuttanut ketään henkisesti tai fyysisesti, jos sen saattoi välttää. Ajatusten lukeminen oli kuitenkin melko intiimiä, päässä saattoi olla mitä tahansa asioita, jotka eivät olleet kenellekkään toiselle tarkoitettuja.

Mutta, Ryu oli kuitenkin vain ihminen, joten Ouragan oletti tuon toimivan kuten lajinsa yleensä toimi. Haltiat saattoivat auttaa muita hyvää hyvyyttään, mutta eivät ihmiset, sen Ouragan oli huomannut. Hän ei vieläkään pitänyt lainkaan ihmismiehistä, mutta joutui pitkin hampain myöntämään, että tarvitsi nyt sellaisen apua. Ihmiset olivat itsekkäitä, joten oli paras pelata hetki heidän säännöillään päästäkseen päämäärään.
"Kuule... Jos kerrot missä hän on, teen sinulle vastapalveluksen. Annan siitä sanani."
Ouragan mutisi hieman hampaittensa välistä. Hän ei pitänyt tällaisesta henkisestä alistumisesta, mutta joskus se oli ihan hyödyllistäkin, mikäli lopputulos miellytti haltiaa itseään.

Ryu katseli Ouragania edelleen valppaus silmissään. Toinen istuutui takaisin maahan, mutta Ryu jäi seisomaan.
"Annettavaa..." hän toisti hieman kysyvään sävyyn. Eihän se hänelle kuulunut, mitä toinen tahtoi Tachelle antaa, mutta hän oli luonnostaan utelias ja Tachen hyvinvointi oli hänelle tärkeää.
"Vai niin", Ryu sanoi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Hän ei uskonut, että Ouragan olisi tahtonut jotakin pahaa Tachelle, mutta hän ei kuitenkaan halunnut neuvoa tietä Tachen luo aivan ventovieraalle henkilölle, varsinkaan Tachen sitä tietämättä.

Vastapalveluksen? Ryun kulmat kohosivat ja hän kallisti hivenen päätään, katsoen tutkivasti maassa istuvaa haltiaa.
"Minkälaisen vastapalveluksen pystyisit minulle tekemään?" hän kysyi, antaen katseensa levätä toisen piirteissä edelleen tutkivana. "Ja vaikka pystyisitkin tekemään jotakin, en siltikään välttämättä kertoisi sinulle. En ennen kuin tietäisin Tachen mielipiteen asiasta."

Oli yhtä aikaa äärimmäisen rasittavaa että äärimmäisen mukavaa, miten lojaali Ryu oli ystävälleen. Tuo ei selvästi ollut ihan heti lahjottavissa tietojen takia, kun kyseessä oli ystävä. No se oli hienoa, että Ryu oli poikkeuksellisen mukava ihminen tässä epäreilussa ja maallisia arvoja kumartavassa maailmassa. Mutta silti, Ouragan halusi päästä helpolla, kerta oli näin lähellä päämääräänsä. Turhautuneena Ouragan kiristeli hampaitaan ja nousi jälleen seisomaan, kävellen vähän matkan päähän Ryusta. Hetken aikaa haltia vain pohti, mitä sanoisi. Käveli jonkin verran edetakaisin mietteliäänä, pohdiskeli ja punnitsi tilannetta. Tietysti hän voisi aina myös seurata Ryuta ja vakoilla tämän menemisiä, koska aivan varmasti muuttohaukka näkisi ystävänsä ennemmin tai myöhemmin. No, se oli hyvä varasuunnitelma, mikä tämä ei tuottaisi tulosta. Ouragan käännähti nopeasti, pitkän miettimisen jälkeen, ympäri ja katseli Ryuta hiljaisena. Vielä tuo hioi sanojaan, kunnes huokaisi äänettä.
"Sillä ei ole merkitystä, kysytkö Tachelta asiaa vai et. Hän ei tunne minua, pikemminkin ehkä muista, mutta minä muistan. Ja asiani on sekä hänelle että minulle hyvin tärkeä."
Ouragan yritti vielä vakuuttaa Ryuta siitä, ettei aikoisi Tachelle mitään pahaa. Toisaalta, hän oli itse melko samanlainen. Ei kertonut helpolla tietoja, tai mitään muutakaan. Ouragan oli äärimmäisen lojaali, joten häntä pitäisi suostutella tai pakottaa, ennen kuin paljastaisi mitään läheisistään. Ryu oli kai samanlainen.
"Voin tehdä mitä vain, mikä vakuuttaa sinut siitä, että olen luottamuksen arvoinen."
Ouragan oli määrätietoinen, teki mitä tahansa päästäkseen päämääräänsä, eikä tämä ollut poikkeus. Ja hän todella oli valmis tekemään mitä vain, vaikka tappamaan jonkun Ryun vihaaman henkilön, mikäli se oli pakollista.

Ryun katse tuskin lähti hetkeksikään pois Ouraganista miehen jälleen noustessa ja alkaessa kävelemään ees taas. Hän arveli, ettei toinen hellittäisi ennen kuin oli saanut häneltä jonkinmoisen vastauksen. Haltia vaikutti päättäväiseltä ja ilmeisesti mietti kuumeisesti, mitä tekisi tai sanoisi. Ryu ei kuitenkaan halunnut pettää Tachen luottamusta millään tapaa, vaikka Ouragan väittikin asiansa olevan ties kuinka tärkeä ja tämä lupaisi hänelle maat ja taivaat.

Ryu oli vaiti ja mietti, haltiaa kulmainsa alta tuijottaen. Hän oli itse niin epäluuloinen, että oli vaikea keksiä mitään, mitä Ouragan voisi tehdä osoittaakseen olevansa luottamuksen arvoinen.
"Mitä vain?" hän toisti mietteliäänä. "Kuten?"
Ryu huomasi pelaavansa aikaa. Hän ei aikonut vapaaehtoisesti paljastaa mitään tuolle haltialle, koska ei yksinkertaisesti olisi luottanut tähän, vaikka tämä olisi kuinka yrittänyt sitä todistella. Luottamusta ei rakennettu aivan yhtäkkiä ja Ryuta oli harvinaisen vaikea saada luottamaan.

Ouragan huokaisi syvään luovuttaneena. Tämä keskustelu ei veisi heitä kumpaakaan mihinkään suuntaan.
"En taida saada sinua vakuuttumaan, etten aijo Tachelle mitään pahaa? Onhan se hyvä olla ystäville lojaali."
Ouragan hieman pudisteli päätään. Oli turhaa jatkaa keskustelua sen enempää enää, se ei tuottaisi Ouraganin haluamaa tulosta.
"Mutta jos keksit jotain, mihin voit vaihtaa tietosi, kerro toki. Toteutan pyyntösi."
Haltia kuitenkin päätti lisätä vielä ja katsahti hieman Ryuta. Olihan se tuolle valkotukalle aivan se ja sama, jäisikö muuttohaukka metsään hänen seurakseen, joten haltia voisi ihan rauhassa sytyttää pienen nuotion. Ryu oli toki tervetullut seuraksi, mutta mikäli tuo halusi lähteä, Ouragan ei estelisi. Hän voisi kyllä jälkikäteen seurailla muuttohaukkaa ihan hyvin.

Ouragan ei sanonut enää mitään Ryulle, polvistui vain nuotionsa ääreen ja alkoi sytyttää sitä. Punertavat ja keltaiset kipinät nuolaisivat ahneesti kuivia oksia sekä lehtiä ja liekit alkoivat tanssahdella hiljaa paukahdellen. Tulessa oli jotain kaunista ja maagista, jotain yliluonnollistakin verrattuna muihin elementteihin. Tietenkään yksi ei ollut toistaan voimakkaampi, mutta joskus tuntui siltä. Ouragan jäi istumaan nuotionsa ääreen, lisäsi muutaman isomman puun ja otti taas huilun repustaan. Varjot tanssivat nuotion ympärillä, ne olivat epämääräisiä kuvioita puun rungolla, maassa ja haltian keholla. Valkeat hiukset värjääntyivät punertaviksi. Ouragan kohotti huilun uudelleen huulilleen ja jatkoi kaunista soittoaan, välillä vilkaisten muuttohaukkaa. Erilaiset soinnut hyppivät ja tanssivat jälleen ilmassa, kiemurtelivat pitkin metsää leikkisästi. Ouragan hieman viittasi toisella kädellään maata nuotion vieressä, sanattomana kutsuna Ryulle, että tuo voisi halutessaan tulla istumaan myös tulen lämpöön.

Elementalisti katsoi Ouragania odottavasti ja pieni hymy kohosi hänen kasvoilleen, kun hän kuuli tämän sanat. Hyvä, että toinen tajusi tilanteen näin nopeasti. Ryu ei aikonut paljastaa mitään. Hän nyökkäsi vain toisen sanoille ja hymyili hieman, kun haltia katsahti häneen. Ryu käänsi katseensa jälleen kohti tummaa lampea ja vain sivusilmällä piti silmällä Ouragania. Hän ei virkannut mitään, eikä toinenkaan näyttänyt olevan halukas jatkamaan enää keskustelua.

Kuullessaan nuotion rätisevän äänen, Ryu hieman vilkaisi sitä valkeat silmät sen kajossa hetken hehkuen. Hän ei halunnut häiritä Ouraganin rauhaa enempää, mutta ei halunnut lähteäkään vielä, joten piti etäisyyden. Ryu astahti lähemmäs rantaa ja huomasi samassa, että yhä puristi leipämurusia kädessään. Hän huokaisi ääneti ja avasi nyrkkinsä. Leivänmuruja tipahteli hieman maahan, mutta ne mitkä jäivät hänen kämmenelleen, mies poimi suuhunsa. Olisi ollut typerää haaskata koko palasta.
Sointuva musiikki hiipi jälleen Ryun alitajuntaan ja hän hymyili itsekseen. Haltia soitti kauniisti ja sitä kuunteli mielellään. Ehkä nyt oli hyvä aloittaa se, mitä hän todella oli tullut tänne tekemään. Tänä yönä metsän pedot eivät pelottaneet häntä lainkaan. Hän oikeastaan tahtoi, että ne löytäisivät hänet ja tekisivät selvää jälkeä. Ryu halusi pois, paikkaan jossa Sayashi ei enää voisi satuttaa, kahlita ja hallita häntä.

Vilkaistessaan Ouragania uudemman kerran, hän huomasi tämän taputtavan hieman maata nuotion vierellä, kutsuen häntä istumaan. Ryu epäröi hieman ennen kuin totteli sanatonta ehdotusta. Hän istahti maahan ja oli vaiti, liekkeihin tuijottaen. Mies kuunteli huilun vienoa sointia ja uppoutui ajatuksiinsa. Hän vilkaisi hieman Ouraganin suuntaan ennen kuin alkoi toteuttaa suunnitelmaansa. Ryu veti hitaasti viittansa kätköistä avaamattoman viskipullon, jota pyöritteli mietteliäänä kädessään ennen kuin avasi sen. Hän maistoi hieman juomaa ennen kuin katsahti Ouraganiin ja kohotti pulloa hieman kysyvästi tätä kohden, jospa toinenkin haluaisi pienen maistiaisen.

Ouragan ei lopettanut soittamista hetkeksikään, mutta tarkkaili jatkuvasti sivusilmällä Ryuta. Tuo muuttohaukka tuntui olevan äkkiä täysin eksyksissä. Nyt kun haltia tarkasteli, Ryun olemus oli jotenkin selvästi muuttunut. Tuo oli yksin, eksyksissä, vailla minkäänlaista päämäärää sillä hetkellä. Jotenkin tyhjä olemus, kuin pohjaton suru tai pelko raastaisi miehen ajatuksia. Ouragan kuunteli ympäristöä soittaessan hiljaista musiikkia. Luonto tuntui olevan hyvin äänetön ja rauhallinen, aivan kuin se nukkuisi. Jossain kauempana ulvahti yksinäinen susi, sitten toinen ja kolmas, kunnes taivaankannen täytti eläinten aavemainen, mutta kaunis laulu. Se tuntui sopivan hyvin yhteen huilun hyppiviin nuotteihin ja muuttuviin ääniin. Yksi kerrallaan laulu lakkasi ja metsään laskeutui taas hiljaisuus. Ainoastaan pienen huilun yksinäinen ääni hiipi vielä metsikössä.

Ouragan katsoi uudemman kerran muuttohaukkaa, tuo tullessa nuotion ääreen istumaan. Edelleen yhtä surumielisen oloinen. Voi poloista. Ouraganin mustat silmät tarkkailivat vaivihkaa Ryuta, tuon kaivaessa viskipulloa esille. Vai että viskiä. No, haltia ei tullut humalaan, mutta tiesi tuon aineen olevan ihmisille aika voimakkaasti vaikuttavaa. Silti Ouragan kieltämättä piti alkoholijuomista. Osa niistä, kuten viski, maistuivat ihan hyville. Riippui tietysti vähän millaista se oli. Ainakaan hänelle ei voinut tulla riippuvaisuutta. Ouragan laski huilun huuliltaan ja katseli hetken aikaa Ryuta, sitten viskipulloa.
"Kiitos."
Haltia nyökkäsi pikkuisen ja otti pullon käteensä. Ouragan otti kulauksen väkevää juomaa ja miltei heti perään ravisti hiukan päätään.
"Huh, melko voimakasta."
Valkotukka ojensi pullon takaisin omalle omistajalleen. Toivottavasti Ryu ei nyt joisi itseään ihan sekaisin, muuten tuota pitäisi vahtiakoko yö.

Ryu ei viitsinyt vaivautua hymyilemään Ouraganille tämän ottaessa tarjotun huikan pullosta. Hän nyökkäsi vain ottaessaan pullon takaisin. Niin, olihan se voimakasta. Mitä voimakkaampaa, sen tehokkaampaa.
"Niin. Hyvää silti", hän sanoi ottaessaan uuden kulauksen, mikä sai aikaan pienen puistatuksen hänen kehossaan. Juoma lämmitti mukavasti tulen kajon lisäksi. Hän miltei kaipasi jälleen Ouraganin huilun sointia, mutta ei ajatellutkaan pyytää toista soittamaan lisää. Jos Ouragan tahtoisi soittaa, tämä epäilemättä myös tekisi niin ilman mitään pyyntöjä tai vaatimuksia.

Ryu käänsi katseensa takaisin tuleen. Sen leikkiä oli mukava seurailla. Se ei koskaan pysynyt aloillaan, siinä saattoi nähdä erilaisia muotoja jos tarkkaan katsoi. Tuli oli lumoavaa.
Elementalisti otti muutaman isohkon kulauksen jälleen viskiä ennen kuin tarjosi uudelleen pulloa Ouraganille. Eihän haltia tuosta humalaan tullut, mutta Ryu oli silti kohtelias ja tarjosi kuitenkin. Sillä hetkellä hän oli miltei iloinen, ettei ollut haltia. Oli paljon enemmän valinnanvaraa humalaa aiheuttavien juomien suhteen.

No ainakin Ryu tuntui nauttivan tuosta juomasta. Ouraganille riitti yksi kulaus, enempää hän ei tarvitsisi. Vaikka he eivät puhuneet mitään siinä ollessaan, oli mukavaa tietää, että seurassa oli edes joku. Pelkkä hiljainen, henkinen läsnäolo riitti aivan hyvin haltialle. Oikeastaan valkotukkaa olisi alkanut melkoisesti ahdistamaan tätä suurempi läheisyys. Ryun tarjotessa lisää viskiä, Ouragan nosti kättään torjuvasti, mutta mahdollisimman kohteliaasti. Pullosta oli taas lähtenyt huomattavan suuri osa, kohta se olisi jo puolillaan. Eihän se Ouraganille kuuluisi, mutta kai tuo oli aika vaarallista touhua. Ihmiset menivät helposti sekaisin ja tekivät kaikkea enemmän tai vähemmän tyhmää.
"Tuota... Ihan uteliaisuudesta, miten ajattelit päästä takaisin kaupunkiin? Tuossa tilassa voi olla vaarallista jäädä metsään."
Ouragan päätti lopulta ilmaista pienehkön huolenaiheen. Ouragan ei ihan mielellään jäisi aikuisen miehen lapsenvahdiksi, jos tuo sammuisi keskelle korpea. Paljonkohan Ryun pää edes kesti alkoholia? No sehän nähtäisiin varmaan aika pian.

Ouragan puhdisti hihaansa huiluaan ja jatkoi pian sen soittamista. Nyt sävel muuttui. Se oli rauhallinen ja lempeä, juuri sellainen kappale, millä soitettiin joku toinen uneen. Välillä siinä oli iloisia, pirteitä pikku piipityksiä, aivan kuin ne sanoisivat "Hei, älä nukahda vielä, soitto jatkuu". Sitten sen taas rauhoittui, vain odottaakseen uutta hyppyä. Välillä Ouragan tosin tarkkaili, ettei muuttohaukka tekisi mitään hölmöä. Tuo tuoksahti jo lievästi alkoholilta. Aikaisemmin Ryussa oli ollut minttua tai inkivääriä muistuttava tuoksu. Eipä enää. Haltia pyöritti silmiään ja jatkoi soittoaan.

Ryun juomistahti oli rauhallinen, mutta kuitenkin melko nopea. Hänellä ei ollut halua häiritä Ouragania enempää kuin oli tarpeen. Elementalisti olisi aivan hyvin voinut jo lähteä, mutta jostain syystä hän halusi valmistautua toivon mukaan viimeiseen matkaansa jonkun kanssa. Tuo haltia sattui nyt olemaan siinä, joten Ryu käytti tilaisuuden hyväkseen. Häntä ei haitannut lainkaan, kun toinen kieltäytyi uudesta huikasta, päinvastoin Ryu oli hyvillään, että sai itselleen enemmän juotavaa.

Elementalisti naurahti hieman Ouraganin sanoille ja otti uuden kulauksen viskistään.
"Ajattelin kävellä niin kuin aina ennenkin", hän sanoi ja heilautti hieman kättään Miran suuntaan. Juoma hänen pullossaan läikkyi uhkaavasti laidalta toiselle. Hänen äänensä ei ollut enää niin vakaa kuin vähän aikaa sitten.
"Ei sinun tarvitse miettiä asiaa. Tämä on ihan tarkoituksellista", Ryu virnisti ja kohotti jälleen pulloaan, nostaen sen jälleen huulilleen uuteen pitkään kulaukseen.

Ouraganin soittoa kuunnellessaan Ryu ajatteli elämäänsä. Hänen kasvoillaan oli ilme, joka oli samalla niin tyhjä, mutta kuitenkin täynnä ahdistusta ja surua. Hän tuijotti liekkeihin, vähän väliä ottaen uuden huikan viskiä.

Ouragan keskittyi soittamiseensa, jokaiseen pieneen säveleen ja nuottiin, muttei voinut silti olla seuraamatta Ryun toimia. Muuttohaukka vielä vaurioittaisi siipensä liian nopeassa syöksyssä. Sitten se ei enää nousisi koskaan lentoon. Ryun puhe alkoi jo sammaltaa hieman, aine vaikutti nopeasti. Ouragan pyöritti silmiään ja keskittyi taas soittoonsa, mutta se ei enää ollut kuten aikaisemmin. Soinnut eivät kulkeneet enää sulavana virtana, täydellisenä harmoniana, nyt seassa oli sinne kuulumattomia pikkusointuja. Ehkäpä sitä ei ulkopuolinen kuullut, musiikki oli edelleen yhtä kauniista jonkun toisen korviin, mutta Ouraganin perfektionistin korvat eivät sietäneet yhtään virhettä hänen huilunsa laulussa. Hän ei pystynyt keskittymään Ryun juomisen johdosta. Haltia tuhahti ärtyneenä ja laski huilun jälleen kerran huuliltaan. Hän oli joskus huolehtivainen persoonsa, oli aina pitänyt sokeasta veljestäänkin huolta kun pystyi, vaikka saikin kopautuksen sauvasta päälaelle liiallisesta hyysäämisestä silloin tällöin.

Ouragan tuhahti uudelleen ja kohensi tulta. Kipinät nousivat taivaalle pikkuisena pilvenä, kuin lauma tulikärpäsiä.
"Kävellä? Tuskin. Hoipuit vain jyrkänteeltä alas tai jokin syö sinut."
Ouragan mutisi ja katsahti jälleen seuralaistaan. Mikä ääliö. Tarkoituksellista? Tuo halusi juoda itsensä umpikänniin ja yrittää kotiin? Ouragan pudisteli päätään. No eihän hänelle kuulunut, mitä toinen teki. Silti hän ei halunnut päästää Ryuta ihan yksikseen hortoilemaan metsään.
"Olet idiootti. Aamulla sinulla on vain hirveä olo, mikäli olet elossa."
Haltia jatkoi mutinoitaan, muttei ollut varma, kuuliko muuttohaukka enää mitään noiden viskin turruttamien aistiharhojen läpi. Hetkekin Ouragan nousi tulen äärestä ja käveli järven luokse juomaan sen viileää ja raikasta vettä. Toivottavasti Ryu ei sillä aikaa kaatuisi nuotioon. Miksi juuri Ouragan? Miksi juuri hänen piti vahtia tuollaista umpitolloa viskisieppoa? Hän voisi olla missä tahansa muualla, mutta ei. Ihmiset olivat niin turhia olentoja. Pyh!

Ryu jatkoi juomistaan välittämättä juurikaan Ouraganin sanoista. Toinen oli lopettanut soittamisen, mutta mitäpä se hänelle kuului. Haltia teki niin kuin halusi. Ja hän teki niin kuin halusi ja tällä hetkellä hän halusi juoda itsensä kuoliaaksi.

Elementalisti hieman kohautti olkiaan Ouraganin kommentille hirveästä olosta ja virnisti.
"No, jos hyvin käy, en ole elossa enää huomenna", Ryu sanoi ja hymyili. Ajatus kuolemasta houkutteli häntä, koska hän ei tiennyt, mihin muualle olisi paennut. Hän ei olisi pystynyt tappamaan ketään muita, ei edes päästäkseen eroon Sayashista. Hän murhaisi ennemmin itsensä kuin Sayashin, vaikka mies epäilemättä ansaitsi kuolla. Ja jos tämä kuolisi, moni muu henki säästyisi.

Ryu nosti jälleen pullon huulilleen. Viski tuntui maistuvan joka kulauksen jälkeen vain paremmalle. Hän oli hyvillään, että oli valinnut juuri sen viimeiseksi juomakseen. Hän tihrusti pulloa hieman harittavin silmin ja kurtisti kulmiaan. Juomaa oli jäljellä enää uhkaavan vähän.
"No niin", Ryu sanoi sitten ja onnistui hoippuroimaan jaloilleen. Hetken hän horjui paikoillaan ennen kuin pääsi kunnolla tasapainoon. Silloinkin maailma tuntui hieman pyörivän ympärillä.
"Oli oikein mukava tutustua", hän sanoi. "Minä lähden nyt kaupunkiin... susi... kaupunkisusi susien juokse... luokse.. kotiin Miraan. Hyvästi." Ryu huitoi pullollaan ympäripyöreästi ja lähti hoippuroimaan kohti Miraa - tai niin hän ajatteli. Mira vain sattui olemaan täysin vastakkaisessa suunnassa. Hän oli todellakin maistissa, eikä aivan lievästi. Ryu ei ollut syönyt juurikaan mitään ennen Ouraganin tarjoamaa leipäpalasta, joten hänen vatsansa oli jokseenkin tyhjä. Ja tyhjään mahaan juominen ei tainnut olla järin viisasta, ellei sitten tosiaan halunnut juuri sellaista olotilaa, mikä Ryulla nyt oli.

Ryun koko olemus näytti hyvin kurjulta. Tuo yritti hukuttaa surujaan ja ongelmiaan väkeviin, mutta siitä tulisi vain aivan varmasti lisää ongelmia. Ouragan katseli tummilla silmillään muuttohaukkaa ja hieman pudisteli päätään. Ryu oli sekavassa, säälittävässä tilassa. Humalatilalla yritettiin päästä pakoon todellisuutta, turruttaa pää oudoilla ajatuksilla, joissa ei ollut mitään tolkkua. Aistiharhat sekoittuivat yhdeksi, kaaottiseksi kauneudeksi, jonka turvin pääsi aivan toisiin maailmoihin. Ihmiset olivat niin tyhmiä. Eivät kohdanneet pelkojaan, pakenivat kuin kaniinit lähimpään koloon ja toivoivat, että asiat kääntyisivät parhain päin.

Oli vaikea sanoa, olivatko Ryun sanat pelkkää humalaista mongerrusta, vai halusiko tuo ihan tosissaan kuolla. Ainakin vahvasti nyt vaikutti siltä. Kuolla? Miksi ihmeessä? Mies parhaassa iässä. Ongelmat oli tehty voitettaviksi, ei siksi, että lusikka pitäisi heittää nurkkaan. Ihmiset olivat muutenkin kuolevaisia, miksi he väen väkisin halusivat kuolla ennen aikojaan? Oli Ryulla kuinka vaikea ongelma tahansa, varmasti siihenkin oli ratkaisu. Kaikkeen oli. Ouragan katseli nyt veden ääreltä muuttohaukkaa, joka vain joi ja joi, kuin kuivuudesta kärsinyt kasvi. Valkotukka edelleenkin vain katsoi tarkasti, Ryun alkaessa nousta jaloilleen. Ryu huojui kuin syysvilja, hoippui ja heilahteli. Ihme, että mies pääsi edes jaloilleen. Lihakset eivät selvästi totelleet, hermot lähettivät vääriä impulsseja vääriin paikkoihin. Ouragan kohottautui myös jaloilleen, muttei vieläkään sanonut mitään.

Valkotukka kuunteli hetken aikaa puuroista sammallusta. Ilmassa tuoksui väkevä alkoholi, ikävä löyhkä. Vai että Miraan oltiin menossa, se kyllä oli täysin vastakkaisessa suunnassa. Muuttohaukka oli menossa kohti ikimetsää. Muutamalla nopealla ja äänettömällä harppauksella, Ouragan oli Ryun vieressä.
"Jospa nyt kuitenkin jäisit tänne nukkumaan pääsi selväksi."
Ouragan yrittä ystävällisesti ja varovasti hieman ohjata Ryuta takaisin nuotion lämpöön. Samalla hän otti myös viskipullon pois miehen käsistä.
"Ja tämä on turha."
Haltia lisäsi.

Ryu tihrusteli nähdäkseen kunnolla eteensä. Maailma tuntui kieppuvan ja askeleet mukavan ilmavilta. Hän ei edes tiennyt, mihin astui. Humala oli noussut nopeasti. Hän ei ollut edes tajunnut sitä istuessaan vain paikoillaan. Ryu säikähti hieman huomatessaan Ouraganin yhtäkkiä vierellään.
"En. Suunnittelin tämän jo ennen kuin tulin tänne. Älä nyt pilaa suunnitelmaani", hän sanoi, katsoen haltiaa milteinpä anovasti.

Ouragan sai pullon hänen kädestään melkoisen vähällä vaivalla. Ryu ei yrittänyt oikeastaan paljoa estelläkään. Hän oli jo tarpeeksi humalassa suunnitelmaansa varten.
"Saat loput", hän virnisti hieman ja livahti pois Ouraganin kosketuksen läheltä. Kuitenkin mies otti omituisen harha-askeleen ja miltei kaatui hoippuroidessaan kohti Miraa, joka edelleen oli eri suunnassa kuin hän yritti suunnistaa. Ilman avulla suunnistaminen olisi ollut hyvin helppoa, mutta Ryu ei halunnut nyt turvautua ilmaan. Hänhän voisi pian löytääkin perille, mitä hän ei halunnut niin kovin palavasti. Mitä kauemmas Sayashista, sen parempi. Tosin, vaikka hän lähtisikin karkuun, Sayashi löytäisi hänet. Siitä hän oli vuoren varma.

Noh, Ouragan nautti suunnitelmian pilaamisesta, tämä ei ollut mikään poikkeus. Anova katse tosin ei saanut yhtään enempää sympatiapisteitä nousuun, nimittäin tuossa tilassa, ilme näytti lähinnä kärsivän ketun irvistykseltä. Ei kovin charmikasta. Ja edelleen yhtän itsepäinen muuttohaukka oli päättänyt mennä haluamaansa suuntaan. Ouraganin ystävällinen ohjaaminen ei tehonnut lainkaan, vaan Ryu ravisteli itsensä irti ja päättäväisenä lähti kulkemaan. Kuinka päättäväinen nyt saattoi humalainen olla. Hieman luovuttaneena haltia nosti käsiään, jos kerta Ryu nyt halusi mennä menojaan, siitä vain. Loput viskistä tosin haltia kaatoi maahan.

Ehkäpä humalassa oli jotain, mikä nappasi aina kaikkien uteliaisuuden, myös haltian. Ouragan liikkui äänettömästi aivan Ryun vanavedessä, seuraili tämän horjahtelua ja kompuroimista. Pienikin juuri tai kivi oli nyt petollinen ansa, jossa saattoi nyrjäyttää nilkkansa.
"Tuota, Mira on tuonne päin..."
Ouragan päätti kuitenkin sen verran auttaa, että antoi oikean suunnan Ryulle ja käänsi tämän miltei väkipakolla ympäri, jotta mies edes kulkisi oikeaan paikkaan.
"Oletko varma, ettet halua vain levätä yön yli ja miettiä tilannettasi aamulla? En oikein usko, että haluat menettää henkeäsi juomisen takia."
Haltia vielä yritti ehdottaa mahdollisimman ystävällisellä äänellä, katsoen nyt Ryuta suoraan silmiin. Ouragan pysytteli tiiviisti muuttohaukan kintereillä, aivan kuin utelias korppi. Olisihan se kurjaa, jos Ryu seuraavana päivänä heräisi sisälmykset pitkin pientareita jonkun pedon takia ja katuisi sitä, että näin pääsi käymään. Noin sotkuisessa tilassa, ei kannattanut tehdä elämän suuria päätöksiä.

Ryun hoipertelu olisi saattanut jonkun ulkopuolisen mielestä näyttää huvittavalta, ellei säälittävältäkin. No, hän oli hieman säälittävässä mielentilassa. Omasta mielestään hänellä oli kuitenkin täysi oikeus haluta pois. Jos hänen rohkeutensa ei riittänyt itsensä tappamiseen selvin päin, hän oli järkeillyt, että se riittäisi humalapäissä. Nytkään hän ei kuitenkaan itse halunnut suorittaa tehtävää vaan olisi mieluusti luottanut sen metsän pedoille. Moni muu hänen sijassaan olisi tehnyt sen jo aikaa sitten. Ryu ei edes tiennyt, kuinka oli jaksanut kestää näin pitkään Sayashia. Hän oli yrittänyt paeta, unohtaa kaiken ja elää elämäänsä, mutta aina, kun hän oli kuvitellut päässeensä edes jotenkin jaloilleen, Sayashi oli muistuttanut olemassaolostaan. Ryu oli tuntenut Sayashin olemassaolon koko kehollaan. Muisto kaikesta siitä ei jättänyt häntä silloinkaan, kun hän joi. Joku saattoi sanoa, että joi unohtaakseen, mutta Ryu ei sanonut niin. Hän tiesi, ettei unohtaisi sitä silloinkaan.

Ryu ei unohtanut sitä nytkään. Ouraganin tarttuessa häneen ja kääntäessä hänet Miran suuntaan, Ryu yritti vastustella toisen voimaa. Fyysisesti haltia oli häntä monta kertaa vahvempi.
"En minä menetä henkeäni juomisen takia", hän kivahti. Ryun silmistä kuvastui ahdistus, kun hän pysähtyi horjuville jaloilleen ja kääntyi katsomaan Ouragania. "Minä olen miettinyt tätä jo kauan. Olen täysin v-varma, että h-haluan jatkaa tuohon suuntaan." Hän viittoi siihen suuntaan, mihin oli ensin ollut menossa. "En halua mennä enää M-miraan. E-en h-hänen luokseen... ei enää..."
Ryun vuodatus oli yhtäkkinen. Hänen äänensä vapisi, pelko ja ahdistus olivat käsinkosketeltavissa. Hän tarttui Ouraganin paidan rinnuksista ja puristi lujasti kangasta.
"Älä p-pakota minua menemään sinne takaisin. T-Tachella e-ei ole hätää, kun m-minä olen p-poissa", Ryu jatkoi nieleskellen kyyneleitään, joita oli alkanut valua hänen poskilleen. Selvin päin niitä tuskin olisi tullut.

Ouragan ei oikein tiennyt, oliko tilanne huvittava vai surullinen. Toisen humalaan oli vaikea suhtautua. Se ei vaikuttanut sellaiselta iloiselta pikku hiprakalta, jolloin kaikki oli hauskaa ja heinäsirkkojen hyppiminen nauratti. Ei. Tämän herran humala oli pakotettua unohtamista, jotain piti saada sammumaan aivojen sopukoista lopullisesti. Noin sekopäisessä tilassa sitä saattoi tehdä ihan mitä vain, lähinnä tyhmiä asioita. Ouragan oli joskus lapsena tiputtanut alkoholia veteen ja sen jälkeen lauma nuijapäitä oli uinut miltei ylösalaisin ja törmäillyt jokaiseen esteeseen. Jos ihmiset olivat kuten nuijapäät, tuo muuttohaukka olisi pulassa. Ihmeen paljon Ryu pistikin hanttiin, haltian yrittäessä näyttää oikeaa tietä.
"Päädyt vain järveen, jos sinne menet..."
Ouragan mutisi, mutta antoi kuitenkin hoippuroivan miekkosen mennä minne humalainen mieli ohjasi. Ei hän ollut Ryun vahti.

Mutta tilanne muuttui äkkiä, yhdessä ainoassa hetkessä. Tuntui kuin koko tilanne ja maailma olisi vaihtunut toiseen, ei ollut päihtyneen itsevarmaa ja määrätietoista Ryuta, tuosta tuli hetkessä surkea, kuin juuri kuorioutunut linnunpoika. Sen näki koko olemuksesta, aivan kuin Ryu olisi lysähtänyt kasaan ja luovuttanut täysin. Ryun tarttuessa Ouraganin paidasta kiinni, haltia sävähti ja meinasi vetäytyä taaemmas. Hän ei juurikaan pitänyt fyysisestä kosketuksesta, mieluiten pysyi liian kaukana kuin liian lähellä, mutta muuttohaukan sen hetkinen tila ja sanat Tachesta saivat Ouraganin rauhoittumaan ja pysymään paikallaan.
"Ihan... Ihan rauhassa vain."
Ouragan mutisi, oikein tietämättä mitä sanoisi. Hän oli surkea lohduttaja. Ryun kyynelistä jäi pieniä täpliä Ouraganin paitaan ja haltia pudisti hieman päätään.
"Et selvästi ole tarpeaksi kunnossa mennäksesi yhtään mihinkään. Jäisit tänne nukkumaan, mieti sitten tilannettasi uudelleen aamulla."
Ouragan hieman ehkä toisteli sanojaan, mutta ehkäpä muuttohaukka ei ensimmäisellä kerralla ymmärtänyt sekavan mielentilan vuoksi. Tosin, oli mielentila mikä tahansa, mieli oli aina sama. Haltia kohotti hieman kättään miettiväisenä. Tämä olisi oivallinen tilaisuus lukea hieman ajatuksia ja saada selville Tachen olinpaikka, mutta toisaalta, Ouraganilla oli korkea moraali. Ei tuo tekisi mitään vastoin toisen tahtoa, varsinkaan tuollaisessa humalatilassa. Sitäpaitsi, Ryu oli melko säälittävän näköinen. Ei hän haluaisi mitään pahaa toiselle, sanoistaan ja teoistaan päätellen muuttohaukka oli kokenut ihan tarpeaksi pahaa elämässään. Haltia tyytyi vain laskemaan kätensä Ryun pään päälle ja hieman taputtamaan vaaleita hiuksia.

Ryun ajatukset eivät oikein kulkeneet. Hän toisaalta halusi jonkun lohduttavan ja olevan lähellä, mutta toisaalta hän halusi juosta kauas pois niiden petojen luokse, minne hän oli alunperin suunnitellutkin menevänsä. Hän huomasi pitelevänsä kiinni Ouraganin paidasta ja huomasi myös, että siihen oli pyyhkiytynyt hänen kyyneleitäänkin. Toinen ei kuitenkaan työntänyt häntä pois, vaan taputti jopa päähänkin.

Ouragan ei kuitenkaan näyttänyt ymmärtävän hänen ongelmaansa lainkaan. Miten olisikaan ymmärtänyt, jos tämä ei ollut itse kokenut sitä samaa piinaa, jota Ryu oli saanut kestää jo miltei puolet elämästään. Ryu halusi pois, pakoon, kauas Sayashista. Hän päästi irti Ouraganin paidasta. Miksi hän ylipäätään oli murtunut näin täysin tuntemattoman miehen läsnäollessa? Toinen vain sattui olemaan siinä ja Ryu vain sattui olemaan niin humalassa, ettei edes tiennyt missä asui. Tai kyllähän hän tiesi, ei vain juuri nyt osannut sinne.

"Miksi sinä olet tuollainen?", Ryu kysyi vetäytyen kauemmas haltiasta. "Moni muu ei välittäisi lainkaan, mihin o-olisin menossa tästä. Joku muu o-olisi varmaankin ryöstänyt ja r-raiskannut minut. M-mutta ei se m-mitään. O-olen tottunut siihen. Varsinkin j-jälkimmäiseen. Hän on aina niin h-helläkätinen..." Ryun ääni häipyi pelkäksi ironiseksi kuiskaukseksi ja nieleskelyksi. Hän ei tiennyt, saiko hänen puheestaan edes selvää, mutta eipä se elementalistia haitannut.

Kyyneleitä ei tullut enää. Sen sijaan katse oli kylmä ja tyhjä, eivätkä hänen silmänsä kohdistuneet juuri mihinkään. Hänen ajatuksensa olivat syvällä muistoissa, joita hän ei pystynyt pakenemaan edes humalaan. Siinäkin hän oli epäonnistunut. Kuolemaan juomisessa. Hänen seurassaan oli Ouragan, haltia, eikä niitä petoja joita hän oli toivonut kohtaavansa. Eikö hänen piinansa loppunut koskaan?

Tilanne oli kieltämättä hieman absurdi eikä Ouragan oikein osannut sanoa, halusiko hän olla tässä tilanteessa mukana vai ei. Toisaalta tuo pieni muuttohaukka näytti niin murtuneelta, ettei hän raaskinut häätää toista poiskaan. Jäisi vain paha omatunto moisesta. Mistäköhän Ryu edes oli niin poissa toltataan, että itki aivan tuntemattomalle haltialle niinkin vuolaasti. Ouragan vähän raapi poskeaan mietteliäänä, tietämättä oikein, mitä tässä nyt pitäisi tehdä. No, hän voisi tietysti iskeä Ryuta niskaan, jolloin tuo menettäisi tajunsa. Eihän se kovin kilttiä ollut, mutta ainakin muuttohaukka pysyisi täällä, eikä hoipertelisi haastamaan riitaa ensimmäisen karhun kanssa, joka tuli vastaan.

Ryu päästi kuitenkin irti, kysellen Ouraganin motiiveja tähän kaikkeen.
"Koska voin olla."
Ouragan vastasi arvoituksellisesti ja kohautti harteitaan. Eipä hän osannut paremminkaan vastata, kun ei itsekään tiennyt. Mutta jälkimmäiset sanat muuttohaukan suusta saivat haltian vatsan kääntymään ympäri ja kuvottava olo kävi lävitse koko ruumiin. Saattoihan se olla vain humalaista jupinaa, mutta oliko Ryu todella joutunut raiskauksen uhriksi, useampaan otteeseen? Inhon väre kulki pitkin Ouraganin selkärankaa. Kammotava, oksettava ajatus. Ouragan ei ikinä tekisi jotain niin alhaista kellekkään, miehelle tai naiselle. Hänen puolestaan jokainen raiskaaja voitaisiin polttaa elävältä. Ouragan ei kuitenkaan sanonut mitään. Hän olisi muuten päästänyt suustaan jotakin inhottavaa. Nyt ainakin Ryu sääli tuota nuorta miestä.

Hetken aikaa Ouragan kokosi ajatuksiaan ja huokaisi pari kertaa syvään, rauhoittaakseen itseään.
"No... Ainakaan nyt sinun ei tarvitse pelätä kumpaakaan niistä."
Haltia lopulta mutisi, tietämättä, kuuliko Ryu mitään. Tai enemmänkin ymmärsikö. Siltikin. Ajatus oli yököttävä. Miten joku saattoi olla niin julma, että raiskaisi toisen? Se oli vain niin... epänormaalia. Ouragan tarkkaili katseellaan muuttohaukkaa, sanomatta enää mitään. Jostain syystä hän etsi katseellaan teräaseita katseellaan.

Ryu oli vaiti pitkään, tuijottaen vain eteensä harittavin silmin. Hänen ilmeensä oli ahdistunut ja lyöty. Hänen päänsä oli painuksissa ja pitkät, valkeat hiukset peittivät kasvot miltei näkyvistä. Mies vapisi ja sen erotti selvästi, vaikka hän ei pystynyt seisomaan muutenkaan kovinkaan suorassa sillä hetkellä. Mitä Ryun ajatuksissa risteili, siitä hän tuskin itsekään muistaisi mitään seuraavana päivänä.

Yhtäkkiä elementalisti kuitenkin kohotti katseensa Ouraganiin. Humalatilaan nähden katse oli yllättävän terävä.
"Joitko sinä kenties jo sen viinapullon?" hän kysyi hiljaisella äänellä. Ympäröivä öisen metsän hiljaisuus sai lauseen kuulumaan yllättävän kovaa eikä se sopinut lainkaan yhteen vallitsevan luonnon harmonian kanssa. Ryu tosin ei sitä tiedostanut. Hänen teki vain mieli lisää juotavaa.

"Jos minä en tänä yönä kuole, h-haluan lisää juotavaa", hän mutisi. Samassa Ryu ei enää jaksanut seistä vaan istuutui muina miehinä siihen missä sattui olemaan. Nurmi oli pehmeää ja hieman kosteaa hänen allaan.
"Juotavaa", elementalisti toisti hymyilemättä, venyttäen vokaaleja puhuessaan. Hän katsoi Ouraganiin aivan kuin odottaisi tämän tekevän asialle jotakin.

No, ainakin puheenaihe vaihtui, tilanteen huomioon ottaen, hieman hilpeämpiin aiheisiin, kuin Ryun kärsineeseen menneisyyteen. Vaikka Ouraganin kävikin sääliksi miestä, hän oli mielissään, ettei asiasta puhuttu sen enempää. Vähän väliä haltia joutui tukemaan nuokkuvaa seuralaistaan. Humalatila vei viimeisimmänkin pisaran tasapainosta. Ja puheenaiheen myötä, muuttui myös Ryun käytös, jälleen kerran. Samantien ongelmansa unohtaen ja itsevarmana lisää juomista kaivaten, muuttohaukka läsähti maahan. Ouragan jäi seisomaan ja tarkasteli toista mustilla silmillään. Ensin tuo oli itkun partaalla, nyt taas kuin ei mitään. Kieltämättä haltia oli huolestunut siitä, miten loppuyö kuluisi ja mitä Ryu saisi vielä päähänsä tehdä. Ouragan alkoi myös pohtia, miksi hän itse edes sieti tätä kaikkea ja oli tilanteessa mukana? Hän voisi vain hipsiä muualle. Mutta, jo aikaisemmin todettu moraali esti senkin. Ryun syyttäessä Ouragania juomansa varastamisesta ja kinutessa sitten lisää, haltia vain tuhahti.
"Hankkiuduin eroon siitä juomasta. Ja tiedätkös pentu, minulla ei oikein ole halua tai jaksamista etsiä sinulle uutta pulloa."
Ouragan pudisteli päätään ja katseli vakavana Ryuta. Pienen ajan kuluttua, Ouragan kumartui hieman lähemmäs.
"Sitäpaitsi... Olet tarpeaksi sekaisin, kuin ihmissusi täysikuulla."
Haltia katseli hetken aikaa haastavasti Ryuta ja vetäytyi sitten nopeasti taaemmas, suoristautuen jaloilleen. Hienoa, hänen pitäisi vahtia kännistä ääliötä koko yö, eikä Ouragan edes hyötynyt tästä mitenkään. Pahuksen turhauttavaa.
"Jos haluat juotavaa, kokeile hakea lammesta, mutta älä huku."
Valkotukka vielä lisäsi mutisten. Hän ei uskonut Ryun olevan tarpeaksi typerä tai sekaisin kokeillakseen moista.

Ryu katsoi Ouragania odottavasti, mutta kuullessaan pullonsa kohtalosta hän huokaisi turhautuneesti.
"Äh, ei olisi pitänyt antaa pulloa sinulle ollenkaan", hän mongersi ja nakkeli niskojaan hieman ärsyyntyneenä.

Toinen kumartui lähemmäs häntä ja Ryu tuijotti uhmakkaasti takaisin, kuunnellen tämän sanoja kasvavan ärtymyksen vallassa.
"Entäs sitten, jos olen sekaisin. Minulla on siihen täysi oikeus", hän selitti sammaltaen, laskien kuitenkin katseensa ennen Ouraganin suoristautumista. Hän käänsi mielenosoituksellisesti kasvonsa pois päin haltiasta eikä edes huomannut käyttäytyvänsä kuin mikäkin neiti. Tai no, lähinnä hän käyttäytyi kuin känniääliö.

Vettä lammesta? Ei Ryu vettä halunnut, vaan vaikkapa viskiä. Harmi, ettei mukana ollut ketään maagia, joka olisi osannut loihtia vedestä jotakin vahvempaa. Mutta että vettä. Olihan sekin vaihtoehto. Hänen suutaan kuivasi ja häntä janotti. Siispä elementalisti hoippuroi uudelleen jaloilleen ja lähti astelemaan - hoippumaan - lampea kohti mitään sanomatta. Rannalle päästyään hän istahti alas ja alkoi lipittää vettä lammesta monilla eri käsikeinoilla, kunnes löysi itsensä ryystämästä sitä suullaan suoraan lammesta.

Ouragan pyöritti silmiään ja isahti takaisin puunjuurelle, kerta Ryu päätti mönkiä kohti lammikkoa sammuttamaan janoaan. Hukkuisi vielä... Ouraganilla ei ollut mitään havaintoa, kuinka syvä lampi oli, mutta ottaen huomioon, ettei pohjaa näkynyt, kyllä sinne yksi humalainen urpo aina mahtui vedenhaltioiden uhriksi. Ouragan puhalsi otsahiuksia silmiltään kyllästyneen oloisena ja puhdisti huiluaan hihankulmaan.
"Täysi oikeus olla sekaisin... Hmph..."
Ouragan mutisi itsekseen, tuskin kuuluvasti ja jatkoi huilun soittamista. Se rauhoitti hänen mieltään ja rentoutti. Ryu pärjäisi varmasti, edes tuo ei voinut olla niin ääliö, että molskahtaisi veteen. Sitäpaitsi, jos niin kävisi, kyllä sen kuulisi, joten tuo muuttohaukka päättäisi käydä pulahtamassa. Siispä Ouragan lopetti känniääliön kyttäämisen ja keskittyi soittamiseen.
Nuori iltahämärä alkoi vaihtua yöksi ja täysikuu alkoi hiljalleen kiivetä taivaalle. Ouragan katseli hopeisena hohtavaa ja vedestä peilin lailla heijastuvaa taivaankappaletta. Myös tähtiä alkoi syttyä pikkuhiljaa. Metsä tuntui rauhoittuvan myös yötä varten. Varjot liikahtelivat puiden rungoilla, aivan kuin ne kuuntelisivat Ouraganin vienoa huilunsoittoa. Tunnelma olisi ollut täydellinen, elleivät Ryun känniset äännähdykset olisi pilanneet sitä. Vähän väliä Ouragan joutui lopettamaan soiton liiasta häirinnästä. Ouragan meinasi jo lähteä muualle, mutta pohti sitten tilannetta. Hän voisi ehkä saada jonkinlaisia tietoja Tachen olinpaikasta.
"Joten, Ryu. Mites se sinun ystäväsi, Tache? Ei sinulla olisi minkäänlaista mielenkiintoa kertoa vähän hänestä?"
Ouragan katsahti näennäisen uteliaana humalaiseen olioon. Tosin, tuo voisi puhua aivan puutaheinää, mutta juuri nyt se oli parempi kuin ei mitään. Ouragan halusi vain etsintänsä päätökseen.

Ryu joi aikansa ja suoristautui sitten hieman vaivalloisesti istumaan lammen rannalle. Hän potki kengät jaloistaan ja kosketteli varpaillaan veden pintaa. Se oli oudon huvittavan näköistä oikeastaan, mutta hän vain tuhahteli itsekseen milteinpä ärsyyntyneenä. Hänen oli yhä jano, mutta ei vettä. Hänen teki mielensä jotakin muuta. Tuskin oli edes vaikea arvata, mitä.

Ouraganin huilun soitto oli kaunista ja sai Ryun ajatukset lentämään. Miksi opettaja Sayashi oli hänen mielessään jälleen? Tämä olisi saanut kuolla kupsahtaa eikä hän olisi välittänyt tippaakaan. Tai no, hän oli huomannut jollakin tasolla välittävänsä tästä. Miksi hän muuten olisi lohduttanut miestä joskus tämän herätessä jostakin kammottavasta painajaisestaan? Hän ei osannut määrittää suhdettaan Sayashiin. Rakastavaisia he eivät olleet eikä oppilas-opettaja suhde ollut ainakaan terve. Ehkäpä heidän suhteensa olikin enemmän isäntä-lemmikki tyyppinen. Ryu pudisti päätään rajusti henkäisten. Ei. Heidän suhteensa oli kuin... Ryu pudisti uudelleen päätään ja tuhahti. Hän ei edes keksinyt koko suhteelle sopivaa sanaa.

Ouraganin sanat herättivät hänet noista mietteistä. Tosin Sayashi ei jäänyt kauas ajatuksista, sillä tämä tuli heti hänen mieleensä uudelleen, kun hän muisti, mitä tämän kellarissa oli tapahtunut Tachen kanssa. Häntä puistatti.
"Tache on ihan hyvissä käsissä Acen kanssa. Et satu Acea tuntemaan? Kuulemma ihan maineikkaastakin haltiasuvusta. Zarian Ace Carelia..." Ryu alkoi puhua pälpättämään, juurikaan Ouraganiin katsomatta. "No kuitenkin, hänen kanssaan Tache asuu tällä hetkellä. Viimeksi, kun heidät näin, he olivat ihan onnellisen oloisia keskenään. S-Sayashin jälkeen ihan hyvä... että Tachella on nyt Ace vierellään. Onneksi Slade on hyvä parantaja... hän on paikannut minutkin monta kertaa, mutta en silti haluaisi olla hänen kanssaan tekemisissä muuten. Yhdessä pajassa se Tache on töissä, käy aina välillä siellä baarissa istumassa, missä Ace ja minä olemme töissä." Ryu selitti tietämättä oikein itsekään, miten sekavan oloista hänen puheensa oli.
"Kunhan Tache ja Sayashi eivät enää tapaa, kaikki on hyvin", Ryu puhui enemmän itsekseen ja nyökytteli päätään ajatuksissaan. "Opettajani osaa olla hieman julma joskus", hän sanoi ja katsoi Ouragania yllättävän terävästi pieni irvistys kasvoillaan. "Ole onnellinen, ettet ole hänen makuunsa." Voimaton, iloton nauru kantautui Ryun suusta, mutta se kuoli miltei samassa kuin oli alkanutkin. Katse vaelsi taas pois haltiasta. Hän tunsi olonsa kerrassaan kurjaksi.

Ouragan soitti rauhallisia säveliä ja välillä tarkkaili, miten pikku muuttohaukka pärjäsi. Suloisen hupaisa näky ehkä jonkun mielestä, mutta Ouragan uskoi tietävänsä, millaista tuskaa mies kantoi sisällään, joten tilanteessa näin ollen ei ollut mitään suloista, saatika sitten hupaisaa. Ymmärtää hän ei voisi koskaan, mutta tiesi kyllä. Mutta asia ei kuulunut millään tavalla haltialle, hän ei halunnut mennä sanomaan "Piristy nyt" tai "Tiedän, miltä sinusta tuntuu", koska tuollainen tuska oli niin yksityinen. Miksi hänen pitäisi yrittää piristää sellaisessa tilanteessa, jota ei tuntenut täysin? Ja miksi edes pitäisi piristää? Joskus oli hyvä antaa toisen surra. Suru ja viha puhdistivat kehoa ja antoivat tilaa taas uudelle, onnellisemmalle tunteelle.

No, ainakaan Ryu ei hukkunut, sillä tuo nousi vedenrajasta ihan omin avuin, hoiperteli jonkin aikaa ja jäi istumaan lammen rannalle. No, eiköhän miekkonen siinä pysyisi. Haltia jatkoi soittamistaan, katsellen nyt ympäristöön ja taivaalle. Ouragan olisi mielellään laulanutkin, ilta oli juuri sellainen upea, josta hän piti. Rauhallinen, hieman viileä ja hiljainen. Tuulikaan ei liikuttanut lehtiä. Mutta vaikka hänellä oli, jopa haltioiden mittapuulla, lumoava ääni, Ouragan mieluiten lauloi ainoastaan ollessaan yksin. Hänellä oli taiteellinen puoli, se vain ei päässyt usein oikeuksiinsa kyynisen ja tylyn oloisen ulkokuoren alta. Ouragan lopetti soittamisen ja laittoi huilun takaisin reppuunsa. Hän tarkkaili jälleen Ryuta, tuo oli alkanut puhumaan Tachesta.

Uteliaana ja aivan äänettä, Ouragan nousi jaloilleen ja lähti kävelemään Ryun luokse. Haltia pysähtyi suunnilleen metrin päähän muuttohaukasta. Ouragan oli aidosti hämmentynyt, Ryun puhuessa myös Carelian mahtisuvusta. Oli vaikea uskoa, että Tache oli siihenkin ujuttautunut.
"Tunnen sen suvun hyvin... Opetin Carelian nuorimpia poikia aikoinaan. Heidän isänsä oli hyvä ystäväni. Siitä on kauan... Ace ylettyi minua ehkä lantioon asti silloin."
Ouragan mutisi ja mittaili kädellään matkaa lantiostaan maahan. No, ehkä hän vähän liioitteli, mutta nuori Ace oli silloin ollut. Vuosisadat olivat nyt vaihtuneet, Acen pitäisi olla nyt miltei aikuinen haltia. Oli kiinnostaa nähdä, mitä surkeimmasta jousiampujasta oli kehittynyt. No, tärkeintä oli, että Ouragan tiesi nyt jotenkuten mistä etsiä Tachea. Haltiaseppiä ei ollut paljoakaan Mirassa, ja ne vähäistekin tunnettiin hyvin seppien piireissä. Löytäminen helpottui hetkessä.
"Voi, olen kyllä."
Haltia mutisi, istuessaan Ryun vierelle risti-istuntaan, muuttohaukan yrittäessä piikitellä häntä terävillä sanoillaan jostain Sayashista. Ouragan ei sen enempää alkanut kyselemään, kuka se mies oli ja miten Ryu liittyi hänen elämäänsä. Eihän se ollut haltian asia.

Ryulta meni Ouraganin sanat hieman ohi korvien, mutta jotakin hän silti ymmärsi. Ouragan tunsi myös Acen. Hän ei huomannut Ouraganin tulevan lähemmäksi ja hätkähti hieman huomatessaan, että tämä oli aivan hänen luonaan.

"Ai, tosiaan tiedät Acenkin", hän mongersi pienestä säikähdyksestään välittämättä. Sayashista puhuminen ei enää kiinnostanut häntä. Ylipäätään ajatus Sayashista tuntui ahdistavalta.
"Millainen Ace oli lapsena?" hän kysyi tapittaen Ouragania silmät sirrillään. Olihan Ace joskus kertoillut tarinoita lapsuudestaan, mutta Ouragania hän ei koskaan ollut maininnut. Tosin normaalisti Ace puhui aivan jostakin muusta. Tämän kanssa Ryu pystyi nauramaan - oikeastaan haltia oli opettanut hänet jälleen nauramaan. Ryu pystyi helposti kuvittelemaan Acen nauravaisena haltialapsukaisena, joka tuskin oli välittänyt sellaisista asioista kuin opiskelu. Hänellä oli tunne, että Ace oli hyvinkin saattanut koetella Ouraganin hermoja aikoinaan.

((sori, tuli vähän lyhyt :/))