Mai oli melko pitkälti oikeassa ajtuksissaan. Demsodo pelkäsi
sitoitumista, koska hän pelkästi menettää. Ja kuitenkin hän menisi rakastumaan kuolevaiseen, ja niin tuo kuolevainen joskus aikanaan kuolisi ennenkuin hän kuolisi. Ikuisuus on pitkä aika.
"Ihastumisen huomaa helposti, jos peilaa sen itseensä. Miten käyttäydyt kun ihastut? Kenties takeilet sanoissa, punastelet tai katselet vaivihkaa. Kannattaa kulkea silmät avoinna."
Vampyyritar neuvoi. Main seuraavalle kommentille hän nauroi avoimesti.
"Se olisi hyvä idea. Saanhan sitten laittaa hiuksesi, meikata hieman ja pukea sinut. Minulla olisi täydellinen mekko sinua varten, tai no ei sinua varten mutta sellainen joka näyttäisi sinun päällä paremmalta kuin minun."

"en tiedä... en ole ainakaan huomannut käyttäytyväni oudosti. Mutta en kyllä ole ihastunutkaan kuin pari kertaa, enkä mennyt silmäilyä pidemmälle jutussa" Mai sanoi nyrpistäen hieman nenäänsä mietteliäänä.
Varmasti kuulosti siltä, että hän pelkäsi miehiä, mutta eihän se ollut totta!
Hän ehkä ujosteli ja oli paljon muuta tehtävää, kun alkaa silmäpeliä jonkun asiakkaan kanssa. Ehkä hän voisi joskus kokeilla jotain sinkkumiehen kanssa, pientä hupia, että hän oppisi? Mutta uskaltaisiko hän siihen? Ajatus tuntui hirvittävältä, mutta eihän hän muuten opi!
"hmm... joistakin miehistä ei tiedä, ovatko nämä ihastuneita, vai katsovatko nämä ihan uteliaisuuttaan, että "kukas tämä uusi eläinlääkäri on?". Olen huono miesten kanssa!" Mai puuskahti ja irvisti sitten. Mutta ilostui pian, kuullessaaan, että Desistä illan viettäminen joskus ei kuulostanut pahalta ja tämä jo suunnitteli hänelle meikkiä, kampausta ja asua.
"en usko, että mikään vaate näyttää huonolta sinun päälläsi! Uskon, että vaikka menisit perunasäkissä juhliin, kaikki katsoisivat sinua ihannoiden!" Mai sanoi suoraeleisesti, huitoen käsillään.

Kieltämättä mai vaikutti hieman siltä, että pelkäisi miehiä. Mitään pahaa ei tietenkään Des moisessa nähnyt, mutta nainen oli niin tottunut siihen rentoon oloon kaksilahkeisten seurassa.
"Kannattaisi joskus yrittää, ainahan sitä voi treffeillä käydä ilman sen pahempia odotuksia tai seurauksia. Sinä sentä voit mennä kauniilla ilmalla treffeille, tai vaikka piknikille. Minä en."
Desmodo sanoi nyrpeänä, mutta kohta tuon kasvoille palasi iloinen ilme.
"Sen huomaa, jos katsot heitä silmiin ja hymyilet kauniisti. Jos he ovat vain uteliaita, he katsovat takaisin. Jos edes hieman kiinnostuneita, kääntävät katseensa pois hymyillen. Ja jos hän hymyilee takaisin, kannattaa napata kiinni."
Des sanoi naurua äänessään, hän opettamassa flirttailun jaloa taitoa Maille.
"Jos minä menisin perunasäkissä juhliin, minua luultaisiin köyhäksi ja naurettaisiin pihalle. Ei pelkästään fyysinen ulkomuoto ole kaikki kaikessa. Vaatetus ja luonnekkin merkitsee."

"se on harmi, että et voi käydä piknikillä tai vaikkapa iltapäiväkävelyllä aurinkoisella kävelyllä miehen kanssa... sellaiset olisivat erittäin romanttinen kokemus, mutta saa nähdä, tulenko itse kokemaan samaa ikinä!" Mai sanoi nauraen.
Aah. Piknik. Omenoita, sämpylöitä, ihania leivoksia, pientä kuplivaa.
"Jos yrittäisin flirttailla, minä olisin se, joka kääntää katseensa pois päin. En tiedä, pitäisi kokeilla vaikka jonkun tuttavan pojan kanssa käydä illallisella tai vaikkapa vain teellä ensin.. jos vaikka puhetaitoni miesten kanssa olisi paljon parempi kun harjoittelisi ensin jollain vaarattomalla kohteella" Mai sanoi mietteliäänä.
Desiltä sai hyvinä vinkkejä flirttailun saloihin, mutta kun hän oli huono käytännön harjoittelussa. Uskaltaisikohan HÄN aloittaa flirttailun jonkun kanssa? Heti huomenna... tai ylihuomenna... pitäisi kokeilla. Kunhan hän nyt saisi itsensä alkuun, se varmaan sujuisi lopulta kuin tanssi? Ajatus pelotti.
Mutta onneksi puhe kääntyi Desiin ja tämän perunasäkki asuun.
"minusta on tyhmää, kun köyhät eivät voi mennä juhliin ja juhlia samalla tavalla kuin muutkin. Ovathan hekin ihmisiä! Vaatetus on vain erilaista kuin niillä, jotka käyvät töissä tai elävät vanhempiensa rahoilla ja perinnöllä" Mai sanoi nyökytellen varmasti.

"Tämä saattaa kuulostaa hyvin sairaalta, mutta kuitenkin. EN voi kuolla vanhuuteen, ja metsästäjänkään kynsiin en tahdo joutua, joten ehkä se olisi paras vaihtoehto kuolla. Viimeinen kävely auringossa.."
Desmodo sanoi leikkisästi, mutta sisimmässään hän tarkoitti jokaista sanaansa. Jokainen tuon taulu kertoi kaipuudesta aurinkoon, joka vain lisääntyi vuosi vuodelta.
"Vaarattomia kohteita ei ole. Todella lohduttavaa."
Desmodo sanoi nauraen, ja iski silmää Maille.
"Ihan samaa mieltä. Inhoan luokkajakoa, rotujakoa ja tasa-arvon puutetta kaikkialla. Vaikka toisaalta huono minun on sanoa, kun ihmisenä kuuluin aatelisiin.."

Mai kuunteli Desiä. Tämä kuulosti leikkisältä, mutta Mai uskoi että tämä puhui totta. Ainakin, jos hän olisi kuolematon, eikä olisi nähnyt aurinkoa kuin ehkä joskus pilkahduksen, eikä jaksaisi enää yksinäsyyttä tai juosta karkuun metsästäjiä. Viimeinen kävely aurinkossa saattaisi olla ihana, uusi ja romanttinen kokemus, ennen lopullista unohdusta. Aah.
"Ei, ei saa sanoa noin" Mai sanoi nauraen, kun Desi kertoi, että vaarattomia kohteita ei ollutkaan.
"Tai voi niitä olla. Nuoria, kokemattomia pojan kloppeja. Ei liian nuoria tosin, hyi hyi, pois se minusta" nainen sanoi virnistäen ja vei kuppinsa pesualtaalle.
"Kuuluitko? Wau. Minkälaista se oli?" Mai kysyi ja palasi salamana Desin viereen, halun kuulla kaiken, minkälaista olisi olla aatelinen. Hän uneksi tuhkimotarinoista ja ruususen unista, mutta tuskin kaikki sellaista on.

"Miksi ei, mitä sitä valehtelemaan."
Desmodo sanoi nauraen ja hörppäsi viilenevästä teestä. Se maistui vereltä, periaatteessa pahalta, mutta tuoksu korvasi kaiken. Tee tuoksui todella hyvältä. Main seuraavien sanojen johdosta nainen joutui laskemaan kädestään teen pöydälle, ettei se olisi läikkynyt tuon nauraessa sydämensä kyllyydestä. Jos vampyyreilta voisi valua kyyneleitä, olisi Daelta valunut silmistä vettä tuon nauraessa.
"Sinä ja joku pikkupoika, ehehee. Me etsimme sinulle oikein hyvän miehen, isolla ämmällä, eikä poikasia."
Main viedessä teekuppinsa pois, hörppi Deskin viimeiset teet, ja pyrähti viemään kupin pois. Istuutuessaan takaisin Des hymyili ja aloitti pitkän vastauksensa:
"Ne vaatteet, ne jos mitkä olivat jotakin. Silloin naiset pukeutuivat röyhelöisiin korsettimekkoihin korkokenkien kera ja hiukset olivat mitä kauneimmilla kampauksilla ja jokaisella oli oam hovineitonsa. Miehet olivat oikeita herrasmiehiä, mutta kulissian takana naisia käyttäviä sikoja. Ruoka jos mikä oli mahtavaa, kun palvelijat sen tekivät ja itse vain söi. Mitä sinä haluat tietää?"

"Saat minut miettimään liikaa kaikkea tuota. Vaikakkin, alan kohta kuulostamaan siltä, kuin flirttailu olisi jokin kamala kokemus tai rasittava työ" Mai sanoi miettien, toivoen, että se ei alkaisi liika miettimisen jälkeen olemaan sellaista. Flirttailun pitäisi olla kivaa ja vapauttavaa! Miksi siis hänestä tuntui kuin hän olisi menossa oikeuden eteen, kuin hän vain mietti edes aihetta? Des alkoi nauramaan kovaan ääneen hänen kertoessa, että pikku pojat eivät olisi hänen asiansa. Ja sitten nainen sanoi, että he hankkisivat hänelle MIEHEN, eikä mitään pikkupoikia. Ihana herrasmies, joka ymmärsi häntä ja joka rakastaisi kaikkea mitä hän vain teki. Ja yllätyksellinen. Sellainen mies olisi ihana, mutta sellaisia miehiä oli vain Main fantasia unissa.
"Mies. Näinköhän kukaan katsoo tälläistä nuorta naista sillä silmällä? Ainakaan jos he saavat tietää ammattini ja että pidän enemmäb eläimistä kuin miehistä" Mai sanoi irvistäen leikkisästi. Sitä asiaa ei kannattaisi mainita ekoilla treffeillä.
He veivät kuppinsa pois ja Mai istuutui toisen viereen ja kuunteli tarkkaavaisena jokaista sanaa, minkä Des päästi suustaan.
"Olivatko miehet oikeasti sikoja? Olen aina ajatellut heitä herrasmiesmäisinä, sankareina, ystävällisinä ihmisinä" Mai sanoi hämmästyneenä, kun Des kertoi herrasmiesten sikailuista kulissien takana.
"Mitä oikeastaan hovineidot tekivät, paitsi olivat esiliinoja joka paikassa?" Mai kysyi Desiltä ja nosti toisen jalan koukkuun rintakehäänsä vasten ja nojasi poskellaan polveen.

"Ei se ole työtä. Kaikilla se tulee osaksi luonnostaan. Naurukin voidaan laskea flirtiksi, tai ystävällinen katse silmäripsien takaa. Salaperäinen nainen saa miehet kiinnostuneeksi."
Desmodo sanoi virne suupielessään. Hänen aseisiinsa kuului vaatetus, joka oli juuri ja juuri siveä, voimakas meikkaus ja hiusten tulisuuden hiominen huippuunsa. Toisinaan Des oli hieman ujo tai mukamas ymmärtämätön miehistä, jotta sai haluamansa. Toisinaan hän vain oli täysin oma itsensä, eli avoin ja flirttaileva kaunotar.
"Oletko ajatellut, että täällä saattaa olla mies, joka on yhtä kiinnostunut eläimistä kuin sinä? Ja ymmärtää. Ehkä hänellä vain ei ole tarvittavaa koulutusta eläinammattiin."
Dae ehdotti varovasti.
"No suurin osa aatelismiehistä piti suurta kulissia yllä, mutta kotona sitten alisti naistaan. Naisen paikka on keittiössä ja lapsenpiikana. Toiset taas olivat oikeasti niitä sadun herrasmiehiä. Itseni osalle osui vain niitä sikoja, mutta siskoni.."
Desmodo hiljeni kuin seinään lausuttuaan siskoni sanan.
"Niin.. Siskoni sai hyvän miehen."
...
"Hovineidot olivat suurimmaksi osaksi ystäviä, koska nainen ei saanut liikkua yksin ja sillai."

"Jos yrittäisin nauraa miehen läsnäollessa, kuulostaisin varmasti hihittävältä hiireltä ja jos yrittäisin räpsytellä silmiäni, he luulevat, että olen saanut jonkun kohtauksen" Mai sanoi nauraen. Hänen kai pitäisi ottaa asia huumorilla ja kokeilla joku kerta. Eihän sitä tietäisi, vaikka Desin keinot toimisivat ja hän löytäisi jonkun miehen ystäväksi ja ehkä enemmäksikin?
"En ole tullut ajatelleeksi asiaa. Mutta mistä minä sellaisen miehen löytäisin? Juttelen jokaiselle sinkulle kaksilahkeiselle ja tutustumme?" Mai kysyi mietiskellen.
Ei pöllömpi idea, mutta jos hän juttelisi jokaiselle, hän näyttäisi jakorasialta tai joltakin, joka hyppii sänkystä toiseen sen enempiä miettimättä. Ja hänhän ei ole hyppinyt kenenkään sänkystä toiseen. Hän ei ole ollut yhdenkään miehen kanssa sänkyssä...
"Inhaa. En haluaisi narsistista miestä, joka olettaa että naisen paikka on hellan-kehdon ja sänkyn välissä. Hellan edessä ruokaa tekemässä, kehdon ääressä lasta hoitamassa ja sänkyssä miehen leikkikaluna" Mai sanoi puistellen. Hyi, pelkkä ajatus kylmäsi!
"Sinulla on sisko?" Mai kysyi hieman epäröiden. Des näytti oudolta, sanoessaan "siskoni" sanan.
Hetken oli hiljaista ja sitten Des jatkoi, että hovineidot olivat ystäviä ja että nainen ei saanut ennen liikkua yksin. Mai nyökkäsi hieman.
Kai se oli turvallisempaa naiselle tuolloin liikkua aika kaksin tai monen henkilön kanssa.

Main vertaus omasta flirttailusta sai Daen nauramaan vedet silmissä, ei se noin vaikeaa voinut olla! Nainen pyyhki nopeasti silmistään naurun kyyneleet, tyrskähti vielä pariin kertaan ja veti sitten syvään henkeä. Mai osasi tosissaan olla hauska kun sille päälle sattui.
"No ei se muuten onnistu, jollet juttele ja tutustu. Ja voithan sinä naisiakin alkaa iskeä."
Des sanoi taas naurahdellen.
"Sellainen asema naisella oli minun ihmisvuosinani, nyt se on onneksi hieman parempi, mutta ei vieläkään minään ylitsevuotavan ihana."
Vampyyritar sanoi, mutta kun puhe liisi naisen siskoon takaisin, ei hän enää kyennyt hymyilemään.
"Kyllä, minulla oli sisko. Mutta hyvä että edes muistan häntä. Muistan vain kauniit ja suuret häät, sekä komean ja mukavan miehen. Ihmismuistot katsos hämärtyvät kovasti muuttuttuaan vampyyriksi."

Desiä näytti naurattavan aika lailla hänen vertauksensa hänen flirttailu taidoista, mitä nyt naisen kikattamisesta, veden valumisesta silmistä ja tyrskähtelyistä nyt otti selvää.
"Naisia?! Isäni saisi sydänkohtauksen jos veisin naisen kotiin näytille" Mai sanoi iloisesti virnistäen, ja ihmetteli, kuinka Desi nyt tuollaisia ehdotteli hänelle. Nainen tietysti varmaankin ymmärtäisi häntä paremmin kuin mies, mutta hän halusi omia lapsia, joten ei naisia kiitos.
Desin ilme muuttui täysin, kun puhe kääntyi tämän siskoon... kuolleeseen sellaiseen!
"Sehän on typerää! Muistot ovat tärkeimpiä elämässämme, vaikka kuinka noloja nekin ovat välillä" Mai ei voinut olla ihmettelemättä kaikkia niitä huonoja puolia, mitä vampyyriys toi esiin. Ihmismuistojen unohtaminen! Aurinko, metsästäjät, erilaiset aseet ja muut! Miten Des kesti kaiken tuon?
"En tiedä, kestäisinkö elää, jos muuttuisin vampyyriksi" Mai myönsi lopulta.

Desmodo levitti käsiään ja kohautti olkiaan. Sitten tuon ksvoille levisi ilkikurinen virnistys ja hän osoitti itseään.
"Entä jos isäsi näkisi minut?"
Perään nainen nauroi taas kippurassa ja katsoi silmät tuikkien Maihin. Tälläkertaa hän ei onnistunut rauhoittelemaan itseään kun siskota puhuttiin. Nainen vastasi hymy suussa silti:
"Kieltämättä, mutta en minä oikein fiksusti valinnut vampyyrin elämää."
Pari kertaa hän vielä naurahti ja sitten sai itsensä kuriin.
"No ei kannata kokeilla, ihmisen elämän huonot puolet puuttuvat mutta on rutkasti lisää huonoja puolia."
Desmodo kertoi, ja nojautui sohvan selkänojaa vasten rentona. Nainen sulki silmänsä hetkeksi, hymyillen.
"Minun pitäisi varmaan kohta karata kotiin kun aurinko alkaa nousemaan jossakin vaiheessa. Auringon tielle en ihan vielä tahtoisi."

"Hän kysyisi "Meille vai teille, kultaseni" Mai sanoi vitsikkäästi ja nauroi hieman.
Ei, isä varmasti järkyttyisi jos näkisi Desin nyt hänen luonaan, uskoen että heillä olisi vipinää. Tai sitten hän ihmettelisi kuka Des on, koska hän tuntee melkein jokaisen kyläläisen täältä. Tai sitten sata muuta vaihtoehtoa kävisi isän mielessä, ei Maikaan aina isänsä ajatusten juoksua tiennyt.
"Niin. Silti on tyhmää, että muistot lähtee. Ne ovat varmasti auttaisi vamoyyrin elämässä, kun muistaisi miltä aurinko tuntuu ihoa vasten tai miltä suklaakakku maistuu" Mai sanoi ja hapsotti hieman kutrejaan.
"Onko kello jo niin paljon?" Mai kysyi ihmeissään ja etsi vanhaa käkikelloa, jonka isä oli lahjoittanut ja joka oli tunnin etuajassa.

Desmodo nauroi taas oikein kunnolla Maille, ja pyyhkäisi olemattomat naurunkyyneleet silmistään.
"Sinun seurassasi on niin hauskaa!"
Desmodo nousi seisomaan, venytteli käsiään ja jalkojaan kääntyen sitten Main puoleen.
"Sisäinen kelloni kertoo milloin on aika paeta auringon alta, vaikka se näin talvella nouseekin melko myöhään. Ja ei se vielä niin paljoa ole, mutta etkös sinä ihmisenä tarvitse unta?"
Vampyyritar kysyi.

Mai virnisti vastaukseksi. Des oli varmasti ensimmäinen joka sanoi niin.
Vaikkakin, hieman kierohkon huumorin hän sai isältään, äidiltään honon itseluottamuksen, ainakin mitä miehiin tulee.
Des venytteli hetken ja Mai katseli kuinka hänen ystävänsä näytti tekevän lähtöä.
"Kaipa minä voisin nukkua muutaman tunnin ennenkuin aloitan taas työt" Mai sanoi epäröivänä.
Hänellä alkaisi työt 12, siihen olisi aikaa, mutta Desin kanssa oli ollut niin hauskaa, että ei nukuttanut ollenkaan!
"Tapaammeko me nyt varmasti uudelleen?" Mai kysyi toiselta, nousten seisomaan. Hän saattaisi toisen alas ja varmistaisi vielä eläinten olotilan, ennenkuin lukitsisi ovet ja painuisi pehkuihin.

Desmodo nyökkäsi Maille ja katsoi ympärilleen. Hän tahtoi painaa paikan mieleensä sillä mistä sitä koskaan tiesi, jos hän ei tulisi enää uudelleen tänne. Kuitenkin hän tahtoisi tulla uudestaan mutta aina ei voinut kaikki mennä suunnitelmien mukaan. Niimpä oli parasta muistaa jokainen hyvä hetki.
"Kyllä me näemme vielä, pidän siitä huolta."
Vampyyritar hymyili Maille lämpimästi ennenkuin antoi tuon johdattaa itsensä alas. Tuolla nainen puki kenkänsä ja ojentautui varovasti Maita kohden.
"Saanhan halata sinua?"
Des tiesi halaamisen vaarat, mutta luotti itseensä että kykenisi pitämään itsensä kurissa.

"Hienoa!" Mai oli hyvillään, että toinen oli varma, että he tapaisivat uudelleen. Desmodo oli niin ihastuttava henkilö, että olisi sääli, jos he eivät enää koskaan tapaisi!
He lähtivät kävelemään alas portaita ja Desin laittaessa kenkiä jalkaansa, Mai kuunteli kuuluiko eläinten puolelta ääniä. Ei. Taisivat pikkuiset olla nukkumassa.
Des lähestyi häntä.
"Tietenkin! Miksi et saisi?" Mailla ei ollut epäillystäkään että toinen saattaisi purra häntä halatessaan. Moinen ei tullut edes hänelle mieleen ja hän levitti kätensä, että saisi rutistaa Desiä kunnolla.
Hän piti halailuista. Hetken ajan Mai piti Deiä rutistuksessaan, ennenkuin päästi irti.
"Olethan varoivainen ulkona?" Mai kysyi sitten hymyillen hieman äitimäisesti, joka varmisti että lapsi pääsee turvallisesti kouluun ja kotiin.

Desmodo halasi Maita, ja ihmisen huumaava tuoksu leijahti naisen seiraimiin. Vampyyritar nipisti mukisematta nenänsä kiinni,ja keskittyi nauttimaan lämmöstä ihollaan. Ihme ettei Mai vavahtanut naisen kylmää halausta.
"Tietenkin, mitä tuolla muka voisi olla, joka minut tappaisi?"
Des sanoi ja avasi oven. Ovelta tuo vilkutti hyvästiksi ja katsoi valostumaan päin olevaan yöhön. Main katolla yksi pari silmiä katsoi vampyyrin lähtöä. Metsästäjä.

[ kiitos MAHTAVASTA pelistä :) ]

Mai huomasi että toinen oli kylmä, mutta ei välittänyt siitä. Desillä ehkä oli kylmä kuori mutta todella lämmin sydän sisällä.
Niinhän se sanaparsikin meni. Mai piti sitä totena. Des oli tosi ihana ih.. ihminen ja Mai toivoi että he näkisivät pian uudestaan. Hän oli saanut uuden ystävän, jota ei aikoisi päästää näpeistään. Desiltä oli saanut myös hyviä neuvoja miesten suhteen mitä hän saattaisi kokeilla joskus.
Mai naurahti kuullessaan Desin sanat.
"Toivottavasti ei mikään. Nähdään!" Mai sanoi ja vilkutti naisen perään, joka käveli pois päin.

//Kuten samoin! Suurenmoista! Mutta nyt jäi harmittamaan mitä tuo metsästäjä aikoo xD //