Hymy pysytteli kasvoilla - niin se oli pysytellyt koko ajan. Viiniä maisteltiin aina välillä ja muutama viinirypälekin jatkoi tietään miehen suuhun aina toisinaan - katseen pitäytyessä kuitenkin seuralaisessaan. Jotenkin heissä kahdessa oli niin paljon samaa, Dorien ei vain osannut nimetä yhtäläisyyksiä vaan aisti ne. Mieskin halusi omalta osaltaan olla huomion keskipiste, se joka seisoo parrasvaloissa ja se jota kuunnellaan ja totellaan. Hänelle muut olivat vain leikkimistä varten tai sitten toisista piti koitua hänelle itse jotakin. Hän ei ollut tähänkään menessä kunnioittanut ketään, paitsi niitä joilla oli valtaa ja voimaa.
Itserakas ja kunnianhimoinen sielu, joka ei ollut ihan mikään tavallinen kaduntaaplaaja. Käärmeen lailla viekas, epäilyttävä ja petollinen, joka pystyi katoamaan tuossa tuokiossa. Mies, joka pystyi puremaan pisteliäillä kommenteillaan tai sitten viettelemään hunajaisella olemuksellaan, kummin vain mutta yleensä kummastakin seurasi vain karvas tappio.

Dorien hymyili - vieläkin. Ilmeeseen oli liittynyt vielä ripaus lisää kinnostusta. Tämä taisikin olla yksi niistä kerroista, jolloin Dorien oli edes hitusen vilpittömästi kiinnostunut toisista, mutta tässäkin oli tietenkin oma lehmä ojassa - Dorien sai Kerestä seuraa ja huvia tylsään iltaan. Hänhän oli aikaisemmin tylsistynyt istumaan yksin nurkkapöydässä, josta kukaan ei huomannut häntä.
"Itsekin voisin tätä toki suositella tuttavilleni ja ystävilleni - mukava paikka kaikin puolin", Dorien nyökäytti päätään kerran, kuin korostaakseen sanoja. Tosin hänkin tässä välissä veti sitä pajunköyttä - eipä ollut Dorienille niinkään ystäviä siunaantunut, mutta eihän Kere sitä tiennyt.

"Totta. On mukavaa kun sain seuraa sinusta", pieni, hyvin hunajainen toteamus kera imelän hymyn. Viinilasi kallistui taas huulilleen, ja punaista juomaa valui tuon kurkusta alas. Hän pyöritteli hetken aikaa lasia sormissaan, katsellen Kereä nyt ilman analysointia. Eiköhän hän ollut saanut kaiken tarpeellisen tiedon aikaisemmin, sen mitä Kerestä pystyi päällepäin näkemään.
"No, kirjurin hommassa sitä kirjoittamista on. Pitää kirjoittaa sopimuksia, tiliotteita, laskuja, ja vaikka mitä muuta", Dorien hymähti, "se on oikeastaan hyvin tylsä työ, mutta saahan siitä palkkaa."
Dorien nojautui hieman eteenpäin nojaten nyt kyynärpäillään puiseen pöytään. Mustia suortuvia valahti otsalle, josta hän ne vain sipaisi nopealla liikkeellä pois.
"Minä yleensä juon viiniä tai jotain vahvempaa, vaikka harvemmin tulee alkoholia nautittua nykyään", demoni naurahti leppoisasti, pistäen kuitenkin merkille toisen kommentin siitä, että rahahuolia varmaan oli ollut.

Hunajainen ilme, pieni naurahdus ja pieni kulaus viiniä.
"Joskus kävin Mirassa aika tiuhaankin tahtiin, mutta nyt ei ole tullut kauheasti täälläpäin liikuttua. Mirahan on todella kiva kaupunki, mutta kyllä minä olen Eanéen tykästynyt enemmän", Dorien vastasi, ihan rehdisti ja vilpittömästi naurahtaen. Hän todellakin piti Eanésta, se oli sentään kotikaupunki.
"Mistä päin itse olet tulossa, jos saan udella?", pieni selaperäinen vilkaisu Kereä kohti, "se kaupunki saa olla onnellinen kun siellä asuu noinkin kauniita yksilöitä."
Imelä ääni, tosin hiljaisempi kuin aikaisemmin. Hunajainen hymy oli levinnyt kasvoillaan, ja silmissä tuikkia tuo punainen katse. Noh, tämä oli hyvää illanviettoa~

Kere nojasi leukaansa vasempaan käteen, ja oikeassa käsi lepäsi pöydällä. Oikean käden pitkät sormet leikkivät viinilasin jalustalla, silitellen sen silee pintaa hellästi. Hymy riippui Keren huulilla, ja katse oli suunnattu Dorienin käärmemäisiin silmiin. Pikkuhiljaa nainen alkoi olla sataprosenttisen varma siitä, että toinen oli käärme. Mutta mikä käärme? Se olikin sitten aivan toinen juttu. Nainen toivoi, että mies olisi jokin myrkyllinen ja komea matelija, eikä mikään rantakäärme, tai jotakin. Sillä ilman myrkkyähän käärme on miltei vaaraton, jollei se sitten kurista kuoliaaksi. Tappavat eläimet vain olivat Kerestä niin ihania. Siksi hän rakasti susimuotoansa.

Keren vedenvärisistä silmiltä jäi harvoin mitään huomaamatta, ja niin hän pisti merkille sen pienen lisäripauksen kiinnostusta miehen osalta. Toki demoni itsekkin kiinnostui toisesta miltei koko ajan enemmän. Seuralainen antoi koko ajan itsestään uutta tietoa, mutta oikeastaan mitään ei demoni vieläkään tiennyt. Dorien oli niljakas ja vikas kuin käärme, ja varmasti osasi myös olla se käärmeen petollinen puoli yhtä hyvin kuin tämä hunajainenkin puoli. Niimpä mieheen ei oikeasti kannattanut luottaa, mutta kannatti pitää hauskaa ja miellyttää. Ja miellyttämisenhän Kere osasi vetää molempiin suuntiin, hänähän ei tekisi mitään, mitä ei tahtoisi tehdä.

Miehen sanojen myötä Keren huulilla väijynyt hymy syveni selvästi, ja tuo katsoi nyt vetävämmin kuin kertaakaan aikaisemmin Dorienia silmiin. Aivan hitusen nainen nojautui eteenpäin samalla, kun nojaili käteensä, ja siveli viinilasia.
"Kiitos, sinunkin seurasi on oikein mielenkiintoista."
Perään Kere hymyili leikkisän ujosti, ja kohotti viinilasin huulilleen. Samalla kun nainen joi, han nojautui taas ninsanotulle omalle paikalleen. Muille miehen sanoille hän vain nyökkäili ja mumisi kuulemisen merkiksi, mutta sekuniksikaan ei hän siirtänyt katsettaan toisaalle.

"Liikun siellä missä asiakkaatkin liikkuvat, ja menen sinne missä parhaiten tuotteeni käyvät kaupaksi. En asu missän, koska en vain osaa pysähtyä. Mira onkin ainuita paikkoja, joss aolen tähän mennessä käynyt kahdesti. Èanessa en ole vielä edes ehtinyt käydä. Osaat varmaan kotikaupungissasi sitten suositella paikkoja, jos sinne joskus eksyn?"
Miehen hunajaiseen hymyyn ja lähemmäs nojautumiseen Kere vastasi vetoavalla katseella.
"Mikään paikka ei ole onnellinen, koska viivyn liian vähän aikaa jokaisessa paikassa."

Viinilasin sisältö hupeni hiljalleen puolilleen siitä mitä se oli ollut. Dorien piirteli jälleen kerran toisella kädellään kuvioita puiseen pöytään, irroittamatta kuitenkaan katsettaan vastapuolesta. Niinkuin Dorien ei itsekään ollut luotettava, niin ei hänkään luottanut kehenkään, eikä Kere tehnyt poikkeusta tässä asiassa. Leikittely oli mukavaa ajanvietettä, kun se oli vielä maustettu viinillä ja tietenkin kun Keressä oli silmänruokaa - mikäs siis sen parempaa? Mustahiuksinen kertoilikin itsestään vain nippelitietoja, jotka eivät periaatteessa kertoneet mitään hänestä - ne vain johdattelivat, loppuen lopuksi kaikki jäi kuuntelijan pään varaan, minkälaisen kuvan tuo Dorienista saisi kerrottujen tietojen avulla.

Mutta kun mies oikein alkoi ajattelemaan, niin eihän hänkään tiennyt mitään Kerestä. Mutta eihän se ollut edes tarpeen, vai oliko? Nääh, edelleenkin Dorien pystyi aistimaan heissä yhtäläisyyksiä, joita ei pystynyt nimeämään (ja se oli miehen mielestä hyvin ärsyttävää), mutta muuten hän ei oikeastaan tiennyt tuosta mitään ja liekö Keren kertomuksiin olisi luottamista? Sitäkään ei voinut kuin arvailla, mutta ei Dorien tässä ainakaan häviöllä ollut, sillä kenellekään hän ei luottamustaan heti suonut, josko pidemmän ajan päästäkään.

Hymy, hunajainen ja takaa petollinen. Se oltiin suotu vastapuolelle monta kertaa. Kuin käärme oli Dorien yrittänyt kiemurrella naisen mieliin mysteerisellä katseellaan, salaperäisellä äänellään sekä hunajaisella hymyllään. Nyt mukaan olivat tulleet pienet, imelät kohteliaisuudet. Edellisessä ei kuitenkaan ollut mitään valhetta - Dorien todellakin nautti Keren seurasta, enemmän kuin monien muiden pitkään aikaan. Kukaan ei ollut pystynyt herättämään hänen kiinnostustaan, ja se oli yhtä kuin tylsistynyt ja ärtynyt Dorien, jota ei voisi enää mikään vähempää kiinnostaa.

Dorien hymyili. Vai oli hänen seuransakin kiinnostavaa? No hyvä, sitä hän oli toivonut ja odottanutkin - ja tiennyt.
"No niin, tottahan tuo on. Miksi vain lysähtää yhteen paikkaan, jossa kauppa ei käy", mustahiuksinen nyökkäili ja maistoi jälleen vähän viinilasistaan, laskematta sitä kuitenkaan alas kädestään.
"Voi harmi, he eivät tiedäkään mitä menettävät kun päästävät tuollaisen kukkasen hyppysistään", Dorien puhui imelästi, joskin hivenen viekkaalla tavalla. Ja kuten miehelle oli tyypillistä niin käsi tuli mukaan korostamaan sanojaan. Toinen kämmen puristettiin nyrkkiin ja pian se avattiin nopeasti - kuin kukka joka oli puhjennut kukkaan ja kadonnut sen jälkeen.

"Kuinka kauan ajattelit vielä viipyä Mirassa?" punasilmäinen vielä kysyi perään. Nojautuen jälleen taaksepäin, nojaten nyt jälleen selkänojaan, katseen kuitenkin hellittämättä Kerestä. Toisen katse oli ollut äskettäine melko vetoava, ja se sai Dorienin hymyilemään vain imelämmin. Ah, kuinka mies pitikään siitä, että Kere katsoi häntä vedenvärisillä silmillään, eikä väistänyt punaista katsetta kuten jotkut. Jos tunsi miehen niin voisi sanoa että Keren kohdalla miehen katseessa ei ollut sitä ylempiarvoisuuden tunnetta joka yleensä Dorienin katseessa oli hyvinkin tuttu näky. Nyt voisi todeta, että Dorien piti Kereä melkein vertaisenaan.

Jos Kere tulkitsi Dorienin ilmeet ja eleet oikein, alkoi mies pikkuhiljaa rentoutumaan. Selvästi tuosta käärmeisestä kuitenkin näkyi, ettei hän luottanut todellakaan Kereen, joka oli viisasta. Demoni oli nainen, johon ei kannattanut luottaa, ennenkuin toisesta tietää kaiken. Nimittäin Dorienhan ei tiennyt, että Kere oli mestarivaras. Jos nainen olisi halunnut, hän olisi mahdollisesti jo puhdistanut mieheltä pari kolikkoa. Mutta miksi varkaan pitäisi olla aina varas? Kerellähän oli nyt taskut pullollaan kolikoita, joten onnekseen lajitoveri sai olla kohtalaisen rauhassa.

Kerenkin viinilasin täyte hupeni pikkuhiljaa, ja tuo oli jo tottunut viinin epämieluisan kitkerään alkumakuun. Niimpä nainen kykeni keskittymään täysin Dorieniin, eikä peittelemään ilmeitään maistaessaan viinin. Ja koska Kere omisti melko huonon alkoholin sietokyvyn, oli tuo jo rentoutunut huomattavasti. Aikaisemmin Kere oli napannut pari väkevämpää shottia toisessa paikassa. Miehen huulilla kareilevaan petolliseen hymyyn nainen vastasi omalla sarkastisella hymyllään, ja vetävillä silmillään. Harva ihminen kykeni vastustamaan tippaakaan Keren katsetta, mutta Dorien olikin lajitoveri. Hän kykenisi vastustamaan.

Kere nyökkäsi miehen sanoille, ja otti viimeisen kulauksen lasistaan. Varovasti nainen laski lasinsa pöydälle, ja venytteli paljaita käsivarsiaan. Seuraavaksi tuo ojensi sormensa avaamaan hiustensa nutturaa. Hetken aikaa näprättyään, tuo sai kuin saikin klipsin auki. Tulenpunaiset hiukset valahtivat kiharina tuon olkapäille, ja korostivat naisen kauniita kasvoja. Toki Keren kasvoissa virheitäkin oli, mutta kuka nyt täidellinen olisi? Yhä hymyillen nainen laski hiusklipsin pöydälle.
"Olen vaeltelija, joten karkaan mielelläni usean otteesta.Sitten on niitä harvoja, joista itse en tahdo laskea irti."
Demoni vastasi, katsoen taas vetoavasti toisen silmiin. Eleet osoittivat, että Dorien saattoi kuulua niihin, joista ei nainen toistaiseksi tahtoisi laskea irti.

"Niin kauan kuin kauppa pyörii. Joten ainakin vielä pari päivää. Oletko itse koska palailemassa kotikaupunkiisi?"
Samassa kauommasesta nurkasta heistä katsottuna kuului kolinaa, vihaisia huutoja ja kiroilemista. Joku kävi edessä istuvaan kiinni, joka taas tiputti kolmannenosapuolen lasin lattialle. Tuosta tulistuneena kolmas henkilä kävi puolueettomana tappeluun. Ja kohta siihen liittyi lisää henkilöitä.
"Mahtavaa."
Kere tuhahti sarkastisesti.

Kirjuri nautti olostaan. Voisi sanoa tämän hyvän olon johtuvan alkoholista, mutta ei. Kyllä mies muutenkin nautti, työt oli tehty ja hänellä oli hyvää ja kaunista seuraa - mikäs sen parempaa. No joskus sattui tälläinen onni kohdalle, mutta ei tätäkään välttämättä pitkään jatkunut, sillä Kerellä oli omat menonsa ja hänellä omansa - mutta vasta parin päivän päästä. Hän ei koskaan jättänyt Dóraa pidempään kuin viikoksi yksin kotiin, ei mielellään niinkään pitkäksi. Sokeutuvasta siskosta pidettiin hyvää, ehkä liiankin hyvää huolta. Tuo oli kaikki mitä Dorienilla oli, eikä siitä haluttu luopua.

Viini, sen kitkerän suloinen maku oli turruttanut Dorieninkin makuhermot, mutta tuo kyllä piti viineistä. Hänen kasvoiltaan oli siis turha etsiä kitkerän maun aiheuttamia irvistyksiä. Ja päällehän tämä oli toki myös juonut muutaman lasillisen väkevämpää. Alkoholin sietokyky oli Dorienin suhteen kyllä melko hyvä, mutta sekin riippui niin päivästä ja siitä millä mielialalla hän oli sitä ennen ollut.
Punainen katse oli syventynyt. Se oli yhä vieläkin suunnattu Keren vedenvärisiin silmiin. Viinilasi mousi, tuo vei sen huulilleen ja sai maistaa jälleen punaista juomaa ja sen hapanta makua. Hymy, salaperäinen ja kaikkea mitä se oli jo tähän mennessä kerennyt olla. Kukaan ei yleensä pystynyt lukemaan milloin tuon hymy oli vilpillinen ja milloin vilpitön, sillä todella harvoin se oli tuo jälkeenpäin mainittu. Mutta nyt siinä kuitenkin oli ihan pienen pieni rahtunen vilpittömyyttä. Kerehän oli hänelle kuitenkin vain seuraa, jolloin miehen ei tarvitsisi siis olla yksin, mutta nainen oli kuitenkin saanut osan Dorienin kiinnostuksesta osakseen - ja se oli jo paljon.

Dorien seurasi katseellaan naisen siroja liikkeitä kun tuo venytteli. Punaiset hiukset valahtivat alas, reunustaen nyt kauniita kasvoja. Kuin ikuinen liekki joka ei koskaan sammuisi, eikös? Jos niihin koskisi, niin saisiko heti palovamman tai vastaavan? Dorienin katse ei ollut värähtänyt muualle vaan yhä se oli pysynyt Keressä. Toisen punaiset hiukset, kuin liekki joka hohtaa pimeässä ja Dorienin omat hiukset, kuin pimeys jossa ei ole nähtävissä valoa. Heh, melkoiset kuvitelmat.

Hymy kasvoi jälleen sellaiseksi kuin se oli hetki sitten ollut. Hunajainen ja imarteleva.
"Sinut pitäisi sitten varmaan sitoa kiinni, ettet pääsisi karkaamaan", pieni huvittunut hymähdys karkasi miehen huulilta kunnes tämä jatkoi, "itse taas pitäydyn toisten otteesta poissa, mutta on joitakin joista minäkään en tahdo päästää irti."
Mies oli kyllä huomannut pienen vihjeen, jonka Kere oli jättänyt lausuessaan että on joitain joista hän ei tahdo laskea irti - siksi tuo väläyttikin naiselle hunajaisimman ja viettelevimmän hymynsä.

"Hmm... pari päivää ajattelin täällä levähtää ja palata sitten kotiin siskoni luokse", Dorien totesi, maistellen taas viiniään. Katse siirtyi hetkeksi toisaalle, jossa alkoi ilmeisesti olla jotain kärhämää.
"Jestas, miten nuokin jaksavat?" Dorien tuhahti ja pyöritteli päätään. Punainen katse oli kuitenkin suunnattu puoliksi Kereen ja puoliksi tappeluun.
"No, eipä tuo ole ensimmäinen kerta kun näen mokomanlaisen tappelun, niitähän on majataloissa toisinaan ja varsinkin kapakoissa", mies nauroi toisten tappelulle.
"Olenpa itsekin krhm, joskus joutunut mukaan moisiin", mustahiuksinen totesi ivallisen huvittuneesti. Siinäkin oli pieni pajunköysi mukana: Dorienhan joutui aika usein tappeluihin, koska ei osannut pitää turpaansa tukossa.

Kerekin tappeli melko useasti, mutta aina eri syystä. Toisinaan tuo oli työstöreissulla, ja oho, jäi melkein kiinni. Siinä vaiheessa nainen kyllä vastusti ja pisti turpaan. Toisinaan sitten joku vain sattui sanomaan jotakin väärää, ja nainen veti hernettä nenään. Ja jos Kere suuttui, tai vaikka edes loukkaantui, saisi sen aiheuttaja tuntea suuttumuksen nahoissaan. Silloin useasti kuin Kere suuttui, niin tuo ei säälinyt ketään. Nii, ja koska demoni piti tappelemisesta, saattoi tuo välillä huvikseen osallistua tappeluun. Sehän oli vain hauskuutta siinä missä shakinpeluukin.

Tänään Kerellä ei ollut sellainen olo, että tuo tahtoisi tapella, ainakaan nyrkein. Jonkinmoinen sänkypaini kyllä tuolla oli mielessä, mutta sekin oli taas niin kaukaa haettua.
"Sitoisit minut paikalleni, ja tekisit mitä?"
Kere kysyi vihjailvalla äänellä, ja eleillä. Sitomisleikkejä, puremista ja viiltelemistä. Demonilla oli outoja fantasioita, mutta jos joku joskus toteuttaisi ne, voi Kere parkaa.
"Enpä tiedä, ehkä jotakin vanhaa riitaa. Aivan sama mulle, kuhan ne eivät ala urppimaan minulle."

Kere otti viinipullon käteensä, ja kaatoi siitä itselleen lisää juotavaa.
"Tahtookos Herrakin?"
Kere kysyi taas vihjailevalla äänellä. Takaa kuului jokin räsähdys, ja Kere säpsähti. Tuon pää kääntyi kysieseen suuntaan, ja kurkusta nousi varoittavaa murinaa. Viimeistään nyt pitäisi kirjurin arvata, miksi eläimeksi Kere muuttui. Murina oli niin epkoiramaista, ja villiä kuin metsäneläimet. Joku oli viskaissut lasin lattialle.
"Vois varoa vähän.."

Haha. Tappelut olivat mukavia - katsottavia, mutta ei Dorien niinkään tappeluihin halunnut, mutta totta, olivathan ne joskus kivoja. Purkaa paineita ja niin edelleen. Punainen katse kuitenkin siirtyi tappelusta takaisin Kereen. Hymy muuttui jälleen yhtä hunajaiseksi, vietteleväksi - käärmemäisen viekkaaksi.
"Sitoisin sinut paikallesi, ehkä... voisin maistaa huuliasi.." no joo, ehkä nyt alkoi jo mennä hieman pitkälle, mutta Dorien ei voinut vastustaa kiusausta. Hän oli nojautunut kyynärpäiden avulla lähemmäs Kereä ja katsoi tätä punaisilla silmillään ja niin intensiivisesti kuin vain pystyi. Hetken hiljaisuus, joka sitten rikottiin ja mustahiuksinen mateli takaisin paikoilleen.
"Niin, vanhoja riitoja, mitäs muitakaan", Dorien naurahti huvittuneesti ja nyökkäsi kun Kere tarjosi hänelle lisää viiniä. Hunajainen ja imelä hymy oli juuri nyt valloittavimmillaan. Oliko Dorien löytänyt leikkikalun itselleen?

Räsähdys. Kere murisi. Hahaa!
"Susi! Neitiseni sinä olet susi", Dorien totesi hymyillen ja naurahtaen sitten itse jokseenkin käärmemäisesti. Hän oli ollut koko ajan lähellä, niin lähellä sitä oikeaa arvausta, mutta ei kuitenkaan ja nyt se sitten pulpahti miehen päähän kuin salama kirkkaalta taivaalta -- ja apuahan antoi Keren murina. Dorien ei välittänyt räsähdyksistä tai mistään, mutta loi varoittavia katseita tappelupukareiden suuntaan.
"Heidän on parempi antaa meidän olla rauhassa", Dorien sihahti hampaidensa välistä ja nosti sitten jälleen lasin huulilleen. Viini valui kurkusta alas, ensimmäinen lasillinen oli turruttanut jo makuhermot -- mutta Dorien piti siitä.

Hän loi punaisen katseensa jälleen Kereen. Hymy leveni entisestään, tai sen verran mitä se pystyi.
"Susi, se tekee sinusta vielä kiinnostavamman ja houkuttelevamman", Dorien lausahti hunjaisesti, laskien viinilasin pöydälle ja nojautui sitten jälleen lähemmäs Kereä. Käärmeen lailla myös Dorien leikki ihmisillä, kuin uhreilla. Mies tiesi että hän itse voisi karata milloin vain. Hän pystyi matelemaan pois toisten otteesta, eikä tuntenut yhtään häpeää, surua tai sääliä.

Joku mies rämähti selälleen. Dorien naurahti pakostikin, olihan vahingonilo iloa puhtaimmillaan, ainakin hänelle. Punainen katse ei kuitenkaan pysyttäytynyt tappelussa hetkeäkään pidempään, kun se taas siirtyi Kereen. Demoni piirteli pöytään jälleen erilaisia kiemuroita, kieli kävi kostuttamassa huulia ja katse tuntui muuttuvan hetki hetkeltä salaperäisemmäksi.
"Eikö nuo milloinkaan lopeta?"
Nyt miehen pää kääntyi taas kerran tappelun suuntaan. Demoni huokaisi, kuitenkin huvittuneesti. Typerät immeiset, juopuneita ja oikeita riitapukareita, niinkuin aika monet olivat humalassa.

[Hei, palasin taas~ Anteeksi tämä jumitus ja todella kökköröinen teksti -__-]

Keren vedenvärisissä silmissä oli lakkaamatta vetoava aktse, eikä tuo mielellään kääntänyt sekuniksikaan katsettaan pois miehestä. Tulenväriset hiukset lepäsivät tuon kaarevill hartioilla, valahtaen peittelemään naisennisuuksia. Huoraltahan Kere ei otisaan näyttänyt, eikä tahtonutkaan. Kuitenkin nainen tahtoi olla naisellinen, ja näyttää parhaimpia puoliaan muille, silti mahdollisimman siveänä. Ruusunpunaisilla huulilla kareili lakkaamatta vienoinen hymy, joka kun yhdistettiin silmien katseeseen, saisi kenen tahansa herkkänahkaisen kuvainnollisesti polvilleen. Kuitenkaan tuo käärmepoika ei ollut mikään henkisesti heikko, joten Keren naisellisuuden aseet eivät tepsisi tuohon liikaa.

Dorienin vastaus kysymykseen sai Keren virneen leveämään, ja hymy paljasti hetkeksi valkoiset hampaat. Nainen ei todellakaan polttanut tupakaa, saatikka muutenkaan pilannut ulkonäköään, joten hamamsrivistökin oli puhtaan valkoinen.
"Varo vain, ettei minulla ole myrkytettyö huulipunaa, että kun maistat sitä, kuolet."
Kere sanoi lisäten yhden vihjailevan kulman noston sanoihin, saaden sanat ja teot vaikuttamaan niin sarkastiselta, että toisten teki mieli kirjaimellisesti kädä käsiksi. Miehen nojautuessa pienellä pöydällä pikkuhiljaa lähemmäs, Kerekin nojautui itse. Viettelevä hymy ei hävinnyt tuon itsevarmoilta kasvoilta, eikä silmistä kadonnut sitä kujeilevaa pilkettä. Kere haistoi toisen viiniltä tuoksuvan hengityksen, johon sekoittui käärmemäistä niljakkuutta. Demonin olisi tarvinnut nojautua vain hieman eteenpäin, niin silloin hän olisi jo voinut suudella Dorienia. Kuitenkin Kere pysyi paikallaan.

Tilanne särkyi, tulitukka nojautui taas omalle paikalleen, ja siemaisi viinistään. Viinin kitkerä maku alkoi pikkuhiljaa maistuakkin hyvältä, tosissaankin talon parasta viiniä. Dorienin huudahdus sai viettelevän hymyn muuttumaan huvittuineeksi.
"Kyllä, susipa hyvinkin."
Kere vastasi, ja iski silmäänsä miehelle.
"Joten kannattaa varoa, matelija."
Pahalla demonitar ei todellakaan tarkoittanut sanojaan, ja hän oltti, että Dorienkin ymmärtäisi.

"Millä tavalla houkuttelevamman?"
Kere kysyi tahtoen tarkennusta. Tuo niljakas matelija ainakin oli kiinnostava luonteensa ja silmiensä tähden. Kaikki oikeastaan veti tuossa miehessä puoleensa, ainakin leikkikaluna. Ihastuminen oli tästä leikistä kaukana, mutta ainahan voisi leikkiä mukamas ihastunutta, jotta saisi haluamansa. Mutta mikä oli se, mitä Kere halusi? Dorien nojautui taas lähemmäs, ja nainen kallisti päätään vienosti vasemmalle, silmät eläen tuo veti miestä katseellaan lähemmäksi. Tulen nyt tänne sieltä.
"Ehkä pitäisi vaihtaa paikkaa rauhallisempaan.."
Kere vastasi hyvin vihjailevalla äänellä, ja piilotti hymynsä viinilasin taakse. Silmät kuitenkin katsoivat kysyvästi lajitoveriin.

[Eipä mittään, oli pieni mukava tauko itsellänikin..]

Dorien oli nyt jo hyvin mielissään ja miksei olisi ollut? Hyvää seuraa kera hyvän viinin, mitäpä muutakaan sitä olisi enää halunnut?
"Niin... mutta en haluaisi uskoa sellaista sinusta", Dorien vastasi huulipunatoteamukseen, ja virnisti imelästi. Kuinka lähellä toisen kasvot olivatkaan ja kun ne vielä olivat kauniit, melkein syötävän hyvän näköiset. Demonin kasvoilta ei hymy hyytynyt vaan se pysyi yhä hunajaisena, lepertelevänä, kaiken kaikkiaan hyvin imelänä, mutta siinä oli tietynlaista petollisuutta, uhmakkuutta ja salaperäisyyttä -- Dorien halusi herättää joissakin ihmisissä kiinnostuksen ja salaperäisyys sekä uhmakkuus olivat juuri loistavia tapoja luoda sellaista tunnetta. Ja nyt käärmemiehen oli pakko myöntää että Kere oli yksi niistä joissa hän halusi herättää kiinnostuksen, tosin toinen oli onnistunut siinä myös. Enää ei voinut Dorien todeta, etteikö toinen olisi jollain tavalla kiehtova.

Toinen vetäytyi omalla paikalleen, niinkuin mustatukkakin. Dorien antoi punaisten silmiensä seurata punahiuksisen lajitoverin eleitä.
"Hah!" tämä naurahti, kun toinen varoitti häntä itsestään. Huvittunut hymy valloitti miehen kasvot.
"Sanoisinpa samat sanat sinulle, susihukka", Dorien virnisti, maistellen jälleen viiniä pieninä kulauksina, katseen irrottautumatta vastapäätä istuvasta neitokaisesta.

Hmm... Kere tahtoi tarkennusta lausahdukseensa? No, eipä se vaikeaa ollut, kun Dorien omasi hyvät puhujanlahjat.
"Susihan tunnetusti on yön eläjä, peto, joka pelottaa kaikkia. Susia kunnioitetaan ja joskus niitä palvotaan, mutta toisaalta taas niitä pelätään niin paljon, että ne halutaan syöstä sukupuuttoon", Dorien hymyili imelästi lauseensa perään ja jälleen Keren ja hänen kasvonsa kohtasivat, mutta eivät kuitenkaan ihan koskettaneet toisiaan. Katse Dorienin silmissä oli syventynyt mysteerisemmäksi. Kuin se olisi ollut täynnä maailman saloja, salaisuuksia elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta ja sen petollisuudesta.

Kuitenkaan Dorien ei malttanut pitää toista kättään erossa Keren hiuksista. Mies kosketti nopeasti naisen tulipunaisia hiuksia ja hymähti hieman, vetäytyen sitten jälleen takaisin omalle paikalleen, juuri parahiksi kuulemaan Keren vihjaisun.
"Mikä ettei...", Dorien lausahti hiljaa, ja äänessä painottui nyt paljon enemmän käärmemäinen sihinä, kuin erilainen aksentti.
"...ja mitä neiti oli ajatellut?"
Dorien vielä totesi perään, hörpäten jälleen viiniään, hymyillen yhä valloittavaa hymyään kera sen tavanomaisen salaperäisyyden.

Hän ei osannut sanoa Kerestä oikeastaan mitään. Toinen oli vetävä persoona, mutta siltikään toiseen ei ollut luottaminen. Tosin Dorien nyt luotti hyvin hyvin harvaan. Toinen olisi kyllä hyvä viihdyke, illan seuralainen josta ei muuten tarvitsisi piitata enempää.

Kere janosi saada tietoja tuosta niin salaperäisestä miehestä. Miehestä, jonka silmät uhkuivat petollisuutta ja salaisuuksia. Juuri nuo salaisuudet susityttö tahtoisikin selvittää. Tuo uhma ja petollisuus saivat tosissaankin Keren tuntemaan itsensä ylitsevuotavan uteliaaksi. Se tuskin oli väärin, mutta kuitenkin nainen tiesi, ettei saisi noita salaisuuksia selvitetyksi.
"Et haluaisi uskoa. Kokeilemallahan se selviää."
Kere vastasi flirttaillen, hymyn hyytymättä tuon kauniilta kasvoilta. Tämä leikki alkoi mennä jo mielenkiintoisen puolelle. Mutta leikissähän tässä tultaisiinkin pysymään, eikö?

Koska Kerestä Dorien vaikutti hyvin mielenkiintoiselta tapaukselta, nainen toivoi tosissaan miehen olevan samaa mieltä hänestä. Toki demonitar osasi tehdä ulkonäöstään haluttavan, hieman rintoja esiin ja liehuva punainen tukka tuleksi taakse. Hiukset kuin villi tuli, ja ruumis niin mukamas siveellinen, niin jotkut miehet olivat polvillaan. Ainakin jos Kere leikki viatonta. Tällä hetkellä tosin nainen ei leikkinyt pätkääkään viatonta, vaan itse paholaisen vaimoa.

Susihukka nimitys sai Keren silmät välähtämään leikkimielisestä suuttumuksesta. Hymy ja kehonkieli kuitenkin kertoivat, ettei hän ollut tippaakaan suuttunut. Päinvastoin. Nainen hymyili vienosti viinilasinsa takaanta, ja antoi silmiensä heittää lakkaamatta hellävaraista flirttiä vastapäätä olevalle. Jos tilanne olisi ollut enemmänkin intohimoinen, olisi Kere voinut tiputtaa toisen kengistään, ja hivellä jalallaan miehen jalkaa. Kuitenkaan tilanne ei ollut sopiva niin rivoon flirttiin, sillä Doreinkaan ei ollut tehnyt vielä elettäkään tulisempaan suuntaan.

Keren hymy syveni salaperäiseksi Dorienin selostaessa kiinnostustaan susiin. Kysymykseen nainen vastasi katseellaan, minne vain sinä tahdot mennä.
"Olenhan minä nainen, en osaa päättää mitään itse. Sinä olet mies, herrasmies, ja teet päätökset naisten puolesta."
Kere sanoi sarkastisella äänellä.

Niin, toinen oli kaikinpuolin hyvin mielenkiintoinen persoona, mutta alkoiko Dorienia jänistää? Ehkä, mutta siltikin lepertelevä hymy pysyi kasvoillaan hyvin hunajaisen aj jo viinin turruttamanakin. Leikki leikkinä, mutta jos sitä ei joskus lopettaisi niin... Ja Dóra sitä paitsi odotti häntä kotonaan. Ja silti hän halusi maistaa noita huulia, mutta toisaalta taas pysyä kaukana niistä. Kuka ties, niihinhän oli saatettu levittää myrkkyä, koskaan ei pitänyt olla liian uhkarohkea. Sanoo mies, joka on uhkarohkeuden huippu. Siltikään punaiset silmät eivät malttaneet pysyä erossa toisen silmistä, vaikka aivot ja järki olivat johdattamassa häntä pikkuhiljaa poispäin, niin silti tunteet olisivat mielellään pysyneet täällä.

Hymy kuin syksyista usvaa, kauniit kasvot ja tulenpunaiset hiukset -- harva mies ei varmaan pystynyt vastustamaan noita, mutta Dorien oli pystynyt - aina tähän saakka. Nyt alkoivat sisälmykset kihelmöidä siihen malliin, että hän tiesi ettei tästä hyvää seuraisi.
"Mutta eikös naistenkin nykyään pitäisi osaa päättää omista asioistaan?" hunajainen ääni totesi jälleen vastaukseksi ja Dorien nojautui hieman lähemmäs toista, mutta jäi kuitenkin tarpeeksi kauas, pitäen pienen jopa ärsyttävänkin välimatkan toiseen.

".. ja mistä tiedät jos vaikka en olekaan herrasmies?" Dorien kyseenalaisti myös toisen toteamuksen, käärmemäisen hymyn pyörähdellessä noilla kasvoilla. Hän maisteli jälleen viiniään ja koko ajan häntä revittiin kahtia. Tunteet ja järki taistelivat keskenään ja pitivät maailmansotaa aiheesta: lähteäkö vai jäädä? Tuntui kuin Dorienin pää olisi voinut räjähtää millä sekunnilla tahansa, vaikka ulospäin mies näyttikin omalta, kehuttavalta itseltään. Kuinka hän pystyisi enää ajattelemaan itsestään mitään, jos hän näin menisi päätä pahkaa rakastumaan Kereen, naiseen jota ei melkein tuntenut.

Joten... parasta olisi vain lähteä, ennen kuin mitään kerkeäisi tapahtumaan ja loppuen lopuksi Kere saattoi olla hänelle liian kova pala purtavaksi. Tuollainen tulisieluinen, kaunis ja muutenkin hyvin hurmaava ja vapaaluontoinen nainen ei varmaan sietäisi elää päivääkään mustasukkaisen ja petollisen miehen kanssa, josta kukaan ei tuntunut ottavan selvää.
"... mistä tiedät jos vaikka olen lurjus, joka karkaa aina paikalta ennen kuin mitään ehtii tapahtua?"

[Jos minä ensi vuorollani sitten livistytän tämän pelkurin karkuun x)?]

Kere odotti innolla Dorienin vastausta. Leikki sai naisen sydämen loikkimaan hassusti, kutinan tuntumaan ruumiissa, ja hyvänolon valtaavan koko mielen. Hymy ei kadonnut naisen huulilta minnekkään, mutta sen tyyliji muuttui. Tällä hetkellä hymy oli sarkastinen, salaperäinen ja vihjaileva. Huulet janosivat toiselta suudelmaa, hän tosissaan tahtoi tuolta mieheltä edes yhden suudelman. Sitten, olisi Dorienin päätettävissä miten tapahtuisi. Siinä katsellessaan miestä silmiin omilla vedevärisillään, nainen alkoi epäillä toista. Näkyikö Dorienin silmissä mahdollinen katse, joka kertoi pakosuunnitelmasta. Tuon katseen Kere tunnisti, koska toisinaan tuollainen katse oli hänellä itselläänkin.

Jos susityttösen arvaukset menisivät oikeaan, tulisi kiire saada edes se yksi suudelma. Muulla ei olisi väliä. Dorien ei ollut onnistunut murtautua charmillaan Keren sydämeen, sinne oli tiet lukittu monella lukolla. Naisen itsetuntoa ei säväyttäisi mitenkään, jos mies vain ottaisi ja häipyisi. Kere vain etsisi sen tarjoilian käsiinsä, ja pyytäisi jatkoille. Ei hänen tarvitsisi muuta tehdä, kuin sanoa että Dorien oli sika joka yriti vain päästä sänkyyn. Sitten Kere voisi saada tarjoilian istumaan säälistä kanssaan, ja sama leikki käyntiin, kuin tuon käärmeenkin kanssa.

"Niinhän meidän pitäisi, mutta miehet ovat edelleen sitä mieltä, että heillä on etuoikeus päättää hameväen puolesta."
Kere sanoi katsoen intensiivisesti Dorieniin. Susi tahtoi sen yhden suudelman, nyt! Sarkastinen hymy punatukkaisen huulilla leveni levenemistään, jopa Dorienin viimeisten sanojen kohdalla.
"Pidän huolen siitä, että jotakin ehtii tapahtua."
Kere sanoi, liikahti sitten Dorienin vierelle, ja väläytti kauneimman hymynsä.
"Lasken kyllä sinut, karkuun, mutta edes yksi suudelma?"

Kyllä, käärmemäinen lurjushan Dorien oli, todellakin! Siitä ei pääsisi yli eikä ympäri. Ja jollakin tavalla hän tiesi, ettei se hänen lähtönsä tulisi säväyttämään Kereä millään tavalla, mutta mies toivoi hiljaa mielessään että hän, hunajaisine sanoineen ja hymyineen jäisi edes jollakin tavalla tuon punatukkaisen kaunottaren mieleen -- sillä vaikka Dorien kuinka yritti sitä itselleen myöntää, niin Kere oli kyllä saanut pysyvän paikan hänen ajatuksissaan, edes pienen ja se oli jo jotain. Harmi vain että nyt Dorienin sisäinen kello alkoi tikittää lujempaa ja lähtö ovelle päin tulisi millä sekunnilla hyvänsä.
"No, minun mielestäni naiset saavat päättää omista asioistaan, kuten miehetkin", mies virkkoi ja hymyili sitten perään, "ja rakastan naisia jolla on omaa tahtoa."
'Niin, kuten sinua', tuo ajatteli vielä mielessään.

Seuraavaa käänteeseen ei Dorien ollut kerennyt reagoida ollenkaan, kun toinen jo yhtäkkiä oli hänen vierellään ja hymyili kauniisti. Hymy kohosi hänenkin kasvoilleen, krhm, väkisinkin.
"Ahaa, tässä nyt näkee sen, kun kauniilla naisella on vielä sitä omaa tahtoa", tuo totesi imelästi ja tarttui Kereä leuasta kiinni, painoi huulet toisen huulia vasten pitkään, intohimoiseen suudelmaan. Eipä ollut Dorienkaan saanut tätä hommailla pitkään aikaan, ja se saikin sydämensä sykkimään entistä enemmän. Humalainen mieli ehkä halajasi mennä pidemmälle mutta kyllä järki alkoi painamaan päälle.

Irrottauduttuaan suudelmasta, Dorien väläytti pahoittelevan, mutta viettelevän hymyn toiselle.
"Hyvästi, susihukka!"
Sitten tuo aivan yhtäkkiä muuttui käärmeeksi, hietakyyksi, kaikkien läsnäolijoiden paikalla ollessa ja saikin muutaman olevinaan hienomman naisen kirkumaan. Ovelle tullessaan tuo vielä katsahti viirusilmillään Kereä, ja näytti siltä kuin käärme olisi kiittänyt seurasta. Ovi avautuikin juuri sopivasti ja käärme luikerteli ulos ihmisten ilmoille.
Nyt olisi aika luikerrella kotiin, hakea Dóra ja lähteä vaikka kiertämään maailmaa~

[Näin, päätän pelin tähän vuoroon~ Kiitoksia Tintille oikein mahtavasta seurasta <3 Ja olen todella pahoillani että minun piti jostain päästä karsia paikkoja, jossa pelaan, pois. Pidän kuitenkin Yumen mielessä ja jos palaan vielä jossain vaiheessa niin otetaan uusiksi x)?]

Kere metsästi miehen huulet omilleen, vastasi nauttien tuohon intohimoiseen suudelmaan, ja huokaisi sen päätyttyä. Kaipaus näkyi jo nyt naisen silmissä, ja hän tiesi, ettei voisi koskaan unohtaa tuota miestä. Miestä, joka oli ainut mies joka oli Keren sydämeen asti päässyt. Hieman nainenkin säpäshti käärmeen muuttuessa itsekseen, mutta hymyili silti. Heti kun tuo oli kadonnut näkymättömiin oven taa. Kere painoi surullisena päänsä käsiinsä. Melkein samantien tuli tuttu haltiamies kyselemään naisen vointia. Sujuvasti varas valehteli keksimänsä tarinan, ja näin alkoi uusi valloitus yritys. Kerrankin kuitenkaan Kere ei ollut täysilla mukana. Dorien jäisi ikuisesti väijymään naisen mieleen, miehenä ketä ei valloitettu poppakonsteilla vaan oikeilla tunteilla.

[Kiitos parhaimmasta pelistä ikuna <3 tää oli toooooosi mahtava peli. ]