Bronzen aamut olivat yleensä aika rutiininomaisia. Hän heräsi, söi ja meni ruokkimaan eläimet, joten siihen nähden tällainen herätys oli yhtä luksusta. Mutta nähtävästi Takulla oli aivan muut suunnitelmat, kuin jäädä vain Bronzen uhriksi. Tällä kertaa Bronze otti kopin häntä kohti lentävästä tyynystä ja pyöritti sitä kädessään, Takun juostessa kaapin luokse. Kas, siellä oli varatyynyjä. Toivottavasti yksikään ei menisi rikki, Bronze ei viitsisi maksaa jostain typeristä pumpulipusseista yhtään. Sitäpaitsi, eivätkö tyynyt olleet käyttlö varten? Bronze tuli kaapin luokse Takun juostessa hieman taas karkuun ja otti toisen tyynyn. Nyt he olisivat tasoissa.
"Ei ole mitään, mitä en uskaltaisi."
Bronze virnisti ja seuraili Takun liikkeitä huvittunut hymy kasvoillaan.
"Voit paeta, muttet piiloutua."
Puolihaltia naurahti pahaenteisesti ja tuli nopeasti lähemmäs, yrittäen iskeä toisella tyynyllä Takua. Se saattoi olla hieman hankalaa, vampyyri nimittäin tuntui torjuvan iskuja. Mutta hauskaa se silti oli, vaikkei osuisikaan. Oli sitäpaitsi hauskaa nähdä Taku noin hyvällä tuulella. Ystävän näkeminen onnellisena oli kuitenkin todella tärkeää Bronzelle.

Taku

Taku valmistautui puolustukseen kun toinen haki lisätyynyn, ja ''hyökäten'' tyttöä kohti. Neitonen ehti kuitenkin lyödä tyynyllään toisen tyynyä ja samalla juoksahti kauemmas.
"Muahahhahaaa! Yritä vain, et onnistu kuitenkaan!"
Taku naurahteli kuin olisi oikeassa kuoleman tappelussa. Noh, tekipähän asiasta hauskemman. Hän hyppäsi sängylle ja katsoi Bronzea virnistäen. Taku heitti toisella tyynyllä Bronzea ja sitten heitti toisen perään, hieman sivummalle jos vaikka mies olisi toisen väistänyt luultavammin olisi saanut toisesta iskun. Taku hyppäsi taas vuoteelta alas ja haki kaapilta kaksi uutta tyynyä ja hypähti taasen sängylle.
"Mites suu nyt pannaan?"
Hän kysyi yhä virnistaen. Taas hän oli valmis puolustamaan iskuja, taikka vaikka väistämään. Jos toinen heittäisi, ja tyttö väistäisi tai torjuisi, se luultavasti tippuisi sängylle, josta se olisi helppo nostaa ja ottaa omaksi aseeksi. Onneksi tyynyt olivat sopivan pehmeitä etteivät sattuneet.

Bronze nauroi ääneen silkasta riemusta. Hän harvemmin nauroi näin paljon, mutta se johtui yksinomaan seurasta. Bronze ei sinäänsä ollut mikään soturi, mutta hän oli ketterä ja nopea ja väisteli sulavasti tyynyjä sekä niiden iskuja. Ei siinä mitään, myös Taku väisteli hyvin hänen iskujaan.
"Aliarvioit minua pahasti, neitiseni."
Bronze nauroi ja kävi aina vähän väliä joko hakemassa kaapista uuden tyynyn tai lattialle pudonneita, koska välillä taisteluvälineet loppuivat ikävästi. Onneksi niitä lojui pitkin ja poikin ympäri huonetta ja nopealla kierähdyksellä sai uuden. Taku pomppi aina vähän väliä sängyn ylitse hakemaan tyynyjä ja aina kun tuo oli liikkeellä, Bronze yritti heittää tai iskeä tyynyllään puolivampyyriä. Se oli vaikeampaa mitä olisi luullut, mutta tavattoman hauskaa myös.
"Luultavasti yhtä leveään virneeseen, kuin aikaisemminkin."
Bronze naurahti hieman Takun kysymykselle ja heitti molemmat tyynyt naista kohti. Siinä oli oma ideansa, tyynyt olivat nimittäin hämäystä. Samalla kun Bronze oli heittänyt tyynyt, tuo hyppäsi myös kohti Takua, ideanaan yrittää kaataa tuo, jotta saisi aseet pois puolivampyyriltä. Silloin he molemmat olisivat tasoissa.

Taku

Tytön hengitys alkoi jo kiihtyä juoksentelussa. välillä neitosen mielessä kävi, kuuluiko heidän juoksentelu alakertaan, mutta ei hän siitä jaksanut huolehtia, vaan nyt oli aika pitää hauskaa. Ainakin tytöllä oli hauskaa, ja Bronzekin näytti viihtyvän.
"Ja minähän pyyhin virneesi kasvoiltasi!"
Taku huudahti naurahtaen ja lähti metästämään tyynyjä. Muutaman hän taas sai ja hyppeli paikasta toiseen, väistellen. Koskaan, ikinä, milloinkaan tytöllä ei ollut ollut näin hauskaa. Joskus kun hän oli satuttanut jotain hän oli naranut ja ajatellut olevansa onnensa kukkuloilla, mutta nyt neitonen tajusi mitä asia oikeastaan meinasi. Nyt hän todellakin oli onnensa kukkuloilla, jonne on ollut pitkä matka. Mutta määränpää on matkan arvoista. Kerrankin hän saa pitää hauskaa satuttamatta ketään henkisesti tai fyysisesti. Ei tyynyt sattuneet ja hauskaa oli. Kun Taku seisoi sängyllä toinen heitti kaksi tyynyä, jolloin omilla kahdella tyynyllä hän huitaisi ne pois naurahtaen, kunnes huomasi Bronzen hyppäävän tätä kohti. Ei tyttö alta ehtinyt ja kaatui ja samalla tippui hänen aseensa.

Bronze sai kuin saikin Takun kaadettua sängylle. Eipä se sinäänsä ollut mikään suuri voimainponnistus, mutta silti oli hyvä saada loppuun se, minkä aloittikin. Ja samassa rytäkässä Taku taisi menettää aseensakkin. Bronze kaatoi Takun selälleen sängylle ja hetkeksi aikaa jäi istumaan tämän päälle, naureskellen hiljaa.
"Sovitaan, että tasapeli?"
Bronze hymähti ja kierähti istumaan Takun viereen, kun epäili, ettei tästä enää ollut mitään vaaraa.
"Ehkä on parempi lopettaa, ennen kuin rikomme jotain. Sitäpaitsi, sinun pitäisi syödä jotain."
Bronze hymähti ja haroi hiuksiaan, jotka olivat menneet sotkuun äskeisen peuhaamisen jälkeen. No ainakin se oli ollut hauskaa. Bronzen oli vaikea olla nauramatta, sen verran hauskaa tuolla oli ollut.
"Mutta se oli todella kivaa, kiitos Taku."
Bronze hymähti ja laski molemmat kätensä puolivampyyrin olkapäille ystävällisesti ja tuttavallisesti. Oli mukavaa omistaa näin leikkimielisiä ystäviä.

Taku

Taku katsoi toista ja tämä ehdotti tasapeliä.
"Hmm, kyllä se kelpaa."
Taku sanoi hymyillen ja kääntyi istumaan toisen viereen, jalat ristiin ja häntä kohti.
"Mistä sinä ruokaa meinaa taikoa?"
Hän kysyi, eli toisin sanoen tarkoitti että mistä he ruokaa saavat. Olikohan alakerrassa myös syömismahdollisuus? Vai torille? Vaikko tietääkö Bronze jonkun muun paikan? Nojaa, kunhan jotain edes saa, Taku totesi. Toinen kiitti tyttöä laskien kätensä hänen olkapäille.
"Miksi sinä minua kiität?"
Neitonen kysyi kallistaen päätään. Hänen mielestään asiassa ei ollut kiittämistä, mutta kai se oli kohteliasta joten tyttö sanoi:
"Kiitos Bronze-senpai."
Pienesti hän kieltä näytti leikkimielisesti.

Bronze istui risti-istunnassa sängyllä ja sitoi hiuksiaan kiinni, vaikka ne näyttivät ihan yhtä kaameilta silloinkin. Eipä tullut kanniskeltua hiusharjaa mukana. Mutta Takun kysymykselle puolihaltia vain kohautti harteitaan.
"No ainahan voimme mennä katsomaan, mitä torilla on tarjottavaa, ellet taas tarvitse verta?"
Bronze katsahti hieman kysyvänsä ystäväänsä, mutta kuitenkin hymyillen. Ainakaan häntä ei liiemmin haitannut, vaikka Taku verta tarvitsisikin. Sehän oli vain normaalia vampyyreille eikä sille voinut mitään.
"Noh pitäähän sinua kiittää. Minulla ei ollut yhtä hauskaa pitkiin aikoihin. Olet hyvää seuraa."
Bronze hymähti vähän ja kumarsi pikkuisen, mitä nyt istualtaan pystyi kumartamaan. Bronze naurahti hieman Takun sanoille ja kierähti pois sängyltä, putsaten jälleen vaatteitaan.
"Senpai? Se on sensei sinulle. Äläkä näytä kieltä tai puraisen sen irti."
Puolihaltia virnuili leikkimielisesti ja varoittavasti osoitti toista.

Taku

Tyttö nyökkäili toiselle ja kääntyi istumaan jalat lattiaan. Välillä hän heilutti niitä ja päätään.
"Sensei.."
Taku näytti mietteliäältä ja naurahti pienesti.
"Nee, nee sensei-samaa"
Neitonen sanoi taas katsellen seinää heiluttaen yhä jalkojaan ja päätän kunnes lopetti molemmat yllättäen ja käänsi hitaasti päänsä Bronzea kohti.
"Ei tuu sinä mieleen senseistä!"
Taku sanoi lapsellisella äänellä. Tytön lapsellisuus johtui kai huonosta lapsuudesta. Hän ei oikeastaan koskaan voinut olla lapsi. Nuorena hänen ''perhe'' ei ollut huolehtivainen ja eipä hän kauaa edes ollut tuossa perheessä, vaan kadulla. Hän on yksin etsinyt ruokansa ja hänen on täytynyt olla reipas ja rohkea, että selvisi hengissä. Hänellä ei ole ikinä ollut omia leluja, joskus vain leikkinyt ''veljiensä'' kanssa. Ehkä nyt hänen sisäinen lapsellisuutensa tuli esiin.
"Mun pitäs varmaa vaihtaa vaatteet.."
Taku sanoi heti muka niin väsyneenä.

Bronze hymähteli itsekseen, ylpeänä, mutta edelleen aika rentona ja leikkimielisenä.
"Pöh, en sinun mielipidettä edes kysynyt. Sinulle se on Bronze-sensei, vaikket edes haluaisi."
Bronze virnuili ja käveli taas ikkunan luokse. Hänen pitäisi mennä kotiin ruokkimaan pikkuiset ja pian. Muuten vastassa olisi hirveä huuto. Eläimet pitivät paljon ääntä, kun sille päälle sattuivat. Sitäpaitsi, kauppakin piti avata vielä tänään. Bronze katsahti vähän Takua, tuon puhuessa vaatteiden vaihdosta ja kääntyi sitten katsomaan naista.
"Juu, tee se. Kuule Taku. Minun tosiaan on palattava takaisin kaupalle, eläimet alkavat olla nälissään. Jätän sinulle hieman rahaa, voit ostaa syötävää. Mitäs sanot? Ou! Ja ennen kuin lähden..."
Bronze piti mysteerisen tauon puheessaan ja käveli Takun eteen, hymyillen vähän. Bronze kumarsi syvään, hyvin kohteliaasti ja otti Takua kädestä, painaen sille käsisuudelman.
"Kiitoksia loistavasta seurastanne, neiti."
Bronze suoristautui ja vielä heilautti kättään aristokraattisesti. Katujen kasvatista oli tullut muutamassa vuodessa melko hyvä, joskin tyhjäntärkeä, aristokraatti. Ja ne tavat pysyivät tiukasti.

Taku

"Senseei."
Taku sanoi huvikseen. Hän ei ollut ikinä kutsunut ketään sillä nimellä. Tyttö kuunteli toisen puheita ja kun Broze lopetti Taku käänsi päätään kysyvästi. Toinen kiitti seurasta herrasmiesmäisesti. Taku nyökkäsi ja pieni puna nousi hänen kasvoilleen. Tyttö nousi seisomaan ja katsoi toista hetken.
"Kiitos sinullekin kaikesta."
Tyttö levitti lempeän hymyn ja niiasi pienesti.
"Käyn nyt vaihtamassa vaatteni, joten elä tule urkkimaan."
Neitonen sanoi leikkimielisesti iskien silmäänsä ja sipsuttaen kylpyhuoneeseen. Hän riisui ja puki koko ajan naamallaan hymy. Hän oli nyt niin iloinen. Tyttö katseli itseään peilistä hetken ha haroi hiuksiaan kädeelä, ihan kuin kammalla ja mutisi jotain laulua.

Bronze kumrasi vielä hieman ja otti vyöltään rahapussin, jättäen muutaman kolikon pöydälle Takua varten. Tuo oli fiksu ja osaava nainen, pärjäisi varmaan todella hyvin. Ainakin niin Bronze halusi uskoa. Ja uskoikin. Se näkyi hyvin pitkälle Takussa, halu selviytyä mistä tahansa tilanteesta. Aika uskomaton nainen. Bronze vielä nyökkäsi toisen sanoille ja niiaukselle.
"Kiitos kuuluu molemmille."
Bronze käveli takaisin nojailemaan ikkunalautaan ja naurahti hiljaa.
"Älä luulekkaan. Moraalini on aivan liian korkealla sellaiseen."
Bronze hymähti ja avasi ikkunan, katsellen aamuista kaupunkia. Kaupungin elämä syttyi nopeasti ja lähti liikkeelle. Jo nyt, vaikka oli varhaista, kadut olivat täyttyneet ihmisistä ja muista olennoista. Oli mukavaa katsella sitä kaikkea elämän määrää kaduilla. Bronze katsahti hieman kylpyhuoneen suuntaan.
"Noh... Minä kai sitten lähden tästä kotiin. Jos haluat, voit toki jäädä vielä täksi päiväksi huoneeseen."
Bronze hymähti ja lähti kävelemään ikkunan luota kohti huoneen ulko-ovea.

Taku

Tyttö astui ylos kylpyhuoneesta katsoen hetken Bronzea ja sitten peti vuoteensa ja työnsi yövaattensa pussiin.
"En tiedä vihdynkö täällä yksinäni.."
Taku sanoi hymyillen toiselle. Se oli totta. Ei hän yksin jaksaisi olla huoneessa. Pitäisi varmaan vain palauttaa avain ja häipyä. Tai.. No, sitä tyttö mietti, mitä tehdä. Pitäisikö jo lähtä Mirasta ja käydä jossain. Jossain tarkoittikin jossain. Neitonen lähtee paikasta ja menee sattumalta toiseen. Paikoillaan hän ei viihdy kauaa. Ja nyt hänen sosiaalisuuskin oli paremmassa kunnossa. Mutta ei hän vielä puhumista kovin helposti aukaisi tuntemattomien kanssa. Taku istahti sängyn jalkopäähän.
"Lähden pian Mirasta. Toivottavasti näemme joskus."
Tyttö sanoi vielä toiselle hymyillen tälle.

//Tähän kai tämä nyt päättyy. Kiitos pelistä ja toivonkin, että he tapaavat joskus tulevaisuudessa ^^//

// Kiitos paljon pelistä ^^ //