Eli Forte tänne ^^

Taku

Aurinko oli juuri laskeutumassa, ja taivas oli kauniin punertava. Ihmisiä, tai sen kaltaisia, liikkui silti paljon. Muutamia kauppoja kyllä suljettiin jo kun toisia avattiin yön kulkijoille. Penkkejä oli seinien edustoilla ja ihmisiä tunkeutui näihin istumaan. Kujat olivat jo pimeinä, mutta tiet valoisia, kun aurinko heitteli viimeisiä säteitään tälle päivälle.

Taku, nuori puolivampyyri oli juuri tullut kaupunkiin etsimään ostettavaa, tai varastettavaa. Jotain pientä, syötävää ehkä?
Tyttö käveli kadulla huomaten torin, jossa jotkut myivät kasviksia, kalaa ja kaikkea muutakin. Jotkut olivat jo lähteneet, toiset yrittivät yhä myydä. Taku huomasi epätoivoisen, varmaan 50 vuotiaan miehen myyvän vihanneksia ja hedelmiä. Kyseiselle henkilölle oli kertynyt painoa, joten hänen antimet olivat loistava saalistuksen kohde. Taku asteli reippain askelin väkijoukon läpi katselemaan antimia, mitä muutama muukin oli tullut tutkimaan. Neiti katseli sivusilmällä milloin miehen ajatukset herpaantuisi. Sitten mies kääntyi puhumaan jollekkin ja Taku otti äkkiä käteensä omenan ja porkkanan.
Nopeasti tyttö kääntyi ja käveli pikaisesti torilta pois. Kun hän löysi yhden tyhjän penkin, nopeasti hän istahti siihen. Katsellen hetken ympärilleen hän puraisi omenastaan palaisen.

//Joo vähä kökkö alotus ja otsikkoki on nii..//

Yleensä Bronze viihtyi illat yksikseen, luki kirjaa tai pelasi itsekseen pasianssia. Mutta joskus oli mukava lähteä katsomaan, mitä maailmalla tapahtui. Eli toisinsanoen hänen eläinkauppansa ulkopuolella. Puolihaltia oli jo aikoja sitten sulkenut putiikkinsa, muttei mennytkään yläkerran asuinhuoneeseen, vaan lähti kävelemään ulos. Oli mukavaa liikuskella hämärillä, iltaisilla kaduilla, mutta se ei lainkaan sopinut nuoren aristokraatin tapoihin, ehei. Hän ei olisi mikään hämäräveikko, mikäli taskuvarkauksia ei laskettu. Joten, välttyäkseen suuremmilta ongelmilta, Bronze teki mitä parhaiten osasi. Hän oli animaagi, joten helposti tuo muuntautui mustavalkeaksi, suureksi koiraksi ja lähti kynnet rapisten jolkottamaan pitkin tietä. Koiran muodossa Bronze kyllä jaksaisi muutamia tunteja, joten ongelmaa ei tulisi ajan kanssa.
Vaikka oli ilta ja aurinko oli laskemassa, kaduilla oli vielä melkoisen paljon väkeä. Vielä ei sentään ollut kaiken maailman rikollisia sun muita liikkeellä, joten Bronze uskalsi jatkaa käyskentelyään kaduilla ja kujilla. Tuskin kukaan kiinnitti huomiota suureen, yksin kulkevaan koiraan. Kulkukoirat eivät olleet mitenkän uusi näky Miran kaduilla. Tarkasti eri väriset silmät tarkkailivat ympäristöä, Bronzen jolkottaessa eteenpäin. Hetkeksi tuo pysähtyi istumaan yhden kojun lähelle, nuuhki ilmaa ja tarkasteli ympäristöä. Kojulla oli hedelmiä ja vihanneksia, mutta niiden myyjä ei tainnut olla tuotteidensa suurin kuluttaja. Bronze vain istui rauhallisena paikallaan ja yritti havaita roikkuvia lompakoita tai kukkaroita, joita olisi helppo varastaa mukaansa. Ei puolihaltia sille mitään voinut. Hän oli kleptomaanikko, vaikka rahaa olikin jo omasta takaa melko runsaasti.
Mutta jokin tuossa kojussa kiinnitti Bronzen huomion. Pörröiset koirankorvat heilahtivat hieman, jonkun nuoren naisen kähveltäessä salakavalasti muutaman vihanneksen kojusta. Jos Bronze olisi voinut, hän olisi hymyillyt. Pikkurikollinen, kuten hänkin. Hetken aikaa Bronze tarkkaili naista, kunnes nousi seisomaan ja lähti jolkottamaan tuon perässä. Puoliahtaltialta ei kulunut kovin kauan, ennen kuin tämä löysi penkillä istuvan pikku varkaan. Bronze tassutteli rentona, häntä heiluen penkin ohitse ja kiersi sen taakse. Penkin takana puolihaltia otti jälleen kaksijalkaisen hahmonsa ja nojasi hieman penkin selkänojaan.
"Epäilenpä, ettet maksanut noista täyttä hintaa?"
Bronze hymähti ja putsasi hieman kädellään tyylikästä liiviään.

Taku

Neiti istui penkillä katsellen muiden touhuja ja syöden omenaa, vaikkei siitä kovinkaan pitänyt. Porkkana houkutteli vielä vähemmän, mutta pitäisihän tytön jotain syödä. Verta taasen hänellä teki mieli. Ei ollut pitkään aikaan saanut verta. Taku päätti odottaa yöhön, jolloin oli pimeämpää eikä ihmisten näkö ehtisi hyökkäävä tyttöä. Taku huokaisi ja näki pian suurehkon koiran, mutta ei välittänyt tästä ollenkaan.
"Epäilenpä, ettet maksanut noista täyttä hintaa?"
Kuului takaa. Taku kääntyi puhujaa kohti nostaen kulmiaan, kuin aikoisi sanoa jotain mutta käänsi päänsä takaisin eteenpäin ja haukkasi taas omenaansa.
"Mitä se sinulle kuuluu?"
Tyttö tokaisi hieman tylysti katsoen jalkakäytävällä liikkuvia ihmisiä. Vielä kerran tyttö haukkasi omenasta palan, kunnes heitti sen maahan, vaikka olisi siinä vielä syömistä.

//Lyhyttä..//

Bronze hymyili vähän naisen reaktiolle. Ah, tempperamenttinen tapaus. Ja aistihavainnoist päätellen vampyyri, ainakin osittain. Nainen reagoi juuri miten Bronze epäilikin. Puolihaltia virnuili hyväntuulisena ja kierähti penkin toiselle puolelle, jotta pystyisi katselemaan naista kokonaisuudessaan. Selvästi puolihaltian läsnäolo ei miellyttänyt ja vielä vähemmän nainen tuntui olevan juttutuulella. Noh, iltahan oli vasta aluillaan ja tämä juttutuokio kiinnosti Bronzea. Alistuvasti tuo nosti hieman käsiään eteensä, kuin puollustaakseen itseään.
"Voi, eihän se kuulukkaan. Sivistyneessä maailmassa yleensä maksetaan siitä mitä otetaan."
Bronze hymähteli ja istui myös penkille, vampyyrinaisen viereen. Bronzen eriparisilmät seurasivat omenan lentoa, naisen heittäessä sen maahan.
"Voi voi. Jotkut näkevät nälkää ja sinä heität hyvää ruokaa hukkaan. Sääli."
Puolihaltia hymähteli ja siirsi katseensa naiseen. Vampyyrien kanssa ei tietenkään ollut leikkimistä, mutta Bronze oli sen verran itsevarma, että uskoi selviävänsä toisen kanssa sen suurempia ongelmia kohtaamatta. Yleensä vampyyreille maistui hieman erilainen ruoka, kuin omenat tai porkkanat, eikä nainen tuntunut olevan juuri verta saanut. Aijaijai, se teki tilanteesta vaarallista, mutta tuskin tuo sentään puolihaltian verta janosi. Henkilökohtaisesti Bronzelle oli ihan sama, mitä nainen teki, mutta oli aina mukavaa seurailla samanlaisten pikkuvarkaiden elämistä. Siinä oli jotain omaa, karua kiehtovuuttaan, jota oli hyvin vaikea selittää. Ja varastettavaahan Mirassa riitti vaikka kuinka. Oli huijattavia ihmisiä ja näpistettäviä esineitä. Ihana kaupunki. Eivätkä ihmiset tuntuneet osaavan varoa juuri koskaan.

Taku

Taku yritti olla välittämättä toisen sanomisista, mutta se oli jo tytön luonteen vastaista.
"No, jos jotkut näkevät nälkää, ei se minua haittaa."
Tyttö sanoi tuimasti katsahtaen kenen kanssa on juttusilla.
"Mitä sinä itse toimitat täällä?"
Taku kysyi kääntäen päänsä torille, jossa äsken oli. Muutaman tien toisella puolella oli vieläkin väkeä ja hälinää, joka ei Takua houkutellut. Mielummin hän olisi vaikka yksin jossain pimeässä huoneessa.
Taku venytteli väsyneitä raajojaan ja haukotteli. Sitten taas Takun tuima katse siirtyi mieheen. Hetken häntä katsottuaan, tyttö naurahti pienesti ja käänsi katseensa toiselle sivulle. No voi kuinka mukavaa.. Saan taas seuraa. Ygh...
Sarkastisesti tyttö ajatteli. Seura maistui taas puulta. Ei kovin kiinostanut tutustua uusiin. Olihan toisiin niin vaikea luottaa. Varsinkin tähän hyyppään. Mikähänlie mielessä.

Jaa jaa. Tämä oli uutta. Yleensä Bronzen luonnollinen charmi puri kaikkiin, mutta kyseinen nainen tuntui olevan äärimmäisen kylmä ja sarkastinen tapaus. Aina vain parempi. Sen vain kertoi, että naisella oli omatkin aivot ja kykyä käyttää niitä. Hyvin miellyttävää. Ja myös hyvin kyyninen maailmaa kohtaa toinen tuntui olevan. Melkeinpä samanlainen, kuin eräs toinenkin Bronzen ystävistä... Miten hän aina onnistui tömräämään sarkastisiin, maailman murjomiin tapauksiin? Ehkä lajitoverit vetivät toisia puoleensa, kuka tietäisi.
"Ai mitä minä teen? No juuri nyt istun ja keskustelen, mutta alunperin tulin tänne tarkkailemaan paikkoja ja nauttimaan kauniista illasta. Ei mitään rikollista."
Bronze hymähti ja suki hieman pitkiä hiuksiaan.
Yllättävää, Bronze sai jopa vampyyrin naurahtamaan hieman. Edistystä. Mukavaa, että toinen viihtyi, ainakin näennäisesti, hänen seurassaan ilman sen kummempia tappamishaluja. No kuka muutenkaan haluaisi tappaa kilttiä ja hyväntuulista puolihaltiaa. Ehkä jotkut gangsterit, mutta niitäkään Bronze ei tavannut juurikaan. Onneksi. Puolihaltia venytteli hieman raajojaan ja katseli toria, joka oli vieläkin asiakkaita täynnä, vaikka suurin osa hälinästä oli jo jäänyt kauas taakse, tulevan yön varjoihin. Mukavaa nähdä oma kotikaupunkinsa, kuinka se eli päivät ja nukkui yöt. Mutta silti ei ollut vielä liian myöhäistä käydä näpistämässä jotain.
"Mutta saanen huomauttaa, taskuvarastaitosi eivät ole järin... sanoisinko, korkealla."
Bronze katsahti taas vampyyrinaista ja hymähti hieman.

Taku

Taku katsoi suoraan eteenpäin, välillä vain räpäytti silmiään. Sama ilme, sama katse.
"Mutta saanen huomauttaa, taskuvarastaitosi eivät ole järin... sanoisinko, korkealla."
Toinen sanoi, jolloin Taku säpsähti hieman, käänsi hitaasti päänsä kohti toista, entistä tuimempi ilme kasvoillaan.
"Minua ei kiinosta mielipiteesi. Taidoillani olen selvinnyt elossa tähän päivään saakka, mutta jos jatkat tuota, joku saa kärsiä tänään!"
Taku sanoi miehellä kääntäen päänsä taas sivulle, ollen hetken hiljaa ja ottaen porkkanan käteensä ja viskasi sen toiselle.
"Syö jos tahdot."
Taku sanoi. Joku tässä henkilössä kiinosti tyttöä. Hän ei ehkä haluakkaan olla yksin. Olihan mies silti aika kiltti tytölle, toisinkuin monet olisivat juoksemassa pois tai vetämässä puukkoa taskustaan. Taku huokaisi ja roikutti päätään samalla kääntäen sen eteenpäin.
"Nimesi?"
Tyttö kysyi vilkaisten toista hiuksiensa takaa kysyvästi. Äänikin oli jo vähän kiltimpi, mutta vielä oli pientä jäätävyyttä.

Vampyyrinainen tuntui olevan oikea villikissa, mutta eivätkös vampyyrit noin yleensä olleet? Tuimempi ilme ja vihainen sähähdys eivät saaneet Bronzea edes hätkähtämään. Hän tiesi, että jotkut sanomiset ärsyttivät suunnattomasti, vaikkei pahalla tarkoittanut. Kerta jotain sanoi, piti ottaa vastaan myös kritiikki tai mitä ikinä toinen päätti suustaan laukoa. Oli se sitten hyvää tai huonoa palautetta.
"Todella toivon, että se joku en ole minä. Minulla on vielä pikkuiseni hoidettavana."
Bronze hymähteli itsevarmana ja risti kätensä niskansa taakse. Todellakin, hänellä oli kokonainen eläinkauppa täynnä "pikkuisiaan", joista piti pitää huolta. Kissoja, koiria, kultakaloja, leguaaneja... kaikki tarvitsivat hänen huolenpitoaan. Mutta ainakaan nainen ei ollut lähdössä minnekkään. Ehkäpä Bronzen seura ei ollut niin ärsyttävää, mitä hän oli aluksi epäillyt. No puolihaltia koettaisi olla vähemmän ivaileva. Sarkasmi ja iva oli vanhat viholliset, piti välttää niiden käyttöä kahden lauseen välissä.
Naisen heittäessä Bronzea porkkanalla, puolihaltia katsoi hetken seuralaistaan, sitten heitettyä sapuskaa.
"No en minä ilmaisesta ruuasta kieltäydy."
Bronze kohautti vähän harteitaan ja haukkasi palan vihanneksesta. Se oli mukavan makea porkkana. Ihme, ettei nainen itse viitsinyt käyttää varastamiaan tuotteita. Toisen udellessa puolihaltian nimeä, tuo hymähti vähän. Yleensä Bronze ei nimeään kertonut, mutta tuskin hän tapaisi vampyyriä uudelleen, joten ehkä ongelma oli aika pieni. Puolihaltia nousi ylös penkiltä ja kumarsi syvään, heilauttaen hieman kättään.
"Olen Bronze, puolihaltia. Entäs neiti itse?"
Mustatukka esitteli itsensä kohteliaasti ja katsoi sitten hyväntuulisena toista. Oli mukavaa huomata, että vampyyrin ääni alkoi olla pikkuisen lauhkeampi. Ehkei tuo inhonnutkaan Bronzen seuraa niin palavasti.

Taku

Taku kuunteli toisen nimen.
Vai että puolihaltia..
Tyttö tuumasi ja nosti päänsä katsoen toista.
"O-olen Taku, puoliksi vampyyri, puoliksi ihminen."
Tyhmä! Miksi kerroit lajisi?
Taku ajatteli ja huokaisi katsoen Bronzeksi esittäytynyttä miestä.
"Pikkuisesi?"
Taku kysyi hymyillen, ehkä hieman ivallisesti kääntäen päänsä taasen eteenpäin. Tyttö ei itse tiennyt syytä, miksi jutteli toisen kanssa. Ehkä hän on oppinut nauttimaan seurasta.
Väsynyt ilme kasvoillaan hän tarkkaili ihmisten liikkeitä. Ilme ei ollut mikään ihmeide ihme, hän monesti oli väsyneen näköinen, vaikka nyt häntä väsyttikin. Taku haukotti käsi suunsa edessä ja sitten katsahti Bronzea. Mitään sanomatta Taku siirsi katseensa laskevaa, punertavaa aurinkoa kohti.

Bronze nyökkäsi hieman myös naisen esitellessä itsensä Takuksi. Eipä ollut Bronzen vaistot väärässä. Tuo todella oli vampyyri, ainakin puoliksi.
"Noh, hauska tutustua Taku."
Bronze hymähti ja istui takaisin penkille toisen viereen, syöden porkkanan loppuun. Jotenkin Bronze arvasi Takun kysyvän mitä hänen pikkuisensa olivat ja mitä sitä turhia asiaa salailemaan.
"Minun lemmikkini."
Bronze tarkensi sanojaan pikkuisistaan. Eiväthän ne kaikki pieniä olleet. Oli tuolla jopa muutama hevonen ja iso taistelukoira, mutta nekin olivat puolihaltian pikkuisia. Kaikki siinä talossa olivat.
Mitä enemmän ilta tuli ja aurinko laski, sen vähemmän ihmisiä alkoi näkyä kaduilla. No nyt olikin aivan toisenlaisten olentojen aika liikkua. Vampyyrien, demoneiden ja sen sellaisten outojen tapausten. Ja nähtävästi Taku oli yksi näistä olennoista, vaikka Bronze ei henkilökohtaisesti tuota outona pitänytkään. Mutta puolihaltia ei voinut olla huomaamatta hieman väsynyttä ilmettä toisen kasvoilla.
"Luulin, että vampyyrit pitävät yöstä ja sen tulosta. Näytät hieman väsähtäneeltä?"
Bronzen äänessä ei ollut enää lainkaan aikaisempaa ivaa ja vinoilua. Tuo oli miltei huolissaan Takusta. No eihän sinäänsä Bronze paljoa vampyyreistä tietänyt, kunhan oli lukenut vain kymmeniä kirjoja aiheesta. Mutta nekin saattoivat erehtyä, ellei kirjoittaja ollut vampyyri. Ja harvemmin oli. Bronze huokaisi syvään ja nousi uudemman kerran ylös penkiltä. Taku lähtisi varmaan pian eikä puolihaltia viitsinyt häiritä tuota enempää. Sitäpaitsi, Bronze ei ollut erityinen yöeläjä, ellei muuttunut joksikin lepakoksi tai muuksi. Äkkiä puolihaltian ilme kirkastui ja tuo hymyili vähän. Tosiaan, hän voisi edes pikkuisen yrittää viihdyttää toista, tavalla tai toisella. Bronze naurahti ja mitään sanomatta hyppäsi suoraan ylospäin. Samantien tuo pienensi kokoaan ja muuttui ilmassa räpytteleväksi lepakoksi, joka päästi vähän väliä äänekkäitä naksautuksia.

Taku

Taku nyökkäsi toiselle, kun tarkenti pikkuisiaan.
"No, tykkään yöstä ja.. En nukkunut tänä päivänä, enkä viime yönä. Ja olenhan puoliksi ihminen.. Eli niin, olen väsynyt."
Taku sanoi hieman hymyillen, sen jälkeen kuitenkin haukotteli. Taku katsahti toista kun hän nousi ylös. Sitten mies hypähti ja muuttui lepakoksi. Neitonen katsoi hetken ihmeissään, kunnes vihelti kuuluvasti ja muutaman sekunnin kuluttua paikalle tuli ihka oikea lepakko, Kuroi. Lepakko istahti Takun olalle.
"Mitä asiaa sulla ny o?"
Lepakko tokaisi kunnes pian huomasi toisen. Hetken Kuroi katseli toista mietteliäänä.
"Onks toi muka lepakko?"
Kuroi sanoi naurahtaen. Kyllähän hän nyt lajitoveri tuntisi ja koska Bronze oli animaagi, Kuroi huomasi asian.

Bronze räpytteli paikallaan ja tarkkaili Takua. Ainakin taidonnäyte oli kelvannut naiselle, ainakin niin puolihaltia epäili. Mutta toisen viheltäessä paikalle oikean lepakon, Bronze meinasi unohtaa lentää ja tipahti melkein alas maahan. Oikeastaan yllätys ei ollut se, että Takulla oli lemmikkilepakko, vaan se, että se puhui. Tosin, lepakon suusta tulevat ilmaisut eivät kuullostaneet mukavilta Bronzen korviin ja tuo kiepsahti ympäri ilmassa, ottaen jälleen kaksijalkaisen muodon. Sulavasti Bronze laskeutui takaisin maahan.
"Sinullakin on lemmikki? Hupaisaa."
Bronze hymähti ja tarkkaili hetken lepakkoa, ennen kuin katsoi taas Takua. Reppana ei ollut nukkunut hyvin. Sinäänsä Bronzen kävi toista sääliksi, mutta mitään hän ei sanonut, kunhan myhäili itsekseen.
"Noh, sinun pitäisi nukkua kunnon yöunet. Kukaan ei kestä päiväkausien valvomista. Ja jos mitenkään voin olla avuksi asiassa, sano vain."
Puolihaltia kumarsi kohteliaasti ja istui sitten takaisin Takun viereen.
Bronze piti eläimistä eikä toisen lepakko ollut mikään poikkeus. Bronze ojensi vähän kättään ja yritti rapsuttaa lepakkoa. Hän oli ehkä animaagi, muttei puhunut eläinten kanssa. Hän vain käsitteli niitä äärimmäisen hyvin. Sama taito, mitä kuka tahansa olisi osannut, jos olisi vain halunnut. Luultavasti tuossa lepakossa oli jotain yliluonnollista. Tavallisestihan ne eivät puhuneet tai mitään, mutta tämä oli selvästi poikkeusyksilö. Hyvin hieno sellainen. Bronze alkoi yhä enemmän ja enemmän viihtyä tässä oudossa seurassa, vaikkei vielä ollut täysin varma, miksei vain lähtenyt kotiin, kuten normaalit olennot tähän aikaan.

Taku

Tyttö hymyili kun toinen muuttui takaisin.
"Noh, sinun pitäisi nukkua kunnon yöunet. Kukaan ei kestä päiväkausien valvomista. Ja jos mitenkään voin olla avuksi asiassa, sano vain."
Bronze sanoi kumartaen. Taku nyökkäsi hieman epävarmasti. Bronze ojensi Kuroille kätensä. Lepakko haisteli sitä hetken ja antoi tämän rapsuttaa itseään.
"Sulla taitaa olla lemmikkejä?"
Kuroi sanoi Bronzelle. Taku katsahti taas torille päin, kuinka ihmisiä oli taas lähtenyt. Aurinkokin pilkisti enää pikkuriikkisen.
"Asutko täällä, Bronze?"
Taku kysyi jo paljon tuttavammalla äänellä, ehkä hieman lapsellisellakin.
"Voi lepakonsiivenkärki! Mulla on treffit! Heippa!"
Kuroi sanoi lehahtaen äkkiä lentoon, koska tietää mitä Taku olisi sanonut. Pitkän liuan kirosanoja. Nyrkkiä tyttö jäi heiluttamaan kunnes kääntyi Bronzen puoleen kysyvästi.

No ainakin Bronze oli saanut Takun hymyilemään eikä tuo tuntunut olevan yhtä sakrastinen ja kärkäs, kuin aluksi. Se oli todella mukava huomata eikä puolihaltiankaan olo ollut yhtään hassumpi toisen seurassa. Mukava tapa viettää iltaa. Itseasiassa jatkuvan yksinolon jälkeen, mikä tahansa seura olisi kelvannut, mutta parhaiten Bronzelle kelpasi älykäs seura. Ja loppujen lopuksi, edes pienen lepakon puhumiset eivät tuntuneet niin ihmeellisiltä, kuin aluksi. Olihan tämä maailma muutenkin aika ihmeitä täynnä, eikä lepakko ollut poikkeus.
"Voi kyllä, hyvin paljon. Eniten kissoja, mutta eiköhän minulla ole iso kasa vaikka mitä vipeltäjää."
Bronze hymähti ja silitteli hieman lepakkoa. Itseasiassa oli mukavaa jutella teräväkielisen pikkueläimen kanssa. Sellainen lemmikki millainen omistaja, sanottiin usein.
Takun kysymys havahdutti Bronzen hieman ajatuksistaan ja tuo katsahti uutta ystäväänsä.
"Toki asun."
Bronze hymähti ystävällisesti ja katsahti sitten hieman oudoksuen lepakkoa, joka lähti samantien lentoon. Itseasiassa sekä Takun että lepakon käytös oli todella oudoa. Bronzella ei ollut mitään havaintoa, mistä nuo kaksi olivat äsken saaneet pienet kohtaukset.
"Mistä tuossa äskeisessä oli kyse?"
Bronze kysyi ihmetellen ja katsoi ensin lepakon perään, sitten Takua. Noh, kaikki asiat eivät hänelle toki kuuluneet, mutta olisihan se silti ollut ihan kiva tietää, jos vaikka keskustelu liittyi jotenkin häneen.

Taku

"Noo.. Hän käy muiden lepakoiden kanssa treffeillä. Monien muiden. Ja pelkään.. Että hän asettuu paikalleen. Sitten olisin ihan yksin.."
Taku vastasi katsellen sylissä olevia kämmeniään. Sormillaan hän taasen pyöritteli kädessä olevaa rannekorua. ÄÄni oli haikea, ja hiljeni viimeiseen lauseeseen. Se kyllä oli totta. Ainut johon tyttö luotti, oli Kuroi. Ainut, kenen kanssa hän vietti aikaa, oli Kuroi. Mutta jos ei ole ketään kehen luottaa.. Kenen seurassa olla. Neitonen olisi vielä masentuneempi. Mutta tätä kaikkea.. Taku ei itse käsitä. Kuinka tärkeä seura on. Kuinka tärkeä sosiaalisuus on.
Tyttö huomasi kuinka kyynel valui hänen poskeaan pitkin, tippuin hänen kädelleen.
"E-en tiedä edes miksi itken.."
Taku sanoi nostaen päänsä, hymyillen pienesti ja pyyhkien kyyneliään.

Bronzen hymy hyytyi ja tilalle tuli vakava, pikkuisen huolestunut katse. Puolihaltia ei sanonut mitään, kuunteli vain mitä Takulla oli asiaa. Varmaan aika rankkaa, jos pelkästään yksi lepakko oli seurana. Eihän siinä muuten mitään, lepakko oli varmaan hyvä ystävä, mutta tuskin se aina korvasi ihmistä tai jotain muuta kaksijalkaista. Bronze katseli hiljaisena Takua, kun kyyneleitä alkoi valua naisen silmistä. Oikeastaan Bronze ei edes tiennyt vampyyrin verta kantavien osaavan itkeä. Aina oppi uutta, joskus vähän pahalla tavalla. Bronze otti taskustaan valkean pellavaliinan ja ojensi sen Takulle.
"Kyyneleet eivät sovi sinulle."
Bronze hymähti vähän, mutta sekin oli vain pieni hymy ja pian puolihaltia vakavoitui uudelleen.
"Noh, en tunne kunnolla sinua ja lepakkoasi, mutta jos kerran saa luotua voimakkaan suhteen jonkun kanssa, ei se noin vain kaadu. Voihan lepakkosi käydä muiden luona, mutta jos se ei ole tähän asti jäänyt niiden luo, ei se jää lainkaan."
Bronze hymyili vähän ja epäili hetken, ennen kuin varovasti laski kätensä Takun olkapäälle. Tilanne ei sinäänsä ollut uusi Bronzelle. Hän oli itsekkin pohtinut, jäisikö täysin yksin. Ei tuolla puolituisella erityisen suuri ystäväkaarti ollut, itseasiassa se oli lähes olematon. Asiaa ei Bronze viitsinyt sanoa ääneen, se kuullosti liian ivalliselta, mutta ainakaan nyt Taku ei olisi yksin, kerta hänellä olisi Bronze seurana. Eikä puolihaltialla ollut mikään kiire kotiin.

Taku

Bronze ojensi Takulle pellavaliinan.
"Ki-kiitos."
Taku sanoi pyyhkien kyyneliään. Hengittäen kerran syvään hän sai itkunsa lopetettua. Toinen laski kätensä tytön olkapäälle. Tytön kädet olivat taas sylissä, nyrkissä.
"Olen joskus miettinyt.. Kuinka ihmisseura, tai vastaava olisi. Pitemmän aikaan. Olen toki jutellut muutamien ihmisten kanssa, harvoin vain.. Normaalisti.. Ehkä kerran."
Taku sanoi huokaisten.
"Seurani ei ole yleensä tervetullut. Harvat ihmiset eivät pidä seurastani koska veressäni on vampyyriä, ja toisinpäin. Sitten on kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta oikeastaan kukaan ei hyväksy minua tälläisenä kuin olen. Eivät edes vanhempani.. Tai adoptio perheeni.."
Taku jatkoi pitkästi, ojentaen liinasen takaisin toiselle.
"En tiedä miksi selitän.."
Taku naurahti hieman, mutta hymy hyytyi nopeasti. Iltakin alkoi. Aurinkoa ei näkynyt ja kuu alkoi kohota taivaalle, muutaman tähtösen seuraksi.

Bronze ei ollut täysin varma, miten voisi tehdä Takun oloa yhtään paremmaksi. Hän ei ollut kummoinen lohduttaja, yleensä vain oli paikalla, mutta hiljaa. Hän vain ei osannut piristää, koska tilaisuuksia tehdä niin, tarjoutui äärimmäisen vähän. Ja sitten jotkut ajattelivat, ettei Bronzea kiinnostanut. Voi kyllä häntä kiinnosti toisten ongelmat, joskus oli vain vaikea auttaa mitenkään. Mutta parhaansa puolihaltia yritti kyllä. Bronze oli pitkään hiljaa Takun sanojen jälkeen ja vain tuijotti yötaivaalle hiljaisena. Taivas oli sinistä ja purppuraa, ensimmäiset tähdet alkoivat syttyä.
"Olen miettinyt joskus ihan samaa. En ole ihminen enkä haltia, joten en kuulu kumpienkaan joukkoon. Mutta ainakin me ristiveriset voimme pitää toistemme seurasta, eikö?"
Bronze laski katseensa Takuun ja hymyili rohkaisevasti puolivampyyrille. Hänellä ei ainakaan ollut mitään Takua vastaan. Ei sillä ollut väliä, millaista verta kantoi kehossaan, kunhan oli hyvä ja puhdas sydän. Se riitti Bronzelle.
Puolihaltia otti pellavaliinan takaisin ja laittoi sen taskuunsa, katsoen sitten pitkään hiljaa Takua.
"Jos se nyt yhtään lohduttaa, minä hyväksyn sinut kyllä."
Bronze naurahti hiljaa ja pikkuisen puristi kädellään Takun olkapäätä. Se ei ollut kivulias puristus, enemmänkin ystävällinen ja rohkaiseva. Molemmilla heillä oli vaikeaa rotunsa takia, joten ei ollut mitään syytä tehdä asiaa vielä vaikeammaksi ja surkeammaksi. Bronze hyväksyisi kyllä Takun, jos Taku hyväksyisi hänet sellaisena mitä oli.

Taku

Taku kuunteli Bronzea joka tuntui ymmärtävänsä Takua. Taku nyökkäsi katsoen Bronzea ja kääntäen sitten katseensa taivaalle.
Maailmassa on monia puoliverisiä.. En ole ainut. Olen ollut niin itsekäs ajattellessani kuinka vaikeaa olla ainut. Monet ovat kärsineet samasta.
Taku ajatteli kunnes pian haukotteli ja kääntyi taas Bronzen puoleen.
"Jos se nyt yhtään lohduttaa, minä hyväksyn sinut kyllä."
Bronze sanoi, jolloin tytön kyyneleet alkoivat palata. Taku nosti kätensä silmille ja aikoi painautui toista vasten.
"Kiitos.."
Tyttö sanoi kyynelten ja niiskutusten takaa.
"Tuo merkitsee minulle enemmän kuin luuletkaan."

Bronze ei voinut olla hieman hymyilemättä. Ainakin Takulle näytti tulevan hieman parempi olo kaikesta huolimatta. Siltä ainakin puolihaltiasta näytti eikä näky ollut lainkaan huono. Oli mukava tietää toisen olevan edes pikkuisen paremmalla tuulella. Bronze meinasi vastata jotain Takun sanoihin, mutta säpsähti hieman, kun naisen silmistä alkoi valua uusia kyyneleitä. Ei kai tuo uudelleen masentunut jostain? Puolihaltia käänteli päätään kummastuneena ja oli aikeissa kysyä jotain, kun Taku jo painautui häntä vasten. Bronze jähmettyi niille sijoilleen ja säikähdyksestä melkein muuttui eläimeksi, mutta piti kuitenkin haltiamuotonsa. Aluksi puolihaltia ei tiennyt mitä olisi tehnyt tai sanonut. Hän vain katseli toista, kunnes varovasti kiersi käsiään Takun ympärille lohduttavasti. Missään tapauksessa Bronze ei halunnut säikäyttää toista, joten hän teki liikkeensä hyvin hitaasti ja rauhallisesti.
Bronze päätti olla sillä hetkellä sanomatta mitään. Hän vain taputti toista lempeästi selkään ja yritti tehdä olon hieman paremmaksi. Mutta hiljaisuus rikkoutui kuitenkin aikanaan ja Bronze vetäytyi pikkuisen kauemmas Takusta, katsoen kutenkin naista.
"Ehkä sinulle olisi paras löytää jokin paikka nukkua. Aamulla voit varmasti paljon paremmin eikä tunnu niin pahalta."
Bronze hymyili taas ja vähän taputti puolivampyyriä päälaelle. Bronze oli melko varakas, mutta toisin kuin yleensä aateliset ja muut, hän ei ollut erityisen snobi eikä katsonut muita nenänvartta pitkin. Päinvastoin, hän halusi auttaa jos vain kykeni mitenkään. Pienikin apu saattoi olla toiselle iso asia. Eikä Bronze halunnut nähdä toista apeana. Ainakin hän pysyisi Takun ystävänä, vaikka muut jättäisivät. Puoliveriset pitivät yhtä.