// Tintti tänne susilikkansa kanssa. ^ ^//

Pimeys alkoi laskeutua Aryliaan, vain muutamat auringon kullankeltaiset säteet vielä kuroivat taivaanrantaa. Metsä oli hiljainen, kuului vain vaimeaa puiden havinaa kun ne hitaasti heiluivat vaimeassa tuulessa. Taivas oli tumma ja pilvetön, yön ensimmäiset tähdet loisivat kirkkaina yötaivaalla. Sää oli mitä mainioin, tosin metsässä oli pelottavan pimeää, kuunvalo ei päässyt kunnolla valaisemaan kulkijan tietä kun tiheä kasvisto peitti maan näkyvistä. Jostain kantautui hiljaista laulua..

Keskellä metsää oli hyvin pieni aukio, melkeinpä ainut paikka jonne kuunvalo pääsi. Räsynukke istui aukion keskellä jalat ristittyinä, ja keinui hitaasti puolelta toiselle. " Tuuli kortta keinuttaa.. Mustaa liljaa haudan päällä, se tahtoo viedä sinutkin.. Paikkaan josta ei tulla takaisin.. Uinu uinu pienoinen, vielä kun voit.. " Räsynukke hyräili vaimeasti, ja puristi hellästi sylissään olevaa nukkea. Nuken nappisilmä näytti tuijottavan nuorta poikaa. Räsynuken huulille kaartui hymy ja hän lopetti laulamisen, jonka jälkeen nosti nuken kasvojensa tasolle. " F..F..Friiighhtt.. " Räsynukke lausui kömpelösti ja hymyili, jonka jälkeen laski Frightiksi ristimänsä nuken takaisin syliinsä. Poika ei kuitenkaan jatkanut lauluaa, vaan kallisti hieman päätään ja tuijotti nukkea. " Pelkää älä, minä sinua suojaan. Silmäsi sulje, Räsynukke unilaulun Frightille laulaa. " Räsynukke sanoi ja hymyili jälleen, alkaen jälleen keinua hitaasti puolelta toiselle. " Uinu uinu, musta liljankukkani.. Pimeys sinut syliinsä kietoo, se tahtoo sinut omakseen, uinu uinu musta liljankukkani, uinu rauhassa, pimeä pitää sinusta huolen.. " Räsynukke lauloi, ääni lopulta hiipuen ja jatkoi jokseenkin surumielistä sävelmää hymisten vaimeasti.

Kahahdus, toinen ja kolmas. Illan pimeydessä, käsinkosketeltavassa jännittyneisyydessa kulkee susi. Susi on musta kuin yö, mutta niskassa on havaittavissa pari hassua haituvaa punaista. Rinnassa sudella on X kirjainta muistuttava arpi, ja kaulassa piikkikaulapanta. Piikkipallurakorvakorut kiiluvat kuun valossa, ja huulessa oleva piikkikorukin näkyy pimeydessä. Hitaasti susidemoni kulkee omassa ympäristössään, ja saapuu paikkaan jossa kuule hyminäää. Hitaasti musta susi astuu metsästä, ja liimaa katseensa hyräilevään olentoon. Samantien tunnistaa lajitoveri lajitoverinsa, niimpä tuo muuttujademoni varmasti tunnistaisi Kerenkin. Niimpä päättää nainen yrittää olla viisas.
"Päivää."
Sanoo susityttö.

[anteekso lyhyys..}

// Ei haittaa. ^ ^//

Räsynukke hymisi edelleen samaa sävelmää, hieman hitaammin. Poika oli jälleen niin syvällä omissa maailmoissaan, ettei kuullut mustan suden tuloa, kuin vasta tämän ilmoittaessa olemassaolostaan tervehtiessä Räsynukkea. Pojan hyminä loppui kuin seinään, ja tuo nosti eriparisilmiensä katseen suteen, hullunmielinen hymy huulillaan. Hetken ajan Räsynukke tuijotti tiiviisti toista silmiin, ennenkuin nosti hieman katsettaan ja näytti katsovan suden yli. Tosiasiassa hän käänsi tuijotuksensa mustaturkin sielunperhoseen. Hitaasti Räsynukke nousi seisomaan molemmat jalat jääden hieman vinksalleen, ja kallisti päätään. Poika levitti kätensä sivuille, ja päästi muutaman naksuvan äännähdyksen. " Perhonen pieni, niin kirkas kuin aurinko.. " Räsynukke puhui vaimeasti, jonka jälkeen ojensi kätensä toista kohti, ja hetken jälkeen veti käsiään hieman itseään päin kuin olisi vastaanottanut jotakin.
" Pu-nai-nen.. Punainen.. " Räsynukke tavutti ja kallisti päätään toiseen suuntaan. Poika kohotti hieman käsiään, jonka jälkeen ne valahtivat elottoman oloisina alas kylkiä vasten. Räsynuken katse näytti harhailevan hetken ajan, ennenkuin se kääntyi mustaturkkiseen suteen. " Päi..vää? " Räsynukke toisti tuntemattoman tervehdyksen kuin ei olisi ymmärtänyt sen tarkoitusta. Nyt poika näytti tosissaan tutkiskelevan tuota yhtäkkiä ilmestynyttä olentoa. None Anon poimi nukkensa maasta katse yhä tiiviisti toisessa, ja puristi sen syleilyynsä. Virne ei vieläkään ollut haihtunut kalpeilta kasvoilta.
" Muuttujademoni. " Räsynukke sanoi. Hän naurahti kerran, toisenkin. " Muuttujademoni! " Räsynukke naurahti riemastuneella äänellä. Siitä oli pelottavan kauan kun poika oli nähnyt lajitovereitaan. Pojan katse näytti käyvän mustaturkin jokaisen karvankin erikseen läpi.
" Su-si.. " Anon sanoi hypnoottisesti, jonka jälkeen kumartui hieman. Poika päästi leikkimielisen murahtavan äännähduksen, jonka jälkeen tuon keho alkoi muuttua. Hetken päästä Räsynuken ihmismuoto oli muuttunut laihaksi, vaaleanharmaaksi sudeksi, jonka pitkä, musta harjas peitti eriparisilmät taakseen. Susi laski päätään alemmas, ja hänen puolikas häntänsä vaappui laiskasti puolelta toiselle.

Tuuli kutkutteli Keren mustaa turkkia. Kihartava karhea susiturkki liehui hennossa tuulessa, saaden punaisen värin niskassa näyttämään liekeiltä. Vedenvärisissä silmissä loisti ilo, ja hämmennys. Kere muisti tavanneensa viimeksi lajitoverinsa ollessaan aivan pikkuinen, ja nekin olivat olleet naisen perhettä. Suuren musta suden kuonolle leivisi hymy, joka pajasti mahtavan rivin valkoisia teräviä hampaita. Monesti oli nainen käyttänyt hampaitaan ihmisolentojen veren vuodatukseen, sillä paras ase naisella oli demonimuotonsa.
Mielessään Kere irvisti, tuo toinen oli kuvottava, mutta niin kiehtova, ettei nainen saanut silmiään irti. Miehen änkyttävä puhe kuulosti hieman suloiselta, mutta vetovoima mikä huokui nukkea pitelevästä, oli sanoinkuvaamaton. Henkeäsalpaava. Vastustamaton.
Hymy leveni muuttujademonin huulilla syväksi, suureksi innoksi. Silmiin syttyi suuri pilke, ja mustakin susi kumartui. Iloisesti musta heilutti häntäänsä korkealla pään yläpuolella, ja murahti susimaisen leikkimielisesti.
"Susipa hyvinkin."
Kere totesi ja lähti hiippailemaan varovasti kohti valkoista. Mikään ei nartun ruumiinkielessä kertonut, että hän aikoisi tehdä pahaa. Eikä Kere niin aikonutkaan tehdä. Susityttö vain tahtoi nuuhkia lajitoveriaan, ja selvittää tuon vastustamattoman vetovoiman lähteen.
"Olen Kere, mikä on sinun nimesi?"

Räsynukke lopetti häntänsä heiluttamisen, ja välittömästi se lysähti roikkumaan elottomana. Vaaleaturkki kallisti hieman päätään, leveän hymyn ilmestyessä tämän kuonolle. Hymyksi sitä kylläkään ei hyvin helposti tunnistanut, ennemminkin se näytti hyvin.. pelottavalta virnistykseltä sahalaitaisine hampaineen.
Räsynuken katse seurasi tiiviisti kun mustaturkki lähti hitaahkosti kävelemään tätä kohti. Poika yritti kohottaa korvansa ylös, mutta sai ne vain nytkähtämään onnettomasti ja sen jälkeen veti ne luimuun. Suden eleet saattivat näyttää jokseenkin sellaisilta että hän olisi varuillaan tai hieman peloissaan, tosiasiassa Räsynukke oli innoissaan, muttei hän vain yksinkertaisesti osannut kunnolla käyttää elekieltä.
Toisen astellessa lähemmäs Räsynukke veti tassujensa lomassa makaavaa nukkea vaivihkaa lähemmäs itseään, kuonolla olevan hymy-yrityksen kuitenkaan pyyhkiytymättä pois. Kun susi mainitsi nimekseen Kere, Räsynuken silmät näyttivät suurenevan aavistuksen. " Kere.. " Räsynukke toisti, ja siirtyi aavistuksen kauemmas laihoilla jaloillaan. Keren kysyessä Räsynuken nimeä tämän virne vain leveni, ja susi kohotti päätään. " Rä..sy..nuk..ke " Susi tavutti hitaasti psykopaattimaisen hymyn levitessä kasvoille.
Kylmä tuuli puhalsi metsikön läpi ja sai Räsynuken yllä roikkuvat remmit heilahtamaan, ja itse suden värähtämään kun kylmyys pisteli jaloissa olevia, haaleasti näkyviä palovammoja. Vasen etutassu kuitenkin oli sidottu valkoiseen harsoon, johon oli tahriintunut muutama veriläiskä, ilmeisesti vakavempien palovammojen takia. Susi laski lumivalkeaa kirsuaan alemmas, ja jokseenkin kömpelön oloisesti ravisteli pitkää, mustaa harjastaan.

Keren vedenväriset silmät tuijottivat eteen ahnaasti, kuvaa ahmien. Suden edessä seisoi susi, toinen muuttujademoni! Vieläkään ei nainen oikein ymmärtänyt, miten näin monen voden jälkeen hän voisi löytää lajitoverinsa. Riemu suorastaan paloi naisen silmissä, suuren suurena. Kuka tahansa muu kuin lajitoveri, olisi pelästynyt tuota hullunkiihkoa silmissä ja susimaista virnistystä kera terävänä psytyssä törröttävien korvien. Häntäkin neidolla liehui puolelta toiselle energisenä.
"Saan kai kutsua sinua Räsyksi."
Kere sanoi sivuuttaen täydellisesti mielestään olennon oudon nimen, jos nainen jaksaisi hieman enemmän keskittyä tilanteeseen, voisi hän siinä tapauksessa ymmärtää Räsyn olevan aivan pimeä.
Keren kirsu värisee ahmien toisen suden tuoksua sieraimiinsa. Keren teki mieli kovasti mennä lähemmäs, ja tunkea kuono toisen turkkiin jostakin kumman syystä. Mutta nainen pysähtyi huomatessaan Räsyn peruuttavan pari askelta. Ja suojelevan nukkeaan.
Tuulen syäksyessä kylmänä, liehui suden pitkä musta turkki ruumiin ympräillä kauniisti. Punaunen harjasta muistuttava väri näytti suorastaan tulen lieskoilta liehuessaan kylmässä tuulessa. Nauttin sulki neito silmänsä, ja tunki kuononsa tuuleen. Pitkään tuo piti silmiään kiinni karvaisen tulimeren riehuessa niskassa.

Räsynukke kallisti jälleen päätänsä kun Kere kyseli voisiko hän kutsut poikaa Räsyksi. Poika ei pahemmin ymmärtänyt lempinimien päälle, tässäkään tilanteessa mutta hyväksyi kuitenkin kutsumanimensä.
Susi seisoi hieman kumarassa, pää alas painettuna ja nuuhki tuulen tuomaa tuoksua. Räsynukke inahti vaimeasti kun kylmä viima kirvelsi uusimpia, herkkiä palovammoja raajoissa. Poika istahti maahan, pää ja kaula edelleen hieman kumarassa. Räsynukke tuijotti alas nukkeen, ja uikutti hiljaisesti. Tuo veti nuken tassullaan lähemmäs, ja vilkaisi nopeasti mustaturkkiseen Kereen, kallistaen aavistuksen verran päätään. Räsynuken kuonolle levisi jälleen psykopaattimainen virne jota hän tarkoitti hymyksi, ja tuijotti Kereä eriparisilmillään. Räsynukke oli tavattoman innoissaan tästä lajitoveristaan, kun ei ollut sellaista nähnyt sitten kylänsä polttamisen. Samassa suden hymy kuitenkin hyytyi kun kyseinen muisto tulvi hänen mieleensä. Räsynukke kantoi edelleen kaunaa kylänsä muuttujademoneille, jotka olivat riistäneet Frightin häneltä. Kauna ei kuitenkaan ollut pelkästään oman kylän demoneille, vaan myös sen ulkopuolisille joilla ei ollut minkäänlaista osaa tai arpaa tapahtumiin. Räsynukke nousi seisomaan ja tuijotti Kereä, ilo oli vaihtunut vihaksi ja hysteriaksi. " F..Fright on minun.. MINUN! " Susi huudahti yhtäkkiä hysteerisen oloiseksi muuttuneella äänellä ja nappasi nuken suuhunsa, perääntyen hitaasti toisesta. " Minun..vain minun.. Ei sitä vie sinä minulta.. Ei saa.. " Räsynukke sanoi, edelleen perääntyen. Poika uikahti, meni matalammaksi ja päästi muutaman naksahtavan äännähdyksen, joka hänen kehonkielellään merkitsi sitä, että hän anoi ettei toinen riistäisi nukkea häneltä.

Koko suden ruumis oli jäykkänä, lihakset värähtelivät paksun turkin alla. Kuono väpätti ja korvat näyttivät siltä, että yrittäisivät nousta päästä pois. Hitaasti alkoi se suuri vetovoiman tunne haihtua, ja tilalle saapua se järkeä käyttävä Kere. Silti ulkoinen olemus ei alkanut valua pois. Uteliaisuus ja innokkuus vain paistoivat nartusta.
Räsyn ulvahtaessa jotakin, puhuessa Frightista, Kere murahti matalasti ja varoittavasti. Yht äkkiä tilanne oli muuttunut perin uhkaavaksi, ja susi painoi korvansa epävarmoina taakse. Askeleen neito peruutti, sillä taistelua hän ei juuri nyt tahtoisi, vaan tutustua. Toisaalta taas demoni ei milloinkaan suostuisi perääntymään taistelusta.
"Mitä hel.."
Kere vain mutisi, ja tajusi laskea yhteen yksi plus yksi. Eli tuo hassu, ehkä hieman hullukin, kaveri pelkäsi että Kere pöllisi tuon nuken. No, miksi Kere edes yrittäisi varastaa sitä? Miettiessään asiaa nainen siirsi silmänsä huomaamatta nukkeen. Kylmä vahvahtava tunne kävi lävitse tuon katsoessa räsyisen silmiin. Nopeasti Kere käänsi katseensa pois. Kuvottava olento.
"En minä sinun nukellasi mitään tee. Pidä hyvänäsi. Tahdon vain tutustua sinuun, en muista koska viimeksi olen lajitovereitani nähnyt. Viimeksi kai vanhempani."
Nainen mutisi hyväntahtoisesti.

Räsynuken ilme ei oikein näyttänyt vakuuttuneelta, vaan hän tuijotti murhaavan ja hysteerisen sekaisella katseella Kereä. Susi oli kuin patsas, sillä täysin liikkumatta hän vain tuijotti mustaturkkia. Meni sekunti jos toinenkin, ennenkuin Räsynuken takajalat näyttivät pettävän ja susi rojahti istualleen, kuitenkaan irrottamatta katsettaan toisesta sudesta.
" Onko.. Varma? " Räsynukke kysyi hieman rauhoittuneemmalla äänensävyllä ja kallisti päätään. Vastausta kuitenkaan odottamatta Räsynuken epäilykset hälvenivät kuin tuhka tuuleen, yhtä nopeasti kuin ne olivat ilmestyneetkin. Liekö sitten jonkinlainen luottamus lajitovereiden välillä, tai Keren lempeä äänensävy. Räsynukke oli tosin hyvin helposti ohjailtavissa, joten sekin saattoi vaikuttaa asiaan.
Susi kallisti päätään toiseen suuntaan, paljastaen oikeanpuolimmaisen, kirkkaansinisen silmänsä mustan turkin luoman verhon takaa. " Viimeksi vanhempasi? " Räsynukke toisti jälleen mustaturkin sanat. Poika naurahti kimeähkösti ja se kuulosti jokseenkin psykopaattimaiselta.. " Minä tapoin vanhempani. " Räsynukke julisti vähän turhankin iloiseen sävyyn ja tuttu hymy-yritys levisi suden kuonolle paljastaen jälleen sahalaitaiset hampaat. Räsynukke tökkäsi valkoisella kirsullaan Frightiksi ristimäänsä nukkea, joka kellahti selälleen istuma-asennosta. Susi nosti sen kömpelösti tassullaan jälleen istumaan, ja veti jälleen hieman lähemmäksi, alkaen hiljaa hyräillä jotakin tuutulaulua. Räsynukke näytti hetkessä täysin unohtaneen Keren olemassaolon.

Veden värisillä silmillään Kere tarkkaili vakaasti Räsyä. Olento näytti hyvin epävarmalta, aivan kuin Kereen ei olisi pisaraakaan luottamista. Olento näytti siltä, kuin nukke olisi tuon maailma, ja jos siihen joku ulkopuolinen koskisi, saisi tuo turpaansa. Epävarmana, valmiina pakenemaan tai taistelemaan, odotti Kere vastuasta. Sitten onneksi Räsy vastasi.
"Kyllä, aivan varmasti en tule koskemaan nukkeesi."
Onko tuo olento aivan pimeä, kantaa nyt lelua mukanaan. Hullu olento. Onkohan muut muuttujademonit samanlaisia?
Kere ajatteli.
Mustan suden lävitse kulki kylmä tunne. Kylmä tuulikin riepotteli vielä liekkien lailla heiluvaa nartun harjaa. Ilman turkkia olisi Kerellä varmasti _kylmä_.
Hiljaisena susi tuijotti toista, painuen ajatuksiinsa.
"Tapoit perheesi. Voitko tehdä saman omalleni."
Mutisi Kere hampaidensa välistä tuskin kuultavasti.

Räsynukke hyräili vieläkin samaista kehtolaulua nukelleen, ja näytti siltä kuin näiden välillä olisi ollut jonkinlainen yhteys - vaikka nukkehan oli pelkkä lelu. Tai niin ainakin luultiin..
Susi lopetti hiräilemisensä kuin seinään ja nosti virnistävän katseensa taas Kereen, silmissä sellainen ilme kuin poika ei olisi toista koskaan ennen nähnyt. Räsynukke ei kuullut kunnolla toisen sanoja, joten kallisti päätään ja kömpelösti kohotti toista korvaansa, joka lopulta oli vinosti pystyssä. Räsynukke sattui vilkaisemaan tähtien valtaamalle taivaalle, ja virne hänen kuonollaan vain leveni. Susi nosti katseensa kunnolla ja tuijotti tähtiä tuikkivin silmin.
" Katsokaa..niitä nyt.. Niin kirkkaita ovat.. Täh..det.." Räsynukke puhui kuin itsekseen, tosiasiassa hän puhui niille "sielunperhosilleen", jotka ikävä kyllä olivat vain hänen näköpiirissään. " Orion.. Sigfried.. Heinkel.. Laurent.. Kaaiiiiiiikki siellä on. " Räsynukke luetteli sielunperhostensa isäntäolentojen nimiä, ja naurahti kimakasti lopulla. Susi laski katseensa ja tuijotti jälleen Kereä. " Millä tavalla.. Mikä tapa.. Tappaisit miten? " Räsynukke kysyi huvittuneena ja kallisti aavistuksen verran päätään. Hänen kysymyksensä näytti innostavan häntä itseään. " Minä hitaasti kiduttaisin, ja veren vuodattaisin. " Räsynukke vastasi omaan kysymykseensä ja tämän silmissä välähti selvä riemu. " Niin että maa punaiseksi värjäytyisi, ja jokapaikkaan verta roiskuisi.. Punaisenaan.. Verenpunaisenaan.. " Räsynuken ääni hiipui ja suden pistävä katse laskeutui Frightiin.

Kere kuunteli suuret mustat korvansa höröllä tuota hassua kehtolaulua. Joku olisi voinut kuvitella, että neitoa alkaisi itseäänkin väsyttämään, mutta niin ei tapahtunut. Narttu susi vain kuunteli hassuja ääniä mitä melkein mielipuoli päästeli suustaan. Vaikak toinen olikin selvästi alempana kuin kere itse, hän nautti toisen seurasta jostakin mystisestä syystä. Ehkä Kere nautti siksi, että toinen oli hullu ja hän tunsi itsensä terveeksi, tai siksi että toinen oli niin suorasukainen, vahingossa ehkä.

Kere kohotti mustan kuononsa taivaalle toisen puhuessa tähdistä. Susi haisteli raikasta yöilmaa nauttien, ja sulki vedenväriset silmänsä. Lämmin susimainen virnistys nousi tuon mustalle kuonolle, ja rinta jossa oli X kirjainta muistuttava arpi, nousi syvään hengityksen tahdissa ylös. Ilma tuoksui raikkaalta ja metsäiseltä, sekä hieman metsän eläimiltäkin. Kere sivuutti täydellisesti olennon hassut mutinat, ja vastasi vain verikommenttiin.
"Minä taas sitoisin kasveilla kiinni, kiduttaisin toista näkemään toisen kuoleman ja silppoisin pieniksi palasiksi kunnes syöttäisin ruttoa sairastaville rotille."
Edellä mainitun verran Kere väitti rakastavansa perhettään, vaikka todellisuudessa hän kyllä heistä hieman välitti.

Räsynukke kohotti katseensa pian takaisi Kereen ja tuijotti tätä huumaantuneen näköisenä, leveä virne kuonollaan. Jotenkin poika näytti siltä kuin olisi aikonut toteuttaa toisen kidutusmenetelmän välittömästi. Susi kuitenkin vain hymyili ja tuijotti Kereä, Räsynukke näytti pitävän mustaturkin menetelmästä enemmän kuin omastaan.
Samassa vaaleaturkin toinen korva värähti aavistuksen verran ja Räsynukke laski kuononsa kohti jaloissa olevaa nukkea, pistävän katseen kuitenkin edelleen ollessa kiinnittyneenä Kereen. Jokseenkin vastahakoisen oloisesti suden katse lipui alas Frightiin. Räsynuken leveä virne hälveni ja poika näytti olevan hieman hämillään. " Miksi? En halua.. " Räsynukke kysyi nukeltaan, mutta hädin tuskin ehti sanaansa sanoa loppuun kun susi uikahti hyvin kovaäänisesti ja hypähti muutamankymmenen sentin päähän Frightista, korvat tiukasti niskaa vasten, selkä kyyryssä ja häntä koipien välissä. Pojan jalat vapisivat ja tuo painoi päätään alaspäin, tuijottaen maassa makaavaa nukkea hätääntyneenä ja anteeksipyytävä, suorastaan anova katse silmissään. Susi uikutti vaimeasti ja lähti hitaasti askeltamaan nukkeaan kohti, ja kun Räsynukke saapui Frigthin kohdalle tuo muuttui takaisin ihmiseksi, istui jalkojensa päälle ja nosti pitkien hihojen peittämillä käsillään nuken tiukasti rintakehäänsä vasten. Vieläkin tuo näytti hieman vapisevan, mutta se loppui pian. Räsynukke kohotti katseensa Kereen, kasvoille oli palannut tuttu hymy, tai pikemminkin virne. " Se sanoi, että olla saan kanssasi. " Räsynukke sanoi vaiteliaan oloisesti, mutta äänensävy oli innostunut.

Kere tunsi olonsa hieman kiusaantuneeksi tuon psykopaatin tuijottaessa häntä narkaarin silmin. Aivan kuin Kere olisi joku diileri, kuka olisi juuri luvannut, että antaisi tuolle puoleen hintaan pussillisen kokaiinia. Edessä istuvan, Räsyksi nimetyn, silmät kiiluivat kuin kaksi planettaa tähtitaivaalla. Omalla tavallaan Räsy oli Kerestä mukava ja mielenkiintoinen, mutta toisaalta taas perin kuvottava.
Siihen että vaaleaturkkisen korva värähti, ei mustaturkkinen kiinnittänyt huomiota. Siron päänsä hän oli kääntänyt loivasti vasempaan, ja katseli rentona pimeitä maisemia. Susimainen hymy kiilui tuon huulilla ja veden väriset silmät näyttivät itkeviltä, kuten aina suden silmät näyttivätkin.
Kääntäessään katseensa Räsyyn, narttu säpsähti. Kere valmistautui väistämään, ja taistelemaan, kun Räsy näytti saavan jonkin ihme kohtauksen.
Räsy vapisi kuin horkassa, ja sen silmät kiiluivat kuin suurellakin hullulla. Vapina sen kuin näytti lisääntyvän, ja silmissä näkyi ehkä pelkoa. Epävarmana Kere oli valmis häipymään paikalta, ja kun toinen lähestyi, narttu kyyristyi taisteluasentoon ja perääntyi. Onneksi Räsy ilmaisi hetken kuluttua, että kaikki olikin OK. Kere rentoutui ja asteli sitten hieman lähemmäs psykopaattia.
"Hauska kuulla."
Susi sanoi, ja istuutui maahan.

Räsynukke toljotti taas Kereä tyhjillä silmillään, virneen vain leventyessä entisestään. Poika rutisti nukkea yhä tiukasti rintakehäänsä vasten, eikä otteen hellittämisestä näkynyt merkkejäkään. Hän tosiaankin oli sairaalloisen riippuvainen tuosta pehmolelusta.
Räsynuken katse hairahti mustaturkista metsään. Tuo kallisti aavistuken verran päätään, kuin olisi yrittänyt kuunnella jotain. " Siellä ne kuiskivat.. " Poika sanoi ja hänen ilmeensä muuttui hieman haikeaksi. " Raukat.. " Räsynukke sanoi lopuksi ja mutristi huuliaan. Räsynuken pitkät, mustat hiukset hipoivat maata ja liehuivat rauhallisesti viileässä tuulessa. Tuo vain kuunteli noita päänsä sisällä kuuluvia ääniä ja luuli niiden tulevan jostain todella kaukaa.
Lopulta Räsynukke kuitenkin suoristautui ja hänen katseensa palasi takaisin Kereen, hieman kaartelevasti kylläkin. Jälleen pojan katse näyti siltä kuin näkisi toisen ensimmäistä kertaa.
" Minusta tuntuu.. " Poika aloitti ja tutkiskeli suden silmiä, vilkaisten sen jälkeen nopeasti toisen yläpuolelle. " ... että sinun ulkokuori kova on, sisältö lämmin jos oikein etsiä osaa? " Räsynukke näytti arvuuttelevan ja kallisti jälleen hieman päätään. Varma hän ei tietenkään asiasta ollut, sillä perusteli toisen luonteen tämän sieluperhosen värin mukaan, lieneekö se sitten omaa mielikuvitusta tai jopa oikeasti jotain suurempaa.

Kere katseli ihmiseksi muuttunutta olentoa virnistellen itsekkin susimaisesti. Ainakaan naisen ei tarvinnut tässä seurassa pelätä, miten häneen suhtauduttiin. Kere voisi olla täysin oma itsensä, tai vaikka kuka tahansa muu. Toisaalta naista ärsytti hyvinkin paljon, kun Räsy puristeli nukkeaan ja puhui aivan hassusti. Kuitenkaan Kere ei antanut tuon häiritä itseään.
Kere huokaisi, ja kohta suden paikalla istui ihminen. Ihmisellä oli liehuvat tulenpunaiset hiukset, missä oli ohuita mustia raitoja runsaasti. Pitkät suoratn hiukset olivat silkkisen pehmeät ja puhtaat, olihan Kere ollut taas monta päivää vain sutena.
Päällään tuolla ihmisolennon kaltaisella henkilöllä oli taas kerran varastetut vaatteet. Jalassa Kerellä oli löysät mustat ja repaleiset housut jossa roikkui pari ketjua siellä tällä. Ruumiinsa verhona neidolla oli viininpunainen olkaimeton toppi, jossa oli takana mustilla nauhoilla nyöritykset.
"Mitä sä tuolla tarkoitat?"
Kere kysyi hämmästyneenä Räsynuken sanoihin, sillä olento oli pelottavan oikeassa. Silti Kere luotti tuohon hieman pelottavaan olentoon.
"Ja miten voit olla noin oikeassa, vaikka et tunne minua?"

[karkaan leirille ja tulen takaisin 9-10pv yöllä]

Räsynukke tuijotti Kereä eriparisilmillään, ja näytti kuin hän olisi katsonut toista pelkästä tuijottamisen ilosta. Mitään erityisempää poika ei näyttänyt odottavan. Räsynukke kallisti päätään toiseen suuntaan, hänen virneensä hälveni hieman, sahalaitaiset hampaat kuitenkin pilkahtivat edelleen esiin ohuiden huulten välistä. Pojan tiukka ote Frightin ympärillä ei näyttänyt heltiävän, mutta ote ei ollut mitenkään suojeleva. Räsynukke vain puristi nukkeaan tiukasti itseään vasten.
"Mitä sä tuolla tarkoitat?" Räsynuken virne palasi kasvoille asteen riemastuneempana, kun hänen arvelunsa näytti osuvan nappiin.
"Ja miten voit olla noin oikeassa, vaikka et tunne minua?" Pojan ilme alkoi jälleen näyttää psykopaattimaiselta kun suupielet kohosivat silmiin asti ja sahalaitaiset hampaat olivat täysin esissä, ja kirkkaat silmät tuijottivat tyhjyyteen. Räsynukke puhkesi kimakkaan hihitykseen ja käänsi katseensa nukkeen. " Huomasitko? Jälleen olin oikeassa! " Poika puhui nukelleen ja hihitti jälleen. Tuo nosti katseensa takaisin Kereen, hihitys loppui kuin seinään mutta virne pysyi kasvoilla.
" Väri sen kertoo. " Räsynukke sanoi, ja kohotti kättään, osoittaen sormellaan Keren viereen. " Katso nyt sitä väriä. Pu-nai-nen.. " Poika sanoi ja jälleen hän puhkesi kimeään hihitykseen.

[ Meikäkin häippäsee rippileirille 7.6 ja palailen perjantaina. ^^ ]

Kere tunsi olonsa hieman kiusaantuneeksi Räsynuken katseen alla. Polvet koukussa ja peppu maassa, vasen käsi rennosti polven päällä ja oikea jalkojen välissä maassa tuo istui. Oikealla kädellä neito piirteli kädessään olevalla oksalla maahan kiekuroita. Tuuli pölläytti tuon punamustat hiukset verhoiksi kasvoille, siten että ilmeitä ei voinut tulkita, jollei siirtäisi hiuksia. Kere oli tuosta verhosta tyytyväinen, ja ei siksi siirtänyt hiuksiaan pois.
"Olet sinä kyllä kumma demoni, osaat lukea millainen olento on oikeasti, mutta sitten et osaa tulkita itseäsi."
Kere sanoi, mutta ei tarkoittanut sanoillaan pahaa. Ääni oli melko lämmin ja jos oikein tarkkaan osasi katsoa, oli naisen huulilla hymykin.
"Mikä ihmeen väri? Punainen kyllä on paras väri, mutta miten se nyt tähän liittyy?"
Kere kysäisi epäileväisenä.

Lopetettuaan hihittämisensä Räsynukke tuijotti pää kallellaan Kereä jonka kasvot olivat piiloutuneet hiusverhon taakse. Poika kohotti aavistuksen verran kulmiaan, ja käänsi päänsä kallelleen toiselle puolelle, kuin olisi yrittänyt eri kuvakulmista nähdä toisen kasvot. Räsynukke näytti muutenkin hieman hämmentyneeltä Keren "piiloutumisesta".
"Olet sinä kyllä kumma demoni, osaat lukea millainen olento on oikeasti, mutta sitten et osaa tulkita itseäsi." Räsynuken ilme näytti kysyvältä, sillä hän ei ymmärtänyt mitä Kere tarkoitti. Enempää tuo ei kyllä jäänyt sitä miettimään, vaan kierähti vatsalleen ja painoi leukansa vasten viileää nurmea, silmät tapittaen ylös Kereen josko sattuisi näkemään naisen kasvot.
"Mikä ihmeen väri? Punainen kyllä on paras väri, mutta miten se nyt tähän liittyy?" Poika virnisti niin että hampaat välkkyivät. Räsynukke näytti nauttivan saamastaan huomiosta, silti hän näytti hieman hämmentyneeltä, kuin olisi ihmetellyt miksei Kere tiennyt asioista.
" Väri sen kertoo. " Räsynukke toisti jälleen ja kallisti päätään. " Sieeelupeerhoseeenn.. " Poika pitkitti sanaa ja hymähti perään, jonka jälkeen kierähti kyljelleen, silmät tuijottivat herkeämättä Keren kasvoja, tai no sitä peittävvää hiusverhoa. " Etkö näe? " Räsynukke kysyi, äänensävy oli hieman apea. Räsynukke kellahti selälleen ja käänsi katseensa Kerestä jonnekkin tyhjyyteen, nosti kättään ja osoitti kapealla sormellaan ylöspäin.
" Tuossa. Punainen on sinun värisi. Kaikilla erilainen on. Sinisiä.. Keltaisia.. Vihreitä.. Ja niiden sävyjä. Kun kuolee, perhonen jää pinnalle maan, ja muuttuu valkoiseksi. Ja sitten ne odottavat että paimen ne hakee. " Räsynukke selitti. " Ja minun työni on se, antaa niille turva ja olla niiden kanssa kunnes ne löytävät omistajansa. Vaikeaa se on. Siksi niin moni mukanani kulkee. Kaaaiikki nämä. " Räsynukke sanoi ja ojensi molemmat kätensä ylös, hymyillen leveästi.

Kere piti Räsystä oikeasti, ei ehkä mitenkään ystävänä saatikka rakastettuna, vaan jollakin hassulla tavalla. Ei Räsystä olisi ystäväksi, ei rakastetuksi, ei edes vihamieheksi, mutta silti olento oli niin puoleensa vetävä, ettei Kere moista ollut aikaisemmin tavannut. Siksi hän jumitti paikallaan edelleen, vaikka varmistui sekunti sekunnilta, että Räsy oli täysi hullu. Suloinen hymy nousi naisen huulille miehen yrittäessä kurkkia Keren pitkän hiusverhon taa tuon kasvoja. Sama suloinen hymy väijyi koko ajan naisen kasvoilla, ja se jos mikä oli epätavallista. Räsyn painaessa leukansa nurmeen, ja kurkistaessaan nyt alakautta Kereä, onnistui mies näkemään naisen siropiirteiset kasvot. Keren huulilla väijyvä hymy syveni, ja silmissä näkyi lämpöä olentoa kohtaan.
Hupsu, tai hullu, aivan sama.
"Sielunperhonen? En olekkaan kuullut moisista. Mitä ne on?"
Kere kysyi aidosti kiinnostuneena, sillä hän ei tajunnut perhosten olevan vain Räsyn mielikuvitusta. Kiinnostuneena neito veti hiukset korvansa taakse paljastaen maidonvaalean ihonsa ja teräväpiirteiset posket. Mielenkiinnolla neito katseli ympärilleen, ja sitten takaisin Räsyyn.
"Mitä punainen väri niinku tarkkaanottaen tarkoittaa?"
Kere pyysi tuota selittämään tarkemmin.