Kim katsoi Ravanaa hihitellen itsekseen, kun vampyyri kietoi kätensä polviensa ympärille ja ryhtyi heijaamaan itseään edestakaisin hyräillen hiljaa jotain kehtolaulua.
”Mutta minä haluan ehdottomasti olla mukana lapsesi nimeämisessä, vaikka löytäisitkin jonkun toisen papin.”
”Minulle ei tulisi mieleenkään hankkia ketään muuta pappia. Jos Sam vain suostuu, sinä saat olla pappina”, Kim hymyili ja puristi toisen käsiä.
”Tuu tuu tupakkarullaa~”, Ravana ei tuntunut selviytyvän järkytyksestään lainkaan vaan keinui edestakaisin lopulta pudoten sohvalta lattialle jääden siihen halaamaan polviaan ”Mistäs tiesit tänne tullaa~”
Kim tyrskähti ja katsoi Keonia.
”Ehkä sinun pitäisi mennä rauhoittelemaan häntä”, nainen nauroi ja tönäisi puolimerenneitoa hellästi kohti vampyyria.

Ravanalta oli ilmeisesti nyrjähtänyt jotain aivoissa kun tuo alkoi laulaa lastenlauluja ja vaikuttaa muutenkin huolestuttavan poissaolevalta. Ei olisi tarvittu edes Kimin pientä kehotusta, Keon oli jo menossa mustatukan luo siinä vaiheessa.
”Ravana?” purppuratukka kysyi hieman huolestuneena, ja tökkäsi miestä.
”Oletko täällä? Ravana?” hän kysyi uudestaan, päästäen sitten harmistuneen inahduksen, ja kiersi toisen kätensä tämän hartioiden ympäri.
”Ethän sinä ole tässä lasta saamassa, yritä nyt ryhdistäytyä!”

Ravana jatkoi keinumistaan ja lauleskelua vielä vähän aikaa Keonin kiedottua kätensä hänen ympärilleen. Kohta hän kuitenkin räpytteli silmiään ja katsoi toista.
”Olisin huolissani jos olisin saamassa lapsen Kimin kanssa”, mies sanoi ja vilkaisi naista, jonka silmäluomet alkoivat painua uhkaavasti kiinni ja pian tämän suunnalta alkoi kuulua kevyttä tuhinaa.
”Hän taitaa olla melko väsynyt”, Ravana naurahti ja nosti naisen nojatuolista syliinsä kantaen tämän vierashuoneeseen nukkumaan. Siihen ainoaan vapaaseen, kun Hotaru oli vallannut toisen.

Peiteltyään Kimin vuoteeseen Ravana palasi olohuoneeseen ja istui sohvalle.
”No siinäpä oli uutinen… En olisi uskonut, että Kim…” mies pudisteli päätään ja kiskaisi Keonin kylkeensä kiinni ryhtyen silittelemään tämän hiuksia.

Kim nukahti lähes huomaamatta nojatuoliin, ja Ravanan viedessä tämän nukkumaan toiseen vierashuoneeseen Keon istuutui sohvalle, jääden odottamaan toisen paluuta. Vampyyri oli niin suloinen ollessaan aivan häkeltynyt, mutta lapsiuutinen oli saanut purppuratukan mietteliääksi muistakin syistä.

Siksi kun toinen palasi ja veti hänet halaukseen viereensä, puolimerenneito nyökkäsi hieman, hieman poissaoleva katse silmissään.
”Niin… Mutta aina tietyssä iässä sitä haluaa perustaa perheen, vakiintua…” hän vastasi hieman hitaasti, hymähtäen hiljaa.
”En minäkään panisi pahitteeksi pientä tytärtä, joskus…” hän mumisi itsekseen, hieman haikeana. Se siitä tuli kun piti oman sukupuolen edustajista, ei pystynyt hankkimaan lasta rakastettunsa kanssa. Voisi ainoastaan adoptoida, mutta mikä todennäköisyys sillä olisi, että Ravana edes suostuisi ajatukseen lapsesta? Tuo ei vaikuttanut kovin lapsirakkaalta – mutta toisaalta ei Keonkaan vaikuttanut, vaikka piti lapsista suunnattomasti. Eikä hän tietystikään ollut heti mukulaa haluamassa, mitä nyt Kimin raskaus oli saanut hänet miettimään asiaa.

”Niin… Mutta aina tietyssä iässä sitä haluaa perustaa perheen, vakiintua…”
”Niinhän se menee. Jotenkin vain… Tuntuu, että jos saa lapsen menettää vapautensa tai jotain”, Ravana totesi huomaamatta Keonin poissaolevuutta.
”En minäkään panisi pahitteeksi pientä tytärtä, joskus…”
Ravana tunsi päässään napsahtavan jotain ja käännähti nopeasti rakkaaseensa päin järkyttynyt ilme kasvoillaan.
”Älä nyt vain sano, että sinulle iski vauvakuume?” hän parkaisi ja löi kätensä otsalleen. Tämä ei ollut mahdollista! Miksi Keonille piti juuri nyt iskeä joku tarve hankkia lapsia tai jotain? Ja millä keinolla tämä niitä meinasi hankkia? Hän ei ainakaan suostuisi kuksimaan yhtään naista, jotta tämä synnyttäisi heille lapsen. Eikä hän ilahtunut ajatuksesta Keonista tekemässä sitä myöskään.
”Haluatko sinä tosissasi lapsen?” hän kysyi yrittäen rauhoittua hengittämällä hitaasti ja syvään.

Keonin olisi pitänyt arvata jo siitä, miten Ravana arveli lapsen riistävän vapauden, että tuo ei innostuisi hänen sanomisistaan. Silti hopeaiset silmät laajenivat lautasen kokoisiksi ja sievempi miehistä perääntyi hieman yhtäkkistä kohtausta säikähtäen.

”E-en, ei minulla mitään vauvakuumetta ole!” hän kiisti nopeasti, painaen katseensa kuitenkin hieman pettyneenä syliinsä. No niin, heillä oli siis hyvin eroavat näkemykset lapsenhankinnan hauskuudesta – se sai hänet jotenkin surulliseksi, vaikka ei hän olisi mennyt lasta etsimään ihan siltä istumalta.

Toisen, rauhallisempaan sävyyn tulevan kysymyksen aikana Keon vilkuili punaisia silmiä silmäkulmastaan, ja punastui sitten vähän.
”En nyt erityisemmin, jos sinä et kerta halua… Se vain tuli mieleeni nyt lastensaannin ollessa esillä…” hän mumisi hiljaa, pystymättä olemaan tässä suhteessa oma jääräpäinen itsensä. Hetken päästä purppuratukka kuitenkin huokaisi, ja katsoi sitten mustatukkaan ymmärrystä aneleva ilme kasvoillaan.
”Mutta… ehkä joskus myöhemmin… kuvittele nyt pieni, suloinen tyttö joka kutsuisi sinua isäkseen ja tulisi joskus näyttämään piirtämäänsä kuvaa, jossa me kaikki olemme, perheenä…”
Puolimerenneito hymyili lammasmaisesti, ja kohautti sitten hartioitaan kuin luovuttaneena.

Ravana kuunteli toista ja raapi sitten päätään. Ei hänellä mitään lapsia vastaan ollut, mutta niistä oli niin paljon vaivaa. Ja hän oli sentään elänyt koko ikänsä vapaana päättämään omista asioistaan.
”Mutta… ehkä joskus myöhemmin… kuvittele nyt pieni, suloinen tyttö joka kutsuisi sinua isäkseen ja tulisi joskus näyttämään piirtämäänsä kuvaa, jossa me kaikki olemme, perheenä…”
Vampyyri katsoi rakkaansa hymyä ja tämän hieman tiukka ilme heltyi.
”Meidän täytyy puhua tästä lisää. Ei minulla ole mitään lapsia vastaan, mutta en vain ole koskaan tullut ajatelleeksi saavani sellaisen itse”, hän lopulta sanoi hymyillen ja nappasi Keonin istumaan syliinsä.
”Kutsuisiko hän sinua sitten äidiksi?” mies virnisti ja suukotti toisen poskea.
”Ja tuota… Minun täytyy ehkä tuoda tämä julki nyt etten tule sitten pimittäneeksi asioita, mutta minun mielestäni lapset kuuluvat avioliittoon eli tuota… ymmärräthän”, hän sanoi punastuen hieman.

”Meidän täytyy puhua tästä lisää. Ei minulla ole mitään lapsia vastaan, mutta en vain ole koskaan tullut ajatelleeksi saavani sellaisen itse”
Keonin hymy kirkastui hieman, kun Ravana ei ollutkaan täysin lapsia vastaan. Kohta hän huomasikin olevansa mustatukan sylissä, ja alkoi nauraa toisen kysymykselle.
”No, minähän se meistä kahdesta mekkoja pidän” hän sanoi, ja alkoi hihittää.

”Ja tuota… Minun täytyy ehkä tuoda tämä julki nyt etten tule sitten pimittäneeksi asioita, mutta minun mielestäni lapset kuuluvat avioliittoon eli tuota… ymmärräthän”
Keon nyökkäsi vakavana, ollen täysin samaa mieltä vampyyrin kanssa.
”Enhän minä tarkoittanut, että nyt heti paikalla pitäisi saada lapsi tänne pyörimään. Sanoin joskus, useampien vuosien päästä, kun kaikki tämä pakolaisuushässäkkä on laantunut ja…”
Puhe katkesi kuin veitsellä leikaten, ja hieman epäilevä ilme ilmaantui hopeisiin silmiin.
”Tuo… Sinä… Eihän…?” hän takelteli punastuen rajusti, ja painoi sitten kätensä suulleen.
”O-oliko tuo epäsuora… kosinta?” hän kysyi silmät lautasen kokoisina, positiivisella tavalla järkyttynyt hymy kummittelemassa suupielissään.

”Enhän minä tarkoittanut, että nyt heti paikalla pitäisi saada lapsi tänne pyörimään. Sanoin joskus, useampien vuosien päästä, kun kaikki tämä pakolaisuushässäkkä on laantunut ja…”
Ravana kuunteli toista hieman harmissaan ettei tämä näyttänyt tajunneen hänen perimmäistä tarkoitustaan. Hänen osaltaan pakolaisuusjuttu oli laantunut jo aikoja sitten, kun hän oli asettunut tänne asumaan.
”O-oliko tuo epäsuora… kosinta?”
Hymy kohosi vampyyrin kasvoille toisen vihdoin tajutessa mitä hän oli tarkoittanut.
”Myönnettäköön, että se oli”, hän sanoi hymyillen, mutta mutristi sitten huuliaan.
”Vai olisitko sinä halunnut, että olisin ollut polvillani?” hän kysyi ja virnisti hieman siirtäen toisen sitten sohvalle istumaan. Mustatukka vajosi lattialle toisen polvensa varaan ja katsoi Keonia hymyillen.
”Tuletko… tuota… vaimokseni?” hän kysyi ja virnisti.

Oli Keonin vuoro olla täysin typertynyt. Hän vain hymyili typerästi, lähes unohtaen hengittää, ja katsoi Ravanaa silmät laajenneina, hokien ”Et voi olla tosissasi” hetkeksi todellisuudesta irtaantuen. Hän palasi takaisin maanpinnalle vasta kun huomasi mustatukan olevan polvillaan edessään, ja päästi pienen, äärimmäisen onnellisen parkaisun kuullessaan kosinnan.

Puolimerenneito heittäytyi heti halaamaan vampyyria, kaataen heidät lattialle, ja alkoi itkeä silkasta onnesta. Avioliitto, se että hän ja Ravana olisivat todistaneet rakkautensa jumalillekin, se kaikki oli aivan liikaa, aivan liian ihanaa! Hän oli jo luullut, ettei koskaan löytäisi pysyvää maallista rakkautta, ja oli itse ajatellut jo viisi vuotta sitten kosivansa Ravanaa, ennen tämän lähtöä, jotta jokin olisi sitonut heidät yhteen, muttei ollut saanut aikaiseksi.
”Typerä! Tietysti! Luulin jo että sydämeni pysähtyy!” hän kiljahteli, ja painoi sitten riemukkaan suudelman vampyyrin huulille.

”Typerä! Tietysti! Luulin jo että sydämeni pysähtyy!”
Ravana naurahti ja kohotti Keonin katsomaan itseään silmiin vaihtaen ilmeensä teeskennellyn vakavaksi.
”Tiedätkös… Meillä on yksi ongelma”, hän sanoi ja vaihtoi ilmeensä pahoittelevaksi.
”Sinä et voi vihkiä itseäsi, joten meidän täytyy käyttää toista pappia”, hän sanoi ja repesi nauramaan kaapaten toisen tiukasti syliinsä.
”Tuosta tulikin mieleeni… Meidän täytyy löytää sitten zorybeismin pappi jostain, koska sinä tosiaan et voi vihkiä itseäsi”, hän sanoi heijaten toista sylissään silmät onnesta säkenöiden. Hänenkin mieleensä oli tullut kosia toista ennen lähtöään, mutta hänelle oli tullut äkkilähtö, joten hän ei ollut ehtinyt.
”Odotahan tässä hetki”, hän sanoi muistaen asian, jonka oli jo tyystin unohtanut. Mies ryntäsi makuuhuoneeseensa ja palasi hetken kuluttua kädet selkänsä takana.
”Olin miltei unohtaa ostaneeni tämän viisi vuotta sitten ennen lähtöäni, koska luulin ehtiväni tehdä tämän silloin”, mies sanoi hymyillen ja ojensi Keonille avonaisen rasian, jossa kimalteli pienellä timantilla koristettu hopeinen kihlasormus.

Keon repesi nauruun, pudistellen päätään niin että letit heiluivat villisti puolelta toiselle.
”En tietystikään voi vihkiä itseäni!” hän totesi, vakavoituen sitten.
”Begeerten nimeen, mistä me löydämme papin…” mies mietti sitten, tajuten kuinka vähän Kimin mafiassa oli pappeja ollut, ja kuinka hän ei tiennyt heistä yhdenkään olinpaikkaa.

Lettipää oli onnensa huipuilla ollessaan kultansa sylissä, mutta jäikin yhtäkkiä jätetyksi yksin olohuoneen lattialle istumaan – mutta hetkisen odotus toi palkinnon, ja hopeasilmät levisivät hänen nähdessään kauniin sormuksen.
”Oi, se on kaunis…” mies sopersi, ja ihasteli sormusta.
”Mutta minulla ei ole sormusta sinulle…” hän surkutteli sitten, harmistuneen näköisenä.

”Mutta minulla ei ole sormusta sinulle…”
”Ei se haittaa. Me voimme ostaa sen myöhemmin”, Ravana sanoi ja tarttui Keonin käteen sujauttaen sormuksen tämän nimettömään.
”No, kerrohan haluatko pitää oman sukunimesi vai ottaa minun?” hän kysyi virnistäen pienesti.

Kim havahtui unestaan vierashuoneessa ja nousi ylös tokkuraisena. Hänellä ei ollut hajuakaan missä hän oli ja unenpöpperössä hän ei tajunnut tutkailla ympäristöäänkään saadakseen olinpaikkansa selville. Nainen käveli ovelleen ja avasi sen löytäen itsensä käytävästä. Hän asteli käytävää eteenpäin ja saapui ovelle. Hän avasi oven ja astui sisään toivoen löytävänsä huoneesta jonkun. Hetken ympärilleen katselun jälkeen hän havaitsi Hotarun huoneessa ja nojautui seinään.
”Hei… Missä minä olen?” hän kysyi mieheltä räpytellen silmiään.

”No, kerrohan haluatko pitää oman sukunimesi vai ottaa minun?”
Keon mietti asiaa hetken, mutta tuli siihen tulokseen ettei tiennyt. Jinan ei kuulostanut hyvältä hänen etunimensä kanssa, mutta tietysti hän halusi sen sukunimekseen!
”Ehkä… yhdistelmäsukunimi.” hän totesi sitten, nyökäten vielä sanojensa varmuudeksi.


Hotaru oli omassa huoneessaan hieman tympääntynyt, koska joutui pysyttelemään talossa vielä pitkään, voimatta mennä metsästämään itselleen panokaveria. Seksiriippuvaisen mielenlaatunsa takia hän oli sitten päätynyt hetken tylsistymisen takia runkkaamaan, ja istui sängyllään silmät kiinni puristettuina, syvällä fantasioissaan kun Kim hoiperteli sisään. Vampyyri ei huomannut naista lainkaan, vaan mumisi itsekseen:
”Senkin lutka, kun lähdit toisen matkaan… Ansaitset tämän, ei se ollut tarpeeksi veljesi kanssa…”
Kukaan ei varmaan haluaisi tietää, mitä mustatukka tarkalleen ajatteli, mutta kohta tuo lopetti kätensä liikkeen huokaisten tuskin kuuluvasti ”Aether” – ja tuolloin mies sattui katsomaan sivulleen, nähden punatukan nojaamassa seinään.

”Eikö tässä talossa saa rauhassa runkata?” hän kysyi heti hyvin pisteliäästi, ja sulki housunsa, kellahtaen sängylle selälleen ja roikottaen päätään reunan yli, katsellen Kimiä karvaanpunaisilla silmillään.
”Ja olet Ravanan huorattomassa kartanossa – eikö seikka teekin hyvin sairaaksi?” tuo kysäisi sitten naurahtaen kylmästi.

”Yhdistelmä kuulostaa hyvältä”, Ravana sanoi hymyillen ja pörrötti toisen hiuksia. ”Miten pian me haluamme kertoa tästä muille?”

Kim tuijotti hetken itsestään nautiskelevaa miestä ja jätti tuon toimet sitten omaan arvoonsa. Hänen päänsä oli jostain syystä aivan sekaisin eikä hän saanut millään mieleensä kuka tuo mies oli vaikka tutulta näyttikin.
”Ja olet Ravanan huorattomassa kartanossa – eikö seikka teekin hyvin sairaaksi?”
Nainen ei millään saanut päähänsä kuka oli Ravana ja päätti astella tuon tuntemattoman miehen luo ja istuutua tämän viereen sängylle.
”Kuka on Ravana?” hän kysyi nostaen kätensä otsalleen.
”Ja kuka sinä olet?” hän kysyi tutkien miehen kasvoja ja oikoen samalla lyhyttä hamettaan.

”Emme nyt ihan heti…?” Keon kysyi, hymyillen lämpimästi.
”Pitää ensin itse päästä yli järkytyksestä.”

Hotaru katseli Kimin hoippumista, ja virnisti tämän tullessa lähelle. Pitkä, luurankomainen mies nousi seisomaan, virnuillen kylmästi, ja tajusi samalla että nainen oli täysin unohtanut itsensä ja kaiken muun.
”Oh, vain mies joka riutuu, kun ei ole päässyt toteuttamaan luontaisia tarpeitaan vähään aikaan” hän totesi, silittäen hieman punaisia hiuksia. Ei hän yleensä naisista välittänyt, joku hupakkohan oli vienyt hänen ensirakkautensakin, mutta niin puutteessa oleva, pelkällä omankädenoikeudella kovin monta päivää kituuttanut vampyyri ei jaksanut olla kovin nirso.
”Noin sievä nainen voi kaiketi auttaa…?” hän kysyi sitten, tarttuen Kimin toisesta kädestä ja kumartuen hitaasti kohti tämän kaulaa – yksi puraisu ja hän voisi halvaannuttaa tämän, tehdä mitä mielii ja sitten viedä takaisin toiseen vierashuoneeseen ja pistää kaiken sairauden piikkiin. Ei hän tiennyt mitään mistään Sameista, eikä raskaudesta, ja oletti ettei voisi saada liian pahaa rangaistusta.

”Niin, eihän sillä kertomisella ole mitään kiirettä”, Ravana myöntyi ja suukotti toisen huulia.
”Mennään juomaan jotain tämän kunniaksi”, hän sanoi ja vei kädestä pitäen toisen keittiöön.

”Oh, vain mies joka riutuu, kun ei ole päässyt toteuttamaan luontaisia tarpeitaan vähään aikaan”
”Tarpeita?” Kim ei ymmärtänyt laisinkaan mistä toinen puhui. Joku tämän tarve oli täyttämättä. Oliko tällä nälkä tai jotain?
”Noin sievä nainen voi kaiketi auttaa…?”
”Miten?” kyllä punapää auttaisi jos vain osaisi. Tottahan toki hän halusi auttaa kaikkia, joita pystyi. Mistään mitään ymmärtämättä hän taivutti kaulaansa antaen toiselle esteettömän pääsyn vaalean ihon kimppuun.

Hotaru kumartui ja sipaisi huulillaan Kimin kaulaa, päättäen sittenkin olla purematta tätä. Toinen oli niin sekaisin, että hänen ei tarvitsisi, tämä suostuisi mihin vain ilman vippaskonstejakin! Hontelot kädet valuivat naisen selkää pitkin tuon takapuolelle, ja vampyyri virnisti.
”Etkö jo arvaa miten voit auttaa?” hän naurahti, ja painoi punatukan sitten yllättäin seinää vasten, virnistäen kahta kauheammin.
” Oletkos sinä edes Kim? Ilahduttava yllätys tämä kyllä…”

”Etkö jo arvaa miten voit auttaa?”
Kimin pää alkoi pikkuhiljaa selvitä, mutta hän ei vieläkään ymmärtänyt mitä oli tapahtumassa. Nainen vain istui sängyllä hymyillen typerästi tuijottaen vampyyrin kasvoihin.
” Oletkos sinä edes Kim? Ilahduttava yllätys tämä kyllä…”
Tuntiessaan selkänsä seinää vasten ja nähdessään toisen kamalan virneen punapää lopulta tajusi kuka oli, missä oli ja mitä tuo toinen oli tekemässä.
”NÄPIT IRTI MINUSTA SAASTA!!” nainen huusi niin kovaa kuin tästä ääntä lähti ja rupesi rimpuilemaan toisen otteessa. Hetken yrityksen jälkeen hän sai magiastaan kiinni ja heitti polttelevia kipinöitä kohti miehen kasvoja.

”Tiedätkö… Minä olen onnellinen”, Ravana hymyili kaataen viiniä toiseen ja verta toiseen lasiin ojentaen sitten viinilasin Keonille.
”Mieti nyt, sinä olet nyt minun sulhaseni. Vai haluatko kenties olla morsian?” vampyyri naurahti ja siemaisi lasistaan samalla hetkellä, kun Hotarun huoneesta alkoi kuulua karmeaa huutoa. Mies pudotti lasin säikähdyksestä lattialle ja se pirstoutui tuhansiksi palasiksi lattialle leviävän veren sekaan. Pian mies sai jalat alleen ja riensi toisen vampyyrin huoneeseen pää kolmantena jalkana. Hän räväytti oven auki ja jäi tuijottamaan silmät lautasen kokoisina huoneessa käytävää tappelua.

”Minäkin olen hyvin onnellinen” Keon mutisi vastauksensa, ja hörppäsi viinilasistaan. Hän naurahti kirkkaasti kysymykselle, ja pudisti päätään huvittuneena.
”No, sulhanenhan minun pitäisi olla, mutta jos välttämättä haluat morsiamen, sekin onnistuu” hän vastasi pilke silmäkulmassaan.
Purppuratukka säikähti karmivaa huutoa ja rääkynää, ja joutui hypähtämään kauemmas ettei saisi verta sukilleen Ravanan lasin pudotessa. Mies lasketti omansa pöydälle ja imi verestä kaiken veden, jotta lattiaan ei tulisi ikuista tahraa vaan siivottavana olisi vain hiutalekasa, ja juoksi sitten vampyyrin perään kohti Hotarun huonetta.

Juuri kun Hotaru oli pääsemässä pitämään hauskaa, hän sai huomata Kimin palanneen järkiinsä. Kipinäkuuro poltteli kasvoilla, ja rääkäisten hontelo vampyyri tönäisi naisen väkivaltaisesti seinää vasten pitkät kynnet tämän ihoon naarmut raapien, ja rysähtäen itse lattialle kyljelleen, kädet kihisevälle iholle painettuina. Tuskaisa valitus valui kapeilta huulilta taukoamattomana tulvana, kunnes tämä huomasi oven avautuvan. Pystymättä sillä hetkellä avaamaan silmiään katsoakseen kuka tai keitä huoneeseen oli tullut, mustatukka oletti kyseessä olevan Ravanan tai Keonin, ja kierähti sängyn alle, vaieten täysin vaikka se oli hankalaa. Tuli ja aurinko, niitä kahta kohtaan hän oli aivan liian herkkä, ja ei edes halunnut ajatella kuinka pahat palovammat oli saanut vaivaisista kipinöistä.

”Kim! Oletko kunnossa?” Keon parkaisi ja ryntäsi punatukan luo, katsoen huolestuneena josko tämä olisi vahingoittunut, ja kirosi mielessään sitä ettei Rakesh eikä Kuno ollut saatavilla juuri kun parantajia eniten tarvitsi.
”Minä tiesin, ettei olisi hyvä idea laittaa Hotarua viipymään yhtään pidempään, se on yksi hullu…”

Ravana näki Hotarun vilahtavan sängyn alle ja kun hän näki Keonin menevän huolehtimaan Kimistä päätti hän aloittaa toisen vampyyrin metsästämisen.
”Hotaru, tule pois sieltä. Sinun on aivan turha piileskellä siellä”, mies sanoi ja nosti päiväpeiton helmaa nähdäkseen toisen.
”Kuinka sinä kehtaat tehdä hänelle noin?” hän ärähti hiljaa sängyn alla makaavalle miehelle.

”Kim! Oletko kunnossa?”
Nainen nyökkäsi täristen hieman ja kiittäen mielessään Begeerteä siitä, että tuli ajoissa järkiinsä.
”Begeerten tähden”, hän mumisi hiljaa ja painoi kasvonsa käsiinsä painaen sitten kätensä vatsalleen. Hänen täytyisi päästä parantajan luo heti, kun saapuisi ilmalaivalle tarkistuttamaan, että kaikki oli varmasti kunnossa. Tärähdys hänen osuessaan seinään oli kuitenkin ollut kova.

Hotaru oli perääntynyt aivan seinän viereen, mahdollisimman kauas sängyn reunasta. Häneen sattui jumalattoman paljon, ja vampyyri tosiaan pelkäsi silmiensä puolesta – vaikka toisaalta, verellä ja levolla hän varmaan paranisi entiseen kuntoonsa ennemmin tai myöhemmin. Tällä hetkellä kuitenkin tuntui lähes siltä, kuin pysyvää vahinkoa olisi tapahtunut, ja siksi mustatukka sähähti kuullessaan Ravanan vaatimukset ja kysymykset – mutta ynähti heti perään kivusta.
”Hän tuli tyrkyttämään itseään” mustatukka kähähti, kokeillen nyt hyvin varovaisesti avata silmiään. Oikea avautui ja näki, mutta vasemman luomeen sattui helvetillisesti, joten sen hän piti kiinni.

Kompromissin oman piilossapysymishalunsa ja Ravanan määräyksen välillä tehden Hotaru ryömi aivan sängyn reunalle, sen alla silti pysyen, ja vilkaisi laumanjohtajaan toisen silmän päällä kättä pitäen ja kasvot monilla pienillä palovammoilla.
”Ja kun tämä paikka on näin huoraton samalla kun joutuu katselemaan naamaa, joka muistuttaa ihan liikaa erään toisen omaa, sitä alkaa olla epätoivoinen!”

Punatukan käden painuessa tämän vatsalle Keonin katse singahti siihen, ja kauhistus valtasi hänen mielensä.
”Voi ei… Kaikkien jumalien tähden, sinut pitää saada parantajalle.”

”Hän tuli tyrkyttämään itseään”
’Vaikea uskoa’ Ravana ajatteli, mutta jätti ajatuksensa omikseen, koska halusi saada tuon toisen nyt ihmisten ilmoille puisen huonekalun alta.
”Ja kun tämä paikka on näin huoraton samalla kun joutuu katselemaan naamaa, joka muistuttaa ihan liikaa erään toisen omaa, sitä alkaa olla epätoivoinen!”
”Minä hommaan sen huoran sinulle! Pysy nyt kuitenkin siihen asti housuissasi”, vampyyri ärähti.
”Kehtaatkin. Raskaana oleva nainen vielä…” mies sanoi hiljaa, mutta kuitenkin niin kuuluvasti, että Hotaru varmasti kuuli sen.

”Voi ei… Kaikkien jumalien tähden, sinut pitää saada parantajalle.”
”Sitä minäkin tässä mietin”, Kim sanoi kyynelet kohoten hiljaa silmiinsä. Juuri kun hän oli ehtinyt tottua ajatukseen siitä, että hän ja Sam saisivat lapsen hänen täytyi jo pelätä menettävänsä se.
”Jotenkin toivon, että Rakesh olisi täällä nyt. Hän ainakin tietäisi mitä tehdä”, nainen sanoi ja nojasi otsansa Keonin olkaan hakien tästä tukea.

Hotaru olisi nyrpistänyt nenäänsä, jos olisi palovammoilta pystynyt. Hän tiesi, ettei yksi huora saanut häntä heti rauhoittumaan – ehkä hänen pitäisi tällä kertaa oikeasti yrittää hillitä himonsa, vaikka se niin kovin vaikeaa olikin? Jotenkin… Keon vain oli liikaa, toi liikaa himon sävyttämiä muistoja mieleen.

Karvaanpunainen silmä levisi viirusta palloksi, ja vampyyri ähkäisi epäuskoisesti.
”Raskaana? Raskaana?! Mitä vittua! Miksi kukaan ei kertonut aiemmin” hän sylki sanat suustaan, hieman lisää sängyn alta ulos tullen.
”En minä paksuna olevia naisia yleensä vokottele. Saatana!” tuo kirosi vielä lisää, ja katsoi sitten Ravananaa epätoivoinen katse silmissään.
”Ei perkele, ei ollut tarkoitus…” hän mumisi vielä, toivoen ettei ollut aiheuttanut suurta vahinkoa tönäisyllään. Ei sillä että hän kakaroista tai semmoisesta välittäisi niin paljoa, mutta moinen teko merkitsisi hengenlähtöä.

Keon, joka oli pudistellut hetki sitten päätään huolestuneena sängyllä, pomppasi yhtäkkiä pystyyn sängyn reunalle ja katsoi hopeasilmät raivosta leiskuen mustatukkaa. Hänestä uusi elämä oli pyhä asia, eikä hän voisi ikinä antaa anteeksi Hotarulle edes sitä, että tuo oli saattanut mahdollisesti vaarantaa vauvan terveyden. Ei sillä että hän muutenkaan olisi pitänyt luurankomaisesta ilmestyksestä.

Kiukusta pihisten tuo riuhtaisi kärsineen miehen korvista pitäen enemmän ulos sängyn alta, ja välittämättä kivun parkaisusta potkaisi tämän kasvoja niin lujaa kuin jalasta lähti, laskeutuen sitten alas tahallaan toisen vatsaa toisella polvellaan teloen, ja vetäisi aina mukana kulkevan puukkonsa tupestaan.
”SENKIN ILJETYS!” mies karjaisi, ja löi pitkän terän Hotarun kaulasta läpi.

Hetken ajan karvaanpunaisissa silmissä oli lasittunut katse, mutta mustatukan kaulasta nousi kielivä sumuhaituva, joka kertoi tämän saaneen pelastettua itsensä viime hetkellä. Riuhtaisten itsensä sivulle vampyyri pakeni kuolemaa, ja vajosi sitten kyljelleen, koristen hieman. Keon katsoi tätä murhanhimoisesti, kirahtaen hiljaa kuin aikoen hyökätä tämän kimppuun uudestaan.

”Raskaana? Raskaana?! Mitä vittua! Miksi kukaan ei kertonut aiemmin”
”Et kysynyt”, Ravana tokaisi ollen kuitenkin huolissaan laumalaisestaan, sillä tätä tarvittaisiin vielä Bijoun löydyttyä.
”En minä paksuna olevia naisia yleensä vokottele. Saatana!”
”Voisit muutenkin yrittää olla käymättä käsiksi keneenkään kuka ei sitä halua”, vampyyri sanoi pudistellen päätään rauhallisesti. Hän istahti puolen metrin päähän Hotarusta ja katseli tätä sieltä punaisilla silmillään.
”Ei perkele, ei ollut tarkoitus…”
Ravanan oli pitänyt sanoa, että hän tiesi ettei toisella ollut mitään haluja vahingoittaa Kimin lasta, mutta hän ei ehtinyt Keonin napatessa toiminnan itselleen.

Vampyyri katsoi järkyttyneenä toisen raivoamista ja pieni parahdus pääsi tämän huulilta toisen iskiessä veitsensä hänen lajitoverinsa kurkun läpi. Osittain onneksi, osittain harmiksi Hotaru kuitenkin pääsi pakoon tappavaa terää ja siirtyi kauemmas.
”Keon!” Ravana huusi käskevään sävyyn puolimerenneidolle, kun tämä kirahti aikoen ilmeisesti lyödä toista veitsellään uudestaan. Vampyyri ei ollut koskaan käyttänyt tuota julman komentavaa äänensävyä Keoniin, mutta se vain tuli päällimmäiseksi, kun piti saada joku tottelemaan pikaisesti.
”Häntä ei saa tappaa”, mies sanoi ja siirtyi sitten Hotarun viereen kääntäen tämän selälleen.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi tutkien palaneita kasvoja.

”Keon”, Kim sanoi hiljaisella äänellä sängyltä ja tarttui puolimerenneidon käteen.
”Me tarvitsemme häntä vielä. Ymmärräthän”, hän sanoi ja veti toisen luokseen.

Hotarulta jäi kommentoimatta se, miten Kim oli vaikuttanut erittäin potentiaalisesti halukkaalta, kun hän joutui Keonin hyökkäyksen kohteeksi, ja lopulta päätyi tosiaan korisemaan puolen metrin päähän hurjistuneesta purppuratukasta. Isku kaulalle tuntui, vaikka hän oli muuttunut sumuksi, ja mieheltä katosikin kohta ääni kokonaan.

Keon ei välittänyt sillä hetkellä yhtään ajatella, ettei ollut ollenkaan oman itsensä näköinen silmittömän raivokas irve kasvoillaan ja hiukset sikin sokin lennelleinä, verenhimoisesti veistään puristaen. Viimeinkin viha ja inho olivat ylittäneet sen, missä määrin hän pelkäsi Hotarua, mutta uusi tappoyritys jäi tekemättä kun hopeasilmä kuuli Ravanan terävän, käskevän äänen.

Se oli kuin lyönti puolimerenneidon kasvoja vasten. Hän katsoi silmät suurina, hieman säikähtäneenä mustatukkaan, ja valahti polvilleen, käsittäen nyt että oli melkein tappanut jonkun. Ei, ei hän mikään tappaja ollut, vaikka oli mustamaalannut muita ja ollut muutenkin julma kanssaeläjiään kohtaan. Kohta hän tunsi lämpimän käden omassaan, ja antoi Kimin vetää itsensä vastustelematta viereensä. Hän nyökkäsi sulkien silmänsä tämän sanoille, ja painoi kevyesti päänsä vasten tämän olkapäätä.
”Hänet pitäisi tappaa… Jos hän olisi tehnyt sinulle saman kuin minulle…” lettipää mumisi, yhä vihaisesti, mutta syvään hengitellen ja itseään rauhoitellen.

Hotaru taas ynähti ääneti tullessaan käännetyksi selälleen, ja huomasi katseen kohdistamisen Ravanan kasvoihin olevan yllättävän vaikeaa. Jotain oli mennyt rikki kaulan sisällä, jotain mitä hän ei ollut aivan ehtinyt muuttaa sumuksi ennen kuin veitsi oli osunut. Hän olisi naurahtanut sarkastisesti kysymykselle, jos ääntä olisi tullut – nyt hän vain makasi suosiolla hengittämättä, virnistäen heikosti palanut huuli pahannäköisesti venyen, ja muodosti sitten ääneti huulillaan tasan yhden sanan:
”Verta.”

”Hänet pitäisi tappaa… Jos hän olisi tehnyt sinulle saman kuin minulle…”
Kim kohotti kulmiaan.
”Mitä hän teki sinulle?” hän kysyi silittäen pienesti toisen hiuksia yrittäen rauhoittaa tätä. Hänen teki niin mieli vain tappaa tuo maassa makaava vampyyri, mutta hän päätti jättää sen myöhemmälle.

Ravana tuijotti toisen kasvoja omilta kasvoiltaan heijastuen huoli. Hän luki huulilta sanan ja riensi keittiöön pää kolmantena jalkana. Jos hän ei olisi tarvinnut tuota miestä vielä hän ei olisi vaivautunut pelastamaan tämän henkeä, mutta nyt oli pakko, Hotarun täytyisi pysyä hengissä niin kauan kunnes Bijou löytyisi ja tulisi heidän kuultavakseen. Vampyyri kaivoi kaapista kolme verellä täytettyä viinipulloa ja riensi sitten takaisin vierashuoneeseen. Hän avasi yhden pulloista ja kaatoi verta Hotarun raollaan olevien huulien välistä. Kun toisen nieluun oli kadonnut sen verran verta, että mies uskoi tämän voivan juoda itsekin hän laittoi pullot tämän viereen ja riensi Keonin luo.
”Anteeksi, että ärähdin sinulle”, hän sanoi hiljaa ja suukotti toisen huulia.
”Minä rakastan sinua”, mies kuiskasi toisen korvaan ja veti tämän syliinsä.

”Mitä hän teki sinulle?”
Keon katsahti Kimiin ilme hyvin vaikeana, ja antoi sitten päänsä vajota riippumaan alaspäin.
”Se… on pitkä juttu” hän vastasi sitten hyvin vastentahtoisesti, huokaisten hiljaa.
”Mitä voisit uskoa tuon saastaisen olennon voivan tehdä?”

Hotaru nieli veren, tuntien suloisen maun jo helpottavan oloaan, vaikka nieleminen sattuikin. Hän pystyi pian juomaan itse, ja veti kaikki kolme pulloa yhdeltä istumalta, vaikka oli tottunut juomaan vähemmän kerralla. Siksi veren tuoma lämpö ja ihmismäisempi, elävämpi olemus tuntuivat vierailta, ja mustatukka nousi istumaan seinää vasten, katsellen kauempaa kolmea muuta palovammat parantua kohisten.

Keon hymyili hieman pahoittelevasti, ja vastasi Ravanan suudelmaan.
”Ei, minun ei olisi pitänyt menettää itsehillintääni… ei edes tuon saastan takia.”
Lettipää ei voinut hillitä itseään sylkäisemästä lisähuomautusta ulos, mutta vilkaisi samalla kyseessä olevaa saastaa. Tuo näytti huomattavasti vähemmän inhottavalta nyt kun kalmankalpea iho oli ottanut suuresta verimäärästä väriä itseensä, ja muutama verikyynel oli kihonnut suljetun silmän alta valumaan poskelle.

”Olen pahoillani…”
Hotaru itse yllättyi varmaan eniten käheästi kuiskauksestaan, mutta hänen ihmismäisempi ja tunteellisempi puolensa oli herännyt veren myötä – yleensä kun vampyyri joi mahdollisimman vähän kerrallaan, ettei hänen tarvitsisi tuntea oloaan liian eläväksi.
”Kaikesta. Silloin olin juonut känniläisen verta… etkä tiedä miten paljon loppujen lopuksi näytät Aetherilta, Keon…” tuo mumisi hiljaa, painaen päänsä kuin häpeissään. Keon vain tuijotti toista silmät selällään, muttei saanut sanaakaan sanotuksi järkytykseltään kun äkilliseen tunteellisuuspuuskaan joutunut mies katsoi Kimiin.
”Toivon ettei vauvallesi tapahtunut mitään. Oikeasti, anteeksi. Minun pitäisi ehkä itse mennä ja jäädä odottamaan aamua” mustatukka mumisi vielä lisää, nousten haparoivasti seisomaan.
”En minä tiedä enempää, kuin että karkumatkalla kuollut haltia sanoi nähneensä tämän… yöperhosen aina Bijoun lähellä, ja jäljittänyt sitä linnalle asti.”
Niine hyvineen hämähäkkimäinen mies lähti hoippumaan ovea kohti, kuin aikoen todella mennä ulos, jäädäkseen odottamaan auringon syleilyä. Veri oli herättänyt kuolleesta jotain, mitä tuo oli pitänyt kauan poissa – paljon katumusta ja inhimillistä hyvyyttä.

”Mitä voisit uskoa tuon saastaisen olennon voivan tehdä?”
Kimin päässä ravasi miljoona vaihtoehtoa mitä tuo olisi voinut tehdä ja lopulta hän tyytyi vain nyökkäämään.
”Ymmärrän”, hän sanoi hiljaa ja vilkaisi vertajuovaa vampyyria.

”Ei, minun ei olisi pitänyt menettää itsehillintääni… ei edes tuon saastan takia.”
”Kultapieni, se on ymmärrettävää”, Ravana kuiskasi ja suukotti toisen huulia uudestaan kääntyen hänkin sitten toisen verenimijän suuntaan.

”Olen pahoillani…”
Ravana meinasi saada sydänkohtauksen ja tuijotti silmät lautasen kokoisina toista. Oliko tällä kaksoispersoona tai jotain? Ensin tämä oli virnuileva toisia raiskaava idiootti ja hetken kuluttua vaikutti oikeasti katuvan tekojaan.
”Kaikesta. Silloin olin juonut känniläisen verta… etkä tiedä miten paljon loppujen lopuksi näytät Aetherilta, Keon…”
Vampyyri kelasi mielessään muistoja, jotka oli nähnyt aiemmin tuon toisen kaltaisensa pään sisällä ja muisti nyt todellakin sekavan tilan, jossa tämä oli ollut vaikkei se tietenkään ollut oikeuttanut tätä tekoon, jonka oli tehnyt.
”Toivon ettei vauvallesi tapahtunut mitään. Oikeasti, anteeksi. Minun pitäisi ehkä itse mennä ja jäädä odottamaan aamua”
Kim kohotti kulmiaan, mutta ei saanut sanaakaan suustaan ollessaan niin yllättynyt toisen käytöksestä. Ravanakin katsoi toista vampyyria jo jokseenkin hyväksyvästi tämän pyydettyä kaikilta anteeksi.
”En minä tiedä enempää, kuin että karkumatkalla kuollut haltia sanoi nähneensä tämän… yöperhosen aina Bijoun lähellä, ja jäljittänyt sitä linnalle asti.”
Ravana jäi tuijottamaan toisen menoa tyhmänä, mutta Kim sai jalat alleen ja tarttui Hotarun käteen lempeästi.
”Sinulla ei ole mitään tarvetta lähteä käristämään itseäsi. Minä olen ainakin antanut kaiken anteeksi. Älä vaivaa tällä päätäsi”, hän sanoi lempeä hymy huulillaan ja veti vampyyrin halaukseen.
”Sinä olet pohjimmiltasi aivan hyvä mies. Älä tee mitään pahaa itsellesi”, nainen sanoi ja irrottautui toisesta hymyn ollessa jotenkin pelottavan äidillinen, raskaus oli todella muuttanut Kimiä jotenkin.