Taku

Samuelin kieltäytyessa Bronzen ehdotuksesta, neito tuhahti. Ei kuitenkaan tarkoituksella, se tuli kuin itsestään. Hetken hän häpesi tuhahteluaan, mutta keskittyi sitten kuuntelemaan toisia. Bronzen kysyessä, oliko neidon vointi parempi, Taku nyökkäsi hymyillen. Olihan se parempi, mutta ei siltikään paljoakaan parempi. Olo pareni päästyään pois tuolta ihmis rysästä. Kun Samuel ehdotti Oreum-paikkaa, josta tyttö ei ollut ikinä kuullut, neito käänsi katseensa Bronzeen, mitä mieltä tuo olisi. Kun idea sopi tuolle, Taku hymyili taas, käänsi päänsä Samuelin puoleen nyökäten varmasti. Olisi ihana päästä pois täältä, vaikka sitten johonkin uuteen paikkaan. Niin mustatukka ajatteli. Hänen katseensa hakeutui paikallaan olevaan Bronzeen. Miehen sanojen jälkeen neito itsekkin käänsi katseensa kylään päin, nousten nopeasti ylös. Hän astahti muutaman askeleen taakse päin, yhä katse kylässä.
"Lähdetään."
Hän sanoi ääni hiljaisena ja totisena. Oikeasti tuota pelotti. Todella paljon. Ei oman nahkansa puolesta, ei, vaan Bronzen ja Samuelin. Neito tahtoi, että tämä kaikki olisi ohi, olisi ollut vain jotain pahaa unta, mutta ei. Se jatkui. Taku hengitti hetken syvään, kääntyen toisteen puoleen.

//Sry kesto, inspis on hukassa pahan kerran, ja aikas kökköö muutenkin.//

Samuel ojensi kaksikolle kuin tarjottimella aidoimman ja sydämellisimmän hymynsä. Hän kuitenkin oli nyt alkanut ajatella, että ehkä olisi paras seurata nyt tätä tietä joka pakotti hänet kulkemaan näiden kahden kanssa samoissa suunnissa, kuin poistua vähin elein paikalta, jota alunperin oli ajatellut.

"Emme halua heidän saavan meitä kiinni, joten odottakaa hetki niin katson ettei niin pääse käymään. Mutta haluaisin, että mieluummin ette katsoisi, miten sen teen, joten jospa lähtisitte edeltä idän suuntaan"?" hän nyökkäsi päätään poispäin merestä, työnsi toisen kätensä taskuun ja toisen piti kämmen avoimena näkyvillä.
"Ja turha minusta on huolehtia jos sellaista päähänne pälkähtää, en todellakaan ole sitä tyyppiä, joka antaa iskun osua jos vaikka turpiinsa kerjäisinkin", hän lausahtaa sitten hymyilee melkein pehmeästi.

Odottamatta vastausta hän kääntyi, käveli kymmenisen askelta kohti pientä kaupunkia, kumartui ja painoi toisen kätensä maahan. Vaikka kaksikko olisi jäänytkin katsomaan, pitkä takki ja leveät hartiat peittäisivät heidän näkökenttänsä mitä siihen tuli, mitä Samuelin kädet tekivät.

Mies sulki silmänsä ja otti toisne kätensä taskustaan, kädessään yksi useammista piilotetuista puukoistaan. Sillä hän rapsutti maata hieman, siloitti toisella kädellään ja piirsi siihen jotain ja asetteli jalkojensa juuresta esiin potkimiaan pikkukiviä määrättyyn järjestykseen silmiään avaamatta. Kun kuvio oli valmis hän alkoi hymistä loitsua, eikä kokemuksen vuoksi yksikään virhe päässyt karkaamaan noituuden loitsuun.

Kun Samuel nousi ylös ja lähti kaikessa rauhassa hölkkäämään itää kohti, näytti siltä, kuin hänestä olisi lähtenyt kolme kopiota kaikkiin ilmansuuntiin. Yksi niistä kuului vieläpä huutavan jotain karkealla äänellä, toinen nilkutti, kolmas juoksi kuin vesikauhuinen koira. Hän itse oli näin vähiten huomiota herättävä hahmo.
"Antaa heidän olettaa, että te kaksi olette päässeet jo pakoon. Mutta tuo ei kauaa kestä, joten toivoisin joka tapauksessa, että pitäisimme jonkin verran kiirettä..." mutisee puoliksi itselleen.

Taku oli halukas lähtemään, hyvä. Samuel ei ollut halukas lähtemään, paha.
"Hei, tule nyt. Parempi olla leikkimättä mitään sankaria."
Bronze puuskahti hieman ja risti kätensä rintakehälleen, katsoen sitten vähän kylään. Heillä olisi mukava etumatka, mutta tässä kykkimällä se kutistuisi olemattomiin. Bronze olisi halunnut raahata Samuelin, mokoman itsepäisen jäärän, mukaansa, mutta sen verran kunnioitti uutta ystäväänsä, että antoi tuon taituroida rauhassa ja katsoi vielä toiseen suuntaankin, kerta niin miekkonen oli pyytänyt. Bronze pudisteli päätään.
"Mitä ikinä teetkin, pidä kiirettä."
Puolihaltia mumisi ja vielä putsasi hieman mutaa vaatteistaan. No, ainakaan Bronzella ei ollut ihan niin hienoja vaatteita, kuin yleensä. Matkaa varten oli hyvä laittaa hieman keveämmät ja vähemmän tärkeät vaatteet, mutta ei puolihaltia silti halunnut niitä liata.
Bronze nojasi hieman puuhun ja katsahti Takua.
"On yllättävää, että tapasimme täällä uudelleen. Viimeksi olimme Mirassa ja nyt tuhansien kilometrien päässä. Outoa, eikö? Olisiko kenties kohtaloa."
Bronze naureskeli, piilotellen kasvojaan hihansa taakse. Bronze oli kyllä aidosti hämillään, että he tapasivat uudelleen jossain näin kaukana. Tavallisesti puolihaltia ei uskonut kohtaloon tai sellaiseen, mutta juuri nyt, se tuntui hyvinkin uskottavalta.
Samuelin äänen kuullessaan, Bronze katsahti taas ystäväänsä vähän alta kulmien.
"Sinä olet hyvin erikoinen mies, Samuel."
Bronze mutisi ja lopetti nojailunsa. He olivat kuluttaneet liikaakin aikaa tässä oleskellen, joten ehkä he vihdoinkin voisivat lähteä. Mutta jostain syystä Bronzella oli hyvä tunne tästä kaikesta. Heillä kaikilla oli omat erikoisuutensa ja taitonsa, he voisivat jopa selvitä hengissä yhdessä. Miellyttävää. Aurinko kipusi yhä korkeammalle, Bronzen lähtiessä kävelemään.

Taku

Tyttö seurasi Samuelin puuhia hieman kummissaan, kunnes hätkähti pienesti Bronzen puhuvan. Neito hymyili tälle ja sanoi:
"Niin.."
Muuta hän ei osannut sanoa. Niin. Niinhän se oli. Outoa, mutta ainakin oli joku tuttu, johon luottaa. Eikä mustatukka olisikaan osannut lisätä siihen mitään sopivaa, tai vähemmän sopivaa. Hetken hän vielä katsoi Bronzea, kunnes kuuli Samuelin puhuvan, ja kääntäen katseensa nopeasti tuohon. Taku nyökkäsi käännähtäen itsekkin kävelemään reippain askelin. Hänen olo oli turvallinen. Johtuneeko hänen seurasta, vai jostain muusta. Taku huokaisi helpostuksesta, että sai tuntea näin, ja pieni hymyn poikanen kohosi tämän naamalle.

//Sori kesto, ja näin lyhyt, inspis ei ole vieläkään palannut kotiin..//

Kävellessään rauhassa kädet taskussa merirosvo sulki mereltä poistumisen mielestään miettimällä kaikkea mahdollista muuta. Hän ei varsinaisesti ollut puhetuulella, mutta hänelle vieraiden ihmisten seurassa hiljaisuus oli epämukavaa. Olihan hän muutenkin yleensä suhteellisen sosiaalinen. Niinpä hän sitten päätti tarttua Bronzelta saamaansa kommenttiin, vaikkakin reilun aikaa sen lausumisen jälkeen.
"Erikoinen kuvannee minua hyvin tämän paikan mielessä. Mutta siellä mistä tulen sitä sanaa käytetään mieluummin kuvaamaan jota kuta joka ansaitsee sen paremmin. Mieluusti sellaisia, jotka ovat tehneet jotain suurta ja merkittävää ja mieluiten yksin", mies kohautti olkiaan sanojensa päätteeksi.
"Mutta eivät ero näiden paikkojen välillä kovin valtavia ole. Kenties täällä tarvitsen tavoitteeseeni päästäkseni enemmän paranormaaleja kykyjä..." huoaten syvään hän tunnustelee taskun alla olevan taskun esineitä.

"Miten te kaksi tapasitte? Ei tämä matka lyhyt ole, varmaan viikko suuntaansa, joten ehdotan ajanvietteenä jonkinlaista keskustelua", hymähdys ja ystävällinen hymy käyvät huulilla. Tyttö vaikuttaa siltä, että asiat ovat äsken heittäneet vähän turhan paljon kuperkeikkaa, että hän voisikaan olla aivan tolallaan, joten Samuel ennemmin palauttaa tämän ajatukset ilmeisestikin mieluisampiin muistoihin. Koska tyttö oli puolivampyyri, hän ei voinut olla takuussa tämän iästä - ties miten puoliveriset aina osuivat niiden ominaisuuksien kanssa - mutta tämän keho oli selvästi piraattia nuoremman. Siksi hän koki kuitenkin aatelispuolikkaansa puolelta suojelunhalua tätä kohtaan.

Toisaalta tietous toisen miehen rodusta herätti mielenkiintoa. Kuinkahan vanha Bronze oli? Ja mistä tämä oli oppinut animaagiksi, ei kai sellaiseksi synnytty? Samuel ei ehkä kykenisi oppimaan, mutta hänen noituutensa oli sitä sorttia, joka kyllä toimi toisista tavoista otetuilla vaikutteilla jos osasi vain tarkastella asiaa oikealta kannalta...

Bronze vähän katsahti Takua, muttei sanonut mitään. Nainen oli harvinaisen hiljainen sillä hetkellä jostain syystä. Varmaan vielä shokissa äskeisestä tapahtumasta kylässä, eikä ihme. Ei sellaista noin vain helpolla unohdettu. Mutta kai näin oli käynyt ennenkin? Ei sinäänsä Bronze epäillyt Takua mistään, mutta tuo oli pitkään elänyt puolivampyyri, joten varmaan edes joskus hänelle kävi haaveri ihmisten seurassa. Miksi tämä olisi yhtään järkyttävämpi, kuin aikaisemmat kokemukset? Toisaalta, Bronze oli iloinen, että oli järkyttävää. Se kertoi, että Takulla oli tunteita, tuo välitti uhreistaan eikä tappanut päättömästi.
Puolihaltia haukotteli hieman. Ilma tuoksui kostealta, mereltä ja männyn pihkalta. Se oli makeahko, tahmainen tuoksu. Oli mukavan viileää, pilviä alkoi muodostua taivaalle, peittäen vähän väliä auringon. Ne liikkuivat nopeasti vastakkaiseen suuntaan, kohti kaupunkia. Maa oli vielä kosteaa, eläväistä. Mullan ja märkien lehtien tuoksu sekoittui mereen, välillä puista tipahteli sadepisaroita. Nekin alkoivat haihtua päivän noustessa. Oli kaunista.
"Ansaitsee paremmin? Ja miksi sinä et ansaitsisi sitä. Varmasti olet tehnyt jotain elämäsi aikana, muuta kuin maannut sohvalla. Kaikki, mitä tekee, on suurta ja merkittävää, koska se muokkaa sitä, mitä olet. Se muokkaa kohtaloa ja maailmaa, vaikket uskoisi."
Jostain syystä Bronze heittäytyi helposti runolliselle päälle tällaisina päivinä. Kepeästi puolihaltia hyppäsi sammaleen peittämälle kivelle ja siitä seuraavalle ja seuraavalle. Ties miten kivetkin olivat tänne päätyneet. Bronze hymähti pikkuisen ovelasti kuullessaan Samuelin kysymyksen.
"Jaa jaa, se ei tosiaan ole mikään sankaritarinan veroinen juttu, mutta kerta nyt kysyitte, voin sanoa, että sattumalta Mirassa. Mikäli Takulla on jotain, minkä haluaa jakaa Samuelin kanssa, kerro toki. En mielelläni ota kaikkia sanoja yksin."
Puolihaltia naureskeli hillitysti hihansa taakse ja loikki kiveltä kivelle.

Taku

Neitonen käveli hiljakseen pää riippuen ja kädet selän takana. Hän kuunteli toisten puheita ilmeettömänä. Hän asteli reippaasti, muttei mitenkään.. Iloisen reippaasti. Hän eisiirtänyt katsettaan maasta, vasta sitten kun kuuli Bronzen puhuvan näiden tapaamisesta. Hetken tyttö katsoi Bronzea, kunne siirsi katseensa Samueliin.
"Niin. Tapasimme Mirassa, ja seuraavana päivänä tiemme erosivat."
Taku sanoi yhä ilmeettömänä, totisena, mutta ehkä hieman tuimempana. Häntä ei hymyilyttänyt, joten hän päättikin olla hymyilemättä. Sitten hän laski päänsä takaisin riippumaan huokaisten. Välillä hän liikutteli hius-suortuviaan kasvoiltaan pois, välillä taas askeleet nopeutuivat, ja sitten hidastuivat. Hän mietti samalla, keksiäkkö joku puheen aihe, vai vastaillakko tarpeen tullen toisten kysymyksiin. Lopulta hän päätyi jälkimmäiseen, ei hän ollut riittävän hyvällä tuulella keksimään hyviä puheenaiheita. Hänen ''masennuksensa'' ei johtunut ainoastaan naisen puremisesta, hänelle oli vain tullut tuollainen.. Masentunut olo.

"Jokainen on oman elämänsä päähenkilö, niin, se on totta. Jokainen on erilainen ja omalla tavallaan aina erityinen. Mutta jos haluaa ajatella niin pidemmälle, sanomalla että toinen on erikoinen, ei olisi mitään painoa. Sitä varten on olemassa yleistäminen. Muden asettaminen yhteen kastiin ja toisten toiseen", Samuelin huulilla käy hieman pirullinen virne. Puheenaihe oli niitä joita hän mielellään kiersi entistäkin pahemmalle solmulle.

Eli nämä kaksi olivat tavanneet aiemmin vain päivän ajan? Se ei... välttämättä kylläkään kertonut mitään. Hivellen ajatuksissaan korvanlehtensä koruja merirosvo suo hetken aikaa miettiä mitä kummaa onkaan mahtanut sattua ja mikä se oli joka oli heittänyt nuo kaksi tapaamaan uudestaan täällä - kaukana Mirasta jossa ensin olivat tavanneet.

Päivä taipui illaksi hänen lainkaan pysähtymättä. Nopeasti hän lakkasi liikuttamatta mieltään pohtimaan mitään mitä empaatti ehkä olisi. Jos jompi kumpi jäi jälkeen niin niin sitten kävi, mutta ei hän tuntenut itseään miksikään sankariksi, joka aina odotti olevansa seurattu saatika sellaiseksi, joka ehdottaisi taukoa jos joku toinen sitä tarvitsi. Itse asiassa Samuel tiesi hyvin, että ellei kyseessä ollut joku, jonka hän tunsi ja josta välitti todella, hän ei kysellyt yhtään mitään ellei oikein yrittänyt olla kohtelias. Eikä hänkään jaksanut sitä roolia pitkään.

Joen haaraan oli vielä pitkä matka kun hän pysähtyi ison ja pienemmän kiven väliin kaivaen hieman maata, että voisi tehdä nuotion. Hän etsi kuivaa puuta ja löysikin sitä, teki savuttamattoman nuotion ja istui sen vieressä tökkien sitä niin, ettei se sammuisi heti. Moneen tuntiin ajatuskaan ei eksynyt hänen mieleensä.

Bronze kuunteli kiinnostuneena Samuelin sanoja. Tottahan tuo oli.
"Ah, yleistäminen. Tuo massojen vellova kaaos, josta jokainen haluaa ponnahtaa ylös, kuin korkki shampaniasta, tavalla tai toisella. Huvittavaa miten pitkälle jotkut menevät, saadakseen vähän arvostusta ja erottumista."
Bronze naureskeli jälleen hihansa suojissa. Mukavaa jutella jonkun kanssa, jolla oli mielipiteitä ja nähtävästi myös paljon asiaa. Mutta kaikki loppui aikanaan, myös keskustelut. Pitkään heidän kolmen välillä vallitsi täydellinen hiljaisuus. Noh, Taku oli jostain syystä muutenkin ollut hiljainen. Ainoastaan metsä heidän ympärillään humisi ja eli, kertoi tarinoitaan ja laulujaan. Välillä jossain vilahti jokin eläin, yleensä lintu, mutta joskus onnekkaat näkivät myös peuran tai kärpän. Sen verran hiljaa osasivat liikkua. Bronze pysyi myös hyvin muiden mukana. Hänellä ei ollut mitään ongelmaa kulkea Samuelin ja Takun perässä, olisi tuo vielä voinut kävellä puolet pidemmällekkin. Luonto oli sitäpaitsi uskomattoman kaunis, vähempikin olisi pistänyt askeliin vauhtia.
Mutta Samuelin pysähtyessä ja alkaessa rakentaa nuotiota, Bronze ymmärsi miten väsynyt oikeastaan oli ja puolihaltia istahti suurehkon kiven päälle. Hän ei edes tajunnut, että aikaa oli mennyt näinkin paljon. Ainoastaan nälkä kertoi, että oli mennyt reilusti yli lounasajan ja luultavasti myös päivällisen. Puolihaltia haukotteli vähän ja katseli Samuelin erätaitoja uteliaana.
"Noh, taidamme jäädä tähän. Mikäs siinä."
Bronze hymähti ja valui kiveltä maahan ja samantien kyljelleen makaamaan. Häntä väsytti, jalat tarvitsivat lepoa.

// noh... Tenshin on poistunut, joten joudun nyt pikkuhieman autohittaamaan tökkäämällä aikaa rajusti eteenpäin ja luonnollisesti Takulle jotain keksimään... valitettavaa mutta pakko tämä on tehdä kuitenkin //

Samuel heräsi hätkähtäen. Aamu oli jo pitkällä...jos tämä siis vielä oli aamua. Hänen kirkkaanvihreät silmänsä välkähtelivät kun tarkkaavaisena luki ympäristöään. Olisiko pitänyt sittenkin järjestää vahtivuorot? Vai olisiko siitä yleens ollut mitään hyötyä...? Vaikutti siltä, että he kaikki olivat nukkuneet varin levollisesti ja...

Tyttö oli poissa.

Tyttö oli poissa, paikalla, jossa piraatti oli tämän nähnyt eilen, ei ollut enää jälkeäkään. Samuel nielaisi, hermostuen, nousi ja lähti kiertämään pientä lenkkiä ympäristössä jälkiä etsien. Se tyttö oli...hänessä oli vampyyrinverta. Hän ei voinut vain jättää sellaista olentoa...kulkemaan miten sattuu.

Todellisuudessa hän oli huolissaan Takusta tyttönä, siitä, jos joku kyläläinen vaikka oli saavuttanut heidät ja ottanut Takun...vaikka eihän sitä voinut thedä jättämättä jälkiä. Eihän?

Oli miten oli, hän ei ollut kuitenkaan mikään jäljittämisen ammattilainen, eikä osannut sanoa, oliko paikalla sittenkin jotain omituisia jälkiä. Hän tarvitsi siis apua...
"...Bronze...meillä taitaa olla ongelma", lausahtaa sen verran kovaan ääneen miehen luokse palattuaan, että tämä varmaan heräisi sikiunestakin. Toivottavasti puolhaltia keksisi jotain. Ehkä Taku teki muulloinkin...

Bronze ei ollut sinäänsä mikään erämies. Hän viihtyi mukavasti sisätiloissaan eläinkaupassaan, vailla ongelmia kylmästä tai märästä. Ulkoilmassa kaikki oli toisin. Oli hyönteisiä, kiviä, juuria, eri ilmoja... Kaikenlaista kurjaa, mistä kukaan ei oikeasti voinut pitää. Mutta eläinmuodossa Bronze sieti juuri ja juuri tuon elämän ilman kaunista kotiaan. Yön aikana puolihaltia oli muuntautunut pesukarhuksi ja käpertynyt mukavasti nukkumaan maahan. Jossain vaiheessa hän oli tietämättään muuttunut myös sudeksi ja lopulta vielä ilvekseksi, pysyen siinä muodossa lopun yötä. Ja mikäs siinä nukkuessa. Pehmoisen ja lämpimän turkin alla oli paljon mukavampi oleskella, kuin vaatteiden, joten puolituisen yö sujui melkoisen leppoisasti. Bronze ei huomannut lainkaan yön tapahtumia, ei edes Takun katoamista.

Aamulla, kun aurinko oli jo selvästi noussut ja aamusumu haihtunut ympäristöstä, Bronze oli muuttunut ketuksi, vain hetki ennen auringon kunnollista nousemista. Pitkään tuo yhden miehen eläintarha vielä torkkui, kunnes joku tai jokin huudahti hänen korvaansa. Eläimenvaistoihin turvautuen, kettu-Bronze ponkaisi heti jaloilleen ja muuttui ilvekseksi takaisin, mouruten vihaisena ja sähisten, valkomusta turkki pörhöllä ja hampaat irvessä. Hetken aikaa kissapeto mourusi unien häiritsijälle, kunnes puolihaltian aivoissa alkoi raksuttaa ja tuo tajusi, kuka edessä seisoi. Samuel. Melko hitaasti ilves alkoi kohottautua jaloilleen ja sähinä muuttua puheeksi.
"Mitä ihmettä riehut tähän aikaan aamusta?"
Bronze ihmetteli tuohtuneena ja putsasi olematonta likaa vaatteistaan. Samalla puolituinen katseli ympärilleen, kunnes havahtui pikkuisen ja kurtisti kulmiaan.
"... Missäs Taku on?"
Mustatukka katsoi Samuelia kysyvänä.

"... Missäs Taku on?"

Samuel irvisti sanoille. Hyvä on, Bronzea saattoi kuvailla arvaamattomaksi; kettu? ilves? Hahhah. Mutta irvistys katosi pian lopunkin huvittuneisuuden tieltä:
"Ei aavistustakaan. Onko hänellä tapana katoilla arvaamattomasti? Minun silmäni eivät ainakaan havaitse ympäristössä mitään todisteita lähdössä, enkä usko että hän saattoi noin vain lennähtää pidemmälle kuin mitä kävin tarkistamassa..." hänen puheensa tempo kiihtyi ja hidastui sanoissa, harkitsemattomalla joskin painavalla tavalla.

Merirosvo kohotti kätensä ja raapi päätään levottomana.
"Toivoin kai että sinä hänet paremmin tuntemana osaisit sanoa missä hän on. Ja ehkä jos voisit muuntautua joksikin eläimeksi jolla on hyvät aistit...voisit hieman...katsella ympäristöä. Ihmisaiasteja parempaa on niin helppokin löytää..."

Hän puhui levottomampia kuin antoi ollenkaan ilmi päälle päin. Mihin yksi pieni tyttö oli voinut kadota näin huomaamattomasti?

Hetken aikaa Bronze pällyili ympärilleen ja ihmetteli, minne Taku oli mennyt. Vasta Samuelin puhe havahdutti puolihaltian. Tuokaan ei siis tiennyt mitään heidän yhteisen ystävän katoamisesta.
"Kumma... En ehtinyt tutustua Takuun kovin kauan, mutta ei hän yleensä tällä tavalla vain häviä."
Bronze ihmetteli ja katseli ympärilleen, hieman hiuksiaan ja vaatteitaan siistien. Muutaman kerran puolituinen vielä huusi Takun nimeä, varmuuden vuoksi, mutta aamuinen luonto oli hiljainen heidän ympärillään, tuskin kuului edes tuulen huminaa. Taku oli poissa.
Bronze huokaisi hiljaa. Oli surullista, että nainen vain katosi noin yllättäen, mutta toisaalta, hän luotti siihen, että Taku pitäisi huolen itsestään melkoisen hyvin.
"Niin minäkin toivon..."
Bronze mutisi tuskin kuuluvalla äänellä ja loikkasi eteenpäin, muuttuen koiraksi. Suuri, mustavalkea koira nuuhki maata, kierteli ja kaarteli pitkin nukkumapaikkaa, etsien jälkiä Takusta. Asian hyvä puoli oli, ettei ympäristössä ollut haistettavissa kenenkään toisen jälkiä, eli kukaan ei ollut ainakaan vienyt Takua. Mutta ei Bronze kunnolla saanut hajujälkiä itse naisestakaan. Seuraavassa hetkessä koira loikkasikin jo ilmaan, muuttuen haukaksi. Haukka kohosi nopeasti kohti korkeuksia ja jäi liihottamaan paikalleen. Mikään eläin ei ollut turvassa haukan katseelta, mutta edes tuossa muodossa Bronze ei erottanut missään Takua. Nainen oli tainnut lähteä jo yöllä.
Haukka pudottautui kohti maata ja pian Bronze seisoikin jo omin jaloin maassa, katsellen ympärilleen vielä kertaalleen.
"Hän on vain... häipynyt."
Mitään muuta analyysiä tilanteesta puolituinen ei osannut sanoa. Kaippa Taku oli kyllästynyt heihin molempiin.

Vastauksena mustahiuksisen loppuanalyysiin Samuel vain huokasi raskaasti. Vapyyrit toki olivat tällaisia, mutta hänestä takun kaltaiset olivat asia erikseen.

"...Mitä nyt sitten? Jatkammeko matkaa?" kysyy lopulta uuden huokauksen saattelemana. Hän itse koki olonsa nyt pitkästä aikaa epävarmaksi tasaisella maalla. merellä tällaista ei voinut tapahtua, koska sieltä poistuminen vaati veneen tai valtavan hyvän uimataidon ja ruokaa kentien viikoiksi eteenpäin... maalla saattoi vain lähteä valmistelematta ja pärjätä vallan hyvin jopa kuukausia käymättä lainkaan kaupungeissa.

Bronze pohti tilannetta vähän puolin ja toisin. Oli surullista, kun Taku oli lähtenyt, mutta asialle ei voinut enää yhtään mitään. Nainen oli poissa ja pysyi, eikä tuota voinut aistia millään tavalla. Selvästi Taku ei halunnut, että häntä seurattaisiin, joten Bronze vain kohautti harteitaan tietämättömänä. Oli tämäkin tilanne. Tuntui kuin ei olisi enää mitään paikkaa tai mitään suuntaa, mihin mennä. Enää ei tuntunut olevan mitään suuntaa tai paikkaa mihin mennä. Hetken aikaa Bronze oli aivan hiljaa, raapi vain leukaansa mietteliäänä ja katsoi sitten Samuelia. Puolihaltia väläytti virneen kasvoilleen.
"Ehdotan, että lähdemme. Edes johonkin suuntaan. Mikä sinua kiinnostaisi?"
Puolihaltia kysyi uteliaana jäljelle jääneeltä seuralaiseltaan. Kumpa nyt tuo ei katoaisi jotenkin mystisesti samalla tavalla, kuin Taku. Bronze kyllä epäili, että Samuel haluaisi takaisin meren ääreen, sieltähän tuo oli kotoisin. Tosin, Bronze ei ollut ihan varma, minne suuntaan kannattaisi mennä. Haukkana hän toki näkisi todella pitkälle ja varmana huomaisi jonkin kiinnostavan paikan, mutta matka voisi olla ikävän pitkä... Tästä tulisi vielä hankala päivä, siitä puolihaltia oli varma. Haluaisiko Samuel kaupunkiin vai mieluummin pysytellä metsässä? Puolihaltiallehan se oli aivan yhden tekevää, mutta mieluiten hän palaisi takaisin katsomaan rakkaita lemmikkejään. Hän ei osannut olla kauan ilman eläimiään. Haluaisikohan Samuel nähdä ne?