Tuulinen, pilvipoutainen päivä. Viime päivinä oli ukkostanut, mutta nyt siitä ei näkynyt merkkiäkään jollei sitten tullut katsoneeksi taivaalle. Tummat, jykevät pilvet liikkuivat hitaasti, painostavasti poikki taivaankannen.

Oli kaupunki Arylian länsirannikolla, kahden joenhaaran välissä. Kaupungin nimi Masen. Kaupungissa oli äsken ollut mies joka ei tiennyt siitä yhtään mitään, eikä kyllä tiennytkään siitäkään miten Maseniin oli päätynyt. Kipeä kuhmu kallossaan tuo omituisiin, repaleisiin housuihin pukeutunut mies oli poistunut kaupungista ja päätynyt tänne.

'Täällä' oli kahden puun väliin säiden armoille jätetty penkki. Se oli liukas kosteudesta, kylmä ja lahoavan tuoksuinen, mutta Samuel piti siitä. No, tuskin hän koskaan istuisikaan siinä jos ei pitäisi.

Ruskeahiuksinen nuorimies haukotteli makeasti vaivautumatta tarkastelemaan enää yhtään mitään vihreine silmineen. Maisema täältä katsottuna ei juuri lämmittänyt mieltä, etenkin kun penkki ja puut kohosivat kukkulalta jolta ei voinut olla näkemättä synkkiä pilviä.

Yhtäkkiä hän sai idean. Näin hän voisi viihdyttää itseään! Kädet sujahtivat taskuihin ja sieltä ilmestyi esiin kaksi kiveä, kääpä ja (entinen) kännykkä, joka täkäläisille tuskin esittäytyi muussa kuin oudon korun muodossa. Hän alkoi huvikseen jonglöörata niillä samalla kun yritti ajatella.

Kaikki kulta oli mennyttä jälleen kerran, hänet oli varmaan ryöstetty ja kolkattu. Jotain pitäisi keksiä, mutta ei kyllä yhtään houkuttaisi ryhtyä rehelliseen työhön. Hän oli kyllä ottanut merimiehen pestin laivalta, mutta sen lähtöön oli vielä aikaa. Niin kauan aikaa ettei hän jaksaisi elää millään metsäantimilla siihen saakka. Mitäs sitä keksisi?

Turhautumisen puuskassa hän heitti neljännen 'pallonsa' sattumanvaraisesti ylös ja taaksepäin - kääpä oli kuiva ja vanha eikä täten edes painava, mutta varmasti omituinen löytö täältä missä sellaiset eivät ilmeisesti viihtyneet. Ehkä hänen pitäisi hakea se takaisin?

Harvemmin Bronze eksyi näin kauas kodistaan. Oli todella kummallista olla kaukana kotikaupungistaan, kaukana rakkaastan eläinkaupasta. No, luultavasti hänen apulainen hoitaisi paikkaa kunnialla ja kunnolla eikä saattanut paikkaa konkurssiin ihan heti. Ainakin niin Bronze toivoi. Hyvinhoidetuilla, pitkillä ja terävillä kynsillään puolihaltia naputteli poskeaan mietteliäänä. Missä hän tarkalleen ottaen oli? Kyllä tuo entinen erämies tiesi, että oli eksynyt kaupunkiin, mutta missä päin kaupunkia hän oli? Maa oli märkä sateiden ja ukkosen jäljiltä, se tuoksui kostealta ja raikkaalta. Bronzen askeleet tuntuivat kevyiltä, miehellä oli lähes hilpeä olo. Vieläkään hän ei tiennyt missä oli, mutta eiköhän sekin selviäisi vielä joskus. Ja jos ei selviäisi, ainakin hän saisi hyvän aikaa katsella uutta kaupunkia. Alunperin Bronze oli tullut etsimään jotain uusia ja eksoottisia eläimiä kauppaansa, mutta olihan tällainenkin mukavaa. Ehkäpä tuo löytäisi vielä jotain.
Äänettömät askeleet veivät siististi pukeutunutta puolihaltiaa eteenpäin, pitkin kosteita katuja. Suurimmat lätäköt tuo kiersi huolella. Olisihan se ollut melkoisen brutaalia liata hieno puku. Siinä kävellessään ilman sen kummempia suunnitelmia, Bronze huomasi askeltensa vievän johonkin kukkulalle. No ainakin sieltä näkisi ympärilleen, voisi kuikuilla ja pällyillä että missä olisi. Jalat olivat päätä fiksummat. Rauhallisin askelin tuo käveli eteenpäin, mutta erotti jo kaukaa jotain, mikä ei ihan heti sopinut kuvaan. Joku omituinen veikko heitteli tavaroita. Hetken aikaa Bronze katseli kauempaa tilannetta, kunnes uteliaana käveli lähemmäs, vain saadakseen käävän jalkojensa juureen. Kummastuneena Bronze seisahtui ja naurahti sitten.
"Heittelet näemmä viattomia ohikulkijoita sienillä. Kätevää."
Mustatukka naureskeli hieman.

Taku

Nuori vampyyri tyttö asteli kaupungissa jota hän ei ollut ennen nähnyt. Tai eihän hän yleensä ollut moniakaan kaupunkeja nähnyt, mutta tämä oli yksi niistä. Paikka vaikutti ihan mukavalta mutta silti tytön olo oli alakuloinen. Ei hän tiennyt miksi ja miten, olo oli vain muuttunut. Kaipaako hän taas seuraa? Tyttö mietti asiaa samalla kun käveli katua pitkin. Oliko seura tosiaan niin koukuttavaa..?
Taku huokaisi miettien, mistä sellaista saa. Ei varmaan kaikki olleet niin mukavia kuin esimerkiksi Bronze ja Shira. He ovat ehkä olleet ainoat jotka eivät ole olleet ilkeitä tytölle, vaikka eivät hekään varmaan ensitapaamisella ajatellut että Taku olisikin sisimmässään seuran kipeä.
Tyttö roikutti päätään ja askeleet haparoivat penkkiä etsiessä. Pian tytön pää nousi kun hän näki pienoisen kukkulan, jossa näytti olevan penkki. Vaikka paikalla olikin jo muutama, ei se niin paha asia ollut. Saipahan hetken jutella. Ja tällä kertaa hän ei aikonut aluksi mököttää, pirteänä paikalle..
Hän asteli reippaamasti kohti kukkulaa mutta asia 'pirteänä' ei kovin tuntunut luontevalta. Asiallinen? Raskaasti hän huokaisi ja päätti vaan mennä paikalle mitään katsomatta ja mitään sanomatta. Taku painoi päänsä taas repsottamaan ja äkkiä juoksahti penkin laidalle mitään katsomatta ja mitään sanomatta, niinkuin oli päättänyt. Takun kädet olivat hänen sylissään nyrkillä ja pää yhä repsottaen.

Samuel kohotti katseensa aikeissaan poimia kääpänsä ja jatkaa köyhää huvitustaan, mutta paikalle olikin ilmestynyt jalkapari. Hän nosti katsettaan vielä vähän lisää saadakseen selville kyseisten raajojen omistajan ja kohta hän saikin vihreillä silmillään poimittua päähänsä kuvan tästä miehestä. Hänen sydämensä jätti lyönnin väliin. Silmät olivat eriväriset. Ja vielä hyvin läheltä samanväriset kuin... Ei. Sitä ei pitäisi ajatella nyt. Hiukset olivat miehellä erilaiset kuin tuolla oudon tutulla naisen muistolla, jota Samuel ei edes voinut sanoa tavanneensa koskaan.

"Heittelet näemmä viattomia ohikulkijoita sienillä. Kätevää", vieras naurahti ja Samuel huomasi virnistivänsä:
"Sen siitä saa kun viattomat ohikulkijat kävelevät heittelemieni kääpien tielle", letkauttaa ja sujauttaa kännykän ja kivet takaisin piilotaskuunsa. Nojautuu hieman eteenpäin, nojaten kyynärpäillään polviinsa ja katselee vierasta hieman kysyvästi, mutta ei kuitenkaan tungettelevasti. Tämä ei vaikuttanut olevan ihan kotonaan täällä - mikä oikeastaan ei kuulunut Samuelille ollenkaan, mutta sehän ei miestä kiinnostanut - eikä rotukaan tuntunut olevan aivan niin yksinkertainen asia tälle tapaukselle.

Ystävällisellä tavalla uteliaana hän aikoi kysyä miehektä tämän menemisistä ja tulemisista, jutella muuten vain, mielellään ilman nimiä, mutta toinen liike keskeytti hnen ajatuksensa. Tyttö? Kyllä, tyttö. Samuel hätkähti tilanteen epätodennäköisyyttä. Kaksi vierasta yhtä aikaa hänen - tälle seudulle samoin vieraan - kohdalla? Mikä todennäköisyys oli, että kohtaisi kaksi kulkijaa samassa paikassa yhtä aikaa? Aika alhainen, oli miten oli.

Tyttö näytti hyvin toisenlaiselta kuin tuo... sekarotuinen mies. Hän näytti itse asiassa aika surkealta, pieneltä olennolta, joka on saanut kärsiä aivan liikaa. Normaalisti Samuel tässä tilanteessa yrittäisi piristää toista, oli tämä tuntematon eli ei, mutta nyt läsnä oli toinenkin henkilö. Samuel oli sitä tyyppiä joka helpommin luiskahti huomaamattomaksi taustalle ja luki tapahtumia kuin kirjaa, kuin "astui toisen edelle" ja keräsi langat käsiinsä. Galdaen kuitenkin oli aina sanonut, että hän vain huijasi tällä tavoin itseäänkin... no, se blondi nyt olikin omanlaisensa.

Ruskeahiuksinen katsoi tyttöä hieman kysyvästi ja ennen kaikkea ymmärtäväisesti, mutta ei avannut suutaan eikä liikauttanut sormeaankaan tehdäkseen jonkinlaista elettä. Hänen täytyi pitää etäisyyttä.

Ehkä paras olisi, että hän luiskahtaisi paikalta hiljaa kunhan nämä kaksi alkaisivat tulla juttuun? Kyllä, se kuulosti oikein hyvältä.

Bronze oli tottunut siihen, että hän törmäsi aina silloin tällöin hyvin omituiseen seuraan, mutta tämä miekkonen tuntui olevan jo ihan omaa luokkaansa. Heti ensimmäisestä silmäyksestä puolihaltia saattoi aavistaa, ettei tuo sienillä ihmisiä heittelevä mies tainnut olla suuremmin innostunut Bronzen seurasta. Saattoihan puolituinen erehtyäkkin, se ei olisi uutta. Mutta oli silti hyvä nähdä virne tuon sienimiehen kasvoilla. Bronze poimi elegantteihin käsiinsä käävän ja ojensi takaisin toiselle.
"Pitää olla seuraavalla kerralla varovaisempi sientesi varalta."
Bronze hymähti hieman ja pikkuisen raapi pitkillä kynsillään siroja kasvojaan. Hyvä on, Bronze myönsi, hän oli erehtynyt. Miekkonen vaikutti hyvinkin ystävälliseltä ja tuttavalliselta. Bronze vastasi kysymyksiin melkoisen rehellisesti, sulavasti ja elegantisti, säilyttäen aatelismaista arvoaan jatkuvasti. Tuo kertoi melkoisen suorasti, että oli etsimässä uusia, eksoottisia eläimiä kauppaansa. Samalla puhuessaan Bronze teki joitain havaintoja tuosta toisesta miehestä, mutta ne eivät oikein menneet pidemmälle, kuin vaatetukseen ja luonteeseen. Tuon rodusta tai muusta turhanpäiväisestä puolihaltia ei lähtisi ottamaan selvää.
Bronze liikautti hieman suippoja korviaan ja säpsähti, jonkun naisen tullessa nopeasti paikalle, istuen penkille samantien. Kummastuneena ja uteliaana Bronze katsoi naista. Hassua, kylläpä tällä pienellä kukkulalla riitti menoa ja meininkiä. Hyvin omituista, ottaen huomioon paikan ja ajan. Mutta mitä pidemmälle Bronze pääsi katselemisessa, sen enemmän tuo eriparisilmäinen alkoi olla varma, että tunsi naisen entuudestaan.
"Ah, näemme siis jälleen, ystäväiseni."
Bronze nauroi hieman hihansa taakse ystävällisesti, tunnistaessaan tuon naisen. Sehän taisi olla Taku, vampyyri, jonka Bronze oli tavannut jo jonkin aikaa sitten, luultavasti Mirassa. Mutta vaikka puolihaltia tunsi naisen, hän ei halunnut jättää tuota uutta tuttavuutta vähemmälle huomiolle. Tästähän voisi tulla mielenkiintoinen ilta.

Taku

Tyttö istui tekemättä mitään. Saisipa ainakin lepuuttaa jalkojaan.
"Ah, näemme siis jälleen, ystäväiseni."
Kuului takaa ja tyttö nosti hiukan pitään.
'Tuo ääni..'
Taku käänsi päänsä ja näki Bronzen. Neitosen kasvoilla oli hymy. Olihan se mukava tavata tuttujakin.
"Mitä sinä täällä teet?"
Taku kysyi vaihtaen asentoaan, istuakseen polvet penkissä ja penkin nojaa kohti.
Tyttö oli iloinen nähdessään ystävänsä, ei ainakaan tainnut olla seurasta pulaa, olihan Bronzen seura niin mukavaa. Sitten tyttö vilkaisi miestä.
"Kukas sinun uusi ystäväsi on?"
Tyttö kysyi Bronzelta katsoen häntä kysyvästi. Ei hän ollut pahemmin ehtinyt kuulemaan, mistä toiset olivat keskustelleet. Olisihan se mukava oppia tuntemaan uusia ihmisiä. Ja Taku oli myös senkin kannalta iloinen että ystävänsä oli täällä, olisi varmaan helpompi tutustua. Hän ei voinut pyyhkiä hymyään kasvoiltaan.

//Sry, kauheen lyhyttä oli pakko läht koneelt veke.. 8<//

Samuel käänsi katseensa taivaalle ja hymähti. Kaksikko tunsi jo toisensa? No sehän teki vain asiasta hänelle helpompaa. Ei niin, etteikö hän olisi seurallista tyyppiä - päin vastoin - mutta jostain syystä... jostain syystä hän ei tuntenut oloaan ihan tavalliseksi itsekseen. Se saatoti johtua siitä, että Samuel yleensä tutustui ihmisiin yksi kerrallaan; ja teki sen vielä niin tarkkaan että moni ihmetteli. Nyt kun heitä oli kaksi, jotka vielä olivat ennestään tuttuja, hän tunsi olonsa jokseenkin ahdistetuksi. Kuin kahden tulen välissä.

Hän ei halunnut kertoa nimeään tai itsestään yleensäkään yhtään mitään, koska koki olevansa liikaa alakynnessä kahden täysin tuntemattoman ollessa vastassa.

Hah, vasta eilen hän oli roikkunut varmaan useammankin tuntemattoman kanssa, juonut vielä - eikä edes ihan vain vähänkään - mutta näiden kahden kanssa hän vetäytyi mieluummin syvemmälle penkkiin ja hiustensa ja takkinsa varjoihin? Hän oli tuntenut kyllä näin ennekin. Kun oli ollut kolmisin Galdaenin ja Havvan kanssa.

Galdaen, se blondi jääsilmä, oli ollut hänen ystävänsä lapsesta lähtien. Sydänystävä, voisi sanoa. Toinen oksa samassa puussa. Ja Havva, nainen, jonka vuoksi Galdaen oli olemassa ja joka oli olemassa Galdaenin vuoksi... heidän seurassaan Samuel oli tuntenut samoin.

Minä olen ääliömäinen ja tiedä sen... ajattelee huvittuneena, kuunnellen pikemminkin äänensävyjä kuin puheenaihetta. Kyllä, nämä kaksi olivat ystävyksiä jo jonkin ajan takaa. Epämukava olo ei ainakaan lientynyt siitä.

"Kukas sinun uusi ystäväsi on?" hän kuuli tytön kysyvän. Samuel naksautti itsensä edes melkein-tutulle raiteille, nielaisi huomaamattoman palan kurkustaan ennen kuin puhui hymy huulillaan:
"Ei ystävä. Törmäsimme viisi minuuttia ennen kuin sinä tupsahdit siihen. Turha huolia, en minä häntä aio omia", lisää viimeiseen virkkeen vino hymy huulillaan, pyyhkäisee hiuksia kultaisin renkain ja hopeisin napein käytännössä päälystetyn korvansa taakse ja nousi ylös. Kädet luiskahtivat pitkän takin näkyviin taskuihin ja hän otti muutaman askeleen eteen, katse taivaalla.

"'In the end all you end up with is people who cause you breaks in the heartbeat.'" lainaa Galdaenin sanoja, hymähtää ja pudistelee päätään. Taivas ei näytä kovin houkuttelevalta. Vaikka hän on usein nukkunut ulkona oikeissa myrskyissäkin, ei häntä nyt huvita sairastua.
"Minä etsin majapaikan. Hauskaa päivänjatkoa..." lausahtaa ja lähtee alas.

Okei, tämä ei ollut ollut ainakaan mikään huomaamaton poistuminen, mutta hän ei saanut kuitenkaan kaikkea teatraalisuuttaan ja pikemminkin huvia kuin hyötyä ajattelevaa päätään hallintaan ja painettua pois. Hän heilautti kättään päätään kääntämättä ja lähti rauhassa kävelemään alas.

Sattumoisin ukkonen jyrähti juuri sillä hetkellä pahaenteisesti. Hän kirosi itsekseen. Tuon voisi tulkita väärin.


// ... Samuel... käyttäytyy... oudosti. Sori, oikeesti, mie en tiedä mikä siihen on mennyt... voitte jättää sen omaan rauhaansa jos ärsyttää, koska minusta just tällaset vastaukset on huonoja pelin kannalta! Mutta en kuitenkaan voi korjata asiaa koska kirjoittaisin vaan saman uudestaan. O___O //

Bronzesta oli mukavaa nähdä vanha ystävänsä jälleen kerran. Tuo pirteä ja energinen pikku vampyyri. Eipä ihme, että tuo saattoi edes liikkua tähän aikaan vuorokaudesta. Taivas oli hieman ikävän näköinen, tumma ja uhkaava. No ainakaan tuo ei kuollut aurinkoon.
"Olen tutustumassa uusiin paikkoihin, etsimässä eksoottisia eläimiä, kuten aina."
Bronze hymähti hieman ja siisti mustaa liiviään aavistuksen verran. Bronzen huulilla kaareili pieni hymy, tuon katsoessa Takua. Ihanaa omistaa ystäviä, joihin saattoi luottaa oikein kunnolla. Mutta oli kurjaa jättää tuo toinen miekkonen ulkopuolelle keskustelusta. Bronze hieman nojasi penkin selkänojaan ja katsahti molempia tuttavuuksiaan.
"Omia? Kyllä minusta riittää monille."
Bronze nauroi jälleen, hillitysti hihansa taakse. Mutta selvästi tuossa toisessa oli jonkinlaista sulkeituneisuutta eikä mies nähtävästi ollut kovin halukas juttelemaan kahden jo ennestään tutun tapauksen kanssa. Sääli. Bronze tutustui niin mielellään uusiin tyyppeihin.
"Mikä sinut tänne toi?"
Bronze katsahti lopulta kysyvästi Takua. Takun seurassa tuo aristokraatti osasi olla hieman rennompi, mutta jos oli vähääkään tuntemattomia seurassa, puolihaltia piti huolen, että olisi parhaimmassa mahdollisessa tilassa. Joten, hän pyrki olemaan uudessa seurassa hyvin hienostunut.
Mutta miehen hiljaisesta ja jokseenkin luotaantyöntävästä asenteesta huolimatta, Bronze yllättyi tuon lähtiessa kävelemään kauemmas penkin luota. Bronze katseli hetken aikaa toisen perään, kunnes otti muutaman askeleen tuon perään.
"Odottakaa toki, hyvä herra. Saanen tarjota teille molemmille kenties oluet tai mitä ikinä juottekaan?"
Bronze myhäili ja katseli molempia kysyvästi otsahiustensa alta. Ukkosen kumea jyrähdys havahdutti myös puolihaltian. Hän ei ainakaan haluaisi jäädä ulos norkoilemaan, jos sadetta olisi luvassa.

Taku

Tyttö nyökkäsi Bronzelle. Uusien eläniten etsiminen ei ollut yhtään outoa, omistihan hän jo muutenkin eläimiä.
Kun toinen sanoi, etteivät miehet ole mitenkään ysräviä vasta nähneet. Siihen tyttö nyökkäsi, mutta mitä sen jälkeen hän sanoi ei ninkään nyökyttänyt. Taku punastui pienesti ja oli sanomassa jotain, mitä ainakin ennen hänen suustaan yleensi kuuli, mutta Bronze ehti puhua ennen tyttöä. Onneksi.
"Mikä sinut tänne toi?"
Bronze kysyi pian Takulta.
"Tulin vain.. Huvikseen. En niinkään mitään tekemään, tutustun seutuun ja niin.."
Hän vastasi hymyillen samalla punan laskien.

Takukaan ei voinut olla huomaamatta kuinka toinen lähti kävelemään poispäin.
Kun Bronze lupasi tarjota molemmille jotain Taku huokaisi ja sanoi:
"E-enpä tiedä.. Olet auttanut minua jo niin paljon.."
Taku sanoi. Tälläkään kertaa hänellä ei ollut paljoa rahaa, ne kuluvat niin nopeasti.

'Olut..?'
Taku mietti. Hän ei ollut ikinä maistanutkaan. Hän oli vain nähnyt humalasia oluen kanssa. Ja heillä näytti olevan hauskaa. Vampyyrineito ei oikeastaan tiennyt, mitä humala oli. Hänelle ei ole kukaan valistanut asiasta. Hän vain tietää että kun sitä juo ihmisille tulee jotenkin iloisempi olo. Ainakin niille joita hän on nähnyt. Eikä tyttö tiennyt sitäkään, että hänen keho ottaa aineen voimakkaasti ja humaltila tulee helposti.
"Niin, elä mene vielä.."
Taku sanoi ja hymyili toiselle.

Oluttako tuo tarjosi? Aika... alentava ajatus. Samuel kääntyy katsomaan olkansa yli, irvistää:
"Olutta? Olutta? Olkaa hyvät ja menkää ja juokaa, mutta minä en saa sitä kurkustani alas ennen kuin alla on kunnon kännit", virnistää kielenkäytölleen.
"Oli miten oli", hän vakavoitui, "en koe tarvetta mennä palata tämän kaupunginpahaisen haiseviin juottoloihin lihomaan, etenkään toisten kustannuksella. Saatan olla matkan päällä koko elämäni mutta se ei tarkoita, etteikö minulla olisi selkärankaa kieltäytyä jos joku tarjoaa", sanojensa myötä merirosvo vasta tajusi, kuinka loukkaantunut oli. Tilanne oli hänelle muutenkin hankala, miksi tuon miehen piti tehdä siitä vielä entistäkin hankalampaa?

Samuelia ei huvittanut mennä juomaan olutta, jota totta tosiaan ei mielellään juonut. Hän oli viini-ihmisiä jos jotain, tai sitten vahvempien. Ja sellaisia hän mieluummin joi edes puolituttujen kanssa, samanhenkisten. Yleensä toisten merirosvojen tai muuten vain seiloreiden.

Itse asiassa hänelle tuli tunne, että tuo mies halusi vain hänestä jonkinlaisen ektraviihdykkeen, mihin rooliin edes tämä näyttelijä ei koskaan ollut kyennyt. Hänellä oli kuitenkin vahva kunniantunto. Selkeät tavoitteet. Jonkin verran laskelmoiva mieli. Ja hän ei nähnyt näissä kahdessa ja epämukavassa tunteessa, joka hänessä heistä heräsi, mitään, mikä auttaisi häntä saavuttamaan tavoitteensa. Herran tähden jopa laivastoon liittyminen oli parempi vaihtoehto ja sen hän tekisi virallisesti kuukauden kuluttua!

Jassooja. Että tällainen tapaus. Mies tuntui olevan kuin pistetty kissa, Bronzen ehdottaessa oluen juontia. Kummallista. Miten tuo otti sanat niin kirjaimellisesti? Kyllähän he olisivat voineet juoda yrittetää tai vaikkapa vettä, jos niin halusivat. Oli vain muodollisempaa sanoa "olutta", kuin luetella kaikkia vaihtoehtoja. Ja Taku tuntui muuten vain olevan pallo hukassa sen kanssa, mitä olut edes oli. Että tällaista. Bronze huokaisi syvään ja naputteli pitkillä kynsillään poskeaan. Miten hän törmäsi aina näihin vaikeisiin tapauksiin? Bronze nosti käsiään hieman alistuvasti.
"No voihan sitä muutakin juoda kuin olutta. Itse olen henkilökohtaisesti enemmän viinin ystävä. Ja sinä, Taku, autan sinua niin paljon, kuin vain itse haluan, tykkäsit tai et."
Bronze hymähteli tapansa mukaan ja antoi eriparisilmiensä kiertää molemmissa. Vasta nyt hän oikeastaan tajusi, ettei tiennyt tuon miehen nimeä. Hoo, nähtävästi myöskään Taku ei halunnut toisen lähtevän noin vain paikalta. Ihastuttavaa miten avoin ja seurallinen vampyyristä olikaan tullut.
"Huomaatteko? Ei neitikään toivo teidän lähtevän. Olisi kovin epäkohteliasta, jos kaikesta huolimatta vain jättäisit meidät."
Bronze liikutti hieman käsiään suureleisesti puhuessaan ja lopulta risti ne tyylikkäästi. Puolihaltian jokainen liike tuntui olevan huolellisesti valmisteltu ja elegantti. Omituista käytöstä tyypiltä, joka voisi koska vain muuntautua eläimeksi ja laittaa halutessaan ranttaliksi, unohtaen kaiken tyylikkyyden.
"Mutta jos nyt kuitenkin teette lähtöä, saisinko edes kuulla nimesi, jos vaikka näen sinut jossain uudelleen?"
Bronze katsahti kysyvästi toista miestä. Säälihän se olisi, jos toinen lähtisi, mutta ainakin seuraksi jäi Taku. Ei siinä mitään, Taku oli loistava ystävä ja tuon seurassa viihtyi paremmin kuin hyvin, mutta Bronze mieluummin lähtisi pois sään pieksemältä kukkulalta johonkin sisätiloihin.

Taku

Tyttö katseli vuorotellen miehiä. Tunnelma tuntui massaantuvan ja tytön olo oli ahdistunut. Hän ei kovin osannut sanoa miksi, mutta hänen olo on mitä on.
"Minulle kelpaa kyllä ihan mikä vain juoma.."
Taku sanoi aika hiljaisesti, kuin ohi mennen. Oikeastaan tyttö ei tiennyt mitä sanoa ja mietti sitä koko ajan.
Pian hän hypähti penkiltä pois ja käveli Bronzen vierelle, katsoen toista miestä.
Taku mietti toisen sanoja oluesta. Kommentoidakkin hän oluesta aikoi, mutta päätti sen olla.
"Voidaanhan me mennä vain juttelemaan, vai?"
Taku sanoi nostaen katseensa Bronzea kohti. Hän ei tiennyt olisiko toisilla edes jano, eihän sitä ole pakko mitään juoda. Tyttö oli muutenkin puoliksi pihalla asioista ja siksi sanoi kaikki ensin miettien.
Taas tyttö alkoi katsoa toisia vuorotellen.

//Lyhyttä sry, kiireitä pitää, eikä inspaa ;(//

Samuel nosti käden otsalleen ja huokasi, huokasi raskaasti ja seurasi kuinka ajatuksensa kävivät ylikierroksilla kun hän yritti saada järkeä käytökseensä. Hän ei ollut mikään ailahtelevainen nainen, sen hän kyllä tiesi todistetusta kokemuksesta. Joten ehkä olisi paras nyt vain kapinoida ja tehdä toisin kuin oli ollut aikeissa?

Virne levisi hänen huulilleen:
"Anti olla. Jos haluatte takertua seuraani niin takertukaa sitten. Minä olen etsimässä majapaikkaa, eikä tämä Masenin kaupunki ole minulle vielä erityisen tuttu. Muutamasta ylimääräistä silmäparista tuskin on haittaakaan."

Hän kääntyi pyöräyttäen kireitä harteitaan ja jatkoi mäkeä alas välittämättä seurattiinko häntä vai ei. Sormet kävivät välillä helmiketjulla, joka roikkui takin sisällä.
Minä en anna periksi ennen kuin löydän sinut, Galdaen. Ja ehkäpä... ehkäpä muutama ylimääräinen silmäpari auttaa siinäkin tehtävässä...

//lyhyt tämäkin joten turha huoli//

Bronze hymyili hillitysti, Takun tullessa hänen vierelleen ja toisen miehen suostuessa lopulta seuraan. Ikävää tosin asiassa oli, ettei Bronze vieläkään tiennyt miehen nimeä, mutta ehkäpä tuo kertoisi, kun vain haluaisi.
"Minulle ainakin seura kelpaa. Vai että majapaikkaa etsitte? Noh siinä mielessä olemme samoilla linjoilla, en minäkään viitsi lähteä enää tähän aikaan vaeltamaan takaisin kotikaupunkiin, ottaen huomioon, että pian saattaa ukkostaa ja olisi hyvin epämiellyttävää kävellä sateessa."
Bronze hymähteli ja katsahti sitten Takua.
"Mikäli yksinkertainen seurani kelpaa, voisithan sinäkin viettää illan seurassani, Taku?"
Bronze hieman kumarsi herrasmiesmäisesti Takulle. Niin no, eihän Bronze tiennyt, aikoiko Taku vielä jatkaa matkaansa tänään, mutta olisi mukavaa, jos tuo olisi hiukan pidempään Bronzen seurassa. Vampyyri oli kuitenkin ihana ystävä. Puolihaltian uuden ystävän lähtiessä kävelemään, tuo hieman katsahti hymähtäen miehen perään ja viittoili Takua mukaansa, lähtien myös kävelemään myös alas kukkulalta.
"Tosiaan, tämä kaupunki ei ole minullekkaan kovin tuttu. Asustelen normaalisti Mirassa, joten tänne tuleminen on melkoisen omituista. Mutta ihan mukavan oloinen pikku paikka."
Bronze jutusteli niitä näitä rentona, kuin olisi tuntenut molemmat jo monia vuosia. Ja olisihan se mukavaa, jos nuo kaksi pysyisivät hänen ystävinä monia vuosia.

Taku

Neitonen hymyili pienesti miehen suostuttuaan seuraan.
"Mikäli yksinkertainen seurani kelpaa, voisithan sinäkin viettää illan seurassani, Taku?"
Bronze kysäisi tytöltä joka nyökkäsi sanoen:
"Mieluusti."

Kun toiset lähtivät kulkemaan alaspäin ja Bronze viittoi tyttöä mukaan, hän hypähti muutamalla hypyllä näiden vierelle. Kun Bronze oli kertonut ettei kaupunki ollut hänellekkään tuttu, Taku sanoi:
"Ilma alkaa olla hiostava.."
Hän katseli taivasta, joka näytti uhkaavalta. Se ei kyllä tyttöä haitannut, mutta ehkä hän ei tahtoisi kastua. Enempää. Aikasemmin näet hän oli kastunut ja joutunut kuivattelemaan hiuksiaan ja vaatteita monta minuuttia.
Taku huokaisi muistellen kuinka paljon siinä oli ollut työtä.

Pian tyttö alkoi miettimään puheenaiheita valmiiksi. Hiljaiset hetket eivät olleet mukavia ja siksi pitäisi olla hyvä aihe tiedossa. Paha juttu vain, tyttö ei tiennyt mistä uusi tulokas on kiinnostunut. Bronze ainakin välittää eläimistä ja hänellä on huumorintajua. Toinen vaikutti olevan seurasta kiinnostunut yhtä paljon kun pussista paskaa. Taku huokaisi jatkaen kävelyään.

Kaupungin sisäpiiriin tultuaan Samuel hidasti askeliaan ja vasen käsi ilmestyi taskusta sivelemään lyhyehköä partaa, jota sitoi yksi musta helmi. Kirkkaat vihreät silmät tarttuivat jokaiseen kylttiin ja tieto sen tekstistä oli jo miehen aivoissa kun seuraava kyltti ilmestyi näkyviin.

Monenlaista täälläkin oli, ainakin pikkukyliin jo tottuneelle maailmanmatkaajalle. Mutta ei kaupungin laidalla ollut yhtäkään majataloa. Se oli toisaalta hyväkin, sillä laitakaupunki oli aina pahimmassa vaarassa mitä tuli ulkopuolisiin uhkiin.

"Arylia, vai? Onko täällä sotaa meneillään, rikollisuutta? Vai onko nyt rauhan aika? Kuka pitää valtaa, kuinka suuri on pääkaupunki Mira? Onko täällä suuria valtateitä?" hän alkoi luetella kysymyksiä ääneen.
"Tiedän, että kuulostan jonkun valloittajan lähettämältä vakoojalta, mutta sen seuran, mikä minulla on viime aikoina ollut, suusta ei saa muuta kuin irstaita puheita joita mieluummin kuitenkin välttäisin", hän oli päätynyt lähes omaksi itsekseen hetken hiljaisuuden aikana, mutta joutui ärsyttävällä tavalla ottamaan tilanteen hallintaan, koska itse oli se, joka oli majapaikan hakua "ehdottanut".

Hän jatkoi rauhallista tahtia syvemmälle kaupunkiin, joka ei kuitenkaan ollut koolla pilattu. Hän muisteli huvittuneena omaa "kotikaupunkiaan" toisessa maailmassa tulevaisuudessa, sen laajaa lääniä ja punatiilistä kellotornia. Ei, Masen ei todellakaan vetänyt sille vertoja. Menisiköhän se laivaston alus Miraan, että hän voisi nähdä tun kaupungin, josta hänen tapaamansa seilorit olivat olleet niin ylpeitä?

Hän tiesi nyt, että mies oli kotoisin tuosta paljonpuhutusta Mirasta. Kauppias, ammatiltaan, tai siltä vaikutti. Tyttö, hänestä Samuel ei tiennyt oikeastaan vielä mitään muuta, kuin että tämä selvästi ei ollut tottunut seuraan eikä ollut ehkä kuitenkaan kokenut paljoa enempää kuin tuonikäinen yleensäkään. Jos piraatti siis saattoi luottaa tytön ikään. Hänen rotunsa oli miehelle epäselvä. Mutta tytön nimen hän tiesi. Taku. Tuo mies oli juuri lausunut sen.

Edes jotain. Edes pieni pala tietoa. Vaikka kaikki olisikin juonta ja valhetta, hänen täytyisi ensin päästä perille siitä juonesta ja valheesta, ennen kuin olisi mahdollista käydä totuuden kimppuun.

Kuten aikaisemmin oli tieto tullut ilmi, ilma oli hyvin painostava ja raskas, milteinpä hiostava. Varmaan johtui tulevasta ukkosesta. Saattoihan se mennä vain ohi, mutta ei näistä luonnonilmiöistä koskaan tiennyt. Eikä Bronze sen kummemmin lähtenyt arvuuttelemaan. Olihan se mukavaa päästä kaupunkiin, mutta suureen pääkaupunkiin tottunut puolihaltia katsoi paikkaa pikkuisen epäilevästi. Ehkäpä hänen vaistonsa vain kuvittelivat, mutta jotenkin tuo pikku kaupunki tuntui luotaan työntävältä, aivan kuin se ei haluaisi matkalaisia sinne. Hyvin hiljaista ainakin oli. Ehkäpä Bronze kävi liian vähän muissa kaupungeissa. Toki tämä avarsi maailmaa ja silmiä, mutta avaisiko tarpeaksi, että Bronze osaisi oleskella täällä? Tuskin. Hän lähtisi seuraavana aamuna takaisin kotiin. Tulisivatkohan ystävät myös mukaan?
Miehen alkaessa kysellä monia asioita, Bronze naurahti jälleen hillitysti ja siveli pitkiä hiuksiaan eleganteilla kynsillään.
"Kyselet paljon, nuori mies."
Bronze hymähti ja piti pienen tauon, kuin miettien, mitä vastaisi oikeastaan.
"Moneen noista kysymyksistä saat vastauksen vain käymällä Mirassa, mutta sen verran voin kertoa, etten ole ainakaan kuullut mistään sodasta ja olisin hyvin huolissani, jos tieto ei tulisi pääkaupunkiin lainkaan. Mira on suuri, vauras ja kukoistava kaupunki, hyvine ja huonoine puolineen. Ehdottaisin, että lähtisimme huomenna takaisin sinne? Onhan pääkaupunkiin hieman matkaa, vesireittejä pääsisi nopeiten."
Bronze henkäisi lopulta, saatuaan pitkän lauseensa päätökseen. Tietysti ensimmäinen ongelma oli nukkumapaikan löytäminen täältä. Toivottavasti jokin majatalo löytyisi. Bronze ei, ulkokuorestaan huolimatta, ollut turhan kranttu ja tuo nukkuisi vaikka tallissa, jos ei parempaa paikkaa ollut. Tärkeintä oli, että olo oli lämmin ja kuiva. Ja olihan tuo animaagi, joten eläinten seurassa oleminen ei koskaan haitannut nuorta puolihaltiaa. Ja sen muistaen, muisti Bronze myös, ettei ollut löytänyt etsimäänsä. Täällä ei tainnut olla mitään sen kummempaa elämää.

Taku

Tyttö seurasi sivusta toisten puheita. Hän ei tahtonut alkaa pälpättää jotain. Eihän hänellä ollut vieläkään mielessä hyvää puheen-aihetta.
Ja taas tyttö vaipui omiin ajatuksiinsa. Tällä kertaa hän mietti. Mietti mennäkkö Miraan vai jatkaa matkaa.. johonkin.. Hänellä ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa, muuta kuin kiertää paikkoja. Sormi välillä leukaa naputellen hän käveli toisten rinnalla.

Pian hän havahtui mietteistään ja kääntäen päänsä Bronzen puoleen.
"Kuule, onko kukaan hoitamassa eläimiäsi?"
Taku ei tiennyt, mitä äsken toiset olivat puhuneet, olisko tyttö vaihtanut puheen aiheen kesken heidän tärkeän keskustelun. Siitä tyttö ei kyllä jaksanut alkaa huolehtimaan.

"Muuten, ajattelin vain.. Vaikka kukaan meistä ei nyt viettänyt aikaansa täällä, tietääkö jompikumpi, onko täällä jotain hyvää ja suositeltavaa juoma paikkaa?"
Taku lausahti pian katsellen miehiä, jos joku olisi vaikka joskus kuullut jotain.

/Sry, kökkö. Ottaa nii päähä ku yhes toises ropes yks autohittaa ja hyppii toisen vuorojen yli.. Eli niin..//

// Täällä päässä veljellä oli rippijuhlat, sukua piti... vahtia. ;D //

Hän tuhahti kommentille iästään. Mitä väliä iällä oli, kun oli sellainen maailma kuin Arylia? Täällähän löytyi melkein mitä vain, mikäli Samuel siis saattoi luottaa rotutietämyskeensä. ja kyllä hän saatoti.

Kyllä, tämä mustahiuksinen oli selvästi miralainen. Hänellä oli puheessaan erilainen tietämisen sävy kuin niillä seilaroilla, jotka olivat käyneet Mirassa vain pikavierailuilla. Hän pohti hetken mahdollisuuksia laivalleen poiketa siellä tai itselleen poiketa kaupungissa ennen lähtöä, mutta tuli siihen lopputulokseen, että korkeat ne mahdollisuudet eivät ainakaan olleet. Hän oli perimmiltään kuitenkin meri-ihminen, ei kaupunkilainen.
"Valitan mutta en ole lähdössä tästä Masenista vielä kuukauteen. Kuukauden päästä alkaa työt enkä aio juuttua minnekään ennen sitä", tuhahtaa, hieman ehkä halveksivasti. Oliko tämä kauppias jotenkin ylimielinen vai kuvitteliko hän vain?

Taku avasi suunsa, kysyi jotain tämän toisen miehen eläimistä. Mielenkiintoista niin, eläimiä. Oliko tuo eläintenhoitaja, -kesyttäjä? Ei, pakko hänen oli joko omistaa paljon sellaisia tai sitten olla niiden kauppias. Eläinkauppias? Voisi olla mielenkiintoista nähdä tuliko tämä mies paremmin toimeen luonnon kanssa kuin ääliöblondi Galdaen. ...Aina hän haukkui Galdaenia ääliöksi vaikka tiesi itse asiassa, että tämä saattoi hyvinkin olla häntä itseään älykkäämpi...

Ja mitä siihen tuli, oliko hänviettänyt aikaansa täällä...
"En todellakaan. Tulin vasta... joku päivä takaperin. Enkä ole tullut jäädäkseni. Mitä juomiseen tulee, olin sen verran päissäni eilen että voin vakuuttaa, etät täältä löytyy kyllä hyviä paikkoja. Kunhan muistaisi missä", virnistää ja iskee silmää. Kyllä hän oikeasti muisti missä oli juonut, hän vain ei muistanut miten oli päätynyt pois sieltä.
"Mutta tietenkin, jos et välttämättä humalaan halua - mitä en suosittele, täällä elää muutama varsin saastainen eläin mieheksi - luultavasti siitä majatalosta löytyy jonkinlainen... juomapaikka kuitenkin. Jos nyt ensin löytäisi hyvän majatalon."

Hän puhui suoraan ja rehellisesti, juuri tyypillisellä tavallaan. mitä se äskeinen olikaan ollut se meni jo ohi ja hän saattoi hengähtää.

Bronzea huvitti. Hän oli kahden niin erilaisen tapauksen seurassa, ettei tilanne voinut olla mitään muuta, kuin huvittava. Taku hiljeni aina vähän väliä, tuntui vaipuvan omiin ajatuksiinsa eikä tuo mieskään äärimmäisen puhelias ollut, mutta nähtävästi sanojen salaista arkkua oli pikkuisen saatu kammettua auki. Kuullessaan Takun kysymyksen, Bronze hymähti ja pikkuisen sipaisi pitkillä kynsillään Takun hiuksia.
"Älä huoli, apulaiseni pitää huolta eläimistäni."
Bronze hymähti pikkuisen ja katseli taas ympärilleen. Asuttuaan niin pitkään Mirassa, tämä paikka tuntui hyvin pieneltä ja ränsistyneeltä, verrattuna Miran upeisiin kaupunginosiin ja lukuisiin eri paikkoihin. No sään pieksemä kaupunki ei ehkä näyttänytkään tällä ilmalla parasta puoltaan. Ja oli hyvin sääli, ettei tuo nuori mies halunnut tulla katsomaan Miraa. No eiköhän tuo elämänsä aikana onnistuisi siinäkin jotenkuten. Varmaan jokainen kerran elämänsä aikana kävi tuon saaripahasen pääkaupungissa, edes kurkistamassa porteista sisään.
"Sääli. Olisi ollut mukavaa näyttää teille Mira."
Bronze hymährti vähän ja katseli eripari silmillään miestä jonkin aikaa, ennen kuin taas keskittyi Takuun. Tuon kysymykset joskus yllättivät puolihaltian melko perusteellisesti.
"No, ainakaan minä en tiedä tästä paikasta mitään, mutta jos ystävämme voisi olla niin reilu ja vaikka johdattaa meidät johonkin melko hyvään paikkaan? Ja älkää huoliko, kyllä minä pidän huolen teistä, jos nämä saastaiset mieseläimet käyvät hankaliksi."
Bronze naureskeli hieman hihansa takaa. Hupaisaa kuulla jotain tuollaista, varsinkin kun Bronze itse oli animaagi.