Jare tuijotti hunajanvärisillä silmillään pimeyteen. Selkä petomaisesti kyyryllä ja valkeat veitsenterävät hampaat paljastettuina hän tuijotti. Sekunnit kuluivat, tuulikaan ei värähtänyt, mutta Jare kuuli. Ihmiskorva ei kykenisi niitä vaimeita, miltei laahustavia, askeleita kuulemaan.
"Metsän laidassa. Katsoo tänne. Sillä on jano."
Jare sanoi ääni matalana, epätavallisen vihaisena.
"Nouse Falstelon selkään, olet siellä paremmassa turvassa. Jos sallit, saanko pelastaa sinut janoiselta lajitoveriltani?"
Jare sanoi samalla matalasti muristen.

Jos tilanne olisi ollut toinen, Cloyd olisi nauranut. Ehkä päivän valossa, tai sitten ei. Hän pudisti päätään selkeyttääkseen ajatuksensa ja puristi vielä kerran tamman harjaa.
Tyttö nyökkäsi hätäisesti ja kipusi epätoivon vimmalla Falstelon selkään. Cloyd ei ollut koskaan ennen ratsastanut, ei edes istunut hevosen selässä. Siltikin hän oli varsin tyytyväinen omaan suoritukseensa.
Ja jos hevosen ja janoisen vampyyrin välillä oli valittava, Cloyd ottaisi mielihyvin hevosen.
Yhä Falstelon harjaa puristaen Cloyd tuijotti pimeyteen nähden pelkää mustaa. Aina välillä hän luuli näkevänsä jotakin, mutta ehkä se oli vain jokin metsän eläin.
Vaikka Cloyd olisi kyllä kuullut ne.

Mitä tämäkin oli olevinaan? Ei ollut lainkaan Cloydin tapaista olla neito pulassa! Osasi hän pitää puoliaan, jos niiksen tuli! Mutta tämä tilanne, tämä pimeys ja koko asetelma... Oikea vaara, ei harjoitustilanne. Kaikki oli uutta, eikä missään kuitenkaan ollut sitä ihanaa, kutittelevaa jännitystä.
Ilmassa väreili pelko, jonka Cloyd tiesi olevan omaansa.

"Älä tee mitään typerää, älä huolehdi minusta, selviän itse, mutta älä tee mitään typerää", CLoyd kuiskasi hiljaa, peläten äänensä pettävän.
Hän tiesi että Jare kyllä kuulisi.

Vauhdilla nainen kipusi hevosen mustaan paljaaseen selkään. Jos Jare ei olisi ollut jo varattu mies, hän olisi varmasti pistänyt merkille naisen kauniit jalat. Mutta muutenkin, tilanteessa ei vampyyri oikein keskittynyt naiseen. Vaan Viholliseen.
"En tietenkään tee mitään typerää. Puolustan vain ennakkoluulottomia olentoja mielelläni."
Falstelo steppasi hieman rauahttomosti, mutta Jaren tuima mulkaisu sai hevosen rauhoittumaan. Jare höristi korviaan, kyyristyi, ja murisi. Miehen murina oli äärimmäisen matalaa, bassoäänistä, murina kumpusi syvältä keuhkoista, ja oli täynnä inhoa. Monissa saattaisi murina aiheuttaa pelonväristyksiä, mutta Jare ei siitä välittänyt.
"Kaskas.. Vampyyri yrittää suojella.. eväitään?"
Kuului pinmeydestä ääni, ja Jare vastasi siihen murisemalla.
"Niin.. Niin taidan suojella, joten häivy." Jare vaöehteli vampyyrille. Samalla toinen verenimijä astui kuunvaloon, ja Cloydkin kykeni näkemään olennon.
"Taistelen mielelläni saaliista.

//anteeksi jos 'tapoin' tuon siun pahis-vampyyrin :'D Huomasin vaan, että yleensä olen vain mukana raahautuva kirjoittaja, en se juonta kuljettava. Pöh. ja ajattelin sitten korjata asiaa. no joo.//

Jos Cloyd itse ei olisi ollut osa tätä yöllistä maisemaa, hän olisi hyvinkin voinut pitää sitä.. jännittävänä. Pimeys kieppui puiden rungoilla ja kirkas kuunvalo valaisi pellon. Must hevonen oli kaunis, kuunvalo hopeoi sen karvan. Oli aivan hiljaista, vain murina ja vampyyrien äänet rikkoivat yön... Cloyd päätti lopettaa maiseman, tapahtuman runollistamisen, eihän siitä olisi tullut mitään eikä se todellakaan olisi parantanut tilannetta niin mitenkään.
Runollistamisen sijana Cloyd keskittyi tapahtumiin. jos hän aikoi kyetä puolustamaan itseään, olisi hänen hyvä olla tarkkana. Jaren matala murina kuitenkin häiritsi häntä, se oli syvää ja.. pelottavaa, mutta jotenkin turvallisella, lämpimällä tavalla. Kun taas tuo toinen... Se ei tuntunut hyvältä. ei kuulostanut hyvältä ja kaikista vähiten, näytti hyvältä. Uuden tulokkaan ruumis oli irvokkaalla tavalla kaunis, kasvot täydellisen väärät ja vatteet, ne vaattet roikkuivat vampyyrin pältä kuin kuolleen nahka. Väriä oli mahdoton kertoa yön pimeydessä, mutta Cloyd arveli sen olevan musta tai ainakin tumman punainen.
Kun Cloyd kuuli Jaren vastaaan myöntävästi tulijan kysymykseen, hän värähti. Eväitä? Ei. Ei voinut. jarella oli pakko olla jokin juoni. Olihan hän ollut jo aikaisemmin ystävällinen...
Yhä lähestyvä olento sanoijotain, mikä sai tytön jäykistymään. ei kai.. Miksi juuri hän? Hän ei halunnut aiheuttaa taistelua! ei ainakaan siitä, kuk saisi.. saisi imeä hänen verensä!

... miten hän, Cloyd, olikaan päätynyt tänne, keskelle peltoa, kahden vampyyrin kanssa, joista ainakin toinen halusi hänen elämänsä? Mikä todennäköisyys oli, että näin pääsisi käymään? Nolla. Ainakin lähes.

Tuuli heilutteli Jaren pähkinän värisiä hiuksia, jotka vaalenivat kohti päänahkaa. Miehen pehmeissä, pähkinäpuunruskeissa silmissä, loisti inho tuota toista verenimijää kohtaan. Suurin osa vampyyreista näin 'nuorena' ei välittänyt mistään mitään, vaan tappoivat vain tappamisen ilon takia ihmisiä. Jare taas puolusteli ihmisiä ja joi vain pahojen sellaisten verta. Jare katsos usein tarkkaili jonkunaikaa haukkamuodossaan saalistaan, kunnes löysi sopivan 'pahan' ihmisen.
Jarestakin tuo toinen 'paha' vampyyri oli kuvottava ulkonäöllisesti, mutta mies oli jo niin keskittynyt mahdolliseen alkavaan taisteluun. Hitaasti vampyyrin käsi nousi selälle, ja kuului terävä äänimiekan ilmestyessä tupestaan.
"Minulla ei ole hopeaesineitä, mutta voin satuttaa sinua pahasti normaalillakin miekalla. Eväälläni kyllä on hopeaa, joten jollet tahdo kuolla häivy."
Toisen vampyyrin silmissä näkyi hetken aikaa epävarmuus, ja Jare käytti sitä raa-asti hyväkseen. Salaman lailla, hyödyntäen omaa äärimmäistä nopeuttaan, Jare syöksyi, sivalsi ja pisti toiseen vampyyriin. Ensimmäinen sivallus osui vampyyrin käsivarteen, toinen sivalsi selkään ja kolmas vasta meni ohitse. Hyökkäykseensä tyytyväisenä Jare perääntyi.
"Häivytkös?"

{ei se mitään. NPC hän tuo toinen olento on, joten saat itse roolata sillä yhtä paljon kuin minäkin.]

"Minulla ei ole hopeaesineitä, mutta voin satuttaa sinua pahasti normaalillakin miekalla. Eväälläni kyllä on hopeaa, joten jollet tahdo kuolla häivy."
Jaren ilmoitus hämmästytti Cloydia. Mistä tuo mies tiesi, oliko hänellä hopeaesineitä? Ajatus toi Cloydin mieleen toisen. Oliko hänellä hopeaa mukanaan? Hitasti hän kvi mielessään läpi kaikki mukanaan olevansa tavarat, samalla katselleen edessään tapahtuvaa hyökkäystä.
Ei, ei hänellä ollut hopeaa mukanaan. Miksi Jare sitten...? Paitsi jos hän... aivan, ehkä Jare huijasi tuota toista vampyyriä. Cloyd oli huomannu, aivan ohimennen, tulokkaan silmissä epäröinnin. Ja sitten Jare oli hyökännyt.
Melko pian hyökkäyksen jälkeen toinen vampyyri astui muutaman askeleen taakse päin, pyyhkäisi kasvojaan ja...
"VARO!" Cloyd kiljaisi täsmälleen sinä hetkenä kun tuo tulokas syöksähti eteenpäin, valmiina käymään Jaren kimppuun.

Jaren kasvoilta pyyhkiytyi pois viimeinenkin hymyn ripe. Miehen silmät tuntuivat tummenevan, punertuvan sekunnissa. Silmänympärystän lihakset kiristyivät, ja terävät kulmahampaat paljastuivat. Murinakin kuului taas kurkusta. Samassa vastustaja hyökkäsi.
Kaikkeen kului vain pari sekuntia, samaten hyökkäykseen. Vastustaja lensi matkaan josuen lailla, ja nopeudensa ansiosta miehen ääriviivat sumenivat. Jare hyökkäsi vastaan, käyttäen nyt vampyyrivoimiensa kera myös tulta. Ilmassa kajahti vain muinaisella kielellä lausutut sanat, askelten töminää ja miekkojen kilinää. Ihmis silmä ei kyennyt näkemään, mitä tapahtui. Suunnattomalla nopeudella kaksi tasaväkistä samaa lajia edustavaa taistelivat, ääriviivat sumeina. Vihdoin kuului lehahdus keskemmältä niittyä, jonne Jare ja vastustaja olivat kadonneet. Tuli värjäsi paikkaa hetken, Hacun alla oleva hevonen kavahti, ja hirnui sitten lujaa.
Tuli tukahtui hetkessä, ja sitten tuli äänetön hiljaisuus. Tuulikaan ei liikuttanut puuta. Levottomana nyki Fal Hacun käsissä olevia ohjia, ja yritti päästä kohti paikkaa, jossa tuli oli lehahtanut.

//Pirsana ku en oo oikeen ehtiny kirjottaan tai muutenkaan oleen koneella. Pah. Ja pöh. //

Huudahduksensa jälkeen Cloyd pysyi jähmettyneenä paikallaan. Ehkä se johtui viivästyneestä shokista, ehkä se oli järkytys, tai ehkä, niin, ehkäpä se olikin pelko. Hevonen tytön alla liikahteli levottomana, pyrkien taistelukentälle.
Taistelukentälle, jolla ei enää taisteltu, Cloyd huomasi palatessaan tähän maailmaan. Mitä oli tapahtunut? Kirkas leimahdus, aivan, se oli ollut tulta. Kun tarkasti katsoi, saattoi huomata maassa vielä muutaman kytevän ruohonkorren. Mutta mistä tuli oli tullut? Kumpi vampyyreistä - sana puistatti Cloydiä - oli voittanut?
Hitaasti hän päästi kätensä valahtamaan sivuille ja antoi hevosen kulkea kohti kytevää taistelukenttää. Mitä hän siellä näkisi, sitä Cloyd ei tiennytm eikä ollut varma, halusikokaan tietää.

Jare oli maassa polvillaan, kädet sivuilla. Miehen kädet savusivat yhä, ja tuon edessä oli vain musta tuhkakasa. Hengitys kulki miehellä hyvin epätasaisesti, ja rinta kohoili ylös alas samaan tahtiin. Vampyyria pyörrytti, kovasti. Verentarve kohisi suussa. Tuoksu joka leijaili tämän sieraimiin, oli vastustamaton. Nainen takana lähestyi. Jare sulki silmänsä, nipisti enänsä kiinni ja avasi suunsa. Maailma pyöri, ja peto yritti herätä miehen sisällä. Jare kyllä tiesi että ei missään nimessä saisi hyökätä tuon naisen kimppuun.
"Ä-ä-lä tule lähemmäs."
Demonivampyyri sanoi ääni vapisten. Aina kun hän veti henkeä, taivaallinen tuoksu lennähti hänen sieraimiinsa. Aina Jare taisteli itsensä kanssa, ettei kääntyisi ympäri, ja purisi tuota naista. Paikallaan edes takaisin hytkyen yritti hän kaikin voimin saada itseään kuriin. Kohta olisi muuten piru irti.

Cloyd oli kiljahtaa ilosta, kun huomasi Jaren olevan suhteelisesti kunnossa eikä hyökkääjästä näkynyt jälkeäkään.
Vapisevalla äänellä lausutut sanat saivat kuitenkin tytön jähmettymään hevosen selässä, järkytys ja kauhu kuvastuivat hänen kasvoillaan. Hevonen oli tuntenut Cloydin järkytyksen ja älynnyt pysähtyä, vaikka vaikuttikin olevan huolissaan isännästään.
Cloydkin oli huolissaan Jaresta. Hänhän oli tämän aiheuttanut, jos tarkasti ajateltiin. Vampyyrit olivat tapelleet hänestä, ja hän ei ollut voinut kuin katsoa viereltä. Kuten nytkin - hän halusi auttaa miestä jotenkin, ihan miten vain. Vaikka kiitoksena henkensä pelastamisesta. Mutta... Ei hän voinut, hän ei saanut mennä lähemmäksi tuota lohduttomasti vapisevaa vampyyriä.
Cloyd tunsi kyyneleiden valuvan poskillen ja hän nyyhkäisi. "Anteeksi... Anteeksi että saatoin sinut tähän tilanteeseen..." Nielaisten hiljaa hän pyyhki kyynelten sumentamat silmänsä ja halasi tiukasti hevosen kaulaa.
Hän odottaisi tässä, kunnes Jare olisi kunnossa.

Oletko ikinä sattunut seisomaan rahattoman karkkihyllyn eessä? Katsonut niitä mahtavan makuisia irtokarkkeja, ja nähnyt lempikarkkisi? Oletko koskaan muistellut lempikakrkkisi makua, mutta tiennyt, ettet saisi ottaa sitä sieltä ja tunkea suuhusi. Lisää siihen vielä se, että kykenisit haistamaan asian, jota kielesi kaipaa eniten. Kykenisit haistamaan lempikarkkisi makean hajun jopa satojen metrien päähän. Ja lisää vielä se, että sinun elimistösi huutaa, että sinä tarvitset juuri lempikarkkiasi. Mutta silti vastustat kaikin voimin tätä tunnetta, sillä tiedät ettet saisi ottaa sitä karkkia.
Juuri tältä Jaresta tuntui tällä hetkellä. Makein tuoksu mitä mies ikinä muisti haistaneensa, seisoi hänen vieressään. Tuoksusta ei mies päässyt mitenkään eroon. Ruumis vapisi, sillä se olisi tahtonut juomaan tuota makoisaa verta. Tahdonvoima vain piti Jaren paikallaan.
"T-tulen aivan kohta takaisin."
Jare mutisi, ja syöksyi eteenpäin. Ei kulunut aikaakaan, kun metsästä kuului peuran pelokas vinkaisu, ja sitten äänettömyys. Jaren oli pakko saada verta, ettei hän söisi suihinsa tuota naista.

Cloyd ojensi kätensä vaistomaisesti Jarea kohti, kun tämä säntäsi eteenpäin kuin nuoli. Säikähtäneenä tyttö kuitenkin laski kätensä hevosen kaulalle ja liukui hitaasti alas tämän selästä. Hän huokaisi hiljaa ja istui maahan. Hän sävähti kuullessaan metsästä ääniä, mutta pysyi paikallaan.
Hän odottaisi. Hän odottaisi, että Jare tulisi takaisin. Hän odottaisi, kunnes voisi kysyä, voisiko hän auttaa mitenkään.

Kylmässä ilmassa hytisten Cloyd kiersi kätensä polviensa ympärille ja alkoi hyräillä epävireisesti.

Jaren valkoiset vampyyrinhamopaat upposivat syvälle lihaan. NAuttien täysin rinnoin veren taivaallisesta mausta, mies imi elämänsä eliksiiriä. Silmät Jarella kääntyivät kuoppiinsa, ja hengitys tihentyi nautinnosta. Veri poreili suussa, ja kun mies nielaisi, se vei janoa pikkuhiljaa mennessään. Mahtava voiman tunne täytti Jaren kehoa, jyskytti lihaksiin ja täytti pään. Verenhimo nousi ja nousi. Naisen tuoksu kantautui niityltä vahvana, mutta sitten se oli ohitse.
Huokaisten lysähti Jare maahan, polttava jano oli poissa. Naisen tuoksu ei tuntunut enään niin vastustamattomalta, ja janokin oli poissa. Huokaisten hän pyyhki veret suupielestään, ja palasi naisen luo. Haamun lailla Jare liisi niitylle, ja Cloydin taakse ääneti.
"Anteeksi."
Jare mutisi seisten kasvot pimeydessä.
"Anteeksi."

Cloyd hyräili epävireisesti, äänekkäästi, peittääkseen metsästä mahdollisesti kuuluvat äänet. Tyttö tuijotti taivaalle, jota täplittivät useat tuhannet tähdet. Hän halusi laskea ne, muttei osannut. Hänellä ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi sormia.
Cloyd lakkasi hyräilemästä kuulostellakseen metsän ääniä. Mitään ei kuulunut. Hän huokaisi hiljaa ja siirtyi tähtien tuijottelusta ruohon nyppimiseen.
Jaren hevonen nyhti ruohoa hänen vierellään, ja hajamielisesti Cloyd silitti sen turpaa.
Yhtäkkinen ääni, kuin tuulen kusikaus, sai Cloydin värähtämään. Se oli Jare. Jare, joka pyysi anteeksi. Cloydista mitään anteeksi annettavaa ei ollut. Mies oli toiminut lajilleen tyypillisellä tavalla, ja Cloyd vain oli sattunut, omaksi vahingokseen, olemaan paikalla.

Hän kääntyi hitaasti ympäri ja hymyili hieman säikähtäneesti. "..Oletko... Kai sinä olet nyt kunnossa?" Tyttö kuiskasi hyvin hiljaa, ja toivoi, ettei hänen äänensä värissyt liika, ja että Jare kuuli sen.

"Ja.. anteeksi. Minun pitäisi pyytä anteeksi."

Jare sätti mielessään itseään, hän ei ollut tottunut siihen, että jos käveli rennosti hän kulki lähes äänettömästi silti. Aina hän onnistui pelästyttelemään kanssaolentojaan, ja sekin ärsytti demonivampyyriä entisestään.
"Olen minä nyt."
Jare sanoi, ja antoi toiselle huomaamattaan hurmaavimman hymynsä.
"Eikä sinun tarvitse anteeksi pyytää, minunhan pitää kuten teinkin. Et arvaakakan kuinka jouduin pitämään itseäni kurissa, etten pistellyt sinua poskiisi. Ole onnellinen, että olen harjoitellut moista koska olen melko nuori vampyyri. Jos en olisi saanut omasta tahdostani puremaa, ja vielä lisäksi opetusta, olisin silpunnut sinut samantien."
Jare sanoi äänessään hieman surua.
"Mutta toivon ettet kiinny minuun, saatikka toivo ystävää, koska ollessani heikompi en voi pitää itseäni kurissa. Tai siinä vaiheessa kun vain ihmisveri kelpaa ravinnoksi, eikä siihen mene montaa kuukautta enää."
Jare puhui vielä hiljempaa, ja surullisena, katse painettuna maahan.