Corbin ei ehkä vaihtanut mitään, mutta Rox ei vain voinut tyytyä käteensä. Hän vaihtoi muutaman kortin sanaakaan sanomatta, saaden vain entistä huonomman käden. Ei, onnetar ei rakastanut häntä tänään. Ainakin hän häviäisi reilusti.
Demoni laski omat korttinsa pöydälle kuvapuoli alaspäin, nyökäten merkiksi että oli valmis.

//… lupaan että tulee pidempää sitten kun tämä korttipeli on ohi… -.-//

Arlie tarkkaili demonia katseellaan, mutta tämä ei antanut ilmeillään tai eleillään ilmi, millainen käsi tällä oli. Ilmeisesti ei kovinkaan hyvä, koska tuo halusi vaihtaa pakan kanssa kortteja. Hienoa, Arlien ei tosiaankaan tarvitsisi huijata - toivottavasti toinen vain ei saisi nyt hyvää kättä vaihtonsa jälkeen.
Mies kallisti päätään toisen ilmoittaessa olevansa valmis. Ei tuo ainakaan ollut näyttänyt riemastuneen, mutta koska Rox osasi varmasti bluffata hyvin, se ei tarkoittanut, etteikö tätä olisi onnistanut.
"Koska olemme jo sopineet panoksista, on turha kysyä, korotatko mitään", Arlie totesi ja käänsi omat korttinsa oikein päin, paljastaen nelosensa toiselle. Ei aivan ässiä, pelkkiä kymppejä, mutta tarpeksi hyvin siitä huolimatta.

Sieltähän ne neloset tulivat, kolmen kympin seurana oli vielä se viimeinen. Rox käänsi omat korttinsa ja katsoi hajanaista rykelmää. Vain yksinäinen kakkospari. Oikea murskavoitto mustatukalle, joten ei mikään ihme että demoni tuhahti ja näytti heti hieman pahantuuliselta, käyden nopsaan kokoamaan kortteja pois näkyvistä.

”Eli korvaus pelastamisesta sinulle” hän totesi ääneen, katsoen Corbiniä samalla kun laittoi kortit syrjään. Jalka osui vahingossa toisen omaan, mutta Rox ei korjannutkaan asentoaan, vaan kumartui lähemmäs.
”Et tosissasi halua sitä luonnossa…?” mies kysyi kallistaen päätään, tietäen osaavansa näyttää houkuttelevalta. Ja jos pidemmälle ei kelpaisi, hän voisi tarjota tälle mukavaa rahasummaa, häntä se ei satuttaisi pahasti. Tai ehkä hän vain tinkisi ja kinaisi asiasta mahdollisimman pitkään, pitääkseen miehen seuranaan vähän pidempään. Olihan tuo mielenkiintoinen, muutenkin kuin perhetaustansa takia…

Arlie hymyili huvittuneesti. Roxilla oli käynyt huono tuuri - jota oli vain edesauttanut se, ettei tämä ollut päässyt vaihtamaan kortteja mustatukan kanssa koska tämä oli saanut heti jaosta hyvän käden.
Toinen vaikutti harmistuneelta häviöstään ja eihän se ollut yllättävää, tämä menettäisi pienen omaisuuden tässä, jos Arlie sattuisi olemaan huonolla tuulella. Tosin hän ei ollut, onnistunut rahan hankkiminen ei voinut saada häntä huonolle tuulelle.

Mustatukkainen kohotti kulmiaan huvittuneesti toisen tarjotessa itseään hänelle maksuksi. Jos hän sattuisi haluamaan tuon, hän voisi ottaa sekä rahat että mukavan pienen päivänpiristyksen - demoni vaikutti innokkaalta tämän asian suhteen ja suostuisi varmasti makaamaan silmälasipäisen kanssa ilman maksuakin.
"En sotke työasioita huviin", mies totesi hymyillen vinosti. "Mutta jos haluat ilman maksua antautua minulle.." Arlie nojautui eteenpäin. Rox oli hyvän näköinen ja jännittävä - vaarallinenkin - joten tietenkin tuo tarjous jäi hetkeksi kummittelemaan silmälasipäisen mieleen.

Rox oli vihjailevan hymynsä takana yhä hieman harmistunut häviöstä, mutta kun Corbin oli ilmeisesti melkein valmis hyväksymään tarjouksen, mieli parani hieman. Kyynärpäillään pöytään nojatessaan hän liikutti jalkaansa, hyväillen kevyesti toisen säärtä sillä.
”Puhuinko jotain antautumisesta?” hän kysyi nyt vuorostaan huvittuneena, ja korjasi toiselta lupaa kysymättä tuon silmälasien asentoa. Hän ei antautunut koskaan, ei ainakaan ilman kunnon taistelua.
”Ja milloin tästä on tullut työasia? Hupiahan tämä on ollut alusta lähtien. Ja sinuna miettisin kahdesti, ennen kuin kieltäytyisin ikimuistoisesta kokemuksesta.” Demoni jätti tarkoituksella puheistaan maksupuolen, tai oikeammin maksamattomuuden. Ja ikimuistoisuus, se oli yllättävän pitkälle totta, niin hyvässä kuin pahassa.
Hän kallisti päätään uudestaan kysyvästi, painautuen vielä vähän lähemmäs, hymyillen viettelevästi.
”Tai ehkä vain pelkäät olevasi riittämätön minuun verrattuna”, hän lausahti härnäävästi.

Joku romanttisempi sielu olisi saattanut pitää tilannetta romanttisena jos puhe olisi ollut jostain hieman.. hienostuneemmasta. Nyt Rox kuitenkin vaikutti ainoastaan himokkaalta hyväillessään kevyesti mustatukkaisen säärtä.
Arlie kohotti kulmiaan toisen ryhtyessä korjailemaan hänen silmälasiensa asentoa. Oikeastaan tämä laittoi ne hieman vinoon - hän ei yhtään ihmettelisi, vaikka Rox olisikin tehnyt sen tahallaan - ja mustatukkainen joutui korjaamaan asian itse.

"Sinusta olisi minulle iloa vain hetkeksi - hyvällä tuurilla tunnin, jos edes jaksaisit niin pitkään", mustatukkainen totesi ja kallisti päätään. "Joten ennemmin otan rahat, ne säilyvät pitempään kuin tunnin."
Arlie kohotti kätensä kuin hyväilläkseen Roxin poskea, mutta keskeytti liikkeen kesken, kiusoitellen.
"En ole kiinnostunut kiistelemään mahdollisesta riittämättömyydestäni", mies totesi ja kohautti olkiaan. "Ja jos tosiaan mietit tuollaisia ja asetat itsesi yläpuolelleni.." Hän kumartui niin lähelle, että hänen huulensa lähes koskettivat toisen huulia.
"Olen kiinnostunut sinusta ainoastaan egosi murskaus mielessä."

Rox oli kieltämättä jo kääntymässä sen puoleen, että vaikka päätyisikin maksamaan Corbinille, hän halusi tämän. Oli totta, että hän piti eniten hentoisista, hieman avuttoman oloisista ruskeatukista, sellaisista joita oli mukava kiusata, mutta toinen totuus oli se, että demoni on hyvin kaikkiruokainen. Mustatukan kasvoissa oli hieman parantamisen varaa ja tuon hiustyyli oli kummallinen, mutta muuten tässä ei ollut suurempia vikoja – ääni ainakin oli valloittava.
”Tai voisit kokeilla, jos saisitkin tarpeeksi hupia. Sitten voisimme puhua lisää muista maksutavoista” hän ehdotti virnistäen. Siitä tulisi mitä todennäköisimmin hauskaa, joten hänkin hyötyisi siitä, eikä tappio tuntuisi niin pahalta.

Demoni mutristi hieman huuliaan kun lupaavasti kohonnut käsi ei koskettanutkaan hänen poskeaan. Ainakin hän sai ihanan lähikuvan toisen kasvoista tämän painautuessa lähemmäs. Harmi vain, että tämän yritys vaikuttaa meni pieleen, saaden Roxin vain naurahtamaan.
”Ja minä kun ajattelin olla lempeä sinulle. Ilmeisesti ei tarvitse, kun luulet noin suuria itsestäsi?” hän kehräsi vaarallisen pehmeästi, katsoen haastavasti vihreisiin silmiin.

”Sinä se jaksat yrittää”, Arlie totesi, hymyillen vinosti. Hän alkoi tosiaan lämmetä ajatukselle. Rox oli jo varmasti huomannutkin sen, koska jaksoi yrittää jatkuvasta torjutuksi tulemisesta huolimatta. Jos Arlie olisi tosiaan tarkoittanut sanomaansa – ettei halunnut käärmettä – hän olisi nyt jo raivoissaan toisen jatkaessa hokemista.
Kiinnostavaa, demoni tosiaan oli herättänyt mustatukkaisen mielenkiinnon jo sillä, että oli ehkä tuntenut keskustelukumppaninsa isän. Arlie tosin alkoi olla jo varma, että vaikka Raven ei olisikaan ollut hänen isänsä, sukua tämä ainakin oli ollut.

Arlie naurahti Roxin reaktiolle. Tämähän suorastaan kehräsi.
”Sittenhän meitä on kaksi”, mies totesi ja nuolaisi toisen huulia leikkisästi. Hän olisi voinut huomauttaa, etteivät hänen luulonsa itsestään olleet mitenkään liioiteltuja mutta eiköhän se ollut tullut jo selväksi.
”Luuletko, että kaipaan lempeitä otteita?” Silmälasipäinen piti tauon. ”Tai että sinulla on mitään sananvaltaa tässä asiassa?”

”Yrittänyttä ei paneta.”
Rox hykersi hiljaa, tuijottaen tiukasti vihreisiin silmiin. Mitä Corbin oikein yritti muka valittaa, itse halusi varmasti, ettei demoni lopettaisi yrityksiään. Kuka tahansa piti siitä, että hänestä oltiin kiinnostuneita, ainakin sen verran hän oli oppinut elämänsä aikana. Ja vaikka tuo ei olisikaan Ravenin poika, tällaista haastetta ei kohdannut aivan joka päivä… joten Roxilla oli syy jaksaa yrittää.

Demoni ei olisi voinut vaikuttaa ilahtuneemmalta, kun pidempi nuolaisi hänen huuliaan – mutta toisaalta hänen virneensä ei muuttunut lähes ollenkaan.
”Olet niin suloinen kun uhittelet” hän hymähti, taputtaen toisen poskea samalla. Hän käyttäytyisi alentavasti Corbinia kohtaan tasan niin pitkään kunnes tämä saisi hänet todella menettämään sanavaltansa asioihin, eikä huolehtinut ollenkaan siitä, että ainakin fysiikan puolesta tilanne ei ollut kovin varmasti hänen puolellaan. Poskea silittelemään jäänyt ja sitten hiuksiin uponnut käsi paijasi pidempää kuin tämä olisi lemmikki, ja demoni kohta tarttui tämän paidan kauluksesta äkkinäisesti ja melko tiukasti kiinni. Pieni nykäisi veti toisen mukavalle suuteluetäisyydelle, vaikka huulten kosketus saattoi tuntua enemmän hyökkäykseltä kuin suudelmalta.
”Koiranpennun pitää olla vähän äreä ja haukkua, ei sen kouluttaminen muuten olisi niin kivaa…” Rox naurahti hiljaa, sivellen pitkillä kynsillään toisen kaulansivua, katsellen sitä arvioivasti. Kohta tuo alkoi hykerrellä itsekseen, kasvoillaan ilkeä hymy.
”Mutta sinä varmaan muutut pantakesyksi melko nopeasti?”

Mustatukkainen kallisti päätään hienoisesti.
"Suloinen? Sitä sanaa minusta ei käytetä usein", mies totesi huvittuneena. Hän ei ollut suloinen juuri missään mielessä. Jos häntä kuvailtiin positiivisilla sanoilla, ne olivat enemmänkin sen kaltaisi kuin komea tai miehekäs tai luonteen piirteiden ollessa kyseessä kiero. Arlie piti viimeistäkin sanaa positiivisena, vaikka suurin osa ihmisistä käytti sitä negatiivisessa merkityksessä.
Arlie ei vielä ollut ehtinyt kyllästyä Roxin alistavaa käytökseen - luultavasti siitäkin syystä, että tiesi fyysisen vallan olevan hänellä, demoni ei näyttänyt kovinkaan voimakkaalta ja Arliella oli pitkänä ja harteikkaana miehenä kuitenkin kohtalaisen paljon voimaa käytössään. Kohta hän kuitenkin alkaisi kyllästymään toisen valtavat mittasuhteet saaneeseen egoon.
"Ja sinä kuvittelet olevasi se, joka kouluttaa?" silmälasipäinen kysyi ja tarttui voimakkaasti kiinni Roxin vyötäröstä. Hän painoi toisen kojun seinää vasten - oikeastaan hänellä oli kokonsa apunaan, joten Rox tuskin pystyisi vastustelmaan, vaikka jostain kumman syystä olisikin sitä halunnut.

”Et törmää usein kaltaisiini” Rox letkautti takaisin, eikä hätkähtänyt lainkaan joutumistaan selkä seinää vasten. Ilme muuttui toisen kysymyksen myötä hetkeksi vakavaksi, ja ehkä Corbin ottaisi sen merkkinä siitä, ettei egoamiselle ollutkaan takeita. Päinvastoin, mies vain tarvitsi pienen hetken muistellakseen sataa ensimmäistä elinvuottaan, ja niitä harvoja kertoja kun oli oikeasti joutunut pelastautumaan henkilön ja seinän välistä. Siinä ei kulunut kauaa, ja virneen palatessa kasvoille demonin kädet ja jalat liikkuivat – ei sitä ihan turhaan saatu tappajan koulutusta, siinä oppi vähintään kaatamaan toiset lattiaan. Rox ei ehkä näyttänyt kovin vahvalta, eikä äärimmäisen vahva ollutkaan, mutta hänestä kyllä riitti sopiva tönäisy, ja tekniikka oli tarpeeksi muistissa, jotta hän sai potkaistua pidemmältä jalat alta. Mitä turhia liikaa tämän laskua lattialle pehmentelemään, antoi vain rysähtää selälleen.
Pääsipähän päälle laskeutuva virnuilemaan vahingoniloisesti samalla kun tarttui tukevasti kiinni tämän ranteista – ja piti sitä kai myöntää että kynsien uppoaminen toisen ihoon oli tahallista.
”Tietysti! Olet noin huonotapainen, oikein kerjäät rangaistusta” hän kehräsi miehen korvaan, puraisten sitä sitten.
”Ja sinun pitäisi kertoa minulle oikea nimesi. Keräilen niitä.”

"Ehkä niin on parempi", Arlie totesi huvittuneesti. Eihän Roxissa ollut mitään vikaa, mutta jos kaikki olisivat tuollaisia, ei jäisi ketään huijattavaksi vaan aina olisi joku, joka näkisi Arlien huijauksien läpi. Hänhän joutuisi vielä työttömäksi sellaisessa maailmassa - tai kehittämään älykkyyttään lisää.
Mustatukkainen kohotti kulmiaan toisen potkaistessa häneltä jalat alta. Tilanne tapahtui niin nopeasti, ettei mies ehtinyt reagoimaan siihen tuota voimakkaammin - hän ei ehtinyt tajuta, että häntä kaadettiin maahan ennen kuin hän makasi lattialla selällään, selkä kivistäen pahasti - demoni ei ollut yrittänytkään pehmittää hänen alastuloaan eikä Arlie pystynyt pieneen hetkeen liikkumaan. Hän oli onnistunut lyömään päänsäkin lattiaan, mutta nyt ei ollut aika valittaa sitä.
Kynnet upposivat Arlie suojattomien ranteiden ihoon miehen lukitessa hänet lattiaa vasten. Kuinka harkitsematonta, Rox ei saisi haluamaansa ilman pitempää paikalle vangitsevia käsiä - Roxin paino ei riittäisi mitenkään toisen pitelemisessä aloillaan - mutta jos tämä ei pitäisi Arlieta kiinni lattiassa, mies yrittäisi vuorostaan kaataa lyhyemmän lattialle.
"Entä jos en kerro?" Arlie hymyili vinosti.

Rox kallisti leikillisen mietteliäästi päätään, ajattelematta oikeasti paljoakaan vastaustaan. Enemmän hän mietti kuinka saisi toisen pysymään lattialla edes sen aikaa, että saisi napattua sopivat kahleet varastostaan ja laitettua tämän kiinni – sehän ei olisi ongelma, hänen asunto-kojultaan ei voisi muuta olettaa.
”Kysyn vain tarpeeksi monta kertaa” hän vastasi ja nuolaisi Corbinin huulia käärmeenkielellään. Meripihkasilmät vaeltelivat tämän kasvoilla, ja se miten tasainen, arveton iho toisella oli näytti houkuttelevalta.
”Olet tuhma jos et kerro minulle.”
Toteamus sai jälkeensä hetken hiljaisuuden, kunnes demoni irrotti kätensä toisen ranteelta ja aikailematta läimäytti tämän poskea vetäen siihen pitkät äkäisen punertavat juomut kynsillään. Siitä lähtenyt ääni, hieman verta tihkuvat jäljet ja se vallan tunne joka satuttamisesta tuli saivat miehen päästämään suustaan pienen kiherryksen samalla kun tuo nousi seisomaan, luottaen että ehtisi ennen kuin mustatukka tajuaisi tehdä jotain, ja laski toisen jalkansa tämän kurkulle.
”Ole kiltisti niin tästä tulee vielä hauskempaa.”
Ei hän toista rusentanut, painoi vain sopivan inhottavasti jotta saisi aikaa kaivaa kapeaa kaappia. Tietysti hän olisi voinut pyytää Reolia apuun, mutta pikkuveljen sotkeminen huveihin ei ollut kivaa.
Löydettyään etsimänsä demoni kytki ketjun seinässä olevaan ”koristerenkaaseen” ja pyöritteli käsirautoihin päättyvää päätyä käsissään kumartuessaan takaisin lattialle, tarttuen mustatukan toisesta ranteesta ja päästäen tämän hengittämään kunnolla.
”No, kertoisit nyt oikean nimesi?”

Arlie kohotti vapautuneen kätensä poskelleen. Hän ei ollut tottunut kipuun - oli harvinaista, että kukaan pääsi lyömään Arlieta, hän oli paennut jo kauan ennen kuin kukaan ehti tajuta, että hän ansaitsi saada turpaansa. Nyt kuitenkin veri vuosi pienistä haavoista, se tuntui tahmealta kasvoilla ja näytti saavan Roxin paremmalle tunteelle, tämä tuntui ajattelevan, että valta oli nyt täysin hänellä. Tietenkään Arlien tapoihin ei kuulunut luovuttaminen näin helpolla, se olisi ollut naurettavaa. Jos toinen tosiaan tahtoi hänet alleen, tämä saisi tehdä töitä sen eteen.
Mustatukkainen ei edes yrittänyt tehdä mitään ennen kuin jalka painettiin hänen kurkulleen. Toinen ei painanut jalkaansa kovinkaan paljoa, eikä tämän tarkoituksena selvästikään ollut tukehduttaa vaan aiheuttaa pientä paniikkia ja mahdollisesti pelkoa tukehtumisesta.
Kauaa Rox ei kuitenkaan näyllä hetkutellut vaan katosi kaivamaan jotain kaapistaa. Jalka kyllä pysyi kaulan päällä, askel painoi hieman ja sai aikaan pientä hengen ahdistusta - sellaista, joka jostain masokistista olisi ollut hyvinkin kiihottavaa. Arlie nyt vain ei sattunut kuulumaan siitä nauttiviin, joten hän piti sitä vain ahdistavana.

Roxin kyyristyessä lähemmäs ja tarttuessa toiseen Arlien vapautetuista ranteista - jättäen ihme kyllä toisen vapaaksi, antaen näin mustatukkaiselle mahdollisuuden käydä vastahyökkäykseen - mies ei voinut olla hymähtämättä. Vai noita demoni oli niin innokaasti hakenut kaapista
"Minkä niistä haluat kuulla?" silmälasipäinen kysyi ja tarttui Roxia hiuksista. Hän kiskaisi toisen lähemmäs, pystyäkseen kuiskaamaan tämän korvaan. "Kutsuisitko minua mieluummin Crawfordiksi tai Cronusiksi? Vai miellyttäkö Wolfram korvaasi paremmin?"

Roxilla ei ollut suuremmin hajua Corbinin mieltymyksistä, mutta hän ei suuresti niitä ajatellutkaan toimiensa kanssa. Hän vain oletti, että tätä ei saisi helpolla tekemään yhteistyötä, ja siksi demoni käytti mitä tahansa keksimäänsä keinoa pitääkseen tämän aloillaan jonkin aikaa. Ja hän ainakin piti muiden kiusaamisesta ja kahlitsemisesta.

Tummatukan vakaa aikomus oli antaa pidemmälle perusteellinen käsittely heti kun olisi saanut tämän varmasti paikoilleen – mutta edes hän ei ollut täydellinen, mistä hiljainen hymähdys ilmoitti miehelle nopeasti. Roxin kasvoilla kävi mielenkiintoinen ilme tämän tajutessa unohtaneensa jotain, ja tuo sihahti hiljaa tullessaan nykäistyksi hiuksista pitäen lähemmäs mustatukkaa. Kädessä olleet kahleetkin putosivat hetkeksi otteesta.
”Hmm…”
Meripihkasilmät sulkeutuivat ja mies nuolaisi toisen poskea, sitä vähäistä verimäärää mikä naarmuista oli tihkunut maistaen. Ote hiuksista ärsytti hieman, ihan vain oman huolimattomuuden takia, mutta hän värähti silti pienesti. Kuinka olisi voinut olla värähtämättä kun joku, jolla oli tuollainen ääni, kuiski korvaan? Ihastuttavan kuuloista.
”Hienoja nimiä, ja tuo Cronus kuulostaa paremmalta kuin Corbin, mutta olisi hauska tietää nimi jota et ole itse antanut itsellesi. Söpö yksityiskohta” hän naurahti vaimeasti, suukotti naarmuista poskea ja kohotti itseään hieman ylemmäs, katsoen nyt vihreisiin silmiin käskevästi.
”Nyt irrotat kätesi. En halua vaurioita tukkaani” hän käski tasaisella äänellä, hymyillen hieman. Demoni oli ehkä liian rento ja varma siitä, että mustatukka ei olisi liian paha pala, ja tajuamattaan ei pitänyt tämän toisesta ranteesta niin vahvasti kiinni kuin äsken.

Arlie hymähti, Rox oli ilmeisen harmissaan omasta huolimattomuudestaan. Tuo huolimattomuus oli ollut vain hyvä asia Arlien kannalta, nyt hän pystyi kietomaan sormensa toisen hiuksiin väkivaltaisesti ja pidellä tätä väkisin paikallaan - ainakin joissain määrin. Demoni pääsi vielä liikkumaan joissain määrin.
Mustatukkainen oli osannut arvatakin, ettei Rox kelpuuttaisi hänen sanomiaan nimiä, tämä oli jo useampaan kertaan painottanut haluavansa kuulla juuri sen nimen, mikä miehelle oltiin annettu eikä yhtäkään niistä, minkä Arlie oli itse antanut itselleen.
"Mitä väliä sillä on, minkä nimen hupsu äitini on minulle antanut?" Arlie kysyi pehmeästi. "Ei se ole kaiken tämän vaivan arvoinen." Myöskään nimen kertominen ei olisi ollut hänelle suuri menetys, Rox olisi saattanut virnuilla sille muttei muuta. Nyt kyse oli enemmänkin siitä, ettei mustatukka halunnut antaa periksi toiselle.

Arlie katsoi yläpuolelleen kohottautuvaa Roxia joka oli alkanut käydä huolimattomaksi. Tämän ote oli löystynyt ja mustatukkaisen olisi helppo vääntää itsensä vapaaksi tuon otteesta, jos hän haluaisi.
"Mielihyvin", mies vastasi vinosti hymyillen ja irroitti sormiensa otteen Roxin hiuksista, samalla hän väänsi kätensä irti tämän otteesta ja löi kyynärpäällään Roxia pallean kohdalle, salvatakseen tämän hengityksen hetkeksi. Kun demoni ei pystynyt pieneen hetkeen vastustelemaan tilanteen kääntäminen päinvastaiseksi - Roxin saaminen itsensä alle - ei olut vaikeaa etenkään kun Roxin paikallaanpitelemiseen riitti näin aluksi pelkkä Arlien paino, koska se salpaisi lyhyemmän hengityksen uudestaan pieneksi hetkeksi.
Mustatukkainen nappasi Roxin molemmat kädet otteeseensa - hänen kätensä olivat kuitenkin sen verran isot, että hän pystyi pitelemään toisen hoikista ranteista kiinni pelkästään yhdellä kädellä, jolloin toinen käsi jäi mukavasti vapaaksi.

Vapaana oleva käsi noukki pudonneet käsiraudat lattialta.
"Taidan lainata näitä."

//Autohittasin, mutta koska tiedän, että halusit siinä käyvän näin, en usko, että panet pahaksesi//

//Mitä! En suinkaan halua semeimmän hahmoni joutuvan jonkun alle xD … ja ehkä jätän sen pahaksi panemista koskevan vitsini sanomatta…. ^^//

”Mutta se on silti suloinen yksityiskohta.”
Rox mutristi huuliaan, murjottaen leikillään. Hän piti nimien keräilystä, vaikka ei ikinä kirjannut niitä minnekään ylös, ja sen takia oli auttamattomasti unohtanut suurimman osan. Mutta eihän hän kerran aloitettuaan vain voinut luovuttaa, ainakaan kun toinen pisti noin pahasti vastaan.

Demoni tajusi nopeasti vinon hymyn nähdessään ja aivan liian suostuvaisen vastauksen kuullessaan, että oli selvästi mokannut jotain. Tiukka ote hiuksista kirposi, mutta kipeä isku vatsaan löi miehestä ilmat pihalle, ja tuo aukoi suutaan lyyhistyen hieman alaspäin. Ennen kuin hän ehti sitä kunnolla sitä tajutakaan, hän oli selällään ja tunsi pidemmän painon häiritsevän hengitystään uudestaan. Siinä ei ehtinyt ajatella suuremmin mitään nopeaa vastahyökkäystä, keskittymiskyky meni hengityksen palauttamiseen. Muutaman syvän hengenvedon otettuaan Rox nykäisi kokeilevasti käsiään, todeten ettei saisi niitä ilman suuren luokan kikkailua irti, ja että hän itse olisi pian joutumassa omiin rautoihinsa. Vaihtoehto ei ollut maailman kamalin, jos toinen oli tarpeeksi hyvä – tässä asiassa Roxin vaatimustaso teki valtavan loikkauksen muuhun verrattuna – hänellä ei ollut mitään tavallisesta poikkeavaa roolia vastaan, mutta eihän mies tiennyt Cronuksesta mitään. Muuta, kuin että tuo nimi sopi tälle hänelle parhaiten annettujen joukosta ja muistutti Ravenia suunnattomasti.

”Nyt lainaat tavaroitani ilman lupaa?”
Kysymys oli pilkallinen, mutta ei aivan yhtä itsevarma kuin aiemmin. Demoni ei todellakaan muuttuisi käärmeeksi nyt, vaikka se olisikin helpoin tapa vapautua. Hän ei halunnut kivan loppuvan nyt kun oli päästy lupaavaan alkuun.

Arlie hymähti ironisesti. Juuri suloinen hänen nimensä oli, joten Rox oli osunut sattumalta lähemmäs kuin olisi uskonutkaan. Tietenkään Arlie ei kaiken tämän jälkeen kertoisi naurettavaa, lempinimeltään kuulostavaa nimeä toiselle – alkoiko hän jo muodostaa tästä jonkinlaista kompleksia itselleen?

Arlie tarkasteli käsirautoja hetken. Laatutyötä ne ainakin olivat, eivät näyttäneet siltä, että toinen pääsisi niistä pakoon muuten kuin muutamalla muotoaan. Sitä mustatukkainen ei pystyisi estämään mitenkään, joten täytyi vain toivoa, ettei toinen tekisi tuota. Olihan se tietenkin todennäköistä siihen nähden, että Rox tuskin todellisuudessa halusi päästä pakoon.
Demoni ei rimpuillut juuri lainkaan, ja jos Arlie ei olisi tiennyt omaavansa tässä tilanteessa valtavan ylivoiman, hän olisi luullut jonkin olevan vialla. Nyt hän ei kuitenkaan keksinyt yhtäkään keinoa, mitä toinen voisi käyttää häntä vastaan – ja mitä hän ei keksinyt, keksisi tuskin kukaan muukaan.
”Miksi kysyä lupaa, kun kuitenkin antaisit sen minulle?” mustatukkainen vastasi toisen ivalliseen kommenttiin vinosti hymyillen. Tietenkin Rox olisi saattanut sanoa ei, mutta Arlie olisi vain ignoroinut sen ja käyttäytynyt kuin toinen olisi anellut häntä kytkemään käärmeen kiinni.

”Näyttävät hyvin kestäviltä”, mustatukkainen totesi niin rennosti että olisi voinut olettaa tilanteen olevan täysin toinen ja hellitti hieman otettaan toisen ranteista, eihän hän saisi käsirautoja paikalleen, jos pitelisi kiinni.

Rox katseli käsirautoja hieman hermostuneena. Eihän Corbin - miksi mustatukkaa nyt kutsuisikaan – tiennyt, että hänen muuttumisellaan oli rajoituksia, mutta demoni muisti ne aivan liian selvästi nyt. Eiväthän ne suuria olleet, mitä nyt hän menettäisi pari suomua juuri nahanluonnin jälkeen – eli parempi jos hän voisi välttyä koko käsiraudoilta, ainakin niin, ettei hänen tarvitsisi karata niistä.

Pieni lihas nyki hetken demonin silmäkulmassa pidemmän epäsuorasti väittäessä hänen haluavan rautoihin. Siitä oli kulunut jo pidemmän aikaa kun joku oli viimeksi käyttäytynyt häntä kohtaan tällä tavalla ja säästynyt kostolta. Hän oli jo suunnittelemassa mielessään sitä miten maksaisi lausahduksen takaisin, kun tunsi toisen otteen heltiävän. Tietysti, ei käsirautoja niin vain lyöty ranteisiin joista pidettiin kiinni.
Rox huomasi miettivänsä hetken ajan, josko vain antaisi toisen kahlita hänet. Se voisi olla mielenkiintoista, ainakin Corbin vaikutti itsevarmalta itsensä suhteen. Mutta jos hän antautuisi noin vain siinä menisi maine.

”Ne ovat kestävät” hän naurahti hieman, ja nykäisi kätensä irti. Ranteen kääntö ja peukalon ja etusormen välistä irti, jonka jälkeen sormet tarrasivat kiinni toisen paidasta ja nykäisivät tämän horjahtamaan eteenpäin. Saattoi naama iskeytyä seinään, mutta se oli silmälasipäisen oma ongelma. Demoni tönäisi tämän pois päältään, sivulleen, ja kierähti itse istumaan pienen matkan päähän. Siitä ylettyi helposti koskemaan toista, mutta mies jäi katsomaan mustatukkaa silmät hieman kavenneina. Hetken ajan hän näytti melkein vihaiselta, mutta sitä kesti vain hetken.
”Ei minun käsiini! Ranteeni ovat näkyvillä kun työskentelen, menisi maine kun kaikki näkevät rautojen puremat” hän valitti virnistellen, ja suukotti omaa rannettaan. Kohta tummatukka palasi toisen lähelle, koskettamatta ja selvästi hieman varuillaan ollen. Hän ei halunnut aivan heti joutua takaisin selälleen, vaan kumartui näykkäisemään mustatukan korvalehteä.
”Tai ainakin tarvitset vähän enemmän yritystä saadaksesi minut niihin.”

Arlie tuhahti yllättyneesti toisen rimpuillessa itsensä irti hänen otteestaan. Mies ei ehtinyt olla pettynyt, hänet viskattiin liian nopeasti päin seinää ja hän sai estettyä kasvojensa törmäyksen seinän kanssa vain laittamalla kätensä väliin. Olkapäätä kivisti tuon jälkeen, mutta ainakin kasvot säästyivät pahemmilta ruhjeilta. Aivan kuin hän olisi niitä johonkin tarvinnut - hän olisi uhrannut ne, jollei törmäys olisi saattanut särkeä hänen silmälasejaan ja vahingoittaa silmiä.
Mies kierähti ympäri ja käänsi katseensa demoniin joka oli päässyt pakoon. Tuon kavenneet silmät saivat mustatukkaisen virnistämään, kuinka hurmaavan yksilön hän olikaan kohdannut. Kuinka hurmaavan yksilön kanssa hänen isänsä olikaan viettänyt aikaansa.

Arlie naurahti toisen ilmoituksen kuullessaan. Oli jo tullut selväksi, että demonin kanssa olisi nähtävä vaivaa. Rox ei ollut niin helppo tapaus, kuin oli antanut aluksi ymmärtää. Tuolta oli helppo huijata suudelma, mutta alistettuun asemaan tuota ei ollut helppo huijata.
”Rakastan haasteita”, silmälasipäinen totesi ja tarttui jälleen tummatukkaisen hiuksiin, tällä kertaa hieman hellemmin, antaen tuolle mahdollisuuden päästä pakoon halutessaan.

Kieltämättä Rox oli jo hieman huolehtinut, josko Corbin päättäisi, ettei maksanut vaivaa kun hän raateli ja rampautti tätä parhaansa mukaan. Tuon naurahdus sai hänet virnistämään – oliko hän niin huvittava? Oikeastaan demoni osasi vastata siihen itsekin itserakkauden sävyttävästi kyllä, ei hänen seurassaan hupi heti loppunut.

Mies ynähti hiljaa tuntiessaan käden hiuksissaan, tukistamassa niitä hieman edellistä käsittelyä hellemmin. Meripihkasilmät räpsähtivät kertaalleen, hieman yllättyneesti. Mustatukka oli juuri sanonut pitävänsä haasteista, ja nyt leikki kilttiä, antaen hänelle mahdollisuuden tehdä mitä haluaa. Hän saisi itsensä otteesta irti helpolla, niin helpolla, ettei se maksanut vaivaa.
”Mehän sovimme sitten erinomaisesti yhteen!” hän lausahti pirteästi, ja siveli raapimaansa poskea sormenpäillään. Katse valui miehen huuliin, ja pieni naurahdus pääsi ilmoille.
”Vaikka pidän eniten näteistä bruneteista. No, kaikkea ei voi saada…”
Harmittelevien sanojen myötä Rox painautui lähemmäs ja nappasi sitten pidemmän huulet hyökkäävän suudelman kohteeksi. Hän ei pitänyt kiirettä lopettamisen kanssa, lipaisi aina silloin tällöin kielellään ja imi toisen alahuulta.

Rox ei taistellut itseään irti otteesta. Hyvä, tuo ei siis ottanut sitä vakavissaan, ei pitänyt Arlieta todellisena uhkana nyt kun tuo ei hyökännyt väkivaltaisesti päälle. Tästähän voisi kehittää jonkinlainen suunnitelman, jos ei jaksaisi käydä vain väkivaltaisesti päälle.
Jälkimmäinen vaihtoehto oli paljon helpompi, mutta epäominainen Arlielle.
”Onnekseni en ole kumpikaan”, mustatukkainen kuittasi toisen ilmoituksen mieltymyksistään. Hän ei olisi halunnut näyttää Helieriltä – ainoa nätti brunetti, joka tuli tällä hetkellä mieleen – vaikka usein tuon kauniita kasvoja ja vaikutusta kadehtikin.

Arlie ei vastustellut lainkaan suudelmaa, hän vastasi siihen sen sijaan halukkaasti, väkivaltaisen dominoivasti. Miehen käsi kietoutui hitaasti toisen lantiolle samalla kun toinen hiipi pois tummatukan hiuksista, tämän ranteelle.
Käsirauta napsahti kiinni ranteen ympärille. Valitettavasti Roxia ei pystyisi yllättämään uudestaan samalla tavalla, toisen ranteen kahlitseminen olisi hankalampaa.
Mies painoi toisen lattiaa vasten, vinosti hymyillen.

Roxilla tosiaan oli mieltymyksensä, mutta hänen kuvailemansa tyyppi oli vain se, jonka edustajat joutuivat kestämään eniten raiskausyrityksiä. Ei sitä tarvinnut mustatukalle sanoa, mutta hän oli jo saamassa tämän isän mielikuvaa irti tästä, ja piti pikku korpistakin. Tai viimeistään saadessaan suudelmaansa väkivaltaisen, dominoivan vastauksen, joka yllätti demonin lievästi kaikesta huolimatta. Hän pääsi ”taistelemaan” asemasta suukon tahdin määrääjänä, mutta unohti siinä kokonaan varoa pidemmän juonia. Mies vain oli liian keskittynyt olennaiseen, nautintoon, ettei huomannut lattiasta tukea ottavan käden ranteelle hiipivää kättä lantion luona tuntuvan kosketuksen takia, ja toisella kädellään hän siveli Corbinin reittä.

Kaikki valkeni aivan liian myöhään, kun kylmä rauta oli jo hänen ranteessaan kiinni. Henkäisten hieman harmistuneesti hän irrottautui suudelmasta katsoakseen vangittua kättään, muistaen että oli jättänyt avaimet piiloon. Kauaa Rox ei ehtinyt harmitella huolimattomuuttaan, kun hänet painettiin lattiaa vasten. Vasen käsi jäi hieman sivummalle, kun kahle salli mennä vain alle puoli metriä seinästä kauemmas.
”Vai niin.”
Demoni tarrasi vuorostaan mustista hiuksista, nykäisten Corbinin päätä terävästi sopivaan asentoon, jotta hän voisi tuijottaa tuon vihreisiin silmiin hieman ärtyneen oloisena. Siinä hän pani merkille, miten vihreä näytti hyvältä mustan kanssa, varsinkin nyt kun pari hiussuortuvaa pääsi karkaamaan sliipatusta tukasta otsalle.
”Tuota voisi melkein kutsua huijaamiseksi” hän protestoi, huulten mutristus muuttuen pian hymyksi, jonka raottuneet huulet kertoivat haluamisesta. Hauskaahan se vain oli, kun oli löytynyt joku joka pärjäsi hänelle!
Napaten käsirautojen toisen puolikkaan turvaan kahlehditun kätensä otteeseen Rox painoi huulensa uudestaan hurjaan suudelmaan, syventäen sitä kielellään. Saisi nähdä mitä ihminen piti käärmeen kielestä – ei sillä ettei hän osaisi käyttää sen etuja hyväkseen.

//random, ajatuskatkoinen… mutta tulipahan pitkä!(?)//

Arlie hymähti. Rox nappasi käsiraudat itselleen eikä hän päässyt kahlitsemaan tuon toista rannetta. Harmi, olisihan se ollut.. hauskaa. Vielä hauskempaa kuitenkin oli taistella toisen kanssa vallasta – kunhan Arlie itse voittaisi tuon taistelun. Demoni vaikutti ihanan ärtyneeltä tilanteesta ja jos toisella oli syytä ärtyä, se tarkoitti, että mustatukkainen oli vakavasti otettava uhka eikä tämä ollut enää leikkiä tummatukkaisellakaan.
Vihreät silmät tuijottivat takaisin käärmeen silmiin teennäisen levollisesti. Muutama hiussuortuva oli karannut kasvoille ja haittasi Arlien näkyvyyttä, mutta mies jätti niistä huolehtimisen myöhemmälle.
”En luvannut olla huijaamatta”, silmälasipäinen huomautti vinosti hymyillen. Demoni hyökkäsi suutelemaan häntä, tällä kertaa tehostaen suudelmaansa kielellään. Ei kestänyt pitkään, että mustatukkainen tajusi, ettei Roxin kieli ollut tavanomainen ihmisen kieli. Siitä huolimatta hän sipaisi toisen kieltä omallaan, jos toinen aikoisi tukehduttaa hänen pitkään kieleensä, Arlie voisi saman tien nauttia suudelmasta.
Roxin antaman mahdollisuuden tullen myös mustatukka syvensi suudelmaa kielellä, painaen toisen samalla voimakkaammin vasten lattiaa.

Rox todellakin nautti suudelmasta, hyökkäävästä vastauksesta siihen ja jopa tiukemmin lattiaa vasten likistymisestä. Hän ei ollut alistuvaa tyyppiä, mutta ruumiinlämpö oli vaihtolämpöisestä jotain taivaallista, varsinkin kolealla ilmalla. Ehkä hän piti siitä enemmän kuin seksistä? Kuka tietää.

Vapaalla kädellään demoni alkoi hyväillä mustatukan selkää, katkaisematta suudelmaa. Kevyt hipaisu niskassa, hierova tunnustelu alaselälle, siellä vaivihkaa paidan alle kevyesti toisen ihoa raapien. Kahlehdittu käsi yletti vain mustiin hiuksiin asti, mutta saipa leikkiä siellä. Ja kyllä, Roxin mielestä livahti kokonaan käsiraudan toisen päädyn vartioiminen, hänellä oli liian hauskaa suudelman kanssa. Vapaa käsi liukui välillä vähän vatsan puolellekin, ja demoni huomioi mielessään miten Corbinilla oli melko mukava keho. Hän näykkäisi hieman toisen alahuulta ja irrottautui sitten suudelmasta virnistäen, saatuaan kätensä mukavaan paikkaan.
”Sinullapa on hyvä perse” hän kehaisi hieroessaan kyseistä ruumiinosaa.

Kädet hiipivät Arlien paidan alle, kynnet raapivat kevyesti hänen paljasta ihoaan, jättäen varmasti jälkeensä punaiset juovat. Miehen pitkäsorminen käsi tarttui vaivihkaa unohdettujen käsirautojen toiseen puoleen. Mies ei vielä vetänyt niitä itselleen liian voimakkaasti, hän ei halunnut käärmeen huomaavan hänen aikeitaan liian aikaisin.
Arlie antoi Roxin leikkiä, toisen käsi tutkaili uteliaana hänen kehoaan ja demoni ilmeisesti oli tyytyväinen siihen, mitä löysi. Mustatukkainen hymyili itserakkaasti.
"Tietenkin on", mies totesi huvittuneena. Oliko se edes ilmoittamisen arvoinen juttu?
Nyt kun Arlie pääsi kohottamaan katseensa, hän pystyi etsimään sillä mahdollista paikkaa, minne kahlita Rox. Toisen koju oli kuin tehty kahlitsemista varten, joten miehellä ei ollut vaikeuksia löytää jotain, mihin kahlita yli-innokkaan käärmeen.
Molempia käsiä hän ei pääsisi kahlitsemaan, se oli selvää, joten täytyisi tyytyä kahlitsemaan vain se, joka oli jo valmiiksi kahleissa.
Mustatukka kurottautui hieman ja lukitsi käsirautojen vapaaksi jääneen pään tolppaan.

Rox nautti täysin siemauksin leikkimisestään, kädet tutustuen leikkikumppaninsa kehoon innokkaasti, kokeilevasti, yrittäen saada tuosta irti jotain reaktiota joka kertoisi herkistä paikoista. Toisaalta hän ei liikutellut osittain kahlittua kättään juuri tämän hiuksista, jotta voisi pitää tuon pään sopivalla suuteluetäisyydellä. Näykkiviä suukkoja satelikin, vaikka aina välillä demonin oli pakko pysähtyä virnuilemaan itsekseen. Corbin oli niin hänen kaltaisensa, voimakastahtoinen ja itserakas… Ja vaikka hän tosiaan piti eniten hennoista pojista ja siroista tyttösistä, tuo voimakasrakenteinen keho tuntui hetki hetkeltä paremmalta. Se ei hajoaisi ihan heti, mikä oli suuri etu.

Meripihkasilmä heräsi vasta siinä vaiheessa tajuamaan mustatukan puuhat, kun jo kuuli naksahduksen ja tajusi toisen kätensä olevan tukevasti kiinni hieman hänen päänsä yläpuolella. Demonin silmät leiskahtivat heti, hetken näytti siltä kuin temperamenttinen otus olisi päättänyt purra pidemmän pään irti, mutta kohta ilme muuttui makeaksi hymyksi ja mies nojasi päänsä hieman taemmas.
”Vai niin. Nyt sinun pitää sitten käyttää tilaisuutesi viisaasti, kun kerran sait minut kiinni.”
Kaksihaarainen kieli nuolaisi lävistettyä alahuulta, ja Rox käytti häpeilemättä kynsiään ja repäisi ison palkeenkielen toisen paitaan, vetäen verisen naarmut tuon rintakehäänkin. Vapaa käsi nykäisi sitten Corbinin lähemmäs, jotta hän pääsi nuolemaan haavoja, suukottaen ja näykkien paljastunutta ihoa. Demoni tosiaan ymmärsi vampyyreja, kuuma veri maistui ihanalta.
Ja oli kai turha edes sanoa, ettei hän päästäisi mustatukkaa ruhjeitta pois?