Keskikokoisessa baarissa, jossa tuoksuu vahvasti liharuoilta ja läikytetyltä oluelta ja jossa oli elämää ympäri vuorokauden, tansseja, laulua ja humailaisten tappeluita iuhaan tahtiin istui mies joka Ei todellakaan tuntenut oloaan kotoisaksi. Kaljatuoppien kilinän alta ja möreiden huutojen, sekä jokseenkin karmaisevan hienhajun keskellä Diaksen oli vaikeaa, jollei lähes mahdotonta keskittyä ajatuksiinsa.

Siellä hän kuitenkin oli istunut jo toista tuntia ja nyt viimeinenkin toivo siitä että tuon ajan hukkaamisesta olisi ollut yhtään mitään apua, alkoi hitaasti haaleta. Dias väisti nopealla liikeellä ilmassa lentävän kaljatölkin ja sai tarpeekseen tästä roskaväen raiskaamasta paikasta. Hän nousi tuoliltaan ja laittoi maksun tiskille juomistaan.
Huokaisten pitkä mies nosti kapteenin hattunsa päähänsä ja käveli baarista ulos.

Ilma tuntui ihanammalta kuin se oli ikinä tuntunut tuon tunkkaisen baarin sijaan ja Dias pysähtyikin sen oville vain nauttiakseen hetken tuulenvieestä joka leikki hänen kasvoillaan hetken. Samassa baarista lemahti aivan hirveä tuoksu hänen nenäänsä ja hän antoi ylen baarinnurkalle. Häpeissään barbaarimaisesta käytöksestään hän vilkaisi nopeasti oliko joku todistamassa tätä harvinaista ja inhottavaa tapahtumaa. Dias ei voinut silti väittää että oksentaminen olisi pelkästään baarin huonon ilmanvaihdonsyytä, hän oli juonut aivan liikaa odotellessaan ja mitä pidemmälle aika oli juossut sitä vahvemmaksi hänen juomansa olivat menneet. Hän oli kuitenkin jossainmäärin tottunut niihin, mutta hänen tämänhetkiset ajatuksensa saivat hänet voimaan hyvin huonosti ja saattoivat olla paljon suurempi syy tuohon pieneen välikohtaukseen.

Dias nojasi baarin seinämää, otti vesipullon taskustaan ja huuhteli vedellä kasvonsa. Varmisti ettei ollut liannut Pitkää takkiaan ja hieman huterasti hänlähti kävelemään, ei minnekkään. Miksei hän saapunutkaan? oliko hänellä oikeasti tietoja vai oliko se vain jotakin sairasta pilaa? Jokatapauksessa tuo menninkäinen ei näkisi päivänvaloa jos saisin hänet vielä käsiini..

Shira kompuroi ulos baarista totaalisen juoneessa tilassa. Häntä hihitytti, vaikka tilanne, jossa hän oli, oli oikeastaan melkoisen vakava. Mies hänen perässään ei jättänyt häntä rauhaan, vaikka hän oli illan mittaan sanonut tälle asiasta jo lukuisia kertoja. Mies oli sitä paitsi ruma kuin mikä ja oli tarpeeksi vanha ollakseen hänen isänsä. Inhon puistatukset kulkivat naisen selkäpiitä pitkin, kun tuo mies tarttui hänen käteensä ja yritti pysäyttää hänet.

"Kulta, älä nyt karkaa", mies mongersi. "Tule minun viereeni täksi yöksi. Sinähän et asu missään..." Sanat saivat Shiran hihitysmielialan suurinpiirtein katoamaan. Ei, hän ei todellakaan lähtisi tuon miehen mukaan.

"En tasan tule, minulla on jo paikka, minne mennä", hän sanoi ehkä hivenen liian kovalla äänellä. Tosin hän ei oikein välittänyt, miten kovaa puhui, sen verran humalassa hän oli. Shira hoippuroi kauemmas miehestä ja väänsi kätensä irti tämän otteesta yllättävän helposti. Toinen taisi todellakin olla itsekin humalassa.

"Tulisit nyt kuitenkin..." mies yritti maanitella, mutta Shira keskeytti tämän lauseen milteimpä tylysti.
"En tule", hän huusi miltei suoraa huutoa, vapisten yllättävästä raivon puuskasta, joka sai hänet hetkeksi valtaansa. Hän huomasi lähistöllä miehen, jonka luokse lähti astelemaan. Mies oli huomattavasti komeampi kuin hänen ahdistelijansa. Tuolla miehellä, jonka hän oli huomannut, näytti olevan pitkä takki ja hyväkuntoinen vartalo sen sisällä, niinpä hän käytti jäljellä olevaa logiikkaansa ja ajatteli, että toinen voisi vaikkapa tarjota hyvänkin suojan tuota ahdistelijaa vastaan. Pitkätakkinen mies tosin vaikutti itsekin olevan humalassa, mutta se oli Shiralle toisarvoinen seikka.

"Minä olen hänen kanssaan nyt", Shira sanoi ahdistelijalleen, mennessään tuon pitkätakin luokse. Hän loi toiseen anovan katseen ja otti varovasti tätä kädestä. Sitten hän vilkaisi ahdistelijaansa, joka kirosi ja tuijotti hetken, ennen kuin lähti jupisten tiehensä. Shira huokaisi helpotuksesta ja irrotti otteensa toisen kädestä nopeasti.
"Anteeksi tämä välikohtaus", hän sanoi hieman sammaltaen ja väläytti toiselle hymyn, jonka toivoi olevan edes jokseenkin sievä.

Diaksen olo tuntui huononevan hetki hetkeltä ja pelkkä pystyssä pysyminen tuotti miehelle vaikeuksia. Hän huokaisi ja otti taskustaan pienen mustan pullon ja joi sen yhdellä kulauksella. Hänen olonsa parani miltein heti muutaman asteen.

"Tulisit nyt kuitenkin..." "En tule..."
Dias havahtui mietteistään ja kohotti hieman katsettaan. Äänet olivat selvästi tulleet baarin ovilta ja naisen ääni oli selkeän vaivaantunut. Dias päätti olla välittämättä ja koetti jatkaa matkaansa. Eihän olisi hänen asiansa puuttua humalaisten välienselvittelyyn.

"Minä olen hänen kanssaan nyt"
Dias, joka oli jo ennättänyt sivuuttaa noiden kahden replikoinnin katsoi nyt hölmistyneenä toisen kasvoja. Samassa hän tunsi kuinka tuo nainen otti häntä kevyesti kädestä. Tilanne oli Diakselle vähintäänkin sekava, hän oli menettämässä tajuntaansa toisena hetkenä ja yhtäkkiä hänen käsivarressaan roikkui jokseenkin viehättävä nainen. Hänellä meni pitkä tovi ennenkuin tajusi tilnteen kulun ja huomasi toisen miehen lähtevän kiukkuisesti poispäin.

"Anteeksi tämä välikohtaus"
Dias, viittasi kädellään sen merkiksi että ei se mitään. Puhuminen olisi saattanut tuoda liikaa mieleen hienon päivällisen, ellei sitten jopa tuoda sitä uudelleen maisteltavaksi. Nainen hymyili hänelle ja hän viritti kasvoilleen mahdollisimman kepeän ja ystävällisen katseen kuin suinkin voi.

Dias kääntyi selin naiseen ja oli jatkamaisillaan matkaa mitään sen enempää sanomatta, mutta kääntyikin nopeasti ja kaiveli taskujaan. Hän otti sieltä muutaman halkaisijaltaan muutaman sentin kokoisen kultanokareen ja ojensi sen naiselle. "Ota sinä tämä, minulla ei oli sile enää käyttöä. Etsi itsellesi joku hyvä paikka yöpyä, yöstä on tulossa kylmä"
Näin sanoen hän nosti hatun päästään teki kevyen kumarruksen naisen suuntaan , hymyili ja kääntyi taas poispäin. Hän ei kuitenkaan päässyt montaa askelta kun raju yskä pysäytti hänet. Dias veti kädensuulleen ja kohtauksen loputtua huomasi kämmenellään verta.

Shira tuijotti miestä edessään. Selvästikin toinen oli juoneessa tilassa, ehkä hieman liikaakin. Olihan Shira toki itsekin, mutta ei niin pahasti. Sen verran kuitenkin, että hänestä näki sen selvästi. Shira tuijotti edelleen. Joko mies oli todella rikas tai sitten todella vailla järkeä. Tämähän vain tuosta vain tarjosi hänelle kultaa keskellä katua. Shira ei osannut arvioida - varsinkaan humalaisessa mielentilassaan - kuinka monen galdin arvoinen tuo kultanokare oli, mutta ei se varmaankaan kovin halpaa tavaraa ollut.

Hän otti kuitenkin tarjotun kullan ja katsoi sitä hämmästynyt ilme kasvoillaan ennen kuin edes tajusi, että hänen luultavasti olisi pitänyt kiittää. Toinen oli kuitenkin jo kääntynyt ja lähtemäisillään pois. Shira avasi suunsa sanoakseen kiitoksen tämän perään, mutta sulki suunsa kuullessaan rajun yskänpuuskaan ravistelevan miestä. Jopa Shiran mielentilassa olevalle ihmiselle oli selvää, että tuo kuulosti todella pahalta.

Nainen asteli lähemmäs huolissaan, hieman horjuvin askelin, mutta kuitenkin pystyssä pysyen.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi. "Tarvitsetko apua?"

"Oletko kunnossa?" hän kysyi. "Tarvitsetko apua?"
Dias heilautti kädellään liikkeen jonka tarkoituksena oli pitää toinen kauempana, mutta samassa tajusi heittäneensä verisen kätensä toisen silmien eteen. Hän veti kätensä yhtä nopeasti takaisin kuin oli sen lähettänyt liikkeellekkin ja yritti ottaa muutaman rivakkaan askeleen eteenpäin. Yritykseksi se jäikin sillä hän kompuroi omiin jalkoihinsa ja pitkä mies kaatui koko pituudeltaan maahan.

Dias nousi mahdollisimman nopeasti ylös, pudisteli vaatteitaan ja huokasi syvään. Hän veti takkinsa taskusta jälleen tuon pienen mustan pullon ja joi loput mitä siinä oli jäljellä. Humalatila kaikkosi välittömästi aiheuttaen raskasta hikoilua. Dias pyyhkäisi pienellä liinalla otsaansa ja kääntyi naisen puoleen. "Suokaa anteeksi huono käytökseni, en ole ollut oma itseni viimeaikoina" Sitten hän nosti hattunsa maasta ja käveli toisen luo. Tarjoten kättään "Dias, sillä ne minua haukkuvat, ihastuttava tavata neiti hyvä. Toivoisin vain että tapaisimme omalta kannaltani paremmissa merkeissä." Dias laittoi kätensä takkinsa sisään ja veti sieltä pienen käärön, jonka sisällä oli pieni pastilli. "Humeruohosta tehty, poistaa kaikenlaisen pahoinvoinnin hetkessä. Jos satutte tarvitsemaan" Hän katseli naista hetken ja jatkoi "En usko että voitte auttaa, mutta seura kelpaa aina. Jos haluatte voisin esitellä sinulle erään, siellä voimme myös peseytyä ja saamme kunnollista ruokaa yösijan kera". Dias hymyili tällä kertaa rauhallisesti ja koko hänen olemuksensa oli muuttunut.

Shiran silmät laajenivat, kun miehen verinen käsi oli yhtäkkiä hänen silmiensä edessä.
Niin taas, todella kunnossa oleva mies... hän ajatteli hieman surullisesti. Seuraavassa hetkessä mies jo kompuroikin omiin jalkoihinsa ja oli rähmällään maassa. Shiran huulilta pääsi pieni säikähtänyt henkäisy ja hän hoippuroi lähemmäs miestä.

Hänen apuaan ei kuitenkaan tarvittu, sillä toinen nousi oikeastaan melko nopeasti ylös maasta ja joi jotakin litkua. Shira katseli hieman epäilevästi toisen touhuja ja tuijotti edelleen, kun toinen tuli hänen luokseen.
"E-ei se mitään", hän sanoi. Toisen huono käytös, jos sitä oli ollut, meni totaalisesti humalan piikkiin Shiran aivoissa. Toisen tarjotessa kättään Shira epäröi hetken ennen kuin tarttui siihen.

"Shira", hän sanoi nimensä hieman jäykästi. Sitten toinen tarjosi taas hänelle jotakin. Tällä kertaa oudon näköisen pastillin. Nainen tuijotti sitä hölmistyneenä, eikä edes tajunnut ottaa sitä. Tuo mies oli muuttanut käytöstään hieman häiritsevällä tavalla. Hänen epäilyksensä heräsivät viimeistään siinä vaiheessa, kun Dias ehdotti yhteistä yösijaa jonkin henkilön luota, jota Shira tuskin tunsi. Miehen käytös oli enemmänkin kuin epäilyttävää.

Shira oli kuitenkin sen verran humalassa itse, ettei pahemmin välittänyt, jos joku noin hyvän näköinen mies tuli tarjoamaan yösijaa ja seuraa. Seurauksia siitä ei Shira edes jaksanut miettiä. Kunnon yösija kuulosti todellakin houkuttelevalta hänen mielentilassaan ja ennen kuin hän huomasikaan, kasvoille oli ilmestynyt hymy, jonka hän toivoi olevan viehättävä. Vaikka hänellä olikin arpi poskessa, hänen kasvonsa muuten olivat hyvin sievät.
"Seura kelpaa minullekin", hän sanoi hieman päällään kumartaen. "Olisin erittäin kiitollinen lämpimästä ruoasta ja yösijasta."

Olisin erittäin kiitollinen lämpimästä ruoasta ja yösijasta

Dias hymyili naiselle ja viittasi seuraamaan. Hänen askeleensa olivat vakautuneet juoman ansiosta ja alkoholihöyryt alkoivat muutenkin hiljalleen kaikota, mutta tuskaisille ajatuksilleen hän ei voinut mitään. Miksi kaiken piti aina hajota käsiin juuri silloin, kun olisi niiden eniten toivonut sujuvan?

Diaksen ajatukset katkesivat rännin paukkuessa tuulen voimasta viereisen talon seinämää vasten. Hän vilkaisi naista, joka käveli hänen mukanaan muutaman askeleen taaenpana. Jokin kertoi hänelle että oli tavannut naisen jossain aijemmin, oikeastaan se tuntui jopa hyvin todennäköiseltä, mutta eihän mitenkään kyennyt muistamaan kaikkia pimeän kaupan asiakkaitaan saatika julkista puolta. Dias Käveli tahallaan hieman pidempää reittiä, hänen päämääränsä olisi ollut saavutettavissa paljon nopeammin, mutta hän ei koskaan ollut kyllästynyt kehuskelemaan asioilla joita omisti, saatika jos puhe oli ilmalaivasta. Hän kääntyi ison torin lävitse vasempaan ja sivuutti suihkulähteen ja pysähtyi. "Olemme melkein perillä, mutta ensin haluan sinun katsovan itään täältä" Dias vilkaisi seuralaistaan ja lisäsi nopeasti "Tuonne noin" viitaten kädellään suunnan. Tämän pienen hetken hän tunsi olevansa taas voimissaan ja uskaltautui hymyilemään, unohtaen ajatuksensa.

Diaksen kasvoille kohosi kevyt omahyväinen virne ja hän jäi itsekkin katselemaan osoittamaansa suuntaan. Kohtuullisen kaukana, joskin selkeästi erottuvana kadun toisella laidalla, aivan kaupungin reunalla seison Charoline kaikessa komeudessaan (Ilmalaiva). Ilta aurinko valaisi sen Puista pintaa ja metalliosat kimmelsivät sen kupeella. Dias enkäisi syvään "Minä en koskaan kyllästy ihastelemaan sitä.."

Shira seurasi miestä hieman epäröivin askelin ja piti tähän koko ajan pienen etäisyyden. Ei ehkä ollut aivan viisasta seurata tuntemattomia näin, varsinkaan mielentilassa, joka vähensi hänen omiakin estojaan.

Tuo mielentila sai elementalistin hieman horjumaan askelissaan ja hänellä oli täysi työ pysyä Diaksen perässä, vaikka mies ei kävellytkään järjettömän nopeasti. Miehen pysähtyessä hän kuitenkin miltei törmäsi tähän, kun ei ollut sitä huomannut. Sen sijaan hän oli huomannut suihkulähteen, jonka vettä hän alkanut ihastelemaan. Tosin se ei ollut mikään maailman puhtain suihkulähde, mutta vettä siinä oli kuitenkin. Vesi veti häntä aina puoleensa.

"A-ai mitä...?" nainen kysyi hieman hölmistyneenä, ennen kuin edes tajusi, että Dias oli pyytänyt häntä katsomaan itään. Missä päin itä taas olikaan? Hän kirosi hetken omaa humalatilaansa ja antoi katseensa sitten seurata tuon miehen kättä. Se, mitä hän näki, sai hänet siristämään silmiään ja sitten tuijottamaan hieman ällistyneenä.

"Onko tuo ilmalaiva?" hän kysyi huojuen hieman paikoillaan. Shira vilkaisi miestä ja katsoi tähän kysyvästi.
"Onko tuo niin kuin sinun ilmalaiva?" hän kysyi sitten. Hän oli joskus nähnyt sen lentävän ylitse, kun hän oli kulkenut pitkin poikin maata. Ainakin hän kuvitteli niin. Hieno tuo alus oli, hän oli sen pannut merkille moneen kertaan. Itse asiassa hän oli nähnyt useinkin aluksen maassa juuri sen kaupungin kohdalla, missä oli yönsä viettänyt.

"Onko tuo niin kuin sinun ilmalaiva?"
Hymy diaksen kasvoilla vain leveni, ihmisten ilmeet olivat aina äkemisen arvoiset. Samassa hän muisti hyvät tapansa "Voi kyllä vain, minulla on suuri kunnia omistaa tuo kaunokainen" sanoessaan hän huokaisi syvään.

Tämän pienen esittelyn jälkeen hän tajusi olevansa nälissään. "Kelpaisiko neidille nyt jotakin syötävää? Laivastani saamme kaiken tarpeellisen, mutta kävisin mieluusti tervehtimässä erästä vanhaa ystävääni. Uskoakseni hänkin kykenee tarjoamaan meille jotakin suuhunpantavaa" Dias vinkkasi leikkisästi silmäänsä.

Miehen olo muuttui kokoajan paremmaksi. Tuon naisen läsnäolla oli kummallinen vaikutus koko ympäristöön, vaikkei hän toista tuntenutkaan. Hän otti taskustaan normaalia hieman isomman kortin jossa oli terävät metalliset reunat ja alkoi pyöritellä sitä sormiensa välissä. Hänellä oli ollut tapana tehdä niin jo pikkupojasta lähtien. Aina kun asiat alkoivat menemään parempaan suuntaan, se oli jotenkin rauhoittavaa. Hän vilkaisi naiseenpäin ja kevyesti tuupaten tätä eteenpäin hän ohjasi tätä jatkamaanmatkaa.

"Kyllä kyllä.. Minä tosiaan omistan tuon laivan, isäni jätti sen minulle perinnöksi, opetti ohjaamaan sitä juuri ennen kuin.. " Hänen äänensä särkyi hieman "juuri ennen onnettomuutta." Hän korjasi äänenpainosa ja nosti katseensa ylöspäin, ja hymyili vaisusti.

Shiraa huvitti hieman. Selvästi tuo mies hänen seurassaan näytti pitävän ilmalaivaansa suuressa arvossa. Taisi rakastaa sitä todella.

Shira ei kuitenkaan jaksanut kiinnittää paljoa huomiota enää tuohon menopeliin, vaikka se kieltämättä vaikuttava olikin. Hänen mielentilansa oli nyt liian humalainen ihastelemaan sitä tämän kauempaa. Diaksen sanat saivat hänet siirtämään katseensa takaisin mieheen ja hän hymyili tälle jokseenkin ilomielisenä, vaikkakin humalaisena ja hieman väsyneenä.
"Kieltämättä... ruoka olisi todella tervetullutta", hän sanoi, mutta ei tehnyt elettäkään liikkuakseen mihinkään suuntaan ennen kuin Dias tuuppasi häntä liikkeelle. Silloin hän hätkähti hieman ja hoippuroi liikkeelle kevyeltä tuntuvin askelin, jotka kuitenkin olivat selvästikin hieman huojuvat. Hän oli unohtunut tuijottamaan jotakin nappia miehen takissa.

Nyt katse tosin siirtyi seuraamaan korttia, jota mies oli ruvennut näpläämään käsissään. Toisen sanat menivät Shiralta miltei ohi kokonaan, mutta hän havahtui tuijotuksestaan ajoissa ja kohdisti silmänsä ylemmäs miehen kasvoihin.
"Onnettomuutta?" hän sanoi kohottaen kysyvästi kulmiaan. Ellei hän olisi ollut humalassa, hän ei todennäköisesti olisi ollut aivan näin suora. Oikeastaan hän ei olisi edes lähtenyt tuon miehen mukaan alun alkaenkaan, vaikka tämä olikin aivan hyvän näköinen.

Shira päätti, että mitä tahansa tänä yönä tapahtuisi, se menisi yksin omaan hänen humalansa piikkiin.

Dias käveli varmoin askelin taas pitkin katuja ja tutkaili hiljalleen pimentyvää taivasta. "Taitaa tulla kylmä yö, tähdet eivät näy vieläkään" Hän sanoi laskiessaan katseensa. "Meidän on paras kiirehtiä, ystäväni on hyvin vieraanvarainen jos häntä ei herätä kskellä yötä. Dias hymyili muistaessaan viimevierailunsa ajankohdan ja toisen mainailun ja kirjoilun kellonajasta. "Mistä noin viehettävä nuori neiti on näinkin ankeaan kaupunkiin eksynyt, en saata olla ihmettelemättä" Hän jatkoi ja vilkaisi Shiraa. "Itse olen vain kiertelevä kauppias, sattumalta ohikulkumatkalla. viimeinen lause ei ollut lainkaa totta ja Dias yrittikin kuulostaa ehkä, jopa liiankin huolettomalta kaiken sen jälkeen, jonka tuo nainen oli jo saanut todistaa.
Hän oli tullut kaupunkiin etsimään kauan kadoksissa ollutta äitiään, jonka uskoi yhä vakaasti olevan elossa jossakin Aryliassa. Hän oli saanut hyvän nimettömän vihjeen, joka oli luvannut tapaamisen tuossa onnettomassa pubissa kultaa vastaan. Tuon tapaamisen jälkeen hänellä piti olla tarpeeksi tietoa äitinsä olinpaikasta, jotta olisi voinut tämän löytää. Eihän hän tosissaan ollut kuvitellut, että näiden 10 vuoden etsinnän jälkeen hänen äitinsä vain putkahtaisi iloisesti hymyillen pienen kultanokareen jälkeen, ehei! Mutta edes pieni apu hänen löytämisekseen olisi ollut vaivan värti. Mitään tapaamista ei koskaan ollutkaan ja hän oli maksanut viestintuoja menninkäiselle hyvän summan aivan turhaan.

Dias laittoin kortin piiloon, jota oli tähän asti pyöritellyt käsissään. Hän kääntyi pitkälle sivutielle, joka oli valaistu hyvin ja jolla tuoksui vahvasti paistettu liha. Tien kumallakin puolela pyöri paljon ihmisiä, Markkinat. Huuto ja puheensorina oli kantautunut jo kaukaa Mihen korviin eikä katua ollut vaikea valaistuksen myötä löytää pimeässäkään. Tai ei ollut jos tiesi mitä etsi. Dias käveli kojujen ohi ja sivuutti niistä työntyvien käsien ja tavaroiden paljouden. Taatusti, jokainen noistakin myyjistä piilotteli pimeää tavaraa kojunsa alla ja se olisi helppo nyhtää heiltä pilkkahintaan pienellä kiristyksellä, mutta ei nyt. Ei nyt kun hänellä oli seuraa. Dias pysähyi yhden kojun viereen katsaht sen valikoimaa ja otti hiilihapoitetun juoman hyllyltä, katsahti Shiraan ja kysyi "Kelpaako sinulle? olemme jo lähellä, mutta voimme viivähtää täällä hetken jos haluat".

Kiirehtiä? Shiralla ei oikein ajatus kulkenut. Hänellä henkilökohtaisesti ei ollut kiire minnekään, mutta jos lämmin yösija menisi hänen hitautensa takia, se ei olisi hyvä juttu. Tosin omasta mielestään hän ei kävellyt kovinkaan hitaasti. Itse asiassa Shira ei oikein jaksanut miettiä asiaa kauempaa, sillä Diaksen kysymys veti hänen huomionsa.

"Ai minä olen viehättävä?" hän kysyi toljottaen miestä kuin tyhmää. Hän ei pitänyt itseään mitenkään puoleensa vetävänä tai viehättävänä, mutta hän ei nähnytkään itseään tuon miehen silmin. "Minä tulin tänne sellaisen...laivan kyydissä. Nyt haluaisin jotenkin päästä takaisin mantereelle. Tässä saaripahasessa kun ei ole oikein mitään, minkä vuoksi haluaisin täällä pysyä."

Markkinapaikka veti Shiraa puoleensa. Jossain toisessa tilassa hän olisi todennäköisesti kiertänyt paikan kauempaa. Hän ei pitänyt suurista ihmismassoista, siellä oli niin helppo joutua taskuvarkaiden kohteeksi. Tosin hän itsekin harrasti sitä joskus, jos oli todella pahasti rahan tarpeessa eikä hänellä ollut työtä. Kuten nytkään hänellä ei ollut työtä, mutta säästöjä hänellä oli sen verran, että voisi ostaa laivamatkan takaisin mantereelle.

Shira nyökkäsi hieman ja hymyili Diakselle hymyä, jonka toivoi näyttävän viehättävältä.
"Kelpaa", hän sanoi. "Ihan sama minulle, ollaanko täällä vai ei. En kuitenkaan osta mitään." Kävely oli hieman jo selvittänyt hänen päätään, mutta vain hieman. Enää hänen katseensa ei ainakaan harittanut niin pahasti kuin se oli tehnyt heti baarista ulos tulon jälkeen.

Dias hymähti hiljaa. "Hyvä on, jatketaan vain matkaa. Ei minullekkaan täällä ole mitään. Voimme lähtä kohti majapaikkaamme, se ei ole kaukana täältä." Näin sanoessaan hän lähti kävelemään pientä sivukujaa pitkin, joka oli roskien peittämä ja jokunen katukissa juoksi pakoon hänen saappaidensa alta. "Tules, täältä pääsemme nopeiten". Dias viittoi vieraalleen ja luottavaisena kääntyi taas ympäri.

Kuja oli lyhyt ja johti samankokoiselle kadulle kuin äskeinen. Tämä oli vain täysin autio muutamaa paperinpalaa, jotka lentelivät ilmassa lukuunottamatta. Ilmassa leijui kevyt savun ja metallin tuoksu ja se sai Diaksen hymyilemään. "Ainakin ystävämme on vielä hereillä". Hän lähti verkkaisesti kohti hieman kummallisen muotoista taloa, joka ulkoapäin katsottuna näytti kärsineen vähintäänkin useamman pommituksen. Talo oli omalla tavallaan sympaattinen vaikkakin likainen ja hieman halkeillut. Tästä huolimatta se näytti vankalta ja sen hieman rempsottavista ikkunoista hehkui lämmin valo.

Dias käveli suurehkolle puielle ovelle ja koputti rivakkaasti. Kun hetkeen ei kuulunut mitään hän hakkasi ovea kaikinvoimin ja huusi "Hei Vanha paskanpenkoja! Tuletkos avaaman sieltä". hetkeä myöhemmin oven takaa kuului kova rysähdys ja kiroilua. Diaksen kasvoille levisi ilkikurinen virne ja hän vinkkasi toisella silmällään Shiralle. "Jumankauta Dias! minähän olen sanonut ettei minua saa säikyttää tuollatavalla kun olen työpajalla senkin vanha..." Tässä vaiheessa suurehko ovi oli avautunut ja sen takaa heitä katseli hyvin pitkä, yli kaksimetrinen korsto, joka oli noen peittämä ja hiki valui hänen otsallaan. "Ai anteeksi, en tiennyt että sinulla oli seuraa" Hän korjasi puhettaan ja katsoi Shiraa. "tulkaa toki peremmälle, Diaksen ystävät ovat aina tervettulleita." Dias teki kädellään liikkeen 'Naiset ensin' ja Treesap teki myös tilaa, jotta Shira olisi mahtunut hänen jättimäisen ruhonsa ohitse.

Shira seurasi Diasia kujalle hiljaisin askelin. Vaikka hän olikin humalassa, hänelle oli luontaista kävellä keveästi. Häntä hieman arvelutti seurata miestä oudoille kujille ja siksi pysyikin hieman taaempana toisesta. Hän ei juurikaan puhunut, vilkuilil vain ympärilleen seuratessaan edessä kulkevaa hahmoa.

He tulivat oudon, hyvin oudon näköisen talon luokse, joka sai Shiran tuijottamaan sitä suu hieman hämmästyksessä raollaan. Ei hän ollut tiennytkään, että tässä kaupungissa oli tuollainen talo. Tosin ei hän paljoa täällä käynytkään, yleensä hän kulki mantereen puolella.

"Hassun näköinen..." hän sanoi hieman huvittuneena ja mietti, minkälainen henkilö siellä mahtoi asua. Dias kolkutti oveen ja huusi jotain. Sisältä kuului ääniä, jotka saivat Shiran hieman varuilleen. Kun ovi avattiin, Shira ei hetkeen kyennyt kuin tuijottamaan, mutta katse laskettiin nopeasti. Tuohan oli aivan valtavan kokoinen mies. Shira tunsi yhtäkkiä itsensä pieneksi hiirulaiseksi ja halusi luikkia johonkin seinän rakoon piiloon.

"H-hauska tavata", hän sai sanotuksi ja kumarsi hieman päällään. Varovaisesti hän astui sisään, vaikka miettikin, oliko se sittenkään niin viisasta.

Talo oli suuri, mutta yllättävän ahdas. Jokpuolella lojui työkaluja ja hämärä valaistus sai asunnon näyttämään enemmänkin luolalta. Isoja alasimia oli siellä sun täällä ja sulatetun rautan katku leijui ympärillä. suuret vanhannäköiset portaat veivät toiseen kerrokseen ja sen vieressä oli suuri kaappi täynä erilaisia viinejä.

Dias katseli ympärilleen ja oli kompastua suureen vasaraan, joka lojui maassa. "Sinähän olet näköjään siivonnut!" Hän naurahti ja korjasi samalla asentoaan hieman nolona. "Mistä minä olisin voinut tietää, että olet tulossa tänne?" Treesap tiuskaisi. "ja vieläpä näinkin viehättävän seuralaisen kanssa" hän lisäsi ja Miehen äänensävy oli paljon hyväksyvämpi. Dias käveli yhden alasimen viereen ja nojasi siihen. "Niinpä kai, noh, jokatapauksessa: Tässä on Sam Treesap. Olen työskennellyt ja viettänyt aikaa hänen kanssaan niinkauan kuin muistan. Lapsuuden kaveri niinsanotusti." Sam pyhkäisi hikeä otsaltaan ja pesi kätensä vesihanan alla. Sitten hän ojensi suuren kätensä Shiraa kohden "Sano vain Samiksi". Suoden kevyen hymyn toiselle hän käänty taas selin heihin. "No, mutta voisihan sitä hieman järjestellä alakeraakin. Kerran en ole enää yksin. Yläkerta on valmis niinkuin aina, mutta tehdään tästäkin huoneesta astetta viihtyisämpi.

Näin sanoessaan hän vinkkasi Diakselle silmää, joka naurahti hiljaa itsekseen mahtailia

Treesapin Olkapäistä alkoi kuulua ensin outoa rahisevaa ääntä ja hetkeä myöhemmin sähköpurkaukset sähähtelivät jo niiden ympärillä. Mies sulki silmänsä ja keskittyi. Sähkä virta alkoi valua sinisenä vanana pitkin hänen käsiään ja lopulta saavutti kämmenen. Silloin hän avasi taas silmänsä ja alkoi heiluttaa käsiään vimmatulla nopeudella ympärillään. Sähköpurkauksia sateli jokapuolelle, väistäen jokakerta Diaksen ja Shiran selkeillä kaarilla. Sähkö vanoista muodostui yhteensä 12 kädenmuotoista paksua sähkövirtaa jotka kaikki liikkuivat valtavalla nopeudella ympäri huonetta. Ne keräsivät lojuvat tacarat ja lajittelivat ne oikeisiin paikkoihin. Muutama viritti lamppuja ja yhdet levittivät mattoja huoneeseen. Osa repi seiniltä mustat suojatapetit pois ja niidne alta paljastui kauniin vaaleansininen tapetti. Tätä näytöstä jatkui muutama minuutti ja kun Sam lopulta veti sähkökädet taas pois, Oli huone kuin sadusta. Se oli putipuhdas ja siisti. Huone oli tyylitelty hyvin ja nyt siellä valitsi hyvin kotoinen tunnelma.

Dias katseli ympärilleen ja huomasi jotakin. "Hei tuo alasin on vinossa". Sam katsahti ensin alasinta ja sitten Diasta. hetkeä myöhemmin alasin oli suorassa ja Dias makasi maassa ja nauroi. Sam katsahti Shiraa, ei välttämättä osannut ottaa asiaa leikillä. "Pieni sähköpulssi vain, ei mitään vakavaa. Aiheuttaa kutiamista muutaman minuutin. oppiipahan pitäään suunsa kiinni". Näin sanoessaan hän käveli viereiseen huoneeseen, joka osoittautui keittiöksi. "Mitähän saisi olla? Kelpaisiko jokin lämmin juotava vai haluatko mennä kenties psulle yläkertaan ensin?".

Dias sain vaivoin noustua taas lattialta ja hymyili edelleen. "Minä ainakin painun suihkuun" hän sanoi ja heilautti kättään shiralle. "Ole kuin kotonasi, Sam on ehkä isokokoinen kuin karhu, mutta ei hän tekisi pahaa kärpäsellekkään." Näin sanoen hän asteli pois huoneesta.

Shira katseli ympärilleen, muttei puhunut mitään. Hän teki omia päätelmiään, joita hän ei aikonutkaan sanoa ääneen. Niitä päätelmiä hän tuskin myöhemmin muistaisi, mutta kuitenkin hän ajatteli humalaisenakin edes jotakin. Hän laski katseensa lattiaan kuullessaan jotakin viehättävästä seuralaisesta ja oli hetken kiitollinen siitä, että alkoholi ja äskeinen yöilma olivat punoittaneet hänen poskiaan sen verran, ettei hänen punastuksensa näkynyt.

Miksi ihmeessä hän ylipäätään punasteli? Joka tapauksessa hän kuitenkin tarttui tuon ison miehen ojennettuun käteen ja puristi sitä nopeasti. Nuo kaksi näyttivät hänen mielestään sellaisilta miehiltä, joille ei kannattanut paljoa soittaa suutaan.
"Shira..." hän sanoi nimensä ja hymyili hieman irrottaessaan kätensä tuosta isosta kädestä. EI toinen ainakaan ollut yrittänyt murskata hänen kättään, vaikka toisella oli selvästi voimaa.

Se, mitä tapahtui seuraavaksi, sai Shiran tuijottamaan. Tosin tällä kertaa hän piti suunsa kiinni, eikä toljottanut kuin paraskin pikkulapsi ihmeellistä taikuria, joka teki jotakin käsittämättömiä taikatemppuja. Hän pysyi vain paikoillaan ja antoi katseensa seurata. Osaksi siksi, ettei hän uskaltanut oikein liikkuakaan, kun nuo oudot kädet viilettivät ympäri huonetta. Mutta puhdasta tuli, kieltämättä. Huone oli aivan erilainen kuin hetki sitten, eikä hän yrittänytkään peittää hienoista hämmästyksen ilmettä kasvoillaan.
"Tehokasta", hän kehaisi ohimennen ja astui viimein peremmälle huoneeseen, ihasteli käden jälkeä kasvot jokseenkin loistaen. Yhtäkkiä Dias nauroi maassa. Mitä, oliko tällä jotain omaa kivaa? Hän oli hieman pyörällä päästään, mutta Samiksi kutsutun selitys sai kelvata. Tosin se sai hänet nostamaan huvittuneena kulmiaan ja hymyn palaamaan kasvoille.

Shira ei ehtinyt vastaamaan Samille ennen kuin Dias oli puhunut ensin ja siten Shiran mielestä vallannut suihkun ensimmäisenä. Hän ei tiennyt, oliko talossa useampia suihkuja... tai pesuammeita tai jotakin, eikä kysynyt.
"No... jos Dias vie suihkun ensimmäisenä, kai minä voisin ottaa vaikkapa teetä hiukan, jos se sopii teille", hän sanoi seuratessaa Samia keittiöön. Sitä paitsi, jos hän täällä alkaisi riisuutumaan kahden miehen ollessa talossa, hän tekisi sen ovi visusti lukittuna. Ei hän nyt aivan kaikille veitsiä halunnut paljastaa, jotka olivat piilotettuina hänen vaatteisiinsa. Tosin hänen tikarinsa olivat näkösällä, puoliksi matkaviitan alta pilkottaen.

Sam pyörähti ympäri käsissään iso tee muki, jonka hän ojensi shiralle. "On talossa toki toinenkin suihku. Paljon isompi ja hienompi mihin Dias äsken säntäsi." Iso mies kumartui pöydän alla olevaan kaapistoon ja veti hetkeä myöhemmin sieltä muutaman erilaisen pienen kipon, joissa oli erilaisia teepuruja. "Kas näin, hän sanoi ja osoitti sormellaan lamppua joka hetkeä myöhemmin valaisi pöydän kodikkaasti. "Tuota.. Saanen udella mikä sai sinut lyöttäytymään Diaksen matkaan? Et selvästikkään tunne häntä kovin hyvin, vai oletanko väärin?". Sam yritti saada kasvonsa pakottua mahdollisimman lempeään, ehkä jopa hieman isälliseen katseeseen. Muuten niin vakavailmeiselle miehelle se oli suuri ponnistus, mutta hän ainakin oletti onnistuneensa siinä. "Meinaan vaan, että tuo Dias.. Hän on hyvin erikoinen tuttavuus. Itse tapasin hänet kun olin vielä hänen isänsä (Tekee nopean liikkeen vanhan ystävänsä muistoksi) Alaisena Ilmalaivalla. Hänen kuoltuaan Opetin Diakselle kaiken mitä hänen isänsä ei ehtinyt, ja siitä päivästä lähtien olen katsonut hänen peräänsä.". Sam hörppäsi isosta mukista teetä ja tajusi ojentaa juuri keitetyn veden lähemmäs Shiraa. Mies hymähti ja jatkoi "Suhteellisen ihana tarina kerrottavaksi, mutta kaikkea muuta kuin ihana koettavaksi. Lempeä ilme hänen kasvoiltaan, joka oli hetkeksi kadonnut miehen vaipuessa omiin mietteisiinsä oli nyt palanut ja hän työnsi kaapista löytämänsä keksilautasen kohti Shiraa.

"Mutta ei jumankauta, olen varmasti tylsistyttänyt sinut kuoliaaksi jutuillani. Mikä sinun tarinasi on? Mistä olet kotoisin ja.. kuka oikeastaan olet sinä?". Treesap katsahti vierastaan kysyvästi, joskin ilmeessä ei ilmennyt painostusta eikä utelias luonne paistanut kuumuuden kovettamilta kasvoilta, ainakaan kovin selvästi.

Shira otti ojennetun mukin vastaan päätään hieman samalla kumartaen. Hän ei oikein tuntenut oloaan kotoisaksi, vaikka toinen juttelikin leppoisasti eikä vaikuttanut lainkaan vaaralliselta. Hän kaipasi takaisin luonnon läheisyyteen, takaisin mantereelle vaeltamaan. Sen siitä aina sai, kun antoi haluilleen vallan ja astui sisään milloin mihinkin baariin. Sieltä sai aina seuraa. Tosin, ei Shira sinänsä seurasta pahastunut, mutta joskus hän vain toivoi avoimen taivaan ylleen ja pehmeän ruohon alleen. Ruohossa ei ollut mikään paha nukkua, jos se vain oli kuivaa ja jokseenkin suojaisessa paikassa.

Tänään hänen mielitekonsa tosin oli ollut lämmin talo, jossa oli oikea sänky. Hän niin harvoin sellaisessa nukkui ja oleskeli. Tämä talo vaikutti mielenkiintoiselta, mutta kahden tuntemattoman miehen seurassa oleskelu oli hieman... niin. Jopa pelottavaa. Nämä tuntuivat kyllä ystävällisiltä, joten ei kai siinä mitään peruuttamatonta pahaa tapahtuisi, jos hän antaisi itsensä nauttia tästä hetkestä. Hänen humalatilansa alkoi olla laskuvaiheessa, mutta ei häntä aivan selväksi voinut vielä sanoa. Sen Shira kuitenkin epäili tietävänsä, että aamulla hän heräisi ja jatkaisi matkaa, etsisi keinon päästä meren yli takaisin mantereelle. Tässä kaupungissa nainen ei aikonut viipyä kauempaa.

Shiran kulmat kohosivat Samin kysymykselle. Hän istui alas keittiön pöydän äärellä olevalle tuolille.
"No siis..." hän sanoi hieman venyttäen sanoja, miettien toisen kuvausta siitä, miten tämä itse oli mieheen tutustunut. Sam tosin jatkoi vielä juttuaan ja huvittunut hymy sai Shiran kasvot hieman pehmeimmiksi. Katse, jonka hän toiseen loi, oli myös ystävällinen.
"Et sinä ole minua kyllästyttänyt kuoliaaksi. Tässähän minä vielä hengitän", nainen sanoi ja hörppäsi teetään, jonka oli tehnyt mukiinsa. Samalla hän mietti, mitä itsestään sanoisi. Itsessä kun ei hänen tietääkseen ollut mitään ihmeellistä kerrottavaa - ainakaan mitään sellaista, mistä hän mielellään puhui. Muki puristui hieman tiukemmin käsien väliin ja hän huomasi, miten mukavasti se lämmitti. Lämpö oikein tuntui leviävän kaikkialle kehoon.

"No..." Shira aloitti ja mietti hetken. "Olen Shira Fushichou. Kiertelen ympäri maata mihin mieleni huvittaa ja nyt hartain toiveeni on päästä takaisin mantereelle. Ehkä käydä Mirassa taas vaihteeksi. Diaksen tapasin tuolla ulkona..." Hän viittoi kädellään ympäripyöreästi ulko-oven suuntaan. "Tuolla jonkun kapakan lähellä. Tuota... hän taisi pelastaa minut jonkun ahdistelijan kynsistä."
Shira jätti kertomatta, että hän oli itse tavallaan laittanut toisen siihen tilanteeseen ja hän tuijotti ennemmin mukiaan kuin Samia.
"Oli se mies aika huonossa kunnossa, kun häneen törmäsin. Halusin auttaa muistaakseni, mutta sitten hän joi jotain ja oho, olikin aivan selvänä." Hän mietti, oliko se tapahtunut juuri niin. Ilmeisesti Shira oli juonut sen verran paljon, että hänen muistiinsa oli tullut muutama aukko. Sen hän kyllä muisti, että Dias oli antanut hänelle kultaa, mutta sen hän päätti pitää omana tietonaan ainakin nyt.

Samin kasvoille levisi ymmärtäväinen hymy kun puhe tuli baareihin. Nuorena hänkin.. Hänen ajatuksensa katkesi kun Dias ryntäsi viereisestä huoneesta kiskoen takkiaan päälleen. "Jumalauta nyt häivytään täältä!". Sam pomppasi tuolistaan ylös ja pitkä mies löi päänsä korkealla olevaan kaapin reunaan, josta lähti ikävä rusahdus. Hän ei ehtinyt sitä kauaa manailla vaan päästi suustaan kysymyksen "R.V.E.I.R?". Tuo lyhenne ei kertonut luultavasti Shiralle mitään, mutta ei ollut aikaa selittelyihin. Diaksen ilme paljasti miehen arvauksen oikeaksi ja samassa ulkoovea hakattiinkin jo raivoisasti. "Tiedämme, että olet siellä Dias! Olemme tulleet hakemaan omamme takaisin, emme halua vahingoittaa sinua. Jos palautat sen mikä meille kuuluu säästyt suuremmilta ongelmilta!" Dias vilkaisi Shiraan "Matkasuunnitelmiin tuli pieni muutos, sinähän halusit pois täältä eikö niin? Jos haluat voin kyyditä sinua ilmalaivallani minneppäin Aryliaa tahansa. Jokatapauksessa meillä on nyt kiiire.
*RYSKIS* Ovea vasten paiskautui jotakin kovaa ja se milten antoi periksi.

"tulkaa," Dias nykäisi Shiraa kädestä ja toivoi tämän tulevan mukaansa kyselemättä. Selittää ehtisi myöhemminkin. Sam lähti epäröimättä pesuhuoneeseen mistä Dias oli hetkeä aijemmin rynnännyt. Siellä oli avonainen ikkuna, josta näki suoraan kadulle. Dias kiipesi Samin avustuksella kepeästi ikkunalle ja katosi siitä kadulle. Sam viittoi Shiralle tekemään samoin. "Me emme tule heidän kanssaan kovin hyvin toimeen Sam sanoi hieman anteeksipyytäväsi ja asetti kätensä astinlaudakse, josta olisi helppo nousta ikkunalle.

Shira säikähti Diaksen yllättävää sisääntuloa ja huutoa niin, että pomppasi seisomaan ja hapuilemaan tikarinsa kahvaa. Kun tulija sitten olikin todella vain Dias, naisen hermostuneisuus ei laantunut, mutta tikarin kahvalta irroitettiin siihen takertunut käsi. Mitä ihmettä oikein tapahtui? Ja mitä Sam oli juuri sanonut? Shiralle se ei soittanut lainkaan kelloja. Eipä hänellä kyllä ollut aikaa oikein kyselläkään mitään. Hyvin kimeältä kuulostava "mitä?" oli ainut sana, jonka hän osasi päästää suustaan.

Shira ehti juuri laskemaan teekupin takaisin pöydälle, jota oli puristanut kouristuksenomaisesti, kun ovelta alkoi kuulumaan jotakin ryskettä ja pauketta ja huutoa. Dias sai häneen liikettä ja hän nyökkäili toisen sanoille seuratessaan nopeasti toisten perässä. He tulivat jollekin ikkunalle, josta Dias Samin avustuksella karkasi ulos. Sitten oli Shiran vuoro ja hän tuijotti hetken Samia epäluuloisesti ennen kuin astui toisen käsille ja kiipesi siitä ketterästi ikkunalle. Hetkessä hänkin oli kadulla, täysin pyörällä päästään ja hieman hoiperellen. Päässä heitti hieman. Shira oli kuitenkin vielä kaikkea muuta kuin selvinnyt illan juomisistaan.
"Mitä hemmettiä oikein tapahtuu?" hän sopersi ääneen.