Nimi:
Elidyr Brazen, lempinimi Chacha

Ikä:
142, näyttää fyysisesti lähemmäs nelikymppiseltä.

Laji/Rotu:
Suurimmaksi osaksi ihminen, haltiaverta n. 1/16.

Sukupuoli:
Mies

Työtausta ja ammatti:
Koruseppä, mutta opiskellut myös melko paljon magiasta ja siihen liittyvistä asioista.

Taidot:
Metallielementalisti; pystyy muokkaamaan ja liikuttelemaan metalleja miten lystää, nostamaan niitä maaperästä, lisäämään alkuperäisen määrän nelinkertaiseksi. Hänen täytyy kuitenkin tietää metallin/malmin/seoksen koostumus – ja elementalistiutensa takia pystyy aistimaan sen kohtuullisen helposti. Kyky rajoittuu suunnilleen kymmenen metrin säteelle, mutta suhteellisen lyhyen ulottuvuuden korvaa pitkä jaksaminen ja hyvä tarkkuus.

Miekkonen osaa myös soitella kitaraa ja laulaa kohtuullisen hyvin, harrastusmielessä. Taisteleminen on sitten aivan toinen juttu – hän inhoaa sitä, mutta metallillaan pystyy puolustamaan itseään melko hyvin.

Perhe ja läheiset:
Brazenin lähes koko suku on kohdannut väkivaltaisen lopun – se koostuu puoliverisistä tai pidemmälle viedyistä ristisiitoksista, ja siksi uskonnolliset puritanistit lahtasivat sen jäseniä innoissaan. Nuorimmasta sukupolvesta, jonka jäsenissä on häviävän vähän päällipuolisesta lajista poikkeavaa verta, on jäljellä rippeitä – joista Elidyr ei tiedä edes nimiä, saati olinpaikkoja.

Ystäviä hänellä on muutamia, mutta se ei näköjään riitä miehelle, sillä hän on kehittänyt itselleen pakkomielteen etsiä sukunsa loppuja. Hän on vakiintuneessa suhteessa erään Valerien kanssa.

Hahmosi tavarat:
Paljon matkusteleva haltiamainen mies ei kanna mukanaan juurikaan välttämätöntä enempää. Vaihtovaatteet, muutamia elintärkeitä, henkilökohtaisia juttuja ja muutama koru hätätilanteessa kaupiteltaviksi.
Muut erikoiset esineet selostan ulkonäössä, koska ne liittyvät siihen.

Lemmikit:
Ei ole, vaikka hän onkin eläinrakas.

Luonne:
Chacha ei ole koskaan oikeasti kasvanut aikuiseksi. Hän on hassutteleva, rento ja melko rauhallinen mies, joka ei ole menettänyt pikkupoikacharmiaan. Hän ei halua kenellekään pahaa, muttei toisaalta välitä tarkkailla liikaa, josko suvaitseva, hyväksyvä ja vitsaileva luonne saisikin jonkun järkyttyneeksi. Pitkimys on myös erittäin lempeä, huolehtiva, suojeleva sekä tykkää empatioida niin voimakkaasti, että oma itse unohtuu vähän väliä. Hänen on lähes mahdotonta sanoa ei, ja kiharatukkainen joutuu aina silloin tällöin hankaluuksiin laitettuaan taas kerran kaikki muut itsensä edelle. No, ainakaan ei voi valittaa, ettei hän ottaisi muita huomioon tai olisi aivan kylmä.

Tunteellisuus on oikeastaan miehen heikko kohta. Punastuminen, hihittely ja mitättömistä asioista itkuun purskahtaminen eivät ole lainkaan vieraita seikkoja, ja hän on ajautunut kummallisiin tilanteisiin lähtiessään jahtaamaan sitä aivan liian suloista kissanpentua, joka näytti harhailevan yksinään kadulla, kotia kaivaten…
Toisin kuin höpsöstä ulkokuoresta luulisi, Chachalla on järkeä päässä, jos ei älyä niin ainakin vähän viisautta. Pään sisällä tapahtuu samaan aikaan paljon, kun herra hykertelee jollekin lausumalleen huomaamattomalle vitsille ja jatkaa keskustelua seuralliseen ja ystävälliseen tapaansa. Hän ei ole maailman nokkelin puhuja, mutta pieniä vakavalla naamalla lausuttuja henkilökohtaisia vitsejä tulee yllättävän paljon miehen puheessa. Ja vielä näin kanssakäymiseen liittyen, kiharapää on kohtelias, ja heti luvan saatuaan alkaa harrastaa halailua ja aivan vierelle hivuttautumista puhuessaan.

Jottei miehen luonne vaikuta liian mukavalta sokerihötöltä, kerrotaanpa muutamia huonompia puolia. Eridyl on erittäin huono impulsiivisten asioiden kanssa, ja murehtii turhia, saaden itsensä helposti rasittumaan – ja silloin hänestä tulee äreä, kettuileva ja töykeä. Tuota mielentilaa näkee harvoin, mutta näkee kuitenkin, aina kun hän on jotenkin väsynyt, turhautunut tai muuta vastaavaa. Hunajablondi ei ajattele tekojensa seurauksia läheskään tarpeeksi pitkälle, ainakin mitä tulee häneen vihaisena ja kostonhimoisena.
Pirteän pinnan alla on myös syvä melankolinen juopa, ja tietty inho uskonnollisia ja puhdasrotuisuudesta paasaavia kohtaan.

On siinä ja siinä, onko hän vai eikö hän ole alkoholisti. Innokas juoppo ainakin, ja rakastaa jälkiruokien jälkeen kaikkein eniten alkoholin makua – mutta omistaa maailman toiseksi heikoimman viinapään.

Ulkonäkö:
Chachamaru voisi olla Elidyrin serkku… Tai katsokaa nyt ainakin hiuksia ^^

Chacha on 190-senttinen hujoppi, kuten monet sukunsa miehet, ja omistaa heille perinteisen kiharapehkon. Hänen päästään versova kasvusto ei ole niinkään korkkiruuveilla, kuin yhtenä valtaisana ja pöyheänä pehkona, värinään tumma hunaja, juuri tummanvaalean ja vaalean punaruskean väliin tippuen. Hiukset tuoksuvatkin mehiläisten aherruksen tuotteelta, ties mistä syystä.

Miehellä on leveät hartiat, ja muutenkin herra on melko riskirakenteinen haltiaverestä huolimatta. Normaalipainoisesta ruhosta löytyy jonkin verran lihaksia, vaikkakin vatsalihaksisto ei pääse oikeuksiinsa ohuen vararavintokeräytymän takia, jota voi myös pömppömahaksi sanoa. Jalkaterät ja kädet ovat melko suuret, harvat valmiskäsineet sopivat hänelle, saati sitten kokoa 45 pienemmät kengät. Pääkin näyttää vielä suuremmalta mitä on, laajalle leviävän hiuspehkon takia.

Tästä päästäänkin kasvoihin, jotka miehellä ovat melko kulmikkaat, ovaalin ja kärjellään olevan kolmion risteytyksen malliset. Hänellä on suuret ja korkeat poskipäät, erittäin pitkä ja melko suora nenä, sekä leveä, hymyilevä suu, jonka oikealla puolella majailee hymykuoppa. Nuo kolme piirrettä saavat kasvoista hauskan ja persoonallisen näköiset. Silmät ovat muiden piirteiden tapaan melko suuret, raskasluomiset ja hieman riiput, väriltään vaalean pronssinsävyiset. Kulmakarvat taasen hieman hiuksia tummempaa sävyä, ja kaartuvat korkeassa kulmassa silmien ylle ja lyhyehkölle otsalle.
Chacha laittaa hiuksiaan tahallaan vielä pöyheämmiksi, jotta ne peittäisivät paremmin hänen ainoan näkyvän haltiamaisen piirteensä, eli suipot korvat. Näistä vasen on koristettu viidellätoista korulla, joista suurin osa on renkaita ja mukaan mahtuu muutama pallokoru lävistämään erikoisempia osia korvasta. Oikeassa on ohut ja suuri kultarengas, ei muuta.

Herra on mieltynyt koruihin, ja olisi toisenlaiset kasvot ja asiakaskunnan omistaessaan saattanut täyttää kasvonsa lävistyksillä. Tällä hetkellä hänellä on korvakorujen lisäksi kielilävistys (hopeinen pallo), napakoru (yläreunassa, hopeapallo ja pieni ketju) ja kultatappi oikeassa nännissä sekä niskassa sivusuuntainen ihon läpi kulkeva lävistys, jossa on kaksi pientä, tyyliteltyä ja litteää aurinkoa.
Muita vähemmän pysyviä koruja näkyy kasoittain kerrallaan miekkosen päällä: on ties mitä kaulaketjua ja helminauhaa ja rannekorua ja luvattoman monia sormuksia. Ne ovat lähes poikkeuksetta jostain metallista, ja tarkka ulkonäkö ja määrä riippuvat senhetkisestä vaatetuksesta. Hunajatukalla on usein jokin löysä, rento ja suurikaula-aukkoinen pitkähelmainen pitkähihainen ja tummempaa sävyä olevat polveen asti olevat housut, kaikki lämpimiä ja maanläheisiä sävyjä, joskus valkoista joka taas näyttää kivalta lämpöisen ruskeaa ihoa vasten. Arpia tästä pinnoiteesta löytyy muutamia, muttei mitään merkittäviä.

Erikoisin tuntomerkki on oikean jalan puuttuminen puolesta reidestä alaspäin. Sitä ei ehkä uskoisi, kun housuissa on täytettä ja kävelykeppiä ei näy mailla halmeilla, mutta se selittyy kävellessä kuuluvalla kilahtelulla – tai oikeammin sen lähteellä, metallisella koivella. Jos tiedätte Full Metal Alchemistin automailit, osaatte kuvitella sen ulkonäön – siinä on polvinivel, nilkkanivel ja varpaita, eikä se ole vain yksi metalliköntti vaan selvästi osista muodostuva. Ai miksikö? Ei metallielementalistikaan jaksa isoa könttiä koko ajan liikuttaa, joten Chacha on minimoinut tekoraajansa kävellessä liikuttamista tarvittavat osat muotoilulla. Tämä raaja on kiinni oikeastaan vain magialla, ja toimii yksinomaan siitä syystä että mies on elementalisti – ja silti siinä on ongelmia, kuten taipumus hajota osiin herran järkyttyessä tai muuten menettäessä jo lähes alitajuiseksi muuttuneen taikuudenhallintansa.

Alla raapustamani kuva, josta ei näe oikeastaan muuta kuin hiukset oikein… Kunhan saan skannerin käyttöön, parempaa tulee – jos tulee.
Kuvvainen.

Menneisyys:
Olipa kerran rauhallisessa maalaiskylässä asuva perhe, jolle syntyi esikoisena tämä kiharapehkoinen mies. Lapsuus kului leikkiessä ja auringon paistaessa, ja siinä suhteutetusti 5 ikäisenä Chachan elementalistinkyvyt heräsivät. Äiti passitti lapsensa mahdollisimman pian pääkaupungissa asuvan perhetutun, haltianaisen nimeltä Yvonne oppiin. Poika vieraili vähän väliä kotona, mutta samalla harjoitteli ahkerasti ja opiskeli hurjan yksisilmäisen naisen ohjauksessa. Tämä ei aluksi uskonut hieman hattarapäisestä oppilaastaan tulevan mitään – tuo oli liian kiinnostunut murrosikäisenä Athana-keijutytön ja Senrei-demonipojan seurasta; kolmikko oli erottamaton, ja ennen pitkää he päätyivät yhteen. …kyllä, kaikki kolme. Se ei kuitenkaan kestänyt kovin pitkää, Athanan yhtäkkiä lopettaessa kahden muun tapailun ja Chachan päästessä kouluksensa vaativimpaan vaiheeseen, jolloin se vei hänen kaiken aikansa ja hänen ja Senrein välit viilenivät.

Hän on tätä nykyä taitava käsittelemään metallia, ja myy koruja pienessä puodissa, asuen leipomon yläpuolella Miran keskustan laitamilla – on asunut siellä jo yli viisikymmentä vuotta, elellen hiljaisesti ja mukavasti, ollen erittäin hyvää pataa alakerran leipuriperheen kanssa, ulkoiluttaen näiden koiraa aina silloin tällöin.

Mutta mennään nykyhetkestä neljäkymmentä vuotta taaksepäin, kun kiharapää koki elämänsä tragedian; lähdettyään tapaamaan siskopuoltaan – joka oli hänen äitinsä edellisestä avioliitosta tullut lapsi - tämän miestä ja vastasyntynyttä poikaa, hän törmäsikin kylästä poistuvaan hämäräperäiseen sakkiin. Nämä kysyivät hänen nimeään, ja heti sukunimen ”Brazen” kuultuaan hyökkäsivät Chachan kimppuun. Elementalisti pääsi hädin tuskin karkuun joutuen jättämään toisen jalkansa taakseen, mukanaan tieto siitä, että joukko oli jostain uskonnollisesta lahkosta, joka ei pitänyt sekaverisistä.
Ja se minkä mies kotikylästään löysi, oli muutamia veritahroja hänen sukulaistensa talojen seinillä ja siistin rivin ruumiita odottamassa matalaa hautaa metsässä.

Tämä oli musertaa miespolon. Aivan ensiksi hän itki tolkuttomasti, sitten meni ja yritti itsemurhaa – jonka Yvonne onneksi esti – ja lopuksi päätyi elämään koston voimalla. Mutta ainoa, jonka hän löysi, oli Athana, joka oli juorunnut hänen sukunsa perimästä tälle murhaajalahkolle.
Chacha tappoi tämän, mutta heti nähdessään verisen ruumiin alkoi katua sitä, ja katuu vieläkin. Tällä kertaa hänellä ei ollut ketään muuta syytettävänä läheisensä kuolemasta, ja hunajatukka joutui taistelemaan uudestaan masennusta vastaan.

Jotkut kuitenkin tuppaavat selviämään ja vahvistumaan vastoinkäymisistä, ja tätä nykyä mies etsii sukunsa rippeitä – ruumiita ei ollut läheskään tarpeeksi, ja Brazeneita asui muillakin paikkakunnilla. Jonkun aikaa sitten hän tapasi uuden poikaystävänsä. Muuta erikoista hänen elämässään ei oikeastaan ole.

Muuta:
Hän pitää makeista ruuista ja juomista, sekä kaikesta söpöstä ja pörröisestä. Hänellä on myös hyvä estetiikantaju, koruihin ja henkilöihin nähden. Pitkän iän ja korvien lisäksi hänellä ei ole mitään haltioiden ominaisuuksia tai etuja.
Hän on biseksuaali, ja näyttää aina silloin tällöin unohtavan olevansa biologisesti mies, vaikkei mihinkään mekkoihin pukeudukaan.
Miehellä on myös omituinen suhde lävistyksiin ja suuriin metallimääriin.

Huonopuoli/puolet:
Selkärangattomuus, vastuuttomuus alkoholin suhteen. Taistelussa hänen reaktionsa ovat melko hitaita, ne tulevat myöhässä vaikka itse teko olisikin nopeatempoinen. Lisäksi taipumus hyväksikäyttää jalan metallikertymää on huono juttu, sillä sen haperruttua se särkyy helpommin, ja sitten herra kaatuu…

Pelit:

What a day in Mira
- Chacha pelastaa Valerien (lotengo) Roxin kynsistä Mirassa

Pride
- Chacha tapaa pikaisesti Nían (lotengo), ja epäilee tuntevansa Zephin.

What a night in Mira
- Chacha ja Valerie päätyvät yhteen ja kokevat monia järkyttäviä hetkiä pääosin Mirassa