Yume no Hate

Fantasy RPG


Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 3 / 3]

41 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 09 Marras 2008, 14:48

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
”Ole hyvä vain”, Chacha hymähti, tuntien olonsa hyödylliseksi voidessaan lohduttaa jotakuta. Hän ei ajatellut mitään sen suurempia tasan niin pitkään, kunnes tunsi kevyen silittelyn kyljillään. Valerie ei vaikuttanut edes tiedostavan tekemisiään, joten pörröpää vain pysyi hiljaa, päättäen ettei siitä pitäisi tehdä mitään johtopäätöksiä.

Mutta kun oveen koputettiin ja pari sekuntia myöhemmin Zor seisoi silmät selällään kaksikkoa tuijottamassa, pronssisilmäinen punastui rajusti. Yhtäkkiä hän tiedosti missä makaili, ja nosti kätensä kevyesti irti ruskeatukan alaselältä ja hiuksista, katsoen punatukkaista poikaa hämillisenä.
”Um, hän tarvitsi olkapään jota vasten itkeä…” hunajatukka vastasi toisen puolesta, lähtemättä työntämään tätä päältään – koska ei halunnut olla niin ilkeä – mutta toivoen, että joko Zor lopettaisi järkyttyneen tuijottamisen tai tämän isä jotenkin selittäisi, ettei tilanteessa ollut mitään… epäilyttävää.

Näytä käyttäjän tiedot

42 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 09 Marras 2008, 14:53

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
”Um, hän tarvitsi olkapään jota vasten itkeä…”
Valerie tyrskähti ja nousi puolittain ylös nousematta kuitenkaan kokonaan toisen päältä.
”Tulehan tänne poikaseni”, hän sanoi piruilevaan sävyyn ja ojensi kättään Zoria kohti. Punahiuksinen kohotti kulmiaan ja käveli sitten isänsä viereen. Ruskeahiuksinen kiskaisi tämän nopealla liikkeellä kainaloonsa, jolloin poika joutui myöskin osittain Chachan päälle.
”Halaaminen tekee hyvää joskus, tiedätkö”, isä valisti poikaansa ja taputti tätä päälaelle valuen makaamaan kiharahiuksisen päälle.
”Tuota… Niin kai”, Zor sanoi ja tämän vielä äsken erittäin jännittynyt keho rentoutui ja tämä sulki silmänsä. Läheisyys tuntui itse asiassa yllättävän hyvältä.
”Emme kai me paina liikaa?” Valerie kysyi naurahtaen allaan makaavalta mieheltä.

Näytä käyttäjän tiedot

43 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 09 Marras 2008, 15:09

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
Chacha päästi tukahtuneen äänen isän ja pojan kaatuessa hänen päälleen. Punatukka tuntui aluksi jännittyneeltä häntä vasten, mutta rentoutui pian. Pörröpää tunsi henkilökohtaisesti olonsa halinalleksi, jota käytettiin törkeästi hyväksi. Se ei kuitenkaan häntä haitannut, päinvastoin; mies alkoi nauraa vaimeasti.
”Mitä vielä! Minulla on vahvat kylkiluut, eivät ne vielä rusennu. En sitten tiedä miten kävisi Rísin käydessä vielä pinkan päälle…” hän virnisti ilkikurisesti, vihjaillen leikillään summonin saattavan olla jotenkin painava.

Näytä käyttäjän tiedot

44 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 09 Marras 2008, 15:14

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
”Mitä vielä! Minulla on vahvat kylkiluut, eivät ne vielä rusennu. En sitten tiedä miten kävisi Rísin käydessä vielä pinkan päälle…”
”Mitä?! Minähän en paina lähes ollenkaan”, summon naurahti ilkikurisesti ilmestyen tyhjästä sängylle istumaan.
Zor hätkähti, mutta Valerie oli jo tottunut valkohiuksisen yllättäviin ilmestymisiin eikä siksi säikähtänyt. Ruskeahiuksinen vilkutti Rísille iloisesti ja naurahti kevyesti.
”Minä tulin katsomaan mikä teillä kestää ja täällähän te olette kasassa kuin mikäkin pikkuperhe”, summon sanoi ilkikurisella äänellä ja pörrötti kaikkien hiuksia vuorotellen. Vino virnistys nousi henkiolennon kasvoille ja tämä kumartui Chachan kasvojen yläpuolelle. Hän katsoi toista tiiviisti silmiin ja naurahti hieman painaen sormellaan tämän nenän lyttyyn.
”Olette vallan suloisia siinä”, hän sanoi naurahtaen.

Näytä käyttäjän tiedot

45 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 09 Marras 2008, 15:26

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
Chacha lehahti punaiseksi kun Rís ilmestyikin tyhjästä vinoilemaan hänen vinoiluilleen, ja punastus vain syveni kauniin henkiolennon tuijottaessa aivan liian tiiviisti pronssisten silmien syvyyksiin. Onneksi sitä seurasi vain nenän lyttyyn painaminen, mutta kahden muun olkapäille kätensä laskenut levitti niitä hieman, virnistäen pienesti.
”No, sinäkin mahdut söpöilemään. En kyllä valitettavasti ole muuta kuin uppo outo heppu, joka sattui oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, mutta se ei kai sinua estä?”

Näytä käyttäjän tiedot

46 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 09 Marras 2008, 15:42

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
”No, sinäkin mahdut söpöilemään. En kyllä valitettavasti ole muuta kuin uppo outo heppu, joka sattui oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, mutta se ei kai sinua estä?”
”No mikäs minua estäisi?” Rís naurahti ja luikahti miehen kainaloon.
”No ollaan nyt sitten kuin paraskin perhe tässä”, Valerie sanoi ja Zor purskahti nauruun.
”Tämä on kyllä reilusti parempi perhe kuin se mikä minulla oli vielä muutama vuosi sitten”, hän sanoi viitaten sanoillaan aikaan, jolloin hänen vanhempansa asuivat vielä yhdessä. Rís naurahti iloisesti ja pörrötti pojan hiuksia.
”Tuntuuko sinusta kenties oudolta, kun jouduit tämän meidän hieman omalaatuisemman perheemme sekaan?” summon kysyi nauraen allaan makaavalta.

Näytä käyttäjän tiedot

47 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 09 Marras 2008, 15:57

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
Kaikki kolme sekalaisen pikkuperheen jäsentä makoilivat siinä Chachan päällä, tehden tilanteesta oikean ryhmähalin. Oli suloista, miten he välittivät toisistaan, ja päästivät pörröpäänkin siihen osalliseksi.
”No ollaan nyt sitten kuin paraskin perhe tässä”
”Olenko minä sitten sen uusi äiti vai mikä?” mies kysäisi hymähtäen, ja rutisti kaikkia vielä paremmin itseensä kiinni, toivoen ettei hänen tekojalkansa painanut ketään. No, ei se nyt niin iso juttu ollut, mutta silti.

Zorin sanat saivat hänet ajattelemaan omaa perhettään. Omalaatuista äitiään, lempeää isäänsä, ja niin kaunista siskoaan. Tai no, siskopuoltaan, olihan Elyse ollut äidin aikaisemmasta avioliitosta. He olivat harrastaneet samankaltaista joukkohalailua, osittain perheensä takia Chachasta oli tullut niin tunteellinen otus.
Ja vaikka muiden kuolemasta oli jo neljäkymmentä vuotta, se sai hänet yhä tuntemaan olonsa niin surulliseksi ja yksinäiseksi. Olihan pörröpäällä ystäviä, mutta perhettä ei silti korvannut mikään.

”Tuntuuko sinusta kenties oudolta, kun jouduit tämän meidän hieman omalaatuisemman perheemme sekaan?”
Pronssisilmät kyyneltyivät, ja Chacha niiskaisi kovaäänisesti.
”Ei! Ei ollenkaan! On vain hienoa nähdä näin hyvin keskenään toimeen tuleva perhe”, hän vastasi kiivaasti, ääni viimeisten sanojen myötä särkyen, ja leveän hymyn ympärille valui iso rypäs kyyneliä. Nyyhkytys sai leveät hartiat tärisemään, ja hän puristi halittaviaan silmänsä sulkien, tuntien taas vanhan surun sisällään.

Näytä käyttäjän tiedot

48 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 09 Marras 2008, 16:07

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
”Ei! Ei ollenkaan! On vain hienoa nähdä näin hyvin keskenään toimeen tuleva perhe”
Kolme paria silmiä laajentui hämmästyksestä, kun Chacha rupesi itkemään. He kaikki rutistivat miestä tiukasti. Lopulta Valerie nosti ylävartaloaan hieman ja katsoi toisen kasvoja. Ne olivat kieltämättä viehättävät. Hän hymyili hieman ja pyyhki kyyneleitä miehen poskilta.
”Mistä sinä nyt kyyneliin asti liikutuit?” hän kysyi pehmeästi ja silitteli toisella kädellään miehen poskea ja toisella tämän olkapäätä.
”Ei ole tietenkään pakko puhua jos ei halua”, hän sanoi vielä hymyillen niin kauniisti kuin vain osasi. Rís ja Zor kietoivat kätensä tiukemmin Chachan ympärille ja tukivat tätä halaamalla.

Näytä käyttäjän tiedot

49 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 09 Marras 2008, 20:44

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
Chacha tunsi olonsa ihanan huomioiduksi kun hänen kolme uutta ystäväänsä halasivat itkuun purskahtanutta miestä. Hetken ajan se vain yllytti vuolaana valuvia kyyneleitä, niin pitkään kunnes Valerie pyyhki silmäkulmat kuiviksi siroilla sormillaan. Ja nyt kaikki halasivat häntä lohdutustarkoituksella! Eikö sen hetki sitten pitänyt olla toisin päin, ruskeatukan olla se surumielinen yksilö?

"Aivan kuin voisin jättää sanomatta kuin pyydetään noin kauniisti", hän naurahti hiljaa, pyyhkäisten itse yhden itsepintaisen kyynelvanan tyrehdyksiin.
"Minä vain tulen niin helposti tunteelliselle päälle. Ja sitten kun puhutaan perheistä... En vain voi olla ajattelematta omaa perhettäni."
Urhea hymy särkyi niiskaukseksi, ja istumaan noussut mies painoi päänsä peittääkseen ilmeensä, nostaen sen sitten pyyhkien hiuksensa takaisin ojennukseen. Pronssisilmät katsoivat kaikkia läsnäolijoita vuoron perään, ja sitten hän jäi katsomaan Valerietä.
"Ymmärrät kai itsekin puoliverisenä, mitä vainonta on pahimmillaan. Minulta... ne lahkolaiset..." Hunajatukka joutui keskeyttämään puheensa, sulkien silmänsä pitääkseen kyyneleet sisällään, ja pudisti päätään.
"Olin menossa katsomaan vastasyntynyttä siskopuoleni lasta - joka on muuten serkkunikin", hän huomautti naurahtaen hieman väkinäisesti. Sukulaisuussuhteet olivat aina olleet monimutkaisia Brazenin suvussa.
"... mutta löysinkin heidät kaikki kuolleina."

Näytä käyttäjän tiedot

50 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 09 Marras 2008, 20:59

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
"Aivan kuin voisin jättää sanomatta kuin pyydetään noin kauniisti. Minä vain tulen niin helposti tunteelliselle päälle. Ja sitten kun puhutaan perheistä... En vain voi olla ajattelematta omaa perhettäni."
Valerie nyökkäsi ilmaistakseen kuuntelevansa ja silitti päänsä painaneen pehmeitä hiuksia hellästi.
"Ymmärrät kai itsekin puoliverisenä, mitä vainonta on pahimmillaan. Minulta... ne lahkolaiset... Olin menossa katsomaan vastasyntynyttä siskopuoleni lasta - joka on muuten serkkunikin... mutta löysinkin heidät kaikki kuolleina."
”Kamalaa”, ruskeahiuksinen sanoi ja sekä Zor että Rís nyökyttelivät kiivaasti. Valerie kietoi kätensä tiukasti toisen ympärille ja veti tämän itseään vasten silitellen toisella kädellään tämän hiuksia.
”Minä en ymmärrä miksi he tekevät tuollaista. Se on aivan hirveää”, hän sanoi ja kyynelet tulvahtivat hänenkin silmiinsä. Rís katsoi hetken avuttomana Chachaa ja loihti sitten tyhjästä suuren punaisen kukan, jonka laittoi miehen korvan taakse.
”Onneksi sinä säilyit hengissä”, summon sanoi ja veti tärisevän Zorin kainaloonsa. Poika oli juuri tajunnut mitä hänelle olisi voinut käydä jos hän olisi jäänyt sinne mökille.
”Oletko kuullut niistä lahkolaisista sen jälkeen?” Rís kysyi ja hänen silmistään näkyi, kuinka paljon häntä suututti. Ei hänen pikkuisiaan saanut pelotella. Kyllä, summon laski Chachankin jo pikkuisekseen.


_________________
Sang ~ Vampyyri
Naoki ~ Maagi
Leona ~ Susidemoni
Svane ~ Hullu
Nía ~ Sotilas
Leith ~ Seppä
Kim ~ Rikollinen
Ravana ~ Johtaja
Valerie ~ Ravintoloitsija
Rakesh ~ Baarinomistaja
Kiz ~ Kalamies

~I wonder how, I wonder why. Yesterday you told me about the blue blue sky~
Näytä käyttäjän tiedot

51 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 09 Marras 2008, 21:22

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
Chacha piristyi huomattavasti saatuaan myötätuntoa muilta, ja hän naurahti jo melko hyväntuulisena kun Rís taikoi jostain ison kukan hänen korvansa taakse. Kyyneleet jäivät taakse, hän hymyili enää pikkuisen surullisena. Eihän menneistä voinut olla pitkään surullinen, aina silloin tällöin vain liikutus pyyhkäisi ylitse sattuman takia.

"Niin, onneksi... se johtui vain siitä, etten asunut siinä samassa kylässä", hän kertoi melko rauhallisena, pörröttäen Zorin hiuksia rauhoittavasti.
Rísin suuttuneeseen katseeseen hän vastasi omallaan, joka tiesi saman tunteen, ja kuinka turhauttavaa olisi joutua toteamaan uudestaan ja uudestaan, ettei syyllisiä löytynyt kivienkään alta.
"En, vaikka olen yrittänyt etsiä heitä. Ainoa, mitä sain selville, oli että entinen rakastettuni oli ilmiantanut sukuni", hän vastasi ääni hieman kovettuen, mutta huokaisten sitten raskaasti.
"Mutta jätetään tämä ikävä aihe taakse. En minäkään tätä kovin usein mieti... mitä nyt silloin, kun yritän etsiä muita selviytyjiä. Ymmärtääkseni ainakin siskoni poika on elossa, jossakin Aryliassa."


_________________
Ja räpäytit vain silmiäsi,
Katsoit hetken muualle
Kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.
Näytä käyttäjän tiedot

52 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 09 Marras 2008, 21:33

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
"En, vaikka olen yrittänyt etsiä heitä. Ainoa, mitä sain selville, oli että entinen rakastettuni oli ilmiantanut sukuni"
Valerien kulmat lennähtivät ylös.
”Mitä? Törkeää!” hän parkaisi ja näytti valmiilta kuristamaan tämän ilmiantajan.
"Mutta jätetään tämä ikävä aihe taakse. En minäkään tätä kovin usein mieti... mitä nyt silloin, kun yritän etsiä muita selviytyjiä. Ymmärtääkseni ainakin siskoni poika on elossa, jossakin Aryliassa."
”Me kerromme heti jos näemme jonkun edes etäisesti sinua muistuttavan”, Rís lupasi muiden nyökytellessä.
”Mutta meidän teemme taitaa olla jo jäähtynyt… Mitäs sanoisitte jos minä pyöräyttäisin nopeasti kakun, josta tulisi niin ihana ja sokerinen, että kaikki kurjat ajatukset pyyhkiytyvät päästä saman tien?” Valerie kysyi ja vinkkasi silmää. Hän kykeni jo kuvittelemaan miten ihanalta sellainen kakku maistuisi. Vaikkakin toisten suussa se maistuisi varmaankin vieläkin paremmalta kuin hänen, hajuaistin menetys oli pyyhkinyt ison lohkon hänen makuaistiaankin.


_________________
Sang ~ Vampyyri
Naoki ~ Maagi
Leona ~ Susidemoni
Svane ~ Hullu
Nía ~ Sotilas
Leith ~ Seppä
Kim ~ Rikollinen
Ravana ~ Johtaja
Valerie ~ Ravintoloitsija
Rakesh ~ Baarinomistaja
Kiz ~ Kalamies

~I wonder how, I wonder why. Yesterday you told me about the blue blue sky~
Näytä käyttäjän tiedot

53 Vs: What a day in Mira lähetetty Ke 12 Marras 2008, 17:16

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
”Mutta meidän teemme taitaa olla jo jäähtynyt… Mitäs sanoisitte jos minä pyöräyttäisin nopeasti kakun, josta tulisi niin ihana ja sokerinen, että kaikki kurjat ajatukset pyyhkiytyvät päästä saman tien?”
Chacha valpastui saman tien kakun tulleessa puheenaiheeksi, ja pörröpäinen mies näytti unohtavan saman tien kaikki murheensa – samoin kuin muiden murheet – ja suorastaan kiljahti riemusta.
”Oooh~ Kannatetaan!” hän hykersi ja hieroi käsiään yhteen.
”Eli suuntana keittiö”, mies totesi, tönien tiensä haliryppään alta seisomaan, ja kohta metallielementalisti mennä viipottikin takaisin keittiötä kohti.

Oli kai turha sanoa, että hän piti kakuista, ja niiden leipomisesta erityisesti. Itse hän ei loistanut puuhassa, mutta jos joku Valerien kaltainen asiantuntija oli paikalla, hän oli enemmän kuin innokas auttamaan.
Niinpä keittiöön päästyään hän avasi jääkaapin, ja alkoi penkoa sitä. Mutta kohta alkuperäinen syy katosi mielestä, kun pronssilmät lukivat ties mitä ihmeellisyyksiä pikkuisten purkkien kyljistä.
"Eikö tämä maksa ihan sairaasti?"
Chacha kysyi, samalla kun nappasi erään pienen purkin käteensä, katsoen sitä epäuskoisesti.



Viimeinen muokkaaja, sir Kai pvm To 13 Marras 2008, 17:31, muokattu 1 kertaa (Raportin syy : purtavaa lotelle *virn*)


_________________
Ja räpäytit vain silmiäsi,
Katsoit hetken muualle
Kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.
Näytä käyttäjän tiedot

54 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 07 Joulu 2008, 11:56

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
Valerie naurahti, kun Chacha innostui yhdestä kakusta noin paljon. Hän, Zor ja Rís nousivat hitaammin ja kävelivät rauhallisesti keittiöön sännänneen miehen perään.

Heidän saapuessaan keittiöön oli kiharahiuksinen jo kaivelemassa jääkaapilla.
"Eikö tämä maksa ihan sairaasti?"
Valerie käveli miehen taakse ja katsoi purkissa lukevaa nimeä.
”Ei maksa minulle. Saan niitä alennuksella, koska minun täytyy testata annoksia ravintolaani varten. Vaikkakin ovathan ne yhä kalliita, mutta kyllä minulla on niihin varaa. Ravintolani eteen mitä vain”, mies naurahti ja työnsi toisen pois jääkaapin edestä purkkeineen päivineen, jotta pääsi kaivelemaan kakkutarvikkeita sieltä.

Kohta pöydällä vaelsi valtava kasa suklaata, jonkin verran margariinia, neljä kananmunaa, sokeria, kaakaojauhetta, vehnäjauhoja, kermaa ja leivinjauhetta. Kaunis hymy koristi Valerien kasvoja, kun hän sulatti margariinia ja suklaata vesihauteessa varoen visusti ettei tuo tarkka työ menisi hukkaan. Hetken kuluttua hän laittoi sulaneen suklaa-rasvaseoksen jäähtymään ja rikkoi munat valtavaan kulhoon, johon kaatoi myös huolettomasti sokerin ja ryhtyi vatkaamaan niitä vaahdoksi nopealla vauhdilla ja uskomattomalla tarkkuudella, yksikään pisara ei roiskunut yli. Seoksen ollessa kuohkeaa vaahtoa hän ryhtyi hitaasti sekoittaen lisäämään jäähtynyttä suklaa-rasvaseosta. Hiljaa hyräillen mies laittoi kulhon sivummalle ja mittasi jauhot toiseen kulhoon siivilöiden sitten kaakaojauheen jauhojen sekaan. Hän heitti joukkoon vielä leivinjauheen ja ryhtyi lisäämään kevyesti nostellen kuivia aineita varsinaisen taikinan sekaan. Sekoitettuaan kaikki ainekset hän laittoi kakun korppujauhottamaansa irtopohjavuokaan ja työnsi sen uuniin.

”Selvä. Meillä olisi 45 minuuttia aikaa ennen kuorruttamista”, mies sanoi ja hymyili.


_________________
Sang ~ Vampyyri
Naoki ~ Maagi
Leona ~ Susidemoni
Svane ~ Hullu
Nía ~ Sotilas
Leith ~ Seppä
Kim ~ Rikollinen
Ravana ~ Johtaja
Valerie ~ Ravintoloitsija
Rakesh ~ Baarinomistaja
Kiz ~ Kalamies

~I wonder how, I wonder why. Yesterday you told me about the blue blue sky~
Näytä käyttäjän tiedot

55 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 07 Joulu 2008, 15:38

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
Chacha ei suuremmin osannut auttaa kakun teossa, mitä nyt yritti vähän väliä varastaa siitä pienen maistiaisen. Valerien kokkailua oli ilo katsoa, mies oli niin varma otteissaan ja kaikki näytti ylettömän helpolta. Hän itse kyllä tiesi, että kakunkin pystyi pilaamaan sadalla eri tavalla.
”Laitetaan tuplamäärä kuorrutusta. Sehän on kuitenkin parasta kakussa”, mies virnisti.

Kakusta tuli erinomainen, ja Chachalla oli luvattoman hauskaa sitä tehdessä. Hän myös laittoi Zorille lävistyksen, kuten oli luvannut. Lopulta hän joutui tajuamaan, että oli jättänyt liikkeensä aivan liian pitkäksi aikaa yksin, ja jätti uusille ystävilleen hyvästit, luvaten tulla käymään uudestaan.

//Geh, väjö lopetus mutta… oli hauska pelata ^^//


_________________
Ja räpäytit vain silmiäsi,
Katsoit hetken muualle
Kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.
Näytä käyttäjän tiedot

56 Vs: What a day in Mira lähetetty Su 07 Joulu 2008, 15:39

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
//Kiitos! En kirjoita enää vastausta ^^ hauskaa oli\\


_________________
Sang ~ Vampyyri
Naoki ~ Maagi
Leona ~ Susidemoni
Svane ~ Hullu
Nía ~ Sotilas
Leith ~ Seppä
Kim ~ Rikollinen
Ravana ~ Johtaja
Valerie ~ Ravintoloitsija
Rakesh ~ Baarinomistaja
Kiz ~ Kalamies

~I wonder how, I wonder why. Yesterday you told me about the blue blue sky~
Näytä käyttäjän tiedot

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 3 / 3]

Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa