Jare katsoi omaa rakastaan hieman alaspäin. Siveli silmillaan tuon aksvojen kauniita piirteitä, ja painoi niitä taas muistiin, jotta musitaisi joka ikinen päivä miksi rakasti juuri tuota naista. Korvillaan mies painoi musitiinsa rakkaansa äänen, sanat ja tärkeimmän: luonteen. Jotta muistaisi synkkinäkin päivinä, miksi Feroce oli hänen valittunsa.
"No, mutta perusharjoitusta, hyvä että toisinaan saan metsäneläintä kiinni."

Naisen painautuessa hetkeksi miestä vasten, Jare painoi leukansa tuon hiuksiin. Nenällään vampyyri veti Ferocen tuoksua muistiinsa, painaen senkin syvälle muistiinsa. Ferocen alkaessa etsimää sopivaa uhria, Jare tyytyi tarkkailemaan naistaan. Hieman Jare otti mallia, miten tuon kuuluisi ehkä tehdä, kun saalistaisi itse. Naistaan matkien Jare lähti hiippaillen ja haistellen eteenpäin. Kokeneemman loikatessa Jare jäi alas katsomaan kysyvästi. Saadessaan kutsun tulla mukaan, mies oti vauhtia ja loikaksi sulvasti. Ääntä kuului pieni tömähdys, jota ihmiskorva ei voisi aistia. Sitten Jare katsoi Feroceen kysyvästi.

Feroce oli hyvin kokenut metsästäjä ja tätä oli äärimmäisen vaikea yllättää vai hämätä, mutta oli äärimmäisen vaikea opettaa toista saalistamaan. Feroce oli tottunut saalistamaan yhdellä tavalla eikä Jare välttämättä oppisi sitä samalla tavalla. Joka vampyyri oli yksilö, metsästi kuten parhaaksi näki. Jotkut tappoivat, toiset eivät. Feroce haremmin tappoi, tyytyi tainnuttamaan tai hypnotisoimaan.
Jaren hypättyä Ferocen vierelle, nainen hymyili ja liukui äänettömästi kuin varjo sisälle taloon lasiovesta. Yllättävän varakkaalta talon omistaja vaikuttikin. Talo oli upeasti koristeltu, täynnä täytettyjä eläimiä, aseita, maalauksia ja ruukkuja. Ei selvästi ihan tavallisen maajussin paikka. Feroce katseli valppaana ympärilleen ja jatkoi äänetöntä askellustaan, jättämättä minkäänlaisia jälkiä. Edes verhot eivät lepattaneet naisen kävellessä ohitse. Välillä Feroce tarkkaili, seurasiko Jare häntä. Parhaansa mukaan Feroce liikkui, jotta mies ymmärtäisi, miten varovasti vampyyrin oli liikuttava. Näin koreissa paikoissa oli varmasti vahtikoiria, ne pystyi myös haistamaan ja pian eräästä nurkasta kuului hieman murinaa ja kiiluvat silmät näkyivät pimeydestä, suuren koiran katsellessa vihaisesti molempia. Ei ollut mitenkään uutta, että vampyyrinainen tapasi matkallaan eläimiä, yleensä hän tappoi ne, varsinkin koirat, sillä Feroce vihasi koiria. Kissat tuo säästi eikä koskaan voisi satuttaa niin ihanaa eläintä. Mutta tällä kertaa Feroce ei halunnut tappaa koiraa, sillä nainen halusi näyttää Jarelle, että oli muitakin vaihtoehtoja. Eläimet kunnioittivat ja pelkäsivät vampyyrejä, joten Ferocen sähähtäessä vihaisesti koiralle, se vinkui hiljaa ja paintui nurkkaansa. Koirasta ei ollut enää vaivaa, joten Feroce jatkoi matkaansa kohti makuuhuonetta.
Ovi aukesi hiljaa narahtaen, Ferocen luikerellessa sisälle. Valppaana nainen katsoi ympärilleen ja huomasi sitten sängyllä vaimonsa, tai rakastajattaren, kanssa nukkuvan nuoren miehen. Feroce katsahti Jarea ja kuiskasi tälle lähes äänettömästi.
"Ota verta kummalta haluat... Muista, uhri ei herää, kun saat hampaasi häneen..."
Feroce katseli intensiivisesti rakastettuaan, sitten ihmisiä.

Jare kyllä itsekkin tiesi sen, ettei voisi täysin ikinä osata samalal tavalal yhtä hyvin saalista kuin Feroce. Mallia hän kyllä ottaisi, mutta sen jälkeen olisi miehen keksittävä oma saalistustekniikka, jottei vain jäisi kiinni. Tottakai vampyyrina hän pakenisi lähes mistä vain, mutta hopeaesineet ja ristit saattaisivat tuhota tuon varomattomuuden takia. Jarea tuskin pitkään aikaan saisi tappamaan ihmisiä, mutta kai sekin päivä joskus tulisi. Kumpi toisaalta olisi parempi herätä aamulla ikuiseen pimeyteen, vai olla heräämäämättä?
Naisensa perässä mies kulki lähes yhtä ääneti, olihan hän jo demonina oppinut äänettömyyden salat. Ihmiskorva ei kyennyt Jaren askeleita kuulemaan, mutta vampyyri korva aivan selvästi. Onneksi harvemmin vampyyrit toisiaan pureskelevat, ajatteli Jare. Tai mistä mies tiesi, pitäisi kysyä Ferocelta. Naisestaan mallia ottaen, mies kulki niin varovasti kuin pystyi, mutta säpsähti kuullessaan koiran ja astahti taaksepäin saaden lattialaudan anrahtamaan kuuluvasti. Kasvoilleen entinen demoni loi anteeksipyytävän ilmeen ja huokaisi helpotuksesta koiran perääntyessä. Vihdoin he pääsivät makuuhuoneeseen, siellä kaksi olentoa nukkuivat. Feroselle nyökäten Jare kulki vasemmalle puolelle sänkyä, raotti peittoa ja näki naisen kasvot. Nainen kääntyi kohti Jarea ja avasi väsyneet silmänsä. Pelästyneenä Jare iski hampaansa lähes kirkumaan päässeen naisen kaulaan.
Lähes saman tien mies tunsi huumaavan tunteen kehossaan, voima huokui tuon vartaloon ja kohisi korvissa. Maku oli taivaallinen, ja Jare sulki silmänsä. Voima vain jatkoi virtaamsitaan vampyyrin kehoon, eikä tuo kyennyt irroittamaan hampaitaan naisen kaulasta. Jopssain hämärässä mielessä Jare muisti Ferocen sanoneen, ettei ikinä saanut juoda ihmsitä tyhjäksi verestä, mutuen kävisi jotakin. Mutta ikinä ei ollut vampyyrikokelas tällaista tuntenut.

Oli huvittavaa seurata aloittelevan vampyyrin verenjuontia ja saalistusta. Aluksi Feroce oli ollut epävarma siitä, mitä tuosta saalistuksesta tulisi, Jarehan oli narauttanut lattialankkuja. Se ei kuullostanut kovin suurelta asialta, mutta vampyyrien maailmassa pienikin ääni oli kuin kirkonkellojen pauhina, yhtä kovaa ja kumeaa ja saattoi viedä vampyyrin tuhoon todella nopeasti. Onneksi talon isäntäväki ei kuitenkaan herännyt ja molemmat saattoivat jatkaa rauhassa tehtäväänsä.
Ferocella ei ollut suurempia haluja juoda verta juuri sillä hetkellä, joten tämä seurasi tarkasti hieman kauempaa, miten Jare selviytyi. Aloittelijaksi Jare oli oikeastaan todella hyvä. Feroce katseli silmät kiiluen, kuinka Jare meni uhrinsa luokse. Aluksi vampyyrinainen säikähti, uhrin herätessä, mutta rauhoittui samantien, Jaren iskiessä tuohon hampaansa. Nainen vaipui transsiin, mies ei herännytkään. Täydellistä, todella täydellinen ateriointi. Jare oli taitava, mutta tuon piti oppia hyökkäämään ilman, että herättäisi uhriaan.
Feroce hieman haroi hiuksiaan mietteliäänä. Omituisen paljon Jare ottikin verta. Äkkiä vampyyrinainen havahtui. Jos Jare ottaisi liikaa, uhri voisi kuolla ja Jare itse voisi seota liiasta verestä.
"Jare, nyt riittää. Sinulla on tarpeaksi."
Feroce sihahti, kävellessään muutamalla nopealla askeleella rakkaansa vierelle ja hieman nyki olkapäästä, jotta saisi tämän kauemmas uhristaan. Liika oli sentään liikaa. Sitäpaitsi, ei ollut varmuutta, että mies pysyisi unessa. Vaikka uhri oli transsissa, hänen kumppaninsa ei ollut. Parempi vain lähteä vielä hyvän sään aikana, Feroce ei luottanut siihen, että tässä paikassa ei olisi jotain, mikä voisi tappaa vampyyrin. Lähes kaikissa taloissa oli piilossa.

Jokin huusi miehen takaraivossa, että oli lopetettava. Jare yritti repiä itseään irti tuosta saaliista, muttei kyennyt. Mies käytti kaikkiea voimiaan repiäkseen itsensä irti, mutta ei onnistunut. Onneksi Feroce nykäisi miestä olkapäästä, ja vampyyri havahtui. Nopeasti tuo nykäisi itsensä taakse päin, ja nojasi vapisten seinään silmät lautasina. Hitaasti Jare pyyhki veret suupielistään. Pähkinänruskeat silmänsä mies käänsi hitaasti Feroceen ja siitä sitten ihmiseen. Jaresta tuntui pahalta, todella pahalta.
Valitettavasti kaksikolla ei jäänyt aikaa meitiskellä, sillä toinen sängyssä oleva käänsi kylkeään ja avasi silmänsä. Mies karjaisi, pompapsi seisomaan ja riuhtaisi vaatekaapin oven auki. Sieltä tuo löysi hopeisen terävän puukon.
Jaren hengitys slpautui kauhusta, kuitenkin tuo sai pongaistuksi itsensä pystyyn ja Ferocen luo. Mies vihlesi, ja tuon koira ilmestyi naisen ja miehen selän taa. Muristen olento hyppäsi kohti Ferocea ja mies taas kohti Jarea. Vampyyri väisti helposti, löi meistä käteen saaden tuon otteen kirpoamaan hopeaesineestä, mutta mies syöksyi esineen perään. Karjaisten pari loitsua, silkan kuoleman pelon voimasta, Jaren kädestä lensi pieni tulinen haukka, joak sytytti miehen palamaan. Pelästyneenä Jare loikkasi taakse päin ja katsoi kauhuissaan Feroceen.
"Hups."
Jare sanoi liekkien alkaessa levitä verhoihin ja huonekaluihin.

Feroce huolestui jo, kun Jare ei suostunut jättämään uhriaan. Tuo vain joi ja joi, tappaisi kohta naisen, ellei olisi jo tappanut. Ferocen olisi pitänyt totuttaa Jare vereen pikkuhiljaa, hän katui tekoaan, mutta enään asialle ei voisi mitään. Jare piti vain saada irti, joten Feroce nykäisi hieman rajummin olkapäästä ja vihdoin Jare hellitti otteensa, tullen takaisin tähän aikaan ja paikkaan. Feroce katseli lähes pakokauhussa olevaa rakastettuaan ja painoi sormensa tämän huulille, pyytäen näin olemaan hiljaa. Hieman vampyyrinainen silitteli Jaren kasvoja, saadakseen tämän rauhoittumaan. He voisivat lähteä.
Mutta kaikki ei sujunut niin hienosti. Sängyllä nukkuva mies oli herännyt ja nappasi yllättävän nopeasti itselleen hopeisen puukon. Vaistomaisesti Feroce tönäisi Jaren tieltään, tullen ihmismiehen ja Jaren väliin, valmiina taistelemaan. Mutta typerys kutsui koiransa, vastoin sen omia vaistoja, taistelemaan. Se tarkoitti sitä, että koira kuolisi, sillä se ei vaistomaisesti käynyt vampyyrin kimppuun. Feroce kierähti syrjään ja halkaisi koiran nopeasti kahtia. Veriset viipaleet eläimestä tipahtivat maahan, kuin kaksi märkää rättiä. Jare oli ottanut taas uhrikseen ihmismiehen, sytyttäen tämän tuleen. Se oli Ferocelle aivan uusi taistelutapa. Pelästyneenä sähisten Feroce katseli liekkejä, jotka alkoivat ahnaasti nuolla ympäröiviä esineitä. Feroce pelkäsi tulta, vampyyreille tuli oli paha vihollinen.
"Sinä sanot hups!? Onko kukaan koskaan kertonut, miten hankala vampyyri olet?"
Feroce sähähti vihan ja pelon sekaisena Jarelle, repäisten tämän mukaansa kädestä pitäen.
"Tule! Meidän pitää päästä pois!"
Feroce huusi ja lähti juoksemaan ikkunan luokse. Tuli levisi tuossa paikassa nopeasti.

Liekit tanssivat vaaleissa paksuissa verhoissa huumaten kauneudellaan Jaren. Mies oli aina rakastanut tulta, ja tulisi aina rakastamaan, vaikka ei nyt vampyyrinä tulta hallinnutkaan yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Ennen Jare olisi helposti sammuttanut tulen, mutta vampyyrin vaistot pakottivat tuon pakenemaan sitä. Ikinä ei ollut entisen Demonin pitänyt pelätä tulta, mutta nyt oli sen aika. Taas yksi menetys vampyyri muutoksen takia, oliko siinä sittenkään ollut järkeä? Sitä joutuisi Jare miettimään koko lopun pitkän elämänsä, olisiko hänen pitänyt sittenkin pysyä haukakdemonina. Noita ajatuksia hän ei kyllä ikinä sanoisi Ferocelle, paitsi jos tuo suoraan joskus kysyisi.
Hetki sitten kasvoilla ollut hymy hyytyi ja tilalle tuli varsin epä-jaremainen kylmähkö katse. Naisen tarttuessa tuon kädestä kiinni, mies riuhtaisi itsensa vapaaksi ja sähähti:
"Pidän huolen itsestäni, anteeksi vain."
Ikkunan luokse kaksikko pääsi, ja Jare loikkasi alas muuttuen haukaksi siinä matkalla. Feroceen katsomatta tuo syöksyi taivaalle Fewenin vierlle, muttei lähtenyt mihinkään. Vampyyrimuutos oli tuonut mukanaan myös kärsivällisyyden lyhentymisen, ja Jare ei tahtonut edes yrittää satuttaa Feroceaan.

Sen pienen hetken, mitä Ferocella oli aikaa tulen ja kuumuuden läpi katsella Jarea, tuo huomasi lähes kylmän ja tunteettoman ilmeen miehen kasvoilla, tuon repäistyä kätensä irti Ferocen kädestä. Se oli ollut niin tunteeton. Feroce ei jostain syystä voinut ymmärtää, miksi Jare oli ollut niin kylmäkatseinen? Tuo oli kai suuttunut pahasti naisen sanoista. Olikohan sittenkään ollut niin hyvä idea muuttaa Jarea vampyyriksi? Vampyyreillä oli vampyyrien tavat ja vaistot eivätkä kaikki vampyyrit olleet yhtä suopeita toisilleen. Feroce oli usein kuullut, miten luonne muuttui, jonkun muuttuessa vampyyriksi. Feroce pystyi vain toivomaan, ettei niin kävisi Jarelle.
Päästyään tulen läpi ikkunan luokse, Feroce ei tuhlannut aikaansa vaan hyppäsi samantien ulos viileään yöhön, joka tuntui taivaalliselta äskeiseen kuumuuteen verrattuna. Ketterästi kuin kissa, Feroce laskeutui jaloilleen maahan ja katseli missä Jare oli. Onneksi tuo oli mennyt ulos ennen vampyyrinaista ja lensi nyt haukkana Fewenin kanssa. Feroce seisoi kadulla ja talo roihusi hänen takanaan, mutta siitä vampyyri ei enää välittänyt. Hän ei vain pystynyt välittämään tulesta, oman rakkaan ollessa niin omituinen.
"Olen pahoillani, Jare..."
Feroce kuiskasi hieman viilenevään yöilmaan ja laski katseensa maahan. Suippokorvat heilahtivat hieman, Ferocen kuullessa ääniä kaduilta. Tulipalo oli herättänyt muita kaupungin asukkaita ihmettelemään tapahtumaa. Feroce sävähti hieman ja nosti päätään nopeasti, etsien hyvää piilopaikkaa. Ketterästi ja huomaamattomasti Feroce siirtyi lähimmälle sivukujalle. Hän toivoi, että Jare löytäisi hänet ja tulisi sinne. Miten paljon Feroce toivoi, että voisi muuttaa mennyttä.

Jare tunsi kevyessä haukanruumiissaan tuulen mukavan viileän kosketuksen. Paljon joutui lintu tekemään siivillään töitä, jotta ilmassa pysyisi. Aurinkoa katsos ei ollut lämmittämässä termiikkejä, joilla voisi liidella siipiä räpäyttämättä taivaalla. Taas yksi miinus puoli vampyyriyteen, missä ne plussta sitten viipyvät? Fewen yritti udella omistajaltaan, mikä oli hätänä, mutta Jare oli hiljaa. Sisällään tuo kihii sanoinkuvaamatonta raivoa, mutta ei tiennyt mistä se johtui. Miehen teki mieli vain laskeutua keskelle taistelutanenrta, vetää miekka esiin, ja tappaa vihollisia, joita ei tunne. Jaren teki mieli purata vihansa agresiivisesti, ennen tuo ei ollut niin halunnut tehdä. Täysin kyllä haukkapoika ei ollut muuttunut, vaan hän oli suurimmaksi osaksi kuitenkin oma itsensä. Valitettavasti vain juuri tänään, ne muutuneet luonteenpiirteet tulivat esiin.
Jare katsoi alas palavaan taloon, ja huokaisi. Outo syttynyt viha alkoi laskeutumaan, mutta suru liisi sen tilalle. Mies kaipasi tulta, sitä tunnetta että voisi hallita tulta kuin miekkaa. Jare kaipasi niitä hetkiä, jolloin muut olivat pelänneet sitä voimaa, mutta hän oli painannut vain lävitse. Jare tiesi, että jos näkisi vaivaa, jotaa vastustaisi vampyyrivaistojaan, hän hallitsisi tulen taian. Mutta siihen menisi vielä pitkä aika, hähän oli oikea untuvikko. Silmäkulmassaan Jare näki Ferocen liikahtavan piiloon. Katsoessaan naistaan, palasi taas se ihana lämmön tunne vatsaan, mieleen tulivat ne asiat mitkä tässä elämässä oli hyvin. Nyt vain pitäisi varmistaa, että se tärkein oli kunnossa.
Niimpä Jare liisi taivaalta alas maahan. Pieni kahahdus kuului siltä sivukadulta, minne Feroce oli livahtanut, Jaren laskeutuessa. Rohkeasti Jare kulki naisensa luokse, ja yritti kumartua suutelemaan tuota.

Feroce nojaili hieman seinään ja tuijotti eteensä. Pääkadun äänet, tulen rätinä ja huudot kantautuivat pimeälle kujalle, mutta ei liekkien valo. Vaikka tällä hetkellä, Ferocelle oli täysin yhdentekevää, yltäisikö tuli kujalle asti vai ei. Tuo kuja oli tällä hetkellä ainoa maailma Ferocelle. Ei ollut mitään muuta, vain pimeys. Hän tunsi itensä niin tavattoman typeräksi. Feroce oli tehnyt Jaresta vampyyrin, yhden kirotuista, vihatuista, pelätyistä... Ja nyt tuo kärsi siitä. Feroce oli kokenut vampyyri, hän huomasi Jaressa pienetkin mielialan vaihtelut ja ilmeiden muutokset. Miehestä näki, ettei hän ollut tyytyväinen. Feroce kirosi itsensä, kun ei ollut kuunnellut ääniään päänsä sisällä sinä yönä, kun oli verettänyt Jaren. Hän olisi voinut vain antaa miehen alla, elää tuon kanssa hetken verran kuolevaisen elämän ja jatkaa sitten yksin. Feroce ei halunnut satuttaa ketään vähemmän, kuin Jarea. Ei henkisesti, ei fyysisesti. Hän oli ollut onnellisempi kuin koskaan Jaren kanssa, vuosisatojen yksinäisyys tuntui olevan pois pyyhkäisty tuon upean miehen kanssa. Ei kukaan koskaan ollut suudellut Ferocea tai tehnyt mitään intiimimpiä yhtä suurella tunteella. Vampyyrinainen oli kuvitellut rakkautensa riittävän Jarelle, miten naivia ajattelua. Jos joku eli tietynlaisena puolet elämästään ja temmattiin aivan toiseen maailmaan, se ei välttämättä ollut helppoa tai onnellista.
Feroce aisti Jaren tulon, muttei jaksanut reagoida. Nainen olisi vain halunnut vajota pimeyteen, piiloutua mustien verhojen taakse ja hautua arkkuun ikuisuksi ajoiksi. Feroce vain tuijotti eteensä mitään sanomatta tai tekemättä, Jaren kävellessä hänen luokseen. Jaren kumartuessa suutelemaan, Feroce tuntui heräävän takaisin eloon. Tuo vastasi suudelmaan, yhtä aikaa onnellisena ja surullisena, kiertäen kätensä Jaren ympärille. Hän halusi Jaren olevan onnellinen, millään muulla ei ollut merkitystä.
"Olen pahoillani kaikesta..."
Feroce kuiskasi hiljaa suudelman välistä ja tämän toisesta silmästä tipahti yksinäinen kyynel poskelle ja siitä maahan.
"En olisi saanut verettää sinua..."
Feroce sanoi hiljaa ja laski katsettaan maahan, vetäydyttyään suudelmasta.

Jare onnistui kuin onnistuikin päästä rakkaansa kanssa kosketuksiin. hellästi mies kietoi kätensä tuon ympärille ja painoi jhuulet naisen huulille. Silmaluomet mies antoi valahtaakiinni, ja teki töitä vain huulillaan. Hellasti toisen huulenn liikkeitä mukaillen, hieman kielellään tunnustellen ja päätäkin mukana liikuttaen mies suuteli rakastaan. Suuri lämmin tunne levisi koko tuon ruumiiseen. Se lämmin tunne oli se asia, mikä riittäisi niin suurena plussana vampyyriydessä, että aikaisemmin mainitut miinukset olivat kuin ilmaa. Jaren kohdalla rakkaus oli sokea.
Ferocen painautuessa pois suudelmasta, Jare antoi otsansa jäädä vasten toisen otsaa, ja leuan kiinnittyä omaan rintaansa. Kyyneleen tippuessa maahan, Jare etsi Ferocen käden omaansa, ja alkoi puhua.
"Menetin paljon muututtuani. En tunne enää itseäni, toisinaan aivan syyttä, tunnen vihaa kaikkia kohtaan. Joskus olen aivan voimaton, hyvä että jaksan aurinkoakaan pakoilla. Joka päivä tajaun asioita, joita menetin. En hallitse enää asioita, jota rakastan. Vaistot käskevät paeta tulta ja aurinkoa. Ruumiiseeni sattuu toisinaan, kun muutun haukaksi, mutta se alkaa olla jo ohi menevää. Jos näen vaivaa, tuli tottelee vielä jonakin päivänä minua yhtä hyvin, kuin ennenkin. Haukkana ollessani, saatan kestää auringonvaloa, mutten ole uskaltanut kokeilla. Ei sillä väliä, mitä olen menettänyt. Kaiken sen mitä menetin, korvaa rakkaus, jota tunnen sinua kohtaan. En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon sinua rakastan. Voin kertoa tuhansia syitä, miksi sinua rakastan, mutten voi sanoa yhtäkään, miksi eroaisin. Kaikki sinussa sentä ei ole ihanaa, muutenhan emme sopisi toisillemme yhtään. Kun olemme ikuisessa pimeydessä kaksin, olemme ikuisessa valossa yhtenä."

Feroce tunsi Jaren kädet omissaan ja tämän kehon läheisyyden. Se oli samaan aikaan vampyyreille tyypillisen viileä, mutta myös lämmin ja täynnä tunnetta. Feroce sulki silmänsä ja kuunteli hiljaisena Jaren koskettavia sanoja. Miten kauniita ne olivatkaan. Miten paljon sekä onnea että kärsimystä. Feroce painautui hieman paremmin Jarea vasten kuunnellessaan tuota ja suli rauhalliseen hymyyn. Hänen rakkaansa osasi puhua niin kauniisti... Toisella kädellä Feroce silitteli hieman Jaren rintakehää ajatuksissaan, mietti tuon sanoja ja yritti ymmärtää miehen tuntemuksia parhaansa mukaan. No... Feroce ei voisi koskaan ymmärtää niitä täydellisesti, tuo oli ollut aina vampyyri, joten muuttuminen ei ollut tuttua...
Feroce huokaisi syvään ja katseli Jarea hetken aikaa täysin sanattomana.
"Haluan sinun olevan vain onnellinen. Rakastan sinua suunnattomasti."
Feroce naurahti hiljaa iloisena ja halasi lujasi Jarea, painaen suukon tämän poskelle. Vampyyrien elämä ei koskaan ollut täydellisen helppoa, mutta he kyllä selviäisivät siitä yhdessä aivan varmasti. Ei ollut ongelmaa, mikä pysäyttäisi heitä. Tosin Feroce ei pitänyt tällä hetkellä tilanteestaan. Kujalla oli liian turvatonta. Se oli ehkä pimeä ja hiljainen, muttei täydellinen paikka. Feroce halusi jonnekkin muualle, jonnekkin, missä näki maailman, mutta kukaan ei nähnyt heitä, kuten katolle. Sinne ei ainakaan kukaan eksynyt ja jos eksyi, kukaan ei saisi heitä kiinni.
"Lähdetään pois täältä... Pääkadulla on liikaa ihmisiä, joku saattaa hyvinkin eksyä tänne kujalle."
Feroce sanoi hiljaa, sivellen hiukan Jaren huulia ja poskia.

Jare silitteli naisensa selkää, ja pelkäsi, ettei Feroce sanoisi mitään. Hetkeen ei kuulunut muuta kuin tulta vastaanb taistelevien äänet, tuulen humina ja Fewenin kiljaisut. Feroce onneksi rikkoi Jaresta niin ahdistavan hiljaisuuden. Hymy koristi taas vampyyrin kasvoja, ja tuo huokaisi helpotuksesta.
"Olen onnellinen, aina kun olen kanssasi tai ajattelen sinua."
JAre vastasi äänettömään kysymykseen, oletko sinä onnellinen? Lujaan halaukseen mies vastasi painaen nenänsä naisensa hiuksiin. Yhtä ihanalta ja rauhoittavalta, kuten aina, ne tuoksuivat. hetkeksi tuo painoi silmänsäkkin kiinni, kunnes pääsi tuntemaan suukon poskellaan. Ferocen sivellessä Jaren kasvoja ja huulia, mies hymyili, ja oli vielä hetken paikoillaan.
"Ota kiinni, jos saat."
Mies sanoi leikkisästi, ja pääsi parillahypyllä talon katolle. Sieltä tuo jatkoi kylmässä kuun valossa matkaansa, heti kun Ferocre oli seurannut, jos seurasi.

Feroce tunsi olonsa huojentuneeksi. Kaikki oli taas hyvin heidän kahden välillään. Oikeastaan, kaikki oli ollut hyvin koko tuon ajan, Feroce vain ylireagoi. Jare oli onnellinen vampyyrinaisensa kanssa. Se oli niin uskomattoman ihana kuulla. Ferocen teki mieli sanoa kuinka tärkeä Jare oli, mutta hänen ei tarvinnut, Jare tiesi aivan varmasti sen jo. Tuo uskomaton vampyyri oli tärkeintä, mitä Ferocelle oli koskaan sattunut, tärkein ikinä.
Mutta pian Ferocen onnellinen hymy muuttui leikkimieliseksi virneeksi, Jaren lähtiessä häntä karkuun.
"Voi älä luulekkaan, rakas. Minuahan ei yksi aloitteleva vampyyri voita."
Feroce naurahti kuuluvasti ja loikkasi ketterästi ja nopeasti Jaren perään, käyttäen jokaista, pienintäkin ponnistusalustaa hyväkseen käyttäen. Ferocen oli myönnettävä, Jare oli todella hyvä vampyyri. Nopea, voimakas, ketterä ja valpas. Tuosta tulisi, pienellä avustuksella, täydellinen yön peto, jota jokainen kavahti. He molemmat olivat vahvoja ja ylpeitä olentoja, voisi vain aavistella, millainen lapsi heille tulisi. Ferocea puistatti ajatus, joten tuo ei ajatellut pidemmälle, vaan keskittyi jahtaamaan Jarea.
Kattojen päällä oli hyvä liikkua. Ne eivät olleet liukkaita ja antoivat tukevan alustan molemmille. Erilaiset muodot auttoivat myös liikkumaan.
"Jos ja kun saan sinut kiinni, saat luvan kertoa ne kaikki tuhat syytä, miksi rakastat minua."
Feroce huusi naurunsekaisesti Jaren perään. Heitä oli vaikea nähdä, joten ihmisistä ei ollut ongelmaa. Juoksevaan vampyyriin osuminen olisi yhtä mahdotonta, kuin muuttohaukan ampuminen. Feroce nautti suunnattomasti tällaisesta kuutamojuoksusta ja tuo yritti päästä Jaren edelle, liikkuen hyvin nopeaa, mutta vaikeaa ja monimutkaista reittiä katolta katolle, kujalta kujalle ja ties minne.

Kylmän pohjoisen tuulen lailla tuo nainen liikkui vaivttomasti katolle, seisahtui sekunniksi paikalleen. Ferocen kasvoilta Jare näki suloisen leikkimielisen virneen. Siihen tuo vastasi kiepsahtaen ympäri, ja alkaessa hyppelemään katolta katolle. Sulavasti kokematon vampyyri kyllä liikkui, mutta haki mahdollisimman helppoja ja tasaisia astumiskohtia, joten Ferocea hieman kauemmin joutui miettimään mihin astui. Siitä johtui myös se, että nainen pääsi kuin pääsikin miehen edelle.
"Voin yrittää, mutta tuskin jaksat olla niin kauaa paikallesi."
Jare vastasi naisen ehdotukseen. Sitten tuo pysähtyi, kääntyi toiseen suuntaan, ja naurahti Ferocelle.
"Väärä suunta, rakkaani."
Kauaa ei tuo kuitenkaan paennut, vaan pysähtyi leveälle katolle odottamaan naistaan.
"Maali, voitin."
Perään silmänisku ja sitten jare lysähti istumaan katonharjalle.

Feroce seurasi Jarea, luuli jo pääsevänsä helposti tuon edelle ja voittavansa koko kisan, kun mies äkkiä muuttikin suuntaansa. Hetken aikaa vampyyrinainen katsoi epäuskoisesti rakastettuaan, kunnes naurahti ja lähti perään.
"Voi kuule, sinulla on koko yö aikaa kertoa, joten enköhän jaksa kuunnella."
Feroce nauroi vähän ja loikkasti muutaman katon ylitse jälleen. Ihmisiä ei näkynyt missään, kaikki varmaan olivat ihmettelemässä tulipaloa, joka roihusi nyt kaukana, kuin suuri soihtu yössä. Se valaisi hyvin pitkälle, vielä tuossakin paikassa varjoja oli vähän, joten tulisi olemaan vaikea piiloutua hätätilanteessa.
Feroce seurasi Jarea aina leveälle katolle asti ja pysähtyi tuon viereen, katsoen hetken tuimana vampyyrimiestä.
"Sinä huijasit. Emme sopineet mistään maalista."
Feroce sanoi kylmästi, mutta naurahti sitten. Nauru kertoi, että nainen oli lähinnä pilaillut, ei hän vihainen ollut. Feroce istahti myös, muttei Jaren viereen, vaan tuon syliin. Feroce kiersi kätensä Jaren kaulan ympärille, hieman silitellen tuon niskaa ja hiuksia.
"No hyvä on, sinä voitit. Ja mitä haluat palkinnoksi?"
Feroce naurahti vähän ylpeänä, melkeinpä omahyväisenä ja painoi nopean pikkusuukon Jaren huulille.

Jare virnisti, ei hän oikeasti tuhatta syytä keksisi, ei hän niin luova olisi. Helposti kyllä hän kertoisi kymmeniä hyviä syitä, mutta tuhat alkoi jo adjektiiveissa olla liian paljon. No, tuskimpa Feroce ihan tosissaan halusi tuhatta syytä kuulla.
"En huijannut, unohdin vain kertoa tuollaisne pienen asian."
Jare sanoi ilkikurinen virne pähkinänvärisissä silmissään. Niin paljon tuo mies rakasti Ferocea, että nauttisi olostaan vaikka hän vain katselisi naisensa silmiä. Mikään muu tunne ei vetänyt vertoja, enää ei edes lentäminen, rakkauden tunteelle.
Naisen istahtaessa syliin, mies kiersi lihaksikkaat käsivärtensa tuon vyötärön ympärille ja kohotti katseensa naisen silmiin. Lämmin hymy valtasi taas vampyyri uroksen kasvot, ja silmissäkin loisti suuri rakkauden liekki, jonka sytyttäjää oli tietysti Feroce. Juuri tuota Ferocen naisellista omahyväistä ylpeyttä Jare rakasti eniten vampyyrissaan. Nainen osasi rakastaa itseään, muttei ollut sentä itserakas.
Pikasuukoituksen jälkeen ilkikurinen virne levisi taas Jaren huulille.
"Mitä oikein kuvittelet, minähän haluan vain sinut."
Hellästi mies silitteli samalla naisensa selkää. Kohta Jare painoi päänsä tuon kainaloon ja katsoi kulmiensa alta viattomasti ylöspäin rakastettuunsa. Rentoutunut huokaisu pöllähti tuon huulilta ilmaan.

Feroce ei voinut olla hieman hymyilemättä. Jare oli niin ilkikurinen, mutta samalla aivan ihana nuori vampyyri, leikkimielinen ja kujeileva. Mitä enemmän Feroce oli Jaren seurassa, sitä enemmän vampyyrinainen halusi vain rakastaa Jarea, osoittaa sen kaikilla tavoilla. Jaren silmissä näkyi lämpö ja välittäminen. Miten upean miehen vampyyrinainen olikaan löytänyt. Niin komean, kiltin ja hauskan.
"No enköhän minä suostu olemaan palkinto."
Feroce naureskeli hiljaa ja katseli Jarea, kunnes kierähti tämän sylistä vierelle ja painoi uuden suudelman huulille, tällä kertaa pitkän ja rakastavan. Yötä olisi vielä melko pitkä aika jäljellä, he ehtisivät hyvin pitää kaupunkia omanaan, ennenkuin olisi pakko etsiä piilopaikka ja mennä jonnekkin päiväksi pakoon aurinkoa. Feroce ei tiennyt, miltä aurinko tuntui, mutta hän epäili, että se tuntui hyvältä ja kauniilta, kuten Jaren suudelmat.
Feroce vetäytyi rauhallisena suudelmasta ja katseli hetken Jarea ajatuksissaan, kunnes hymyili.
"Meidän piti etsiä sinulle täältä hevonen. Mennään, en halua jättää asiaa viimehetkeen."
Feroce totesi vähän käskevästi ja nousi seisomaan, putsaten hameestaan jonkun verran katolta tarttunutta pölyä. Vampyyrinainen katseli ympärilleen, missä olisi erilaisia talleja. Jaren pitäisi itse valuttaa verensä hevoseen, jotta heille tulisi ikuinen ystävyys, kuten Ferocen ja Freijan välille. Mitään sanomatta Feroce hyppäsi katolta parvekkeelle, joka oli hieman alempana ja katseli ympärilleen valppaana.

Jare tiesi, onneksi, että oli täydellinen juuri tällaisena Ferocelle. Mies oli toisinaan hyvinkin lapsellinen, ilkikuriset virneet, kutittamiset ja toisen tahallinen seksuaalinen ärsyttäminen. Toisaalta taas mies suuttui aika helposti pienistäkin asiosita, mutta leppyi heti. Kuuma rakastajakin osasi Jare olla, se huomattiin kaksikon viime tapaamisella. Helläkin hän osasi olla, kuten juuri nyt.
"Hyvä, muuten olisin tiputtanut sinut alas. Yrittänyt siis."
Jare sanoi edelleenkin leikkiä äänesään. Uuteen suudelmaan mies vastasi nauttien, sulkien silmänsä ja hyväillen kielellään naisensa kieltä. Samalla käsi silitti tuon polvea, ja toinen piti aktosta tukea, ettei hän luisuisi alas. Suudelma oli rauhoittavan pitkä, kaikki oli ennallaan ja paremmin kuin hyvin.
"Ainiin se hevonen."
Mies sanoi ja löi itseään otsaan, paras jännityshetkihän oli vasta tuloillaan. Ou jea. Vampyyrinaisensa vierelle tuo nousi seisomaan, ja laiskana antoi Ferocen etsiä tallia, ja jos nainen sen löytäisi lähtisi Jare tuon perässä kohti sitä.

Feroce seisoskeli ohuella rautakaiteella ja katseli ympärilleen. Hetkeksi tuo sulki silmänsä ja nuuhki kaupungin ilmaa. Oli helppoa sanoa, mihin suuntaan piti mennä, kun käytettävissä oli viisi huipputerävää aistia, kuin sudella. Feroce hetken aikaa vielä nuuhki ilmaa, kunnes avasi silmänsä ja katseli ympärilleen.
"Tule."
Feroce totesi lyhyesti ja ytimekkäästi rakastetulleen ja hyppäsi ketterästi alas parvekkeelta, laskeutuan maahan tasajaloin. Pääkatu oli tyhjä ja hiljainen. Aijoittaiset soihdut valaisivat sitä, mutta Feroce tiesi kokemuksesta, ettei kukaan liikkunut tuohon aikaan, joten heidän pitäisi olla aika turvassa. Vampyyri lähti kävelemään katua pitkin, katsellen valppaana ympärilleen. Hän oli varma missä suunnassa tallit olivat, mutta mitään kiirettä heillä ei ollut. Yötä oli tarpeaksi jäljellä, joten aikaa oli suhteellisen reippaasti. Välillä Feroce katsahti Jarea. Tuosta oli kehittymässä hyvää vauhtia loistava vampyyri. Ja mikä parempaa, loistava kumppani. Vieläkin he olivat osittain erilaisia, mutta se vain täydensi suhdetta mukavasti. Feroce hymähti itsekseen. Mikäs tässä eläessä loppu ikuisuudesta Jaren kanssa.
Feroce ei pysynyt kovin pitkään pääkadulla, vaan liikkui mieluummin hämärillä sivukujilla, poissa kaikkien katseilta ja kaiken tieltä. Parempi pysytellä turvassa, vaikka olikin vampyyri. Feroce tuli yleisille talleille ja varmistettuaan Jaren olevan mukana, tuo tiirikoi auki lukon tallin ovesta.
"Muista, hevoset ovat äänekkäitä, joten meidän pitää toimia huomaamattomasti, etteivät ne ala hirnua ja herätä kaikkia."
Feroce ei tavallisesti asiasta välittänyt, mutta tallissa oli monta hevosta, joten parmpi vain herättää yhden huomio, kuin kolmenkymmenen huomio. Katseltuaan hetken ympärilleen Feroce luikahti ovista sisään.

Jare katseli ihaillen mestaria työssään. Nainen nojasi kaiteeseen, oli työntänyt nenänsä pitkälle ilmaan ja sulkenut silmänsä. Susimaisessa asennossa pimeyden ruhtinatar sitten haisteli, ja vihdoin se lopetti. Vastaukseksi Jare sai vain käskyn seurata. Ferocen äänensävy sai Jaren polvet tutisemaan, juuri tuokin oli asia mitä mies rakasti Ferocessa: se osaa pomottaa.
Yhtä ketterästi kuin rakkaansa Jare ei sentä alas kadulle päässyt, mutta ihmisten mittapuulla ääneti sentä. Kyykyssä, oikea käsi maassa ja katse kohotettuna Feroceen, ja sitten noustiin seisomaan. Kiltisti mies seurasi naistaan kulkien rennosti tuon vierellä, äänettömyyttä yrittäen Jate kuitenkin hiippaili naisensa mieliksi. Vielä ei ollut vampyyri tajunnut, kuinka vaarallista oli liikkua tavalla jolla hän yleensä liikkui. Normaalisti.
Tiirikoinnissakin Feroce oli ammattilainen, ja hetkessä he olivat tallissa. Hämärässä mies haisteli ilmaa, tuoksun perusteella Jare suunnisti aika perälle, herättäen vain yhden uneliaan hevosen huomion. Tuokin vain hörähti, ja jatkoi sitten uniaan.
Aivan tallin perällä oli aika pienikokeinen, 160cm, nopean näköinen tamma. Tuo oli muuten ihan musta, mutta sen takajalka oli polveen asti valkoinen ja päätä koristi kapea piirto. Harja ja häntä kaunottarella olivat kuin meren aallot, ja mahtavan pität. Nähdessään Jaren, hevonen hörisi jä käveli pari askelta kohti.
"Tämä pienokainen on kuin minulle luotu."

Feroce hiipparoi talliin, joka oli hämärä ja lämmin. Sisällä tuoksui heinälle. Hevosia oli todella monenlaisia. Suurin osa oli isoja, jykeviä sotahevosia, osa työhevosia ja osa sirojalkaisia ja nopeita ratsuja. Missään ei ollut pieniä poneja. Niillä ei juuri tehnyt mitään tällaisessa paikassa. Ihmisille ostettiin pienestä pitäen iso hevonen eikä ponia. Hevoset ehkä heräsivät unestaan, mutta ne eivät juuri huomanneet tai reagoineet vampyyreihin. Mutta Jare taisi löytää suosikkinsa tuosta paikasta aika nopeasti. Feroce tarkkaili hevosta, jonka Jare halusi ottaa mukaan. Se oli paljon pienempi kuin Freija ja sirompi. Suunnilleen 20cm matalampi, mutta tuo oli varmasti yhtä loistava, kuin suuri sotahevonen.
"Se näyttää hyvältä..."
Feroce katseli hevosta ja avasi varovasti oven, katsellen eläintä.
"Tee hieman tuttavuutta uuden lemmikkisi kanssa, haen sille suitset."
Satulaa Feroce ei käyttänyt, saisi myös Jare olla käyttämättä. Ne olivat täysin turhia. Feroce lähti kulkemaan satulahuoneeseen, jossa varusteita säilytettiin. Oli vaikka millaisia eri kuolaimia, satuloita, länkiä sun muuta. Feroce katseli vähän eri suitsia, kunnes valitsi melko pienet, sirot suitset. Ne varmasti mahtuisivat tammalle, olivatpa sen tai ei. Palattuaan molempien luokse, Feroce tyrkkäsi suitset Jarelle.
"Meidän pitää tarkistaa, että se on terve ja viedä se pois kylästä vähin äänin, jotta voimme verettää sen."
Feroce pohti samalla, miten Freija suhtautuisi toiseen tammaan. Yleensä se oli lempeä, mutta se ei ollut tottunut muihin hevosiin. Ja oman tammansa tuntien, se näyttäisi tuolle ruipelolle kumpi oli pomo.

Jare oli täysin hevosen lumoissa, niin kauniilta eläin näytti, että paremmasta viis. Mustalla tammalla oli sirohko kaunis pää johon oli luoja luonut tummat suuret ja lämpimät silmät. Korvat kaunottarella sojottivat suippoina pystyssä, ja pisteenä iin päälle oli kapeeakin kapeampi valkoinen viiru, piirto, silmienvälistä aina alahuuleen asti. Jaloissa tammalla oli tuuheat pörröiset sukat mustuutta hehkuen. Lisäksi pörröinen vasen valkoinen takajalka, niin Jare oli lumotti hevosen kauneudesta. Heti kun nainen avasi Jarelle oven, tuo livahti sisälle karsinaan. Piirtopäälle hän ojensi kätensä, ja pöristen suloisesti tamma kaarsi kaulansa ja haisteli miehen kättä silmät ja sieraimet suurina. Kohta tamma varovasti laski turpansa miehen kämmenelle, ja siitä vampyyri öiikahti tuon pään vierelle. Siihen päästyään upotti haukkapoika kätensä kaunottaren harjaan, silitti sitä kupeesta ja puheli sille hiljaa. Ferocen palatessa, käskiessä tarkistaman terveyttä, Jare vastasi silitellen pikkuista:
"Luuletko että voin tämän kaunottaren tänne jättää, vaikka sillä olisi selkä poikki?"
Mies sanoi pehmeästi, mutta äänestä puuttui onneksi se suuri rakkauden ääni, millä hän puhui Ferocelle.
Silti Jare tunnusteli hevosen jalat, tarkasti suun, paineli selän lihaksia ja kokeili kaviot. Jouhet tuo tunnusteli läpi, kokeili karvaa ja tarkisti vielä silmät. Karsinankin tuo tutki, eikä siellä pipanatkaan olleet löysiä, vaan juuri sellaisia kuin hevosella kuuluikin olla.
"Sen pitäisi olla terve, enhän minä mikään elukkatohtori ole."
Jare sanoi, otti suitset Ferocen kädestä ja tarjosi niitä tammalle. Kuolaimia tuo ei sentä suuhunsa napannut, mutta ei paennutkaan paikalta. Hetkessä tammalla oli suitset, ja jare tarttui ohjiin kääntyen ovelle.
"Lähdetäänkös?"

Feroce nojaili oveen ja katseli vähän Jarea ja hevosta. No ainakin nuo tulivat hyvin toimeen. Jäi sitten nähtäväksi, miten kaksi hevostammaa tuli. Mutta ensin piti päästä pois koko paikasta.
"Lähdetään. Haluan takaisin metsään, tässä kaupungissa ei ole enää mitään."
Feroce komensi ja lähti takaisin ovelle nopeasti. Vampyyri katseli hetken ovelta, näkyikö ketään, mutta reitti taisi olla kutakuinkin selvä. Ihmisiä ei näkynyt, jossain haukkui koira, mutta se oli hyvin kaukana. Lyhdyt heilahtelivat lähes olemattomassa tuulessa, oli täysin hiljaista, piemää ja rauhallista. Feroce luikahti ovesta ulos, avaten sitä sen verran, että hevonen mahtuisi myös.
"Minkä nimen ajattelit tammalle antaa?"
Feroce kysäisi kuin ohimennen, samalla kun lähti varovasti hiipimään kohti pääovia. Toinen ongelma tuli ilmi jo matkalla. Miten hevonen pääsisi ulos kaupungista? Feroce oli vain kiivennyt muurin yli, mutta pääporttia ei voinut noin vain avata. Siinä oli vartioita ja raskas metalliovi. Tämä voisi olla hankalaa. Heidän pitäisi mennä takaovesta, mikä oli aivan kaupungin toisella laidalla. Tästä voisi tulla hankalaa...
Feroce pysähtyi miettimään tilannetta ja katsahti sitten Jarea ja tammaa.
"Meidän on mentävä takaovesta. Pystymme kyllä siihen, mutta tammasi ei. Sen kaviot pitävät liikaa ääntä."
Feroce osoitti tamman jalkoja. Tämän takia Feroce ei koskaan ottanut Freijaa mukaan kaupunkiin, ellei ollut ihan pakko. Vampyyrinainen katsahti vähän ympärilleen, kääntyi ja lähti kulkemaan kohti kaupungin toista laitaa pääkatua pitkin. Tilanne olisi varmasti hankala Jarelle, mutta Feroce ei halunnut jäädä paikalleen. Hän ei halunnut ottaa riskiä, että aamu tulisi, ennenkuin he ehtisivät oville.

Lähtökäskyn soidessa Jare kehotti pienikokoista liikkumaan ja tamma lähti liikkeelle. Ei kulunut kauaakaan, kun he olivat jo pihalla jonne Feroce oli kulkenut edellä. Pikkutamma oli kyllä hieman ihmeissään, kun joutui yöllä ulos, mutta kulki silti kuuliaisesti ja ihmeen varovaisesti. Ferocen udellessa nimeä, Jare katsoi taivaalle ja mietti. Samassa taivaalla näkyi tähdenlento, ja siitä Jare keksi tammalle nimenkin.
"Falstelo, se merkitsee tähdenlentoa."
Tamman kavioista kyllä kuului kovaa ääntä, mutta tuskin se herättäisi ketään. Ainakin Jare uskoi ja toivoi niin. Mitään mies ei kuitenkaan Ferocelle sanonut, vaan seurasi tuota kuuliaisesti kaupungin katuja pitkin.

{anteeksi kokoaikainen vastauksen odotus, hirveä teksti ja lyhyys.. ei vaan keksi mitään.]

[Peli kun ei inspiroi kumpaakaan, sovittiin Ferocen kanssa että kaksikko sai Falstelon helposti ulos kaupungista, ja nukkui yön yhdessä. Aamulla ne sitten eros eri suuntiin.]