// Forte ja Urufi Ki Tänne näin ^^\\

Kova tuuli puhalsi hiekkatietä lujaa ja puista pudonneet lehdet tanssivat tuulen johdattimina. Kulkijoita ei ollut paljoa ja nekin harvat kulkijat olivat käpertyneet lämpimään takkiinsa niin paljon, kuni vain pystyi. hoikka nuori nainen käveli sillä tiellä pitäen kettu ystäväänsä sylissä. Hän oli tulossa Sesurusta päin. Naisen tumman lilat hiukset liehuivat tuulessa ja hamettakin oli hiukan vaikea pitää alhaalla. Hän voisi muuttua kissaksikin, mutta siinä oli muutama huono puoli myös. Soranon olisi silloin vaikea kantaa laukkuaan ja samantien hänen vaattensa voisivat lentää tuulen mukana kauas pois. Korvat olivat alhaalla ja häntä heilui hieman käärmemäisesti. ' Miksi juuri tälläinen ilma tänään..', kissademoni ajatteli ja käveli eteenpäin hitaasti. Vasta tuuleen ei ollut mukava kävellä. Kira hyppäsi naisen sylistä. Kettu oli päättänyt kävellä välillä. Sorano oli pysähtänyt säikähdyksestä ja tuijotti lemmikkiään hetken ja sitten kietoutui takkiinsa lujemmin. Ilma oli todellakin aika viileä. Nainen juoksi Kiran perään ja otettuaan ketun kiinni hän käveli tämän tahtiin. Sorano värisi kylmyydestä. Demonin teki mieli kääntyä takaisin, mutta tänään hänen oli lähdettävä. Hän ei halunnut enään jäädä tuonne. Jotenkin Soranolla on ollut omituinen olo, kun hän oli oleillut Sesurussa muutaman päivän. Aivan kuin joku tarkkailisi häntä. Kettu säikähti hyppäen ilmaan, kun eläimen silmien eteen ilmestyi iso roska. Kira juoksi Soranon ympäri pari kertaa sen jälkeen kostoksi lähti jahtaamaan roskaa.

// Älkää kysykö otsikosta tai mikä ikinä onkaan, mutta nopeasti repäisty on * virn* ja olen pahoillani, että kesti hiukan ja oudosta tekstistäni XD\\

Kirei Shouka asteli puiden keskellä. Hän ei tiennyt missä oli, tai kuinka kauan oli kulkenut. Punaiset hiukset lentelivät tuulen voimasta ja olivat vähällä takertua puiden alaoksiin. Kirei nosti katseensa ja katseli hetken uhkaavan paljon huojuvia puunlatvoja. Metsästä olisi päästävä pois, tai hakeuduttava jonnekin turvallisempaan paikkaan. Kirei jatkoi matkaansa, aikomuksenaan päästä pois tästä metsästä, jossa hän oli tarponut riittämiin. Metsä naisen edessä ei vain tuntunut päättyvän ja vaikka Kirei katseli säännöllisesti ympärilleen, hän ei nähnyt lupaustakaan polusta, saatikaan tiestä. Askeleet kuitenkin kuljettivat Kireitä väsymättä eteenpäin ja vaikka hän olikin alkanut etenemisensä lisäksi katselemaan sopivia leiripaikkoja, ei hän ollut hidastanut vauhtiaan. Tai luopunut toivosta.

Lopulta Kirei näki sen minkä olisi halunnut nähdä jo edellisenä päivänä. Tuuli hulmautti hänen hiuksensa silmille ja hetken Kirei sai tehdä töitä, ennen kuin sai kutrinsa aisoihin. Kirein ilme oli totinen, kun hän astui tielle. Tuuli yritti tempaista mukaansa hänen viittansa ja nainen joutui tarttumaan huppuunsa, pitääkseen viitan edes jotenkuten suojanaan. Huppuaan pidellen hän nosti katsettaan ja näki, ettei ollut tiellä yksin.

//Minä en nyt tiennyt näistä vuoroista, joten tungin vain tekstiä tähän rakoseen...//

// En nyt ole varma onko päivä vai yö, mutta toivon, ettei ainakaan ole aurinkoa, koska muuten hahmoni kärventyy elävältä //

Kerranki Ferocea onnisti. Oli niin pilvinen ilma, lähes synkkä, kuin juuri ennen myrskyä, joten vampyyrinainen pystyi liikkumaan valolta suojaavan viittansa alla melko hyvin. Kuitenkin tuo pysyi mahdollisimman paljon varjoissa, vältellen ihmisiä ja muita olentoja. Feroce ratsasti suurella sotahevosellaan, Frejalla pitkin metsää, raskaat kaviot maata takoen. Oli kylmää, mutta se ei tuntunut missään jo kerran kuolleen olennon kehossa. Freija pärski innokkaana laukatessaa metsää pitkin. Eläimen hengitys huurusi ja harja liehui tuulessa kuin tulinen meri. Feroce istui rentona kyydissä, suuremmin välittämättä mihin oltiin matkalla, kunhan nyt jonnekkin pääsisi.
"Odota ystäväni.."
Feroce kuiskasi hiljaa ja vetäisi Freijan ohjia, saaden hevosen hidastamaan raviin. Jotain omituista tuossa metsässä oli... Feroce katseli ympärilleen valppaana. Metsä oli hiljainen ja aavemainen, suuria, kirkkaita lehtiä putoili välillä maahan ja oksat kurottivat kohti taivasta, kuin sormet. Tuuli kieputti lehtiä ja ratsukon hiuksia. Feroce ei koskaan pelännyt mitään, joten ei hän nytkään, oli vain kummallista, ettei ollut yksin. Vampyyri pamautti kantapäänsä Freijan kylkiin ja hevonen jatkoi laukkaamista rauhalliseen tahtiin, kuolleet lehdet vain kieppuen ilmassa. Mutta äkkiä eläimen tielle tuli äkkijarrutus. Jokin pieni petoeläin syöksähti kuin tyhjästä Freijan jalkojen eteen. Se taisi olla kettu. Hevonen kavahti takajaloilleen ja hirnahti vihaisena, ollen heti puollustusknnalla. Feroce istui tyynenä eläimensä selässä.
"Häivy tieltäni!"
Tuo sähähti vihaisena, vampyyrimaiset kulmahampaat välkkyen.

Kerranki Ferocea onnisti. Oli niin pilvinen ilma, lähes synkkä, kuin juuri ennen myrskyä, joten vampyyrinainen pystyi liikkumaan valolta suojaavan viittansa alla melko hyvin. Kuitenkin tuo pysyi mahdollisimman paljon varjoissa, vältellen ihmisiä ja muita olentoja. Feroce ratsasti suurella sotahevosellaan, Frejalla pitkin metsää, raskaat kaviot maata takoen. Oli kylmää, mutta se ei tuntunut missään jo kerran kuolleen olennon kehossa. Freija pärski innokkaana laukatessaa metsää pitkin. Eläimen hengitys huurusi ja harja liehui tuulessa kuin tulinen meri. Feroce istui rentona kyydissä, suuremmin välittämättä mihin oltiin matkalla, kunhan nyt jonnekkin pääsisi.
"Odota ystäväni.."
Feroce kuiskasi hiljaa ja vetäisi Freijan ohjia, saaden hevosen hidastamaan raviin. Jotain omituista tuossa metsässä oli... Feroce katseli ympärilleen valppaana. Metsä oli hiljainen ja aavemainen, suuria, kirkkaita lehtiä putoili välillä maahan ja oksat kurottivat kohti taivasta, kuin sormet. Tuuli kieputti lehtiä ja ratsukon hiuksia. Feroce ei koskaan pelännyt mitään, joten ei hän nytkään, oli vain kummallista, ettei ollut yksin. Vampyyri pamautti kantapäänsä Freijan kylkiin ja hevonen jatkoi laukkaamista rauhalliseen tahtiin, kuolleet lehdet vain kieppuen ilmassa. Mutta äkkiä eläimen tielle tuli äkkijarrutus. Jokin pieni petoeläin syöksähti kuin tyhjästä Freijan jalkojen eteen. Se taisi olla kettu. Hevonen kavahti takajaloilleen ja hirnahti vihaisena, ollen heti puollustusknnalla. Feroce istui tyynenä eläimensä selässä.
"Häivy tieltäni!"
Tuo sähähti vihaisena, vampyyrimaiset kulmahampaat välkkyen.

" Kira, tänne näin!", kissademoni huusi kovaa, kun huomasi ketun säikyttelevän hevosta. Se oli varmaankin vahinko. Kira oli aivan paniikissa ja katsoi hevosen suuria kavioita. Kettu ei tiennyt mihin suuntaan juosta. Kuultuaan omistajansa äänen eläin katsoi viattomana taakseen ja pinkoi juoksuun. Kettu hyppäsi kissademonin syliin.
" Ei saa juoksennella kuin päätönkana", Sorano sanoi äreänä ja katsoi tuntematonta naista sanoen pyytävästi:
" Antakaa anteeksi". Demoni kumarsi hiukan anteeksi pyytäen samalla. Naisen hiukset liehuivat tuulessa ja laski kissan korvansa alas. Naisen korvia kutitti kamalsati, kun tuuli puhalsi ja ääniä oli jotenkin liikaa. Joskus Soranoa ärsytti se, että hänellä oli hyvä kuulo. Mutta onhan siitä ollut hyötyäkin. Nostettuaan katseensa kissademoni huomasi Kiran olevan hänen takanaan. Hän katsoi lemmikkiään ja sanoi tälle rauhallisesti:
" Tästä edes pysytelet vierelläni..".

// Sopiiko, jos ilta olisi aluillaan? ^^ Ja ole eeerittääin pahoillani kestosta, kun netti yhteys on temppuillut kuin viimeistä päivää.. ja olen siitäkin pahoillani, että tuli hiukan lyhyt -.-''\\

Nainen katsoi mitään sanomatta kohtausta, jonka aiheuttivat hevonen ja kettu. Sekä kaksi ihmistä, tai mitä ikinä olivatkaan. Hän harkitsi hetken häipyvänsä takaisin metsään, mutta koska hän oli ollut tuossa kirotussa sekamelskaisessa metsässä ihan riittämiin ja koska hän oli kuolla nälkään, pääti Kirei lopulta, syvään huokaisten jäädä tielle seisomaan. Lopulta hän totesi, että tiellä seisominen oli tyhmää ja kumpaankin suuntaan katsoen hän yritti päättää minne kannattaisi lähteä. Kirei Shouka huomasi olevansa pahasti oman ironisuutensa hampaissa. Hän ei haluaisi mennä mihinkään hihhulihei kylään, mutta se oli ainoa paikka mistä saisi ruokaa. Vielä vähemmän hän halusi häiritä edessään tapahtuvaa anteeksipyytelyä, mutta sen hän silti teki. Nopeat harppaukset toivat hänet kissankorvaisen naisen taakse.
"Anteeksi."
Kirei oli jo lähellä kuolla ironisuuteen. Anteeksi, ihme ettei hän parempaa keksinyt!
"Voisittekohan sanoa missä päin on lähin kylä?"

Kirei painotti kysymystään vilkaisemalla vasemmalle ja oikealle, ennen kuin antoi jäätävän katseensa palata nelikkoon. Ensin hän katsoi kettua, varsin sievä pieni eläin. Sitten kissanaista, reakoisikohan tämä samalla tavalla kuin eläimet yleensä Kirein läheisyydessä? Hevonen, hyvin suuri ja vakuuttava. Ja viimeiseksi hevosen selässä keikkuva ratsastaja, joka oli hyvin tiukasti viittansa suojissa. Omituinen yhtälö, varsinkin sen jälkeen kun Kirei lisäsi itsensä joukkoon...

Feroce oli onneksi elänyt hevosensa selässä jo muutaman sata vuotta, joten hän pysyi ilman satulaakin pystyyn nousseen eläimen selässä. Freija ei pitkään taiteillut takajaloillaan, vaan laskeutui takaisin neljälle raajalle, pärskähdellen hieman. Ferocen punasilmät leiskuivat vihasta tuon katsoessa kettua ja sen omistajaa.
"Pidä tuo lattiaharjasi hihnassa! Ensi kerralla ratsastan sen ylitse!"
Feroce sähisi vihaisena, kuin käärme, kuin eläin. Se kertoi jo, ettei hän ollut ihminen. Tavallisesti Feroce ei ollut näin vihainen, mutta hän vihasi, niin vihasi suunnattomasti päivää. Oli ehkä synkkää metsässä, jonne aurinko ei paistanut, eikä se muutenkaan paistanut pilvien takaa, mutta silti, vampyyri inhosi päivää. Feroce katseli tuimana tuota olentoa. Toisella oli erikoiset korvat ja toinen säälittävä rätti. Tuulen puhaltaessa molempien yli, se sai Ferocen viitan ja Freijan jouhet liehumaan villisti, kuin mahtavalla sotaratsukolla. Feroce olisi niin helposti voinut vain pamauttaa kantapäänsä tamman kylkiin ja saada sen juoksemaan tuon typeryksen ylitse, mutta vampyyri hillitsi mielensä ja käänsi hevosensa, ohittaakseen vain naisen ja karvapallon.
Mutta suunnitelmat muuttuivat usein Ferocen elämässä, kuten tälläkin kertaa. Kolmas nainen päätti tulla paikalle kysymään tietä. Kylmät, liikkumattomat punasilmät tuijottivat tuota kolmatta vihamielisesti. Feroce huokaisi syvään ja osoitti suunnan.
"Muutaman tunnin matka suoraan itään..."
Feroce tuhahti ja lähti ratsastamaan eteenpäin, päästäkseen vihdoinkin jatkamaan matkaansa.

Demoni säikähti hieman toisen sähähtäessä hänelle. Soranon häntä oli suorana alas ja tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäpiitään pitkin. Tuo nainen osasi olla pelottava. Demoni ei kumminkaan näyttänyt pelokkaalta, vaan näytti enemmän pahoillaan olevalta. Toinen taisi olla erittäin pahalla tuulella. Nainen olisi halunnut sanoa toiselle, ettei Kira mikään lattiaharja ollut, mutta ei halunnut pahentaa tilannetta ja laski katseensa maahan pyysi hiljaa anteeksi. Sorano huomasi, ettei hevosen selässä istuva ollut ihminen. Hän pystyi haistamaan sen. Toinen haisi jotenkin kalmalle tai jollekin muulle, mutta hän ei osannut kertoa mille. Kolmannen saapuessa kysymään tietä lähimpään kylään, tämä hymyili hänelle ystävällisesti ja oli vastaamassa, mutta hevosen selässä istuva nainen ehti ensin. Demoni nyökäytti päätään vain. Kettu puolestaan tuijotti Ferocea pelokkaana. Tuuli oli alkanut pikku hiljaa rauhoittua hieman, hän huomasi sen vasta nyt. Päivä pysyi synkkänä edelleen.

Kirei piti tavasta jolla hevosen selässä keikkuja esitti asiansa. Yksinkertaisesti ja lyhyesti. Se oli piirre jota Kirei osasi arvostaa kenessä vain.
"Kiitos."
Nainen nyökkäsi vielä kevyesti kissanaiselle, ei siksi että olisi halunnut, vaan siksi, että selkärankaan taotut kohteliaisuus- säännöt vaativat. Että hän vihasi niitä sääntöjä... Hän lähti kävelemään suuntaan jonne ratsastaja oli hänet neuvonut ja nautti siitä, että tuuli oli hieman laantunut. Hän mietti millaista olisi omistaa hevonen ja kävelemisen sijaan ratsastaa. Se ei Kireistä kuulostanut hullummalta, mutta hän vain ei voinut kuvitella itseään hevosen selkään. Ei, ratsastaminen oli asia, jota Kirei ei haluaisi kokeilla vaikka löytäisi hevosen, joka ei yrittäisi potkaista hänen kalloaan murskaksi heti kuin näki tämän.

Tuulen puuska, yllättävän voimakas sellainen hulmautti Kirein turkisviittaa ja sai naisen löysässä olleen yrttipussin irtoamaan, levittämään yrtit pitkin tietä ja metsää ja lopulta pudottamaan tyhjentyneen pussin lätäkköön. Kirei kirosi ja kääntyi noukkimaan yrttejä, jotka kiinni sai. Hän olisi saattanut naurahtaa elämän ironialle, jos ironia ei olisi niin suuri osa hänen elämäänsä. Joten hän ei naurahtanut, vaan jatkoi harvinaisten yrttien keräämistä ja yritti olla ajattelematta yrttipussia, joka lillui lätäkössä ja olisi kohta mitä suuremmissa määrin pilalla.

Feroce tuhahti kyllästyneenä. Miksi juuri nyt, kun hän oli erittäin pahalla päällä, joitain olentoja oli pakko tulla hänen tielleen? Hän halusi vain nopeasti kaupunkiin, tehdä pari tappotyötä ja lähteä samantien. Feroce katseli hyvin kylmästi kettua, ratsastaessaan kissankorvaisen tytön ohitse. Kummallisia lemmikkejä joillain taas olikin... Freija käveli tasaisin, pitkin ja rauhallisin askelin, pärskähtäen hiljaa, kun ohitti nuo kaksi olentoa. Feroce ei enää luonut yhtään silmäystä kissanaiseen, mutta toinen nainen vei vampyyrin mielenkiinnon, tuulenpuuskan viedessä yrttipussin ja sen sisällön naisen käsistä. Feroce katseli yrttejä, jotka lensivät kuin syksyn lehdet ensin ilmassa ja päätyivät sitten vähän matkan päähän tummaan maahan. Feroce naurahti hiljaa, niin hiljaa, ettei sitä voinut kuulla ja napautti kantapäillään Freijan kylkiä. Tamma lähti ravaamaan eteenpäin ja Feroce ohjasi hevosensa lätäkön vierelle. Pitkällä miekallaan Feroce noukki kevyesti pussin vesilammikosta.
"Luultavasti tämä on tärkeä..."
Feroce puhui kylmästi ja tunteettomasti, muttei sentään enää vihaisesti, ratsastaessaan yrttipussin kanssa toisen naisen luokse.
"Oletteko molemmat matkalla kaupunkiin?"
Feroce esitti kysymyksen sekä kissatytölle että yrttejä keräävälle.

Mitenkähän tämä peli tällä hetkellä voi? Eli lähinnä, onko tämä vielä saamassa tuulta purjeisiin?