//Yksinpeli\\

Xifeng asteli pitkin Kerian katuja. Mal istuskeli tapansa mukaan hänen olkapäällään, tänään jokseenkin väsyneen näköisenä. Kissa oli muutenkin ollut jotenkin sairaalloinen viimepäivinä. Nainen toivoi ettei eläin nyt menisi sairastumaan ja kuolemaan. Haukotus karkasi hänen huuliltaan ja hän nojasi läheisen rakennuksen seinään. Kadut olivat lähes tyhjät. Yöllä saattoi tietenkin olla osuutensa asiaan, mutta eihän sitä koskaan tiennyt. Kyllä hän olisi olettanut edes muutaman yksinäisen kulkijan olevan paikalla. Tuollainen tyhjyys tuntui jotenkin uhkaavalta. Hiljaisuuskin oli hetki hetkeltä painostavampi. Koko pilvetön yö tuntui enteilevän jotain tapahtuvaksi. Etäinen koiran haukku kantautui Xin korviin, mutta hän ei jaksanut välittää sellaisesta. Ei koirista ollut ennenkään ollut hänelle mitään haittaa. Tähdet tuikkivat kauniisti taivaalla ja nainen päätti käydä istumaan tasan siihen missä sattui olemaan. Maahan, tien laitaan.

Siniset silmät kohdistuivat taivaaseen ja pieni hymy kohosi kasvoille. Etäisen kavioiden kopinan kantautuessa naisen korviin hän käänsi katseensa tielle. Tietä pitkin asteli suuri ruskea hevonen selässään nuorehko mies. Mal naukaisi pienesti ja loikkasi maahan katsomaan tulijoita tarkemmin. Xifeng hymyili kissalle ja nousi seisomaan lähtien kulkemaan kohti hevosta. Ehkä tuon ratsastajasta saisi juttuseuraa edes hetkeksi.

Xifengin ollessa lähes hevosen kohdalla jostain syöksyi varoittamatta suuri musta koira. Se kävi kyselemättä hevosen kimppuun. Puri eläimen jalkoja ja yritti loikkia sen selkään. Hevonen hirnui hätääntyneenä ja nousi takajaloilleen loikaten eteenpäin koettaen raivokkaasti päästä eroon koirasta. Xifeng ei ehtinyt väistää hevosen hakkaavia kavioita vaan jäi niiden alle. Hän tunsi kuinka hänen jalkansa luu meni pirstaleiksi kavion iskeytyessä siihen. Kiljunta karkasi naisen suusta pelottaen hevosta vieläkin enemmän. Eläin polki naista armotta. Se murskasi tämän kylkiluut ja sisäelimet, keuhkot puhkesivat, vatsa repesi kavion osuessa siihen, iho halkesi ja sisälmyksiä valui maahan. Hevonen pelästyi yhä vain enemmän nähdessään verta ja onnistui lopulta heittämään ratsastajansa selästään ja osumaan naista kaviollaan päähän halkaisten kallon. Aivot valuivat hitaasti pihalle ja potkuja saanut koira juoksi vikisten pakoon. Hevonen hirnui yhäkin kauhuissaan ja juoksi näkymättömiin.

Malandra tökki tassullaan sitä mikä sen emännän kasvoista oli jäljellä ja maukui surkeasti. Vaikka pieni eläin kuinka toivoi ei nainen liikahtanut tai pompannut nauraen pystyyn ja halannut sitä. Veren haju leijaili katujen yllä ja nuori mies kömpi ylös penkasta, jonne oli lentänyt. Hän käveli hiljaa ruumiin luo ja kyyristyi katsomaan sitä päätään pudistellen. Hän laski kätensä kissan päänpäälle ja silitti sitä pehmeästi.
”Olen pahoillani”, mies sanoi. Kukaan ei ottanut selvää sanoiko hän sen kissalle vai ruumiille, mutta sanoipahan silti. Mies pyyhkäisi hiukset korvansa taakse ja nosti mustan eläimen syliinsä rapsuttaen sitä korvan takaa.
”Olen todella pahoillani”, hän sanoi vielä, käänsi selkänsä ja käveli pois, jättäen ruumiin aamulla ensimmäisenä nousevien ihmeteltäväksi.