Sangin kysymys sai Wu Mingin yskimään. Hän meinasi tukehtua ja se sai aikaan voimakkaan kakomisreaktion. "Niin. Sisareni. Mei-hua oli hänen nimensä. Hän kuoli niin nuorena." Wu Ming puhui hitaasti ja hieman hullun äänellä, kuin voisi kohta hyökätä jonkun kimppuun. "En minä silloin tiennyt mihin hän kuoli. Tuntematon sairaus. Tutkin sitä viime vuonna. Feitiço morte. Loitsukuolema."

Sang kysyi voisiko hän kantaa Viviannea.
"Joo. Odota hetki." nainen sanoi ja kaivoi sinisestä pussista sätkän ja tikut. Hän sytytti tupakan vaivalloisesti tärisevillä käsillään. "Samperi." Liekki oli korventanut peukaloa. Nainen imi vaativasti keuhkoihinsa savua, jonka tiesi olevan pahasta. Mutta se oli niin hyvää. Wu Mingilla ei mennyt minuuttia kauempaa kun hän oli saanut tarpeeksi savua keuhkoihinsa. Hän tumppasi tupakan maahan. "No niin." hän sanoi ottaen Viviannen hellästi syliinsä. "Voimme mennä luultavasti aika pitkään tätä tietä pitkin. Hyvällä lykyllä pääsemme ihan Zoranille tätä pitkin, Tukalaiset kun käyvät siellä usein ja monet tiet vievät joelle. Se on syrjäkyläläisten tie vapauteen." Päättäväisin askelein lähti Wu Mngin askeleet kohti länttä.

Sang ravisteli käsiään hetken päästyään eroon Viviannen painosta ja nosti sitten sudenpennun syliinsä. Hän seurasi vaitonaisena Wu Mingia. Naisen kasvoille oli noussut miettivä ilme, kun hän pohti edelleen ihmisten henkiin herättämisen saloja. Hänen tietääkseen mikään voima ei mennyt täydellisesti kuoleman yli, mutta eipä hän ollut asiaa pahemmin tutkinutkaan.
”Anteeksi, kun kysyn, mutta kuinka sinä aiot hänet herättää? Sisaresi siis”, hän ei voinut enää pitää suutaan kiinni asiasta. Olihan hän kuitenkin itsekin vaeltanut kerran kuoleman läpi, joten hän tiesi asiasta sentään jotain.
”Ajattelin vain, kun minä tiedän kuolemasta enemmän kuin suurin osa niistä, jotka eivät ole vampyyreita. Tai siis olenhan minäkin kuollut kerran”, Sangista tuntui taas oudolta ajatella sitä, mutta hän ei uskonut, että muutkaan sitä pahemmin tulivat ajatelleeksi.

//Nyt tuli tosi lyhyt ja miun uusien periaatteiden vastainen jatko.. Olen pahoillani\\

Wu Ming heräsi mietteistään Sangin kysymyksen kuultuaan.
"Niin. Kuolleista herättäminen. Ei mikään ihan arkipäivän aihe. En ole tutkinut sitä vielä sen kummemmin, mutta eräistä asioista voisi olla apua. Ensin manaisin hänen sielunsa takaisin maan päälle. Sen jälkeen sielu pitäisi liittää ruumiiseen, olen harjoitellut sitä kuinka kuolleen ihmisen ruumiin voi muokata haluamansa näköiseksi." hullun kiilto alkoi kasvaa naisen silmissä. "Sitten. Elämän henki puhallettaisiin häneen." Nainen katsoi Viviannea, kuin tämä olisi kuollut. "Elämänlanka katkeaa niin herkästi. Pam, ja hän on poissa." Wu Ming oli hatarassa tilassa. Hänen sauvansa oli kiinni hänen selässään olevassa narussa, niin se ei häirinnyt heidän kulkuaan.

He kävelivät pitkän matkan hiekkatietä pitkin, auringon paistaessa heidän takantaan. Siitä Wu Ming oivalsi että he menivät suoraan länttä kohti, kohti Zorania. Noin keskipäivällä alkoi väsymisen merkkejä jo näkyä naisessa, joka oli tottunut matkaamaan sutena tai muuna nelijalkaisena. "Haluaisin levätä hetken. Sopiihan se sinulle?" Wu Ming kysyi Sangilta, ja osaltaan Viviannelta sillä hän katsoi sylissään makaavaa. Nainen kuitenkin jatkoi kävelemistä kädet turtana. Tien reunoilla ei ollut muuta kuin pölyistä heinää, eikä varjoa laisinkaan. Maasto oli ollut jo pitkään samanlaista, molemmin puolin peltoa tai lehtimetsää, joskus pieniä järviä.

Sang kuunteli erittäin kiinnostuneena. Hänellä ei koskaan ollut ollut mitään ongelmia minkäänlaisten elämänlankojen kanssa hänen muuttaessaan ihmisiä vampyyreiksi. No se saattoi kyllä johtua siitäkin, että ihmiset eivät olleet menneet kuoleman rajan tuolle puolen. Heidät muutettiin juuri ennen kuin he menivät rajan toiselle puolen ja sitten riippui aivan henkilön henkisestä vahvuudesta selviäisikö tämä hengissä.

Wu Ming keskeytti Sangin mietteet.
”Ai, juu”, nainen sanoi ja laski sudenpennun alas. Qiu hyöri toisten jaoissa pienestä lepohetkestään virkistyneenä.
”Rauhoitu senkin karvakasa”, vampyyri sanoi lemmikilleen rakastavasti ja vilkaisi Wu Mingiin.
”Siis meinaatko pysähtyä vai et?” hän kysyi kulmat koholla ja nappasi toisen naisen hartiasta kiinni kääntäen tämän kohti tienreunaa ja istuttaen sitten maahan.
”Sinä todellakin tarvitset lepoa enkä minäkään ole parhaimmillani kirkkaassa päivänvalossa”, hän sanoi ja hymyili toiselle hampaat välkähtäen auringonvalossa. Hän naurahti hieman vaivaantuneena.

//Heii... Olen täällä taas, onneksi pyörtymiseni ei näyttänyt tuottavan ylitsepääsemättömiä ongelmia... //

Pimeää ja usvaista... Muuta Vivianne ei pystynyt tiedostamaan. Hän vaistosi, että hän ei ollut tavanomaisessa tilassa. Ainakaan hän ei ollut hereillä, siitä hän oli varma. Kaikki tuntui niin epämääräiseltä ja sekavalta: ympäristö, hänen oma olotilansa, hänen ajatuksensakin. Hyvä, kun hän pystyi muistamaan oman nimensä. Vivianne Swantary... Lausutaan Vi-vi-an-ne. Ei Vivi-ann. Ei kuten Vivian...

Hän muisti kaiken keskellä kauan sitten isänsä kanssa kadonneen isoveljensä. Kaikki ne kisailut, kumpi oli parempi jousiampuja. Kaikki ne keskustelut ja naurut, jotka hän oli jakanut hänen kanssaan. Hän olisi itkenyt, jos olisi pystynyt.

Hän halusi hereille. Miksi hän ei pystynyt heräämään? Oliko hänellä seuraa ennen tätä tilaa?

...Wu Ming ja Sang.

Niin tietysti. Jompikumpi oli varmaan langettanut hänen ylleen jonkun loitsun, joka estäisi häntä heräämästä. Mutta miksi? Miksi he eivät halunneet Viviannen heräävän? Miten hän saisi heidät tajuamaan, että hän halusi herätä?

Lopulta Vivianne päätyi käyttämään ainoaa mahdollisesti toimivaa keinoa, joka nousi hänen mieleensä. Hän kuvitteli, että pystyi liikuttamaan kättään kohti maata ja alkoi ajatella nurmen jäädyttämistä.

"Meinaan joo." nainen sanoi iloisesti kun Sang koetti vetää kohti tienreunaa. Sang painoi naisen maahan. Wu Ming rentoutui hetkessä. Vivianne oli liikkumattomana naisen sylissä, ja täm laski toisen hellästi maahan, varmistaen että nainen hengitti vielä.
"Mitäköhän Viviannelle kuuluu?" Wu Ming kysyi ehkä hieman hätäilevään sävyyn. Se tästä vielä puuttuisikin että Vivianne olisi kuollut.

Wu Ming istui maassa, hieman varjossa paahtavalta keskipäivän auringolta. Hän varjosti käsillään silmiään, sillä aurinko korvensi hyvinkin epämukavasti näkökenttää. Wu Ming hapuili kädellään keppiään. Hän otti sauvan eteensä ja heilautti sitä. Pieni häilyvä pikari, täynnä kylmää vettä ilmestyi naisen eteen. Wu Ming joi sen muitta mutkitta tyhjäksi, kun Sang ei vettä tarvinnut ja Vivianne oli vielä tiedottomassa tilassa. Nainen heitti lasin maahan ja se muuttui hiekaksi.
"Mitä luulet, pitäisikö Viviannea alkaa herätellä? Kai hän alkaa olla jo jonkinlaisessa tietoisuudessa?" nainen katsoi Viviannen suuntaan ja aivan kuin pieni ja hentoinen kylmän ilman virtaus olisi käynyt hänen kädestään kohti ruohoa.

Sang katsoi Wu Mingia tämän pihtiessa Viviannen vointia.
”Hän voi hyvin. Ainakin sydämenlyönnit ovat täysin normaalit ja verenkiertokin vaikuttaa normaalilta”, hän sanoi kuullen selkeästi kummankin vieressään olevan naisen sydämensykkeet. Hän katsoi toisen juomista ja toivoi, että hänellä itsellään olisi ollut pikarillinen tuoretta verta. Yöllä olisi pakko käydä saalistamassa, muuten hän ei jaksaisi.

Wu Ming ehdotti Viviannen herättämistä ja Sang katsoi tämän suuntaan arvioivasti.
”No voihan sitä katsoa jos hänellä olisi jonkinlainen tietoisuus”, hän sanoi ja huomasi ruohon olevan hieman huurteessa tajuttoman naisen ympärillä.
”Joko hän ainakin tekee jotain tietoisesti tai sitten hänellä on todella kylmä”, hän sanoi viitaten kohti huurteessa olevaa ruohoa. Hän asteli Viviannen luo ja painoi kätensä tämän rintakehälle. Hän keskittyi toisen herättämiseen ja iho käden alla ryhtyi hohtamaan vakoista valoa. Se hohti hetken ja sammui sitten.
”Hänen pitäisi herätä pian”, Sang sanoi ja jäi katselemaan naista.

Vivianne jatkoi mielessään jäädyttämistä epätoivoisesti. Hän oli edelleen turta, eikä ollut tiedostanut kehonsa oikeasti tekevän mitään. Hänen oli vain toivottava, että hänen tahdonvoimansa oli tarpeeksi vahva. Toivo oli ainoa asia, jonka Vivianne tunsi selvästi tässä turtuudessa.

Äkkiä sumu alkoi hälvetä hitaasti. Vivianne alkoi pikkuhiljaa tiedostamaan oman kehonsa olemassaoloa. Se tunne täytti hänet riemulla. Hän ei ollut vain irrallinen sielu, hänellä oli keho. Se tunsi selässään jotain. Se makasi. Hän makasi.
Hänen kätensä olivat levällään. Hänen silmänsä olivat vielä kiinni.

Lopeta jäädyttäminen, Vivianne. Avaa silmäsi ja katso, missä olet.

Oli ihana tunne pystyä taas hengittämään vapaasti ja olla tietoinen omasta kehostaan. Hän aikoi avata silmänsä, mutta huomasi yhtäkkiä, ettei pystynyt. Hän nipisti parasta aikaa silmiään kiinni kivusta. Nopeasti hän alkoi tuntemaankin sen kivun. Hänen kädessään ei ollut enää mitään vikaa, kiitos Wu Mingin parantajien lahjojen. Sen sijaan Viviannen poskessa oli edelleen kivulias naarmu, ja hengittäminen kivisti hänen kuivaa kurkkuaan.
"Vettä..."

Nainen nyökkäsi hitaasti. Helpottumisen tunne valtasi Wu Mingin koko kehon, vasta nyt hän tajusi kuinka hätääntynyt hän Viviannen puolesta itse asiassa oli ollut.
“Huomasin sen itsekin. Huurteen siis. Kannatan että herätät hänet.” nainen puheli rauhallisella äänellä vampyyrille.
“Toivotaan parasta.” nainen sanoi ja jäi hiljaa odottamaan. Hän katsoi tiiviisti maassa makaavaa. Vivianne heräsi. Wu Ming säikähti kun hän huomasi tämän.
“Mitäh? Vettäkö? Odota hetki.” riemu täytti Wu Mingin ja hän ryhtyi taas heiluttelemaan sauvaansa. Tällä kertaa nainen loihti pikarin, valtavan sellaisen joka näytti kiveltä. Sen hän täytti kristallisella vedellä joka heilui iloisesti vasten kivipikarin reunoja.
“Ole hyvä, tässä.” nainen sanoi, tajuten kuitenkin että Vivianne ei näyttänyt olevan täysissä ruumiin voimissaan.
“Jaksatko istua?” nainen kysyi, laski kupin maahan ja meni lähemmäs Viviannea, aikomuksenaan auttaa toista istuvampaan asentoon. Hän otti taas pikarin käteensä ja ojensi sitä naiselle.
“Olet menettänyt paljon verta.” nainen sanoi hymyillen vinosti Sangin suuntaan,
“Sangin harmiksi.”

Aurinko ei hellittänyt vieläkään. Pienet linnut huusivat kimeästi lähellä. Miksi ne noin huutavat? Onkohan tässä vaaraa lähellä? nainen mietti pälyillen ympärilleen. Hän ei kuitenkaan jaksanut välittää lintujen itkusta, vaan keskittyi Vivianneen.
“Olet menettänyt paljon verta. Sinun on parasta olla liikkumatta, mutta haluaisit varmaankin varjoon.” nainen puheli Viviannelle. Hän katsoi Sangin suuntaan
“Mitä luulet, kannattaako häntä lähteä siirtelemään?” hän kysyi toiselta, olettaen tämän tietävän jotain Viviannen voinnista.
“En tunne oloani kovin turvalliseksi täällä. Jokin uhkaa meitä. En tiedä saatan olla tulossa vainoharhaiseksikin, mutta en tunne oloani hyväksi tässä tien reunassa.” naisen selkää pitkin kulkivat kylmät väreet.

Sang katseli Wu Mingin toimia sivusta todeten mielessään ettei olisi osannut auttaa vaikka yrittäisikin. Hän ei ymmärtänyt enää kovinkaan paljoa eläväisten maailmasta. Kun Wu Ming esitti kysymyksen hänelle hänen kulmansa kohosivat aavistuksen.
”No minä en teistä eläväisistä niinkään tiedä, mutta minä ainakin olisin kiitollinen varjosta ja tuskin hänen siirtämisensä mitään kovin suurta vahinkoa tekee. Minä en ainakaan usko niin”, nainen sanoi ja katseli Viviannea mietteissään. Wu Mingin kertoessa tuntemuksestaan Sang käännähti nopeasti naista kohti.
”Sinäkin tunsit sen? Minäkin tunnen jonkinlaisen ahdistavan ilmapiirin täällä. Kuin joku tai jokin tarkkailisi meitä”, hän sanoi ja pälyili nopeasti ympärilleen. Läheisessä puskassa kahahti ja Sang käännähti puskaan päin.
”Kuka siellä?” hän kysyi ja hiipi matalana kohti pensasta. Pian pensaan suojista lehahti lentoon suuri lintu, joka lensi raakkuen taivaalle. Sang meni lähemmäs katsomaan ja huomasi, että linnulla oli mitä ilmeisimmin pesä kyseisessä pensaassa. Qiu saapui emäntänsä vierelle tarkkailemaan kolmea rusehtavaa munaa ja todettuaan ne tylsiksi riensi Wu Mingin luo ja alkoi kierrellä leikkisästi tämän ympärillä haukahdellen välillä.
”Hän näyttää pitävän sinusta”, Sang sanoi ja hymyili naiselle.
”Vivianne, miltä sinusta tuntuu? Jaksatko siirtämistä?” hän päätti kysyä itse siirtämisen kohteelta tämän mielipidettä.

Vivianne nousi hitaasti istumaan, otti vastaan Wu Mingin vesipikarin ja alkoi tyhjentää sitä vauhdilla. Vesi tuntui aivan ihanalta, se selvensi kurkkua eikä häntä pyörryttänyt enää ollenkaan. Hän raotti silmiään yrittäen välttää häikäistymistä ja huomasi auringon paistavan täydeltä terältä. "Kiitos", Vivianne sanoi. "Se auttoi."

Sang ja Wu Ming puhuivat jonkun uhan tunteesta. Se ihmetytti häntä hieman, sillä hän itse ei huomannut mitään. Yleensä hänkin olisi vaistonnut jotain. Oliko hän menettämässä kykeneväisyyttään? Tai ehkä se johtui vain pienestä nestevajaudesta. Niin, se sen täytyi olla.

Muut kysyivät Viviannelta, pystyisikö hän siirtymään. "Enköhän minä tästä jotenkin pystyyn pääse", hän vastasi ja yritti nousta varovasti seisomaan. Se oli yllättävän raskasta, mutta yritys kuitenkin onnistui. Pystyssä pysyminen tuotti sitten hiukan enemmän hankaluuksia. Vivianne melkein rojahti uudestaan maahan, kun lintu läheisestä pensaasta päätti lehahtaa tiehensä. Hän vilkaisi vienosti hymyillen Sangin pienen sudenpennun temmellystä ja alkoi sitten tutkailla pensasta etäältä.

Pensasta katsellessaan Vivianne kuitenkin vaistosi nyt jonkun olevan pielessä. Lintu tuntui olleen stressaantunut jostain muustakin kuin heidän läsnäolostaan. Ei mikään Viviannen tuntema lintulaji jättäisi muniaan noin helposti noin avoimelle ja alavalle paikalle. Me emme ole täällä yksin.

Edelleen hiukan horjuen tasapainonsa pitävänä Vivianne ehdotti muille pysyen neutraalina: "Minun puolestani voidaan kyllä jatkaa matkaa."

//Tämä näyttää olevan kuollut... Eli jos joku tämän viestin huomaa niin siirtäkää tämä kuolleiden ja kuopattujen pelien osioon\\