//Eli jatkan tänne tuolta vanhasta foorumista tuota peliä, jotta saadaan tännekin eloa ^^

Wu Mingin huudahtaessa Viviannen nimen Sang pyörähti ympäri ja näki toisen makaavan maassa ilmeisesti tajuttomana. Kohta Wu Ming pyysikin hänet naisen luo.
"Hän näyttää olevan aika herkkä", Sang mutisi ja kyyristyi Viviannen viereen. Hän viittasi Wu Mingin olemaan hiljaa ja sulki silmänsä kuunnellen tarkasti. Hän kuuli selkeänä Viviannen sydämenlyönnit ja vielä selkeämpänä Wu Mingin sydämen.
"No ainakin hän on elossa. Sydän lyö", vampyyrinainen totesi katsahtaen Wu Mingia. Hän läpsäisi maassa makaavaa kevyesti kasvoille toivoen, että ele herättäisi toisen.
"Pitäisiköhän meidän rakentaa jonkinlainen alusta tai joku minkä päällä häntä voisi kuljettaa, jotta pääsisimme joskus eteenpäin?" Sang kysäisi ja nousi seisomaan.

Kun Sang sanoi Viviannen sydämen lyövän, oli Wu Ming helpottunut. "Hyvä." Nainen sanoi hieman kylmällä äänellä. "En osaa mitään tämänsorttista parannustakaan. Olen opiskellut parannustaikuutta niin vähän." Sang oli noussut ylös. "Niin, meidän pitää ainakin päästä takaisin tielle, muuten voi käydä kalpaten. Tunnen susien hajun nenässäni, ne tulevat pian ottamaan raadon." Wu Ming käänteli päätään etsien alustaa. Nyt keksin. Wu Ming käveli hieman kauemmas. "Laita hänet minun selkääni." Wu Ming sulki silmänsä ja muutti muotoaan. Hän kyyristyi maahan, jalkojen tilalle kasvoi pienet kaviot, naama venyi pitkäksi turvaksi ja pian nainen oli muuttunut pieneksi rautiaaksi hevoseksi. Hän käveli Sangin luo ja heitti päätään käskevästi. Toivottavasti hän nyt tajuaa eikä pelkää.

Sang katsoi suu auki loksahtaneena Wu Mingin muuttumista hevoseksi. Hänen suustaan pääsi jokin pienen ähkäisyn tapainen ääni ja hän käveli hevosen vierelle. Hän katsoi toista hetken ja hymyili sitten.
"No sinustahan tuli nätti", hän naurahti ja nappasi Viviannen varovasti syliinsä.
"Pitäisiköhän hänet tainnuttaa ettei hän yhtäkkiä herää ja säikähdä niin että putoaa", Sang ajatteli ääneen ja painoi kätensä Viviannen päälle samoin kuin oli tehnyt nyt kuolleelle naiselle herättäessään tämän. Nainen Sangin sylissä värisi hieman ja näytti sitten vajoavan tajuttomuutta syvempään uneen. Sang nosti hänet sitten Wu Mingin selkään ja varmisti ettei toinen putoaisi.
"No mennäänkö sitten?" vampyyri tunsi olonsa tyhmäksi puhuessaan hevoselle.

Mennään vain Wu Ming tyytyi ajattelemaan vastauksen, sillä tiesi ettei pystyisi kuitenkaan puhumaan. Wu Ming otti pieniä askeleita, niin ettei Vivianne voisi pudota. Aamu alkoi jo sarastaa, aurinko värjäsi taivaanrannan punaiseksi, niinkuin illalla. Outo väri näin aamutuimaan. Wu Ming oli kuitenkin tottunut näihin, outoihin tapahtumiin, joten ei ihmetellyt tätä sen pidempää.

Matka tielle hevosena Vivianne selässä tuntui toivottoman pitkältä. Viimeksi hän oli juossut tämän illalla, sutena. Edessä oli suunnattoman näköinen ylämäki, joka sai naisen tuhahtamaan ja polkemaan entistä tarmokkaammin. Nyt hevosena hänen hajuaistinsa oli erityisen terävä, ja nainen haistoi susia. Syövät kai raadon. Hm, naisparka. Wu Ming hymyili. Tervetuloa helvettiin.

Sang seurasi hiljaisena Wu Mingiä. Hänestä tuntui niin typerältä puhua hevoselle, että hän koki paremmaksi pysytellä hiljaa. Ei hän mikään hevoskuiskaaja kuitenkaan ollut.

Sangin suusta pääsi pieni valitus, kun hän näki edessä olevan mäen. Hän vilkaisi hevosen, siis Wu Mingin, suuntaan ja näki tämän tavallaan hymyilevän vaikka se näytti kylläkin melko mielenkiintoiselta hevosen tekemänä. Vivianne liukui hieman liikaa sivulle naisen selässä ja oli likellä pudota.
"Wu Ming odota. Vivianne putoaa", Sang sanoi ja riensi hevosen vierelle korjailemaan selässä makaavan naisen asentoa.

Sang huusi jotain epämääräistä Wu Mingin takaa. Mitäköhän se sanoi? nainen päätti pysähtyä, ja totesi sen olleen oikea reaktio sanomiseen, sillä Sang riensi Viviannen luo ettei tämä tippuisi. Outo tunne, miksiköhän en tajunnut mitä hän sanoi? Kuulin sen kuitenkin. Onkohan hevonen liian suuri eläin muutokseen.. Parasta muuttua takaisin ihmiseksi. Nainen käveli ripeästi mäen yläpäähän, laskeutui maahan varovasti ja ravisteli hellästi Viviannen selästään. Hän nousi ylös kömpelösti, käveli muutaman metrin eteenpäin ja muutti muotoaan. Hevoskuori suli naisen päältä. Wu Ming veti syvään henkeä. "Hei taas. En pystynyt olemaan enää hevonen, liian suuri nisäkäs, jos olisin vielä ollut hevosena hetkeäkään olisin saattanut olla sellainen lopun ikääni." Nainen suoristautui koko pituuteensa. "Seuraava kysymys onkin miten me häntä lopunmatkaa kuljetamme." hän kysyi, heilauttaen samalla kättään ilmassa. Sauva ilmestyi siihen nopeasti posahtaen. Nainen katsoi tielle päin. "Tässä ei ole enää kuin tuo alamäki ja kahdenkymmenen metrin suora, sitten olemme tiellä. Eiköhän ruveta kantamaan?"

Sang kuunteli hiljaa Wu Mingin puhetta.
"Jos kannetaan häntä vuorotellen. Hän ei näytä painavalta", hän ajatteli, että vuorotellen kantaminen olisi todennäköisesti helpompaa kuin jos he yrittäisivät kantaa Viviannea kahdestaan. Sang asteli muutamalla harppauksella naisen luo ja nosti tämän poikittain syliinsä. Vaistomaisesti hänen hampaansa pitenivät suussa.
"No voi perkele", Sang kirosi ja laski Viviannen maahan.
"Odota hetki. Kannan häntä kohta", hän sanoi ja kohotti ranteensa suunsa tasalle. Hän avasi suunsa ja puri itseään ranteeseen juoden hieman omaa vertaan.
"Olen pahoillani, mutta jokin alitajuntani tai jokin ilmeisesti käsitti tuon kantoasennon niin, että aion purra häntä", Sang pahoitteli ja nosti Viviannen makaamaan olalleen ja lähti harppomaan pitkin askelin mäkeä alas.

"Kannetaan vaan." Wu Ming sanoi venytellen. Kun Sang meni nostamaan Viviannen, lähti nainen jo kävelemään alamäkeä. Kun Sang kirosi takana katsoi hän missä mentiin. Vampyyrin hampaat paistoivat aamun kirkkaassa valossa. Wu Ming tukeutui keppiinsä ja jäi odottamaan. Kun Sangkin sai halunsa tukahdutettua itseensä, päätti Wu Ming sanaakaan sanomatta laskeutua mäen alas. "Taitaa tulla kirkas päivä" hän sanoi kun oli sopiva hetki jutella. "Toivottavasti ei kovin kuuma." Wu Mingin kurkkua kuristi ajatuskin että joutuisi kantamaan Viviannea kuuman päivän ilman varjoa. "Onko sinulla koskaan jano, siis tarkoitan veden jano?" nainen kysyi kiinnostuneena. Hän vaipui hetkeksi mietteisiinsä. Kun sopiva aika koittaa, voisin kenties ruveta toteuttamaan tavoitteitani.

Sang mietti hetken Wu Mingin kysymystä.
"Ei. En ole ainakaan vampyyriksi muuttumisen jälkeen juonut vettä. Ei ole kyllä tehnyt mielikään. Kuollut keho ei tarvitse nesteitä", hän sanoi sitten. Nainen hymähti. Hän ei yleensä tullut edes ajatelleeksi, että oli oikeasti kuollut.
"Kiinnostaako lajini sinua?" Sangista ainakin näytti siltä, että toinen oli erittäinkin kiinnostunut.
"Oletko koskaan harkinnut? Vampyyriksi muuttumista siis", Sangia alkoi oikeastaan kiinnostaa. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin saanut puhua kenenkään ihmisen kanssa vampyyreista. Se oli hänen mielestään kiehtovaa.

Wu Ming hätkähti rajusti kuullessaan Sangin kysymyksen. "No kyllä minua jollain tasolla kiinnostaa. Ikuinen elämä. Kun sisareni kuoli, päätin palauttaa hänet takaisin henkiin. Siihen tarvitsen muutamia, ulkoisia apuja." Wu Ming huokaisi. "Kun osaan manata kuolleita." naisen sisältä kouraisi pahasti. Hänen piti jatkaa juttuaan, muttei kyennyt vaan jätti sen siihen. Hän vain kovensi kävelyvauhtiaan. Nainen saapui tutulle hiekkatielle, jossa oli eilisiltana tavannut nämä kaksi. Kuiva hiekka rahisi jalkojen alla. Wu Ming pysähtyi, kaivoi kartan taskustaan ja tutki sitä. "Jos menemme hieman länteen päin saavumme Zoranille." nainen oletti Sangin tietävän mikä se oli. "Ja jatkamme sitten Zorania pitkin Umotsun rannalle. Miltä kuulostaa? Vai haluaisitko käydä Soroto-saarilla?" Wu Ming ehdotti erilaisia matkavaihtoehtoja, sillä hänellä ei ollut varsinaisesti kiire minnekään.

Sang hymyili vinosti. Ikuinen elämä, sitä useimmat vampyyriksi haluavat tavoittelevat. He eivät vain ymmärrä, että vampyyrina oleminen ei ole niin helppoa. Siinä tulee vastuuta. Ja kestää melko kauan ennenkuin pystyy kestämään valoa. Muutenkin täytyy varoa etteivät ihmiset saa tietää mikä olet ja ei välttämättä saa syödä aina kun haluaa. Ja kuitenkin moni meistä kuolee. Vampyyrinmetsästäjiä on paljon. Sang heräsi ajatuksistaan, kun Wu Ming puhui.
"Umotsu kuulostaa hyvältä", hän sanoi. Hän ei kuitenkaan kertonut todellista syytä sille miksi Umotsu kuulosti hyvältä. Siellä oli nimittäin usein erittäin paljon ihmisiä.
"Mihin sisaresi kuoli?" Sangia mietitytti myös keinot millä ihmisen voisi herättää henkiin.

Hetken kuluttua Sangin jaloista alkoi kuulua uikutusta. Hän katsoi alaspäin ja näki sutensa maassa vikisemässä.
"Voitko sinä kantaa Viviannea välillä? Tuo pikkuhukka ei ilmeisesti jaksa enää kävellä. Tai oikeastaan voithan sinä kantaa Qiutakin jos haluat", nainen oli sitä mieltä, että jonkun oli jokatapauksessa kannettava sutta.

Sangin kysymys sai Wu Mingin yskimään. Hän meinasi tukehtua ja se sai aikaan voimakkaan kakomisreaktion. "Niin. Sisareni. Mei-hua oli hänen nimensä. Hän kuoli niin nuorena." Wu Ming puhui hitaasti ja hieman hullun äänellä, kuin voisi kohta hyökätä jonkun kimppuun. "En minä silloin tiennyt mihin hän kuoli. Tuntematon sairaus. Tutkin sitä viime vuonna. Feitiço morte. Loitsukuolema."

Sang kysyi voisiko hän kantaa Viviannea.
"Joo. Odota hetki." nainen sanoi ja kaivoi sinisestä pussista sätkän ja tikut. Hän sytytti tupakan vaivalloisesti tärisevillä käsillään. "Samperi." Liekki oli korventanut peukaloa. Nainen imi vaativasti keuhkoihinsa savua, jonka tiesi olevan pahasta. Mutta se oli niin hyvää. Wu Mingilla ei mennyt minuuttia kauempaa kun hän oli saanut tarpeeksi savua keuhkoihinsa. Hän tumppasi tupakan maahan. "No niin." hän sanoi ottaen Viviannen hellästi syliinsä. "Voimme mennä luultavasti aika pitkään tätä tietä pitkin. Hyvällä lykyllä pääsemme ihan Zoranille tätä pitkin, Tukalaiset kun käyvät siellä usein ja monet tiet vievät joelle. Se on syrjäkyläläisten tie vapauteen." Päättäväisin askelein lähti Wu Mngin askeleet kohti länttä.

Sang ravisteli käsiään hetken päästyään eroon Viviannen painosta ja nosti sitten sudenpennun syliinsä. Hän seurasi vaitonaisena Wu Mingia. Naisen kasvoille oli noussut miettivä ilme, kun hän pohti edelleen ihmisten henkiin herättämisen saloja. Hänen tietääkseen mikään voima ei mennyt täydellisesti kuoleman yli, mutta eipä hän ollut asiaa pahemmin tutkinutkaan.
”Anteeksi, kun kysyn, mutta kuinka sinä aiot hänet herättää? Sisaresi siis”, hän ei voinut enää pitää suutaan kiinni asiasta. Olihan hän kuitenkin itsekin vaeltanut kerran kuoleman läpi, joten hän tiesi asiasta sentään jotain.
”Ajattelin vain, kun minä tiedän kuolemasta enemmän kuin suurin osa niistä, jotka eivät ole vampyyreita. Tai siis olenhan minäkin kuollut kerran”, Sangista tuntui taas oudolta ajatella sitä, mutta hän ei uskonut, että muutkaan sitä pahemmin tulivat ajatelleeksi.

//Nyt tuli tosi lyhyt ja miun uusien periaatteiden vastainen jatko.. Olen pahoillani\\

Wu Ming heräsi mietteistään Sangin kysymyksen kuultuaan.
"Niin. Kuolleista herättäminen. Ei mikään ihan arkipäivän aihe. En ole tutkinut sitä vielä sen kummemmin, mutta eräistä asioista voisi olla apua. Ensin manaisin hänen sielunsa takaisin maan päälle. Sen jälkeen sielu pitäisi liittää ruumiiseen, olen harjoitellut sitä kuinka kuolleen ihmisen ruumiin voi muokata haluamansa näköiseksi." hullun kiilto alkoi kasvaa naisen silmissä. "Sitten. Elämän henki puhallettaisiin häneen." Nainen katsoi Viviannea, kuin tämä olisi kuollut. "Elämänlanka katkeaa niin herkästi. Pam, ja hän on poissa." Wu Ming oli hatarassa tilassa. Hänen sauvansa oli kiinni hänen selässään olevassa narussa, niin se ei häirinnyt heidän kulkuaan.

He kävelivät pitkän matkan hiekkatietä pitkin, auringon paistaessa heidän takantaan. Siitä Wu Ming oivalsi että he menivät suoraan länttä kohti, kohti Zorania. Noin keskipäivällä alkoi väsymisen merkkejä jo näkyä naisessa, joka oli tottunut matkaamaan sutena tai muuna nelijalkaisena. "Haluaisin levätä hetken. Sopiihan se sinulle?" Wu Ming kysyi Sangilta, ja osaltaan Viviannelta sillä hän katsoi sylissään makaavaa. Nainen kuitenkin jatkoi kävelemistä kädet turtana. Tien reunoilla ei ollut muuta kuin pölyistä heinää, eikä varjoa laisinkaan. Maasto oli ollut jo pitkään samanlaista, molemmin puolin peltoa tai lehtimetsää, joskus pieniä järviä.

Sang kuunteli erittäin kiinnostuneena. Hänellä ei koskaan ollut ollut mitään ongelmia minkäänlaisten elämänlankojen kanssa hänen muuttaessaan ihmisiä vampyyreiksi. No se saattoi kyllä johtua siitäkin, että ihmiset eivät olleet menneet kuoleman rajan tuolle puolen. Heidät muutettiin juuri ennen kuin he menivät rajan toiselle puolen ja sitten riippui aivan henkilön henkisestä vahvuudesta selviäisikö tämä hengissä.

Wu Ming keskeytti Sangin mietteet.
”Ai, juu”, nainen sanoi ja laski sudenpennun alas. Qiu hyöri toisten jaoissa pienestä lepohetkestään virkistyneenä.
”Rauhoitu senkin karvakasa”, vampyyri sanoi lemmikilleen rakastavasti ja vilkaisi Wu Mingiin.
”Siis meinaatko pysähtyä vai et?” hän kysyi kulmat koholla ja nappasi toisen naisen hartiasta kiinni kääntäen tämän kohti tienreunaa ja istuttaen sitten maahan.
”Sinä todellakin tarvitset lepoa enkä minäkään ole parhaimmillani kirkkaassa päivänvalossa”, hän sanoi ja hymyili toiselle hampaat välkähtäen auringonvalossa. Hän naurahti hieman vaivaantuneena.

//Heii... Olen täällä taas, onneksi pyörtymiseni ei näyttänyt tuottavan ylitsepääsemättömiä ongelmia... //

Pimeää ja usvaista... Muuta Vivianne ei pystynyt tiedostamaan. Hän vaistosi, että hän ei ollut tavanomaisessa tilassa. Ainakaan hän ei ollut hereillä, siitä hän oli varma. Kaikki tuntui niin epämääräiseltä ja sekavalta: ympäristö, hänen oma olotilansa, hänen ajatuksensakin. Hyvä, kun hän pystyi muistamaan oman nimensä. Vivianne Swantary... Lausutaan Vi-vi-an-ne. Ei Vivi-ann. Ei kuten Vivian...

Hän muisti kaiken keskellä kauan sitten isänsä kanssa kadonneen isoveljensä. Kaikki ne kisailut, kumpi oli parempi jousiampuja. Kaikki ne keskustelut ja naurut, jotka hän oli jakanut hänen kanssaan. Hän olisi itkenyt, jos olisi pystynyt.

Hän halusi hereille. Miksi hän ei pystynyt heräämään? Oliko hänellä seuraa ennen tätä tilaa?

...Wu Ming ja Sang.

Niin tietysti. Jompikumpi oli varmaan langettanut hänen ylleen jonkun loitsun, joka estäisi häntä heräämästä. Mutta miksi? Miksi he eivät halunneet Viviannen heräävän? Miten hän saisi heidät tajuamaan, että hän halusi herätä?

Lopulta Vivianne päätyi käyttämään ainoaa mahdollisesti toimivaa keinoa, joka nousi hänen mieleensä. Hän kuvitteli, että pystyi liikuttamaan kättään kohti maata ja alkoi ajatella nurmen jäädyttämistä.

"Meinaan joo." nainen sanoi iloisesti kun Sang koetti vetää kohti tienreunaa. Sang painoi naisen maahan. Wu Ming rentoutui hetkessä. Vivianne oli liikkumattomana naisen sylissä, ja täm laski toisen hellästi maahan, varmistaen että nainen hengitti vielä.
"Mitäköhän Viviannelle kuuluu?" Wu Ming kysyi ehkä hieman hätäilevään sävyyn. Se tästä vielä puuttuisikin että Vivianne olisi kuollut.

Wu Ming istui maassa, hieman varjossa paahtavalta keskipäivän auringolta. Hän varjosti käsillään silmiään, sillä aurinko korvensi hyvinkin epämukavasti näkökenttää. Wu Ming hapuili kädellään keppiään. Hän otti sauvan eteensä ja heilautti sitä. Pieni häilyvä pikari, täynnä kylmää vettä ilmestyi naisen eteen. Wu Ming joi sen muitta mutkitta tyhjäksi, kun Sang ei vettä tarvinnut ja Vivianne oli vielä tiedottomassa tilassa. Nainen heitti lasin maahan ja se muuttui hiekaksi.
"Mitä luulet, pitäisikö Viviannea alkaa herätellä? Kai hän alkaa olla jo jonkinlaisessa tietoisuudessa?" nainen katsoi Viviannen suuntaan ja aivan kuin pieni ja hentoinen kylmän ilman virtaus olisi käynyt hänen kädestään kohti ruohoa.

Sang katsoi Wu Mingia tämän pihtiessa Viviannen vointia.
”Hän voi hyvin. Ainakin sydämenlyönnit ovat täysin normaalit ja verenkiertokin vaikuttaa normaalilta”, hän sanoi kuullen selkeästi kummankin vieressään olevan naisen sydämensykkeet. Hän katsoi toisen juomista ja toivoi, että hänellä itsellään olisi ollut pikarillinen tuoretta verta. Yöllä olisi pakko käydä saalistamassa, muuten hän ei jaksaisi.

Wu Ming ehdotti Viviannen herättämistä ja Sang katsoi tämän suuntaan arvioivasti.
”No voihan sitä katsoa jos hänellä olisi jonkinlainen tietoisuus”, hän sanoi ja huomasi ruohon olevan hieman huurteessa tajuttoman naisen ympärillä.
”Joko hän ainakin tekee jotain tietoisesti tai sitten hänellä on todella kylmä”, hän sanoi viitaten kohti huurteessa olevaa ruohoa. Hän asteli Viviannen luo ja painoi kätensä tämän rintakehälle. Hän keskittyi toisen herättämiseen ja iho käden alla ryhtyi hohtamaan vakoista valoa. Se hohti hetken ja sammui sitten.
”Hänen pitäisi herätä pian”, Sang sanoi ja jäi katselemaan naista.

Vivianne jatkoi mielessään jäädyttämistä epätoivoisesti. Hän oli edelleen turta, eikä ollut tiedostanut kehonsa oikeasti tekevän mitään. Hänen oli vain toivottava, että hänen tahdonvoimansa oli tarpeeksi vahva. Toivo oli ainoa asia, jonka Vivianne tunsi selvästi tässä turtuudessa.

Äkkiä sumu alkoi hälvetä hitaasti. Vivianne alkoi pikkuhiljaa tiedostamaan oman kehonsa olemassaoloa. Se tunne täytti hänet riemulla. Hän ei ollut vain irrallinen sielu, hänellä oli keho. Se tunsi selässään jotain. Se makasi. Hän makasi.
Hänen kätensä olivat levällään. Hänen silmänsä olivat vielä kiinni.

Lopeta jäädyttäminen, Vivianne. Avaa silmäsi ja katso, missä olet.

Oli ihana tunne pystyä taas hengittämään vapaasti ja olla tietoinen omasta kehostaan. Hän aikoi avata silmänsä, mutta huomasi yhtäkkiä, ettei pystynyt. Hän nipisti parasta aikaa silmiään kiinni kivusta. Nopeasti hän alkoi tuntemaankin sen kivun. Hänen kädessään ei ollut enää mitään vikaa, kiitos Wu Mingin parantajien lahjojen. Sen sijaan Viviannen poskessa oli edelleen kivulias naarmu, ja hengittäminen kivisti hänen kuivaa kurkkuaan.
"Vettä..."

Nainen nyökkäsi hitaasti. Helpottumisen tunne valtasi Wu Mingin koko kehon, vasta nyt hän tajusi kuinka hätääntynyt hän Viviannen puolesta itse asiassa oli ollut.
“Huomasin sen itsekin. Huurteen siis. Kannatan että herätät hänet.” nainen puheli rauhallisella äänellä vampyyrille.
“Toivotaan parasta.” nainen sanoi ja jäi hiljaa odottamaan. Hän katsoi tiiviisti maassa makaavaa. Vivianne heräsi. Wu Ming säikähti kun hän huomasi tämän.
“Mitäh? Vettäkö? Odota hetki.” riemu täytti Wu Mingin ja hän ryhtyi taas heiluttelemaan sauvaansa. Tällä kertaa nainen loihti pikarin, valtavan sellaisen joka näytti kiveltä. Sen hän täytti kristallisella vedellä joka heilui iloisesti vasten kivipikarin reunoja.
“Ole hyvä, tässä.” nainen sanoi, tajuten kuitenkin että Vivianne ei näyttänyt olevan täysissä ruumiin voimissaan.
“Jaksatko istua?” nainen kysyi, laski kupin maahan ja meni lähemmäs Viviannea, aikomuksenaan auttaa toista istuvampaan asentoon. Hän otti taas pikarin käteensä ja ojensi sitä naiselle.
“Olet menettänyt paljon verta.” nainen sanoi hymyillen vinosti Sangin suuntaan,
“Sangin harmiksi.”

Aurinko ei hellittänyt vieläkään. Pienet linnut huusivat kimeästi lähellä. Miksi ne noin huutavat? Onkohan tässä vaaraa lähellä? nainen mietti pälyillen ympärilleen. Hän ei kuitenkaan jaksanut välittää lintujen itkusta, vaan keskittyi Vivianneen.
“Olet menettänyt paljon verta. Sinun on parasta olla liikkumatta, mutta haluaisit varmaankin varjoon.” nainen puheli Viviannelle. Hän katsoi Sangin suuntaan
“Mitä luulet, kannattaako häntä lähteä siirtelemään?” hän kysyi toiselta, olettaen tämän tietävän jotain Viviannen voinnista.
“En tunne oloani kovin turvalliseksi täällä. Jokin uhkaa meitä. En tiedä saatan olla tulossa vainoharhaiseksikin, mutta en tunne oloani hyväksi tässä tien reunassa.” naisen selkää pitkin kulkivat kylmät väreet.