"Ikkunasta? Sitten meillä on ongelma"
”Ongelma? Kuuntelen sen kernaasti”, Kimin ääni oli osittain kysyvä, osittain vahingoniloinen, mutta sen voimakkuus oli edelleen pieni.
"Kuka teistä kantaa minut?"
”Pomo, varmaan voit leijuttaa tuon mukaan?”
”Noniin, katsos siinähän se vastaus tuli. Meillä ei ole mitään ongelmaa”, Kim napsautti sormiaan, mitään ei tapahtunut, napsautti uudestaan, ei vieläkään mitään.
”Mitä tämä on?” hänen olisi tehnyt mieli kirota kaikki alimpaan helvettiin, mutta ei voinut nyt kuluttaa aikaansa sellaiseen. Hän napsautti sormiaan jälleen.
”Mitä helvettiä?!” hän parkaisi korkealta ja kovaa paniikin häivähtäessä kasvoilla.
”Sinä”, punapää kääntyi muristen Guntramin puoleen ”mitä sinä olet tehnyt minulle?” Hän viilsi kevyesti miehen kaulaa miekalla ja muutama uusi veripisara putosi koristamaan lattiaa.
”Puhu nyt tai Garret kuolee!” hän huusi jälleen välittämättä korkeaksi muuttuneesta äänestään ja vetäisi esille toisen veitsistään painaen sen vartijan kylkeen kiinni viiltäen paidan rikki satuttamatta kuitenkaan ihoa.

Guntram olisi kääntänyt katseensa Skyeen kuullessaan tämän ehdotuksen vartijan tappamisesta, aukaisten suunsa huomauttaakseen sopimuksesta jonka he olivat epäsuorasti tehneet. Tiedot vastineeksi Garretin hengestä, niin he olivat sopineet.
Tummatukkainen tyytyi kuitenkin sulkemaan suunsa, panikoiminen ei auttanut tilanteessa mitään ja hän toivoi maagin olevan eri mieltä asiasta alaisensa kanssa.

Liikemies päästi pienen älähdyksen toisen rikkoessa ikkunan, sen olisi saanut auki saaden aikaan vähemmänkin vahinkoa vaikkei se olisikaan ollut yhtä helppoa kuin rikki potkaiseminen. Guntram päätti oll jälleen hiljaa, asialle ei voinut enää mitään.

Guntramin huulille nousi vino hymy, hän oli tyytyväinen itseensä. Hän olisi ollut valmis maksamaan nähdäkseen maagin ilmeen, muttei valitettavasti nähnyt sitä. Sen sijaan hän kuuli paniikin värittämän äänen.
Miekan viiltäessä Guntramin kaulaa mies värähti, hän kesti hyvin tikulla uhkailut mutta miekka oli eri juttu, etenkin kun se oli jonkun noin vihaisen kädessä. Hänen pelkonsa oman henkensä puolesta haihtui kuitenkin maagin alkaessa kiristää häntä Garretin hegellä.
"En mitään vakavaa", liikemies totesi yllättävän rauhallisella ja hiljaisella äänellä. "Pidin vain huolen, ettette käytä pikku temppujanne minuun. Jos nyt tapatte Garretin, minulla ei ole mitään syytä antaa varastamaani magiaa takaisin." Viimeinen lausahdus oli valetta mutta maagi oli toivottavasti liian järkyttynyt miettiäkseen olivatko toisen sanat totta vai eivät.

Taikurin kimeä kiljunta – joka oli yllättävän naisellista – kun tämän taikuus ei ilmiselvästi toiminutkaan sai Skyen tuhahtamaan hiljaa.
Tietysti taikuus pettäisi juuri silloin kun sitä tarvittiin.
”Ai sitä voi varastaakin? V***n kivaa.”

Blondi kuitenkin lähti arvioimaan tilannetta. Punapää ei varmastikaan jaksaisi kanniskella Guntramia, Garretille taas tehtävää ei voinut luottaa: tämähän saattoi hetkenä minä hyvänsä päättää luikkia karkuun.
”Pomo, kokeile pystytkö vielä vaimentamaan Garretin ja pistämään hänet jonkinlaiseen pakettiin. Se on paljon todennäköisempi vaikeuksien aiheuttaja kuin tuo saamarin …” Hän ei keksinyt sopivaa nimitystä, mutta kaikki varmasti käsittivät että hän tarkoitti Guntramia.

Ovelta kuului jälleen kerran huolestuttava jysähdys, kun vartijat yrittivät tulla läpi. Vetäisten syvään henkeä hän sitten nappasi Guntramin roikkumaan olkapäälleen pää selän puolella roikkuen ja jalat blondin etupuolella, luisevan käden otteessa.
Siniharmaat silmät kohdistuivat taikuriin, kun Skye oli ikkunalla.
”Kolmen korttelin päässä on hylättyjä varastorakennuksia. Jos pomolla ei ole mielessä piiloa niin…” Hän korjasi hajamielisesti panttivangin asentoa. Tämä painoi ikävästi hänen hartiaansa jollain luullaan.

//Tuntuu kuin hittailisin oikein urakalla... mutta sehän oli luvallista, ne~?//

”Ai sitä voi varastaakin? V***n kivaa.”
”No minäkään en ollut tietoinen tuosta varastamismahdollisuudesta”, Kim jatkoi murinaansa, koska tajusi, että niin hän saisi äänensä pidettyä matalampana kuin se olisi jos hän nyt puhuisi tavallisesti.
”Pomo, kokeile pystytkö vielä vaimentamaan Garretin ja pistämään hänet jonkinlaiseen pakettiin. Se on paljon todennäköisempi vaikeuksien aiheuttaja kuin tuo saamarin …”
Kim katsoi vartijaa hetken ja napsautti sitten sormiaan. Köydet kietoutuivat tiukasti miehen ympärille ja tämän suuhun ilmestyi kangas, joka esti tätä puhumasta. Tuo paskiainen valehteli minulle. Hän ei ole varastanut magiaa vaan estänyt sen käytön itseensä. Ainakin vaikuttaa siltä. Uusi sormien napsautus ja Garret leijui Kimin vieressä täysin sidottuna.
”Kolmen korttelin päässä on hylättyjä varastorakennuksia. Jos pomolla ei ole mielessä piiloa niin…”
”Hienoa. Odotas laitan sinuun pienen loitsun, joka estää sinua putoamasta katolta ja murtamasta luitasi”, Kim sanoi ja napsautti sormiaan Skyen suuntaan sitoen tämän itseensä. Tämän jälkeen hän sitoi Garretin itseensä, koska ikinä ei voinut olla varma jos leijuntaloitsu murtuisi. Viimeisenä palana hän sitoi itsensä tiukasti ympäröivään ilmaan. Nyt heidän olisi mahdotonta pudota, mutta heidän liikkumisensa olisi silti vapaata. He olivat kiinni toisissaan olemattomilla köysillä, jotka muuttuisivat olevaisiksi vasta sitten, jos joku meinaisi pudota.
”Skye, älä päästä hänestä irti vaikka mikä olisi. Hän on ainoa, jossa ei ole putoamisen estävää loitsua, koska en pysty sitä langettamaan”, Kim tunsi jo alkavan päänsäryn, joka aiheutui taikojen niin suuresta käyttämisestä.

”Ja ulos sitten vain”, hän sanoi kiiveten ikkunasta ja leijuttaen vartijapojan mukanaan. Hyvin pienen pudotuksen jälkeen hän tunsi vankan katon jalkojensa alla ja lähti askeltamaan kohti katon reunaa. Mukavasti loikkausmatkan päässä reunasta näkyi seuraavan talon katosta työntyvä koristepatsas. Hyvä, kun ihmiset koristelevat kattonsa noin näyttävästi.
”Odotas siinä”, hän sanoi liikuntakyvyttömälle Garretille ja laski tämän patsaan taakse seuraavalle katolle loikaten sitten itse perässä.
”Skye, johda sinä nyt, kun tiedät tarkalleen minne olemme menossa.”

Guntram käänsi päänsä ovelle päin, hymyillen hienoisesti. Vartijat eivät ehtisi mitenkään ajoissa mutta he huomaisivat pian heidän lähteneen ja pääsisivät nopeasti jäljittämään rikollisia. Jos kaikki sujuisi hyvin, nämä onnistuisivat yllättämään kaksikon eikä Guntram joutuisi antamaan maagille tiedonmurustakaan - joita hänellä ei vieläkään ollut, ainoat tiedot aiheesta olivat isoisän kirjoissa.

Liikemies oli kyllästynyt tähän kaikkeen alkuunsa, hän ei halunnut tulla retuutetuksi ympäriinsä, hän ei halunnut tulla raahatuksi väkisin ulos omasta kodistaan, etenkään luisevalla hartialla, vaikka Skyen manipuloiminen saattaisi olla hieman helpompaa kuin maagin. Valitettavasti Guntram ei saanut päähänsä montaakaan vaihtoehtoa jossa joko hän tai Garret ei olisi joutunut hengenvaaraan. Hän saattaisi saada taivuteltua Skyen sieppaamaan vain hänet rahojen toivossa, kertomalla tälle sen tosiasian, ettei maagi välttämättä jättäisi luisevaa miestä henkiin tämän jälkeen, mutta toiminnallaan hän joutuisi vaarantamaan vartijan, jota maagi raahasi mukanaan.

Tummatukkainen puri huultaan, hänen oli valittava huonoista suunnitelmistaan vähiten huonoin. Hän siveli hajamielisesti luisevaa selkää pannen merkille, että tämä asento oli luultavasti heille molemmille epämukava, hänelle luun painaessa epämiellyttävästi hänen omia luitaan vasten eikä hän uskonut blondin säästyvän samankaltaiselta epämukavuudelta.
"Kolmen korttelin? Aiotko kantaa minut koko matkan hartiallasi?" liikemiehen äänensävy oli flirttaileva, kuin hän olisi ihaillut Skyen voimia, todellisuudessa hän yritti kehitellä kelvollista suunnitelmaa mutta päätyi kerran toisensa jälkeen harmikseen umpikujaan.

Skye nyökkäsi kuullessaan taikurin ohjeistuksen, ja hymähti vahingoniloisesti kun Guntram ei ollutkaan ilmeisesti varastanut punatukan taikuutta. Hän ei pitänyt ajatuksesta että oli sidottuna johonkin, vaikkakin näkymättömästi eikä blondi mitään sidoksia tuntenutkaan.

Hän seurasi pomoaan ulos ikkunasta, ja oli kolhia Guntramin pään ikkunanpuitteisiin, mutta liikemies säästyi vaurioilta. Tömähdys pienen pudotuksen jälkeen sai laiheliinin irvistämään – kantotapa pisti hänen tasapainonsa koetukselle ja hänen hartiansa ei tosiaankaan pitänyt ylimääräisestä painosta.
Kahden katon välissä olevan kuilun kohdalla hän pysähtyikin, ja katseli kuinka taikuri loikkasi helponnäköisesti ylitse. Ei loikka ollut hänellekään läheskään mahdoton, mutta kantamuksen kanssa…

Silloin kantamus päätti huomauttaa olevansa elossa, ja Skye oli tippua katolta hätkähtäessään kosketusta selällään.
”En aio.” hän murahti lirkutteleville sanoille, tiedostaen ettei liikemies voinut tosissaan käyttää sitä äänensävyä; kaikki oli vain hänen kiusaamisekseen.
Niinpä hän lasketti toisen alas, ja tarttuen hartiasta kiinni kiepautti katsomaan kattojen välistä aukkoa. Koristepatsas oli loikkausmatkan päässä, mutta ei minkään pienimmän loikan. Hän epäili syvästi että sisäkissa pääsisi siitä omin voimin yli, ainakaan jalkansa kanssa.
”Pystytkö hyppäämään, vai heitänkö sinut?” Skye kysyi irvailevalla äänellä, ja katsoi taikuria pyytäen tätä odottamaan muutaman sekunnin.
Guntramin ei ikinä tarvinnut sanoa päätöstään blondille, kun tämä jo laskeutui polvistaan löysäten hieman matalammaksi, selkä liikemieheen päin. Hän mulkaisi tätä hartiansa yli.
”Reppuselkään. Ei liian turvallista, mutta jos siitä hiton loitsusta on mitään hyötyä et putoa jos pitelet kiinni.”

Kunhan Guntram oli hänen selässään, ja Skye oli saanut kiinni tämän jaloista, hän otti pari juoksuaskelta ja loikkasi kohti seuraavaa kattoa. Hänen jalkansa itse asiassa osuivat sille, mutta turhan reunalle ja hän oli kaatua kohtalokkaasti taaksepäin, ellei se loitsuköysi olisi päättänyt materialisoitua ja nykäistä hänet turvaan. Helvetin epämiellyttävä kokemus, mutta parempi kuin katolta tippuminen.

Hän nyökkäsi pikaisesti kun punatukka määräsi hänet näyttämään tietä. Siniharmaat silmät tähyilivät hetken, paikantaen ne kolme varastorakennusta. Suurimman osan matkasta pääsisi kattoja pitkin, eikä hyvän reitin valitessaan tulisi yhtään äskeisenkään levyistä loikkaa.

Blondi lähti askeltamaan ripeää tahtia kohti nykyisen katon toista päätyä, muttei loikannutkaan seuraavalle vaan siirtyi kulmittain kohtuullisen lähellä toisiaan olevien räystäiden kautta. Itse asiassa koko seuraava kortteli oli yhtä ja samaa kattoa, kun talot oltiin rakennettu vieri viereen. Sillä alueella oli väljempää ja paremmannäköistä kuin siellä missä Skye asui, mutta aina oli hieman vaatimattomammin asuvaa väkeä, näin kartanonkin lähettyvillä.
Ja sen osuuden päädyssä reitti lähti vasemmalle, pienen loikan myötä. Siellä katoilla alkoi olla jo enemmän liikkumisen merkkejä; jollakulla oli kyyhkyslakka, ja useiden rakennusten väliin oltiin säädetty lankkuja.
Skye hymähti astellessaan erästä sellaista tilapäissiltaa pitkin. Hän oli laittanut sen siihen joskus kuukausi sitten, ollessaan mukana kaupungin palkkaamassa työurakassa jonka tarkoitus oli siistiä paikkojen ulkonäköä kattoja myöten.

Loppumatka kuluikin tiuhemmin rakennettujen talojen katoilla hyppelehtimiseen, ja kohta laiheliini laskeutui maanpinnalle erään käymälän katon kautta.
”Kujan päässä. Jos saisi tuohon oveen jonkin hokkus-pokkuksen ettei tarvitse alkaa rikki potkimaan?” Hän virnisti taikurille, ja asteli ränsistyneen mutta salvatun oven luo, joka sijaitsi umpikujan päässä. Asutus oli aikaa sitten tunkenut aivan kiinni käyttämättömiin varastoihin, jotka odottivat purkamista mutta jotka oltiin unohdettu kun olihan sitä nyt kiireellisempiäkin asioita.
Bielchowskyn kartano saattoi olla ilmavasti puutarhan ympäröimä samoin kun sen lähistöllä olevat talot, mutta näin lähellä Miraa oli väistämättä köyhempääkin porukkaa jotka halusivat käydä töissä pääkaupungissa, ja elivät käyttäen jokaisen neliösentin jotka saivat tarkkaan ja huolella. Piti vain pysytellä näköetäisyyden ulottumattomissa ’paremmasta väestä’.
Mutta alue näytti silti vieläkin niin paljon paremmalta kuin Skyen kodin lähikorttelit, että blondi tunsi tiettyä ärtymystä.

Kim lähti seuraamaan palkollistaan hiljaisuuden vallitessa ja ajautui miettimään omaa menneisyyttään. Siitä ei ollut niin kauan aikaa, kun hän oli saapunut Aryliaan. Jos hän oikein tutkiskeli tunteitaan niin hän havaitsi, että hänellä oli pienimuotoinen ikävä kotiaan. Olisi ollut jotenkin mukavampi olla sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka ymmärsivät häntä ja kunnioittivat samoja asioita hänen kanssaan.

Hän hätkähti takaisin ajatuksistaan Skyen puhuessa.
”Kujan päässä. Jos saisi tuohon oveen jonkin hokkus-pokkuksen ettei tarvitse alkaa rikki potkimaan?”
”Tiedätkö, ei niitä hokkus pokkuksia tuosta vain tehdä”, Kim suivaantui ja mulkaisi toista pahasti napsauttaen kuitenkin sormiaan, jolloin ovi aukesi narahtaen. Hän nosti leukansa ylös ja käveli ovesta sisään leijuttaen Garretia edellään. Varastoon päästyään hän mätkäytti vartijan lattialle ja kääntyi katsomaan ovelle.
”Tuo hänet tänne niin saatamme jopa edistyä”, hän sanoi purkaen samalla heitä sitovat taiat.

Lirkuttelevat sanat saivat Skyen murahtamaan vastauksensa, kuinka mukavaa olikaan kuulla tämä noin ärtyneenä, mieluusti Guntram olisi ärsyttänyt tätä lisääkin mutta olisi rajoitettava ärsyttävyyttä, Garretin henki tuskin olisi blondin vallassa mutta riskien ottaminen tällaisessa tilanteessa ei ollut viisain ratkaisu.
Guntram tyytyi roikkumaan kantamuksena luisevalla hartialla.

Liikemies ei pystynyt näkemään mihin he olivat menossa mutta tajusi heti ettei toinen voinut olla tosissaan, eihän hän voisi lähteä heittelemään heidän arvokasta vankiaan noin vain.
Skye antoi Guntramille mahdollisuuden paeta - tilanne, jota ei olisi tapahtunut jos miehen jalat olisivat olleet terveet, blondi tiesi hyvin, ettei tummatukkainen päässyt pakoon vaikka olisi halunnutkin - antaessaan tämän nousta itse reppuselkäänsä. Itsensä pieneksi tuntien Guntram tukeutui vasten luisevaa selkää.
"Mukavaa huomata, että aina löytyy joku pitämään minusta huolta", Guntram totesi rakastettavaan äänensävyyn vaikka todellisuudessa hän ei halunnut olla lähelläkään luisevaa miestä.
Rystyset valkeina Guntram painoi itsensä vasten pitkää miestä, hän ei ollut atleettista tyyppiä, vaikka hänen jalkansa eräänä aamuna olisi täysin parantunut, hän ei pystyisi juoksemaan kovinkaan pitkään hengästymättä ja hän ei edes unelmoinut pystyvänsä loikkimaan katolta. Hyppyä seuraava horjahdus sai tummatukkaisen puremaan huultaan, hän ei pystynyt mitenkään vaikuttamaan asioiden kulkuun mutta onneksi mitään ei tapahtunut.

Guntram loi ärtyneen katseen maagiin.
"Saatamme jopa edistyä? Takapakkia me olemme ottaneet, nyt en voi antaa teille tietojani vaikka haluaisinkin", liikemies totesi ärtyneesti. "Minähän sanoin jo, etten itse tiedä aiheesta mitään."

”Tuki suusi jollakin, teen vain mitä täytyy rahojeni eteen.” Skye murahti uudelleen hyvin ärsyyntyneen kuuloisena ja hiljaa Guntramille. Hänen teki mieli myös huomauttaa, että voisi ihan hyvin tiputtaa tämän katolta jos ei kyyti kelvannut.

Skye olisi nostanut kätensä rauhoittelevaan eleeseen, ellei Guntram olisi ollut yhä hänen selässään, kun taikuri alkoi tiuskimaan. Ovi kuitenkin lennähti auki, ja laiheliini asteli nopeasti sisälle, irvistäen henkisesti kuullessaan Garretin epähienovaraisesta kohtelusta johtuvan mätkähdyksen. Ei myötätunnosta, vaan koska mies ei itse halunnut joutua viskellyksi samalla tavalla.

Sisällä suurehkossa, tyhjien hyllyjen ja isojen laatikoiden täyttämässä varastossa oli todellakin hämärää, vaikka yö olikin pikkuhiljaa kääntymässä aamuun. Skye irrotti otteensa kyytiläisestään, ja lähestulkoon ravisti liikemiehen selästään keskelle pienen puru- ja pölykerroksen peittämää lattiaa. Sitten hän harppoi ovelle, sulkien sen. Hän vilkaisi punatukkaaja salpasi oven parhaiden taitojensa mukaan, improvisoiden. Taikuri ei varmaan jaksanut enää tehdä kovin kauaa mitään ihmeempiä.

Muiden sananvaihto sai yksinäisen kirosanan tipahtamaan laiheliinin suusta. Hän ei ainakaan muistanut Guntramin sanoneen mitään, että ei itse tietänyt mitään. No, heillä oli Garret, jolla kiristää. Ehkäpä jos Guntramin päästäisi menemään, ja he etsisivät uuden piilopaikan ja siten vaihtaisivat Garretin tietoihin…
E-hei. Sinä et jää minnekään taikurin, Garretin tai Guntramin lähellekään tämän yön jälkeen. Se oli maksettu yksittäinen murto, ei mikään hiton kiristyssuma… Taikuri keksiköön juttunsa itse.

Blondi marssi eräälle laatikolle, ja ponnisti itsensä istumaan sen päälle niin että jalat vain hipoivat maanpintaa. Hän myös kaivoi taskustaan esiin tupakka-askinsa, ja asetti yhden syöpäkääryleen suupieleensä. Seuraavaksi, pitkällisen kalastelun jälkeen esiin nousi tulitikkuja, ja kohta hän puhalsikin savua ilmaan, antaen nikotiinin vaikuttaa.
Hän katseli muita vuoron perään, tarkkaillen tilannetta noin yleensä. Garret ei ainakaan tekisi mitään vähään aikaan, eikä Guntramillakaan ollut mitään häiriköintikeinoja. Tämä pelkäsi liikaa vartijansa puolesta. Punatukka… oli oma lukunsa.
”No, tänne ei ainakaan ole rynnistämässä laumaa vartijoita, ainakaan heti.” hän tokaisi, ja haroi hiuksiaan hetken.
”Taikuri hei, haluan sitten satasen lisän siitä että homma meni paskaksi ja minun piti keksiä piilo.”
Se oli rohkea vaatimus, mutta Skye ei todellakaan aikonut kaikkien epämiellyttävien järkytysten jälkeen tyytyä vähempään.

"Saatamme jopa edistyä? Takapakkia me olemme ottaneet, nyt en voi antaa teille tietojani vaikka haluaisinkin. Minähän sanoin jo, etten itse tiedä aiheesta mitään."
”Hiljaa”, Kim tiuskaisi ja istui Garretin viereen lattialle.
”No, tänne ei ainakaan ole rynnistämässä laumaa vartijoita, ainakaan heti. Taikuri hei, haluan sitten satasen lisän siitä että homma meni paskaksi ja minun piti keksiä piilo.”
Kim pomppasi pystyyn ja käveli kiivain askelin Skyen eteen.
”Me emme keskustele aiheesta nyt. Minä maksan sinulle mitä sinä haluat kunhan teet työsi”, hän sihisi hampaidensa välistä ja siristi silmiään vihaisesti. Punapää kääntyi ympäri ja käveli Guntramin luo kyykistyen tämän eteen.
”Hei, eikö me voitaisi hoitaa tämä homma nätisti ja ystävällisesti. Meidän ei tarvitse satuttaa ketään eikä edes vihata toisiamme”, hän hymyili miehelle ja istui tämän eteen.

Guntram putosi sahanpurujen keskelle irvistäen. Hänen jalkansa tuskin pystyisi pitämään häntä tällä hetkellä pystyllä joten hänen olisi tyydyttävä istumaan likaisella lattialla, antaen ymmärtää että hän istui siinä, koska oli itse päättänyt niin eikä missään nimessä siksi, että kävelykyky meni miltein täysin pelon mukana.

Liikemies tyytyi kuutelemaan rikollisten keskustelua, kommentoimatta asiaa sen kummemmin. Se ei kuulunut hänelle ja sen ajan hän voisi käyttää miettimällä, miten hän pääsisi tästä tilanteesta. Jos hänellä olisi ollut jotain kerrottavaa, hän olisi viimeistään nyt kertonut kaiken tietämänsä, hän ei halunnut olla tässä paikassa yhtään sen kauemmin kuin olisi pakko, hän oli väsynyt ja entistä ärtyneempi sen takia.
Erityisen ärtynyt hän oli sen takia, ettei löytänyt minkäänlaista pakotietä tästä tilanteesta.

"Vihaan sinua jo", tummatukkainen totesi levolliseen sävyyn ja vastasi maagin katseeseen. "Kartanon alla on kirjasto ja tutkimustilat, ne ovat isoisäni jäljiltä enkä tiedä paljoakaan hänen tutkimuksistaan, sinne johtavat portaat ovat niin jyrkät että tarvitsisin jonkun kantamaan minut sinne."

Skye oli pudota laatikoltaan kun taikuri tuli aivan hänen nokkansa eteen sihisemään ja siristelemään silmiään. Hän osittain oletti, että saisi kourallisen tulta naamalleen tai jotain, mutta onneksi pippurinen punatukka peruutti nopeasti.

Hetken itseään koottuaan Skye puhalsi puolivahingossa savurenkaan ilmaan, ja jäi sitten taas paikoilleen, seuraten toisen yhtäkkiä hymyileväistä ja lähestulkoon kiltinkuuloista puhetta.

Täytyi sanoa, ettei hän olisi halunnut olla tummatukan paikalla siinä lattialla. Jotenkin taikuri vaikutti paljon pelottavammalta kun oli sen avoimen raivoamisen jälkeen vaihtanut persoonallisuuttaan.

”Ihan vain jos joku kuuntelee…” hän mutisi itsekseen, ”Minua ei saa takaisin sinne kartanoon vaikka maksettaisiin kolminkertainen summa. Tai koko helvetin mörskä annettaisiin käyttööni.”

Sillä hetkellä blondi vain toivoi, ettei kukaan oikeastikaan kuunnellut, ja että sillä hetkelläkään ei ollut kymmenen vihaisen vartijan lauma jäljittämässä heitä, vaikkapa noin teoreettisesti ajatellen jonkun kaukokatseisen maagin avulla.

"Vihaan sinua jo"
Kimin hymy ei värähtänytkään.
”Oi, sepä harmi. Minä en haluaisi vihata sinua. En haluaisi satuttaa sinua enkä myöskään Garretia tuolla”, hän hymyili lähestulkoon ystävälliseksi tulkittavaa hymyä ja taputti miestä päälaelle.
”Kartanon alla on kirjasto ja tutkimustilat, ne ovat isoisäni jäljiltä enkä tiedä paljoakaan hänen tutkimuksistaan, sinne johtavat portaat ovat niin jyrkät että tarvitsisin jonkun kantamaan minut sinne."
Kim katsoi Guntramia hetken hymyn häivähtämättäkään kasvoiltaan.
”Mikä sinun isoisäsi nimi oli?” häntä todella kiinnosti. Jos tuo mies oli tiennyt jotain Begeertestä hän oli saattanut tuntea Kimin vanhemmat.
”Ihan vain jos joku kuuntelee… Minua ei saa takaisin sinne kartanoon vaikka maksettaisiin kolminkertainen summa. Tai koko helvetin mörskä annettaisiin käyttööni.”
”Juu, ei sinun tarvitse sinne mennä. Älä huoli pikkuinen”, Kim heitti hymynsä pikaisesti Skyen suuntaan ja kääntyi sitten katsomaan jälleen Guntramia.
”Mitä sinä tiedät niistä tutkimuksista? Tiedät varmasti edes jotain”, hänen äänensä oli kiltti ja pyytävä ja hymy pysyi edelleen kasvoilla.

Guntram hymyili hymyä, josta paisoi läpi ärtymyts.
"Sepä mukavaa, mikset päästäisi meitä saman tien pois jos kerran niin pidät meistä?" Mies ei yrittänytkään estää maagia taputtamasta hänen päätään, vaikka hän ei pitänyt punatukkaisen kosketuksesta hän tiesi, ettei hän voisi pelkällä pääntaputuksella tehdä hänelle mitään.

"Guntram Guilford, nimi kiertää suvussa", tummatukkainen totesi antaen samalla pientä lisätietoa, se ei ollut lainkaan hänen tapaistaan mutta hän ei uskonut siitä olevan haittaa - ei tosin sen enempää hyötyäkään, nyt oli kyse hänen äitinsä isästä, ei siitä, miksi heillä oli sama nimi. Guntramilla olisi ollut paljon muutakin huomautettavaa isoisästään mutta päätti pitää tiedot itsellään, Guilfordien suvussa tuntui kulkevan useita mielisairauksia eikä hänen isoisänsä ollut ollut poikkeus, joten Guntram ei ollut varma, kuinka luotettavia mielipuolen tutkimukset olisivat.

Liikemies loi nopea vilkaisun Skyeen, hymähtäen halveksien muttei kommentoinut tätä mitenkään.
"Ymmärrätte kai, että minä käyn kauppaa omastani ja Garretin vapaudesta? Minä olen kertonut teille enemmän kuin ansaitsisitte, joten oletan näiden tietojen jälkeen Garretin - ja mieluusti itsenikin - pääsevän vapaaksi", Guntram totesi kyllästyneeseen sävyyn. Hän oli kyllästynyt istumaan kylmällä, kovalla ja saastaisella lattialla. Hän oli kyllästynyt tulemaan kuulustelluksi, satutetuksi ja joutumaan pelkäämään alaisensa puolesta jatkuvasti.
"Kuten olen jo sanonut, en ole perehtynyt aiheeseen. Olin viimeksi tutkimustiloissa käydessäni kahdeksan, osasin lukea mutten jaksanut kiinnostua pienitekstisistä kirjoista, mukanani ollut palvelija suostui lukemaan niitä hieman mutta et voi olettaa, että muistan mitä hän luki, siitä on lähes kaksikymmentä vuotta."

Skye hätkähti kun kumpikin muista ilmeisesti kuuli hänen henkilökohtaisen valitusjupinansa. Ha. Sepä hienoa. Ja taikuri vielä kutsui häntä pikkuiseksi… No, tämä lupasi ettei laiheliinin tarvinnut mennä kartanolle, joten hän ei valittanut ihmeemmin.

Häntä sitten huoletti josko oli ollut väärässä sen toisenkin toivomuksensa kanssa.

Sätkä alkoi huolestuttavasti huveta, ja blondi tuijotti sitä hetken harmistuneena.
Kaikki ne puheet vapaudesta ja elossa pois pääsystä ja siitä miten Guntramilla itsellään ei ollut tietoja olivat sellaisia ettei hän osannut sanoa yhtään mitään siihen väliin.
Hän olisi saattanut tuntea hyvin pientä ja vastahankaista myötätuntoa siitä, kun rampajalkainen joutui raahatuksi pois kotoaan keskellä yötä istumaan lattialle kuunnellen uhkauksia kohdistuen itseensä ja työntekijäänsä, mutta koska Guntram oli mennyt uhkailemaan häntä aivan liian vakavilla asioilla blondi tyytyi tuhahtamaan osaaottavasti jonkinlaisen huomautuksen sijasta.
Taikuri kai itse päättäisi, miten vapaina nuo kaksi lähtivät ulos.

//Lyhyt, sssooori.//

//Sori kun kesti\\

"Kuten olen jo sanonut, en ole perehtynyt aiheeseen. Olin viimeksi tutkimustiloissa käydessäni kahdeksan, osasin lukea mutten jaksanut kiinnostua pienitekstisistä kirjoista, mukanani ollut palvelija suostui lukemaan niitä hieman mutta et voi olettaa, että muistan mitä hän luki, siitä on lähes kaksikymmentä vuotta."
Kim tuhahti ja katsoi Guntramia kulmiensa alta.
”Tiedätkö, olet ajanut meidät hieman ikävään tilanteeseen. Ainakin minun mielestäni”, punapää puhui äänellä kuin olisi nuhdellut pientä lasta. Hän kääntyi katsomaan Garretia ja näytti miettivän.
”Kuules poikaseni”, hän käveli vartijan luo ”tehdäänpäs tällainen pieni operaatio.” Vihreäsilmäinen polvistui Garretin eteen ja painoi oikean kätensä tämän otsalle. Valkoinen valo välähti ja vartijan silmiin tuli lasittunut, hieman sumuinen katse. Sormien napsautuksesta vartija vapautui kaikista siteistään ja tämä nousi ylös kävellen robottimaisesti ovelle. Mies avasi oven, meni ulos ja sulki sen perässään. Kim valahti voihkaisten istumaan ja ryhtyi hieromaan ohimoitaan jyskyttävän päänsäryn voimistuessa.

Guntram tuhahti. Hän oli osannut arvatat tämän - häntä syytettäisiin siitä, että tilanne oli muuttunut tällaiseksi, vaikka hänen itse ei ollut pystynyt vaikuttamaan tapahtumien kulkuun.
"Pyysinkö minä, että raahaisitte minut ulos kodistani? Omien muistikuvieni mukaan en", mies totesi kylmästi, käyttäytyen kuin ei olisi huomannut maagin nuhtelevaa sävyä.
Maagin kääntäessä katseensa Garretiin - poika parka, tämä taisi olla jatkuvasti tulilinjalla - Guntram mutristi kulmiaan muttei sanonut mitään. Aneleminen ei auttaisi tässä tilanteessa eikä hänellä ollut enää mitään, mitä käyttää kauppatavarana, ei mitään vaihdettavaa.

Liikemies ei tuntenut magiaa juuri ollenkaan, se oli aina ollut hänelle asia, jonka hän pystyi kumoamaan vaikkei pystynytkään ymmärtämään sitä. Siksi hän ei harmikseen tiennyt, mitä hänen alaiselleen oli juuri tehty.
Guntram käänsi katseensa maagiin, joka ilmeisesti kärsi suunnattomasta päänsärystä. Hän totesi itsekseen, että tuo oli ansainnutkin sen.

Skye pyöritteli sätkänloppuaan suupielestä toiseen, kuunnellen Guntramin ja taikurin puheita etäisen kyllästyneenä ja selvästi huolestuneena. Homma polki tyhjää, vaikka punatukka olisikin pistänyt Garretin tekemään mitä tahansa. Lisäksi tuo oli valahtanut istuvalleen, ilmeisesti kivusta.

Taisi olla taikuudessakin omat haittansa. Velvollisuudentunnosta blondi kukkakeppi tuhahti, ja asteli pomonsa luo. Hän oli ehkä sanomassa jotain, kysymässä miten voisi olla avuksi, kun kapeat silmät puristuivat kiinni ja lävistetyltä huulilta pakeni pitkittynyt kirahdus heittoveitsen upotessa luisevaan hartiaan. Aluksi pystymättä uskomaan, että palanen metallia oli pureutunut hänen ihostaan läpi, Skye kiepahti ympäri katsomaan salpaamalleen ovelle. Ei, siellä ei ollut ketään.
Sen sijaan varaston hylätyiden, korkeiden hyllyköiden takaa ilmestyi joukko – jonka hän epäili kuuluvan Guntramin palkollisiin – murhanhimoisilta näyttävää väkeä. Hetken ajan mietittyään, oliko ajatus kaukokatseisen velhon tai selvännäkijän avustuksesta ollut sittenkin liian tosi blondi räpäytti epäuskoisena silmiään, ja loikkasi pois pelottavasti kiljuvan, lihaksikkaan ja miekan kanssa huitovan naisen alta.

Taikuri ei varmaan ollut puolustautumiskunnossa, mutta anorektikonalku ei ehtinyt huolehtimaan hänestä koskettaessaan kivusta ähkäisten veistä olkapäässään, nykäisten sen sitten irti. Siniharmaat silmät hakeutuivat Guntramiin, jonka hän oletti hykertelevän mielissään.
”Hitto, joka iikka pysähtyy tai tuo velho tappaa pikku isäntänne!” Se oli epätoivoinen huijausyritys, mutta ainakin tuo pelastava viisikko, joista yksi oli jo melkein päässyt Guntramin luo ja kaksi seisoi punatukan vieressä aseet koholla, pysähtyi. Viisi erilaista silmäparia nauliutui ensin häneen, sitten Guntramiin ja lopulta taikuriin.
Hiljaisuus oli käsin kosketeltava, ja Skye nielaisi, hokien mielessään hysteerisesti kirosanoja.

//Ja sori jälleen, kun kesti...\\

Kimin ajatuksenkulku oli laskenut lähes miinuksen puolelle pelkän kivun täyttäessä hitaasti hänen päätään. Joku osa hänen tajunnastaan ymmärsi Skyen seisovan hänen lähellään, mutta muuta hän ei sitten tiedostanutkaan. Hän tiesi olonsa helpottuvan heti, kun hän voisi päästää Garretista irti, mutta sitä hän ei voisi tehdä vielä. Kivun lievittyessä hetkeksi hän tajusi, että huoneessa oli enemmän ihmisiä kuin äsken. Ja kaksi noista seisoi hänen vierellään.
”Hitto, joka iikka pysähtyy tai tuo velho tappaa pikku isäntänne!”
Skyen huuto havahdutti Kimiä hieman enemmän tähän maailmaan. Hänen katseensa tarkentui aavistuksen ja hän ymmärsi, että kyse oli Guntramin vartijoista. Hän kohotti toisen tärisevän kätensä ylös ja muodosti siihen mustan, hieman savuavan pallon mustaa magiaa. Hiki kohosi punapään otsalle ja pallo kasvoi hieman nostaen paksun mustan savun leijumaan ympärilleen kuin liekkeinä. Tuskasta huutaen nainen päästi irti magiasta ja huone räjähti täyteen mustaa savua. Kim tiesi olevansa ainoa, joka kykeni näkemään tuossa savussa ja hän haki haparoivalla katseellaan Skyeä ja Guntramia.

Vihreät silmät löysivät kuin löysivätkin luurangonlaihan miehen ja hän osittain käveli, osittain mönki tämän luo tarttuen tämän ranteeseen. Hän sai vaivoin itsensä pysymään pystyssä ja voihkaisi lähtiessään kävelemään kohti paikkaa, jossa oli nähnyt Guntramin.
”Älä… älä katoa”, hän kähisi kivusta paksulla äänellä Skyelle ja pääsi Guntramin vierelle tarttuen tämän käteen.
”Tule nyt. Jos et tule minä tapan sinut enkä tarvitse magiaa tehdäkseni sen”, hän kähisi ja lähti kulkemaan kohti ovea mustan savun täyttäessä yhä huonetta. Nainen liikkui pelkän pakenemisen toivon voimalla kokien suuria tuskia jokaisella askelella. Hänen vartalonsa joka kolkkaan sattui. Kuin joku olisi työntänyt häneen tuhansia veitsiä ja vääntänyt niitä haavoissa.
”Skye… auta”, hän koetti nojata itseään miestä vasten, koska ei pysynyt kunnolla omin avuin pystyssä.

//Ah, en muista enää kaikkia yksityiskohtia edellisistä tapahtumista//

Guntram hymyili tyytyväisenä joukkojen ilmestyttyä hyllykköjen takana. Hän ei tiennyt, miten he olivat sinne päässeet, eikä välittänytkään, kunhan pääsisi mahdollisimman pian pois täältä, turvaan omaan kotiinsa ja lepäämään. Hän oli väsynyt ja tavallista huonommalla tuulella, joten hänen puolestaan Skye ja maagi olisivat saaneet kipittää tiehensä, saamatta ansaitsemaansa rangaistusta.
Ainakaan nälkiintyneen näköisen miehen löytäminen muutamalla oikealla kysymyksellä ei pitäisi olla hankalaa, olihan tuon ulkomuoto melko huomiota herättävä.
Tummatukkainen ei voinut olla hämmästymättä kuullessaan blondin sanat. Hän ei ollut uskonut, että tuo olisi pystynyt miettimään noinkaan nopeasti - ehkä hän oli pahemman kerran aliarvioinut Skyen.
Guntram loi katseen vartijoihinsa, avaten suunsa jo huomauttaakseen, että jos nämä pääsisivät tarpeeksi lähelle ja saisivat maagin pidettyä tarpeeksi kaukana, ei hänellä oli hätää. Valitettavasti nämä vartiat eivät olleet hänen vakituisia alaisiaan, joten he eivät tienneet paljoakaan.

Savu peitti myös Guntramin näkyvyyden. Vaikka taika ei ollutkaan suunnattu häneen, savu oli oikeaa, eivätkä hänen kykynsä auttaneet tässä. Mies haroi käsillään lattiaa, etsien jotain, mistä ottaa tukea. Hänen jalkansa eivät kantaisi ilman tukea, mutta koska hänen olisi yritettävä päästä pakoon, olisi edes päästävä vähän kauemmas paikasta, missä sieppaajat tiesivät hänen istuvan.
Mies ärähti maagin tarttuessa hänen käteensä.
"Niin Skye, auta häntä", Guntram totesi, vahingoniloisesti. Hän haki edelleen vapaalla kädellään mahdollisuutta saada tukea. "Toimintanne on kyllä todella ammattilaismaista." Jos maagin ote herpaantuisi, hän karkaisi.

Huoneen täyttyessä mustasta savusta Skye jähmettyi paikoilleen. Kukaan muukaan ei vaikuttanut uskaltavan liikkua, kunnes hän tunsi käden ranteensa ympärillä – ja kuuli Kimin korkeahkon äänen, tämän hätäisen pyynnön.
Eikä mies tietystikään kadonnut, hänellä oli palkka maksamatta.

Avunpyynnön kuullessaan blondi vetäisi punatukan lähemmäs itseään, tukien tämän kävelyä heidän nilkuttaessaan pois varastolta. Järkytys ei päässyt kasvolle asti kun tuo tunsi jotain ylimääräistä taikurin rintakehällä, mutta hän joutui pidättelemään epäuskoisia huudahduksia etteivät ne pilaisi kaikkea. Guntramin vinoilu sai hänet nappaamaan tämän ranteesta kiinni, vetäen vahvasti mutta ei liian kovakouraisesti mukaansa.

Hän opasti porukan kätevästi hyllyjen väliköitten läpi, kohdalle seinästä jossa oli irtonaisia lankkuja. Kätevä salaovi siis. Vahtien, että kaksi muuta pääsi ulkopuolelle, hän kulki siitä viimeisenä, sulkien ”salaoven” niin hyvin kuin ikinä taisi. He olivat päätyneet kujanpätkälle, joka oli neljän rakennuksen ikkunattomien seinien rajaama. Sellaista se oli kun rakennettiin liian tiuhaan ja liian innokkaasti, jäi tuollaisia hukkapaloja.

Tilanne oli kyllä oikea katastrofi. Hän pääsisi kiipeämään katoille ja karkuun Kim mukanaan, mutta miten ihmeessä voisi estää Guntramia etsimästä häntä, kostamasta?
Hän vetäisi syvään henkeä, erittäin jännittyneenä.
”Guntram, minulla on ehdotus. Sinä et etsi minua tämän jälkeen, ja minä hoidan neitimme pois kimpustasi.”
Liikemies varmaan nauraisi päin hänen naamaansa, mutta parempaan laihimus ei pystynyt. Ja oma nahka tuli aina ensin.

Kim oli onnellinen, kun Skye auttoi hänet ulos tuosta rakennuksesta. Hänelle ei tullut mieleenkään, että toinen olisi saattanut keksiä hänen todellisen sukupuolensa ja nainen jaksoi olla vain kiitollinen toiselle ja vannoi itsekseen maksavansa tälle kolminkertaisen summan moisesta avusta ja kaikesta kärsimyksestä. Punapää toivoi kylläkin, että hänellä olisi hänen oma luotettava mafiansa, mutta kaikkea ei voinut saada. Mafia ei ollut täällä, ei edes tässä maassa. Valitettavasti.
”Guntram, minulla on ehdotus. Sinä et etsi minua tämän jälkeen, ja minä hoidan neitimme pois kimpustasi.”
Kim säpsähti pahanpäiväisesti ja katsoi silmät lautasen kokoisina Skyeä. Samassa hän muisti, ettei ollut sitonut rintojaan tänne lähtiessään. Hän ei halunnut minkäänlaisia hengitysvaikeuksia tärkeän keikan aikana.
”Älä… etsi meitä kumpaakaan niin… minua ei tarvitse… hoidella. Ja ei minussa paljon hoitelemista… tässä… tilassa olisikaan. Minä… autan sinut… pois täältä”, nainen sanoi puheen katkeillessa suurien kipujen ja voimattomuuden vuoksi. Hän keskittyi ankarasti ja selvitti ajatuksillaan missä Garret oli sillä hetkellä. Hän pyyhki vartijan muistin hänen ja Skyen osalta ja iskosti tämän päähän ajatuksen paikasta, jossa he olivat. Nainen voihkaisi ja tämän jalat valahtivat veltoiksi.
”Skye… ole kiltti… ja… auta minut pois… täältä”, hän sanoi valuen hiljalleen miehen kylkeä pitkin maahan.

Guntram raahautui vastentahtoisesti mukaan. Hän ei uskaltanut vastustella kovinkaan paljoa, Skye olisi saattanut satuttaa häntä taluttamalla hänet tässä savussa seinää päin tai kaatamalla hänet maahan - mikä ei olisi ollut kovinkaan hankalaa.
Liikemies ei pystyny näkemään, mistä he olivat tulleet ulos, mutta oletettavasti joidenkin lautojen välistä. Henkivartijoilla ei menisi kovinkaan pitkään löytää tuo yksinkertainen salaovi ja tämä seikka oli varmasti sieppaajienkin tiedossa.

Skyen ehdotus tosiaan sai Guntramin nauramaan, muttei sille mille aliravittu oli olettanut.
"Nytkö sinä vasta tajusit, että hän on nainen?" liikemies kysyi päätään pudistellen. "Et taida olla nopeimmasta päästä." Kuten ei Guntramkaan todellisuudessa ollut muissa kuin liikeasioissa - hänkään ei ollut tajunnut kuin vasta hetki sitten maagin todellisen sukupuolen, mutta antoi Skyen olettaa että hän olisi tiennyt sen kokoajan.
Pää kääntyi naisen suuntaan, tämä oli tosiaan huonossa kunnossa. Ja oli varmasti jo vakuuttunut, ettei Guntram tietänyt mitään tietämisen arvoista - mitään, mitä nainen ei tietäisi jo ennestään.
"Mutta mitä te lupaatte minulle, jos lupaan jättää kostamatta? Sinun", harmaat silmät vilkaisivat Skyeen. "ehdotuksesi on arvoton kumppanisi lupauksen jälkeen."

Skye katsoi nauravaa Guntramia, tuhahtaen itsekseen. Ei olisi tarvinnut käydä naureskelemaan noin mitättömälle jutulle, ei hän sillä mitään erikoista ollut tarkoittanut. Laihat sormet puristuivat kerran pari tiukkaan nyrkkiin, ja laiha mies rauhoitteli itseään. Se kävikin tarpeeseen, koska hänen täytyi tukea Kim takaisin pystyyn.

”Eikä ole.”
Blondi sihahti hiljaa, napaten taikurin nyt käsivarsilleen – jopa irvistelemättä. Oli oikeastaan helpotus saada tietää tämän olevan nainen – ja melko kevyt sellainen.
”Hoidan meidät molemmat pois silmistäsi, ja taikurimme on varmasti pistänyt apusi jo tulemaan, joten koko helvetin sotku hoituu sillä että istut alas ja vain unohdat tämän. Hiton paljon helpompaa kaikille – ei sinunkaan tarvitse myöntää että kaksi näin sähläävää tyyppiä olisi raahannut arvon herraa ympäri Miraa.”
Puheenvuoro oli yllättävän pitkä, ja Skye harvemmin keksi mitään edes noin hyviä vastaväitteitä. Saattoi ehkä sisäkissa kaivata jotain suurempaa korvausta, jolla hoitaa hieman järkkynyttä egoaan, mutta paskan väliä siitä. Oli todennäköistä, ettei tuo edes pystyisi löytämään toisella puolella kaupunkia asuvaa, ja Kim varmasti pystyisi toivuttuaan huolehtimaan itsestään.
Vielä kerran kapeat silmät katsoivat tummatukkaan, ennen kuin Skye lähti kapuamaan laatikkopinoa pitkin katolle ja sitä kautta turvaan.
”Hyvästi.”

//The end minun puolestani...//

Kim tunsi nousevansa ilmaan heiluessaan tajuttomuuden rajamailla. Hänen silmissään musteni ja kirkastui ja hän joutui räpyttelemään jatkuvasti nähdäkseen edes jotain.
”Hyvästi.”
Pieni hymy kohosi naisen kasvoille. He olivat päässeet pois. Hän antoi vihdoin periksi ja tajuttomuus vei hänet ihanaan uneen.

//Sori kun kesti ja sori kun on lyhyt ja the end sitten vai?\\