Yume no Hate

Fantasy RPG


Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

Siirry sivulle : 1, 2, 3  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas  Viesti [Sivu 1 / 3]

1 Murto ja sen seuraukset. lähetetty Ti 15 Heinä 2008, 16:03

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
//Eli. Minä, Lo ja Delta. Sovittu juttu, ne~? Ja anteeksi väjö otsikko xD//

Savukiehkura leijui kohti tummaa yötaivasta. Loppukesällä ei sen pimeämpää olisi, vaikka pienen kuunsirpinkin sammuttaisi. Lämpimän päivän jäljiltä ilmassa huokui yhä tietty kuumuus, mutta viileä tuuli puri sen pois melko hyvin.
Tämä seikka tietysti vitutti suunnattomasti paidatta kadunkulmassa seisoskelevaa Skyeä. Vaikka näytti, ettei pitkä laiheliini olisi tuntenut kylmää missään muodossa, hänen ihonsa ei ollut muiden omaa paksumpaa. Hän ei kuitenkaan pukenut ylävartalonsa peitoksi mitään, ennen kuin olisi niin kylmä että iho alkoi sinertää ilman suojaa.

Pistävät silmät tarkkailivat katua. Blondi nimittäin odotti työnantajaansa. Eräs hänen ’tuttunsa’ oli ilmoittanut jonkun tarvitsevan apua murrossa, ja kertoneensa hänestä. Paikka oltiin sovittu ja palkkakin oli tiedossa välittäjän kautta, joten miehellä ei ollut aavistustakaan kuka tämä murtohommiin haluava oli. Noh, hänet kyllä tunnistettaisiin, joten Skye ei välittänyt.
Helvetti, se on myöhässä. Tai minä liian ajoissa.

Syöpäkääryle tuli tumpatuksi kengänpohjan alle, liittyen kadulla odottavien kumppaniensa seuraan. Skyestä tuli ketjupolttaja kun hän oli tavallista vittuuntuneempi.


_________________
Ja räpäytit vain silmiäsi,
Katsoit hetken muualle
Kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.
Näytä käyttäjän tiedot

2 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Ti 15 Heinä 2008, 17:12

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
//Kailta lupa hittailla Skye tuonne talolle ja sisään.\\

Kim tallasi pitkin katua sovittuun kohtaamispaikkaan. Hän tiesi suurin piirtein minkä näköinen hänen palkkaamansa mies oli, joten hän uskoi tunnistavansa tämän saapuessaan paikalle. Tupakka savusi unohdettuna sormien välissä, sillä hän oli keskittynyt yön suunnitteluun. Toivottavasti lähteeni on luotettava hän ei ollut aivan vakuuttunut lähteestä, joka kertoi tietyssä talossa olevan hänen tarvitsemiaan liemiä, mutta ei hän voinut jättää tarkistamatta asiaa. Niinpä hän oli palkannut tämän Skyeksi nimetyn tyypin auttamaan murtautumisessa ja ryöstössä. Kim vei tupakan huulilleen, mutta jätti sen vain huuliensa väliin unohtaen mokoman jälleen. Hän oli nimittäin nähnyt jonkun kuvailua muistuttavan kohtaamispaikan lähettyvillä, tumppaamassa tupakkaa kenkänsä alle. Hän käveli lähemmäs ja rykäisi hieman. Hän oli harjoitellut kauan omissa oloissaan, että oli saanut äänensä kuulostamaan miehisemmältä. Oli siihen muutamia maagisia liemiäkin tarvittu, mutta nyt häntä ei äänen perusteella voisi naiseksi tunnistaa. Hän viskasi tupakan maahan vaivautumatta tumppaamaan sitä ja asteli miehen vierelle hiljentäen vain hieman vauhtiaan.
”Olet Skye”, hän totesi ja vinkkasi kädellään miestä seuraamaan.

He vaelsivat hiljaisina rakennukselle ja Kim osoitti sitä.
”Tuonne”, hän osoitti rakennusta ja lähti astelemaan sitä kohti, hiljaa kuin hiiri, tai myyrä tai mikä tahansa pikkueläin, joka ei pidä paljoakaan ääntä. Hän tutki hetken alimmaista ikkunaa ja hymähti tyytyväisenä painaen kätensä sitä vasten. Kuului pieni kalahdus ja ikkuna aukesi narinatta mustan magian voimasta. Kim heivasi itsensä ikkunalaudalle ja katsoi alas, pudotus oli pitkä. Alhaalla käveli yksinäinen vartija ja hän tuhahti hiukan halveksuvasti. Huono vartiointi. Hyvä minun kannaltani, mutta huono talon omistajan kannalta hän olisi odottanut tiukempaa turvajärjestelyä. Pitihän talo kuitenkin sisällään joitakin erittäin harvinaisia liemiä. Ainakin Kimin lähteen mukaan. Käsi kaivoi kengästä veitsen ja nopealla heitolla hän sai sen uppoamaan vartijan kurkkuun ja tämä kaatui lattialle pehmeän tömähdyksen saattelemana ja hieman koristen. Kim napsautti sormiaan ja sekä hän että Skye laskeutuivat pehmeästi lattialle pudotuksesta vahingoittumatta. Hän käveli yhä elossa olevan vartijan luo ja hoiteli homman loppuun viiltämällä tämän kurkun auki, ja pyyhittyään veitsensä vartijan takkiin, tunki sen takaisin kenkäänsä. Käden viittauksella hän kutsui Skyen peräänsä ja hiipi ovelle, joka vei portaikkoon. Hän kokeili ovea ja sai todeta ettei se ollut lukossa. Ovi narahti auetessaan ja Kim toivoi ettei kukaan kuulisi narahdusta. Kyllä talon isännän täytyisi olla nukkumassa jo tähän aikaan vuorokaudesta.

Hiljaiset askelet veivät portaita ylös. Kierreportaiden puolessa välissä heitä kohtasi ikävä yllätys, yksi vartijoista oli kuullut ääniä ja lähtenyt kohti alakertaa. Kim vetäisi jälleen veitsensä esiin ja survaisi sillä kohti vartijaa. Tämä älähti kohtuuttoman kovaäänisesti väistäessään veitsen tappavaa terää. Kim huokaisi tuskastuneesti ja napsautti sormiaan, jolloin miehen iho ikään kuin repesi ja tämä kaatui kuolleena maahan. Kim oli pettynyt. Hän oli toivonut ettei joutuisi käyttämään magiaa kovinkaan paljon, sillä hän muuttui paljon äkkipikaisemmaksi sitä paljon käytettyään. Se rasitti hänen mieltään jonkun verran.
”Tule”, hän puhui matalalla, hiljaisella äänellä ja viittasi Skyen peräänsä. Loppumatka seuraavaan kerrokseen sujui ongelmitta ja ylös päästyään Kim kääntyi miehen puoleen.
”Minä teen asiat sinulle selväksi ennen kuin jatkamme. Sääntö numero yksi: Sinun täytyy totella minua vaikka mikä olisi. Sääntö numero kaksi: Jos näet muita henkilöitä kuin me, tapa heidät välittömästi ja äänettömästi. Sääntö numero kolme: Murron syy ei kuulu sinulle. Sääntö numero neljä: Saat luvan lähteä kanssani lasilliselle tämän jälkeen”, Kim vaikeni ja katsoi mieheen haastavasti lähtien sitten jälleen liikkeelle.


_________________
Sang ~ Vampyyri
Naoki ~ Maagi
Leona ~ Susidemoni
Svane ~ Hullu
Nía ~ Sotilas
Leith ~ Seppä
Kim ~ Rikollinen
Ravana ~ Johtaja
Valerie ~ Ravintoloitsija
Rakesh ~ Baarinomistaja
Kiz ~ Kalamies

~I wonder how, I wonder why. Yesterday you told me about the blue blue sky~
Näytä käyttäjän tiedot

3 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Ti 15 Heinä 2008, 17:55

Delta


Gnoomi
Gnoomi
Guntram selaili mapitettuja papereita, töiden teko meni häneltä liian usein yömyöhälle hänen löytäessään parempaakin tapaa tuhlata aikaansa päivällä. Hän vilkaisi seinäkelloa, todeten valvoneensa jälleen kerran turhan myöhään, huomenna hän olisi huonolla tuulella.
Mies unohtui katselemaan hetkeksi ikkunasta ulos, pystymättä kuulemaan huoneensa suljetun oven läpi murtautujien askelia tai oven hiljaista narahdusta. Hän havahtui vasta kuullessaan jostain päin taloa kovaäänisen älähdyksen ja laski mapin käsistään.

Pienimuotoisen, palvelusväen joukossa liikkuvan tautiepidemian takia Guntram oli joutunut lähettämään suunnilleen koko palvelusväkensä sairastamaan, ulkopuolisille hän tietenkin olisi väittänyt sen johtuvan huolesta omaa terveydentilaa kohtaan mutta todellisuudessa mies oli huolissaan epävirallisesta perheestään.
Typerät palkolliset pitivät turhan kovaa ääntä ja vaikka Guntram ei ollut tippaakaan kiinnostunut vartijoidensa terveydestä hän pakottautui nousemaan ylös ja kävelemään ovelle. Mies sammutti valot, jos käytävässä olisi joku tunkeilija - mitä mies piti epätodennäköisenä - hän ei ainakaan paljastuisi niiden takia.

Raottaessaan ovea hienoisesti Guntram kuuli yllätyksekseen puhetta. Ensimmäinen ajatus oli rynnätä antamaan potkut noille kelvottomille vartioille mutta päädyttyään kuuntelemaan hetkeksi, mitä käytävässä puhuttiin hän muutti mieltään.


_________________
Kubelik - Candido - Bielschowsky - Tian - Barley
Näytä käyttäjän tiedot

4 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Ti 15 Heinä 2008, 18:40

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
Skyen silmät kartoittivat nopeasti häntä lähestyvän, siron miehen – tällä oli pimeydestäkin erotettavat punaiset hiukset ja syöpäkääryle sauhusi suupielessä. Blondi katseli tätä silmäkulmastaan, ja tupakan lentäessä kadulle ja askelten suuntautuessa häntä kohti pitkä mies käänsi päänsä katsoakseen tätä suoraan.
Kuullessaan nimensä hän nyökkäsi, ja lähti seuraamaan puhumatta. Suunsoittoa harvoin kaivattiin näissä asioissa.

Murtokohteen luona hän päästi huvittuneen tuhahduksen. Kyllä hänellä oli silmät päässä, töksähtävän huomautuksen olisi voinut jättää sanomatta.
Kapea kulmakarva kohosi hienoisesti, kun ikkuna avautui kuin itsestään, narisematta.
Joku taikuri?
Työnantajan toimia katsellessa Skyen toinen suupieli pyrki kohoamaan. Miksi ihmeessä palkata apulainen kun homma sujui noin siististi, vartijakin kuoli näppärästi heittoveitseen?
Sitten punatukan vierelle mennyt kuuli sormien napsahtavan ja hän leijui alas sisälle rakennukseen. Teki mieli vislata, mutta taikuri ei varmaan maksaisi hänelle mitään jos paljastaisi heidät metelöimällä. Ja blondi tarvitsi rahaa – kipeämmin kuin yleensä. Vuokra piti maksaa piakkoin.

Laiheliini vain seurasi taikurin ohjeita, lompsien tämän perässä askeleet hiljaisina, silmät tarkkaillen hienon paikan nurkkia ja kulmauksia. Siellä oli kummallisen vähän valvontaa: joko heillä oli hyvä tuuri tai jokin oli pielessä. Ja jokin oli melko varmasti aina pielessä, jos vain pystyi.

Taikurin hoidellessa toisen vartijan repäisemällä tältä nahat irti blondi sävähti. Puhuttiin dramaattisesta. Mutta mikä siinä, kun pomo oli noin etevä ja kätevä hän sai helpompaa rahaa.

Punatukan pidettyä pikku puheensa Skye virnisti, ja kallisti päätään sivulle. Tarvitsiko noin itsestään selviä juttuja sanoa? No, eihän taikuri tietänyt hänen kokemuksestaan paljoa mitään. Antoi olla, hän ei halunnut näsäviisastella ja suututtaa tätä. Hän piti nahastaan liikaa.
”Jos tarjoat.” Hän totesi yksiselitteisesti, lähtien pomonsa perään.

Koska pistävät, siniharmaat silmät vahtivat pimeää käytävää tarkasti, hän huomasi yhden oven olevan raollaan. Se oli ollut kiinni kun hän oli viimeksi katsonut.
Luinen käsi tarttui kiinni taikurin hartiasta, ja pysäytti tämän rivakasti mutta mahdollisimman äänettömästi. Puhumatta vielä mitään hän osoitti raottunutta ovea, vilkaisten pomoansa silmiin ennen kuin painautui aivan tämän korvan juureen.
”Joku kuuntelee.” Ääni äärimmäisen vaimeana - niin että vaikka jos joku muu olisikin kuullut, sen tämä ei olisi saanut sanoista selvää - hän tokaisi sanat ulos. Hän ei ollut mikään tappamisen ystävä, vaikka tappeluista pitikin.
”Sijainnista päätellen töllin omistaja, ehkä? … tapetaanko vai kyselyä?” Skyellä oli suuria vaikeuksia olla livauttamatta kirosanaa johonkin väliin, ja hän tuijotti ovea melko vihainen ilme kasvoillaan.
Oli vaikeaa olla maksun arvoinen, kun ei tiennyt mitä häneltä haluttiin ja millaista juttua täältä haettiin. Äänettömästi tappaminen ei ollut hänen erikoisalojaan – blondilla kun ei ollut muita aseita kuin luovuus ja nyrkkirauta, joka sillä hetkellä painoi takataskussa. No, pääsisivätpä karkuun jos tilanne kävisi rumaksi, eikä äänekkyydellä ollut niin väliä.


_________________
Ja räpäytit vain silmiäsi,
Katsoit hetken muualle
Kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.
Näytä käyttäjän tiedot

5 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Ti 15 Heinä 2008, 18:57

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
”Jos tarjoat”
Kim hymähti, mutta nyökkäsi. Kyllä hän oli valmis maksamaan komeasta seurasta työkeikan jälkeen.

Hän tunsi luisevan käden tarttuvan hartiaansa ja käännähti mieheen päin. Hän katsoi ovelle ja kohotti kulmiaan. Miehen sanat kuullessaan hän nyökkäsi ja jäi kuuntelemaan puheen loppua.
”Otetaan kiinni. Satuttaa saa, mutta pidetään hengissä ja puhekykyisenä. Ja edelleen mahdollisimman hiljaa. En haluaisi paikalle laumaa vartijoita ja kenties muutakin palvelusväkeä”, hän supisi Skyen korvaan niin hiljaa, että vaikka salakuuntelija olisi seisonut puolen metrin päässä, hänellä olisi täytynyt olla erinomainen kuulo saadakseen selvää hänen sanoistaan.

Hiljaa Kim siirtyi lähemmäs ovea sellaisessa kulmassa, että hänet olisi mahdoton nähdä ovelta käsin. Hän viittoili Skyelle seuraamaan, mutta ei välittänyt jäädä katsomaan totteliko tämä käskyä. Varpaillaan hiipien Kim saavutti oven ja puristi kätensä nyrkkiin muodostaen magiaa nyrkkinsä sisällä. Nopealla liikkeellä hän läväytti oven auki paiskaten kirkasta valoa huoneessa olijan silmille, jotta tämä sokaistuisi hetkeksi ja yritti loikata tämän kimppuun siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Hän kolahti päin ovenkarmia ja päästi pienen ähkäisyn toivoen Skyen tajuavan puuttua tilanteeseen talon omistaja ollessa vielä valon sokaisema.


_________________
Sang ~ Vampyyri
Naoki ~ Maagi
Leona ~ Susidemoni
Svane ~ Hullu
Nía ~ Sotilas
Leith ~ Seppä
Kim ~ Rikollinen
Ravana ~ Johtaja
Valerie ~ Ravintoloitsija
Rakesh ~ Baarinomistaja
Kiz ~ Kalamies

~I wonder how, I wonder why. Yesterday you told me about the blue blue sky~
Näytä käyttäjän tiedot

6 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Ke 16 Heinä 2008, 06:09

Delta


Gnoomi
Gnoomi
Guntram ei pystynyt kuulemaan kaksikon sananvaihtoa mutta pystyi helposti arvaamaan mistä he puhuivat, kaksikon johtajalta vaikuttava henkilö ei ollut vielä äsken vaivautunut madaltamaan ääntään niin hiljaiseksi että salakuuntelevalle tuotti ongelmia edes kuulla, että kaksikko puhui ylipäätään mitään.
Mies sulki oven vaikka tiesi, ettei se pidättelisi tunkeilijoita kauaa tai etenkään antaisi hänelle aikaa paeta, hän ei pääsisi mitenkään ilman apua alas täältä vaan mitä luultavimmin jalka pettäisi hänen altaan, kiitos paniikin, jo ennen kuin hän pääsisi katolle ja maahan oli sen verran pitkä matka, ettei hyppääminen tulisi kysymykseenkään. Jos hän ei kuolisi hypätessään - sellaista onnea Guntram ei uskonut saavansa osakseen - hän ainakin murtaisi jotain muutakin kuin jo ennestään hyödyttömän jalkansa.

Mustatukkainen istui nojatuoliin odottamaan, katse kiinnitettynä ovelle.
Guntramin harmiksi valo vei hänen näkönsä hetkeksi, vaikkei hän yrittänytkään pakoon, olisi ollut miellyttävämpää nähdä, mitä tunkeutujat tekivät kuin joutua arvailemaan mistä kolahdus ja sitä seuraava älähdys kuuluivat vaikka hänellä ei kestänytkään pitkään sen arvaamisessa.
"Kuinka hienoa, talooni tunkeutuu pari amatöörivarasta", Guntram totesi hiljaisella äänellä, varkaat saattoivat kuvitella hänen puhuvan itsekseen, todellisuudessa mies harvemmin vaivutui puhumaan sen kovempaa. "Kuten näette, olen vaaraton, minusta ei ole vastusta kahdelle enkä yritä pakoon joten voitte jättää barbaarisuutenne väliin ja mennä suoraan asiaan."
Guntram otti paremman asennon tuolilla, hän ei tiennyt oliko kaksikon aikeina vain tappaa hänet vai pitää hengissä saadakseen tietoa.


_________________
Kubelik - Candido - Bielschowsky - Tian - Barley
Näytä käyttäjän tiedot

7 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Ke 16 Heinä 2008, 09:37

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
Skye sai viimeisen varmistuksen epäilyksilleen, kun yhä tiukassa tarkkailussa oleva ovi hivuttautui kiinni. Hän nyökkäsi vaitonaisena taikurin sanoille.
Mutta toisaalta, jos kuuntelija oli paikan iso kiho, vartijoiden lauman saisi pysäytettyä uhkaamalla vangin henkeä. Olettaen tietysti, ettei tämä tapellut vastaan liian pahasti.

Blondi seurasi ilman viittaustakin lyhyempää pomoaan, ja hypisteli takataskussaan painavaa asettaan. Pitäisi joskus alkaa oppia arvostamaan puukkoja ja niiden siisteyttä… ihan vain tällaisia tilanteita varten.
Pistävät silmät huomasivat taikurin sormien välistä kiiltävän jotain. Tämä kai aikoi tehdä jonkun kivan tempun sisällä olijalle.
Skyen onneksi hän oli juuri sulkenut silmänsä niitä räpäyttääkseen kun punatukka viskasi valopommin, ja silmäluomien läpi hohtava valo sai hänet läväyttämään kätensäkin niiden päälle. Kuitenkin avatessaan silmänsä näkökentän rajoilla sykki haalea purppurainen jälkikuva.
…tä helvettiä. Voisi varoittaa.

Pomon kolahtaessa ovenkarmia vasten blondilla oli suuria vaikeuksia pitää halveksiva tuhahdus sisällään. Alkoi mietityttää, olikohan pomo ollut pahemmin tällaisissa hommissa, vai oliko tämä vain kömpelö – ja siksi tarvinnut itselleen paikkaajan.
Arvellen kuuntelijan olevan yhä sokaistunut Skye marssi huoneeseen (kyllä, hän osaa marssia äänettömästi – riippuu asenteesta) ja istahti nojatuolin käsinojalle, kuitenkaan istujaan koskematta, mutta tätä tarkasti katsellen.
Sisäkissa. Rikas, muka-älykäs sisäkissa.
”Nah, ole mikään amatööri.” Skye totesi hiljaa, jättäen sanomatta mahdolliset arvelut taikurin kokemuksesta, miettien olikohan istuja huomannut hänet ennen puhumista. Omistusmuodosta päätellen hän oli osunut oikeaan, ja tämä oli se jolta kannatti kysyä, ja se jonka hengellä oli väliä muillekin.

Käsi laskeutui istujan harteille, ja blondin huulilla roikkuva hymy oltiin tarkoitettu huvittuneeksi, vaikka se näytti vain ja ainoastaan pelottavalta.
”Sitten herra älykkö tajuaa pitää turpansa ummessa ellei jotain kysytä?” Laihojen sormien ote oli tiukka, ja teki ehdotuksenomaisesta kysymyksestä käskyn. Skyen ei tarvinnut mainita sitä, että olisi pakotettu tuottamaan kipua jos tämä ei tekisi yhteistyötä. Istuja varmasti tiesi sen, ja varoituksesta vain alkaisi laukoa jotain sarkastista paskaa. Ja blondihan ei aikonut kuulla vinoilua barbaarisuudesta, kun vain teki töitä rahansa eteen.

Kapeat silmät etsivät taikurin, ja hän nyökäytti päätään istujaa kohti.
”Antaa palaa, maestro.”
Hän irrotti otteensa istujan olkapäästä. Jos tämä kerta oli sanonut pysyvänsä hiljaa ja aloillaan, mitä turhia. Taikuri osaisi varmasti itsekin järjestää tämän olon tarpeeksi tukalaksi että saisi vastauksia. Ja siinä vierellä ollessaan hän uhkasi istujaa tarpeeksi jotta tämä olisi tarpeeksi kiltisti.
Blondi oli sitonut hiuksensa löysälle letille, kuten aina kun ei halunnut niiden olevan tiellä, ja hypisteli olkansa yli heitettyä pötkylää kuin mietteissään. Samalla tavalla hän myös kaivoi nyrkkirautansa esille, ja puristi oikean kätensä sormet sen kahvan ympärille – niin että rystyset korvasi matala rivi tylppiä piikkejä - vilkaisten istujaan kuin sanoen 'tämä on vain niitä pakollisia juttuja, jotka saattavat sattua sinuun mutta… kuka välittää?'


_________________
Ja räpäytit vain silmiäsi,
Katsoit hetken muualle
Kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.
Näytä käyttäjän tiedot

8 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Ke 16 Heinä 2008, 15:50

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
Kim kiroili hiljaa mielessään ja käännähti nopeasti kahden muun suuntaan. Skye puhui nojatuolissa olevalle miehelle, mutta kääntyi kohta Kimiin päin. Miehen sanat kuultuaan hän asteli nojatuolissa istuvan viereen hymähtäen hieman.
”Päätit sitten päästää meidät helpolla. Vai haudotko jotain kieroja yllätyksiä?” hän virnisti jokseenkin mielipuolisesti.
”Sido tämä ja mene sitten sulkemaan ovi”, hän käski Skyen puoleen kääntyen ja käänsi sitten katseensa takaisin tuntemattomaan mieheen, hymyillen.
”Meinasit sitten vakoilla meitä vai? Taidat omistaa tämän talon, mitä?” hänen äänensä oli jokseenkin uhkaava, mutta hän ei antanut hymyn kadota kasvoiltaan. Siinäkin oli jotain lievästi uhkaavaa.
”Kuinka monta vartijaa sinulla on täällä?” Kim halusi tietää tarkalleen mitä vastaan joutuisi kamppailemaan. Hän kaivoi taskustaan tupakan työntäen sen suuhunsa ja sytyttäen taskustaan kaivamillaan tulitikuilla. Hän hengitti syvään myrkyllistä savua puhaltaen ne sitten nojatuolissa istuvan kasvoille.
”Voimme olla sinulle kilttejä jos sinä suostut yhteistyöhön”, hän sanoi vaarallisella äänellä ja karisti tupakastaan tuhkaa lattialle laittaen sen sitten takaisin suuhunsa. Hän antoi katseensa kiertää huoneessa ja karisti jälleen tuhkaa lattialle jättäen tupakan roikkumaan sormiensa väliin.
”Mitä sinulle tulee mieleen sanasta Begeerte?” hän antoi savun tulla ulos suustaan puheensa aikana ja katsoi sitten mieheen haastavasti. Hän toivoi toisen sanovan jotain tietämiseen viittaavaa.


_________________
Sang ~ Vampyyri
Naoki ~ Maagi
Leona ~ Susidemoni
Svane ~ Hullu
Nía ~ Sotilas
Leith ~ Seppä
Kim ~ Rikollinen
Ravana ~ Johtaja
Valerie ~ Ravintoloitsija
Rakesh ~ Baarinomistaja
Kiz ~ Kalamies

~I wonder how, I wonder why. Yesterday you told me about the blue blue sky~
Näytä käyttäjän tiedot

9 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Ke 16 Heinä 2008, 17:24

Delta


Gnoomi
Gnoomi
Harmikseen Guntram ei pystynyt kuulemaan kuinka toinen ryöstäjistä käveli huoneen poikki hänen luokseen eikä tiedostanut tämän läsnäoloa ennen kuin haistoi epämiellyttävän tupakan löyhkän jolla oli tapana leijua äskettäin polttaneiden henkilöiden ympärillä. Hän ei voinut olla nyrpistämättä nenäänsä jo ennen kuin mies oli ehtinyt puhua.

Mustatukkainen joutui puremaan kieltään kuullessaan Skyen uhkaavat sanat joita seuraava tiukka puristus ilmoitivat miehen tosiaan tarkoittavan sanomaansa. Hän tyytyi vain nyökkäämään, ilmoittaakseen ymmärtäneensä.
Guntramin valosta sokaistuneiden silmien näkö oli palailemassa vaikka kirjavat valot tanssivat edelleen hänen näkökenttänsä laitamilla. Olan yli katsominen olisi mitä luultavimmin osoittautunut virheeksi - Guntram ei tällä hetkellä ollu kiinnostunut siitä, kuka siellä istui vaan siitä, miten tämän saisi mahdollisimman nopeasti ulos, mieluiten hengettömänä tietenkin - joten hän joutui pitämään katseensa lyhyemmässä tunkeilijassa.

Edessä seisova mies, joka kaikesta päätellen oli maagi, esitti luvattoman useita kysymyksiä nopeaan tahtiin mikä sai Guntramin kohottamaan kulmakarvojaan ivallisesti. Tuollaisella painostavalla tavalla ei tulisi kauppoja.
"Kuten sanoin jo, en ole karkaamassa - saisitte minut hetkessä kiinni - joten en näe sitomista tarpeelliseksi jollette aio tehdä oloani epämiellyttävämmäksi kuin se jo on", Guntram totesi silmiään pyöräyttäen, hiljaisessa äänessä ärtynyt sävy. Olisi pitänyt palkata enemmän vartioita. "Jos joku meluaa talossani, on luonnollista mennä katsomaan - tai lähettää joku katsomaan - mikä on vialla, en kutsuisi sitä vakoiluksi."
Guntram kohautti olkiaan ärtyneesti. Hän oli kyllästynyt vastaamaan kysymyksiin mutta tiesi, ettei hänellä ollut asiasta sananvaltaa, jos hän ei puhuisi toinen kaksikosta, oletettavasti nyrkkirautojen kanssa oleva, pakottaisi hänet puhumaan.
"kaksitoista", mustatukkainen totesi lopulta. Hän jätti tarkoituksella laskuistaan kaikki ne, joita ei ollut erikseen palkannut vartijoiksi - suuri osa hänen palvelusväestä pystyisi tilanteen sitä vaatiessa puolustamaan itseään tai herraansa. Guntramin ilme muuttui hetkessä tympääntyneestä kuvottuneeksi lyhyemmän tunkeilijan puhaltaessa savua hänen kasvoilleen, jos hän olisi päässyt kauemmas, hän olisi ottanut etäisyyttä. Valitettavasti tässä tilanteessa hän pystyi vain nyrpitämään uudelleen nenäänsä.

Guntram räpäytti silmiään kuullessaan nimen. Hänen isoisänsä tutkimuksia selatessa ei ollut voinut olla törmäämättä siihen.
"Ei paljoakaan, en ole opiskellut alaa."


_________________
Kubelik - Candido - Bielschowsky - Tian - Barley
Näytä käyttäjän tiedot

10 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Ke 16 Heinä 2008, 19:05

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
Istujan eleet kertoivat Skyelle, että tämä ei oikein tainnut pitää hänestä. Jostain kumman syystä. Tämä ei kuitenkaan vilkaissutkaan häneen päin – ja vaikutti käsittävän tilanteensa paremmin kuin jotkut. Ei vastarintaa, ei sankarillisuutta, ei avointa pelkoa tai hengen säästämisen anelua… niin helppoa, että alkoi pakostakin rauhoittua ja tuntea olonsa varmaksi.
Se oli paljon vaarallisempaa hänelle ja taikurille.

”Onko ihan oikeasti varaa kuittailla?” Blondi murahti, ja koputti istujan päänsivua etusormi koukussa. Taikuri oli kuitenkin lähestulkoon liian innokas uhkaavuudessaan, ja laiheliini ei voinut olla samaa mieltä sitomisen tarpeellisuudesta. Se saattaisi jopa hankaloittaa asioita – ja millä tämä sidottaisiin?
Paikallaan pysymisen pystyi varmistamaan paljon helpommallakin tavalla. Skye vain nappasi kiinni itsestään kauempana olevasta olkapäästä, ja ystävälliseksi yleensä tulkittava ele sai uuden merkityksen. Hän tiesi sormiensa otteen olevan mukavan tiukka, ja ettei sellainen sisäkissa saisi hypähdettyä karkuun.

Ohut kulmakarva kohosi, kun istuja mainitsi vartijoiden määrän. Siihen varmasti täytyisi lisätä pari lisää ihan vain varmuuden vuoksi, ja kuutisentoista vastustajaa oli jo iso määrä. Piti vain toivoa, että taikurin temput eivät loppuisi jos pahin tapahtuisi.

Viimeinen kysymyskin sai kulmakarvan kohoamaan, mutta Skye menetti nopeasti mielenkiintonsa. Taikurilla oli varmasti omat syynsä, ja häntä oltiin kielletty kyselemästä. Sillä selvä.
Mutta kuulusteltavan vastaus vaikutti turhan puutteelliselta pomon makuun.

Skye nousi pystyyn, ja nykäisi istujan kauluksista seisomaan. Sormet puristuivat leukaan samalla kun kämmen painui suuta vasten, pitääkseen tämän aloilla ja hiljentääkseen äänen joka melko varmasti pääsisi ulos kun nyrkki upposi lyhyemmän miehen vatsaan. Seuraavaksi hän tarttui toisen hiuksista kiinni ja riuhtaisi ympäri, kasvot kohti taikuria.
Mitä se taas sanoikaan?” Matala ääni ei ollut uhkaava, eikä kovin raivokas huonosta, melkeinpä ympäripyöreästä vastauksesta – vain todella vittuuntunut. Samalla hän katsahti taikuriin, mielessään hyvin selvä kysymys siitä, heruisiko oma-aloitteisuudesta lisää rahaa – vai oliko hän tyrinyt pomonsa mielestä sooloilemalla, eikä tämä Begeerte ollutkaan niin tärkeä kuin luulisi.

//Sowwy, Delta. Hittasin. Mutta, jos Gunt ei kerta ollut fyysisesti vahva niin...?//


_________________
Ja räpäytit vain silmiäsi,
Katsoit hetken muualle
Kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.
Näytä käyttäjän tiedot

11 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Ke 16 Heinä 2008, 20:40

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
Vartijoiden määrän kuuleminen sai Kimin kulmat kohoamaan. Määrä onnistui yllättämään hänet vaikka hän olikin suurta lukua odottanut. Ja todennäköisesti paikalla olisi muuta palveluskuntaa, jotka eivät varmasti olisi täysin puolustuskyvyttömiä hekään.

Puhaltaessaan savua miehen kasvoille Kim tunsi jonkinlaista mielihyvää toisen inhoavasta ilmeestä. Noin helpolla sai miehen olosta epämukavan.
"Ei paljoakaan, en ole opiskellut alaa."
Vastaus sai toivon sykähtämään Kimin mielessä. Mies varmasti tiesi enemmän kuin halusikaan kertoa.

Skyen ryhtyessä pahoinpitelemään miestä Kim päätti astua askelen taemmas ja katsoi sitten tuntematonta hivenen ylimielisen oloisena pieni virne kasvoillaan. Skyelle hän soi hyväksyvän katseen, joka kertoi miehen tehneen oikein. Yhdellä harppauksella hän astui tuntemattoman eteen ja toivoi olevansa pidempi. Hän ei kokenut tekevänsä kovin suurta vaikutusta ollessaan toista miltei kymmenen senttiä alempana. Kim seisoi niin lähellä miestä, että lähes osui tähän, mutta varoi kosketusta. Jos hänen ylävartalonsa osuisi mieheen tälle tulisi hänen sukupuolensa selville ilman epäilystäkään.
”Tunnut kuitenkin tietävän jotain”, hän sanoi heilutellen tupakkaa miehen kasvojen edessä huomattuaan, että tämä ei pitänyt siitä lähtevästä hajusta.
”Kerrohan sitten kuin kiltti poika ainakin tietämyksesi. Haluan tietää aivan kaiken”, Kim virnisti jälleen ja kaivoi taskustaan pienen purkin, jossa oli jotain punaista ainetta. Hän avasi purkin ja sieltä leijui kitkerä haju, joka kuitenkin haihtui nopeasti. Punapää painoi etu- ja keskisormensa puoliksi nestemäiseen aineeseen ja painoi sormensa miehen otsaan valuttaen ne sitten tämän nenänvartta pitkin aivan nenänpäähän asti. Tämä saattoi tietämättömän silmissä näyttää kummalliselta, mutta todellisuudessa se oli eräs Kimin kotimaan tapa, jonka hän odotti miehen tietävän. Jos hän tietäisi Begeerteestä mitään hän ei voisi olla tietämättä, että jos ainetta ei pyyhi pois muutaman minuutin sisällä se jättäisi ihoon ikuisen arven ja tuohon kulmaan asetettuna pakottaisi miehen tottelemaan Begeerteen kielellä puhuvan käskyjä viiden minuutin ajan. Kim arveli ettei mies haluaisi sitä ja pyyhkisi aineen pois jos tietäisi asiasta mitään.
”Anna hänen liikuttaa oikeaa kättään”, Kim sanoi Skyelle ja virnisti jälleen.
”Minä sitten puhun sitä kieltä”, hän kohdisti sanansa nyt viivaotsaiselle ja näytti purkin ainetta ennen sen takaisin taskuun pistämistä.


_________________
Sang ~ Vampyyri
Naoki ~ Maagi
Leona ~ Susidemoni
Svane ~ Hullu
Nía ~ Sotilas
Leith ~ Seppä
Kim ~ Rikollinen
Ravana ~ Johtaja
Valerie ~ Ravintoloitsija
Rakesh ~ Baarinomistaja
Kiz ~ Kalamies

~I wonder how, I wonder why. Yesterday you told me about the blue blue sky~
Näytä käyttäjän tiedot

12 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty To 17 Heinä 2008, 05:53

Delta


Gnoomi
Gnoomi
//:'3 minä nyt en yleensäkään loukkaannu siitä että hahmojani hitatataan, sehän vain vie peliä eteenpäin\\

Jossain toisessa tilanteessa tämä kaikki olisi huvittanut Guntramia - jos se olisi saattunut jollekulle toiselle kuin hänelle - mutta nyt hän vain ärtyi tilanteesta entistä enemmän, kykenemättä löytämään siitä mitään huvittavaa tai edes hyvää asiaa.
Skyen kiskaistessa vielä äsken mukavasti paikallaan istuneen Guntramin kauluksistaan seisomaan - mikä ei tekisi hyvää kalliille paidalle, mutta asia ei ollut päällimmäisenä hänen mielessään - hän pakottautui katsomaan miestä, nähden tämän nyt ensimmäistä kertaa.
Maagi ei ruokkinut lemmikkiään tarpeeksi.
Ajatus ei kuitenkaan koskaan päässyt miehen huulille asti kun Skye alkoi esittelemään minkälaisia keinoja kaksikolla oli saada hänet puhumaan. Suuta vasten painettu kämmen vaimensi lyönnin aikaansaaman älähdyksen tehokkaasti mutta lyöntiäkin enemmän nuorempaa miestä järkytti se, kuinka Skye riuhtaisi häntä hiuksista ja riuhtaisi ympäri, Guntram pelkäsi jalkansa pettävän altaan äkkiliikkeiden ja jännittyneen tilanteen vuoksi, Skyen käsi saattaisi pitää häntä pystyssä, jatkaen hiuksista roikottamista, mutta mustatukkainen ei laskisi sen varaan.

Guntram vetäytyi kauemmas, sen verran kuin pääsi Skyen pitäessä hänestä kiinni, toisen tullessa lähemmäs. Valitettavasti se ei ollut kovinkaan paljoa vaikka mies saikin todeta toisen olevan häntä huomattavasti lyhyempi - kengät pidensivät Guntramia entisestään - mikä vei maagin uskottavuutta hivenen vahingonilo jäi lyhyeksi toisen jatkaessa jälleen tuttuun tyyliin tupakan heiluttelua hänen kasvojensa edessä.
"Ei ole paljoa kerrottavaa", Guntram totesi, harmaat silmät tuijottivat halveksien keskustetukumppaniin. Niiden katse keskittyi kuitenkin pian purkkiin josta huoneseen leviävä kirkerä haju oli vielä vähemmän Guntramin mieleen kuin tupakan katku. Haju haihtyi yllättävän nopeasti ja jäljelle jäi taas vanha tuttu nikotiinipitoinen katku jota kaksikko tuntui käyttävän kidutuskeinona.
Mies hymyili miltein tyytyväisenä maagin koskettaessa häntä - tätä hän oli kaivannutkin, kosketuskontaktia toiseen vaikka tiesi ettei hänen voimansa toiminut näin päin, hänen voimansa toimi valitettavasti vain hänen koskettaessaan. Tämä oli kuitenkin vihje siitä, ettei toinen suoranaisesti vältellyt hänen koskettamistaan.

Guntram tuijotti maagia epäuskoisena. Puhuisi mitä kieltä? Pitäisikö hänen olla tietoinen asiasta? Hän ei edes tiedostanut, että epäuskoinen katse saattaisi viitata hänen tietävän jotain asiasta.
Kuin tahtomattaan miehen käsi eksyi punaiselle aineelle, vaikkei hän todellisuudessa tajunnut mitä juuri oli tapahtunut - maagin mainitsema nimi oli hänelle tuttu vain isoisän koskemattomiksi jätettyihin tilojen kohdistuneiden lapsuuden tutkimusretkien ansiosta - loogisinta oli pyyhkiä tuo aine pois, mitä se ikinä tekisikään.
Pyyhkäistyään oman käsityksensä mukaan kaiken kasvoillaan olleen punaisen aineen pois hän ojensi kätensä, yrittäen saada kosketettua toista, naamioiden sen halveksivaksi eleeksi, olihan hänen sormissaan yhä punaista nestemäisen kaltaista ainetta.
"Jättäisitte pakanalliset tapanne vähemmälle."


_________________
Kubelik - Candido - Bielschowsky - Tian - Barley
Näytä käyttäjän tiedot

13 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty To 17 Heinä 2008, 13:06

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
Punatukan hyväksyvä katse sai Skyen hymähtämään äänettömästi. Hän laittoi itselleen muistiin, että tummatukan puhumaan saaminen tuosta aiheesta olisi plussaa.
Hänellä ei ollut mitään paikan omistajan pahoinpitelemistä vastaan, vaikka ei yleensä avuttomien hakkaamisesta paljoa välittänyt. Blondi oli pimeästä huolimatta nähnyt miten tämä oli häntä katsonut, ja oli kuunnellut tämän puhetyyliä aivan tarpeeksi.
Hankkisi itselleen kunnon ongelmia ennen kuin alkoi äksyillä kaikelle.

Laihat sormet tukistivat mustia hiuksia, ja pitivät tämän sopivasti aloillaan – ja pystyssä, mutta sitähän blondi ei tiennyt. Ote kiristyi hieman, kun lyhyempi yritti peruuttaa taikurin tieltä.
”Ei kysytty kuinka paljon tiedät, vaan mitä tiedät.” Hän murahti, riuhtaisten hiuksia. Satuttaminen yleensä sai puheen soljumaan paremmin.

Skye katsoi epäluuloisesti purkkia, ja kitkerän hajun tuntiessaan pidätti henkeään hetken, ihan vain varmuuden vuoksi. Taikurin puheet ja teot vaikuttivat kummilta, kummallisemmilta kuin niiden oli pitänyt.
Perkele! Miksi Kaz ei sanonut tuon olevan joku kulttilainen?
Blondi seurasi tilannetta rauhassa, pistävät silmät tarkkaillen nyt kumpaakin, taikuria ja tummatukkaa, hyvin tiiviisti.

Hänelläkään ei ollut harmainta aavistustakaan mitä punainen mönjä oli – tai mikä sen tarkoitus oli. Hän vain piti tummatukasta kiinni, vahtien tämän eleitä, samalla kun odotti mitä punatukka käskisi hänen tekevän seuraavaksi.
Paskat tuo kuulu minun tapoihini… vain palkollinen. Valitettavasti blondi ei voinut korjata toisen käsitystä. Ei sillä että sillä oli niin kauheasti väliä

Sitten vanki yritti koskettaa taikuria. Sellainen ei yleensä ollut sallittua vastaavissa tilanteissa. Ja tummatukka oli vaikuttanut oudon tyytyväiseltä aikaisemmin, kun taikuri oli koskenut tätä.
Oliko tällä jokin yllätys hihassaan?

Pisin paikallaolijoista nykäisi liikemiehen hiuksista rajusti, vetäen tämän muutaman askeleen päähän taaksepäin. Laiha mutta vahva käsi kiepahti tämän kaulan ympärille, jolloin henkitorvi jäi käsivarresta muodostuvan pihdin otteeseen. Toinen käsi lukitsi kuristavan käden paikalleen.
Se oli tehokas kuristusote, jonka ainoaksi haitaksi Skye sanoisi sen että nyt tummatukka oli aivan hänessä kiinni.
”Älä edes uneksi siitä.” Hän sihahti tämän korvaan.
”Minä näin – suunnittelet jotain!”
Se oli melko vainoharhaista, mutta Skye tuppasi olemaan vainoharhainen aina välillä, kun tilanne ei ollutkaan sitä mitä hän oletti.
Normaali ryöstö, tunkeudutaan jonkun kotiin ja viedään jotain arvokasta, ehkä joku tapetaankin, jonka jälkeen hän saa rahat ja menee nukkumaan. Niin sen pitäisi olla. Ei mitään kummaa taikuripaskaa ja liian helposti antautuvaa uhria, joka puhui kuin tietäisi kaiken mitä tulee tapahtumaan.
Onneksi hän tajusi hellittää otettaan hieman, ettei tummatukka pyörtyisi hapenpuutteesta.

//No mutta onhan se kilttiä pyytää anteeksi ^^ Ja Skye on taas väkivaltainen xD //


_________________
Ja räpäytit vain silmiäsi,
Katsoit hetken muualle
Kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.
Näytä käyttäjän tiedot

14 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Pe 18 Heinä 2008, 08:31

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
Kim seurasi tuntemattoman miehen kasvoja ja käsiä silmä tarkkana. Ilme toisen kasvoilla ei herättänyt hänessä mitään. Jos toinen olisi tiennyt mitä aine oli hän olisi luultavimmin pyyhkinyt sen paniikin omaisesti pois. Mies kuitenkin pyyhki aineen, mutta Kim ei vieläkään voinut olla varma tiesikö tämä todella jotain.
"Jättäisitte pakanalliset tapanne vähemmälle."
Kimin sisällä kuohahti ja hän sähähti kuin vihainen kissa. Hänen olisi tehnyt mieli lyödä miestä, mutta seuraava tapahtumasarja esti häntä tekemästä sen. Kohta tuntematon oli kuitenkin hänen apurinsa kuristusotteessa ja Kim kosketusetäisyyden ulkopuolella.
”Älä koskaan sano minua pakanalliseksi”, hän sähisi miehelle.
”Ehken minä palvo Iruriaa ja Ireriaa kuin jotain elämäni pelastajia, koska minä tiedän mikä on todella oikein. Varo vain, Begeerten viha kohtaa sinutkin vielä. Odota vain kunhan minä pääsen hänen oikeaksi kädekseen. Odota vain”, Kimin silmistä loisti hullunkiilto ja hän virnisteli mielipuolisesti. Tätä kesti kuitenkin vain hetken kunnes hän sai itsensä kasattua.

* * *

Eräällä käytävällä vartija nimeltä Garret kuunteli tarkkaavaisesti. Hän oli varma, että oli kuullut jotain epämääräistä ääntä työnantajansa huoneesta sen ohi kävellessään. Hän pyörähti ympäri ja käveli nopeasti oven taakse painaen korvansa oveen. Hän kuuli uhkaavan oloista puhetta huoneesta oven takana. Pitäisikö hänen tehdä rynnäkkö huoneeseen ja yrittää pelastaa mitä pelastettavissa oli vai kutsua apuvoimia ja hyökätä huoneeseen salakavalasti. Hetken mietittyään hän kurtisti kuitenkin kulmiaan. Mistäs sitä tiesi vaikka isännällä olisi vain jotain vieraita, jotka olivat menneet huoneeseen ja juttelivat nyt siellä. Isäntä ei antaisi hänelle ikinä anteeksi jos hän pilaisi vaikka hyvät liikeneuvottelut hyökkäämällä huoneeseen. Hän päätti kuitenkin käydä rauhallisesti katsomassa jos jotain olisi kuitenkin vialla.

Garret kohotti kätensä ja koputti sillä oveen avaten sen samaan aikaan.
”Herra Bielschowsky, onko kaikki kunnossa? Ajattelin vain, kun-” miehen lause jäi kesken hänen katseensa kiinnittyessä huoneen tapahtumiin.
”Mitä helvettiä?” puhe oli vain pieni järkyttynyt kuiskaus, joka kantoi hiljaisessa huoneessa. Ensijärkytyksestä selvittyään Garret kohotti salamannopeasti pillin huulilleen ja puhalsi siihen. Kimeä ääni täytti huoneen ja kajahteli talon seinistä.

***

Koputus ovelta sai Kimin jähmettymään. Hän käännähti ovea kohti ja tuijotti sitä paniikin vallassa. Vartija astui sisään ja hän tunsi itsensä kykenemättömäksi tekemään mitään. Vartija näytti nuorelta. Hänellä oli pitkät mustat hiukset poninhännällä niskassa ja kasvoissa useita lävistyksiä. Miehen kumpikin korva oli täynnä hopeisia renkaita. Tämä tuijotti suurilla ruskeilla silmillään huoneeseen selvästi järkyttyneenä. Kim tuijotti takaisin suu hieman auki.

Pillin korviavihlova ääni havahdutti Kimin transsistaan ja nopealla sormiennapsautuksella vartija oli köysissä ja istui ovea vastapäätä olevalla seinustalla. Toinen napsautus ja suuri kirjahylly lennähti oven eteen estäen sisään käymisen.
”Kutsuuko vihellys lisää vartijoita, mitä?” Kim sihisi talon isännälle vilkaisten sitten vartijaa kohti.
”Bielschowsky, sekö on nimesi?” hän kysyi virnuillen isännältä. Jotain voittoa sentään. Hän tiesi miehen nimen, mutta mies ei tiennyt hänen nimeään. Oikeammin ottaen kukaan tässä huoneessa ei tiennyt hänen nimeään. Kim oli siitä onnellinen.


_________________
Sang ~ Vampyyri
Naoki ~ Maagi
Leona ~ Susidemoni
Svane ~ Hullu
Nía ~ Sotilas
Leith ~ Seppä
Kim ~ Rikollinen
Ravana ~ Johtaja
Valerie ~ Ravintoloitsija
Rakesh ~ Baarinomistaja
Kiz ~ Kalamies

~I wonder how, I wonder why. Yesterday you told me about the blue blue sky~
Näytä käyttäjän tiedot

15 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Pe 18 Heinä 2008, 16:24

Delta


Gnoomi
Gnoomi
Guntramin huulilta pääsi hiljainen korahdus pidemmän miehen repäistessä hänet yllättäin kuristusotteeseen. Vapaaksi jätetty käsi haroi laihaa käsivartta hetken paniikinomaisesti, onneksi kuristava ote piteli häntä turhankin tukevasti pystyssä, olisi ollut kaiken tämän nöyryytyksen lisäksi liikaa kaatua lattialle vasemman jalan pettäessä viimeistään tässä vaiheessa hänen altaan.
Hengityksen kulkiessa paremmin, vaikkakin aluksi pahasti vinkuen Guntram onnistui rauhoittumaan samalle asteelle, mitä oli ollut ennen äkkinäistä paniikkikohtausta. Hän tosiaan vihasi kiinni pitelevää miestä ja antaisi vartioidensa tappaa hänet - ei, vangituttaa ja tappaa mahdollisimman nöyryyttävällä tavalla sitten kun Guntram oli tarpeeksi rauhoittunut voidakseen katsoa näkyä kylmän raivon vallassa ja ottaa nautinnosta kaiken irti - jos vain saisi siihen tilaisuuden.

Valitettavasti Guntram ei päässyt vastaamaan vaalealle miehelle lyhyemmän miehen puuttuessa puheeseen. Hän pyöräytti silmiään, kiihkouskovainen? Mikäs sen parempaa, sellaiset olivat aina vaikeuta käsitellä jopa rauhanomaisemmissa tapauksissa kuin tämä.
"Oletko varma, että hän haluaa sinut oikeaksi kädekseen?" Guntram kuiskasi, huulet vääntyneenä virneeseen.

Guntram käänsi katseensa maagista ovelle kuullessaan Garretin sanat. Jos kaksikko olisi antanut hänen istua paikoillaan, he eivät olisi koskaan joutuneet tällaiseen tilanteeseen, Guntram olisi mitä luultavimmin antanut nuoren miehen ymmärtää, että kyseessä oli liikeneuvottelu, toinen ei olisi ollut tarpeeksi fiksu tai tuntenut herransa vielä tarpeeksi hyvin että olisi ymmärtänyt hienovaraisista eleistä ja tarkoin valituista, harkituista sanankäänteistä, mitä oli tekeillä.
Liikemiehes mutristi ärtyneenä suutaan kuullessaan pillin kimeän äänen - hän oli pyytänyt vartijoitaan käyttämään jonkinlaista toista ääntä viestittämään ongelmista mutta nämä olivat pitäneet päänsä tässä asiassa.

Guntram oli ehtinyt pelätä Garretille käyvän huonosti, tämä ei tiennyt että vastassa oli maagi joten se, kuinka joukon lyhyin tyytyi vain köyttämään nuoren vartijan ja paiskaamaan tämän kauemmas sai miehen rauhoittumaan hetkeksi vaikka tiesi, että nyt parivaljakolla oli joku, jolla kiristää häntä.
"Tietenkin, miksi muuten kuvittelit hänen viheltävän?" kuulusteltava kysyi ärtyneesti. Hän pyöräytti silmiään kuullessaan toisen tyytyväisyyden saadessaan tietää hänen nimensä. "Oi, kyllä on. Kuten kuvittelisi jokaisen, joka on ottanut edes hieman selvää siitä, minne on murtautumassa, tietävän edes talon isännän sukunimen, etenkin kun rakennusta kutsutaan virheellisesti Bielschowsky kartanoksi."

((Voiko Garretin jättää henkiin? Haluaisin lisätä sen Guntramin vakiopalvelusväkeen :'3))


_________________
Kubelik - Candido - Bielschowsky - Tian - Barley
Näytä käyttäjän tiedot

16 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Pe 18 Heinä 2008, 18:32

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
Skye seurasi taikurin raivoamista, vetäisten terävästi mutta äänettömästi henkeä nähdessään hullunkiillon tämän silmissä. Ote tummatukasta heltyi vielä lisää kun hän kirosi sitä, ettei ollut kysellyt välittäjältään lisää työnantajastaan. Olisi pitänyt pyytää paljon enemmän rahaa. Tai jättää kokonaan tulematta paikalle uskonnollisen kiihkoilijan armoille.
Roistot hän ymmärsi, ja useimmat muutkin kipeät ihmiset. He toteuttivat omia halujaan, ja Skye ei välittänyt heistä paskan vertaa enemmän kuin oli pakko. Mutta fanaatikot, jotka puhuivat jostain täysin mahdottomasta ja värväsivät muita avukseen saadakseen jonkin toisen tahdon toteutettua…
Siinä ei vain ollut järkeä. Ja järjettömyys on vaarallista.
Ajatus lasilliselle menosta joutui uuteen harkintaan.


Tummatukan korahtelut ja paniikinomainen hengitys nostivat hymynpoikasen hetkeksi lävistetyille huulille. Siinä oli toinen jota hän ei käsittänyt. Ehkä hän oli liian yksinkertainen käsittääkseen liikemiehen hienoja juonitteluja. Jokatapauksessa tämä ei enää todellakaan pitänyt laiheliinista, ja häntä inhoavia oli helpompi käsittää kuin hänestä pitäviä, joten ei valittamista.

Koputus ovella sai blondin takaisin varpailleen, ja hän varmisti että tulija, jonka oletti vartijaksi, näki ettei virheliikkeitä kannattanut tehdä tai pomo kärsisi. Tai hänen tarkoituksensa oli tehdä niin. Sen sijaan pitkätukan huulilta tipahti yksinäinen kirosana pistävien silmien nähdessä suklaasilmäisen, tummatukkaisen vartijapojan. Miehen pään sisällä eräs ääni, jonka hän aina työnsi huolellisesti syvimpään ja pimeimpään nurkkaan, hyppäsi innokkaasti esille ja huomautti että paikan omistajalla oli melko hyvä maku palvelusväen suhteen, ja että vartijalla oli todella hyvän näköiset reidet.
Pillin kimeä, korviasärkevä vislaus sai hänet pudistamaan päätään ja tyrmäämään äänen niin että se ei heräisi puhumaan vähään aikaan. Toivottavasti.

”Lisää saatanan vartijoita paikalle? Helvetin loistavaa. Voin pyytää lisäpalkkiota itsemurhatehtävästä.” Hän totesi hyvin hiljaa itsekseen aavistus sarkasmia äänensävyssään, miettien kuinka hän pääsisi ikinä ulos talosta hengissä ellei sitten käyttäisi tummatukkaa kilpenään. Ja hän ei todellakaan tahtonut raahata tätä mukanaan.
Tarpeetonta sanoa, että siinä vaiheessa Skye oli päättänyt että jos tilanne menisi liian tukalaksi hän hylkäisi taikurin oman onnensa nojaan ja keksisi toisen keinon saada tarvitsemansa galdit.

Bielschowsky… Nimi ei sanonut blondille paljoa, mutta tarpeeksi. Hän ei ollut koskaan käynyt tällä alueella, eikä siksi ollut tunnistanut rakennusta, mutta tiesi kartanon, ja tiesi Bielschowskyn nuoren onnenpekan etunimenkin. Niissä kapakoissa joissa hän vietti aikaansa oli aina joku joka valitti parempiosaisten imevän onnen muilta, ja osasi ladella tarkasti kaikkea kummaa juttua rikkaista ja hienoista.
Ja vaikka Skye halveksi moista suunsoittoa jolla peittää oma syy tilanteeseen, hän piti korvansa auki.

”Pikku Guntram pitää turhat mölyt mahassaan. Tai saa toisen ramman jalan.” Huomautus tuli ulos rauhallisemmalla äänellä, ja blondi tunsi olonsa hieman varmemmaksi nyt kun tajusi tietävänsä asioista enemmän kuin ei mitään. Hyvällä tuurilla toinen luulisi hänen tietävän enemmänkin kuin tämän nimen ja tämän toisen jalan olevan heikko. Muusta, kumpi jalka oli se heikko, tai mahdollisista salaisuuksista blondi ei oikeasti tiennyt mitään.
Pisin irrotti otteensa tummatukasta, ja irrotti lettiään kiinnipitäneen, pitkän nahkasuikaleen. Hän nykäisi Guntramin kädet tämän selän taakse ja sitoi ne välttävästi. Ei sellaisen sisäkissan luulisi kuitenkaan saavan käsiään vapaiksi.
”Istu.” Luinen käsi painoi liikemiehen hartiaa voimakkaasti, korostaen käskyä. Guntram varmasti vihaisi häntä entistä enemmän, kun joutui lattialle istumaan, kädet sidottuina ja enemmän tai vähemmän nöyryyttävämmin kuin nojatuolissa ollessaan.
Siniharmaat silmät vilkaisivat taikuria, tarjoten tälle paremman tilaisuuden talloa tummatukan ylpeyden päälle. Mitä tahansa, kunhan tämä muistaisi hänen hyödyllisyytensä maksaessaan.
”Pomo tahtoi tietää tietosi Begeertestä. Antaa tulla, niin päästään hiton paljon nopeammin eteenpäin.”

Skyen silmät eivät pysyneet kovin kauaa taikurissa tai Guntramissa, vaikka hänen olisi kannattanut vahtia tätä. Ne livahtivat katselemaan suklaasilmäistä vartijaa silmäkulmasta, yrittäen tehdä sen ilman että edes niiden omistaja huomaisi.
Kyllä kaksi muutakin huoneessa olevaa miestä olisivat silmäilyn arvoisia, mutta pomo- ja vanki -statukset estivät blondia tehokkaasti. Ja hänen tiedostava puolensa löi alitajuntaa näpeille kun se tajusi tultuaan ohjailluksi katselemaan seinää vasten sidottua.
Skye käänsi päänsä nopeasti takaisin Guntramiin ja punatukkaan, jonka nimeä hän ei vielä tiennyt, eikä varmaan tulisikaan tietämään.

// Garret on suloineeeennnh~ Meep. Täysin off huomautus xD //


_________________
Ja räpäytit vain silmiäsi,
Katsoit hetken muualle
Kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.
Näytä käyttäjän tiedot

17 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Pe 18 Heinä 2008, 19:00

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
”Pikku Guntram pitää turhat mölyt mahassaan. Tai saa toisen ramman jalan.”
Kim käänsi katseensa Skyeen. Hän keplotteli hymyn kasvoilleen ja nyökkäsi miehelle arvostava pilke silmissään. Guntram Bielschowsky nimi kuulosti etäisesti tutulta.

Ivallinen nauru karkasi Kimin huulilta Skyen pakottaessa Guntramin lattialle.
”Pomo tahtoi tietää tietosi Begeertestä. Antaa tulla, niin päästään hiton paljon nopeammin eteenpäin.”
”Olen täysin samaa mieltä. Ei tässä koko yötä ole aikaa”, Kim sanoi ja loi taas hyväksyvän silmäyksen Skyeen. Hän kurtisti kulmiaan huomatessaan, että tämän katse oli aivan jossain muualla. Hän seurasi miehen katsetta vartijaan. Jaha, hänkin on huomannut ulkonäköseikan, jonka takia en tapa tuota vartijaa.

Naurahtaen Kim käveli Skyen taakse.
”Minäkin olen tuota mieltä”, hän sanoi laittaen kätensä miehen olalle. Hän katsoi peittelemättä vartijaa ja käveli sitten tämän luo. Hän kyyristyi miehen vierelle ja katsoi tätä hymyillen. Mies tärisi.
”Oi, hän pelkää”, Kim sanoi ärsyttävän lässyttävällä äänellä ja hipaisi miehen poskea. Nopealla sormien napsautuksella hän siirsi miestä niin, että Guntramilla oli esteetön näkymä tämän luo.
”Alatkos puhumaan”, hän sihisi talon isännälle ja silitteli jälleen vartijan poskea toivoen saavansa näin miehen puhumaan.

”Mikä sinun nimesi on?” hän kysyi vartijalta hymyillen tälle pehmeästi. Mies nipisti suutaan tiukemmin umpeen ja näytti uhmakkaalta.
”Etkö meinaa vastata? Minulla on kyllä keinoni saada sinut vastaamaan”, äänensävy oli varoittava ja Kim nautti nähdessään pelon miehen kasvoilla. Vartija oli liian nuori ollakseen vielä kovin urhea.
”Garret”, miehen ääni oli hyvin matala ja pehmeä.
”Hei Garret. Eikö olisikin parempi jos isäntäsi puhuisi meille ihan kunnolla ja kertoisi hieman Begeerteestä. Silloin kaikki selviäisivät tuskitta”, hän oli päättänyt, että vartija oli heikoin lenkki tässä vaiheessa. Mieheen kannattaisi vedota. Garretin mielestä ajatus kuulosti hyvältä ja hän katsoi Guntramin suuntaan jokseenkin koiranpentumaisella katseella ja nyökkäsi.
”Tuota minäkin ajattelin. Hyvä poika”, Kim taputti vartijaa päälaelle ja käveli sitten Guntramin eteen.
”Haluatko, että teen kaikista vartijoistasi ja muistakin työntekijöistä hakkelusta vai kerrotko kaiken mitä tiedät?”

”Tule tänne”, hän vinkkasi Skyelle kutsuen tätä lähemmäs.
”Sinä pidät hänen ulkonäöstään, etkö?” hän kysyi viitaten vartijan suuntaan.
”Suostuttelisitko häntä suostuttelemaan Guntramiamme hieman?” Kim halusi nähdä kahden erittäin hyvännäköisen miehen siinä lattialla suostuttelijana ja suostuteltavana. Siksi hän antoi Skyelle tuollaisen tehtävän.
”Ja sinun ei tarvitse edes hakata häntä”, hän toivoi, että Skye tajuaisi mitä hän ajoi takaa.


_________________
Sang ~ Vampyyri
Naoki ~ Maagi
Leona ~ Susidemoni
Svane ~ Hullu
Nía ~ Sotilas
Leith ~ Seppä
Kim ~ Rikollinen
Ravana ~ Johtaja
Valerie ~ Ravintoloitsija
Rakesh ~ Baarinomistaja
Kiz ~ Kalamies

~I wonder how, I wonder why. Yesterday you told me about the blue blue sky~
Näytä käyttäjän tiedot

18 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty La 19 Heinä 2008, 06:16

Delta


Gnoomi
Gnoomi
Guntramin sähähti kuullessaan huomautuksen jalastaan, vaikkei hän voinut asiaa kieltää, siitä vinoilu oli kuin isku vyönalle. Hän puri huultaan ja jätti vastaamatta, tilanne ei ollut enää sellainen, että hän olisi voinut sanoa kaksikolle juuri ollenkaan vastaan.
Tilanteeseen olisi saatava muutos.

Pidemmän miehen sitoessa Guntramin keskinkertaisesti - toisen jalan heikkous ilmeisesti teki hänestä muutenkin heikon - ja pakottaessa istumaan hän ei voinut muuta kuin totella, keksien samalla useammankin tavan, jolla tappaa luisevan miehen, jos saisi siihen tilaisuuden.

Kaksikko menetti pian mielenkiintonsa vankiinsa ja keskittyivät sen sijaan Garretiin, joukon heikoimpaa lenkkiin. Guntram käänsi katseensa itsepäisesti pois maagin katsoessa häneen, he eivät olleet vielä uhanneet nuorukaisen henkeä joten hänellä ei olisi vielä syytä alkaa käymään kauppaa Garretista.
Guntram jätti hetkeksi muut huomiotta, tuijotti vain elottomin harmain silmin näihin päin samalla kun ujutti käsiään nahkaisesta nauhasta. Pidempi mies oli jättänyt huomiotta nahan venyvyyden tai oli aliarvioinut Guntramin pahasti.

Saatuaan kätensä vapaiksi Guntram laittoi ne selkänsä taakse, katsellen edelleen toisaalle kuin tilanne ei olisi muuttunut. Vasta maagin tullessa suoraan hänen eteensä mies loi katseensa - josta oli helposti aistittavissa viha, Guntram keksi monia tapoja tappaa maaginkin jos saisi siihen tilaisuuden - tähän.
"En usko, että teidän on tarpeen raiskata häntä", Guntram kuiskasi ja kohottautui niin, että hän ylettyi koskettamaan edessään seisovaa. Maagi ei mitä luultavimmin tuntenut kosketuksessa mitään erikoista, ehkä pienen sähköiskun kaltaisen räsähdyksen jonka saattoi olettaa johtuvan staattisesta sähköstä.
"Olen valmis käymään kauppaa kanssanne."


_________________
Kubelik - Candido - Bielschowsky - Tian - Barley
Näytä käyttäjän tiedot

19 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty La 19 Heinä 2008, 10:43

sir Kai


Käyttäjä
Käyttäjä
Taikurin kosketus Skyen olalla sai hänet nytkähtämään, ja oli vähällä ettei hän olisi lyönyt toisen kättä pois. Toisen sanat ja avoin tuijotus vartijaa kohti saivat hänet jähmettymään paikalleen, ja siniharmaat silmät tuijottivat järkyttyneinä kun punatukka alkoi sivellä sidotun poskea.
Hyvä on, se saattoi toimia – Guntram saattoi välittää palkollisestaan sen verran ettei halunnut tälle tapahtuvan tuollaistakaan pahaa.

Garretin puhuessa se pieni ääni blondin pään sisällä huomautti tämän kuulostavankin söpöltä. Se ei kuitenkaan pitänyt siitä pelokkaasta ilmeestä, mutta kuvitella miltä Garret näytti kun –
”Turpa kiinni.”
Kuiskaus kuulosti enemmän sihahdukselta, ja Skye vilkuili muita toivoen ettei kukaan kuullut. Hitto, kohta hän vaikuttaisi hullummalta kuin punatukkainen fanaatikko.

Taikurin seuraavat sanat olivat kuin isku päin luisevan miehen naamaa. Hän jäi tuijottamaan toista suu raollaan, eikä huomannut mitään Guntramin puuhista, vaikka piti asianaan vahtia tätä.
”Mitä?”
Silmät hyppivät Garretin ja taikurin välillä, ja lopulta pitkätukka otti huomaamattaan yhden askeleen taaksepäin, kauemmas noista.
”Minä mitään rupea raiskaamaan – ja tuo on mies.” Toinen askel, ja hän tajusi sen osuessaan Guntramin työpöytään. Skyen kasvoilla oli samankaltainen ilme kuin kujakissalla joka oltiin ahdistettu nurkkaan, ja hän oli kiitollinen huoneessa vallitsevasta pimeydestä. Ei hänen ihostaan punastus kauhean selvästi näkynyt mutta silti.
”Hakkaaminen, tappaminen – mikä tahansa muu onnistuu, koska maksat, mutta mitään helvetin lähentelyä en harrasta.”
Blondi toivoi, että se kuulostaisi siltä että hänellä oli oma kunniantuntonsa, eikä todelliselta tilanteelta – hän ei pystynyt tekemään sellaista, koska pelkäsi että oikeasti pitäisi siitä – mikä on melko varmaa, mutta mies ei pystynyt vielä hyväksymään sellaista. Ei ainakaan tällaisessa tilanteessa.

Guntramin ilmoittaessa olevansa valmis käymään kauppaa Skyen katse napsahti tähän. Muutama hengenveto, niin hän sai rauhoitettua itsensä.
”Sinä. Aloillasi ellei lupaa anneta.”
Vaimea ääni ei enää kuulostanut säikähtäneeltä, vaan sen ärsyyntynyt ja käskevä sävy palautui hetkessä.
Sitten Skye sulki suunsa, pitäen tummatukkaa silmällä ja päättäen ettei tekisi mitään ennen kuin taikuri käski ja käsky oli toteltavissa.


_________________
Ja räpäytit vain silmiäsi,
Katsoit hetken muualle
Kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.
Näytä käyttäjän tiedot

20 Vs: Murto ja sen seuraukset. lähetetty Ti 29 Heinä 2008, 15:43

Lotengo


Heinähattu
Heinähattu
Huvittunut hymy kasvoillaan Kim katsoi Skyen järkytystä. Jaaha, ei ole sinut asian kanssa. Mielenkiintoista. Toisen mielikuvitusta ruokki hyvin paljon komea mies, joka ei näemmä hyväksynyt sitä, että piti miehistä. Hän kuitenkin säpsähti tuntiessaan jonkinlaisen sähköiskuntapaisen Guntramin koskettaessa häntä. Hän kyykistyi miehen eteen.
”Vai että kauppaa. Minä teen kauppaa vain henkilöistä nimeltä Begeerte, Zorn, Ragauti, Faul, Invidia, Pýcha ja Gier. Tiedot heistä kiinnostavat myös, mutta muilla keinoilla et saa itseäsi tästä pinteestä. Tuliko selväksi”, hän mulkaisi miestä vihaisesti ja nousi sitten seisomaan.
”Skye, haluaisitko suostutella tätä säälittävää miestä hieman sen ihastuttavan nyrkkirautasi kanssa?” Kim virnisti Skyelle ja käveli sitten kirjoituspöydän luo nostaen käteensä paperiveitsen.
”Tästä saattaisi olla myös hyötyä”, hän viskasi veitsen Skyelle. Tylsistynyt ilme kasvoillaan hän asteli lattialla istuvan vartijan luo ja istahti tämän viereen.
”Katsohan pikkuiseni esitystä. Katso, ja mieti sitten kannattaisiko sinun liittyä meidän puolellemme ja suostutella ihastuttavaa isäntääsi yhteistyöhön”, hän virnisti miehelle ja nojasi takanaan olevaan seinään raukeasti.

//Anteeksi kun kesti ja anteeksi lyhyestä vastauksesta\\


_________________
Sang ~ Vampyyri
Naoki ~ Maagi
Leona ~ Susidemoni
Svane ~ Hullu
Nía ~ Sotilas
Leith ~ Seppä
Kim ~ Rikollinen
Ravana ~ Johtaja
Valerie ~ Ravintoloitsija
Rakesh ~ Baarinomistaja
Kiz ~ Kalamies

~I wonder how, I wonder why. Yesterday you told me about the blue blue sky~
Näytä käyttäjän tiedot

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 1 / 3]

Siirry sivulle : 1, 2, 3  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa