Lean pyöreille kasvoille levisi ylionnellinen hymy kun hän kuuli katupojan tirskahtavan hänen häsläämiselleen. Kovaa elämää eläneen ja epänauravaisen henkilön nauramaan saaminen oli jotain aivan liian mukavaa, ja Lea nauroi.
”Niin. Olen ehdottoman valloittava päivänpiriste!”

Pojan takkuinen pehko kaipasi saridiaanin arvion mukaan kunnollista pesua. Hetken ajan hän kihersi hyvin lapsellisesti Psychen vastalauseille, mutta paijasi tämän hiuksia hetken lisää ja vakavoitui yhtäkkiä.
”Vaikket olekaan sinun pitäisi olla vielä lapsi. Kuinka vanha olitkaan? 14? 13?” Lean äänensävy oli hyvin äidillinen ja huolehtiva, mutta ikiä heitellessään hän hymyili ilkikurisesti, ja arvasi tahallaan alakanttiin.

Kirpuista kuullessaan neitokaisen silmät heittivät luonnotonta kieppiä, ja hän veti kätensä niiden alle tarkkaan syyniin.
”Hemmetti. Ja minä kun vasta viime viikolla pääsin niistä pikkukylässä tarttuneista eroon.”

Pennun vatsan kurina sai Lean lopettamaan jupinansa kuin veitsellä leikaten, ja hän tuijotti mottauksen saanutta vatsaa hetken ajan. Sitten saridiaani loikkasi jonnekin sängyntapaisen vilttikasan taakse, ja hetken tyhjien laatikoiden ja huterannäköisen jakkaran alla kolisteltuaan nosti päänsä esille ja hymyili Psychelle voitonriemuisesti. Kohta tätä kohti lensi vain hieman nahistunut, melko suurikokoinen omena.
”Eikä mitään mutinoita armonpaloista tai muustakaan. Tuo on lahja ystävältä, piste.” Aina yhtä ylienerginen neiti istahti takaisin katupojan viereen, ja puhui vaihteen vuoksi tomeralla äänensävyllä. Hänellä oli omakin omena mukanaan, mutta hyönteisiä napostelleena Lealla ei ollut oikeastaan nälkä, joten hedelmä jäi koskemattomana hänen syliinsä.

Luonnolleen uskollisena Psyche tosiaan yritti löytää Lean sanoista jotain vastaantapeltavaa, onnistumatta siinä alkuunkaan. Eikös saridiaani juuri ollut piristänyt hänenkin päiväänsä? Poika pudotti katseensa syliinsä ja hymyili, kuin arvellen, ettei toinen nyt voisi sitä huomata.
Kiherrykseen vastauksena hän puolivillaisesti yritti hätistellä kättä tiehensä, maristen silloin tällöin jotain ihan vain vaikutelman vuoksi ja ehkä kiistääkseen sen, että oli juuri hymyillyt.
"Viisitoista."
Hän tokaisi mulkaisten Leaa terävästi, kuten jokainen arvonsa tunteva nuori mies tekee joutuessaan aliarvioiduksi, vaikkakin sitten vain kurillaan. Sillä oman mittapuunsa mukaan Psyche oli täysin kypsä nuori aikuinen ja sangen pystyvä huolehtimaan omista asioistaan. Mitä hän ei selvästikään ollut, jos nyt katseli esimerkiksi hänen kuntoaan.
"Minä en ole mikään lapsi."
Poika toisti uhmakkaasti ja tuhahti vaikutelmansa korostamiseksi. Hän oli leikkinytkin viimeksi nelivuotiaana, pienillä puueläimillä. Joten tätä nykyä hän oli jo aikuinen. Piste.
"...sinulla on ollut kirppuja?"
Hän kysyi epäuskoisena, katse Lean villien silmien vangiksi jääneenä. Niiden liiallinen tuijottaminen aiheutti pennulle huimausta. Ja taas saridiaani oli menossa, Psie seurasi tämän selkää puolittain kiinnostuneena. Tällä kertaa häntä ei yllätettäisi.
Psyche koppasi omenan vaivattomasti toisella kädellään ja katsoi sitä arvioiden, näyttäen kovasti siltä, että aikoi jälleen kinata vastaan. Lea ehti kuitenkin hänen edelleen.
"...lahja?"
Hän mumisi, kuin olisi kuullut sanan vasta ensimmäistä kertaa ja korskahti sitten ylpeästi, mutta päätyi kuitenkin nälkäisenä puraisemaan valtavan palan hedelmän kyljestä [...omenahan on hedelmä? Eikä epä-hedelmä? Hm.].
"...kiitos."
Kuului mumina jostain nopeasti katoavan omenan rouskeen takaa. Lahja ystävältä. Se veti pojan kovin mietteliääksi. Pian oli omena kadonnut, ja sormiaan nuollessaan pennun katse jotenkin jäi lepäämään koskemattomassa omenassa Lean sylissä.

Pikkuinen, hyvin harvinainen hymy jäi melkein omiaan miettivältä saridiaanilta näkemättä, mutta vähän väliä omille teilleen lähtevät silmät ehtivät nähdä siitä vilauksen. Saattoihan se olla ikuisen optimistin kuvitteluakin, joten Lea – harvinaista kyllä – ei takertunut asiaan vaan hymyili itse hetkisen hyvin tietäväisenoloista hymyä.

Psychen marina ja puolivillaiset estelyt nostivat tämän lutuisuusarvoa lisää. Neitokainen huomasi pitävänsä katupojasta hetki hetkeltä enemmän – puhtaan pikkuvelimäisessä mielessä siis.
”Minäpä olenkin 28! Joten olet ihan kakaraiässä suhteutettuna. Sitä paitsi, en sanonut että olisit lapsi vaan että sinun pitäisi olla vielä lapsi.” Oranssitukan päähän ei pälkähtänyt, että herkästi nokkiinsa ottavana Psyche saattoi loukkaantua sanasta kakara melko verisestikin. No, täysin hyväntahtoinen äänenkäyttö varmaan korvasi pikkuisen verbaalisen taidokkuuden puutetta.

”On, pari kertaa. Tosi noloa, mutta kun siellä oli se kamala pikkurakki joka kokoajan tuli kiehnäämään ja sitten sainkin myöhässä selville että sillä on kirppuja…” Lea huokaisi traagisesti, ja painoi kätensä otsalleen melodramaattisesti.
”No mutta, tiedän nyt millä tökötillä ne saa häädettyä.” Innokas hymy palautui hyvin nopeasti, vaikkakin hän ravisteli kättään toivoen että ainakin pari pikkuönniäistä tippuisi.

Ilmeisesti Lea oli vihdoinkin oppinut ennakoimaan katupojan mielenliikkeitä, ja tämä hyväksyi hänen omenansa.
”Mitäs pienistä.” Hän hihkaisi, ja katsoi Psychen ihailtavaa ruokahalua. Epämääräinen virnuileva hymy luikahti pyöreille kasvoille.
Tuo näyttää niin hauskalta. Häntä ja rouskutus ja sormien nuoleminen ja awwww!
”Ole hyvä vaan, en minä taida syödä tätä. Hävitän vaikka sen pienen määrän torakoita jonka näin tuossa aikaisemmin.”
Omena lennähti sievässä kaaressa, ja kurssi näytti epähuomiossa päätyvän kohti Psychen otsaa.

//Omena on hedelmä. Mansikka kuuluu tarkalleen epähedelmien harvaan joukkoon, kaiketi ainoana... mutta sitäkin saa ihan hyvällä omatunnolla haukkua marjaksi.//

Hämärästä valaistuksesta huolimatta Psien silmät välähtivät vaarallisesti tämän kohottaessa katseensa omenanraadostaan - josta ilmeisesti aikoi syödä kodankin - mulkaistakseen saridiaania.
"Älä ikinä sano minua kakaraksi."
Poika varoitti terävästi ja naksutti hampaitaan vastakkain. Sanaa 'lapsi' Psyche vielä sieti, 'pentu' oli niillä rajoilla, mutta 'kakaraa' hän vihasi, sillä se oli hänestä vuosien varrella ehkä eniten käytetty nimitys, siinä 'rääpäleen' ohella. Hän tiesi, ettei saridiaani ollut suinkaan tarkoittanut pahaa, mutta äänen sävystä huolimatta ilmaus aiheutti voimakkaita assosiaatioita, saaden pojan samantien pahalle tuulelle.
Hän huokaisi ja pudisti pahoitellen päätään. Ei ollut oikeudenmukaista äyskiä Lealle tästä, ja Psyche oli pahoillaan.
"Milloin saridiaanit sitten oikein kasvavat aikuisiksi?"
Joten hän yritti paikata ärhentelyään pienellä vinoilulla. Suoraan sanoen Lea ei vaikuttanut kovinkaan varteenotettavasti 28 vuotiaalta, eikä Psie ollut kovin hyvä vinoilemaan.
Hän katsahti toista varovasti, melkein kuin peläten, että olisi onnistunut jotenkin loukkaamaan seuralaistaan käytöksellään. Ja miksi hän yllättäen olisi sellaista pelannyt? Psyche ei käsittänyt.
Pojan silmissä syttyi kaikesta huolimatta pieni kipinä, kun Lealta syömättä jäänyt omena miltei muksahti päin hänen ohimoaan ja vain täpärä väistöliike sai sen osumaan seinään sen sijaan. Hiljaisena Psyche poimi omenan maasta ja tarkasteli sitä hetken, ennenkuin antoi sen liittyä lajitoverinsa seuraan vatsahappojen hellään huomaan.
"28 muka. Psh."
Hän mutisi silmiään pyöräyttäen. Viisitoistavuotiaan korvaan sellainen kuulosti varsin vanhalta, etenkin kun Psie ei uskonut itse elävänsä paljoakaan päälle parikymppiseksi, ei tällä menolla.

[Hee hee. Epä-hedelmiä käsiteltiin muistaakseni kasiluokan biologiassa, ja istuin silloin sangen...harhauttavassa seurassa. Eipä jäänyt paljon mieleen niistäkään, paitsi että banaani on epä-hedelmä. ...kirjoitetaanko epä-hedelmä väliviivalla, vai yhteen? -___-'']

”Anteeksi, ei tule toistumaan.” Salamannopea ja suoraa sydämestä tullut pahoittelu kuittasi Lean osuudelta tuon kakara-sähläyksen. Hänen olisi pitänyt tajuta että herkän ylpeyden omaava saattoi ottaa sen pahalla, ja siksi koki ansainneensa tämän äkeyden. Siksi värikäs tapaus vain heilautti kättään vähättelevästi toisen pahoitteleville eleille, ja korosti liikettä pienellä sävynmuutoksella ihossaan.

”No, minulla se alkoi kun olin siinä 17, mutta olenkin ollut hieman aikainen tapaus.” Innokas julistus kuulosti taasen asioista tietämättömän korvaan hyvin epämääräiseltä, mutta eihän saridiaani tajunnut selitellä rotunsa erikoisuuksista.
Henkisesti Lea kuitenkin olisi varmaan koko ikänsä lapsi.

Toisen omenanrouskutus sai hänet taas hymyilemään.
”Kyllä, 28. Olen ikäloppu täti-ihminen! Pitäisi kai kasvattaa perhettä jossain vaiheessa, mutta kun minä haluan matkustella ensin. Ensimmäisen jälkeen kuitenkin tulee hirveä hinku jäädä hoitamaan kodossa niitä pikkuisia…” Puhe vaipui epämääräiseksi mutinaksi, ja Lea nappasi amulettinsa käteensä, hieroskellen sitä hajamielisesti.

// Mitä? Eikö banaani muka ole ihan normaali hedelmä!? … ja nyt kun kysyt, kaiken järjen ja sääntöjen mukaan se kirjoitettaisiin epähedelmä. Haa, wordini ei alleviivannut sitä! Kyllä, epähedelmä. ^^ Niin ja sori kun ei nyt tullut niin hyvin tekstiä…. Liian monta rautaa tulessa xD No ei vaineskaan.//

Psyche mulkaisi Leaa vielä kerran, mutta näytti hyväksyvän anteeksipyynnön, sillä hänen katseensa pehmeni aavistuksen ja leuka painui alas pieneen nyökkäykseen. Toinenkin omena oli jo tässä vaiheessa kadonnut - siemenkodat ja kaikki - ja poika nielaisi pienen röyhtäyksen, joka oli tullut ilmoittamaan, että hieman hitaamminkin ehtisi, maailma ei ollut aivan vielä tulossa tiensä päähän.
Pentu katsoi saridiaania pitkään ja hänestä tuntui, että oli jälleen missannut jonkin laji- tai kulttuurityypillisen ominaisuuden ja että koko pieni kiusa oli mennyt neidolta - mikäli oli turvallista kutsua tuota neidoksi - yhtä lailla ohi, tai sitten tämä oli vain Psychea huomattavasti taitavampi kiusoittelemaan.
"...en taida edes haluta tietää."
Hän kommentoi omaa ajatustaan ja pyyhki suupieliään kämmenselällään, totesi sitten, että tuli ennemminkin pyyhkineeksi kämmenselkää suupielellään ja kohautti olkiaan. Tuskin se tällä naamalla paljon eroa tekisi.
"...olisi kuitenkin kiva nähdä sinun kotikyläsi."
Poika ajatteli epähuomiossa ääneen ja koska teki sen epähuomiossa, pääsi hentoinen, unelmoiva sävykin livahtamaan ohi kontrollin. Psie ei koskaan ollut ollut synnyinkotiaan ja tätä pientä Soron kaupunkia lukuunottamatta yhtään missään.
Hän hiljeni ja jäi katselemaan saridiaania tyhjä ilme silmissään tämän puhuessa jotain perheestä. Psyche ei kertakaikkiaan osannut sanoa siihen yhtään mitään. Pojan aivot kertakaikkiaan potkaisivat tyhjää - hän ei edes tajunnut ihmetellä miten ilmeisen androgyynit saridiaanit oikein mahtoivat lisääntyivät.
Lean puhe vaimeni mutinaksi ja pian kaksikko istui miltei täydellisessä hiljaisuudessa, saridiaani ilmeisen ajatuksissaan ja katupentu tuijottaen tyhmänä vastapäistä seinää.
"...onko sinulla...perhettä siellä...mistä tuletkaan?"
Hän kakoi lopulta ulos ja onnistui jotenkin kuulostamaan tavallistakin käheämmältä, ehkä jopa hieman normaalia kimeämmältäkin. Ehkä hän oli vain liian nuori ajatellakseen perheen perustamista, vaikka makiapinat tulivatkin sukukypsiksi melko nuorina. Toisaalta seireenit kehittyivät melko hitaasti. Tai mistäs poika varmuudella tiesi, ja miksi edes piittasi, hän ei tulisi lapsia koskaan saamaan, aamen sille.

[Ei se ole, ja sille oli joku hieno perustelukin, joka liittyi jotenkin siihen, että banaani kehittyy paisuneen kukintoalustan ympärille, ja hedelmä tekee jotain muuta. Ai että kun meikä on hyvä näissä -____-''' Ja olen ihan maisteri näissä yhdys_sanoissakin, näköjään. Epähedelmä näyttääkin epä-hedelmää tyylikkäämmältä. Humm. Täytyy kyllä myöntää, että teikäläisellä on ihan pelottava määrä pelejä käynnissä. Ja sitten vielä jaksoit tulla toisellakin hahmolla Marraskuuni seuraksi. Nostan ylen fiktiivistä hattua.]

”Sottapytty.” Lea totesi hyvin vakavalla naamalla, ja hieraisi Psychen suupielen hyvin äidilliseen tapaan puhtaaksi. Vaikutelma koki nopean nahistumisen kun hän alkoi kihertää itselleen kesken kaiken.

”Jos haluat, voin tietysti etsiä sinut mukaani kun olen palaamassa sinne. Pitäisit varmana paikasta!” Saridiaani hihkaisi, ja huomaamattaan hänen mekkonsa sävy hivuttautui huomattavasti lämpimämpään suuntaan.
”Se on eräällä saarella etelämpänä, ja kokonaan puiden varaan rakennettu – paljon tyylikkäämpi paikka kuin yksikään täkäläinen kylä. Mutta on niitäkin kiva kiertää, kun väki tekee aina kaikesta jännempää.”
Itsekseen hykerreltyään Lea tajusi katupojan jumahtaneen töllöttämään vastakkaista seinää.
Hyperenerginen mieli tajusi pysähtyä hetkiseksi, ja tehdä erinäisiä johtopäätöksiä pojan ikään, kuntoon ja perheettömyyteen liittyen.

”On. Ei kyllä samanlaista kuin varmaan kuvittelet. Minulla ei ole hajuakaan ketkä vanhempani ovat, koska kuten muutkin kasvoin kaikkien lapsena. Niin kuin, kaikki saridiaanit ovat perhettä.” Värikäs neiti hymyili varovasti ristiveriselle.

//… Niinhän ne hedelmät tekevät. Selvitin asian, vain mansikka on epähedelmä.
Oho, ei minulle tarvitse hattua nostaa o__o hullu vain olen. Mutta, keksinkin jo että jumitus johtuu siitä kun Lea alkaa pikkuhiljaa rasittamaan… Ihana hahmo mutta… *tökkii saridiaania vihaisesti* ei suostu tottelemaan käskyjäni kunnolla.//

Tavoilleen aina yhtä uskollinen Psyche yritti väistää Lean äidillistä elettä, vaikka parhaimmillaankin yritys vaikutti hieman puolivillaiselta. Poika laski sen väsymyksen piikkiin, ja niittasi säälimättä jokaisen pienen äänen, joka muuta yritti väittää.
"No onko minulla vaihtoehtoja?"
Hän kysyi kärkkäästi, sormeillen nopeasti likaisia vaatteitaan ja pölyistä turkkiaan. Pentu oli aikaisemmin kylpenyt sadevesiojassa, mutta jos siitä olikin yhtään apua ollut, ei sitä enää voinut huomata.
Psie silmäili saridiaanin mekkoa, jonka pian tajusi sanojen ohella kertoilevan yhtä sun toista väriskaaloillaan. Poika kurtisti kulmiaan, mutat hänen silmänsä tuikkivat - kirjaimellisesti, pienten valojen saattoi nähdä tanssivan ympäröivillä seinillä.
"Oikeasti?"
Hän kysyi, ennenkuin ehti takaisin edelleen ja synkkeni samantien. Jos, ja siis vain jos, Lea oikeasti etsisikin hänet taas käsiinsä ja ottaisi mukaansa - mitä pojan oli kertakaikkiaan pakko suuresti epäillä - olisiko sekään paikka muita parempi? Niin kauan kuin Psie muisti, hän oli huvittanut itseään kuvittelemalla, että ulkona suuressa maailmassa oli jokin paikka, jossa ristiverisiä ei pidetty vain jumalattarien kirouksena. Mutta jos edes 'suuri maailma' ei halunnut hyväksyä häntä, miten poika jaksaisi sen pettymyksen?
Psyche pelkäsi ottaa sitä riskiä.
"...hmm."
Hän vastasi ja koetti hymyä, muttei tahtonut ihan löytää sitä. Kylä puiden varassa. Sellaisesta hänkin oli kotoisin, muistaakseen.
Pentu räpäytti silmiään epäuskoisena ja yritti kuvitella yhteisöä, jossa kaikki olivat yhtä suurta perhettä. Se kuulosti utopialta.
"...teillä ei kai ole ristiverisiä."
Se ei ollut edes kysymys. Psyche mulkoili sormiaan vihaisena, mutta huokaisi sitten ja sulki silmänsä. Eihän se hänen sormiensa vika ollut.
"...Lajit. Rodut. Sukupuolet. Minä vihaan sitä. Lokerointia. Jospa kaikki... 'olisivat yhtä perhettä'..."
Poika puuskahti ja kohautti olkiaan. Se oli ollut hänen lapsuudenunelmansa. Nyt? Se oli jotain, mitä sanoivat rikkaat, paremmat ihmiset, jotka sitä itsekään ymmärtämättä tunsivat pientä syyllisyyttä helposta elämästään, mutta saattoivat sanoa moista vain koska heidän ei tarvinut maistaa huononpiosaisten elämää.

[Turvauduin tyhmien ihmisten viimeiseen pelastukseen, Wikipediaan. Sen mukaan mansikka, banaani, viikuna ja ananas muunmuassa ovat epähedelmiä.

Tiedätkö, Psyche on vähän samanlainen. Hän taitaa olla vähän liian fiksu minulle, tuollaiset Lucyn tyyppiset tallukat ja Marraskuun tyyppiset riemuidiootit sopivat minulle paremmin.]

Psychen kärkäs kysymys veti Lea hetkeksi hiljaiseksi. Totta tosiaan, katupojalla ei oikein ollut mahdollisuuksia kylpemiseen – kukaan tuskin haluaisi tarjota kuumaa vettä saastaiselle takkuturkille. Ihan typerää, koska jos sen töryn saisi hangattua irti pennusta ja tämän ihottuman ja kirput hoidettua… ja ehkä uudet vaatteet... ja pikkuisen siistisi turkkia…
Yhtäkkiä, ilman näkyvää syytä Lea alkoi taas hihitellä, ja päästi pienen ’aww’ - äännähdyksen.

Psychen innostus ei jäänyt saridiaanin sinkoilevilta silmiltä huomaamatta, ja hänen hymynsä oli repäistä posket.
”Tietysti! Maisemanvaihdos tekee aina hyvää.”
Epäonnistunut hymyily-yritys ja pojan vakavoituminen saivat hänet huokaisemaan.
Miksi ihmeessä tämän piti olla niin synkeä? Lea oli varma, että tämä voisi tehdä vaikka mitä elämällään, jos vain pääsisi oikeanlaiseen ympäristöön. Aryliassa neitokainen oli kyllä huomannut sen kuinka monet karsastivat toisia aivan typeristä syistä.

”Ristiverisiä… eipä ole. Vaikka meitä saridiaaneja on kahta tyyppiä, ihmismäisempää ja liskomaisempaa… Ei, en sanoisi että on.”
Hiljalleen Lean väritys otti itseensä utuisen, myötätunnosta apean sävyn.

”’Olkoot kaikki maailmassa yksi suuri perhe, ilman rajoja tai määrättyjä paikkoja.’ Se on viimeinen lause uskonkappaleessa, heti Sääntöjen jälkeen. Koko maailma olisi parempi paikka jos kaikki suostuisivat tajuamaan kuinka oikeassa meidän usko on vaikka tämän paikan jumalattariin verrattuna.” Hän puuskahti.
”Sinuna en ottaisi sitä itseeni, jos vain pystyisin… ”

//Ah, no, ei banaani varmaan suutu vaikka kutsun sitä hedelmäksi…//

Psyche tuijotti hiljaisena häntäänsä, kieltäytyen jyrkästi ajattelemasta konseptilla 'mitä jos', sillä oli todennut sen jo kauan sitten paitsi hyödyttömäksi ja turhauttavaksi, myös aikamoiseksi noidankehäksi.
Hän oli - sellaisella katkeralla ja vihaisella tavalla - kasvanut hyväksymään sen, ettei pystynyt muuttamaan sitä, mitä oli, mutta myös sen, ettei kyennyt muokkaamaan maailmaakaan.
Kaikki tämä oli valvottanut poikaparkaa monena loputtomana yönä, ja pitänyt seuraa lohduttomina päivinä. Nykyisin hän tuli aiheen liepeillä lähinnä ärtyisäksi.
"Ehkä teikäläiset sitten vain ovat täkäläisiä fiksumpia, eivät mene risteytymään keskenään."
Poika puuskahti ja ravisti hieman hiuksia kasvoiltaan. Toisella kädellään hän kosketti terveenpää poskeaan ja totesi helpottuneena, ettei se ollut kostunut. Sen sijaan silmiin hiipi teräksinen ilme, kun Lea mainitsi jotain uskonnosta.
Pentu korskahti hiljaa, kuulostaen melkein ivalliselta naurahdukselta.
"Uskonto! On täysin uskonnon syytä, ettei ristiverisiä suvaita missään."
Psyche naurahti uudestaa, kalsaasti ja puristi kätensä nyrkkiin. Ohimennen hän pisti merkille, ettei vieläkään onnistunut puhumaan 'meistä' kun tarkoitti ristiverisiä. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan ollut vielä aivan suostunut hyväksymään paikkaansa.
"...vaikkakin... teidän uskontonne kuulostaa...paremmalta."
Hän myönsi vaimeasti, pyöritteli ajatusta hetken ja pudisti sitten päätään.
"...ei se voisi toimia. Ihmiset eivät osaa olla vihaamatta, ja haluttomana vihaamaan itseään, he kanavoivat sen muualle."
Pentu vaikeni. Hänen ei ollut ollut tarkoitus sanoa sitä, vaikka hän olikin sitä mieltä, että jokainen tuolla ulkona ansaitsisi kipakan potkun perhekalleuksilleen.
"Vaikka eipä sillä väliä. Minä osaan elää tuolla ja ainakin omatuntoni on puhdas."
Psyche tokaisi, tuntien ripauksen siitä teinipojan uhosta, jonka luuli kadottaneensa jo aikaa sitten.

Lea hymyili, vaikka katupojan sanat olivat melko koskettavia, kertoivat enemmän kuin tarpeeksi tämän maailmankatsomuksesta ja kokemuksista. Iloluontoinen saridiaani ei kuitenkaan kestänyt moista synkeää puheenaihetta kovin pitkään, ja siksi omituisen tummina velloneet värit tasaantuivat taas normaaleiksi, kirkkaaksi keltaiseksi oranssein orkideoin ja tummaksi ruskeaksi sekä hiusten punaisenkaltaiseksi.

”Et kyllä muuten ole kovin puhdas. Kellarissa on semmoinen patamainen kylpyamme, johon laitetaan tuli alle ja sitten pääsee kuumaan kylpyyn kunhan on lämmittänyt sen veden…” Neitokainen selitteli, ja keinui siinä puhuessaan, vaihdellenn painopistettään ees taas.
”Eikös puhdistautuminen ole hyväksi vammoillekin…?”

//ngrh. Lyhyt, mutta yritä pärjätä sen kanssa… //

Psiekin oli enemmän kuin tyytyväinen päästessään tummanpuhuvasta aiheesta eroon ja näytti siksi melkein liiankin ilahtuneelta saridiaanin puhuessa kylvystä.
"Hmph, niin, olen huomannut."
Hän tokaisi, omaan epäpuhtauteensa viitaten. Yllättävää kyllä, kommentti ei ollut onnistunut loukkaamaan häntä, mutta Psyche tuiski silti, ettei lipsahtaisi vaikuttamaan liian pehmeältä. Miksi hän vaivautui, se oli jotain liian syvälle juurtunutta ja selittämätöntä, monien mielestä myös hieman ärsyttävää ja vähintään epäkohteliasta.
Poika ei ollut ollut kuumassa kylvyssä sitten...no, ei koskaan. Ajatus kuulosti hassulta, mutta myös houkuttelevalta.
"...voisinhan minä, hmm, vilkaista sitä."
Hän totesi vältellen, katsellen ympärilleen kuin etsien jotain, mihin voisi katseensa viattomasti laskea.
"...se tekisi hyvää haavoillekin."
Poika lisäsi, kuin olisi juuri päätynyt tähän päätelmään aivan itse. Silmistä näki, että pentu mietti jälleen, miten pystyisi korvaamaan kylvyn, tai miten puhtaalla omalla tunnolla välttyisi korvaamasta.
Todellisuudessa Psychen päänsisäinen maailma oli kaikkine pinttyneine tapoineen ja ajatusmaailmoineen hyvin hyvin monimutkainen, mutta koska kaikki oli nimenomaan pinttynyttä, niistä oli vaikea päästä eroon, oli kuinka kersa tahansa.
Sitten poika nousi varovasti ylös, totesi jalkansa tarpeeksi kantaviksi ja katsahti Leaan, sanomatta kuitenkaan mitään. Pieni pään nyökkäys kohti luukkua, josta he olivat ylös kiivenneet, viesti, että pentu oli kiinnostunut ainakin näkemään kylpypadan.

”Pidät siitä varmasti, minä ainakin rakastan kuumia kylpyjä! Siinä rentoutuu ja… Niin muuten, voit nukkua täällä jos haluat sitten jos ja kun olet käynyt kylvyssä. Ettei se mene ihan hukkaan.” Hän hihkui, ja pyörähti ympäri katsahtamaan katupoikaan ennen kuin sipsutteli loppumatkan ullakon luukulle, jonka hän sitten avasi ja viittasi toista seuramaan.

Matka läpi pölyisen hylätyn talon meni nopeasti, ja kohta he olivat kylpyhuoneessa, jonka nurkassa seisoi yllättävän hyväkuntoinen, todellakin padalta näyttävä kylpyamme. Sen kyljessä, osittain alla,
oli tulisija. Lea ei tiennyt toimintaperiaatetta tarkasti, mutta jos tulen sytytti ja piti sitä sopivalla tasolla yllä vesi lämpeni suht koht nopeaan ja patakaan ei erityisemmin kuumennut polttavaksi.
Tämän hän selitti sitten Psychelle, ja samalla myös tuli todenneeksi mielessään että oli hyvä että sermi joka estäisi tulesta huolehtijan ja kylpijän näköyhteyden ei ollut kovin pahasti hajonnut. Poika oli saridiaanin päätelmien mukaan yllättävän häveliäs.

”Minä ainakin käyn sitten sinun jälkeesi – jos siis kylvet – kylpemässä. Tuosta pumpusta saa vettä, minä alan säätää tulta.”

Jäämättä kuuntelemaan nuoremman mahdollisia vastaväitteitä, tai katsomatta alkoiko tämä täyttää pataa johon mahtoi mukavasti istumaan vedellä, vaan rynnisti hakemaan ison pinon puita – hajonnutta huonekalustoa enimmikseen – ja alkoi sytytellä pienimpiä sälöjä, ruokkien liekkiä saaden sen muutamaan kertaan sammumaan ennen kuin pieni valkea alkoi lopulta syödä isompia puita.

Psyche hännysteli Lean kannoilla ulos ullakon luukusta ja talon lävitse sen kummemmin ympärilleen katselematta ja vaitonaisena. Siihen mitä hän mahdollisesti pitäisi tai ei pitäisi, hän ei sanonut mitään, mutta hymähti hiljaa pallotellessaan yöpymistarjousta aivolohkolta toiselle, ennenkuin totesi, että kai se kävisi, nukkuihan hän hylätyissä rakennuksissa muutenkin aina silloin tällöin.
Pata-amme taas näytti katupojan silmissä kiusallisen paljon isolta soppakattilalta, mutta sitä Psie ei sanonut ääneen kuunnellessaan puolella korvalla Lean selitystä. Miltei äänettömin askelin hän kiersi ammeen ympäri, liu'uttaen sormiaan sen reunaa pitkin mietteliäänä. Jostain kumman syystä hänen 'mielensä silmän' edessä häälyi varteenotettavan häiritsevä kuva porisevan padan ympärillä villisti tanssivista liskoihmisistä, joilla oli pikkueläinten luita hiuksissaan ja elävältä keittyviä saaliita padassaan. Yllättäen Psyche valahti kovin kalpeaksi.
"Minä...sinä...siis - mitä?"
Hän änkytti, Lean äänen jälleen hätkäyttämänä ja pälyili nopeasti ympärilleen yrittäessään saada jälleen otteen tapahtumien punaisesta langasta.
"...siis vettä tuosta?"
Poika toisti vaimeasti ja asteli pumpun luo, tuijottaen sitä hämillään. Miten tällaista käytettiin? Jos kampeaisi tuosta, ehkä? Alkuunsa pumppu tuntui hirvittävän jäykältä, mutta löystyi sitten.
"...tuota...saridiaanithan syövät vain hyönteisiä, vai mitä?"
Hän kysyi vaivaantuneena hetken pumpattuaan, vältellen parhaansa mukaan Lean katsetta. Ovi oli tuossa suunnassa, hän ehtisi sinne kyllä, mutta ulko-ovi oli lautojen vuoksi ahdas ja hankala.
Tuli alkoi räsähdellä iloisesti saadessaan lisää voimaa, ja Psychea puistatti. Hän keskeytti hommansa - pata suunnilleen puolillaan vettä - ja silmäili Leaa varuillaan.
Miksi hän oli suostunut tähän, oi miksi? Valmisteli jo omaa lientään puolituntemattomalle! Pojan kasvot, se vähä mitä niistä arpikudoksen ja lian seasta erottui, olivat sairaanloisen kalpeat ja silmät levinneet kauhistuneina, imien itseensä kaiken lämmön huoneesta - tai siltä saattoi vaikuttaa.

Lealta oli jäänyt suurin osa Psychen epäilevästä ja hämmentyneestä käytöksestä ohi, mutta kylvyn ollessa puolillaan vettä ja saridiaanin saatua tulen rätisemään tarpeeksi kunnolla hän pomppasi seisomaan polviltaan, pyyhkäisten nokea poskeltaan.

Neitokainen tuijotti hetken poikaa vakavana, ja virnisti sitten pahaenteisesti, näennäisesti välittämättä tämän silmien vaikutuksesta ilmapiiriin.
”Vain hyönteisiä? Ehei, me syömme myös laihoja katupoikia…” Hän lipoi hampaitaan kielellään suu auki, silmät kiinni elohopeaisissa, ja ruskeaihoiset kädet uhkaavasti eteen kohotettuina, kuin hän aikoisi napata Psychen kiinni.

Sitten Lea purskahti valtavaan nauruun, ja valahti lattialle ulvomaan ja pyörimään vedet silmissä.
”Sinun ilmeesi, sinun ilmeesi~!” Tyrskähdysten välistä tulleet sanat saivat hänet nauramaan hetken ajan kovemmin, mutta kohta neitokainen rauhoittui ja vilkuili toista lattianrajasta, tarkastaen toisella silmällään miten tuli ovi.
”Hassu. Olen pohjimmiltani hyönteissyöjä, vaikka voinkin napostella muuta.” Hän hekotteli, ja nousi seisomaan, pudistellen kolttunsa pölyistä ja hyppelehtien itsekin pumppaamaan vettä ja kärräämään sitä ämpärillä ammeeseen.
”Kannibalismia, pöh. Jos kerta uskontoni kieltää toisten vahingoittamisen – se aikaisempi, minun pitää suorittaa puhdistautumisriitti sen takia ja se oli toisen hyvinvoinnin takia joten se oli okei – tappaminenkin on tavallaan kiellettyä. Kyllä sitäkin lakia saisi kierrettyä jotenkin… Mutta kannibalismia? Että söisi toisen kamaralla kulkijan? Järjettömyyttä.” Hän puhisi, samalla kun sai aikaiseksi täytettyä tuon patamaisen ammeen. Kursailematta hän upotti kätensä sinne, ja pyöritteli sen tasaisen lämpöiseksi. Se alkoi olla jo mukavaa, muttei tarpeeksi kuumaa saridiaanin pesutottumuksiin.
Ei hän kiehuvassa vedessä peseytynyt, mutta melko kuumassa.

Yhtäkkiä hän tirskahti, ja kääntyi katsomaan Psycheä, miettivästi.
”Tämä ei varmaan auta mielenrauhaasi, mutta… Vanhimpien hautariittien mukaan olisi soveliasta ja suotavaa että vainajan sydän tulisi tämän läheisimpien syömäksi. Harvat kuitenkin enää tekevät sitä.”
Kovalla tohinalla saridiaani siirtyi tulisijalle, kohentaen tulta kunnes vesi oli sopivan lämmintä eli sinne täytyisi laskeutua hitaasti ettei se polttelisi pahasti, ja antoi sitten tulen hiipua. Hän osoitti ammetta hymyillen katupojalle.
”Lupaan olla katsomatta sen aikaa kun riisut, ja sitten kun olet vedessä käyn hakemassa pyyhkeentapaisia ja muuta tarpeellista. No niin, ei kokeileminen sinua tapa, etkä keity vaikka siltä saattaisi vaikuttaa.”

Jo se, että positiivisen iloluontoisen saridiaanin näki vakavalla naamalla, oli sangen huolestuttavaa, mutta pahaenteinen virne oli jo pelottavaa ja viimein ylös kohotetut kädet kokonaisvaltaisen kauhistuttavaa.
Pohjaton järkytys melko kirjaimellisesti paistoi pojan kasvoilta tämän kulmakarvojen miltei piiloutuessa hiusrajaan silmien levitessä luokattoman valtaviksi, korostaen tummia varjoja niiden ympärillä. Hän oli jo kahta vaille valmis pinkomaan henkiriepunsa edestä, kun Lean naurunrämäkkä sai hänet kompuroimaan puolittain pelästyneenä, puolittain hämmentyneenä taaksepäin.
Hetkessä asian luonne valkeni hänellekin ja hetkellinen helpotus palautti huoneen jälleen normaaliin lämpötilaansa, ennenkuin ilma kuitenkin viileni jälleen, kun ylpeytensä lommotetuksi tunteva pentu antoi silmiensä kaventua pieniksi viiruiksi.
"Hmph!"
Hän tuhahti osaamatta sanoa muutakaan, mutta ainakin kalman kalpeus oli vaihtunut häkeltyneeseen punastukseen. Niin tietysti, olisihan hänen pitänyt älytä.
"On vain tervettä haluta varmistua asioista."
Poika tokaisi puolustuskannalla, yrittäen keräillä säröilleen ylpeytensä kappaleita, samalla kun hitaasti alkoi rauhoittua. Saridiaanien uskonto kuulosti omituiselta, mutta juuri nyt pentu oli siitä varsin kiitollinen.
Pienelle tirskahdukselle Psyche kohotti kulmaansa ja irvisti sitten lievää pahoinvointia tuntien.
"Khh, en yhtään ihmettele, ettei tapa ole suosiossa."
Hän puuskahti, kasvot tällä kertaa ehkä lievästi vihertäen. Psie oli melko kaikkiruokainen, eihän hänellä nirsoiluun ollut varaa, mutta syödä nyt jonkun tuttunsa sydän?
Poika ei kuitenkaan voinut olla varovasti pohtimatta olisiko maailmassa yhtään ketään, joka söisi hänen sydämensä, jos hän päättäisi potkaista tyhjää. Eipä kai.
Lean sanat kiinnittivät jälleen pennun huomion ja hetken tämä katseli saridiaania - ainoaa...ystäväänsä - mietteliäänä, ennenkuin puuskahti ja osoitti huoneen nurkkaa.
"Saat mennä tuonne seisomaan ja katse seinään."
Hän komensi uittaessaan kättään padassa, varmistuakseen, ettei vesi tosiaan ollut kiehuvan kuumaa. Oikeastaan se oli aika miellyttävää. Kun poika vihdoin oli varma, ettei Lea yhdelläkään häiritsevistä silmistään katsellut, hän avasi siteet käsivarsistaan ja hännästään, kiskoi nopeasti paidan päältään ja helminauhan lanteiltaan, ennenkuin astui ulos housuistaan ja tiputti kaiken nätiksi kasaksi lattialle.
Edelleen hieman epävarmana Psyche kipusi pataan, havaiten yllätyksekseen kuuman veden tosiaan hyvin rentouttavaksi.

Ainakin Lean naurunpurska aiheutti sydänkohtauksen saaneelta näyttävälle katupojalle mielialanmuutoksen, ja hän oli siitä onnellinen. Tällainen harmiton ylpeyden lommo ei varmaan ollut tälle pahitteeksi, joten saridiaani ei lähtenyt pahoittelemaan tekoaan.

”Siinä on hyvin kaunis merkitys. Sydämen syönnillä kuollut otetaan takaisin elävien joukkoon… Mutta tosissaan pidän enemmän puuhautaamisesta. Sama idea eikä kenenkään tarvitse kärsiä vatsanpuruista.”
Lea hymähti, ja kääntyi nurkkaa kohti, pitäen silmänsä kurissa. Täytyi sitä antaa yksityisyyttä niille jotka sitä kaipasivat, aina välillä ainakin.
Kuullessaan veteen ujuttautumisesta kielivän äänen Lea käännähti heti ympäri, hyppelehtien Psychen ohitse, pörröttäen tämän tukkaa ohimennen – poika ei pystynyt väistämään joten hän hyväksikäytti tilaisuuden – ja vilkutti samalla kun katosi hakemaan unohtamansa tavarat ylhäältä.

Vilttikasan takaa löytyikin jopa puhdas pyyhe, ja muutaman piikin menettänyt kampa, sekä pyyhe hänelle ja viimeisiään vetelevä pullollinen pesuainetta. Pienempi rättikin löytyi, ja se varmasti kelpaisi pesuliinaksi.

Näiden löytöjen kanssa Lea sitten pöllähti takaisin kylpyhuoneeseen, ja avasi seinän yläreunassa olevan räppänän päästämään höyryä ulos.
”No, eikös se olekin mukavaa?”

Psyche näytti edelleen siltä, että kaunis ajatus tai ei, koko touhu sai hänet yksinomaan pahoinvoivaksi. Suuren maailman tavoista ja uskomuksista hänellä ei ollut laajamittaisempaa kokemusta, mutta kulttuuri, josta Lea tuli, vaikutti sekavalta. Ehkä sen takia saridiaanista oli kasvanut tuollainen? Mikä ei tietysti ollut välttämättä paha asia.
Huokaisten hiljaa poika antoi kehonsa valahtaa alemmas, ja pidätti henkeään veden yltäessä nyt miltei silmien tasalle. Näin hän välttyi myös vastaamasta mitään, tai vaihtoehtoisesti möläyttämästä mitään etnisesti loukkaavaa.
Etäisesti ilahtuneena hän havaitsi, että jos liikutteli käsiään lämpimässä vedessä, veden liikkeet, saivat hänen turkkinsa keinumaan kivasti puolelta toiselle, vähän kuin kevätruohon leppeässä tuulessa.
Lea hyppelehti ohi, sen pentu havaitsi silmäkulmastaan, ja pörrötti mennessään pojan vielä kuivia hiuksia. Pieni protestoiva 'hei!' hukkui kylpyveteen ja manifestoi itsensä vain rykelmänä pintaan pyrkiviä ilmakuplia. Psyche suoristautui taas kunnolla istumaan - pitäen huolen, että häntä tuli häveliäästi hänen syliinsä.
Hän tarkkaili Leaa varautuneesti tämän palatessa.
"...juu."
Kuului vastaus hieman vaivaantuneena, ikäänkuin poika olisi joutunut myöntämään olleensa väärässä jossain elämää mullistavassa kysymyksessä. Hajamielisesti hän haroi sormiaan likaisen ja takkuisen turkkinsa lävitse, seuraten katseellaan miltei huolestuneena, kun arpikudos alkoi kesiä lämpimän veden innoittamana.
Viimein poika dunkkasi koko päänsä veden alle, kastellen näin tehokkaasti hiuksensa, jotka liimautuivat tiukasti kiinni päänahkaan pennun palatessa pintaan.
Hän ei oikein tiennyt mitä olisi tehnyt seuraavaksi, joten katsahti Leaa apua pyytelevästi.

[Ää, yritä pärjätä tuon kanssa jotenkin, minun pitää rientää takaisin tunneille.]

//Pärjään kyllä ^^ Ja nyt hittailin Psycheä jonkin verran, mutta kai sallit sen?//

Lea hihitteli Psychen kuplimiselle, ja mietiskeli pitäisiköhän sittenkin lämmittää uusi vesi itselleen. Se saattaisi olla järkevää, kun katupojan puhtaustason otti huomioon.

Kun toinen oli sitten vihdoin saanut päänsä kasteltua, neitokainen hyppeli tämän selän taakse ja pusersi saippuaa suoraan tämän hiuspehkoon. Se oli näet semmoista ei varsinaisesti hiuksille tarkoitettua mutta niille täysin hyvin soveltuvaa, sitruunantuoksuista ainetta.
”Anna kun minä pesen hiuksesi!”
Aikailematta hän upotti sormensa toisen hiuksiin, hieroskellen pyörivin liikkein päänahkaa ja kirjavia suortuvia. Hän käsitteli pehkoa tavanomaista varovaisemmin, sillä epäili että pojan ihottuma saattoi jatkua päänahassa, eikä sellaisen ruhjominen ollut mukavaa. Kohta pää oli jo ihan vaahdossa, ja Lea päätti hangata siinä samalla vähän pojan olkapäilläkin olevaa turkkia puhtaammaksi – muun kehon tämä saisi pestä aivan rauhassa itse, ellei sitten halunnut toisen apua selkänsä kanssa.
Kun saippuaiset sormet olivat saaneet turkin jotenkuten puhtaaksi, hän jatkoi vielä hetken ajan, hieroen peukaloillaan pojan niskaa. Se oli juuri sellainen vielä keskenkasvuisen niska, hämmästyttävän hentoinen. Saridiaani ei pystynyt edes kuvittelemaan, kuinka tuollainen sympaattinen pieni karvapallero oli oppinut selviämään kaduilla, ja miten pojan hartiat olivat kestäneet tämän äänestä kuultavat vähemmän mukavien kokemusten taakan.
Kaikki nämä hetkeksi impulsiivisen otuksen mieleen lipuneet ajatukset päättivät tuoda itsensä julki vain lempeänä hymähdyksenä ja sitä seuraavana hiljaisena lausahduksena.
”Olet sinä kyllä varsinainen selviytyjä.”

Lean hetkellistä vakavuudenkaltaista mielentilaa ei kestänyt kuitenkaan kauaa, ja hän päätyi ojentamaan pesuliinan ja saippuapullon pojalle, lillumaan tämän eteen kylpyvedessä.
”Siinä! Pese itse loput, kun et varmaan halua minua hinkaamaan jalkojasi tai mitään. Mutta jos haluat minun pesevän selkäsi, sano vain.”

[Pentua saa hittailla aivan kaikella vapaumuksella.]

Psyche ei mielellään laskenut ketään selkänsä taakse, mutta piti protestit sisällään ja hymähti hiljaa myöntymisen merkiksi Lean tarjoutuessa hiuksia pesemään.
"...milloinkahan ne on viimeksi pesty?"
Hän ajatteli epähuomiossa ääneen, yrittäen parhaansa mukaan olla huomioimatta, miten mukavalta naisolennon sormet hänen päänahassaan tuntuivat. Poika saattoi vain toivoa, ettei kevyt, tyytyväinen huokaus ollut kantanut saridiaanin korviin saakka.
Pieni nokare vaahtoa pääsi luikahtamaan alas otsan kaarta ja tunkeutumaan syvällä kuopassaan asuvaan silmämunaan, saaden sen kirvelemään epämiellyttävästi. Psyche käytti sen poishankaamisen liian vähän vettä ja tarpeettoman paljon rupisia rystysiään, jättäen toisen silmän prosessin jäljiltä punoittamaan ärtyneenä. Pentu tiesi tämän, mutta tiesi myös, että se menisi ohi.
Jotenkin hän oli miltei onnistunut unohtamaan Lean, ennenkuin tuon kädet laskeutuivat lähes täysin turkin peittämille olkapäille, ja Psie jännitti hartioidensa jokaisen lihaksen ihan refleksinomaisesti.
"...varo. Ne ovat kipeät."
Pojan tapoihin ei myöskään normaalisti kuulunut myöntää minkäänlaisia heikkouksia - paitsi että se oli normaalia teinipoikien voittamattomuusuhoa, oli se myös miltei välttämättömyys kaduilla.
Hetken Psyche kiemurteli vaikeasti Lean peukaloiden tehdessä kontaktia paikoin kivikovien ja hyvinkin kipeiden lihasten kanssa, mutta rauhoittui sitämukaa, kun jännitys lihaksissa alkoi laueta. Veden alla hänen häntänsä nyki tyytyväisenä.
Poika katsahti saridiaania pikaisesti olkansa yli ja tuhahti hiljaa, ymmärtäen tuon sanat hieman väärin.
"Tietysti olen. On pakko olla, ellei halua kuolla."
Psie nappasi käteensä vedessä lilluvan pesuliinan ja puristi sen päälle hieman saippuaa, mutisten, että pärjäisi mainiosti itsekseen, kiitoksia. Hän silmäili Leaa vielä, kun alkoi hitaasti hangata likaa jäsenistään. Varovaisuudesta huolimatta veden pinnalla kiemurteli pian kirkkaanpunainen vana, jonka alkulähde oli pennun ruhjotuissa polvissa ja kyynärpäissä.
"...taidan olla valmis."
Psyche totesi pyyhettä tavoitellen, haluten pois, ennenkuin tuhrisi itsensä uudestaan verisessä vedessä. Niinpä hän kömpi pois padasta, yrittäen kietoutua pyyhkeeseen niin täysin kuin saattoi, peittääkseen riutuneen olemuksensa ja kyttyrän selkänsä, jotka oikein korostuivat märän turkin liimautuessa ihoon kiinni.
"...autan vaihtamaan veden."
Hän totesi muka ohimennen, vilkaistuaan jäljiltään sangen likaiseen vesimassaan.

”Ei, sinä kuivaat itsesi nyt. Minä saan tämän kyllä vaihdettua itse!” Lea ryhtyi tyhjentämään ammetta, ja kohta likainen, ja hieman verinen vesi lillui huoneen lattialla imeytyen kohtuuttoman hitaasti viemäriaukosta alas. Tuttuun tapaan hän myös valmisteli pesuvedet itselleenkin, antaen Psychen auttaa jos tämä nyt oikeasti päätti tunkea auttamaan.

Ei kestänyt kovinkaan kauaa, kun saridiaani koetteli vettä hykerrellen itsekseen, ja riisui sitten muitta mutkitta omat vaatteensa viikaten ne pinoksi. Hän ei tuntenut mitään tarvetta sanoa katupojalle että tämä katsoisi pois – hänessä ei yksinkertaisesti ollut mitään henkilökohtaista nähtävää. Ei sitten mitään, mikä olisi kielinyt jonkinlaisesta sukupuolisuudesta.
No, tämä oranssitukkainen upottautui itsekin veteen, kastaen heti päänsä ja alkaen hieroskella hiuksiaan paremmin märiksi. Hän loikoilisi veden kuumasta syleilystä nauttien sitten, kun olisi saanut pakolliset puhdistautumiset tehtyä.
”Annatko sen saippuan?”

Vaivautumatta enää edes muodostamaan kunnollisia sanoja Psie mutisi puoliääneen ja naksutti kieltään sanomatta edelleenkään yhtään mitään. Pian hän ihmetteli itsekin miksi oli vaivautunut.
Kuivautuminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, kun samaan aikaan parhaansa mukaan yritti pitää huolen, ettei pyyhkeen alta kasvoja ja hännäpäätä lukuunottamatta pilkahtanut mitään muuta. Hetken päästä pentu kyllästyi yrittämiseen ja alkoi märällä lattialla liukastellen pelastella vaatekappaleitaan siisteistä mytyistä, joihin oli ne viehättävästi tiputellut.
Varmistettuaan ainakin kahdeksan kertaa, että Lealla riitti tekemistä vedenvaihdossa, Psyche kiskoi paidan yhä kostean turkkinsa päälle ja siirtyi sitten tuskailemaan housujensa kanssa. Mitään ongelmaahan ei olisi ollut, ellei pojalla tosiaan olisi ollut varsin eloisaa "viidettä raajaa". Tuskastuneena ähkäisten pentu antoi jälleen periksi, kulutettuaan yrittämiseen ainakin viitisen minuuttia.
Pyyhe lanteille kiedottuna hän siirtyi auttamaan saridiaania veden vaihdossa, varoen visusti katsomasta tuota silmiin.
Piankos touhuaminen olisi poikaa rentouttanut, ellei Lea olisi sangen harkitsemattomasti alkanut valmistaa itseään kylpyyn. Pöllämystyneenä vinkaisten Psyche oikein säpsähti ja pyörähti ympäri niin nopeasti, liukastui ja putosi takamukselleen lattialle.
"Ah. Harkitsisit vähän! Minä...minä en...argh!"
Naama häkellyttävän punaisena poika nousi ylös ja kokeili varovasti hännänjurtaan varmistuakseen, ettei luu ollut mennyt sijoiltaan ja tuijotti itsepintaisesti vastapäistä seinää. Ei haitannut, ettei Lean kehossa tosiaan ollut mitään nähtävää, pentua se häiritsi yhtä kaikki.
Kuitenkin tottelevaisesti Psie noukki saippuan ja vei sen saridiaanille, katse naulittuna tiiviisti lattiaan, silmät ehkä hieman tavallista suurempina.
"...siinä. Minä taidan...tuota, mennä seisomaan tuonne."
Hän mutisi vaimeasti, muttei kuitenkaan mennyt, vaan istuutui lattialle kylpypadan juureen, nojaten selkäänsä sitä vasten, antaen sen hohkaaman lämmön lämmittää itseään.

Lealla ei varmaan ollut ollut koko elämässään yhtä hauskaa, kuin hänellä oli Psychen hämmentyneitä mutinoita ja komeaa pyllylleen lätsähtämistä. Hän oli noussut puoliksi pystyyn vannassaan, sillä hetkellä haaleankeltaiset hiukset päänahkaa ja kehoa vasten liimautuneita, mutta tajusi upottautua takaisin katupojan tuodessa urhoollisena hänelle saippuan.

Saridiaani peseytyi ripeästi, vaahtoa vaan roiskuin, ja pääsikin sitten lillumaan vaahtokylvyntapaiseen.
”Olet sitten tahattoman suloinen aika usein, Psiesein.” Hän totesi ääneen, vääntäen vaikeasta nimestä mahdollisimman luonnollisesti tulevan lempinimen.

//Anteeksi kesto ja lyhyys…//

Pikkupoikamaisen itsepäisesti Psyche tuijotti rintaansa vasten vetämiä polviaan, päätellen nokkelasti, että oli hieman kuumissaan lämpöä hohkaavan padan vuoksi, eikä suinkaan siksi, että olisi nolostunut tai mitään sen tapaista. Onneksi pentu oli taitava uskottelemaan itselleen asioita.
Koska hänellä oli selkeästi enemmän hankaluuksia suhtautua suloiseksi kutsutuksi tulemiseen, päätti poika sen sijaan ilmaista kantansa lempinimistä.
"...minulla on nimi, ja jos haluaisin muiden kutsuvan minua joksikin muuksi, en esittäytyisi sillä."
Kuitenkaan se sävy, jota Psyche käytti lyhyeen orientaatiopuheeseensa, ei ollut aivan niin myrkyllinen, kuin olisi voinut kuvitella. Lempinimet nyt vain sattuivat olemaan jotain, jotka kaikessa harmittomuudessaan nakersivat reikiä katupojan miehiseen uskottavuuteen - joka jo valmiiksi lepäsi melko hataralla pohjalla.
Oli kuitenkin olemassa toinenkin syy.
"...äitini kutsui minua Psieksi. Ehkä. En muista kovin hyvin, olin aika pieni silloin."
Psyche oli olettanut, että sen sanominen olisi herättänyt hänessä jonkinlaista tunnetta, mutta sen sijaan hänen onnistui sanoa se hyvin yhdentekevällä äänellä. Mitä ei tunne, ei osaa kaivata, kenties. Silti poika huomasi pyörittelevänsä hännänpäätään sormissaan, parhaansa mukaan yrittäen olla katselematta sitä haavoittunutta osaa.

[Eipä tuo mitään. Minullakin inspis (taas) hieman hukuksissa.]

//Me taisimme Revyn kanssa sopia, että tämä peli kuopattaisiin... Kun kummallakaan ei ole oikein inpsaa.//