Nimi:
Julian Forley

Ikä:
Näyttää n. 26-vuotiaalta, todellisuudessa ikävuosia 52.

Laji:
Haltia-ritto-ihminen. Eli sekaverinen.

Sukupuoli:
Mies

Työ/ammatti:
Julianilla ei ole varsinaista ammattia, vaan hän elää muiden rahoilla – miten tämä seurapiirileijona rahat sitten saa, on toinen juttu. Johtuu ehkä hänen karistamastaan tai hienoisesta kiristämisestä.
Nekromantia voisi tuoda rahaa, jos hän sitä ryhtyisi kunnolla hyödyntämään, samoin hieman vähäisempi alkemian harrastus.


Taidot:
Punapää sattuu olemaan herkkä henkimaailmaa kohtaan, eli hänen on helppo aistia aineettomia olentoja ja harvemmin jopa paikkoihin liittyviä tunteiden muistoja kuin meedio ikään. Hän on kouluttanut itseään, ja pystyy manaamaan ruumiiseen hengen takaisin – vaikka se, mistä se ikinä tuleekin takaisin, ei ole hänelle itselleenkään selvää. Henkiin herätys on sitä vaikeampaa mitä pidempi aika kuolemasta on kulunut – mutta niiden hallittavuus on huonompi mitä lähempänä kuolemaa herätys tapahtuu. Siksi jos haluaa itselleen zombipalvelijan, on ajoitettava käyttöönotto mahdollisimman hyvin. Kalmot eivät kestä kovin kauaa suuren rasituksen alaisena, mutta alkemian opettelu on saanut miehen keksimään käyttöajan pidentämiseen keinoja. Läheisesti riimumagiaa muistuttavan alkemianhaaran avulla hän myös luo golemeja ja räjäyttelee asioita, mutta ei ole siinä niin hyvä kuin kuolleiden kanssa leikkiessä.
Muita hauskoja, pienempiä taitoja on esimerkiksi valokuvamainen muisti luettua kohtaan.


Perhe ja läheiset:
Äiti Adriana (ritto-haltia) ja isä Hadley (perinteinen puolhaltia) ovat kuolleet. Samoin läheisin ei-sukulainen Damien. Ex-vaimo Isadorakin sattui kuolemaan ja jättämään herralle rutkasti rahaa. Ehkä ainoa elossa oleva sukulainen on kuolleena syntynyt pikkusisko Sybil.

Tavarat:
Julian ei useinkaan vaivaudu kantamaan mitään mainitsemisen arvoista, mikä ei kuuluisi hänenkaltaisensa dandyn pysyviin varastoihin - lukuun ottamatta jotain pientä esinettä, johon on kätkenyt alkemiaansa varten valmiiksi tehdyn riimukehän.

Kotoa taas löytyy mielenkiintoisia tavaroita hänen kahteen harrastukseensa liittyen, enkä nyt tosiaankaan tarkoita tanssimista tai kakkuvertailua.


Lemmikit:
Julianin harteilla näkyy usein kissanpentu nimeltään Sybil. Silkinpehmeä karvapallo on oranssinpunainen, pörröinen sekä hyvin sirorakenteinen. Sen valtavat, sinertävänturkoosit silmät ovat valloittaneet monia sydämiä ja olkapäitä, joilla kissa rakastaa ratsastaa. Kissimirri ei arastele ihmisiä, vaan on hyvin leikkisä sekä utelias, mutta myös mustasukkainen omistajastaan. Sybil myös vaikuttaa ymmärtävän asioista paljon enemmän kuin normaali kissa, vaikka se ei ole tiedettävästi vielä tähän päivän mennessä kertaakaan puhunut tai näyttänyt muita taikaolennon merkkejä – ainakaan muuta kuin ikinuoruutensa.

Luonne:
Juliania voi huoletta kutsua keikariksi. Hän on hyvin kevytkenkäinen ja –mielinen, rakastaa huomiota ja pitää turhamaisuuttaan ylpeyden aiheena. Hän saattaa viettää kolme tuntia peilin ääressä laittautuen tai vain itseään ihastellen, mutta turhamaisuus ylettyy myös ympäröivään maailmaan. Mies ei ikinä haluaisi tulla nähdyksi jonkun tylsän tai mauttoman rujon henkilön seurassa, eikä voi olla arvioimatta toisten vaate- sisustus- ja ystävämakua. Hän ei silti sano mitään sellaista kenellekään päin naamaa, pitäähän sitä pitää suhteita yllä, mutta selän takana juoruaminen on yksi punatukan lempiharrastuksista.

Monien mielestä herra on harvinaisen moraaliton, sillä hänellä tuntuu olevan lukemattomia toisistaan tietäviä naisystäviä samaan aikaan, ja miehen puheista päätellen tuo olisi valmis tekemään mitä tahansa kakun tai vaikutusvaltaisen ystävän eteen. Hän itse asiassa parodioi itseään aina silloin tällöin, liioitellen neitimäistä käytöstään, mutta on miehellä kunniantuntoakin, tai ainakin ylpeys loukattavaksi.

Hän on sujuva puhuja ja hyvä sosiaalisessa kanssakäymisessä, mikä on suurin syy sille miksi hän on niin suosittu Miran seurapiireissä. Julianin filosofia on aivan omaa luokkaansa: sen mukaan tärkeintä on tyylikkyys, ei niinkään onko teko eettisesti oikein. Kaikki, mikä ei ole romanttista tai dramaattista, on siis turhaa. Lisäksi hänessä on hedonistin vikaa, ja koska hän tiedostaa sen, syntyy taas hienoista omalla kustannuksella vitsailua. Mutta sehän vain sopii hämmästyttävälle ja huvittavalle päiväperholle, joka mies on. Yksi nopeasti muille avautuva luonteenpiirre lisää on sammumaton tiedonjano ja uteliaisuus kaikkea kohtaan.

Mutta herrasmies ei ole aivan sitä miltä vaikuttaa. Häntä vaivaa pahanlaatuinen narsismi, eli miehen on lähes pakko päästä sortamaan tai halveksimaan muita tunteakseen olonsa arvolliseksi. Vaikka hän melko älykkäänä – tai ainakin hallitun tyhjäpäisenä – tyyppinä yrittää parhaansa mukaan vältellä muiden aliarvioimista, vahinkoja sattuu. Lisäksi ilmeensä, eleensä ja äänensävynsä hallitsemaan oppinut ei enää kunnolla osaa hymyillä rehellistä hymyä, vaan useimmiten se on vain pintasipaisu jonka takana herra arvostelee julmasti kanssaeläjiään. Hän ei pysty välittämään aidosti lähes kenestäkään.

Miehen temperamentti ei ole helpointa tai rauhallisinta sorttia, ja vihanpuuskissaan hän on tehnyt kaikenlaista harmillista. Ei hän sinänsä ole kostonhimoinen, kosto on hänestä huvittava asia typeryytensä takia. Mutta pystyessään toteuttamaan nopeasti julman takaisinmaksun hän ei epäröi tehdä sitä. Häikäilemättömyytensä takia hän sortuu myös sinisilmäisten hyväksikäyttöön.
Voi sanoa, että Julian kammoaa kuolemaa syvästi. Häntä ei haittaa kuoleman jälkeiset asiat, niistä hän on erittäin kiinnostunut, mutta ajatus siitä miten kaikki vain loppuu, tuntuu hirvittävältä.


Ulkonäkö:
Kuva on Ayami Kojiman teos, ei minun, ja kaikki kunnia hänelle. ...mutta tuohon täytyy vain mielikuvituksen avulla lisätä pisamat ja korvata vaatteet niin se on ilmetty Julian.

Julian on melko pitkä, 180-senttinen hoikka mies. Rittotaustan takia haltiamaisen sulavuuden rikkoo voimakas hartialinja, ja enimmäkseen sopusuhtainen keho näyttää ihmisen omalta pitkine sormineen. Siivistä tai sulista ei näy hänessä jälkeäkään, ja korvat ihmisyyden rajoissa aavistuksen suipot. Tätä kehoa peittää kermanvaalea iho, jonka koristuksena on kasvoissa nenänvarrelle ja poskille asettuva pisamaryöppy. Ruskettumisen sijasta häneen ilmestyy kasapäin lisää näitä vaaleanruskeita pisteitä, joita on melko harvakseltaan miehen hartioilla ja selässä luonnostaankin.

Kasvonpiirteiltään Julian on miellyttävä tapaus. Korkeat poskipäät ja selkeälinjainen leuka tuovat tiettyä haltiamaista eleganssia ovaalinmallisille kasvoille. Helposti hymyilevän näköinen suu majailee aavistuksen verran aristokraattisen kyömyn nenän alla. Silmät monirotuisella ovat vihertävän turkoosit, hätkähdyttävän kirkkaat kuin jalokivet ja hieman ylöspäin vinot. Hänen ripsensä ovat pitkät mutta hyvin vaaleat, samoin kuin huolitellut kulmakarvatkin. Tämä taas johtuu tukan luonnollisesta punaisesta väristä. Hiukset lainehtivat kevyesti olkapäille ilman otsatukkaa. Ne ovat usein mustalla samettirusetilla niskaan sidotut, mutta itsepäisiä suortuvia karkaa aina leijailemaan kasvojen sivuille.

Julianin turhamaisuus näkyy erittäin selvästi huolellisesti kootuissa asuissa. Vaatteet ovat ylellisistä materiaaleista tehtyjä ja täydellisesti istuvia. Pitsi ei ole mikään ongelma, ja tyyli heiluu noin yleensä ottaen korean ja tyylikkään välimaastossa Koristeellisuus, monimutkaiset pikkuiset kirjotut kuvioinnit, röyhelöisyys hyvän maun mukaan, pikkutakit, kauluspaidat, suorat housut ja tyylikkäät kengät kuuluvat hänen makuunsa. Värien kanssa hän ei ole kovin arka, mutta suosii vaaleanvihreää ja taivaansinistä. Useimmiten värit ovat pastelleja ja keveitä, harvemmin näkee Julianilla voimakkaita kontrasteja tai suuria määriä mustaa. Aika usein miehen kaulasta löytyy pitsihuivi tai solmio, usein vielä jokin arvokas koristus seuranaan.

Meikkaamiseen punatukka sortuu harvoin, mutta koruista hän pitää. Oikeasta korvasta löytyy turkoosikivinen pallokoru, ja sormissa on lähes aina sormuksia. Näistä pysyvin on timantein koristeltu vihkisormus, jota hän pitää muodon vuoksi. Ei ole epätavallista, että hän on lisännyt vaatteisiinsa ylimääräisiä vitjoja, ketjuja tai rintakoruja.

Menneisyys:
Julianin vanhempien epätoivoinen rakkaustarina oli kovalla koetuksella jo alusta lähtien, olivathan molemmat maailman hyljeksimiä puoliverisiä. He kuitenkin löysivät pienen suopea kylän, johon asettuivat asumaan. Heitä siunattiin poikalapsella, vanhempien helpotukseksi ei muodostunut mitenkään sekasikiön näköiseksi. Hiljainen ja alituiseen hymyilevä lapsi nimettiin Julianiksi.

Hän alkoi jo pienenä osoittaa suunnatonta tiedonjanoa, ja heti lukemaan opittuaan alkoi ahmia kirjoja. Riehuminen jäi vähemmälle, kun sekaverisen luut murtuivat kovin helpolla. Puusta tippuminen oli viedä häneltä hengen kuusivuotiaana, kun lähes puolet pojan luista murtui kerralla useammasta kohtaa. Toisaalta tällaiset onnettomuudet nostivat hänen kipukynnyksensä niihin korkeuksiin jossa se nykyään majailee.

15 vuoden kunniakkaassa iässä Julian löysi taipumuksensa kuolleilla leikkimiseen. Kuolleiden herättäminen, ennustaminen sekä kuoleman, kuolemisen ja elämän rajallisuuden tutkiminen vei pojan henkeäsalpaavan vaarallisen mutta mielenkiintoisen maailman äärelle. Samalla hän opetteli riimukielen, jota tarvittiin tietyissä riiteissä. Vasta muutaman vuoden harjoittelun jälkeen hän pääsi toteuttamaan itseään kunnolla, ja siirsi haudasta kaivamansa kuolleena syntyneen pikkusiskon vielä ruumiin lähellä viivyttelevän sielun syntymättömään kissanpentuun. Tämän tuloksena hän sai itselleen ikuisesti nuoren ja suloisen lemmikin.

Ollessaan 19 ja ilman suuntaa elämässään Julian törmäsi Damieniin, erittäin hurmaavaan puolihaltiaan. Tämä oli alkemisti, ja kaksikon kiinnostuksenkohteiden sattuessa sopivasti samaan saumaan heistä tuli ensin hyvät ystävät ja lopulta rakastavaiset. Ruusuista elämää ei kestänyt kuin pari vuotta, kun eräs suuri mustasukkaisuuden täyttämä väärinkäsitys sai aikaan tuhoisan tapahtumaketjun, jonka päätteeksi Julianin vanhemmat sekä Damien olivat kuolleet.

Muutamia vuosia tämän jälkeen Julian päätyi naimisiin rikkaan perijättären kanssa. Nainen oli korviaan myöten rakastunut sulavakäytöksiseen aviomieheensä, jonka sekalaisesta perimästä ei tiennyt tuon taivaallista, erikoisista harrastuksista puhumattakaan. Muutaman vuoden jälkeen hän kuitenkin kuoli ratsastustapaturmassa, kun hänen hevosensa vauhkoontui ilman syytä. Rahat ja mukava, ei valtava, vaan tarpeeksi tilava kartano napsahtivat kuolinhetkellä kotona olleen Julianin omistukseen. Kukaan ei epäillyt surevaa leskimiestä, vaikkakin joku väitti ratsastusretkellä haistaneensa jotain, joka toi mieleen hautausmaan...

Nykyään Julian elelee hieman pitkästyttävää yläluokkalaisen elämää. Hänen harrastuksensa tuottavat kuitenkin mukavasti jännitystä, ja punapää etsii kokeilumielessä keinoa voittaa kuolema, vaikkei sellaisen vakavasti usko olemassa olevan.


Muuta:
- rakastaa kirjoja, erityisesti nk. ”kioskipokkareita” eli niitä sokerisia hömppärakkauskertomuksia
- hänellä on erittäin kevyet mutta hauraat luut
- voisi tappaa herkullisen kakkupalan takia



Huonot puolet:
Hänellä on simppelisti sanottuna mätä luonne sokerisen ulkokuoren alla.
Lisäksi Julianista ei ole taistelijaksi hauraiden ja murtumisherkkien luiden takia.

Pelit:

Päivänpaistetta
- Fu (Delta) änkeää Julianin seuraan, vaatii tätä opettamaan hänelle alkemiaa ja kaksikko yrittää sietää toisiaan (yllättävän onnistuneesti?) Mirassa

PARTYYYYY~!!
- Kiz (Lotengo) ja Julian törmäävät juhlissa ja juttelevat Mirassa