221
Vs: Pyörtyilemistä ja ujostelua lähetetty Ti 14 Loka 2008, 19:11
sir Kai
Käyttäjä

”Kahvia, mustana.”
Zeph hymyili aurinkoisesti, malttamatta odottaa haistamansa ruuan pupeltamista. Harmi vain ettei hotelleissa ainakaan hänen käsityksensä mukaan ollut tarpeeksi hyvin maustettuja sapuskoja.
”Kyyhky?”
Ruskeatukka säikähti tuntiessaan höyhenten kevyen sipaisun ja terävät linnunjalat olkapäällään. Kyllä, siinä alkoi kujerrella ilmeisestikin lintuihin kuuluva otus. Sokea silitteli sitä hieman, saaden vain nokkaisun sormeensa. Hän antoi Níalle rauhan lukea kirjettään, muistellen mihin oli jättänyt vaihtovaatteensa.
”Mitä?” kiharapää räpytteli silmiään hämmentyneenä, ja kyyhky karkasi hänen olaltaan kun naisen kädet tulivat varastamaan sen paikan, halaten melkein alastonta miestä tiukasti. Tämä vain varoi, ettei hänen pyyhkeensä tippuisi ja koko tilanteesta tulisi kiusallisen siveetön.
”Mitä?! Mitä ihmettä siinä kirjeessä oikein oli?”