Nimi:
Zephaniah

Ikä:
40, mutta näyttää hyvän säilymisensä vuoksi vähän päälle kolmikymppiseltä.

Laji:
Mitä todennäköisimmin ihminen, sillä sukutaustastaan tietämätön Zeph ei ole löytänyt itsestään muiden rotujen tuntomerkkejä.

Sukupuoli:
Mies

Työ/Ammatti:
Hankki elantonsa ennen parantajana, mutta nykyään on enemmän tai vähemmän kerjäläinen.

Taidot:
Zephaniah on taipuvainen parantamiseen. Jos hänellä olisi näkökyky tallella, hän pystyisi vaikka liittämään irronneen jalan takaisin – mutta koska näköä ei ole, tuloksesta ei ole varmuutta, ja mies pyörtyisi siihen paikkaan. Kyky vie siis suuresti energiaa, ja se tepsii pintavammoihin (palohaavat, ruhjeet, avomurtumat), ei niinkään sairauksiin. Parantajataustansa takia hän osaa myös jonkin verran yrteillä sähläämistä, vaikka olikin luottanut paljon enemmän kykyynsä.
Hänelle on myös kehittynyt harvinaisen nopsaan sokeutta paikkaava karkea kaikuluotauskyky.
Lisäksi hänellä on summoninsa, vaikkei se olekaan mitenkään yhteistyönhaluinen.

Perhe ja läheiset:
Zeph kasvoi kadulla, ilman muuta perhettä kuin katulapset ja entinen (nykyään hyvin kuollut)mestarinsa Dei. Mutta hän on löytänyt itselleen elämänsä valon, Nía Luseina Eneíntyttären.

Mukana kantamansa tavarat:
Kulkuri on köyhä, joten vaihtovaatteiden lisäksi hänellä ei ole oikein muuta omaisuutta – mitä nyt omalaatuinen sokeankeppinsä; pitkä sauva jonka toisessa päässä on metallirengas, jossa on kiinni kolme pienempää – näin syntyy helistin kaikuluotausta varten.

Lemmikit:
Zeph ei vieläkään laske pahansisuista summoniaan lemmikiksi, vaan riesaksi.

Luonne:
Zeph on melko hiljainen ja ujo persoona. Hän arvostaa omaa rauhaa, vaikkei olekaan mikään ihmistenvihaaja – päinvastoin, tätä ystävällisempää herraa saa etsiä ja pitkään. Mies on lempeän huolehtiva, ja pelastaisi vaikka koko maailman jos siihen uskoisi pystyvänsä. Luotettava kiharapää harkitsee usein pitkään, eikä pidä hätiköidyistä päätöksistä. Hän pitää enemmän kuuntelemisesta kuin puhumisesta, vaikka avautuukin nopeasti ystävilleen todettuaan nämä luotettaviksi. Hän onkin luotettava ja uskollinen ystävä, ja puolustaa läheisiään parhaansa mukaan. Paha vain, että sokeutensa takia hän itse on harmillisen usein se avun tarpeessa olija, ja tästä syystä herra tuntee olonsa aina silloin tällöin riesaksi. Osittain sen, osittain ujouttaan ja menneisyyden kolhujen takia hänellä on vaikeuksia tehdä aloitteita, tutustua uusiin henkilöihin – hän ei ikinä haluaisi olla taakka, ja on liian tottunut olemaan vaaraksi ympäristölleen summoninsa pahanilkisyyden vuoksi.

Mutta vaikka harmaasilmästä saakin vakavan ja hillityn kuvan, pidättyväinen mies omistaa erikoisen mustahkon huumorintajun. Hän naureskelee ja hymähtelee ties mille vähän väliä, ja ei ikinä kyllästy vitsailemaan ikänsä, sokeutensa tai jonkin luonteenpiirteensä kustannuksella vitsailuun. Vaikka hän vaipuukin helposti masennukseen, herra ei hevillä luovuta ja ainakin yrittää olla positiivinen.


Ulkonäkö:
Kiharapää on huomattavat 191 senttiä pitkä, ja hänen laihuutensa saa hänet näyttämään vielä pidemmältä. Ruuminrakenteeltaan hän on hoikka ja jäntevä, mittasuhteilta sopusuhtainen, miehellä on pitkät jalat ja vahvat kädet. Kehossa ei ole liialti lihaksia, vaikkei hän mikään tikku-ukkokaan ole.

Herran leuka on melko vahva ja kasvot pitkänmalliset, aavistuksen aristokraattiset, kuin haltian etäisellä sukulaisella.. Miehellä on raskaat luomet, suuret kuulaan tuhkanharmaat riippusilmät (eli vastakohta itämaisen vinoille silmille, ne valahtavat alaspäin nenästä poispäin mentäessä) ja tuuheat mustat ripset. Silmien alla on usein hädin tuskin havaittavat varjot huonosti nukuttujen öiden takia, ja niistä ei pahemmin huomaa sokeutta – mitä nyt pupillit eivät reagoi valoon ja katse harhailee ties missä.
Kulmakarvat ovat siistit ja voimakkaat, luonnostaan hieman vihaisennäköisessä kulmassa silmiin nähden. Hänen nenänsä on keskikokoinen ja suora, huulet taas muhkeat. Piirteitä voisi sanoa komeankauniiksi.
Ruskeatukan kasvojen perusilme mietteliäs, mikä saa hänet näyttämään surulliselta.

Zephin hiukset ylettyvät reilusti olkapäiden yli, ja ne roikkuvat sekaisesti hartioiden kummallakin puolella. Ne ovat tummanruskeat, sävy vaihtelee mustanruskeasta suklaaseen, ja löysähköillä korkkiruuvikiharoilla.

Miekkosen vaatetus on lähes poikkeuksetta mustaa, koostuen useimmiten puoleen reiteen ylettyvästä päällyspikkutakista, suorista housuista, käytännöllisistä kävelykengistä ja valkoisesta pitkähihaisesta, jonka napitus ylettyy poolokaulukseen ja leuan alle. Mustat käsineet löytää usein käsistä.
Syy peittävään pukeutumiseen on Fukaikanin loisinnasta kielivä musta kuviointi, joka paistaa vaaleasta ihosta turhan selvästi. Vain miehen leuanalus ja kasvot ovat säästyneet tältä.
Mutta aina kun summon poistuu hänen kehostaan, ihokin puhdistuu – ja kuviot liikuskelevat iholla aina silloin tällöin. Tästä syystä Zeph niitä peitteleekin, näky on nimittäin melko hurja.

Menneisyys:
Zephaniah ei tiedä sukujuuristaan, kotipaikkakunnastaan tai siitä, miten oli päätynyt Miraan matkustavien vaunujen kyytiin mitään. Kuljettaja hämmästyi suuresti löydettyään piltin kahden laatikon välistä, ja niin nuori Zeph oli päätynyt miekkosen tuttujen tuttujen hoidettavaksi siksi aikaa kun vanhempia etsittiin – eikä koskaan löydetty.

Niin kikkarapää päätyi elämään katulasten yhteisössä, nukkuen milloin minkäkin laupiaan henkilön luona, tullen toimeen muiden kohtalotoverien huolenpidon avulla. Oli herra vähän aikaa jengitoiminnassakin mukana, mutta sitten parantajankykyjään löytävän 16-vuotiaan nuorukaisen bongasi hieman kajahtanut herra, Dei nimeltään. Hän kuului niihin kierteleviin hyväntekijä-parantajiin, joille muiden auttaminen oli elämäntapa. Kiharatukka sai tältä omaperäistä opetusta, mutta opetusta kuitenkin, ja kiersi maita ja mantuja miekkosen kanssa pitkään ja hartaasti.

Sitten, kun Zeph oli 30, asiat muuttuivat. Hän kiinnostui summoneista, keräillen niistä tietoa – pääsemättä koskaan käsiksi kunnollisiin tietolähteisiin. Päivänä eräänä hän sitten lopulta sai käsiinsä erään summonin kutsumisen riitit, ja päätti kokeilla josko pääsisi sen puheille. Dei oli aluksi tätä vastaan, hokien sitä miten otus voisi olla vaarallinen – mutta Zeph sai tämän uskomaan kyseessä olevan parantajatyypin summon. Mies ei todellisuudessa ollut yhtään varma asiasta, epäili itsekin pahinta aina kaikista suurimmilla epäilyksen hetkillään, mutta silti kutsui summonin.

Kiharapäällä kävi harvinaisen huono tuuri, sillä pahansisuinen, summonien laajan perheen tosihyvisten inhoama ja sillä lailla tavallaan kiroama Fukaikan ei ollut juttutuulella, vaan valtasi Zephaniahin kehon samassa silmänräpäyksessä kun saapui paikalle. Onneksi miehen mieli oli tarpeeksi vahva saamaan summonin asettumaan, mutta päivän kestäneen kamppailun jälkeen hän löysi mestarinsa kuolleena, omat kätensä tämän veressä.
Sen jälkeen Zeph ei ole tehnyt päätöksiä, joita voisi epäillä katuvansa.

Aluksi vaikutti siltä, että omituisen kuvioinnin lisäksi Fukaikan ei aiheuttaisi suurtakaan muutosta miehen elämään, mutta vuosien kuluessa häntä seuranneet onnettomuudet – joista yli puolet oli vain summonin aiheuttamia illuusioita, joita Zeph ei pystynyt itse erottamaan todellisuudesta – saivat hänet pitämään etäisyyttä muihin, eristäytymään ja uskomaan aina pahimman tapahtuvan, mikä tietysti toimi itseään toteuttavana ennusteena.
Pahin todellinen tapaturma sattui kun mies oli 35-vuotias: hän joutui puolivahingossa valopommin sokaisemaksi, ja miehen verkkokalvot vaurioituivat siitä pysyvästi.
Usein nähdyt painajaiset ja hermoja raastava tunne, että hänen mielessään on jotain ylimääräistä ovat Fukaikanin tekoa, mutta se, miksi hänen vanhenemisensa on hidastunut saattaa myös johtua tuntemattoman perimän omituisuuksista… (lue: hänessä saattaa olla häviävän vähän haltiaverta)

Hiljattain hän on tavannut Nían, ja alkanut muuttua hieman onnellisemmaksi…

Muuta:
Zephin ja Fukaikanin välit ovat päällisin puolin erittäin riitaisat.
Mies juo kahvinsa mustana, ja pitää mustikoista.
Hän pitää musiikista, lapsista ja eläimistä.

Huonot puolet:
Zephin luonne on pohjimmiltaan melko haavoittuvaista sorttia.
Taistelussa sokeus on huono puoli, kuten muussakin elämässä… Ja huono hallinta summonia kohtaan on myös harmillinen tekijä.

Pelit:

Pyörtyilemistä ja ujostelua
- Zeph tapaa Nían (lotengo), tämä auttaa häntä, ja he kokevat monia seikkailuja sekä rakastuvat Sesurussa

Pride
- Zeph saa Valerielta (lotengo) apua Fukaikanin kanssa, tapaa Chachan ja saa Nían huolestumaan Mirassa



Summon


Nimi:
Fukaikan (tarkoittaa pahoinvointia)

Alalaji:
Kaaos; illuusio ja unet

Ulkonäkö:
Fukaikan kykenee muodonmuutoksiin, melko lailla minkä tahansa kiven ja ihmisen väliltä, mutta sen omin hahmo on noin kaksikymmentä metriä pitkä, musta etäisesti lohikäärmemäinen otus. Sillä saattaa olla linnunraajaa muistuttavat jalat, mutta yleensä niitä ei näy, vaan enemmän nestemäisen kuin kiinteän näköisen ihon omistava keho kiertyy monille kierroksille, paljastaen siniharmaan vatsapanssarin. Kettumaisen pään leukaperissä on kolmen punaisen sarven rivit, ja moiset löytyvät myös ohimoilta ja rivinä selässä hännänpäähän asti. Siellä kasvaa myös pitkä musta harjas.
Fukaikanilla ei ole tässä hahmossa näkyviä silmiä, ja sen alaleuasta kiemurtaa rihmamainen viiksipari.

Muita hahmoja on tuhansittain, ja niiden ominaisuudet vaihtelevat suuresti. Todellista hahmoaan suuremmaksi tai kuutiosenttimetrin kokoista kiveä pienemmäksi se ei kuitenkaan muutu.

Uhraus:
Fukaikan ottaa uhrinsa vähitellen, kunnes on tyytyväinen saamaansa määrään. Ahneella summonilla on tosin rajoitettu aika viedä uhrinsa, ja se on tasan kymmenen vuotta.

Voimat:
Summon pystyy omimmassaan hahmossaan rellestämään melko paljon, hajottamaan paikkoja kokonsa turvin. Se pystyy muuttamaan muotoaan vapaasti, ja luomaan yksittäisille henkilöille voimakkaita harhoja. Sillä on ajatusyhteys omistajaansa, ja otus pystyykin ajamaan tätä hulluutta kohti mielenhäirinnällään ja illuusioilla. Ensimmäisen kymmenen vuoden ajan se voi majailla vapaasti isäntänsä kehon sisällä, ja näin piilottaa itsensä ja läsnäolonsa koko muulta maailmalta.

Muuta:
Fukaikan on ahneutensa vuoksi muiden summonien - ainakin kaikista hyviksimpien - epäsuosiossa, ja siksi eräänlaisen ”kirouksen” alla – jos se ei piilottele jonkun sisällä horteessa, joku toinen summon saattaisi etsiä yhden perheen pahiksista ja hyökätä tämän kimppuun. Tätä otus sitten kostaa aina heräilläollessaan, kutsujalleen ja koko maailmalle.

Kutsuttaessa Fukaikan ilmestyy nopeasti, mutta yrittää välittömästi ilmaantumisensa jälkeen tappaa kutsujansa ja lähistöllä olevat. Jos kutsujan mieli on tarpeeksi vahva, tämä jää omistajansa alaiseksi – ja ottaa omaksi katsomansa uhraukset hiljakseen, mutta lopettaa viimeistään kymmenen vuoden jälkeen.

Summonista pääsee lopullisesti eroon vain tappamalla tämän tai kuolemalla itse – jopa poisluovuttamisen jälkeen otus jää kiusaamaan satunnaisesti entistä omistajaansa, jopa uuden omistajan alaisena.

Luonteeltaan Fukaikan on omistushaluinen, ahne, taipuvainen kateuteen ja mustasukkaisuuteen, erittäin omapäinen – ja toisaalta kesyynnyttyään (sekin on mahdollista, mutta harvat tietävät miten) yltiöpäisen uskollinen ja suojeleva.

Kaaoksen summonilla on muutama heikkous:
1. Loppujen lopuksi Fukaikanin taistelutapa pelkistyy fyysisellä voimalla riuhtomiseen, ja se häviää taktikoinnissa lähes kaikille.
2.Fyysinen voima hupenee heti perusmuodosta toiseen muuttuessa.
3. Kanelilla on siihen kissanminttumainen vaikutus.

Miks ihmeessä miulle tuli sellanen olo et haluun pelin tän hahmon kanssa... Mitäs sanot pelistä jos laitan tänne hahmopyynnön?

JOO!! Pelataan! Zeph sit kaipaa suojelijaa *vinkvink*