Siegillä oli vähintään yhtä kivaa kuin Feliciallakin. Ujostelu oli lentänyt jonnekin toisaalle, ja hän huomasi että toisen nojailu tuntui tavallaan mukavalta. Ayan lähestulkoon säikähtänyt ilmeettömyys, keskustelun huomaamaton arkaluontoisuus kuitenkin tunkeutui jotain reittiä tajuntaan – vaikka sinisilmä halusikin vain töniä sen pois, keskittyä johonkin aivan muuhun.
Ei sillä että hänen keskittymiskykynsä edes olisi toiminut.

”Nooooo~ sitten olin vain väärässä. Annetaan sen olla.” Sieg hymähti, ja nojasi taaksepäin, vääntäen päänsä sopivaan kulmaan jotta pääsi hymyilemään vasten Felician poskea ja sitten korvaa.
”Mutta oikeasti. Tällainen tallukka maalta saattaa käsittää jotain väärin kun Fellu käyttäytyy noin.”

//Anteeksi… siitä tuli lyhyt O.O//

Aya tarttui selkäänsä kiinnitettyyn tikariin kiinni.
Jos hän nyt sanoo sen, hän on kuollut. Kuollut ennen kuin huomaakaan.
Hän ei olisi jaksanut sitä pakoilemista ja paljastumisen pelkäämistä. Hän alkoi olla jo niin väsynyt siihen. Hän helpottui kuitenkin, kun kuuli Siegin sivuuttavan asian ja vaihtaen puheenaihetta.
Aya irrotti otteensa tikarista ja huokaisi.
Hän tunsi, että hänen pitäisi sanoa jotain ja ainoa sana mikä hänen päähänsä putkahti soljui jo hänen huuliensa takaa, ilman että hän edes tajusi. "Ääliö." Aya vilkaisi heitä kumpaakin ja lähti kävelemään pois.
Alkoi tuntua jo, että hänen aikansa täällä alkoi loppumaan. Jos hänet paljastettaisiin, hänen olisi pakko lähteä - halusi hän tai ei. Aya istahti löytämälleen tuolille ja tuijotteli kokkoa. Hänen kannattaisi nauttia tästä, vielä kun pystyi. Lähellä Ayaa seisoskelivat tupakoivat naiset nauraen kimeällä äänellä. Hänen päätänsä alkoi särkeä, eikä hän jaksanut kuunnella moisten akkojen naurua.
"Hei, sinä taas." kuului ääni hänen edestään. Aya nosti päänsä ja näki miehen, joka oli aikasemmin pyytänyt häntä tanssimaan. "Haluatko tulla taas tanssimaan?" Mies kysyi hymyillen, jota Aya tuijotti surullisena. Hän ei kyennyt muistamaan, milloin oli viimeksi hymyillyt kunnolla. Siitä oli niin pitkä aika, ja hän oli varma, ettei osaisi sitä enää.
"Mielihyvin." Aya sanoi, otti miehen kädestä kiinni ja veti tämän muiden tanssijoiden keskelle. Taas kerran, Aya antoi kehonsa sulautua musiikkiin ja antautui sen tahtoon. Hän nautti siitä, kun ei tarvinnut ajatella mitään. Tarvitsi vain tanssia ja se riitti.

Jostain syystä Marraskuu ei pitänyt Päivänpaisteensa ilmeestä. Kummankaan niistä kahdesta jotka näki edessään pienoisen, viehättävän huurun keskellä. Jos hän ei olisi paremmin tiennyt, olisi hän saattanut vaikka vannoa tytön näyttävän hiukan siltä, kuin olisi valmis katkomaan päitä. Vaistomaisesti mies siirsi jalkojaan hieman, tunteakseen yleensä reiden ympärille kiinnitetyn tikarintuppensa, mutta tuntoaistimuksen puuttuessa muisti, että oli jättänyt sen pois aikaisemmin päivällä lähtiessään juoksentelemaan julisteita ympäriinsä.
Tilanne oli kuitenkin ohi niin nopeasti, että kahden sekunnin päästä Marraskuu oli valmis kuittaamaan sen täysin humaltuneen, ylivilkkaan mielikuvituksensa piikkiin.
Osittain omalle typeryydelleen naureskellen hän sitten korjasi tasapainoaan ja käänsi päätään Siegin puoleen, niin että miltei hipaisi huulillaan toisen vastaavia.
"Miten niin käsittää väärin?"
Hykerryksestä hiljaa hytkyen sirkuksen johtaja nuolaisi huuliaan ja jotenkin onnistui kohdentamaan katseensa suunnilleen lyhyen blondin kauniin sinisiin silmiin.
"Mitä väärin käsitettävää sinä oikein mahdat löytää, mietin?"
Marraskuu hyrisi hiljaa, pyöritellen toisen käden sormissaan muutamaa vaaleaa hiussuortuvaa, kääntäen sitten kuin sanojaan tähdetääkseen päätään, niin että saattoi vaivattomasti suukottaa pikkublondinsa poskea, lähellä suupieltä, harvinaisen kiireettömästi.
Ikäänkuin itselleen tirskahtaen mies sitten suoristi selkänsä ja antoi omien jalkojensa kantaa ruumiinsa painon. Heti irti päästettyään hän tunsi illan viileän ilman kiusaavan paljaita käsivarsiaan, mutta siitä huolimatta hän puolittain hymyili, puolittain virnisti kääntyessään luoviakseen hieman hoippuvan tiensä takaisin suuren kokon tuntumaan.
Marraskuu halusi nähdä mihin Aya oli luikahtanut, se oli yksi syy tälle, mutta vähintään yhtä utelias hän oli näkemään tulisiko Sinisilmä perässä, omasta vapaasta tahdostaan.

Vaikka Sieg olikin onnellisesti sekaisin, hän kyllä huomasi Ayasta hetken ajan huokuvan pahansuopuuden. Se kuitenkin katosi niin nopeasti, että hän unohti asian nopsaan, jääden hymyilemään Felicialle.

”Vaikka miten, vaikka mitä…” Enempää ei vaaleaverikkö saanut sanottua, häkeltyneenä ja juomisesta johtuvan ajatusten kuplimisen jostain syystä tyynnyttyä kun pidempi meni ja suukotti hänen poskeaan. Kuitenkin tämä irrotti kätensä tirskahdellen, ja Siegin selkää vasten huokunut lämpö katosi. Jopa kaikenkattavan hilpeyden läpi se tuntui yllättävän harmittavalta, ja siniseen leninkiin pukeutunut tuijotti vain hymynhäivähdys huulillaan poispäin hoippuvan Felician perään.

Kohta hänen aivonsa tajusivat, että hänen pitäisi valita mitä tekisi seuraavaksi. Aya oli kadonnut jonnekin, Felicia katoaisi kohta väen sekaan ellei hän menisi perään ja alkoi olla liian kylmä hihattomissa olemiseen. Eikä hän tiennyt pysyisikö pystyssä jos lähtisi liikkeelle.
”Hemmetti.”

Olo ei enää ollut yhtään niin hilpeä kuin äsken, mutta silti Sieg toikkaroi Felician perään. Ei kovin kauaa kuitenkaan, sillä lopulta tasapaino jätti hyvästit, tömäyttäen pikkublondin takamukselleen jonkin teltan kupeeseen. Muiden etsintä sai jäädä omaan arvoonsa.

Aya huomasi, ettei Felicia ja Sieg olleet enää kuhertelemassa. Hän ajatteli pysyvänsä visuvasti poissa kaksikon silmistä, ettei hänen tarvitsisi oikeasit tappaa heitä. Aya luikahti ihmisjoukon sekaan, jossa hänen käteensä työnnettiin epäilyttävän näköinen juoma. Hän jatkoi matkaa ja viskasi juoman jonnekin.
Aya meni kauemmas kokosta, jonne oli kerääntynyt ihmisiä esittelemään sirkustemppujaan. Pari heistä katsoi Ayaa, toivoen hänen liittyvän mukaan ("Johtuu varmasti sen Felicia idiootin takia, kun hän tönäisi minut lavalle."), mutta tyttö yritti olla huomaamatta heitä. Aya istui baarimikon edessä, mahdollisimman nurkassa. Mies yritti tyrkätä hänelle juotavaa, mutta Aya vain mulkaisi murhaavasti tätä.
Ayaa alkoi ärsyttää koko juttu. Hän oli tehnyt virheitä siitä asti, kun oli tullut tänne. Virhe oli pyytää töitä heti alkuunsa. Toinen virhe tuli jo siitä, että hän teki parsimishommia kömpelön Siegin kanssa, joka tietenkin tuikkasi neulan sormeensa. Kolmas oli suostuminen lavalle. Kaikista pahin. Lisää olisi ollut, mutta Aya yritti olla latistamatta oloaan.
"Sinä näytät hieman..." baarimikko aloitti, mutta hiljeni nähtyään Aya tuijotuksen. Hän tyytyi vain laittamaan yhden drikin ja tönäisi sen Ayalle. "Tarvitset tätä. Se vahvistaa sisältä hyvin."
Aya katsoi inhoten juomaa ja mittaili sitä katseellaan. Se oli tulenpunainen, eikä näyttänyt niin vaaralliselta, kuin vieressä istuvan miehen sateenkaaren värinen juoma. Aya kastoi sormensa - jota alkoi epäilyttävästi pistelemään - juomaan ja tipautti sormenssaan heiluvan pisaran kielelleen. Hänen suussaan tuntui pienehkö energiapamahdus. Tuntui, kuin sillä pisaralla olisi voinut juoda verta monta tuntia putkeen. Aya huokaisi ja otti pienen kulauksen.

Koska Marraskuun näköaisti ei enää tässä vaiheessa pelannut niin täsmällisesti kuin normaalisti, mies yritti paikatta puutteen kääntämällä päätään vinhassa tahdissa puolelta toiselle, muttei se luonnollisestikaan tehnyt juuri muuta, kuin tappoi viimeisenkin järjen hivenen siitä sekalaisesta kuvasta, joka hänen aivoilleen välittyi.
Viimein jopa suuren Felician, hyökättyään takaapäin neljän virheellisesti Ayaksi luulemansa henkilön kimppuun, oli pysähdyttävä hengähtämään. Kylmää hikeä otsaltaan pyyhkäisten hän nojasi johonkin isoon ja tukevaan, jonka ehkä selväpäisenä olisi tajunnut erääksi voimanostajakseen. Näinollen selväpäisenä hän ei olisi hämmästynyt, kun tukipylväs äkäisesti murahtaen katosi, vieden sirkustaiteilijan hämmästyttävän tasapainon mukanaan ja pakottaen tämän tervehtimään maankamaraa - mitä hän oli tänään tehnyt enemmän kuin olisi tykännyt.
Kuitenkin, sen sijaan että olisi ollut pahoillaan, Marraskuu nojasi huokaisten selkänsä jotain kovaa ja epämukavaa vasten ja sulki syvään huokaisten silmänsä.
Oliko Aya häipynyt tiehensä? Hyvästelemättä? Eikä Siegkään ilmeisesti ollut lähtenyt hänen peräänsä.
Uudelleen huokaisten mies antoi päänsä valahtaa takakenoon ja nosti toisen käsivarren silmilleen, rauhoittaakseen epämukavasti kieppuvaa maailmaansa.
Ei Marraskuu ollut tippaakaan hämmästynyt, oli itseasiassa ollut hyvin naiivia häneltä olettaa, että olisi löytänyt ihmisiä, jotka olisivat vilpittömästi viihtyneet.
Voimaton yritys päästä pystyyn epäonnistui eeppisesti, ja itsekseen tirskahdellen ja hihittäen mies jäi maahan makaamaan.
"Felicia, Felicia, Felicia. Sinun täytyy olla maailman suurin idiootti."
Jälleen hän nauroi, kääntyi sitten nytkähtäen kyljelleen ja tyhjensi vatsalaukkunsa sisällön nurmikolle.

Teltankupeessa yksinään istuskelu oli yllättävän kehittävää. Ensinnäkin Sieg pääsi eroon ylihilpeästä ja huterasta olotilastaan. Toiseksi, kaikki inhottavat oksenteluosuudet tuli käytyä siinä eikä kenenkään silmien edessä.
Ja kolmanneksi joku sai vahingossa kaadettua hänen päälleen ison sangon täynnä jääkylmää vettä, jota oli kärräämässä ties minne. No, se oli ainakin puhdasta, ja litimärkiä hiuksiaan ja ihoon liimautuvaa leninkiään – jonka hän taas tajusi olevan hyvin naurettava pukine – ravisteleva pikkublondi oli huomattavasti selvempi kuin äsken.
Nälkäisempi ja yhä tietyn kuvotuksen vallassa, mutta selvä.

Hetken asioita urhoollisesti mietittyään hän tajusi, että hänelle ominainen nopea toipuminen ei ollut kaikilla, ja että Marraskuu saattoi olla sekoilemassa ties mitä. Niinpä hän kankesi itsensä pystyyn, ja lähti kulkemaan tärisevät kädet tiukasti puuskassa rintakehällä ja vettävaluvat hiukset melkein silmillä. Juhlat alkoivat olla siinä vaiheessa että suurin osa oli päissään, ja väki oli jo hieman harventunut.

Sinisilmä harhaili aikansa, ja sattui törmäämään Ayaan, joka ilmiselvästi joi jotakin. Tietysti lyhyt mies kipitti hänen vierelleen, huolestunut hymy kasvoillaan.
”Tarkasta mitä siihen on laitettu ennen kuin alat juomaan. Sen, kuka ikinä sekoitteleekin noita drinkkejä, täytyy olla pahempi mielipuoli kuin Felicia.” Jostain syystä hänen äänensä oli karhea, ja puhuminen sai aikaan yskänpuuskan joka taas johti päässä vihlomiseen. Pitkään hän ei kuitenkaan ohimoitaan hieronut, vaan alkoi pälyillä ympärilleen.
”Missä hän muuten on? Äh, menen etsimään, etsi minut jos löydät hänet.” Hän vain huikkasi peräänsä lähtiessään tassuttelemaan vielä muutamien telttakujien välistä.

Lopulta hän löysi ruskeatukkaisen, punaiseen mekkoon pukeutuneen miehen makaamassa kyljellään maassa oksennuslätäkkö vierellään. Sieg huokaisi – ehkä helpotuksesta – ja asteli rauhallisesti toisen viereen, tiputtautui kyykkyyn ja silitti toisen hiuksia.
”Oletko kunnossa? … tietystikään et ole. Mutta, jos voin tehdä jotain…?”

//Anteeksi, minulla kesti tämä vastaaminen tarpeettoman kauan.//

Aya näki Siegin tulevan luokseen ja tyrkkäsi juomansa kauemmas. Hän nosti kätensä suulleen ja katui 'huimapäistä' yritystään juoda jotain muuta kuin verta. Hän kaatoi juomansa selkänsä takaa maahan ja sylkäisi sen perään. Aya katsahti Siegiin ja tämän märkiin vaatteisiin.
"Mitä sinulle kävi?" Aya kysyi yhä tarkastellen Siegin märkää mekkoa.

"Siitä vaan." Aya sanoi Siegin perään, kun tämä lähti etsimään Feliciaa. Tehtävä kuullosti mahdottomalta, mies oli kuitenkin kiivennyt jonkin puun latvaan ja suunnitteli jo seuraavaa tehtävää urheille alamaisilleen, Siegille ja Ayalle. Jostain kumman syystä Aya ei olisi halunnut lähteä etsimään vähintäänkin hullua työnantajaansa, mutta hän huokaisi tylsyyttään ja lähti Siegin perään.

Pian hän jo löysi Siegin ja maassa makailevan Felician. Oksennuksen haju pisti hänen nenäänsä, ja hän nyrpisti sitä. Aya seisoi heidän vierellään ja sipaisi hiuksen korvansa taakse.
"Jotenkin kummassa en ole yllättynyt." Aya sanoi hieman huvittuneena.

Joillakin ihmisillä tosiaan oli harvinaislaatuinen taito käyttää jopa hangover hyödykseen itsetutkiskelun monissa muodoissa, mutta Marraskuulta ei sellaiseen juuri liiennyt aikaa, vaikka hän sattuikin makaan kyljellään kylmässä ja kostessa maassa vierellään kaikki se, mitä oli jäljellä pirteänkirjavasta vihannessopasta, joka - pelottavaa kyllä - ei ulkonäöllisesti ollut kokenut merkittäviä muutoksia vatsalaukussa viettäminään tunteina.
Jokseenkin sumein silmin sirkuksen johtaja tuijotti eteensä, koettaen parhaansa mukaan keskittää huomionsa mieluummin maailman epätodelliseen pyörimisliikkeeseen, kuin siihen tosiasiaan, että hänen suonistaan puuttui ainakin litran verran verta ja syödäkseen hän oli päivän aikana saanut jokseeltinkin niukasti - minkä lisäksi se kaikki vähäkin oli juuri kokenut toisen tulemisensa.
Loppujenlopuksi oikeastaan ainoa asia, joka tämän illan erotti useista muista oli vain se, ettei kukaan suinkaan ollut käynyt miestä pieksämässä tähän kuntoon, hän oli suoriutunut kaikesta korkeimman omakätisesti.
"Blarg."
Hän vastasi Siegille kaikenkattavasti, kun ensin oli tehnyt huomattavan määrän ajatustyötä, että edes oli tunnistanut toisen uusimmista työntekijöistään. Sen saatuaan hallintaansa, oli Marraskuun ollut verrattaen helppoa huomata myös Aya paikalla.
"Ei hätiä, ei hätiä. En minä tästä maailmasta lähde jättämättä siihen jälkeäni."
Se saattoi aivan hyvin olla valetta, mutta niin hän kuitenkin vakuutteli, yrittäessään käsiinsä tukeutuen päästä istuma-asentoon ja päätään pudistellen selvittää utuisia aivojaan. Kummassakin hän onnistui vain keskinkertaisesti.
"Sillä pahempaa kuin unohtaminen on vain unohdetuksi tuleminen."
Sen pienen hetken miehen onnistui kuulostaa siltä, kuin olisi pikkuhiljaa suuntaamassa parempaan, mutta käännähti sitten rajusti ja puolittain yskäisi, puolittain oksensi nurmikolle jotain, jonka hieman paremmassa valossa olisi saattanut tunnistaa vereksi ja vatsahapoiksi.
"Mikä ilta, voi tosiaan, mikä ilta!"
Huudahduksessa saattoi piillä hiven sarkasmiakin, mutta se vaikutti epätodennäköiseltä, sillä Marraskuu ei yleensä harrastanut sarkasmia. Yllättäen väsyneenä hän tipahti jälleen osittain kyljelleen osittain selälleen maahan, hengittäen niin hitaasti, että olisi samalla vaivalla melkein voinut olla hengittämättä lainkaan.
"No~ onko teillä ollut hauskaa?"
Hän kysyi äkkiä, tai mumisi, mikäli sanoista juurikaan sai selvää, sillä jotenkin johtaja ei oikein löytänyt ylimääräistä energiaa edes huultensa liikuttamiseen. Itseasiassa hän oli likelle siinä kunnossa, että ellei häntä kannettaisi sisään, nukkuisi poloinen yönsä ja puolet seuraavasta päivästä juuri tässä.

Sieg huokaisi raskaasti. Että tuo Felicia osasi olla surkeanakin mahtipontinen, kuin mikään ei olisi vialla. Pikkublondi vain pudisteli päätään, ja silitti hieman ruskeita hiuksia.

Hän vilkaisi Ayaan, hymähtäen itsekin hieman vähemmän hyväksi olonsa tuntien. Oksennuksen pistelevä haju tunki sieraimiin oikein innolla.
”Mitä jos me raahaamme hänet taas… Äh, se olisi liian vaikeaa.”
Niine hyvineen hän – parhaimman taitonsa mukaan hellävaroin – nosti työnantajansa käsivarsilleen. Tuo osasi painaa, mutta eihän tätä voinut vain jättää siihen kitumaan. Lisäksi Marraskuun teltta oli yllättävän lähellä, ja kohta eriparisilmäinen oli omalla sängyllään makuullaan.
”Joku sanko kai… ja sitten, missä täällä on pesutiloja?” Sieg osittain mietti ääneen, ja osittain kysyi muilta.

//ANTEEKSI!! Kesti ihan liian kauan! tosi anteeksiantamatonta! Syvästi pahoillani olen! *kumartaa mota kertaa* Gomennasai!!//

"Niinpä niin", Aya tokaisi hiljaa nähtyään pomonsa oksennuksen.
Aya katsoi antoi Siegin nostaa Felician. Hän katsoi vieressä tekemättä mitään - Aya ei halunnut oksennuksen hajua itseensä. Jotainhan hänen oli kuitenkin tehtävä. Kuultuaan Siegin kysymyksen hän lähti - olisikohan johtunut oksennuksesta? - etsimään jotain millä hajun saisi pois. Hän katseli ympärilleen väistellen muiden ihmisten oksennuksia vai mitä lie olivatkaan. Sitten hän näki pelastuksen. Oli se sitten taskulamppu tai Jumalan antama valo, se hehkui kuin Jumala itse olisi sen osoittanut Ayalle. Vaikkei hän uskonutkaan minkäänlaiseen jumalaan. Hän kiiruhti Siegin ja Felician luo ja näytti hakemaansa 'pelastusta'
"Löytyi." Aya sanoi ja aukaisi hanan. Vesi ryöppysi letkusta lyhyen blondin ja hiprakassa olevan Felician päälle. Koko näkymä oli huvittavaa, jostain syystä. Ayaa alkoi hiljalleen naurattamaan - siis ihan oikeasti, kovaan ääneen naurattamaan - niin paljon, että hän seisoi miltei kippurassa. Hän kaatui polvilleen ja tiputti letkun käsistään. Aya piteli mahaansa ja yritti lopettaa nauramisen.
Tämä oli nauru, jonka hän oli säilönyt sisäänsä. Se oli nauru, jonka hän oli itse viimeksi kuullut monta vuotta sitten.

//Mietin tässä vain, että jatketaanko tätä peliä enää ollenkaan...? Kun on ollut kuollut jo melko pitkän aikaa.//

//luulenpa ettei, koska Revy kertoi että kaikki palstat joihin hän on osallistunut, voidaan luokitella hänen kohdaltaan lopetetuiksi. Luin jostain hänen laittamastaan viestistä näin. Olisikohan ollut siellä ilmoitukset osassa... En millään muista ^^'//

//Ah, niinpä tosiaan ^^' Siirränkin tämän ja muut Revyn pelit sitten pois jaloista.//