Johtaja Que'es Sarajevo Marraskuu kulki ylpeyttä säteillen valtakuntansa, edellisenä yönä alimiehityksellä kasatun sirkusympäristön, lävitse, väistellen huolettomasti lentäviä kermakakkuja ja kakkuveitsiä, äkäisiä peto"eläimiä", putoilevia trapetsitaiteilijoita ja palkkansa perään kyselijöitä. Toisessa kädessään hän kanniskeli vasaraa, toisessa hupenevaa kasaa papereita ja hampaissaan muutamaa naulaa, joiden takaa hän hyräili silminnähden hyväntuulisena irtonaisia katkelmia lauluista, jotka kyllä tunsi, mutta joista ei kuitenkaan muistanut muutamaa säettä enempää.
"Hmmdumdum... ... don't be a hero... hum hm hmm... lay all your love on me..."
Navakka iltapäivän tuuli kutitti paljaita sääriä miehen naulatessa viimeistä paperia puuhun muutaman sadan metrin päässä pääteltasta. Tulokseen tyytyväisenä hän astahti taaksepäin ihastelemaan työnsä tuloksia kädet lanteillaan.
"Voi Felicia, olen niin ylpeä sinusta."
Hän onnitteli itseään, imitoiden omaksi riemukseen armaan tätinsä äänenpainoa. Hieman aikaa ja ympäriinsä juoksenteluahan se oli vaatinut, mutta nyt oli viiden kilometrin säteellä jokainen pystysuora pinta tapetoitu kirkkaan pastellinsävyisillä mainoslehtisillä, joita oli kahta sorttia. Malli A kertoi silmiinpistävillä väreillä ja vaikealukuisella fontilla sirkuksen todellakin saapuneen kaupunkiin ja Malli B ilmoitti vähintään yhtä värikkäästi, mutta helppolukuisemmin, että sirkus oli alimiehitetty, osa-aika töitä tarjottiin. Aikaisempaa kokemusta tai erikoisosaamista ei vaadita, palkka loistava, turhia kysymyksiä ei esitetä. Tuntomerkkejään tai yhteystietojaan hän ei ollut viitsinyt jättää, sillä, jos eksyi lähellekkään sirkusta, häneen törmäsi kyllä. Sen sijaa ilmoituksessa luki rauhallisella, leveällä käsialalla vain Johtaja kässittelee sinut henkilökohtaisesti. Marraskuu tirskahti omalle sanavalinnalleen piirtäessään pienen sydämen lausahduksen loppuun.

//tungen mukaan~ ^^//

Sieg katsoi puuhun naulattua julistetta ehkä sadannen kerran. Hän ei vieläkään tajunnut mitä sydän teki lauseen 'johtaja käsittelee sinut henkilökohtaisesti' perässä. Hän pöyhäisi alitajuisesti auringon valkaisemaa hiuspehkoaan, ja huokaisi päättäen sen varmaan olevan siinä söpöyssyistä.

Syvänsiniset silmät hyppäsivät pari riviä ylemmäs. Sieg punniskeli mielessään vaihtoehtojaan: hän voisi liittyä osa-aikaisesti sirkukseen tai mennä uudestaan kysymään tiskaajan paikkaa siltä pelottavalta naiselta, joka iski silmäänsä aivan liian usein. Tiskaajana hän oli toiminut jo useamman kerran, mutta sirkus olisi jotain uutta. Palkankin olisi pakko olla parempi kuin tiskaajana. Mikä tahansa työ maksaisi enemmän kuin se, ja Siegin pitäisi saada lisää rahaa ennen ensi kuuta. Sherylin toisesta lukukausimaksusta puuttui vielä vähän, ja äiti oli sanonut kirjeessään 'älä meistä huolehdi, tuloja on tarpeeksi', mikä käännettynä tarkoitti heillä olevan rahavaikeuksia.

Yhä miettiväinen hymy huulillaan lyhyt mies lähti astelemaan värikkäitä telttoja kohti. Eihän kyselemisestä ollut mitään haittaa, ellei sitten tämä johtaja ollut hirveän kiireinen.

Valtava ja räikeä pääteltta kohosi hetki hetkeltä korkeampana, ja pian Sieg pujotteli ympäriinsä juoksentelevien sirkuslaisten välissä, ihmetellen vilskettä silmät hohtaen kuin pikkupojalla. Hän taputti lähintä akrobaatilta näyttävää henkilöä mahdollisimman kohteliaasti olkapäähän ja latasi tälle valtavan annoksen säteilevintä hymyään.

"Anteeksi, mutta kysyisin siitä osa-aikatyöstä... Missä johtajanne on?"

[Ollos tervetullos.]

Jos elämä sirkuksen piirissä oli koskaan kuvailtavissa rauhalliseksi, kuluva päivä oli juuri sitä. Ihmisiä tuli ja meni omaan tahtiinsa - eikä kukaan oikein osannut olla varma ketkä kuuluivat palkollisiin ja ketkä eivät. Koska ainoa, jolla tuntui olevan kiire oli itse herra johtaja, joka pitkin päivää oli juoksennellut ympäriinsä tahkoamassa milloin mitäkin milloin missäkin, esiintyjät olivat suurimmaksi osaksi saaneet toimittaa omia asioitaan pelkäämättä, että heidät ilman ennakkovaroitusta yllätettäisiin takaapäin poskipusuin.
Puhuttelun kohteeksi joutunut sirkustaiteilija, joka myös oli tässä hyvässä uskossa elänyt, miltei sohaisi itseään maskeeraussiveltimellä silmään pyörähtäessään ympäri, uskaltamatta edes arvuutella, mitä tällä kertaa joutuisi kohtaamaan. Säihkyvä hymy ei ollut sijoittunut edes lähelle listakärkeä ja sai yllätetyn akrobaatin räpyttelemään silmiään, valovoimaisuudesta sokaistuneena.
"Juoksentelee ympäriinsä. Voi olla missä hyvänsä. Kiertele ja katsele, pomo on se ainoa silinteripää."
Ja näiden avuliaiden sanojen jälkeen hän kääntyi jatkamaan kesken jäänyttä ehostustaan, päivitellen hiljaa mielessään, että eipä tainnut poikaparka tietää minkälaiseen pataan oli päänsä työntämässä.

Samoihin aikoihin Marraskuu seisoskeli kädet tukevasti lanteillaan pääteltan ovella, katsellen kasvavan itsetyytyväisyyden vallassa eläintensä harjoituksia. Hän olisi kovasti halunnut esitellä erinomaiset, koulutetut "eläimensä" Miran asukkaille jo karnevaaleissa, mutta oli sattuman tarjoamien kolhujen vuoksi ehtinyt paikalle vasta nyt. Päivät olivat jo aurinkoisia ja lämpöisiä, mutta kylmästi puhaltava viima ei tehnyt turkistakin käyttöä ollenkaan liioitelluksi. Hänen paljaat säärensä sensijaan palelivat ja tuulinen sää tuntui pilkkaavan silinterin käyttöä.
Se ei kuitenkaan Marraskuun mielialaa pakastanut vähimmässäkään määrin, kun tämä sekalaisia säveliä lauleskellen mittaili katseellaan valtavaa valkoista tiikeriä, jonka turkki oli melkein yhtä upeä kuin hänen takkinsa.

Sieg kiitti kohteliaasti sirkustaiteilijaa saatuaan vastauksen, ja alkoi vaellella ympäriinsä. Tämä alkoi mennä vaikeaksi. Hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan, minkä näköinen tämä johtaja oli. Se tekisi etsimisestä huomattavasti vaikeampaa.

Mutta haasteet on tehty voitettaviksi. Lyhyt mies pysähtyi aivan pääteltan kupeessa olevan häkin viereen, ja alkoi miettiä ankarasti. Tuuli viskoi hänen hiuksensa kerta toisensa jälken silmille, ja niiden oikomisen aiheuttamien keskeytysten takia Sieg päätti mennä jonnekin parempaan tuulensuojaan miettimään. Pääteltalle ja sieltä poispäin virtasi väkeä, joten Sieg arveli voivansa livahtaa sisälle. Voisihan hänen etsimänsä hebkilökin olla siellä.

Pikkuinen mies hölkkäsi kohti oviaukkoa hymyillen itselleen, mutta pysähtyi hyvin nopeasti. Hänen edessään seisoi täysin vapaana suunnattoman kokoinen tiikeri, jonka raidat halkoivat sen valkoista turkkia kuin mustina kynnenviiltoina. Mahtavan pedon kuuma hengitys höyrysi hieman viileässä ilmassa, ja se käänsi suuret, älykkäännäköiset silmänsä suoraan kohti Siegiä. Hän pudottautui kyykkyyn, silmät samalle tasolle tiikerin kanssa ja hymyili. Kissapeto oli todella kaunis, ja hänestä idea sirkuksessa työskentelystä alkoi tuntua entistä paremmalta.

Hän ei huomannut ollenkaan parin metrin päässä seisovaa miestä, jonka silinterin tuuli yritti viedä. Sen sijaan hän taputti tiikeriä päälaelle, ja hymyili rakastettavasti.
"Oletpa sinä suloinen. Sasha kuolisi onnesta jos saisi olla tässä, hän katsos rakastaa kissoja." Hiljaa mielessään Sieg päätti kertoa tiikeristä seuraavassa kirjeessään. Ehkä hän saisi jonkun piirtämään siitä kuvankin.

Imartelun lisäksi Marraskuu piti yllätyksistä, eritoten iloisista sellaisista. Vielä erityisemmin häntä ilahdutti, jos yllätykset jotenkin korostivat hänen omaa erinomaisuuttaan. Ja tottavieköön, hänen täytyi olla jotain, jos hänen upeat eläimensä alkoivat nyt jo puhuakin.
"Sanoitko jotakin, Dyne?"
Hän suorastaan kehräsi hunajaa kiertäessään valtaisan tiikerin pääpuolelle. Marraskuu ei ehkä ollut ruudinkeksijä, mutta ymmärsi kyllä samantien, ettei ääni ollut tullut hänen tiikeristään, vaan pienikokoisesta miekkosesta sen edessä. Silti, sen sijaan että hänen hymynsä olisi hyytynyt, se leveni ja muuttui entistäkin ihastuneemmaksi. Pienten tähtien saattoi melkein nähdä tanssivan parissa ovelia silmiä. Kuinka suloinen!
"No mutta, heipä hei, mistäs sinä pieni siihen ilmestyit?"
Jos yhdellekkään miehelle oli mahdollista sirkuttaa äidillisesti, niin Marraskuulle. Jos sattui katsomaan tarkasti, saattoi suuren valkoisen tiikerin nähdä pyöräyttävän silmiään.
"Etsitkö jotakin? Ehkäpä minä voisin olla avuksi. Mikä on nimesi, herttaisuus?"
Puhuessaan Marraskuu kyykistyi itsekin samalle tasolle pienen miehen ja tiikerin kanssa, asettaen toisen kätensä tiikerin, toisen miekkosen pään päälle ja pörröttäen molempia miltei autuas hymy kasvoillaan. Dyne-tiikeri ravisti käden pois ja näytti hetken siltä, että aikoisi haukata sen irti, mutta muutti mielensä saatuaan Marraskuulta napakan luunapin keskelle nenäänsä.
"Käytöstavat, Dyne, käytöstavat."
Hän moitti tiikeriä, herttaisessa äänensävyssään vain pienenpieni, pirullinen jälkimaku, jonka helposti saattoi jättää huomaamatta, mutta joka ilmeisesti teki petoon jonkinlaisen vaikutuksen, sillä tämä istuutui ja näytti myrtyneeltä. Marraskuu sen sijaan oli jo siirtänyt ihastuneen katseensa tuohon suloiseen pikku pellavapää-sinisilmä-otukseen, jonka hän oli jo päättänyt haluavansa.

Sieg säpsähti tajutessaan hänelle puhuttavan. Hän nosti katseensa kuin tyhjästä ilmestyneeseen ruskeahiuksiseen mieheen.
"Ah, tuota noin... Minä vain kävelin tänne."

Sieg naurahti, kuten hänellä oli tapana ollessaan hämillään. Mies vaikutti jotenkin kummalta, lirkuttavine äänensävyineen. Hän kuitenkin saattoi omistaa tiikerin. Ajatuksensa tajuttuaan Sieg vetäisi kätensä nopeasti irti hienosta turkista.

Kesti hetken että hän tajusi miehen kysyneen jotain.
"Niin siis, minä etsin tämän paikan johtajaa. Näin sen julisteen ja kiinnostuin työpaikasta." Sieg hymyili hieman anteeksipyytävästi. Hän ei osannut sanoa haittasiko miestä se että hän oli koskenut tämän lemmikkiin.
"Nimeni on Siegfried Lionhart. Mutta yleensä minua kutsutaan ihan vain Siegiksi. Se on helpompi muistaakin."

Sieg ei tiennyt miten reagoida herttaisuudeksi kutsutuksi tulemiseen. Häntä oltiin viimeksi kutsuttu samankaltaisella nimellä kuusivuotiaana. Pieni mies häkeltyi vielä enemmän toisen pörröttäessä hänen hiuksiaan.
No, sirkuksessa olettaakin olevan hieman erilaista väkeä. Onhan tuokin tapa olla ystävällinen. Eihän Siegiä moinen haitannut. Vähän vain mietitytti, miksi toinen ikäänkuin loisti innostuksesta.

Valkoinen tiikeri sensijaan ei pitänyt miehen käytöksestä. Ruskeahiuksinen näpäytti sitä, ja muistutti käytöstavoista. Sieg seurasi tätä ihmetellen, ja nousi seisomaan koska hänen polvensa alkoivat puutua.

"Onko sen nimi Dyne?" Sieg katseli tiikeriä. Nimi kyllä sopi sille. Tiikeri kuitenkin tuntui mulkaisevan häntä hieman pilkkaavasti. Ilmeikkäät kulmakarvat menivät ryppyyn, mutta aurinkoiselle hymylle ei käynyt mitään.
Mitä se nyt? Toivottavasti en loukannut.
Tiikeri puhahti, ja lysähti makaamaan maahan häntä laiskasti heiluen. Se tuijotteli vuorotellen häntä ja ruskeahiuksista miestä. Halveksinnan pystyi tuntemaan vaikak kuinka pitkälle, ja lähistöllä kipittelevät työntekijät jouduttivat askeleitaan päästäkseen pois sen vaikutuspiiristä.

Sieg tuijotti tiikeriä kummissaan. Olivatko tiikerit yleensä noin... inhimillisiä? Kissan silmistä loisti aivan liian tiedostava katse, että se olisi normaali.

Hän kääntyi turkikseen pukeutuneen puoleen vaaleat hiukset tuulessa heiluen, ja korjasi tiedostamattaan hiuspantansa asentoa.
"Tuo on merkillinen peto."
Siinä katsellessaan eriväristen silmien koristamia kasvoja Sieg tajusi, ettei ollut kysynyt toisen nimeä. Tästähän voisi tulla vaikka kuinka mukava ystävä siksi ajaksi kun hän kulkisi sirkuksen mukana, mikäli siis kelpaisi tänne töihin.
"Melkein unohdin. Hauska tavata, mikä sinun nimesi on?"
Sieg ojensi kätensä nykäisten irtohihaa hieman ylemmäs kättelyä varten.

Marraskuu näytti silminnähden nauttivan toisen hämmennyksestä, yhtä paljon kuin huvittuvan tiikerin käytöksestä. Tuo...poika sen täytyi olla, niin nuoren näköinenkin, oli kieltämättä suloisempaa, kuin mitä johtaja oli sirkuksessaan pitkään aikaan nähnyt. Niin herttainen, niin viaton, jopa tietyssä määrin naiivi. Marraskuun hymyssä alkoi olla jotain maanista, mutta hän piti sen hyvin hallinnassaan, katsellessaan Siegiä kuin kissanpentua. Miten erinomaista onnea, että tuo lutuinen olento oli etsimässä töitä, vaikka hän olisi tuon jokatapauksessa puhunut mukaan leiriinsä, vaikka sitten lupaamalla maat ja taivaat ja kuun merineen.
"Hänen." Marraskuu korjasi virnistäen, noustessaan samalla itsekin pystyyn, vain tajutakseen, että oli ainakin sen kaksitoista senttiä toista pidempi.
"Se tosiaan on hänen nimensä. Eikö näin ole, Dyne?"
Viimeisen kysymyksen hän osoitti tietysti tiikerille, virnistellen härnäävästi. Tiikeri murahti, käänsi suuren päänsä pois ja vaikutti tuhahtavan. Marraskuu hyrähti nauramaan ja pudisteli päätään niin, että oli pudottaa silinterinsä. Hän katsahti Siegiä edelleen hiljaa hykertäen ja hänen silmissään asui pieni kuriton säihke.
"Et aavistakaan."
Hän myhäili täynnä tyytyväisyyttä, niin että oli itsekin miltei unohtaa, miksi ylipäätään keskusteli Siegin kanssa.
"No, Sinisilmä, Que'es Sarajevo Marraskuu on minun nimeni. Jos kuulet jonkun puhuvan Feliciasta - se olen myös minä. Kutsu minua miksi mielesi tekee."
Hän kehräsi jälleen, tarttuen ojennettuun käteen, mutta sensijaan, että olisi puristanut sitä, hän painoi huulensa kevyesti kämmenselkää vasten ja iski virnistäen silmää suoristautuessaan.
"Taisit sanoa etsiväsi tämän puljun johtajaa. Se olen myös minä. Kerrohan sitten, osaatko jotakin erityistä? "
Puhuessaan hän kääntyi ja viittoi Siegiä seuraamaan. Paikallaan seisominen oli Marraskuulle ehkä suurin haaste maailmassa, mutta koska hän kuitenkin oli jo päättänyt ottaa Siegin siipiensä suojaan, hän saattoi myös pälättäessään esitellä tuolle hieman paikkoja.
"Ehkä pidät eläimistä? Ennenkuin vastaat, kerroppas, minkä ikäinen oikeastaan olet?"
Hän johdatti heidän kulkunsa ympäri päätelttaa, punniten jo mielessään hommia, joissa saisi tämän uuden löytönsä pidettyä mahdollisimman lähellä itseään.

Ruskeahiuksinen mies nousi seisomaan virnistellen, ja kohosi huomattavsti korkeammalle kuin Sieg. Pellavapää oli kuitenkin tällaiseen tottunut, ja tuijotteli niska kenossa miehen kasvoja. Hän huomasi kauneuspilkun toisen silmän alla, ja naurahti mielessään.

Naurahdus kuitenkin katosi jonnekin. Hänen? Mitä, oliko tiikeri ihminen? Sieg vilkaisi epätietoisena kissapetoa, joka pyöritteli silmiään ja kuin lukien Siegin ajatukset tämän hämmentyneestä ilmeestä nyökäytti päätään.

Aivan uudenlaista kunnioitusta tuntien Sieg kääntyi takaisin pidemmän puoleen. Oliko tämä jonkin sortin velho?
Ajatus keskeytyi, kun mies esitteli itsensä ja suuteli Siegin kättä. Sinisilmäisen aivot raksuttivat hetken tyhjää ja hymy valahti alaspäin pari milliä. Mies vielä vinkkasi, ja sen edessä tiskaajarouvan vinkkaus jäi kalpeaksi kakkoseksi. Hetken järkytyksen jälkeen Sieg korjasi hymynsä ja naurahti hiljaa.
Ehkä hänellä vain on joitain kummallisia tapoja. Sirkuslaisen olettaakin käytäytyvän näyttävämmin kuin normaalin ihmisen. Sieg rauhoitteli itseään ja toivoi, ettei toinen huomannut korviin ilmestynyttä punastusta.
"Qeu- Queue... Jos saan sanoa sinua Feliciaksi?" Epäonnistuneet ääntämisyritykset eivät näköjään Feliciaa haitanneet, tämä vain hymyili hänelle. Nimi oli kyllä todella sopiva miehelle, sopivan dramaattinen.

"Mitä? Sinäkö olet johtaja?" Sieg räpytteli silmiään yllättyneenä.
"No olisi se pitänyt arvata. Sinulla on hienommat vaatteet kuin muilla."

Felicia oli jo harppomassa poispäin, ja saatuaan viittauksen Sieg pyrähti perään.

"No minä olen hyvä työskentelemään puun kanssa." Sieg oli puraista kieltään. Mitä hyötyä siitä olisi sirkuksessa? Hän vastasi kysymyksiin aina rehellisesti, mutta muisti mummun opetuksen mainospuheen tärkeydestä. 'Esittele sopivimmat parhaat puolesi!'
"Siis... Opin hyvin nopeasti uusia asioita, ja osaan kaikkea käytännöllistä..." Ajatusketju katkesi, eikä blondi enää keksinyt mitä taitoja sirkuksessa tarvitaan ja joita hänellä olisi. Felician jatkokysymys pelasti hänet.
"Kyllä, tulen toimeen niiden kanssa todella hyvin! Sasha on siinä paljon parempi mutta hän on opettanut minua." Sieg hymyili helpottuneena. Felicia vaikutti muutenkin aika tyytyväiseltä, joten työpaikka kai heltiäisi.

"Ikäni? Olen 20-vuotias." Sieg katseli arvioivasti Feliciaa, tämän poikamaisia kasvoja ja käsiä, joista saattoi aina nähdä elämän jäljet.
"En nyt niin kauheasti sinua nuorempi, jos saan arvata sanoisin seitsemisen vuotta. "

He kävelivät eteenpäin, ja Sieg ihmetteli kuinka ihmiset välttivät toisiinsa törmäilyn juoksennellessaan isojen tavarapinojen kanssa. Paikka selvästi tarvitsi lisää väkeä. Feliciallakin oli varmaan oikeasti kiire.
"Voitko kertoa millaisia juttuja täällä tehdään? Luulen että kelpaan ainakin tavaroiden huoltoon. Esiintymisestä en ole niin varma, minä en ole ikinä ollut yleisön edessä..." Sieg pöyhi hiuksiaan hymyillen söpösti. "Olen vähän kömpelö välillä. Avustajana varmaan voisin toimia. "

"Niin muuten... millaisen palkan saisin?"
Sieg risti sormensa selkänsä takana, toivoen että rehellisyys pelaisi jälleen kerran ja hän saisi paikan. Palkasta puhuminen ei tuntunut mukavalta, mutta se oli pakko tehdä. Jos hän ei saisi tarpeeksi kerättyä kaikki kotona joutuisivat pulaan. Kyllä he kai selviäisivät, mutta kaikkein parasta on välttää hätätilanne kokonaan.
Huolen varjo pyyhkäisi nopeasti pienten kasvojen yli Siegin laskeskellessa jäljelläolevia päiviä ennen kuin hänen pitäisi lähettää seuraava kirje. Hän nykäisi nahkareppuaan hieman parempaan asentoon ja käveli Felician perässä kauemmas pääteltasta.

//Arvaa kuka sai kirjoitettua todella pitkän jatkon ja sitten vahingossa kadotti sen? -_-* Toivottavasti toi ver. 2 toimii....//

Marraskuu hymyili tyytyväisenä itseensä, vaikka eroa olikin vaikea huomata, sillä hän oli aina tyytyväinen vähintään itseensä. Erityistä huvia hänen pieni, vinoutunut mielensä sai ihmisten järkyttämisestä - niin, ja ärsyttämisestä, mutta tätä pientä pellavapäätä hän ei halunnut ärsyttää tiehensä. Ei kyllä järkyttääkään matkoihinsa, mutta mihinkäs sitä pantteri pilkuistaan. Toisen puolesta oli kyllä sanottava, että useimmat samassa tilanteessa kituuttaneista olivat jo tässä vaiheessa paenneet paikalta, tai paenneet paikalta läimäistyään keimailevaa sirkustirehtööriä tarpeettoman väkivaltaisesti jommalle kummalle poskelle. Yleensä oikealle, sillä syystä tai kolmannesta kauneuspilkku tuntui olevan ihmisille se viimeinen vaaleanpunainen höyhen, joka katkaisi kamelin selän. Tai sitten se häiritsi heidän symmetrian tajuaan, Marraskuu ei ollut koskaan saanut tilaisuutta kysyä asiasta.
Sieg ei kuitenkaan näyttänyt siltä, että olisi ollut heittäytymässä väkivaltaiseksi, päinvastoin. Katso nyt tuota, sehän punastuu! Täynnä sopivasti jaksotettua sympatiaaa hän hymyili kärsivällisesti toisen yrityksille pakottaa kielensä ääntämään hänen nimensä oikein ja oli ratketa söpöyden määrästä, kun tuo ei siinä onnistunut.
"Tottakai, herttaisuus, niinkuin sanoin, miksi vain mielesi tekee."
Marraskuu hyvin lähestulkoon sirkutti ja hyppeli tasajalkaa paikoillaan silkasta innostuksesta.
"Oikeasti? Oletko sitä mieltä?"
Hän kysyi silmät sädehtien ja pyörähti kävellessään täyden kierroksen ympäri, niin viehkosti, kuin nyt miehelle ylipäätään oli mahdollista korollisissa kengissä, ja painoi poskensa pehmeää turkiskaulustaan vasten, huokaisten ihastuneena. Mikä valloittava otus hänen syliinsä olikaan kävellyt.
Hän katseli Siegiä tämän puhuessa niin keskittyneesti, että vain silkka kokemus sirkuksen piirissä liikkumisestä esti häntä törmäilemästä mihinkään. Hän nyökkäili kuunnellessaan ja virnisti sitten leveästi.
"Minun eläimeni taitavat olla hieman enemmän, kuin mihin olet tottunut. Silti, hekin tarvitsevat huoltojoukkonsa."
Välistä Marraskuu katsahti eteensä ja hiljaa mielessään myönsi olevansa aivan pikkuisen yllättynyt. Sieg näytti paljon nuoremmalta, kuin kaksikymmenkesäiseltä, mutta eipähän tarvinut selitellä äkäisille äitimuoreille mitä heidän kallisarvoisen kasvatuksensa helmilapset tekivät jonkun hänenkaltaisensa lähettyvilläkään.
"En minä nyt niin vanha ole."
Hän tirskahti sitten, nostaen leukaansa aavistuksen, vaivautumatta tarkentamaan. 24 oli kuitenkin hieman nuori ollakseen vakuuttavasti näinkin ison organisaation ylin johtohenkilö.
Kävellessään Marraskuu pani mielissään merkille, että Sieg puhui oma-aloitteisesti. Sekin oli ihastuttava piirre, sillä niin paljon kuin hän puhumista rakastikin, hän yllättäen piti myös toisten kuuntelemisesta.
"No, Sinisilmä, tämähän on sirkus, mitä kuvittelisit? Esiintyjät tarvitsevat harjoitteluaikansa, mutta teltat täytyy pystyttää, rekvisiitta saattaa ajan tasalle, eläimet harjata ja täytyy taiteilijatkin joskus ruokkia. Minä mieluusti pidän valtakuntani myös siistinä."
Hänen teki mieli varoittaa Siegiä olla hymyilemättä noin, ennenkuin tappaisi tulevan työnantajansa nenäverenvuotoon. Kirjaimellisesti.
"Nyt vasta kysyt palkasta, yleensä se on ensimmäinen kysymys jonka kuulen."
Marraskuu hihitti ja asetti pohtivasti etusormensa alahuulelleen.
"Katsotaas, saat kaksi ja puoli sataa tunnilta, jos teet mitä käsketään ja kuuden tuhannen iltalisän, jos avustat esityksessäni."
Hän katsahti Siegiä ja hymyili sävyyn, joka usein tarkoitti johtajan ajattelevan enemmän, kuin mitä sanoi.
"Ja tonnin käteen jos hierot niskojani. Minä muuten kesytän eläimiä."
Hän lisäsi pysähtyessään ja kääntyessään Siegiin päin.
"Niin, ja muuten. Häiritseekö tämä mielestäsi kokonaisuutta jotenkin?"
Hän kysyi teennäisen huolestuneesti hipaistessaan sormenpäillään kauneuspilkkua oikean silmänsä alla, nyt kun hänellä vihdoin oli tilaisuus kysyä.

[Onneksi olkoon, minullekin on käynyt niin, ja menetin silloin ainakin viisi vuotta elinajanodotteestani.]

Sieg ei mahtanut itselleen mitään, vaan pysähtyi kuin seinään. Siniset silmät räpsyivät ja hän kakoi hetken ennen kuin vihdoin sai taas ilmaa.
"Niin paljon?" Hän ei ollut uskoa onneaan. Homma ei tosiaankaan vaikuttanut pahalta, vaikka Sieg ei ymmärtänyt sitä niskahieronta-osuutta. Tuollaisella palkalla ei olisi mitään huolta pitkään aikaan! Kaksi ja puoli sataa tunnilta... Kaksi tuntia niin Sherylin lukukausimaksu olisi koossa, viikko niin kotona olisi puolen vuoden hätäkassa... Sieg pystyi näkemään silmissään erilaisten ongelmien ratkeavan. Hän voisi ehkä käydä kotonakin, pitää eräänlaisen loman jossain välissä!

Siegin kasvoille kohosi haaveileva hymy, eikä hän hetkeen tiedostanut muuta maailmaa. Edes ohikulkevan jönglöörin tahaton tönäisy ei herättänyt häntä. Felicia oli juuri sitä, mitä hän tarvitsi; Työnantaja, joka oli niin rikas että pystyi antamaan loistopalkkoja!
"Minä teen mitä tahansa jos maksat noin hyvin!"
Lyhyt mies läpsäisi kätensä suulleen päästettyään tahattoman kovaäänisen huudahduksen. Hieman nolostuneesti hymyillen hän tajusi Felician kysyneen jotain.
"Ah.. siis... Ei! Minusta se näyttää hyvältä! Se, tuota noin, tuo tietynlaista- " Siegin suu alkoi jauhaa tyhjää. Hän painoi päänsä alas nolostuneena. Juuri nyt hänen oli pitänyt unohtaa se sana. Miksi hän aina unohti ne monimutkaiset sanat? "-niinkuin... että olet huolehtinut yksityiskohdista..." Ääni vajosi mutinaksi.
Kokoa itsesi! Sinä vain innostuit rahasummasta. Ei mitään vakavaa.

"Anteeksi! Tarjoamanne palkka vain sai minut hämilleen. Kauneuspilkku sopii teille. Minä vain välillä unohdan sanoja." Katse singahti ylös varpaista ja Sieg esitti anteeksipyyntönsä vahvana. Hän ei tahtonut pilata mahdollisuuksiaan tähän työpaikkaan. Hän tunsi olonsa heti paremmaksi, ja hymy vahvistui takaisin alkuperäiseen. Sieg huomasi teitittelyn helpottavan, kuten aina. Jostain syystä hän ei ollut ikinä pystynyt puhumaan sinutellen yhtä helposti vasta tapaamilleen ihmiselle, vaikka nyt olikin yrittänyt Felician vaikuttaessa niin rennolta.

"Millainen esityksenne on? Olisi mukavaa auttaa siinä, mutta jos en sovellu siihen niin voin vaikka siivota. Tai ihan mitä tahansa." Lyhyt mies vaihtoi puheenaihetta. Hän ei luottanut tyylitajuunsa liikaa jatkaakseen samankaltaisesta aiheesta.
Sirkusväki virtasi heidän molemmilta puoliltaan, ja Sieg arvioi pystyvänsä sopeutumaan paikkaan melko nopeasti.
"Voin aloittaa heti kun vain tahdotte. Kuinka pitkäksi aikaa ottaistte minut töihin? Voin vaikka kulkea mukana, sillä olen viimeisen vuoden muutenkin vaellellut paikasta toiseen. Koko omaisuuteni on repussa." Sieg nyökkäsi olkansa yli, ja kohensi taas olkaimien asentoa, hymyillen pienesti.

Hetken päästä hänen katseensa siirtyi takaisin pidempään mieheen. Tämä oli vaikutusvaltaisen oloinen, ja pukeutuikin niin hienosti. Sieg katseli Felician upeaa turkistakkia, ja yritti pyyhkäistä vaivihkaa tomua omalta valkoiselta poolopaidaltaan. Turkki toi hänelle mieleen tiikerin. Vaaleat kulmakarvat rypistyivät hieman.
"Dyne... Onko hän jotain muuta kuin tiikeri?"

//Toivottavasti mukaan mahtuu aloittelija!//

Aya asteli kaupunkiin. Hän oli kuullut sirkuksen tulleen kaupunkiin, ja oli työn toivossa. Rahat edellisestä työstä olivat jo melkein lopussa. Aya näki puussa räväkän värisen julisteen. Hän luki sen nopeasti ja naurahti lauseelle 'Johtaja käsittelee sinut henkilökohtaisesti.' ja sydämelle sen lopussa.
En ymmärrä tätä kaupunkia, hän ajatteli ärtyisenä. Hän kuitenkin päätti hakea työtä. Hän repäisi julisteen mukaansa ja lähti kohti sirkusta.

Hän käveli telttojen ja pikkulasten ohitse iloisessa ja värikkäässä sirkuksessa. Vähän väliä hänen varjonsa tarttui kiinni telttoihin, mutta silloin hän vain repäisi sen irti. Hän nuolaisi teräviä kulmahampaitaan. Kohta hänen olisi pakko juoda, eikä hän pystynyt odottamaan enää kauaa.
"Hei pimu, lähdetkö lasilliselle." hän kuuli äänen takaansa ja kääntyi. Jo valmiiksi juopunut mies huojui hänen takanaan. Miten humalaisia ihmisiä voikin ilmestyä sirkukseen? Aya ajatteli, mutta ajatteli käyttää tilaisuuden hyväkseen. Hän käveli miehen luokse ja otti tämän ranteesta kiinni. Aya vei hänet sivumalle, mistä heitä ei nähty.
"Hei, eihän tämä ole baari!" mies sanoi. Aya tarttui kovakouraisesti miehen kaulaan ja upotti hampaansa tämän kaulaan. Aya tunsi miten veri tuhri hänen suunsa ympäryksen ja miten se valui hänen kaulaansa pitkin. Veri maistui ihanalta ja se täytti hänet. Juotuaan taarpeksi hän antoi miehen valahtaa maahan liikkumattomana. Kuollut vai ei, sitä hän ei tiennyt. Aya pyyhki iholle valuneet veret ja lähti pois paikalta.

Aya etsi katseellaan jotakuta, joka tietäisi jotain tästä 'johtajasta'. Hän käveli sirkustaitelijan näköisen miehen luo ja näytti tälle repäistyä julistetta. Mies katsoi häntä hämmästyneenä ja Aya osoitti hänelle osa-aikatyö ilmoitusta. Tämä käski hänen etsiä silinteri hattuista miestä.

Piru vie, tämä kestää liian kauan, Aya ajatteli koluttuaan melkein koko sirkuksen. Välillä hän luuli nähneensä silinterin, mutta kadotti sen heti. Hän kävi jokaisen teltan sisällä, eikä silti löytänyt miestä. Viimeisen teltan ulkona hän kuuli puhetta. Hän kurkisti sisään ja näki silinterihattuisen miehen puhumassa hänen ikäiselleen miehelle, kenties vanhemmalle tai nuoremalle. Hän rutisti julistetta vasemmassa kädessään ja astui telttaan sisään. Hän käveli hieman lähemmäs, kunnes huomasi tiikerin. Hän ei voinut sietää minkäänlaisia eläimiä. Hänen täytyi siis odottaa, että johtaja siirtyisi pois eläimen luota, tai jos hän kävelisi ohi, hän ojentaisi julisteen tälle ja pyytäisi töitä... Hänen päänsä täyttyi suunnitelmista pyytää töitä odotellessaan johtajaa.

[Tervetuloa.]

Omahyväisyyttä ei voinut olla huomaamatta, kun Marraskuu rennosti siirsi painonsa toiselle jalalleen, ristien kätensä huolettomasti puuskaan ja tutkiskellessaan näennäisen vaatimattomana huoliteltuja kynsinauhojaan. Myös hän sattui tietämään, että hänen maksamansa työkorvaukset olivat suorastaan naurettavia ja saivat terveeseen kilpailuun pyrkivät työnantajat aukomaan ärtyneenä suutaan ja puuskahtelemaan epäuskoisina. Ja sekös riemastutti Marraskuuta.
"Älä lupaa harkitsematta."
Hän tirskahti silmäillessään Siegiä kasvoillaan hermostuttavan moniselitteinen, mutta samalla hämäävän lempeä virne.
"Katson kyllä, että minulle tehdyt lupaukset myös pidetään."
Hän miltei kurotti kätensä pörröttääkseen tuon hiuksia uudestaan, mutta päättikin sitten olla tekemättä niin. Kaksikymmentä, Felicia, kaksikymmentä, hän kertoi ääneti itselleen.
"Aww, Sinisilmä, älä nyt hermostu. Kunhan pohdiskelin."
Hän nauroi, osittain ihan yleistä iloisuuttaan, mutta myös koska toisen teitittely huvitti häntä suunnattomasti. Niinpä hän päätti antaa tuon tehdä niin, jos kerran halusi. Useimpia sirkuksen pitkäaikaisemmista työntekijöistä, esimerkiksi nyt vaikkapa Dyneä, Marraskuun silmissä tanssahteleva kipinäsuihku olisi vahvasti huolestuttanut, ja moni asiaan perehtymätönkin myönsi vaikutelman hermostuttavan ilkikuriseksi. Juuri nyt se kertoi herra johtajan olevan tavanomaistakin tietoisempi omasta vaikutusvallastaan, mikä yleensä puolestaan tuotti kaikkein viimeisenä mitään yleisesti hyväksytyn kaavan mukaan hyväksi määriteltyä. Hän hymyili Siegille.
"Etkai tosissasi halua, että mädätän jännityksen kertomalla sinulle, ennenkuin näet sen?"
Hän hymynsä tihkui hunajaa ja äänensä siirappia, mutta jostain syystä kun se tuli juuri Marraskuulta, se vaikutti melkein normaalilta.
"Jos osaat hymyillä herttaisesti, ja voi kuule, osaat kyllä, pärjäät erinomaisesti. Tietty, eduksi katson jos pysyt ratsun selässä."
Todenpuhuen Marraskuu ei vielä ollut päässyt aivan yksityiskohtiin asti illan esitystä kaavaillessaan, mutta pääsääntöisesti hänen shownsa olivat mieleenpainuvia ja vähintäänkin hengenvaarallisia - onneksi yleensä vain hänelle itselleen.
Silinteriään suoristaen hän palasi ajatuksistaan ja havaitsi mielihyväkseen katselevansa Siegiä jo valmiiksi ja säästäen näinollen päänsä kääntämisen vaivan.
"No..."
Hän aloitti virnuillen ja kumartui lyhyemmän miehen puoleen, kietaisten käsivartensa toverillisesti tuon hartioille ja nojautuen luottamuksellisesti kuiskaamaan hyvin lähelle toisen korvaa.
"...sehän on tietysti salaisuus."
Hän taputti nopeasti Siegin olkapäätä suoristautuessaan. Suunnilleen samalla hetkellä hänen katseensa osui naiseen, joka ei vielä hetki sitten ollut tuossa seisonut. Kaikille oli täydellinen mysteeri, miten kukaan saattoi pysyä ajantasalla sirkuksen nopeasti vaihtuvan henkilökunnan kasvoista, mutta Marraskuu tiesi heti, ettei nainen kuulunut hänen palkkalistoilleen.
"No mutta, hyvää päivää neiti, voinko tehdä jotakin hyväksenne?"
Hän tiedusteli miellyttävimmällä äänellään, kallistaen päätään niin, että hänen poskensa painui takin pehmeää turkiskaulusta vasten. Marraskuu, joka ei yleensäkään vaivautunut peittelemään katsettaan, silmäili naista tietynsorttista uteliaisuutta tuntien. Tämähän oli osoittautumassa varsin hyväksi päiväksi.

[sori, en saanut poistettua tätä kohtaa, niin otin vain tekstin pois. Anteeksi vielä kerran, yritän muistaa jatkossa syytetään huonoa muistiani -_-''

[Ahem. Neneko, kun nyt olet aloittelija, olen ymmärtäväinen. Hyvien tapojen mukaista (ja itseasiassa myös Yumen sääntöjen mukaista) on kirjoittaa kaikki vuorotellen. Tässä pelissä järjestys näyttäisi olevan minä, sir Kai, sinä. Kirjoittakaamme kaikki omalla vuorollamme, niin jokainen pysyy perässä.]

[anteeeks!!!!! unohin sen kokonaan -_-' voin poistaa koko jutun siitä!]

Sieg innostui hetki hetkeltä enemmän. Felician salailu sai hänet kuvittelemaan esityksestä jotain melkein mahdotonta ja upeaa.
"Kyllä minä nyt ratsastaa osaan!"

Sieg oli havaitsevinaan jotain kummallista Felician äänessä. Se kuulosti erikoiselta, mutta tavallaan tutulta... Pieni ääni Siegin mielen perällä huomautti kohteliaasti, ettei hän selvästikään ollut täysin kärryillä tilanteesta, mutta pellavapää ei sitä tajunnut.

Hän nimittäin tajusi ruskeahiuksisen kumartuneen aivan hänen vierelleen ja kuiskaavan hänen korvaansa. Sieg tunsi kädet harteillaan, ja pienen ilmavirran ihollaan toisen puhuessa aivan vieressä. Lyhyt mies jähmettyi paikoilleen, ja tajusi vihdoin mikä oli vaikuttanut kummalta tässä työnantajassa.
Taasko hankin jonkun lähentelijän pomokseni?!

Felicia kuitenkin perääntyi nopeasti, ja puhui jollekin kolmannelle osapuolelle. Sieg ei kiinnittänyt tähän mitään huomiota, vaan kiitti onneaan siitä ettei pidempi mies katsonut häneen päin; pikkumiehen kasvoilla heloitti tahaton punastus.
Pellavapää läpsäytti kädet poskilleen ja melkein pomppi paikallaan hoputtaen mielessään punastuksen tasoittumista. Miksi hän tajusi tällaiset jutut aina auttamattomasti myöhässä?

Kauhukseen Sieg muisti, että hän ihastui aivan liian nopeasti juuri Felician tyyppisiin ihmisiin; itsevarmoihin ja dramaattisiin. Paniikki hiipi vahvimmaksi vaikuttajaksi ainaiseen hymyyn, ja Sieg vilkuili tahtomattaan pidempää miestä, peläten tämän huomaavan. Tuskallisen hetken ajan oma turvallisuus ja rahansaanti taistelivat tärkeysjärjestyksen ykkössijasta, kunnes oma turvallisuus rahjusti nurkkaan itkemään.

Hän vain sattuu käyttäytymään tuolla tavalla. Ei se tarkoita, että tämä olisi uusi keittiömestari. Paha muisto siitä kun isoluinen nainen oli ahdistanut vasten tiskipöytää sai oman turvallisuuden yrittämään uutta nousua, mutta se vajosi pian takaisin.

Felicia tarjosi aivan liian hyvää palkkaa. Sen avulla Sieg saisi perheelleen ylimääräistä, ja Shanya voisi saada sen kauniin morsiuspuvun josta oli aina haaveillut. Sieg muisti myös sen kamalan talven, jolloin rahat ja ruoka olivast loppuneet kesken ja he olivat kituuttaneet kevääseen nälkäkuoleman partaalla. Hän ei halunnut mitään sellaista tapahtuvan enää ikinä, jos vain pystyi sen estämään.

Ja kieltämättä, nähtyään kuinka Feilicia reagoi paikalle ilmestyneeseen melko suloiseen kalpeahipiäiseen naiseen Sieg tunsi olonsa turvallisemmaksi. Ruskeahiuksinen vain käyttäytyi tuollaisella tavalla, eikä sinisilmäisen siis tarvinnut pelätä puolestaan.

Huokaisten helpotuksesta Sieg hymyili naiselle aurinkoisesti ja vilkutti.

//joo, Sieg on jo aivan myyty... Ethän pistä pahaksesi, Revy? Nenekolle on annettu anteeksi *tuntee ryhmähenkeä koska on itsekin aloittelija*. Pieni kysymys vielä: Onko menossa mikä vuodenaika? Siegin väritys nimittäin vaihtelee vähän sen mukaan, niin olisi kiva tietää....//

//anteeksi vielä tuosta sekaannuksesta >-< kyllähän mie sen tiesin, ja olinkin lukenu kaikki säännöt ja muistankin sen kohdan... Oon ehkä vähän liian innokas...//

Aya seurasi miten silinterihattuisen miehen ja lyhyemmän miehen keskustelu eteni.

Kun hänen ja johtajan katseet kohtasivat hän huomasi lyhyemmän miehen tuijottavan tätä ja punastuvan. Mies käyttäytyi kummallisesti, eikä Aya tajunnut miksi.

Aya tuijotti johtajaa kun tämä käveli hänen eteensä. Hän vilkaisi lyhyttä miestä ja näki tämän vilkuttavan.
"Töitä. En esiinny." hän sanoi välittämättä vilkutuksesta ja katsoi hieman johtajaa. Aya avasi rypistetyn julisteen ja näytti johtajalle sitä. Miehen äänessä oli jotain omituista. Samettisen kermainen ääni muistutti jostakin.

Marraskuu olisi sillä hetkellä voinut vaikka tanssia, mutta koska tanssiminen kuului juuri siihen pieneen luokkaan asioita, joita hän ei mielestään tehnyt kyllin hyvin - elleivät kyseessä sitten olleet paritanssit, niissä hän oli yhtä sulava kuin käytöksessään muutenkin - tyytyi hän astahtelemaan joustavin askelin lähemmäs kuin tyhjästä ilmestynyttä vaaleaverikköä naista. Oikeastaan hän oli jo arvannutkin tuon olevan työnhaussa, eivät ulkopuoliset yleensä muuten hänen juttusilleen tunteneet tarvetta päästä. Silti hän räpytteli silmiään kuin hämmästyneenä, nosti toisen kätensä dramaattisesti sydämelleen ja huojahti, kuin olisi juuri saanut neljävitos-kaliiperin revolverista osuman lähietäisyydeltä.
"Auts, onpa koleaa."
Hän virnisti lähinnä itsekseen asetellessaan kädet jälleen lanteilleen. Tuo nainen ei selvästikään tuntenut tarvetta uhrata hänelle yhtään ylimääräistä sanaa. Marraskuusta sekin oli huvittavaa.
"Kerrohan, Päivänpaiste, millä nimellä saan sinua puhutella?"
Hän otti silinterin päästään ja tutkiskeli sitä hetken, päättäen sitten ilmeisesti, että se oli likainen, ja pyyhkäisi sitä sormillaan pariin kertaan. Sitten, ennenkuin asetti päähineen uudestaan ruskeille puolikiharoilleen, hän taivutti selkäänsä matalaan, mutta eleganttiin kumarrukseen, jota korosti niiamalla aavistuksen polviaan.
"Que'es Sarajevo Marraskuu on minun ristini. Felicia käy yhtä hyvin."
Hän hymyili tuikkivasti suoristaessaan selkänsä ja asetellessaan silinterinsä sen asiaankuuluvalle paikalle. Tarkoilla silmillään hän tuijotti naista ja ojensi tuolle sitten kätensä käteltäväksi.
"Kutsu minua miksi mielesi tekee."
Hän iski nopeasti silmää kääntyessään ja viittoi molempia mukaansa.
"Seuratkaapa sitten, kullanmurut. Töitä riittää tekevälle, kuten epäilemättä olette tietoisia."
Jos hän olikin huomannut sen lyhyen henkisen kriisitilan, jonka Sieg kävi läpi ja joka manifestoi itsensä koreana punastuksena, hänen omahyväisestä hymystään sitä oli hankala päätellä. Rennon ripein askelin hän asteli pääteltan ohi, pyörähtäen aina välillä tarkistamaan, ettei ollut hukannut kumpaakaan matkastaan ja johdatti pikku saattueensa kolmelle pienemmälle varastoteltalle.
"Päivänpaiste, Sinisilmä, mitä nyt näette edessänne, on sirkuksemme henki ja elämä; muonavahvuus, asustevarasto ja kulissivarasto."
Marraskuu piti lyhyen tauon ja silmäili myhäillen uusia alaisiaan, silmissään jälleen se ilme, joka kertoi hänen aivojensa toimivan liian suurilla kierroksilla.
"Meidän päämäärämme on asustevarasto."
Hän virnisteli ilkikurisesti, viittoillessaan kaksikkoa seuraamaan itseään sisään telttaan, jonka kangasovessa oli ennen lukenut 'Kostyymistö' mutta joka oli tökerösti ruksattu yli mustalla maalilla ja alle oli kirjoitettu epäselvillä harakanvarpailla 'Rätei ja Lumpui' kun he olivat pysähtyneet edellisessä kaupungissa.
Marraskuun mielestä se oli oikeastaan aika hauska pila.
Pääteltan ympäristössä joku sirkuksen apulaisista juoksi ympäriinsä kiljuen, että eräästä teltasta oli löydetty ruumis.

[No, innokkuus ei ole varsinaisesti paha asia. Mutta voi poloista Siegiä, minun Feliciani ei tule tekemään hänen olostaan helppoa. *virnuil* Ja ajattelin muuten vuodenajaksi tällaista kevättä tai alkukesää, niinkuin nyt on menossa. Aurinkoista ja pääasiassa lämmintä, mutta maa on kylmä ja tuulet koleita.]

Vaaleahiuksinen ihmetteli hetken tulijan töykeyttä, muttei jaksanut välittää siitä kauaa. Tämäkin oli kai jo Felician silmissä päässyt töihin. Sieg alkoi hahmottaa uuden pomonsa palkkausperiaatteita. Neiti oli hyvin suloinen, ja pomo näköjään piti suloisista ihmisistä...
Hetkonen. Minun ei siis olisi tarvinnut huolehtia yhtään hänen vakuuttamisestaan, pelkkä hymyily olisi riittänyt!

Pieni mies tunsi tulleensa huijatuksi, ja jossain syvällä hänen mielessään tuntui pieni pistos, jonka syytä ei voinut määritellä. Hän kuunteli muiden keskustelua sanomatta mitään väliin, ja lähti sitten pomonsa perään, mielessään vahva päätös vakuuttaa tälle olevansa hyvä työntekijä "söpöyden" lisäksi, vaikkei tarvetta olisikaan. Hänestä nimittäin tuntui epäreilulta muuta maailmaa kohtaan onnen potkaistessa; hän oli aivan liian tottunut ponnistelemaan kovemmin saadakseen jotain.
Sieg ei kuitenkaan voinut olla olematta kiitollinen toiselle työnhakijalle; hänen silmissään tämä oli paljon suloisempi. Joten jos Felicialla oli samankaltaisia tapoja kohdella miellyttävännäköisiä alaisia, kuin joillain sinisilmäisen pomoilla oli ollut, ne melko varmasti kohdistuisivat neitiin. Tietysti Sieg auttaisi häntä silloin. Jos neiti edes tarvitsisi apua. Hän näytti aika kovalta.

Kolmikon lyhyin silmäili pienempiä telttoja joille he olivat saapuneet, ja kuunteli Felician selostuksen hyvin tarkasti. Asustevarastoteltan oviläppiin kohdistunut ilkivalta sai Siegin tirskahtamaan. Hän seurasi pomoaan kiltisti teltan sisälle, ja ilmeikäs suu aukeni ihmettelevään mutta äänettömään "ooooo"-äänteeseen.

Vaikka teltta olikin sekaisessa kunnossa kimalteiden ja värien paljous sattui silmissä. Pukuja oli hirvittävän laaja kirjo valtavista pellehousuista nuorallatanssijan pikkuiseen mekkoon. Sieg ei voinut vastustaa kiusausta nostaa vaaleansinistä ja melko suloista, höyhenillä koristeltua mekkoa esille. Hän vilkaisi seurueen naispuolista jäsentä ja hymyili lämpimästi.
"Harmi ettet halua esiintyä, tämä saattaisi sopia sinulle."

Sieg tirshkahti hiljaa, ja pyöräytti mekon ympäri käsissään. Yksi pikkuinen, untuvainen sulka irtosi jostain ja leijaili maahan, mutta hän ei sitä huomannut.

Aya tuijotti miehen käytöstä. Tämä vaikutti naurettavalta, mutta jokseenkin se sai Ayan olon tuntumaan turvalliselta. Hän seurasi miehen jokaista liikettä antaen hänen näyttää turhaantuneelta.
"Aya." hän vastasi mahdollisimman lyhyesti miehen kysymykseen.

Kun Marraskuu taipui niiaukseen, Aya hypähti hieman varpailleen. Hän ei odottanut miehen nopeaa liikehdintää ja siksi säikähti.
Rauhoitu nyt, hän ajatteli ja yritti ryhdistäytyä. Hän vilkaisi Marraskuun ojennettua kättä, muttei kätellyt tätä.
Ei pahalla, hän ajatteli ja lähti miehen perään tämän kutsuessaan heitä. Aya vilkaisi vaaleapehkoista miestä. Hän huomasi tämän olevan ajatuksissaan. Miehen kasvoista näkyi pieni häivähdys epätoivoa.

Asustevarasto ei kuullostanut niin kauhealta, kuin mikään muu hänen edellisistä työpaikoista. Sikala, baari, navetta, kaikki likaiset ja törkyiset paikat olivat tämän paikan alapuolella. Selvästi.
Hän vilkaisi kylttiä ja ajatteli; Tuo ei voi olla hauskaa.
Aya kuuli miehen kiljumisen ja naurahti.
Mies oli sitten kai löydetty viimein, hän ajatteli ja lipoi kulmahampaitaan.

Aya käveli pienen matkan lyhyen miehen perässä ja pysähtyi kun tämä nosti vaaleansinisen mekon näytille.
Aya tunsi punastuvansa, vaikkeivat vampyyrit voikaan punastua näkyvästi, miehen kommentista. Aya käveli hänen luokse ja nosti höyhenen maasta. Hän pyöräytti sitä sormiensa välissä ja astui miestä aivan lähelle.
"En esiinny." hän sanoi tylysti ja sivelsi nopeasti höyhenen päällä miehen nenänpäätä. Hän käveli pellavapään ohitse ja heitti höyhenen maahan. Sitten hän käännähti nopeasti ja asetti kädet lanteilleen niin että viitta lennähti ja paljasti hänen mustan, vöillä koristellun mekkonsa.
"Mikä on työmme?"
Aya halusi kerrankin tehdä vaikutuksen pomoonsa, koska kaikki muut olivat valittaneet hänen hiljaisuudestaan. Hän ei aikonut pulputtaa suuna päänä, vain vilauttaa pieniä haituvia kiinnostuksesta.