Demoni pyöri jossakin oudossa unentapaisessa maailmassa, mutta se maailma oli vallan hullunkurinen. Taivas oli vihreää, ruskeaa ja punertavaa, eli kaikkia niitä värejä mitä oikeasti maassa oli. Maa taas oii sinisen eri sävyjä ja vihreää, sekä maassa meni valkoisia laikkuja kuten taivaalla pilviä. Välillä kuva oli tarkka, välillä se oli pelkkää kuvien sekamelskaa eikä Jare ehtinyt ''unestaan'' tolkkua saada kun jo heräsi.

Vaikka vihalatauksesta olikin mennyt tovi, miehen silmissä oli edelleenkin kärmeen pupillit ja valkuis osa verenpunaista. Pari kertaa räpyteltyään alkoi hitaasti normaali väri palata silmiin, mutta huono oloisuus taas koheni kovaan tahtiin. Jare oli juur avamaisillan suunsa jakertoakseen mitä olo käynyt, kun hän oksensi ja jouti kääntymään toiselle kyljelleen.

Demonin olo parani huomattavasti, hitaasti se nousi istumaan ja katsoi sitten vakavana vampyyriin.
"Noin käy kun suutun, muuten en taikoja osaa tehdä. Ja silloin kun suutun kaikki lähellänioleva kuolee, siksi pelkään sitä että suutun." Sanat lausuttiin hitaasti, maahan katsoen ja kuiskaten kuin peläten saavansa iksun vasten kasvoja.

Feroce aisti heti, ettei kaikki ollut hyvin. Demonipoika tuntui olevan tuon maailman ulkopuolella, jossain kaukana. Kuin loitsun vaikutuksesta tai magiasta..Kuitenkaan, ei tainnut poikaparka olla ihan kunnossa. Feroce aisti edelleen ilmassa saman kuoleman ja tulen hajun. Se houkuttelisi pian paikalle myös ihmisiä. Sitä ennen heidän olisi päästä pois täältä, vaikka jos tilanne kävisi pahaksi, kyllä Feroce mielellään vähän tappelisi. Paikka oli hyvin hiljainen ja pimeähkö. Lyhty loi lohdutonta valoaan pimeään yöhön, Ferocen tarkkaillessa katukiveyksellä makaavaa demonipoikaa. Vampyyri näytti hyvin rauhalliselta ja kylmältä, melkein välinpitämättömältä, mutta oli sisimmässää pikkuisen huolestunut nuoren pojan tilasta. Neito havahtui, kun Jare alkoi heräillä. Nopeasti Feroce nousi seisomaan ja peruutti vähän, antaen Jarelle tilaa rauhassa heräillä ja miettiä missä oli. Feroce huomioi käärmemmäiset silmät, jotka näyttivät olevan, kuin joltain muinaisen maailman pedolta..Luonnottomat silmät. Feroce vain seisoi paikallaan ja katseli poikaa, vaikka Jare oksensi keskelle katukiveystä. Feroce ei tehnyt tai sanonut mitään, ihan kuin odottaen jotain. Jaren puhuessa, Feroce asteli lähemmäs ja ojensi vesileilin.
"Juo vähän..Saat oksennuksen maun pois suusta ja olosi helpottuu.."
Feroce sanoi hiljaisena, mutta havahtui kauempana kuuluviin ääniin. Kauempana kadulta oli tulossa ihmisiä, pahat mielessään. He kai olivat huomanneet nuo kaksi paholaisolentoa. Feroce ojensi kättään, auttaakseen Jaren seisomaan.
"Tule..Sinut pitää saada pois"
Feroce sanoi hiljaa.

Hieman tokkuraisena mies ojensi kätensä, tarttui vesileiliin ja otti kulauksen. Vähän aikaa Jare vain purskutteli vettä ja sylkäisi sen sitten pois ja joi lisää vettä tällä kertaa niellen. Seuraavaksi yhä tokkurassa oleva mies tarttui Ferocen ojennettuun käteen ja nousi seisomaan. Takaa kuului askelia ja Jare lähti kävelemään tihenevään pimeyteen vamppyyrinaisen kanssa, aikaisemmin mies oli melkein pelännyt naista nyt se kiinnosti monellakin tapaa.


Mies ei katsonut taakseen, peläten että suuttuisi, Jare ei puhunut peläten että käristäisi taas kaiken ympärillään. Valitettavsti miehen oli pidettävä silmiään auki ettei kaatuisi ja liikuttava ettei häntä tapettava. Jollei demoni edes hippusen vamppyyrinaisesta välittäisi, hän olisi jo muuttunut linnuksi ja häipynyt paikalta.
"Inhoan olla Demoni" Mies sanoi äkkiä suutuneena ja etusormesta lehehti pieni liekki.

Ferocesta oli aika mukavaa, että Jare pystyi luottamaan niinkin kylmähköön olioon, kuin vampyyri. Se tuntui hyvin mukavalta, ehkäpä kerrankin tuo oli löytänyt itselleen jonkun ystävän, johon luottaa ja josta välittää. Ainakin se olisi vain hyvä juttu. Feroce vetäisi Jaren seisomaan, tämän tartuttua ojennettuun käteen. Vampyyri oli valmis tukemaan Jarea, jos tuo kaatuisi tai vastaavaa, mutta nyt oli paljon tärkeämpääkin ajateltavaa, kuten ihmiset, jotka tulisivat luultavasti tappamaan heidät. Feroce ei tiennyt, oliko ihmisillä hopeaesineitä tai ristejä, mutta hän ei sitä jäänyt selvittämään. Oli paljon parempi vain paeta, kuin jäädä odottamaan ja kuolemaan. Feroce katsoi vähän, tarvitsiko Jare apua. Feroce olisi hyvin helposti päässyt pakoon ihmisiä, hän oli paljon nopeampi ja sulautui varjoihin, mutta ei halunnut jättää demonia yksin. Ehkäpä olisi vain viisainta lähteä kaupungista, kerran vertakin oli saatu. Feroce katsahti Jarea, kun tuo sätti itseään, mutta mitään hän ei vastannut demoniasiaan.
"Olet haukka..Minun puolestani, lennä vain. Enköhän minä pärjää"
Feroce totesi rauhallisena ja päästyään vähän kauemmas ihmisistä, Feroce vihlesi pitkään ja kimakasti. Ihmiset tietysti kuulivat sen, mutta äänen kuuli eräs toinenkin olento, joka totteli kutsua paremmin, kuin kukaan muu. Kauempaa kuului vastaukseksi vertahyytävä, kuolemanomainen hirnahdus. Valtava sotatamma, Freija laukkasi suuret tupsujalat maata takoen paikalla. Se pysähtyi aivan emäntänsä viereen. Suuri, tulinen ja villi tamma. Kepeästi Feroce heilautti itsensä selkään ja ojensi kättään Jarelle, vetääkseen tämänkin eläimen kyytiin.
"Tule selkään tai lennä tiehesi. Valinta on sinun"
Feroce totesi, vähän hoputtaen.

Jare pysähtyi, katsoi vamppyyriin ja hymyili ensimmäistä kertaa sen päivän aikana tuolle verenimijälle. Vielä ei Demoni kyennyt täysin Feroceen luottaa mutta melkein ainakin. Mies oli juuri vastaamassa että hän ei tahdo jättää ystäväänsä yksin. Metsästä laukaksi suuri tamma, kovaa kuin kuolema, musta kuin yö ja suuri kuin järkäle. Sen tamman suunanttomus oli jotakin todella kaunista, mutta samaan aikaan pelottavaa. "Kaunis tamma sinulla"Jare sanoi ja kuamrsi eläimelle pienesti.

"Linnuksi voin muuttua, mutten lennä tieheni. Tahdon tutustua teihin molempiin paremmin." Demoni sanoi ja hyppäsi ilmaan, yhdessä hujauksessa pähkinänruskeatukkasesta oli muuttnut hiirihaukka. Nautinnollisesti poika liisi korkeuksiin, syöksyi sitten alas kilajisten ja veti siivet sumppuun liitäen puiden alapuolella.
"mennäänkö?" Feroce kuulisi eläimen äänen päänsä sisällä, sillä ääneen Jare ei kyennyt puhumaan.

Vai että oli kaunis tamma..Moni kehui enemmän Freijaa kuin Ferocea. Tottahan se oli, Freija oli äärettömän upea vampyyrihevonen, jonkalaista toista tuskin oli. Siinä oli voimaa ja rohkeutta ja tamma oli äärimmäisen uskollinen omistajalleen. Sanaa pelko tamma ei edes tuntenut. Ferocen päästyä selkään ja Jaren kieltäydyttyä kyydistä, Freija hirnahti kimeästi ja nousi takajaloilleen. Feroce pysyi hyvin kyydissä ilman satulaa ja käänsi hevosen ympäri, kohti kylän porttia. Mutta missä portti olikaan? Feroce ei muistanut enää, hän oli ensi kertaa tässä kylässä. Hevosen kaviot kopsahtelivat äänekkäästi kiveytykseen eläimen tanssahdellessa paikallaan. Samalla Feroce katseli nuorta ystäväänsä, Jarea. Poika muuttui hyvin nopeasti ketteräksi haukaksi, vapaa kuin tuuli ja villi kuin joki. Ferocea hymyilytti hiukan tuo pieni haukka. Mutta eipä tuo ehtisi paljoa hymyillä tilanteelle, vaara lähestyi. Jokseenkin Ferocea jäi mietityttämään sanat "tahdon tutustua teihin molempiin paremmin". Kukaan ei mielellään tutustunut Ferocen kaltaiseen tappajaan, joten oli hysvin lohdullista, että edes yksi saattoi välittää. Ihmisten äänet kuuluivat yhä lähempää ja Freija tiesi kokemuksesta, että pitäisi jo juosta, mutta Ferocen kiskoessa kultaisitsa suitsista, oli hevosen pakko totella.
"Mennään toki. En vain muista, mitä reittiä pääsee ulos"
Feroce katseli ympärilleen, muttei kummemmin välittänyt enää suunnasta. Hän iski kantapäänsä hevosen kylkiin ja Freija lähti suuret, raskaat kaviot kivetykseen lyöden laukkaamaan eteenpäin, suunnaattoman jyminän saattelemana. Feroce katseli ympärilleen, Freijan laukatessa leveää keskitietä. Pitkät askeleet kiidättivät tammaa eteenpäin, mutta sen eteen tuli äkkistoppi, kun osa ihmisistä olikin kiertänyt kylän toista kautta ja ilmestyi kulman takaa pitkien keihäiden kanssa Freijan eteen. Feroce sähähäti vihaisena ja käänsi hevosensa nopeasti pienelle sivukujalle, jatkaen laukkaansa. Pois olisi päästävä, mutta oli vaikea sanoa, mikä suunta oli oikea.

Haukka kiljui mielihyvästä, teki iloisia piruetteja ilmassa ja lensi sydämensä kyllyydestä suuren ehvosen perässä. Hevonen pysähtyi kuin seinään ja atkoi sitten toiseen suuntaan, Jare tajuamattan avasi nokkansa, puhalsi taas demonitulta kärventäen osan ihmisistä ja tehden sitten tulisulun etteivät ihmiset kyenneet seruaamaan kaksikkoa. Väsähtäneenä Demoni jatkoi lentoaan, sai hevosen ja ratsastajan kiinni mutta edessä oli suuri portti. Taas Jare avasi vaistomaisesti nokkansa, sielt tuli pienen pieni tulisuihku joka sulatti portin lukon ja se aukesi anristen. He olivat turvassa!!

Tämä kaikki oli Ferocelle vanhaa tuttua, samoin Freijalle. Pujottelua synkkien kujien ja katujen lävitse, ihmisiä pakoillen, mutta ensimmäistä kertaa elämässään, Feroce ei ollut yksin. Hänellä oli ystävä, vielä jokseenkin voimakas sellainen, joka auttoi häntä. Se sai vampyyrin hymyilemään. Tuli poltti ihmisiä ratsukon ympäriltä, Freija ei tulta pelännyt. Se juoksi raudoitetut kaviot kumisten kivitietä pitkin, ylittäen Jaren tekemiä tuliesteitä vaivattomasti. Feroce katsahti sivulleen, huomatessaan Jaren lentävän heidän vierellään. Se sai Ferocen olon turvalliseksi, vaikka seurassa olikin vain suhteellisen pieni haukka. Mutta siinä oli paljon enemmän. Matka jatkui yön pimentämiä katuja nyt paljon helpommin ja vaivattomammin. Ihmisiä alkoi vähän heräillä ympäröivissä taloissa sotilaiden huutoihin ja Freijan laukka-askeliin. Se ei enää Ferocea kiinnostanut. Hän ohjasi tammansa suurelle päätielle, joka johti portille. Mutta portti oli kiinni. Feroce hätkähti. Tuosta ei pääsisi millään läpi, mahdotonta..! Hän havahtui, kun huomasi tulisuihkun. Se sulatti rautaisen lukon. Nyt ainakin tuosta pääsisi pakoon. Feroce hymyili ja ohjasi hevosensa portille. Vaistomaisesti Freija nousi takajaloilleen ja raskailla etukavioilla potkaisi ovea. Sulanut lukko oli tippunut maahan ja ovi aukesi helposti. Hevonen ratsastajineen säntäsi pimeään yöhön, eikä heitä voinut enää nähdä. Feroce nauroi ja päästi irti Freijan ohjista, levittäen kätensä sivuilleen, antaen yhä tamman laukata. Feroce nauroi mielipuolisen onnellisena.
"Se oli mahtavaa, nautinnollista!"
Tuo naureskeli ja kunhan oli tarpeaksi kaukana, antoi Freijan kävellä. Mukulakivien jälkeen kostea ruoho ja luonnon haju tuntuivat aivan ihanalta. Oli nätti kuutamoyö.

Väsymys ravisutti Jarea, milloinkaan aiakisemmin mies ei ollut voimiaan saman päivän aikana käyttänyt niin paljon, ja vaikka raivo kyti sisällä ja nokka aukeili ei mitään tapahtunut. Demoni voima oli kulutettu loppuun, näkö ja kuuloaisti heikkenivät ja pimeys ympärillä oli jotakin niin tiheää että eteenpäin meno oli yhtä räpiköintiä. Jare kuuli Ferocen puheen, kuuli ja ymmärsi mutat voimat menivät kaikki ilmassa pysymiseen ja kun kaksikko oli tarpeeksi kaukana kylästä, demoni luovutti. Yhdessä hetkessä haukka oli mätkähtänyt maahan rätti väsyneenä ja ei kyennyt muuttua edes ihmiseksi. Oikeastaan Jare oli oiekasti haukka, eikä ihminen siksi voimia vei ihmisenäkin olo.

Feroce oli tyytyväinen. Hän hymyili pilkallisesti ajatellessaan surkeita ihmisiä, jotka eivät sitten millään pärjänneet hänelle. Hah! Vampyyrit olivat mahtavia, luonnon parhaimpia petoja. Feroce vähän taputti Freijan kaulaa, eläimen kävellessä ja samalla haukatessa tupon ruohoa mukaansa, matkaevääksi. Feroce ihmetteli, miten Jare oli niin hiljaa. Hän katsoi ympärilleen ja näki haukan, joka tuntui olevan hyvin uupunut kaikesta. Ei ihme..poika parka oli varmaan käyttänyt mielettömästi voimiaan kylässä. Ferocen kävi poikaa sääliksi, joten hän pysäytti Freijan ja katseli samalla hieman surkean näköistä lentoa. Vampyyrineito hieman säphäti, kun haukka tipahti maahan, väsyneenä ja uupuneena, surkean näköisenä kuin vanha rukkanen. Nopeasti Feroce laskeutui alas hevosen selästä. Hän käveli Jaren luokse ja kumartui maahan, nostaen lempeästi haukan syliinsä.
"Sinä autoit minut pakoon..Minä autan nyt sinua.."
Feroce oli matkallaan tutustunut hieman tähän saareen. Hän oli löytänyt vanhan, hylätyn sudenluolan, jossa he olisivat turvassa. Lempeästi pidellen haukkaa sylissään, Feroce nousi Freijan selkään ja kuin ajatuksesta, Freija nosti laukan. Se laukkasi hyvin lempeästi ja tasaisesti, ettei matka olisi ollut pomppuinen Jarelle. Toisella kädellä Feroce piti suitsista kiinni, toisella piteli haukkaa itseään vasten, ettei pudottaisi eläintä. Onneksi matka ei ollut nopealle tammalle kovin pitkä. Se tuli pian susiluolalle ja hidasti askellustaan vaistomaisesti. Yö tarjosi turvaa molemmille. Feroce hyppäsi alas selästä ja laski Jaren hetkeksi nurmikolle. Feroce alkoi tehdä nuotiota luolan edustalle, Freijan laiduntaessa parin metrin päässä.

Haukka makasi maassa sydän pomppoillen, näkö palasi, hävisi ja palasi taas. Hengitys oli katkonaista, muttoi vaivalloista ja koko haukan ruumis tärisi. Hellästi jonkun ''tuntemattoman'' kädet nostivat haukan ilmaan, ja kun näin heikkona vaistoihinsa luottaen Jare rimpuili hetken,kuitenkaan siinö sen kummempia onnistumatta. Keinuva tahti sai väsyneen Demonin voimaan pahoin, mutta lintuna se ei ollut niin hirveää. Vihdoin ja viimein hiirihaukka tunsi maan siipiensä alla ja makasi siinä vielä pitkän tovin, niin kauan kunnes nuotio räiskyi. Hitaasti Demoni muuttui haukasta ihmiseksi, hieman heikkona Jare nousi istumaan ja nojasi selkänsä puuhun.

Reppu, joka nostakin kumman syystä sattui aina häviämään ja palaamaan aina ku mies muuttui elämeksi, ja palasi kun taas Jare muuttui ihmiseksi, oli miehen vieressä. Repustaan Jare kaivoi ensiksi vettä ja joi, sitten hän otti pienen korkitetun pullon ja joi siitä noin korkillisen verran. Pullossa oli erästä voimajuomaa joka paulauttaisi pikkuhiljaa voiman demonin kehoon.
"Kiitos jo toisen kerran." ja hetken päästä Jare jatkoi: "Ja anteeksi ennakkoluuloni sinua kohtaan"

Feroce oli koonnut oksista hyvän kokoisen nuotion ja sytytti sen mukanaan kantamillaan tuluksilla. Tuli syttyi nopeasti kuiviin puihin ja liekit nuolivat ahnaasti puuta. Feroce tuijotteli tulta. Tuli eli, naksui ja räiskyi vihaisena, halusi pitää poissa kaikki ympäriltään. Liekit heijastuivat vampyyrinaisen kalpeille kasvoille, värjäten niitä punertaviksi. Välillä Feroce aina katseli haukkaa, eläimen vointoa. Pieni olento oli sinnikäs, yhä hengissä ja vielä aika kunnossa. Feroce ei viitsinyt enempää koskea haukkaan, hän ei uskonut osaavansa auttaa. Eikä hänen apuaan taidettu enää tarvita, sillä pian haukka muuttui takaisin ihmismuotoon. Feroce katseli ilmeettömänä, kylmänä, punaisin silmin tuota poikaa. Yllättävän vahva oli nuori demoni..Täytyi tuota vähän kunnioittaa. Hän ei tehnyt tai sanonut mitään, pojan vähän surkean näköisenä noustessa istumaan ja kaivaessa repustaan jotain. Feroce vain tuijotti, kuin olisi pelkkä patsas, ilman mitään elämää. Jare taisi juoda jotain, mitä lie, ei Feroce tiennyt. Vasta Jaren puhuessa, Feroce nyökkäsi hyväksyvästi.
"Olen ehkä peto, mutten tappaja..Olen kunnian nainen ja maksan velkani tavalla tai toisella..autoit minua, joten autoin sinua..Meillä ei ole enempää toisillemme"
Feroce mutisi hiljaa ja nousi maasta, nuotion luota. Miksi hän jäisi? Oli vielä paljon matkattavaa, Ferocen piti päästä pois. Jare oli hyvää seuraa, neidon piti se myöntää, mutta tuskinpa demoni haluaisi vampyyriä seuraksi. Freija nosti päätään huomatessaan omistajansa tulevan. Kuuliaisesti tamma käveli Ferocen luokse ja laski turpansa tämän olkapäälle, vampyyrin silitellessä lempeästi hevosensa, ainoan ystävänsä, kaulaa.

Jare istui maassa, tuuli ulvoi itseään väsyksiin uissa ja mies toivoi omaavansa niiden energian, mutta sehän oli mahdotonta. Hitaasti taikaliemi kyllä vaikuttaisi, muttei sekään ihmeisiin kyennyt.
"Miten niin ei ole enempää toisillemme?"
Jare tivasi ja nousi seisomaan huterille jaloilleen. Vamppyyri oli noussut seisomaan, kulkenut suurijalkaisen ratsunsa luokse ja hevonen laski suuren päänsä naisen olkapäälle. Katsellessaan sitä yhteenkuuluvuutta miehen tuli ikävä omaa naarashaukkaansa Feweniä.
"Et kai ole lähdössä?"
Demoni kysyi hiljaa katse eloisassa nuotiossa.

Feroce silitteli Freijan mustaa, samettista karvaa ajatuksissaan. Hän olisi tuomittu kulkemaan yksin, koska hän oli vampyyri. Hänellä ei ollut varaa valita elämäänsä tai sitä, mitä siinä tapahtuisi, kenen kanssa olisi. Hän oli vampyyri..Aina..Sitä ei muutettaisi. Feroce huokaisi ja nojasi tammansa suureen kehoon, katsoen Jareen.
"Pelastit minut, minä sinut..Meillä ei ole toisillemme enää mitään.."
Feroce vain totesi ja kiristi hieman Freijan suitsia. Ei hän oikeastaan halunnut lähteä. Feroce laittoi viittaansa paremmin ylleen ja katsahti sitten Jarea. Neidon katse oli yhä yhtä tunteeton ja säälimätön, kuin aikaisemminkin.
"Mitä enää muka haluat minusta?"
Feroce uteli. Hän ei ollut tottunut, että joku välitti missään määrin. Mitä jos Jare haluaisinkin satuttaa Ferocea..? Ehkä tappaa. Äsh, hän tunsi itsenä hölmöksi. Jare vaikutti hyvin kiltiltä, ehkä vähän ujolta ja aralta pojalta. Hieman Ferocea hymyilytti. Oli mukavaa nähdä, että joillain olennoilla oli sydän ja tunteita. Vampyyri huokaisi syvään.
"No..en minä tässä yössä kuitenkaan minnekkään ehdi..Lähden seuraavana.."
Feroce käveli istumaan takaisin nuotion luokse.

Jare pudisti päätään Ferocelle, eikö muka mitään? Eikö edes tutustumista? Närkästyneenä Demoni nyrpisti nenäänsä ja sanoi leikkisän vihaisesti pilke kuitenkin silmäkulmassaan.
"Ai ei mitään, ja miten niin mitä sinusta haluan? En mitään, eikö saa vilpittämästi ilmoittaa toivovansa tutustumista toiseen olentoon?"
Pilke ei hävinnyt minnekkään Jaren silmäkulmasta.
"No hyvä, sitten ehdiin tutustua teihin molempiin kaunottariin."
Vasta liian myöhään Jare tajusi lispauttaneensa jotakin, ja punastui. Voihan peruna, nyt se jo kuvittelee että olen aivan lääpälläni häneen, mutta kun en.. tai siis en tiedä.

[haittanneeko teitä se että minä olen possa koneelta kokonaan ajan jaksot: 2.6 - 11.6 ja 15.6 - 22.6? Sillä välilläkään en välttämättä ehdi vastailemaan]

// Ei minua haittaa ^^ Ymmärrän toki kiireet ja odottelen vastausta. Take your time //

Feroce istui jalat ristissä nuotion ääressä ja katseli liekkien tanssia punaisilla silmillään, josta huokui muinainen voima ja mahtavuus. Tytön huulilla kaareile hymy.
"Olet kovin erikoinen poika..Harva olento koettaa tutustua vampyyriin, emme ole sen arvoisia.."
Feroce huokaisi ja asettui selälleen maahan, katsellen tähtiä. Niitä oli miljoonia ja taas miljoonia..kirkkaita valoloistoja, kertomassa muinaisia tarinoita ja kaukaisia maailmoja. Feroce havahtui Jaren seuraaviin sanoihin. Hieman nainen ensin hymyili, sitten naurahti hyvin hiljaa. Siitä oli vuosisatoja, kun vampyyri oli viimeksi nauranut, tämä oli outoa. Feroce käänsi katseensa Jareen, joka oli punastunut kasvoiltaan.
"Arvostan, että pidät minua ja Freijaa kauniina. Kohteliasta"
Feroce vain totesi rauhallisena ja kuin vahvistuksena emännän sanoille, Freija hirnahti kimeästi ja polkaisi etujalallaan maata. Sitten se kääntyi ympäri ja lähti laukkaamaan metsään hurjaa vauhtia.
"Yöt ovat niin kauniita..Mutta sinä liikut päivälläkin, eikö?"
Feroce katsahti uteliaana Jarea.

Jare katsoi maata, tuli eli tämän edessä saaden valoläikät tanssimaan punertavilla poskilla ja peilautumaan jo normaalin värisistä silmistä. Kuuma aine eli, se liikkui luoden liekkejään korkealle ilmaan ja poksauteli kipinöitän yöhön. Tummuus kaksikon ympärillä tiheni, ja Demonihan tunnetusti piti enemmän pimeydestä, joten hän ei sitä ainakaan pelännyt.
"Kaikki ovat sen arvoisia, paitsi ehkä puoliveriset."
Jare oli pienei rasisti, mutta silti välmis muuttamaan mielensä tilanteen tullen.
"Mitä mieltä olet puoliverisistä?"
Mies kysäisi. Ferocen muille sanoille mies vain punastui hieman enemmän ja kohensi tulta kepillä.
"Joo, liikun päivällä kanssa, etenkin ku yritän jälittää i.." Jare meinasi ensimmäist kertaa paljastaa jollekulle jäljittävänsä isänsä murhaajaa.

Feroce nousi takaisin istumaan ja otti kepin, jolla piirteli kuviota maahan, hiukkasen mietteissään. Yö synkkeni entisestään, mutta se ei ollut ongelma Ferocelle, kerran tämä näki yhtä hyvin pimeässä, kuin ihmiset päivällä. Feroce ei vastannut mitään aluksi. Häntä hävetti tunnustaa, ettei hän pitänyt muita olentoja, kuin vampyyrejä elämisen arvoisina. Mutta Jare oli murtanut hänen ajatuksiaan, sillä vaikka poika oli demoni, tuo oli oikein hyvää seuraa.
"Puoliveriset..En minä heistä ole suuremmin koskaan pitänyt..Puhdas veri on paras veri..Miltäköhän sinun veresi maistuu.."
Feroce mutisi ja väläytti teräviä hampaitaan, pilke silmäkulmassaan. Ei oikeastaan Feroce ollut tosissaan, kunhan pilaili. Vampyyri ei juonut toisten pimeyden olentojen verta. Feroce huokaisi syvään ja piirteli vielä pari kuviota maahan, ennenkuin heitti kepin tuleen. Hän katsahti Jarea. Selvästi Jare yritti peitellä jotain tietoa, sen huomasi helposti viimeisestä lauseesta, mutta Feroce ei viitsinyt kysyä enempää.
"Olet onnekas..Saat vaeltaa päivällä ja yöllä..Tapaat uusia olentoja, saat ystäviä..Minä en siihen pysty"
Feroce mutisi synkkänä ja katseli tulta.

Taas suunnitelma pyöri miehen mielessä, taas kerran mies oli sitä mieltä että oli liian kauan istunut paikallaan, ja ei ikinä saisi murhaajaa käsiinsä. Huokaisten mielessään pienesti Demoni kävi jälleen suunnitelmansa läpi: löydettävä isän murhaaja, selvitettävä miksi hän murhasi isän ja tapettava se kuka murhäsi isäni. Sen verran Jarella oli tietoa että palkkamurhaaja se oli, nimestä ei tieto mutat ulkonäöstä ja olinpaiaksta Jare oli saanut paljonkin tietoa salakuuntelemalla ja kyselemällä. Ja siksi Jare tännekkin oli tullut, tällä pahnasella saarella se saastainen puoliverinen joka murhasi miehen isän, asui.
Ferocen molemmille laiseenpätkille Jare hymyili ja toiselle hymähti mutta kysyi sitten kuitenkin tietäen että saisi kieltävän vastauksen.
"Satutko tietämään erästä palkkamurhaajaa, hän on puoliverinen ja asuu tällä saarella. Se on mies ja punahiuksinen sekä pisamanaamainen?"

[se ei ole sitten kukaan täällä oleva hahmo, se on joku ulkopuolinen]

Feroce pohti omiaan, niin näytti myös tekevän Jare. Eihän vampyyri mikään ajatustenlukija ollut, mutta pojan ilmeestä ja koko olemuksesta aisti, että hän ajatteli jotain tärkeää. Mielellään olisi Feroce tiennyt että mitän, mutta olkoon nyt vain toistaiseksi. Hänelle ei kuulunut kaikki, mitä hänen seuralainen teki. Feroce huokaisi syvään ja katsoi metsää ympärillään. Se kuiski nimiä, kertoi ikuista tarinaa. Tähdet loistivat kaukana, korkealla poissa maailman murheista ja ongelmista. Tuli oli heidän ystävänsä, piti huolta molemmista, ei päästäisi pahuutta lähelle. Se oli hyvä tuli. Feroce nousi seisomaan ja käveli hieman kauemmas, ajatuksissaan ja haaveissaan. Kaikki oli jotenkin epätodellista, mutta samalla hyvin turvallista. Tämä kaikki..Tuli, metsä, Jare..Feroce havahtui toisen kysymykseen ja käänsi hitaasti kasvonsa pojan puoleen. Hetken Feroce oli hiljaa.
"En tunne häntä, mutta olen nähnyt kyllä..Haluat tappaa hänet, näen sen silmistäsi.."
Feroce käveli lähemmäs Jarea ja jäi seisomaan tämän viereen.
"Hyvin helposti auttaisin sinua..Löydän aina haluamani ja tappaisin hänet helposti.."
Feroce hymyili pirullisesti ja kuiski sanojaan. Olisi mukavaa taas päästä jonkun kimppuun, näyttää, kuka yössä oikein hallitsi. Ja Jaren auttaminen oli muutenkin hänelle ilo.

Haluat tappaa hänet, näen sen silmistäsi. Joo totta totisesti Jare halusi tappaa hänet, kiduttaa häntä, viedä siltä kaikki ja runnela sen elämä totaallisesti. Demoni tahtoi tappaa murhaajan vaimon ja lapset, tuhota kodin ja murhata eläimet, jos sellaisia sillä olisi. Demoni tahtoi tappaa koko sen sukukäyrän välittämättä itse seurauksista, kuhan vain lupaus tulisi täytettyä, koston lupaus. Huomaamattaan Jaren silmät oli taas muuttuneet punertaviksi, muttei yhtä vahvasti kun aikaisemmin, ja kädet puristettu nyrkkiin inhosta ja vihasta.
"Kyllä, kyllä tahdon tappaa sen saastaisen puoliverisen, tahdon runnella sen elämän alusta loppuun. Tahdon pistää sen murhaajan katselemaan kun sen vaimo ja lapset tapetaan, jos sellaisia on, tai sitten katselemaan kun vanhemat tapetaan. Tahdon että se kärsii, kun olen saanut tietoja puristettua siltä, tapan sen omin käsin mahdollisimman kivuliaasti, kidutan hänet kuoliaaksi."
Jaren ääni oi niin kylmä etä se kuka aikaisemmin oli luullut miestä lempeäksi ja ujoksi sekä hyväkseväiseksi, saattoi luulla että nyt se vasta näytti oikean minänsä, mutta inho liittyi vain murhaajaan.
"Lupasin isäni haudalle että kostan, ja nyt on tullut aika kostaa. Oletko mukana?"

Jaa jaa..Vai että oli Jare kostonhaluisella tuulella. Feroce kuunteli hiljaisena tuon selityksiä siitä, miten Jare halusi tappaa ihan kaikki, laittaa kunnolla kärsimään. Hän katseli nuotion takaa seuralaistaan, jonka niin ujo ja lempeä olemus oli äkkiä voimakas ja hurja, täynnä vihaa ja energiaa vihollisen tuhoa kohtaan. Feroce katseli mietteliäänä ja arvostelevasti Jarea, muttei aluksi sanonut yhtään mitään. Selvästi Jarea ei pysäyttäisi mikään, pojalla oli suuri ylpeys..No ei se mikään huono juttu ollut. Feroce huokaisi syvään.
"En halua arvostella sinua, mutta olen nähnyt elämän ja kuoleman viimeisen 200 vuoden aikana..Miksi kostat hänen perheelleen, joka on viaton? He eivät olet sinua satuttaneet, eivät varinkaan lapset. He vain syntyivät, joten miksi kastaisit miekkasi viattoman veteen?"
Feroce mutisi ja katseli yhä nuotiota. Hän oli vakava ja mietteliäs, kuin etsisi vastausta tulesta.
"Muista, ystäväni..Älä anna koskaan vihan hallita.."
Feroce mutisi, nostaen nyt punaiset silmänsä kohti Jarea, kuin tuijoittaen suoraan tämän läpi, sieluun asti.
"Olen mukana, mutta emme matkusta tänään. Yötä on liian vähän jäljellä ja minä en voi liikkua päivällä..Odotamme ensi yöhän tai menet yksin. Valinta on sinun.."
Feroce mutisi ja asteli kauemmas nuotiosta ja luolasta, nojaten yhteen puuhun.

Jare puristi kätensä nyrkkiin, hänen silmänsä punertuivat lisää ja demoni katsoi vamppyyriin silmät leiskuen. Pienen hetken ajan Jare yritti hillitä isteään muttei kyennyt, vihasta ajatukset leiskuen hän pompapsi pystyyn ja sanoi väkinäisellä äänellä tukahdutetusta vihasta.
"Hän tappoi isäni, joka oli viaton! Hän tappoi äitini, joka oli viaton, hän on saanut minulle niin paljon kärsimystä, etten voi sitä sanoin kuvailla. Kostan hänelle niin pahasti kuin kykenen, aivan sama vaikka minut tapettaisiins sen jälkeen."
Samalla kun Demoni puhui, hänen sormenpäistään lensi kipinöitä pimeään yöhön, vaikka Jare sitä ei tahtonukaan.
"Enhän minä annakkaan vihan hallita."
Jare ehti juuri puhua kun tajusi kuinka tyhmältä hän kuulosti, muttei hän osannut vihaansa hallita. Se hallitsi häntä.
"Olen odottanut jo sen satavuota, ei yksi päivä varmaan pahaa tee."

Feroce huomasi pienen ärytymyksen Jaresta. Jare ei tainnut pitää juuri vampyyrin ehdotuksesta, että tämä säästäisi vihollisensa perheen. Ei pitänyt alkuunkaan, sillä demonin silmät alkoivat punertua pahaenteisesti. Feroce ei tuntunut juuri pelkäävän, ei edes välittävän. Hän käveli puun luota takaisin nuotion luokse.
"Kostat heille, jotka vain tietämättä veriteosta elävän hänen kanssaan. Vanhmepasi surmasi se mies, ei hänen vaimonsa tai lapsensa."
Feroce vain totesi ja tuijotti syvälle silmiin demoniystäväänsä. Hän oli täysin rauhallinen tilanteeseen nähden. Tosiaan, Ferocea hymyilytti. Voi että tuo demoni oli samanlainen, millainen Feroce oli aikoinaan ollut..Äkkipikainen, vaati kostoa kaikilta..Mukavaa nähdä joku samankaltainen, mutta vampyyri ei halunnut demonin tekevän samoja virheitä..Feroce huokaisi syvään. Hän ei viitsinyt väitellä asiasta demonin kanssa, vaikka hänestä näki, kumpi hallitsi, Jare vai viha.
"Arvostan, jos jätät yhden päivän käyttämättä takiani..Ette tule pettymään minuun, uskokaa pois. Metsästän hänet sinulle."
Feroce nyökkäsi päällään hyväksyvästi. Feroce huokaisi ja katsoi kuutamoa..Se oli niin suuri ja kirkas..Kaunis yö, toivottavasti seuraavaksi olisi..Vampyyri huokaisi syvään.
"Kerran meillä on koko yö ja seuraava päivä aikaa, unohtakaamme tämä kosto hetkeksi..Kerro jotain muuta itsestäsi. Olisin utelias tietämään sinusta lisää"
Feroce hymyili vähän.

Itsehillintä oli tällä hetkellä nollassa, mutat huolimatta vihasta demoni yritti saada ruumiin hallintaansa. Jare veti monta rauahllista pitkää hengenvetoa peräkkäin silmät suljettuina ja takoi päätään ajatuksillä mitä seuraisi jos hän tekisi ny niin kuin haluaisi. Yleensä nimittäin Jarella oli ollut mitä huonoin kärsivällisyys, ja tällä hetkellä sekä kärsivällisyys, vihan hallinta ja voimat olivat tulikokeessa.
"Niin.. en tullut ajatelleeksikaan että hänen perheensä ei välttämättä tiedä asiasta, ja voihan se olla niin että isäni on tehnyt jotakin hänelle ja hän on kostanut isälleni."
Huokaisten demoni kävi istuman nuotion äärelle, kietaisi kätensä jalkojen ympärille ja tuki leukansa polviensa väliin. Taas uusi huokaus purkautui ja viha oli saatu kuriin, ainakin hetkellisesti.
"Hmm.. No kerron sitten vaikka menneisyydestäni."
Hetken aikaa Jare mietti ja aloitti kertomaan itsestään.
"Minulla on kaksoisveli jonka nimi on Jara, asuimme maalla ollessani pieni. Minulla on isosiskot, hekin kaksosia, Jasim ja Jazemi sekä pikusisko Jylia. Kaikilla meillä on saman väriset silmät ja jokainen meistä kykenee muuttumaan joksikin linnuksi, riippuen hiusten väristä. Jylialla on pitkät valkoiset hiukset, hän muuttu valkopäämerikotkaksi, Jasim ja Jaz taas mustahiuksisia ja he muutuvat korpeiksi. Veljeni, kuten minä, niin punapyrstöhiirihaukaksi. Äiti oli maakotka ja isä tuulihaukka, koko sukumme on ollut demoneita joilla on kyky muuttua linnuksi ja hallita jotakin elementtiä, joko ilmaa, vettä, maata, tulta tai sähköä."
Jare uppoutui ajatuksiinsa, niihin suloisiin muistoihin joita hänellä oli monen monta.
"Lähdin taideakatemiaan heti kun äiti huomasi kykyni, palasin sieltä akatemian parhaimman oppilaan stipendin varjolla ja sain kuulla isäni kuolemasta. Äiti teki kuolemaa kun näin hänet viimeksi ja kun äiti sitten kuoli viikko paluuni jälkeen lähdin etsimään siäni murhaajaa, ja siinä sivussahan hän oli äitini murhaaja."

Jare oli hiljaa taas, sitten hän kohotti katseensa ja katsoi lempeästi hymyillen vamppyyria tämän puneisiin silmiin.
"Siitä on aikaa kun viimeksi olen puhunut näin paljon, yleensä olen hiljainen ja vain örisen jotakin vastaukseksi. Ehkä sinussa sitten on jotakin vetovoimaa joka saa minut puhumaan."
Pieni ujo naurahdus mutta katsetta naisen silmistä ei laskettu, eikä enää puhuttu, odotettiin vain.
Hän on vamppyyri, hän on vamppyyri.. et voi et saa olla.. ENTÄ SITTEN! Minähän se olen joka päättä omista ajatuksistaan.

Feroce kuunteli hiljaisena ja rauhallisena Jarea. Selvästi poika oli jo saanut äskeisen vihansa hallintaan, ymmärsi nyt kunnolla vampyyrin sanat.
"Kosto ei ole koskaan oikein..Siitä tulee loputon kierre, joka vie mukanaan, kunnes kostaa viattomille.."
Feroce mutisi ja katseli hetken Jarea, sitten tulta. Neito piteli yleensä pitkiä, mustia hiuksiaan ponihännällä, mutta nyt hän avasi ne, antaen hiusten, kuin mustan veden, valua selkäänsä pitkin, aina lantiolle saakka. Samalla hän kuunteli Jaren kertomusta menneestä. Miten paljon pojan menneessä olikin tarinoita ja ihmeteltävää. Hänellä oli..tai on yhä perhe..Ainakin sisaruksensa, jos ei muuta. Se oli paljon..Feroce oli aina ollut yksin, joten Jaren kertomus tuntui hyvin onnelliselta, vaikka tuo menettikin vanhempansa. Vai että pystyi koko perhe muuttumaan joksikin linnuksi. Se ei ollut yllättävää, mutta tuntui todella upealta taidolta. Pääsi nopeasti pakoon tai ahtaista paikoista.
"Sinulla on ollut elämää, perhe.."
Feroce mutisi ja hymyili hieman, Jaren sanoessa, että vampyyrissä oli vetovoimaa. Feroce nyökkäsi rauhallisena.
"Kiitän sinua..On erittäin hyvä tietää, ettei rotuni ole tehnyt minusta paholaista jokaisen silmissä.."
Feroce hymähti ja laski katseensa tuleen. Liekit tanssivat hänen silmissään, Ferocen vaipuessa muistoihin.
"Minä olin joskus ihminen..En muista siitä mitään..En edes nimeäni..Muistan vain, että minä rakastin..Rakastin aurinkoa, metsää, rakastin kihlattuani..Ja eräänä yönä, vampyyri muutti minut kaltaisekseen, yön yksinäiseksi vaeltajaksi, 200 vuotta sitten.."
Feroce huokaisi syvään, mutta hymyili sitten.
"Olen unohtanut kaiken ennen sitä, joten en osaa surrakkaan. Minä elän uutta elämääni tässä ruumiissa ja rodussa. Ja vaikka on paljon huonoja puolia, on hyviäkin..Esimerkiksi..Varjot ovat ystäviäni.."
Feroce nousi seisomaan ja peruutti muutaman askeleen nuotiosta. Samantien näytti, että hän olisi kadonnut. Nainen tosiaan oli hävinnyt näkymättömiin kokonaan, mutta pian hän ilmestyi äänettömästi Jaren taakse.
"Käsitätkö..? Ei tämä ole pelkkää kuolemaa, elämäni on myös pakoilua"
Feroce mutisi hiljaa ja synkkänä.

"Ei, et ainakaan sinä. Kaikellahan kuuluu antaa edes yksi mahdollisuus." Siksi annan sille murhaajallekkin mahdollisuuden selittä, ja sitten vasta päätän elämästä ja kuolemasta. Joku voisi sanoa että Jare on tullut hulluksi, sillä pienesti punastuen mies katsoi vemppyyrin suoria pikimustia hiuksia jotka olivat niin pitkät että olla ja voi. Hiljaisena puuta tökkien mies kuunteli Ferocen sanottavan.
"Niin, kai sitä on vaikea surra jos ei tiedä mitä pitäisi surra."
Naisen ilmestyessä pojan taakse, demoni nousi hitaasti seisomaan ja kääntyi häntä päin. Näin lähellä naista hän ei ollut ikinä edes ollut. Kerran Jarella oli tyttöystävä ollut, mutta se oli ollut nii nuori että kun mies oli yrittäyt jotakin niin sinne se sitten jäikin. Hitaasti epäröiden Demoni hipaisi Ferocen kättä katsoen häntä silmiin hellän kysyvästi.

//adhdlol tintti//

Feroce kuunteli öistä luontoa ympärillään. Ei mitään. Ei kertakaikkiaan mitään. Vain kaunis hiljaisuus molempien ympärillä, tulen soittaessa omaa sävelmäänsä, erikoisella äänellä. Se kuullosti hyvin nätiltä vampyyrinaisen mielestä. No..Hän oli aina ollut outo..Monet asiat kuullostivat kauniilta, mitkä normaalien tyyppien mielestä olivat vain melua. Mutta Feroce sen kuuli. Hän kuuli puiden ja veden laulun, tulen ja tuulen soiton..Kaiken..Ja silti oli niin paljon vielä kokematta. Feroce havahtui ajatuksistaan, kun Jare nousi seisomaan hänen eteensä. Naisen ilme ei värähtänytkään, yhtä kylmänrauhallinen ja järkkymätön, ei mitään tunnetta silmissä. Mutta jotain sentään..Yleensä Feroce oli melkoisen kylmä, mutta nyt hän tunsi olonsa oikeastaan todella hyväksi ja rennoksi, ihan kuin lämmin liekki olisi poltellut kehon sisältä. Feroce katseli tuon pojan silmiin jokseenkin lempeästi. Jaren koskettaessa hänen kättään, nainen sävähti hieman, muttei liikkunut, ainakaan vielä.
"Mitä oikeastaan haluat minusta?"
Feroce lähes kuiskasi kysymyksensä. Tämä oli jotain uutta, mitä hän ei ollut kokenut edes 200 vuodessa..jotain hyvin pelottavaa mutta innostavaa. Erittäin outoa..

Mitä tahdon hänestä? Kykenenkö vastaamaan siihen kun en oikeastaan edes tiedä? Haluanko hänestä tyttöystävän, vai ystävän? Tahdonko hänestä jotakin, vai onko tämä hetken harhaa? Jar ei tiennyt kysymyksiinsä vastauksia, hän tiesi sen vain että olisi valmis ottamaan askeleen jos sitä vaaditaisiin.
"En. Teidä. Ystävää. vähintään."
Sekavaa, niihän se kaikki oli, niin aina se on ja niin tulee olemaan. Hitaasti mies laksi katseensa kengänkärkiinsä ja huokaisi. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.