No nyt tuli tuplapost, mutta ei maha mitään : D Kirjoittelin tuollaisen jutun yhdestä NPC hahmosta (Zor, Marvin 'Valerie' Lisherin poika) niin halusin sitten laittaa sen tänne.
Hello
~Playground schoolbell rings, again
Rainclouds come to play, again~
He istuivat keinussa sylikkäin ja nauroivat. Tytön hameenhelmat liehuivat, kun kaksikko otti vauhtia. Pojan syvänpunaiset hiukset heilahtivat silmille ja peittivät hetkeksi nuo savunharmaat silmät. Kaksikko oli tuttu toisilleen koulusta. He olivat hieman yli kahdeksan, poika muutaman kuukauden vanhempi ja ylpeä siitä.
Taivaalta alkoi tihuttaa hiljalleen vettä, mutta kaksikko ei siitä välittänyt. Tytön luonnonpunaiset kiharat suoristuivat hieman ja pojan leukaperiin ulottuvat hiukset liimautuivat kasvoihin. Kaksikko nousi ylös ja tyttö nosti kasvonsa kohti taivasta ja antoi sateen valua pyöreille poskilleen.
”Minä tykkään sinusta hurjasti”, hän nauroi, levitti kätensä ja rupesi pyörimään villisti ympäri. Poika katsoi hetken toisen leikkiä, naurahti ja meni mukaan. Heidän vauhtinsa kasvoi ja kasvoi, kunnes kumpikin rojahti maahan. Poika nauraen ja tyttö ääneti.
~Has no one told you she's not breathing?
Hello, I'm your mind, giving you someone to talk to... Hello...~
”Alya?” pojan ääni oli kysyvä, kun hän kääntyi tytön puoleen. Miksi toinen ei liikkunut? Miksi toinen ei noussut ylös nauraen makeasti? Poika konttasi tytön viereen ja tökkäsi tätä kylkeen. Pieni keho heilahti vähän tökkäisyn voimasta, mutta mitään muuta ei tapahtunut.
”Alya?” ääni muuttui hieman hätäisemmäksi ja savunharmaat silmät haravoivat tuota hentoa olentoa yrittäen löytää tästä elonmerkkejä. Tummahiuksinen kumartui tytön ylle ja käänsi tämän kasvot itseään päin. Vihreät silmät tuijottivat häntä tyhjinä ja niissä aina kimallellut valo oli kadonnut.
”Alya!” hento ääni sortui huutamisen voimasta ja poika ravisteli leikkikumppaniaan, yrittäen saada tämän heräämään. Tyttöhän vain nukkui. Nukkuihan? Pojan olan yli ilmestyi kalpea käsi, joka painoi tytön luomet kiinni.
”Hän ei herää”, pehmeä ääni sanoi surumielisesti. Poika pyörähti ympäri ja kohtasi lemmikinsiniset silmät ja uskomattoman kauniit kasvot. Tuo mies näytti etäisesti tutulta.
”Kyllä hän herää jos minä huudan häntä”, nuorempi sanoi vakavalla äänellä ja rupesi kuiskimaan tytölle.
”Alya, herää. Sinä sanoit tykkääväsi minusta. Alya.”
”Hän ei herää. Usko minua”, mies sanoi laittaen kätensä tärisevän pojan olkapäälle. Kuumat kyynelet valuivat pitkin pieniä kasvoja ja mies nosti pojan syliinsä…
~If I smile and don't believe
Soon I know I'll wake from this dream~
”Minä haluan muuttaa isän luo! Minä en halua olla täällä enää! Tuo miehesi ei edes pidä minusta!”
Ilmiriidat eivät olleet harvinaisia siinä perheessä. Tämä kerta oli vain hieman edellistä pahempi.
”Nuori mies, sinä et muuta yhtään minnekään!”
”Kyllä vain muutan! Isä ottaa minut mielellään luokseen! Hän ei tuo typeryksiä meille asumaan! Typeryksiä, jotka eivät edes pidä minusta!”
”Helvetin pentu! Mene! Painu vaikka isäsi perseeseen, minua ei ainakaan kiinnosta!”
”Olet kamala! Kamalin mies, jonka olen koskaan tavannut! En tajua miten tuo jaksaa sinua!”
”Älä puhu isäpuolestasi tuohon sävyyn!”
”Ja sinä annat hänen puhua pojastasi mihin sävyyn huvittaa?”
”Hän on aikuinen!”
”Sillä ei saatana sentään ole mitään väliä!”
”Hiljaa!”
”Sinä et minua määräile!”
”Sinä et ole minun poikani enää!”
”Hyvä, sitten voinkin lähteä!”
”Hyvästi! En jää kaipaamaan sinua!”
Nuorukainen naputti jalkaansa kärsimättömänä. Ovikellon kaiku kuului vielä asunnossa, jonka ovella hän nyt seisoi. Tulisipa joku avaamaan.
Hitaasti ovi raottui ja lemmikinsiniset silmät tuijottivat savunharmaisiin.
”Onko isä täällä?” nuorukainen kysyi ja hymy nousi oven avanneen lähes täydellisille huulille.
”Valitettavasti ei, mutta voit tulla sisään odottamaan. Hän tulee varmasti pian”, mies vastasi ja avasi oven kokonaan päästäen nuorukaisen sisään.
Tummahiuksinen asteli sisälle katsellen tarkasti ympärilleen. Hän ei ollut käynyt täällä noin vuoteen ja paikat olivat muuttuneet hieman. Hän potkaisi kenkänsä eteiseen ja ripusti takkinsa naulakkoon astellen sitten olohuoneeseen. Aikuinen lipui hänen perässään ja viittasi häntä istumaan sohvalle.
”Mikäs sinut tänne lennättää?” hän kysyi nuorukaiselta, joka kohdisti silmiensä katseen valkoiset hiukset omistavaan aikuiseen.
”Haluan muuttaa tänne”, nuorukainen tokaisi ja risti kätensä rinnalleen katsellen edessään seisovaa uhmakkaasti. Miehen kulmat kohosivat ja hän heilautti hiuksensa kasvoiltaan.
”Muuttaa tänne? Miksi?” hän kysyi ja istahti nojatuoliin viistosti sohvaa vastapäätä.
”Koska kotonani asuu paskamainen mies, joka ei välitä minusta”, poika sanoi hampaitaan kiristellen ja käänsi katseensa lattiaan. Mies naurahti.
”Minä mietinkin milloin saisit tarpeeksesi hänestä”, tämä sanoi ja vilkaisi kohti eteistä, ovi oli juuri käynyt.
”Sinä tiesit?” poika kysyi katsellessaan isänsä kävelevän huoneeseen.
~Don't try to fix me i'm not broken
Hello i'm the lie living for you so you can hide
Don't cry~
Punamustahiuksinen nuorukainen hoiperteli pitkin kotikaupunkinsa katuja ottaen tukea seinistä ja lyhtypylväistä. Hänen huulensa vuoti verta ja vasen silmänsä turposi hiljalleen umpeen. Astuttuaan eräälle kujalle poika lyyhistyi istumaan seinää vasten ja katsoi pelokkaana kohti isoa tietä. Pojan oikea käsi roikkui velttona sivulla olkapää muljahdellen ikävästi. Kuuma kyynel valui kalpealle poskelle avonaisesta silmästä. Poika oli tiennyt jo kauan ettei voisi olla kenen tahansa ystävä. Ystävät nimittäin olivat verenhimoisimpia ja vaarallisimpia olentoja maailmassa. He eivät epäröi iskeä heti kääntäessäsi selkäsi.
”Helvetti”, hän kuiskasi hiljaa ja löi terveen kätensä nyrkin lujaa maahan.
”Noh, noh. Älä satuta itseäsi enää lisää.”
Hän hätkähti yllättäistä ääntä ja käänsi päänsä sivulleen kohdatakseen lemmikinsiniset silmät.
”Mitä sinulle on taas tehty”, valkohiuksinen mies huokaisi ja kosketti varovaisesti pojan olkaa. Poika katsoi miestä umpeutumaton silmä suurena ja kosketti kevyesti tämän kättä.
”Kiitos”, hän kuiskasi hiljaa, kun kokoonsa nähden suuret voimat omaava mies nosti hänet käsivarsilleen ja lähti kantamaan kohti kotia.
~Suddenly i know i'm not sleeping
Hello i'm still here
All that's left of yesterday~
Nuorukainen käänsi levottomasti kylkeään unissaan. Jopa unensa läpi hän tunsi jonkun katsovan häntä, tutkivan häntä. Hän melkein näki lemmikinsiniset silmät suljettujen silmäluomiensa läpi. Punamustahiuksinen ynähti ja käänsi kylkeään uudestaan. Hän näki unta, jota oli nähnyt lapsesta asti. Uni oli kovin epäselvä, mutta hän saattoi nähdä lemmikinsiniset silmät yhä uudestaan ja uudestaan varjoissa. Hänestä tuntui, että yksin nuo silmät voisivat ajaa kaiken pimeyden hänen elämästään. Uni jatkui vähemmän mukavana. Hän käveli silmiä kohti, kun hänen vanhempansa ilmestyivät hänen eteensä riidellen. Huutaen toisilleen, toistellen lemmikinsinisilmäisen nimeä. He riitelivät miehen vuoksi. Äiti väitti, että isä välitti tuosta miehestä enemmän kuin hänestä ja isä huusi, että oli mennyt naimisiin äidin, eikä tuon miehen kanssa. Lopulta, kun äiti heitti kätensä suuttuneena ilmaan ja kääntyi pois samalla, kun isä puhkesi kyyneliin lemmikinsinisilmäinen tuli pojan luo, kietoi kätensä tämän harteille ja vei tämän pois.
Poika heräsi säpsähtäen ja hamuili katseellaan huonetta.
”Sinä heräsit”, kuului ääni hänen työpöytänsä äärestä. Hän näki lemmikinsiniset silmät pimeydessä ja hymyili helpottuneesti.
”Olitko täällä koko ajan?” hän kysyi onnellisesti hymyillen.
”Minä olen aina siellä missä sinä tarvitset minua”, mies sanoi ja nousi ylös kävellen sitten vetämään peiton paremmin pojan päälle.
”Hyvää yötä Zor”, mies sanoi hymyillen.
”Hyvää yötä Rís”, poika vastasi ja nukahti rauhalliseen uneen.
//Kommentteja?
Lotengon juttuja lähetetty Ke 16 Huhti 2008, 15:33
