" Ääh.. Älä siitä välitä. Se on kaikille noin. Ja kiitos, kun haluat tarjota minulle kyydin", Naminé sanoi ja nousi hevosen selkään Ferocen taakse.
" Shadowié on joskus ärsyttävä ja niin tosikko, mutta se on kumminkin hyvä summon.. Häntä en vaihtaisi mihinkään. Olisitpa ollut alku aikoina näkemääsä, kun me riideltiin pikku asioistakin, olisit ratkennut nauruun. Tapeltiin melkein joka päivä ja aina kauhean ruhjeilla oltiinkin", Naminé selitti ja alkoi nauraa hieman huvittuneena muistellessaan niitä menneitä aikoja.
" Emme todellakaan tulleet toimeen, kun uhraukseni oli pieni..", nainen jatkoi, mutta hiljeni melkein samantien, kun muisti sen tapauksen, jota hän ei haluaisi muistaa.
" Olen varma, että kun vain Shadowié tutustuu sinuun, niin se voisi matkata meidän keskuudessamme", Naminé sanoi hymyillen.
" Sen kun näkisi", hän kuuli Shadowién tokaisevaa ilkeästi. Naminé pudisti pienesti päätään. Kyllä me nähdään se päivä hän ajatteli ja virnisti pienesti.

// Anteeksi kun tuli sekä lyhyt että kesti ihan kaameen kauan.. T^T\\

Kun Freija tunsi toisen olion leveällä selällään. Freija hyppäsi vähän eteenpäin, mutta pysähtyi Ferocen kiskaistessa voimakkaasti ohjista.
"Rauhassa.."
Hän puhui hevoselleen ystävälliseen sävyyn ja rapsutti hieman. Freija alkoi rentoutua ja katsahti taakseen. Sen selässä istui nyt kaksi vampyyrinaista. No se ei vanhaa tammaa haitannut juuri ollenkaan. Kyllä se juosta jaksoi. Erikoinen Summon kiehtoi edelleen Ferocen mieltä.
"Sinulla on hieno matkakumppani.."
Feroce sanoi hiljaa. Nainen ei paljoa turhia puhellut, ei hän nytkään tehnyt niin. Muutama yksinkertainen lausahdus riitti kyllä kommunikaatioon, ainakin hänen mielestään. Naminé tuntui puhuvan melko paljon. Samahan se tuo, ei se ollut mitenkään ongelma neidolle. Hyvä että toinen sentään heistä puhui. Olihan se tosin mielenkiintoista kuulla toisen vampyyrin juttuja..varsinkin jotain menneisyystarinoita, mitä tosin ei Naminé tuntunut olevan innokas kertomaan, tuo nimittäin hiljeni aika nopeasti aloitettuaan sanansa. Feroce katsahti ylös taivaalle, tuon toisen vampyyrin summoniin.
"Toivon todella, että se oppii sietämään minua..Hups.."
Freija nykäisi päätään alas, kiskoen melkein Ferocen satulasta, mutta antamalla tammalle pohkeita, pää nousi ja matka jatkui. Feroce painoi pohkeensa hevosen kylkiin ja Freija nosti lennokkaan, rauhallisen laukan. Se lähti jymistelemään pitkin metsäpolkua, ketterästi kuin peura suuresta koosta huolimatta.
"Oliko sinulla jokin tietty paikka mihin halusit mennä?"
Feroce halusi vielä varmistaa.

" Ei minulla ole mitään tiettyä määrän päätä, mutta olisi kiva ennen aamua löytää jonkin paikan missä olla päivän ajan", Naminé vastasi kysymykseen ja katsoi taivaalle varmistaakseen ettei aamu alkaisi sarastaa vielä.
" Onko sinulla?", hän kysyi Ferocelta ja katsoi naista, vaikka näki vain tämän takaalta päin. Oikeastaan vain takaraivon.
" Ihana yö tänään", nainen tokaisi huvikseen ja katsoi taakseen eikä tiennyt miksi. Hän ei kumminkaan kauhean kauas nähnyt kun oli toinen silmä käytössä vain.
" Olen koko ikäni ollut veljeni kanssa hieman rasittavia, kun ollaan aina jotain tyhmää tekemässä", Naminé selitti, kun oli seliteltävää ja toivoi, ettei toinen vain kyllästyisi ja heittäisi häntä pois kyydistä ja lähtisi omia menojaan.
" Haluaisitko kertoa itsestäsi jotain?", nainen kysyi, kun huomasi itsensä olevan vain äänessä.
" Ja sano jos alan puhua aivan liikaa tai sen tapaista..", hän lisäsi nopeasti. Metsä oli aivan hiljaa. Jos lukuun ei otettu kavioiden kopsetta, pöllöjen huhuilua välillä ja Naminé höpinää.
" Ihan kuin sitä kiinnostaisi sinun jutut", nainen kuuli Shadowién äänen päässään.
" Voi kiitos kommentistasi Shadowié", vampyyri sanoi ja katsoi taivaalle ja irvisti kunnolla, koska tiesi Shadowién katsovan häntä ja kuuntelevan heidän juttujaan.

Feroce kuunteli hiljaisena toisen vampyyrin kertomuksia. Hän ei halunnut keskeyttää tämän juttuja, joten vaikka hiljaisuus kuinka epäkohteliaalta vaikuttikin, Feroce yritti parhaansa mukaan vain olla häiritsemättä toista vampyyriä. Kyllä hän kysymyksiin vastaisi, mutta ei kai muuten aukoisi päätään. Freijan tasainen laukka-askellus jatkui pitkin, matkaavoittavin askelin ja välillä tamma venytti kaulaansa ja pärskähti. Se ei ollut lähelläkään väsymistä. Feroce katsahti taakseen, toisen kysyessä matkan päämäärästä ja myöhemmin perheestä.
"Ei kumpaakaan..Perheeni ja kihlattuni kuoli aika päiviä sitten. Sen jälkeen olen vaeltanut yksin. Sinulla on siis veli..kiehtovaa..Missä hän on nyt?"
Feroce kysyi lopulta, oltuaan sen verran kauan hiljaa. Olisihan sitä mukava tietää jotain matkaseurastaan. Hetken aikaa Feroce oli vielä hiljaa, kunnes jatkoi.
"Yöt ovat aina kauniita..En muista, miltä päivänvalo enää tuntui.."
Nainen sanoi hiljaa ja kumartui hevosen kaulan ylle, kun se loikkasi yhden suuren tukin ylitse.
"En pahastu puhumisestasi, mutta pahoittelen, että itse olen niin harvasanainen. Olen kai ollut niin kauan yksin..En osaa keskustella.."
Feroce mutisi ja käänsi Freijan juoksemaan vähän leveämmällä polulla. He tulisivat lähimpään kylään tätä menoa. Oli loistava yö..loistava yö juoda verta..Feroce hymyili itsekseen, ajatellessaan lämmintä, makeaa verta..Se oli hänelle suunnaton nautinto ja ilo.
"Pitele kiinni..En ajatellut antaa Freijan juosta hiljempää."
Feroce varoitteli matkaseuraansa ja ohjasi tamman suuren esteen luokse. Se oli liian suuri, että normaali hevonen tuollaista tukkia hyppäisi.

” Ai.. Otan osaa..”, Naminé sanoi hiljaa ja yritti ymmärtää minkälaiselta se tuntui. Hän itse ei ole menettänyt vanhempiaan tai kihlattuaan, kun hänellä ei ole ollut kihlattua, mutta on joutunut tappamaan jonkun erittäin läheisen henkilön.
” Eh.. En oikein tiedä, kun.. Tota noin.. Eksyimme eräs päivä, ei siitä ole kauaa, niin en tiedä missä se viilettää, mutta olen varma, että löydän hänet pian ja voit tavata hänet”, Naminé puhua lörpötti taas.
” Minä joskus olen kävellyt päivän valossakin, mutta ei siinä mitään ihailtavaa ollut, joutui peittämään kokonaan, ettei auringon paiste osuisi mihinkään ruumiin osaan. Tuli aika kuuma silloin.. Ei se mitään, jos et puhu paljoa. Ei se minua haittaa ollenkaan. Kaikkihan osaa keskustella. Täytyy käyttää hieman mielikuvitusta ja sitten vain avaa suunsa ja lörpöttää sitä sun tätä.. Ainakin minä yleensä teen niin..”, nainen jatkoi iloisin mielin. Kuullessaan Ferocen kehottaessa hänen pitää kiinni, nainen piti Ferocesta kiinni ja kurkotti katsomaan eteenpäin. ’Iso tukki..? Aikooko hän..?’ Naminé ajatteli ja hän innostui entistä enemmän.
” Antaa mennä Freija! Kyllä sinä pystyt siihen!”, nainen kannusti hevosta erittäin innokkaana. Shadowié seurasi heidän menoaan taivaalta korkeuksista ja pudisti päätään hieman samalla huokaisten, kun kuunteli Naminén juttuja. Shadowié itse kyllä jaksoi kuunnella vaikka monta tuntia naisen juttuja, mutta nuo muut olennot eivät ehkä jaksaisi. Maisemat vilisivät nopeasti, mutta ei niin nopeasti heidän ympärillään ja samalla este lähestyi lähestymistään.

// Anteeksi tosi paljon, että kesti, mutta ensiksi en ehtinyt millään ja sitten unohdin. Anteeksi\\

Feroce hymyili vähän. Oli mukava kuulla jonkun juttuja, ettei aina tarvinnut puhua itsekseen tai olla vain hiljaa. No jaa, eihän Feroce mitään järkeviä selittänyt, jotain menneestään vain.
"Minä tapaisin mielelläni veljesi.."
Feroce hymähti ja pidensi hieman Freijan ohjia, antaakseen tälle enemmän hyppytilaa, kun tukki vain lähestyi. Freija pärskähti ja heilautti päätään. Se otti eräänlaisen loikan eteenpäin, pidentäen laukka-askeliaan. Feroce vain nauroi kuullessaan Naminén kannustavan tammaansa.
"Voit olla huoleti. Freija on hypännyt paljon suurempiakin esteitä. Se on varmajalkainen tamma, joka tietää mitä tekee".
Feroce taputti Freijaa kaulalle ja nojautui hieman eteenpäin, kun suuri sotatamma ponkaisi ilmaan. Suuresta koostaan ja ruumiinpainosta huolimatta, tamma liisi kepeästi tukin ylitse, laskeutui tömähtäen maahan ja laukka jatkui samantien. Freija oli onnellinen. Yleensä tamma oli hyvin vakaa ja tyyni, mutta joskus oli pakko vähän riehua. Freija teki pienen ilopukin, potkaisten samalla jaloillaan taakseppäin. Feroce kokosi ohjia samantien.
"Vou..Rauhassa. Pahoittelen, se on parisataa vuotias vasta..Nuori neito"
Feroce katsahti taakseen, oliko Naminé äskeisen ilopukin jälkeen vielä kyydissä. Hieman Feroce hidasti ratsunsa menoa, sillä hän aisti, että he olisivat aivan pian kylässä.

// Nää, I don't mind ^^ Eihän meillä mitään kiirettä ole //

Kun tamma hyppäsi tukin yli Naminé piti kiinni ja nauroi samalla innosta. Hän taisi olla hieman yli energinen. Freijan ilopukki tuli yllätyksenä ja naisen ote herppaantui ja teki pienen lennon hevosen selästä. Shadowié oli salamana mennyt heidän luokse ja Naminé sai pehmeän laskun summonin selkään.
" Kiitos Shadowié. Se oli hauskaa..", nainen sanoi hymyillen ja hyppäsi summoninsa selästä pois.
" Ei hätää.. Olen kunnossa. Minun olisi pitänyt pitää paremmin kiinni tai jotain sinne päin..", Naminé selitti ja Shadowié oli aikomassa lentää takaisin taivaalle, mutta Naminé halusi sen kulkevan heidän keskuudessaan jonkin aikaa. Summon pudisti pienesti päätään.
” Ole kiltti..”, Naminé pyyteli ja yritti saada koiran pentu katsetta. Shadowié vihasi sitä ilmettä.
” Tämän kerran”, nainen kuuli summonin käheän äänen päässään. Vampyyri nainen iloitsi ja katsoi Ferocea.
” Ei kai haittaa jos ratsastan Shadowién selässä vierelläsi?”, hän kysyi ja huomasi aamun alkavan pikku hiljaa sarastaa.
” Luulen, että meidän pitäisi pitää hieman kiirrettä”, hän tokaisi ja katsoi taivaalle. Tähtien loisto alkoi himmetä ja taivas alkoi kirkastua.

// Ei ole n.n\\

Onneksi Shadowié oli ollut valppaana ja sai kopin omistajastaan. Feroce pysäytti Freijan heti pudotuksen tapahduttua. Hän katseli huolestuneena Naiméa, mutta hymyili, kun tyttö oli kunnossa.
"Sinulla on loistava summon"
Feroce sanoi hiljaa ja hieman torui Freijan käytöstä, vaikka ymmärsi, että eläin oli ollut vain iloinen. Hän katseli samalla huvittuneena Naminén ja tämän summonin nahistelua.
"Tottakai.."
Feroce totesi rauhallisena, kun Naminé halusi ratsastaa omalla ystävällään. Miksi ihmeessä Feroce siitä olisi pahastunut? Freija jatkoi pitkin askelin taas matkaansa, katsellen rauhallisena ympärilleen. Feroce havahtui äkkiä. Ei niinkään Naminén sanoihin, vaan aamunkoittoon. Todellakin, yö oli ohi! Aamu ja aurinko tulisivat taas. Myös Freija tiesi sen, sillä tama hirnahti ja nousi ihan pikkuisen takajaloilleen hermostuneena.
"Ei..Ei! Vielä ei voi olla aamu! Me kuolemme, jos aurinko osuu meihin."
Feroce oli yliherkkä päivänvalolle, samoin Freija. He eivät kestäneet päivällä edes varjoissa, parempi oli olla kokonaan poissa paikalta. Jokin puunkolo, luola, ihan mikä vaan oli löydettävä. Feroce käänsi Freijan ympäri ja pamautti kantapäänsä sen kylkiin. Sama se, mitä kylässä tapahtuisi, sieltä hän viimeisenä saisi suojapaikan. Feroce ei luottanut ihmiskyliin, sillä niistä ei koskaan päässyt pakoon päivällä. Feroce luotti ainoastaan metsään ja Freija lähti rynnistämään ilman sen kummempia käskyjä metsän pimeimpiin osiin, turvaan päivänvalolta.

Naminé istui Shadowién selässä ja he seurasivat Ferocea ja Freijaa. Nainen yritti etsiä katseellaan jotain hyvää piilopaikkaa valolta.
” Jonkin matkan päässä on luola, jonne mahtuisitte..” Shadowié sanoi hiljaa ja kiiti kuin tuuli metsän pientä polkua pitkin. Naminé nyökkäsi ja puri samalla hampaita yhteen. ’ Miksi näin piti käydä?’ hän mietti. Summon hidasti vauhtiaan hieman, ettei he eksyisi Ferocesta ja Freijasta.
” Feroce! Shadowié tietää jonkin luolan jonne voisimme mennä päivän ajaksi”, nainen sanoi ja summon lähti sitä kohti. Heidän piti pitää kiirrettä, ettei tappava päivänvalo saisi heitä kiinni. He saapuivat luolan luokse ja se näytti olevan aika iso. Sinne näytti mahtuvan hyvin. Luola jatkui sen verran pitkällekin, että he olisivat siellä turvassa. Naminé huokaisi helpotuksesta, kun hän oli päässyt luolaan. Naminé ei ollut niin herkkä auringolle, mutta ei se olisi vaaratonta kumminkaan.
” Oletko kunnossa?”, hän kysyi Ferocelta hieman huolissaan ja katsoi häntä. Shadowié meni suu aukolle ja teki pienen loitsun siihen. Luolan suu aukolle ilmestyi tumma varjo, joka esti auringon valon pääsyn sinne. Varjo muistutti hiukan tummia verhoja, mutta ei kumminkaan ollut sellainen.

Feroce kuuli kyllä hyvin laukka-askeleiden lävitse Naminén sanat. Hän nykäisi ohjista ja sai Ferocen pysähtymään.
"Hienoa! Piilopaikkoja on vaikea löytää."
Feroce vastasi, Naminén sanoille luolasta. Sitten tuo kannusti taas Freijan laukkaamaan. Feroce oli peloton vampyyri, mutta jos jotain Feroce pelkäsi, niin aurinkoa. Se oli outoa, sillä yleensä nainen ei pelännyt mitään. Päivänvalo oli poikkeus. Freija tiesi myös asian. Se juoksi nopeammin kuin äsken läpi metsän, Ferocen ohjatessa sitä. Vai että Naminé tiesi täällä olevan luolan. Loistavaa. Sinne siis jatkui matka. Välillä Freija loikkasi suurten puunrunkojen tai jokien ylitse, jatkaen matkaansa. Freija juoksi koko matkan, pakoon aurinkoa, pakoon kuolemaa. Feroce erotti luolan tummat ääriviivat kauempana. Se todella oli melkoisen kookas, mahtuisivat kaikki helposti. Freija ei epäröinyt vaan laukkasi suoraan sisälle luolaan. Sen kaviot rummuttivat vasten kiveä, välillä tamma liukastelikin, mutta pysyi sentään jaloillaan. Feroce pidätti ohjista ja katseli mustaa, turvallista luolaa ympärillään. Se peitti hänen koko maailmansa. Väsyneenä laukkaamisesta Freija laski päätään ja puuskutti syvään, etsien vähän vettä. Yleensä luolissa oli joitain lähteitä. Feroce hymyili ja taputti tammaansa, katsoen sitten Naminéa.
"Olen, kiitos..Onneksi tiesitte tämän luolan.."
Feroce istui kylmälle, kiviselle lattialle.

” Onnea oli matkassa”, Naminé sanoi hymyillen ja lähti kävelemään peremmälle luolaan. Jos vaikka jotain mielenkiintoista löytyisi sieltä. Hänen summoninsa makaili vain ja katsoi, kun Naminé asteli loitommalle heistä. Mitä syvemmälle hän meni, sitä pimeämpää oli. Vaikkei hän nähnytkään melkein mitään, jatkoi vaan matkaansa.
” Ai saakeli sentään!”, nainen huusi tuskissaan, kun oli lyönyt varpaansa johonkin kovaan. Shadowié nosti päätään ja katsoi sinne päin mistä huuto kuului hetken ja pudisti hieman päätään.
” Ei käynyt pahasti!”, nainen huusi muistaessaan Ferocen ja Freijan olevan myös siellä. Hän kokeili käsillään mihin hän oli potkaissut. Sen pinta oli karhea ja tuntui kovalta. ’ Se on varmaankin joku kivi’, hän ajatteli ja puristi hampaitaan yhteen, kun kipu tuntui niin sietämättömältä. Hän jatkoi matkaansa hyppien yhdellä jalalla vähän matkaa ja sen jälkeen ontuili. Naminé piti käsiä edessä ettei potkaisisi uudestaan mihinkään. Siten hän keksi mainion ajatuksen. Nainen otti keppinsä, joka roikkui hänen selässään ja käytti sitä apunaan. Hän käytti sitä hyväkseen. Tunnustellen maata, hän osaisi varoa rotkoja. Jos siellä olisi sellaisia. Luola näytti jatkuvan ja jatkuvan, eikä loppua meinannut loppua löytää. Pian hän jo kyllästyi ja lähti takaisin päin, mistä oli tullutkin. Tylsistyneenä hän heilutteli keppiä sinne sun tänne ja se osui kovaa luolan kattoon. Se osui johonkin. Naminé katsoi kattoon ja huomasi jotain liikettä siellä.
” Häh?”, nainen sanoi ihmetellen ja alkoi tökkiä kattoa. Kuului ihmeellinen ääni. Ihan kuin joku olisi litistynyt tai jotain sinne päin. Ei kauaakaan kestänyt, kun hän huomasi, että hänen yläpuolellaan oli tusina lepakoita ja nyt ne näytti heräilevän.
” Voi perkele..”, Naminé ehti sanoa ja sitten lepakot heräsivät ja alkoivat lentää sinne ja tänne. Naminé heittäytyi maahan ja taisi saada pienen naarmun kasvoihinsa. Aika kova meteli kuului ja nyt ne alkoivat saada selville, mistä pääsisivät ulos. Lepakot lensivät kirkkaaseen aamuun.

Kun lepakot olivat lentäneet pois sieltä ja hiljaisuus oli laskeutunut heidän ylleen. Naminé nousi ja juoksi muiden luokse. Kun alkoi olla valoisampaa, niin hän huomasi keppinsä päässä kuolleen lepakon.
” Hups..”, Naminé sanoi hiljaa ja heilutteli keppiään, jotta lepakon ruumis irtoisi siitä. Hän oli vahingossa tappanut lepakon silloin kun tökki kattoa ja siitä se ihmeellinen ääni tulikin. Lepakon ruumis ei sitten millään suostunut irtoamaan.
” Irtoa senkin..”, nainen sanoi yksikseen ja otti ruumiin irti painamalla kengällään lepakon päätä ja veti kepin pois. Kepin päähän jäi verta. Kaiken lisäksi hän vahingossa tallasi lepakon pään ihan muussiksi.
” Ethän kanna kaunaa..”, nainen sanoi lepakon ruumiille ja jatkoi matkaa. Päästyään takaisin muiden luokse, hän nauroi nolona.
” Ei kai sattunut mitään?”, Naminé kysyi.
” Mitä sinulla on poskessasi ja mitä sinä oikein teit?”, Shadowié kysyi, huomatessaan Naminén poskessa olevan pienen haavan.
” Et halua tietää..”, Naminé sanoi huokaisten ja istuutui. Kepin hän laittoi vierelleen.

Feroce jäi luolan suulle istuskelemaan, Naminén lähtiessä kauemmas paikalta, syvemmälle luolaan. Feroce antoi hänen mennä, mitä sitä turhia estelemään, jos tuo pitäisi huolen itsestään? Freija etsi itselleen hyvää paikkaa levätä, välillä kuopsuttaen kaviollaan kivistä maata, etsien sileää kohtaa. Tamman oli vaikea sitä löytää, joten se tyytyi seisomaan paikallaan. Feroce havahtui ja hyppäsi seisomaan, kun kuuli Naminén huutavan ja hieman kiroavan.
"Mitä kävi?"
Feroce huudahti nopeasti takaisin, mutta saadessaan vastauksen, nainen istui takaisin alas. Nähtävästi tuo pärjäsi oikein hyvin ihan itsekkin. Todella hyvä asia. Elämässä oli pakko pärjätä yksin. Sen Feroce oli oppinut todella hyvin. Feroce höristeli suippoja korviaan. Hän kuuli Naminén askeleet, naisen mennessä syvemmälle luolaan. Tosin, hän ihmettyi naisen kirotessa uudelleen.
"Mitä löysit..?"
Feroce uteli ja katseli luolaan. Hän sai vastauksen nopeammin, kuin olisi kaivannut. Lauma suuria, mustia lepakoita oli herännyt ja lähti nyt ulos luolasta. Feroce ei tuntunut välittävän. Hän vain istui rauhallisena paikallaan, lepakoiden lentäessä kirkuen ohitse, aamunkoittoon. Lepakot olivat kuin suuri musta pilvi. Edes Freija ei tehnyt mitään. Se seisoi paikallaan, hieman laskien päätään, ettei lepakko lentäisi päin turpaa. Feroce naurahti hiljaa. Vai lepakoita..Feroce naureskeli hiljaa nurkassaan, kuullessaan Naminén kiroamiset lepakolle, joka oli tarttunut hänen keppiinsä.
"Rauhoituhan..Se on vain raato"
Feroce sanoi hiljaa ja katseli ystäväänsä.
"Ei. Mitään ei sattunut. Olit vain hyvin hauskan näköinen"
Feroce hymähti. Hänellä oli aikamoinen näkö, todella hyvä, varsinkin pimeässä. Vampyyrineito pudisti päätään. Kummallista matkaseuraa hänellä olikin, taas kerran.

" Olinko?", Naminé kysyi Ferocelta ja nauroi. Shadowié katseli mitä muut touhusivat ja pudisteli päätään hiukan. Erittäin harvat ovat ymmärtäneet Naminé luonnetta ja hiukan yli vilkkautakin. Shadowién oli vaikea edes olla tuon vampyyrinaisen kanssa silloin. Naminé katsoi kappinsä päätä, jossa oli lepakon verta.
" Mitäköhän tekisi..?", hän sanoi mietteliäänä.
" Luolan toista päätä ei muuten meinaa mitenkään löytää. Kauhean syvä onkalo tai mikä onkaan", nainen selitti hieman tylsistyneenä. Oli vasta aamu. He joutuvat olemaan koko päivän siinä luolassa. Vampyyri katsoi ympärilleen.
" Jos olisi pari huonekalua, niin tämähän olisi oiva paikka asustella!", Naminé melkein huudahti ajatukselleen. Summon pudisti huokaisten päätään. Mitä vielä..?, Shadowié ajatteli.

// Anteeksi. Anteeksi ;__;\\

Feroce vain hymyili hillityn rauhallisena ystävälleen tuon pirteydestä. Voi miten ihanaa oli nähdä joku noin onnellisena ja elämää täynnä olevana. Hän todella taisi nauttia elostaan, onnekas..Feroce ei osannut enää iloita eikä nauttia.
"No..Tuskin täällä on kovin paljon tekemistä.."
Feroce nousi seisomaan ja kiipesi yhden kiven päälle seisomaan, hypäten kiveltä kivelle ketterästi ja varmajalkaisesti, yhtään horjumatta, kuin kissa. Freija nosti hieman takajalkaansa ja rapsutti sillä korvansa taustaa. Se näytti erittäin huvittavalta. Feroce hymähti ratsuna tekemisille. Se oli suloinen ja luotettava ystävä..Mutta enää ei sentään ainoa ystävä. Nyt Ferocella oli myös tuo hieno vampyyrityttö ystävänä, kiitos Naminélle siitä. Feroce silmäili hyppiessään Naminéa ja tämän summonia. Tuo ei voinut muuta kuin nauraa ystävänsä kommentille.
"Vai huonekaluja..Pärjään ilman..Asun ihan missä vain, koko maailma on kotini. Mutta silti, olen aina siinä kodissa yksin..Ei ystäviä, ei rakkainta, ei mitään.."
Feroce huokaisi syvään. Hänen äänensävynsä oli muuttunut loppua kohden melko hilpeästä surulliseksi ja masentuneeksi. Hänellä tosiaan ei ollut mitään. Feroce käveli hevosensa luokse ja silitti Freijan tuuheaa karvaa, painaen päänsä sen harjaan.
"Näen aika harvoin ketään..Jos näen, he joko juoksevat karkuun tai haluavat tappaa.."
Neito mutisi hiljaa ja katseli ulos luolan suulta, samalla kun silitteli hevostaan. Oli kummallista nähdä maailma, kuitenkaan elämättä siinä ollenkaan. Luolan perukoilta kuului veden hiljaista tipotusta, tippukivien itkiessä. Paikka oli muuten hiljainen ja pimeä, se söi kaiken elämän ja valon. Jostain syvältä kuului yksittäisiä lepakkojen ääniä. Äkkiä Ferocen mieli kirkastui.
"Hei! Minä tiedän. Mennään syvemälle luolaan katsomaan, mitä siellä on. Ehkö löydämme aarteen"
Feroce naurahti, ehkä vähän lapsellisena.

Naminé katsoi kuinka toinen hyppeli kiveltä kivelle ketterästi ja kuunteli samalla. Naisen hymy hyytyi hieman ja katsoi maahan hetken. Shadowié katsoi Naminéa huolissaan. Nainen käveli Ferocen luokse ja hymyili tälle.
" Et ole enään yksin. Pidän siitä huolen", Vampyyri selitti hymyillen. Katsoi taakseen. Syvälle luolaan, josta jonkun aikaa sitten oli tappanut lepakon.
" Joo!", Naminé huudahti innokkaasti, kuin pieni lapsi. Ei kauaakaan kestänyt kun Naminé lähti juoksemaan innoissaan.
" Eka, joka löytää aarteen on paras!", nainen ilmoitti Ferocelle ja katosi pimeyteen, kuului vain kenkien kopsetta. Shadowié katsoi hieman huolestuneena, koska eihän Naminé nähnyt kunnolla pimeässä ja muutenkin toinen silmä sokeana. Hieman karjahtaen summon meni naisen perään. Naminé pysähtyi ja katsoi taakseen hieman ihmettelevänä ja kysyi: " Miksi olet aina noin huolehtivainen? Ota ihan rennosti". Shadowié hörähti ja sen silmät kiiluivat pimeässä. Se kyllä näytti pelottavalta jonkun muun mielestä, mutta ei hänen. Summon muuttui vampyyrin varjoksi ja vartioi, ettei Naminé putoaisi, löisi tai mitään vastaavaa tekisi.
" Tule jo!", Naminé huudahti innoissaan Ferocelle lapsemaisella äänellä ja jatkoi matkaa luolan perälle iloiten. Siitä tulisi hauska ja pieni muotoinen seikkailu.

// Olen eerittäinen pahoillani kun kesti ikuisuus vastata, mutta aluksi en meinannut keksiä mitään ja sitten tulikin menoa ja kaikkea\\

Luolan seinät olivät kylmät ja kosteat. Vähän väliä joitain vesipisaroita tipahteli katosta, luoden pieniä ääniä keskelle pimeyttä. Päivänvalo ei ylettyisi näin syvälle, ei ollut varmaan koskaan ylettynyt. Ehkä täällä oli jotain uusia elämänmuotoja. Freija päätti mieluummin jäädä paikalleen lepäilemään, sillä välin kun Feroce ja hänen uusi, omituinen ystävänsä tutkivat luolaa. Ferocella oli loistava pimeässä näkö, joten hänellä ei ollut mitään ongelmaa kävellä rosoisella ja epätasaisella maalla. Luola olikin yllättävän iso, isompi mitä päältäpäin saattoi kuvitella. Ehkäpä se jatkuisi maan alle.
"Sinun pitäisi olla iloinen Shadowién kaltaisesta ystävästä joka huolehtii aina eikä jätä yksin."
Feroce hymähti, hänen katsoessa molempia. Luolan pohjalle oli kerääntynyt vesilammikoita niihin kohtiin, joista isot tippukivet valuttivat pinnalta tulleita sadevesiä maahan. Yllättävän kaunista se kaikki olikin. Vaikka Feroce näki hyvin pimeässä, hän joutui välillä ottamaan tukea seinustalta, sillä luolan pohja oli niljakas ja aika-ajoin hyvin limainen. Inhottavaa.
"Mitä uskot täältä löytyvän?"
Feroce hymähteli ja katsoi taas ystäväänsä. Niinkin julmalta kuin se kuullosti, Feroce itse ei uskonut mitään löytyvän. Kuka toisi näin pitkälle johonkin luolaan aarteensa? Eikö se kannattanut haudata johonkin lähemmäs kotiaan? No jaa, mistäpä vampyyri sitä tiesi, miten tämän maailman aarre-ajatukset toimivat, eihän hänellä ollut mitään rikkauksia, ei koskaan. Paitsi ehkä otsassa oleva koru, mutta muuten hän oli aika puilla paljailla jatkuvasti. Ja mitä hän olisi oikeastaan tehnyt, jos olisi aarteen löytänyt? Kaippa sen voisi käyttää juhlimiseen ja halpaan viiniin. Siinäpä sijoituskohde. Feroce naureskeli itsekseen hetken aikaa ja pysähtyi, kun luola näytti haarautuvan kahteen eri suuntaan.
"Mitäs nyt tehdään?"
Hän kysyi matkakumppaniltaan ja katseli molempia eri suuntia mietteliäänä.

"Sinun pitäisi olla iloinen Shadowién kaltaisesta ystävästä joka huolehtii aina eikä jätä yksin.", vampyyri kuuli toisen sanovan ja alkoi hihittämään.
" Olet oikeassa. Shadowié on minun paras ystävä!", nainen selitti iloisena ja katsoi summoninsa varjoa, joka liikkui hänen edessään. Naminé kuuli veden putoavan tippukivistä ja kuunteli sen suloista ääntä. Välillä hän meinasi kompastua milloin mihinkin, mutta Shadowié oli aina tukemassa häntä. Vampyyri olisi isoissa ongelmissa, jos Shadowiéta ei olisi. Mutta oikeastaan hänen vasen silmä ei olisi sokea silloin.. Naisen katse synkkeni. Hän muisti edelleenkin sen päivän. Liiankin hyvin. Naminé alkoi upota omiin ajatuksiinsa ja summon huomasi sen ja katsoi vampyyriä hieman huolissaan.

"Mitä uskot täältä löytyvän?", Naminé kuuli Ferocen sanovan ja heräsi ajatuksistaan. Hän katsoi toista nauraen hieman ja vastasi:
" Itse asiassa.. En usko siellä olevan mitään, mutta... Voihan sitä kuvitella, että siellä on. Se no jännittävämpää". Vampyyri kuuli Shadowién murahtavan hiljaisena ja nainen vain nauroi hiljaa. Ei kauaa kestänyt, kun tumma hiuksinen vampyyri huomasi tulevan risteys.
"Mitäs nyt tehdään?", hän kuuli Ferocen kysyvän. Nainen siirsi painoaan enemmän toiselle jalalle ja alkoi miettiä.
" Valitaanko jompikumpi ja kuljetaan sitä pitkin?", Naminé kysyi miettien ja leikki hiussortuvalla huomaamattaan. Summon puolestaan muuntautui lohikäärme muotoonsa ja oleili vampyyrinsä vierellä katsoen tarkkaan luolan ympäristöä. Oli hiljaista, mutta taustalla kuului kun vesitipat putoilivat maahan.