// Eli Samirixin pitäisi löytää tiensä tänne.. ^^ //

Itä-Arylia oli hiljainen yöllä, ja siitä hiljaisuudesta Feroce nautti täysin siemauksin. Hän ratsasti rauhallista käyntiä pitkin polkuja, aikomuksena matkata etsimään jotain uhreja. Tietysti, paikka ei ollut paras mahdollinen..Olisi kai pitänyt mennä suosiolla etelään ja pääkaupunkiin, mutta ei niin ei. Suurena loistava, hopeanhohtoinen täysikuu valaisi synkän neidon tietä ja matkaa. Hevosen tasainen askellus ja silloin tällöin kuuluvat pärskähdykset olivat ainoa äänen lähde ympäristössä. Fiksut eläimet osasivat välttää Ferocen kaltaisen tappajan liikkeitä ja pysyttelivät koloissaan piilossa, naisen ratsastaessa ohitse. He olivat olleet auringon laskusta asti liikkeellä ja hevonen, Fjalar oli kävellyt pitkään. Nyt se ansaitsi pienen juomatauon.
"Hyvä tyttö..Pian saat pitää tauon.."
Feroce puheli hevoselleen ja taputteli sen paksua, silkkistä, mustaa kaulaa. Hevonen vain hörisi hiljaa vastauksena. Lopulta Feroce pysäytti Fjalarin pienehkön lammen luokse ja antoi sen juoda, samalla, kun nousi itse alas hevosen selästä ja lähti tarkastelemaan ympäristöä. Oli hyvin hiljaista ja rauhallista, sellainen yö, josta kuka tahansa vampyyri nauttisi. Feroce huokaisi syvään ja kosketti vyöllään olevaa miekkaansa. Kerta Fjalar joi ja hiukan natusti myös ruohoa matkaevääksi, Feroce saattoi harjoitella. Hyvin nopeasti tuo veti pitkän, terävän miekan vyöltään ja sivalsi, halkaisten ilmaa. Miekasta lähti nopea suhahdus, sen kiitäessä läpi pimeän yön. Feroce ei jäänyt paikalleen, vaan teki salamannopeita, pieniä pyrähdyksiä ja syöksähdyksiä, aina käyttäen joko miekkaa tai kehoa aseenaan, potkien. Nopeasti ja sulavasti, kuin tanssien, neito liikkui yössä, ilman mitään tasapainovirheitä, vaikka teki välillä korkeita hyppyjäkin. Olihan sentään Feroce harjoitellut koko elämänsä ja epäkuolleen elämänsä.

Eräs nainen käveli metsän keskellä, eikä edes miettinyt minne oli menossa. Vampyyri nainen ei ollut yksin vaan ylhäällä ilmassa Shadowié lensi ja seurasi naita ja tarkkaili tämän selustaa, jos vaikka joku tai jokin yrittäisi hyökätä naisen kimppuun. Naminé huokaisi tylsistyneenä ja venytteli käsiään hieman.
" Ai, että osaa olla tylsää..", Vampyyri mumisi ja alkoi potkia käpyä, joka oli sattunut ensimmäisenä hänen eteensä.
" Shadowié! Voisitko pitää minulle hieman seuraa!?", nainen huusi summonilleen ja hetkessä mustan värinen summon ilmestyi hänen viereensä ja mulkoili Naminéa tumman keltaisilla silmillään vihaisesti.
" Älä sitten.. Olet aika tylsä..", nainen töksäytti kiusaten Shadowiéta ja katsoi muualle, kuin mököttäen. Varjo summon taas puolestaan tönäisi Naminéa oikein kunnolla, että nainen joutui ottamaan muutaman tuki askeleen, ettei kaatuisi.
" Ai sitä aletaan kovistelemaan. Tapellaanko?", nainen kysyi nauraen. nyt oli paljon parempi olla, kun oli jotain tekemistä, ettei joutuisi kestämään sitä kamalaa hiljaisuutta ja yksinäisyyttä. Ja sitä kauheaa muistoa ei joutuisi muistamaan. Muutaman hetken päästä Shadowié jäykistyi ja oli hiljaista.
" Mitä nyt..?", nainen ehti kysyä, kun hän itsekin aisti jotain.
' Joku toinen on lähistöllä..' nainen ajatteli j asummon nousi lentoon ja pysytteli näkymättömissä.

// Anteeksi, että kesti..\\

Feroce harjoitteli rauhallisesti ja osaavasti, miekka halkoen ilmaa ja nopean potkut perässä. Yö tarjosi tuolle pimeyden kuningattarelle, verijumalalle voimaa harjoittelun aikana. Se jatkui pitkään ja hevonen sai levätä, myös piehtaroida oikein kunnolla, Ferocen harjoitellessa. Se päättyi vasta, kun Freija hirnahti kuuluvasti. Se oli merkki, että matkaa voisi jatkaa. Feroce laittoi miekan vyölleen ja käveli hymyillen tammansa luokse.
"Hiljaa, rauhassa.."
Kuiskaili Feroce ja silitteli Freijan kaulaa, kiiveten sitten hevosen selkään kepeästi ja vaivattomasti. Lähes samantien, tamma lähti liikkeelle, jatkaen rauhallisessa ja kevyessä ravissa eteenpäin, pitkin metsäisiä polkuja. Kuu täplitti heidän matkantekoaa, kuin hopeiset pisarat tippuisivat taivaalta, lehtikerrosten välistä kaksikon päälle. Feroce painoi kantapäänsä Freijan kylkiin ja tamma nosti laukan, lähtien nelistämään rauhallista tahtia eteenpäin. Seuraavaan kylään olisi ties kuinka pitkä matka, mutta oli pakko ehtiä ennen aamua. Muuten vampyyrille kävisi vähän huonosti..Musta hevonen laukkasi sysipimeässä metsässä rauhallista tahtia, kun äkkiä molemmat havahtuivat. Feroce pysäytti Freijan ja katseli eteensä. Hän aisti vähän matkan päässä jonkun, muttei nähnyt ketään. Epäilevästi nainen katsoi jäätävin silmin ympärilleen, kunnes antoi pohkeita ja Freija lähti kävelemään eteenpäin hyvin rauhallisesti.

Naminé katsoi taakseen ja kuuli kavioiden kopsetta ja päätteli, että se ei olisi ainakaan mikään eläin, ellei sitten villi hevonen. Nainen kääntyi katsomaan taakseen, mutta oli sen verran pimeää, ettei nähnyt oikein kunnolla kuka tai mikä siellä oli tulossa. Epäröimättä yhtään nainen otti sauvansa, joka oli levännyt hänen selässään kiinni ja valmistautui puolustamaan itseään.
' yleensä tähän aikaan kaikki nukkuvat.. tai melkein kaikki..' Naminé ajatteli ja jotenkin toivoi, että saisi matka seuraa, kun hän haluaisi ennen aamua päästä seuraavaan kylään. Nainen katsoi niin tarkkana kuin pystyi pimeyteen ja kavioiden kopse kuulosti siltä, ettei se olisi kauhean kaukana.

// Sori että vähän kesti..Kiitän odottamisesta ^^ //

Freija oli levoton. Tamma katkaisi nopean laukkansa ja pysähtyi paikalleen hörähdellen matalasti. Se tanssahteli paikallaan ja pyöritteli tuuheaa häntäänsä jokseenkin hermostuneena. Tammasta lähti kimeä hirnahdus ja se nousi vähän takajaloilleen. Feroce tarrautui hevosen harjaan ja yritti rauhoittaa sitä.
"Ei hätää, Freija.."
Feroce kuiskaili tammalleen ja taputti sitä kaulaan. Jokin hermostutti sitä, eikä se ollut mikään normaali olento. Lopulta Freija uskalsi luottaa Feroceen ja lähti talsimaan eteenpäin pitkin, rauhallisin askelin. Feroce tiesi täsmälleen, että täällä oli joku..Joku jossain. Nainen laski kätensä miekalle. Vain yksi ainoa isku toivottavasti riittäisi tappamaan tunkeilijan..Feroce katseli vielä ympärilleen. Hän yritti aistia, missä tunkeilija oli. Lopulta hän pamautti kantapäänsä tamman kylkiin ja nykäisi samalla suitsista. Freija nousi takajaloilleen hirnuen.
"Tiedän, että olet täällä! Tule esiin!"
Feroce huusi ja katseli ympärilleen. Missä se olio oli?

// Ei se mitään ^^\\

Naminé kuuli, jonkun huutavan hänen edestään. Pitäisikö mennä vai ei? nainen mietti, mutta nopeasti päätti mennä. Hän piteli sauvastaan kiinni lujaa ja oli valmis puolustamaan itseään. Naminé käveli, sinne mistä ääni tuli, mutta erittäin varovaisesti.
" En tiedä miksi olet näin myöhään liikkeellä, mutta en ole hyökkäämässä! Olen vain etsimässä kylää, jossa yöpyä", Naminé huusi varmana. Naisen näkö oli huonompi kuin tavallisesti, kun toinen silmä on sokea, mutta häntä ei se haitannut, koska hän oli tottunut siihen. Shadowié kaarteli taivaalla ja tarkkaili tilannetta ja oli valmis puolustamaan Naminéa. Nainen tiesi tarkalleen missä summon oli, koska pystyi aistimaan sen kaikkein parhaiten. Tuuli puhalsi ja kuu tuli esiin pilven takaata ja paljasti Naminén kokonaan. Vampyyri nainen seisoi siinä ja piti kepsitään kiinni. Alkoi tuulla vielä enemmän ja Naminé joutui siirtämään hiuksia pois silmien edestä. Hevoen varmaan aistii Shadowién.. Naminén mieleen tuli, mutta ei ehtinyt nyt murehtia sitä.

// Sori.. Nyt tuli lyhyt..\\

Feroce piteli ohjista kiinni tiukasti hevosen laskeutuessa takaisin neljälle raajalle. Se pärskyi ja kuopi etujalalla maata. Suuri sotatamma aisti jotain..jotain omituista, mikä tuli taivaalta. Eikä Freija pitänyt siitä, ei yhtään. Hevonen olisi halunnut lähteä, mutta Ferocen itsevarmuus ja päättäväisyys saivat Freijan luottamaan omistajaansa ja hevonen pysyi paikallaan. Feroce piteli kättään miekalla. Punaiset silmät hehkuivat yössä, kuin kaksi tulikekälettä, tämän ollessa valmis hyökkäämän tulijan kimppuun, oli se sitten kuka tahansa, joka uhkaisi Ferocea. Yllätyksekseen Feroce sai vastauksen. Vai ei ollut olento hyökkäämässä..Uskoisiko moista? Feroce antoi pohkeita hevoselle ja tamma lähti kävelemään eteenpäin rauhallisena, mutta valppaana. Kun sitten kuu tuli esiin pilvien takaa, valaisten koko laakson valollaan, Feroce erotti hahmon. Myös hän itse erottui kalpean hopeakuun loisteessa. Ferocen vampyyrivaisto kertoi heti, mikä tuo toinen olento oli. Se oli myös vampyyri, joten Ferocen kasvoille nousi jäätävä hymy.
"Päivät ovat ihmisten, yöt vampyyrien, veripetojen. Olkoon tervehditty toinen samanlainen"
Feroce sanoi juhlallisesti ja laskeutui alas hevosen selästä. Olisi paljon kohteliaampaa kävellä, kuin ratsastaa. Feroce lähti kävelemään toisen vampyyrin luokse, Freija seuraten.
"Olen Feroce, vampyyri. Ja te olette..?"
Feroce kysyi uteliaana ja melko ystävällisenä. Tuuli tarttui noiden molempien pimeyden olentojen hiuksiin ja vaatteisiin, saaden ne lepattamaan. Kuu loisti kirkkaana, valaisten ympäristöä, vaikka samahan se oli, kun kerta Feroce näki pimeässä erinomaisesti. Feroce kumarsi hieman tervehdyksenä.

// Anteeksi kun kesti hieman...\\

" Naminé", nainen vastasi vastasi ja rentoutui hieman ja siirsi pitkän keppinsä viereensä ja nojasi siihen hieman. ' Pitäisikö kertoa vai ei..?' nainen mietti hetken ja aisti Shadowién rauhattomuuden.
" Kelpaisiko matkaseura?", Naminé kysyi ystävällisesti ja katsoi toista vampyyriä silmiin.
" Ja yksi asia vielä..", nainen sanoi nopeasti ja sanottuaan hän vihelsi pienesti ja samassa taivaalta syöksyi mustan värinen otus maahan. Naminén viereen ja katsoi keltaisilla, kiiluvilla silmillään Ferocea.
" Tässä on.. minun rakas summoni. Ajattelin kertoa nyt, kun tuo sinun hevosesi näyttää hermoilevan.", nainen selitti taputti hellästi varjosummonin päätä.
" Ja sen nimi on Shadowié", hän lisäsi loppuun ja hymyili hieman.

Feroce hymyili ja kumarsi kunnioittavasti toiselle vampyyrinaiselle.
"Olisi minulle suuri kunnia ja ilo saada seuraa teistä"
Feroce hymyili ystävällisesti ja silitteli suuren, mustan tamman kaulaa lempeästi pitkillä sormillaan. Freija tönäisi ystävällisesti turvallaan Ferocea ja ojensi sitten päätään, nuuhkiakseen toista vampyyriä. Se oli utelias hevonen. Vai Naminé oli tuon naisen nimi..Hyvin ystävälliseltä, ylpeältä ja rohkealta Naminé vaikutti. Se oli Ferocen mieleen. Sellainen matkaseura kelpaisi aina.
"Ja mihin olette matkalla?"
Neito kysyi, samalla kun toinen vampyyri vihelsi ja taivaalta alkoi kuulua ääntä. Freija hörähti ja peruutti hiljaa, epävarmana. Se harvoin oli peloissaan, mutta nyt se oli vähän epäilevä. Sitten, upean näköinen summon laskeutui taivaalta, kuin mustaa sumua olisi sen ruumis ja helvetin tulta sielu. Freija luimisteli korviaan ja kuopaisi etujalallaan maata.
"Noh, Freija..Käyttäydy.."
Feroce sähisi hiljaa ja tamma alkoi rauhoittua, vaikka tanssahteli hieman paikallaan.
"Suonetta anteeksi rautakalloni käytöksen..Sinulla on upea summon."
Feroce ojensi kättään ja hieman kosketti Shadowién päätä.
"Haluatteko kävellä vai ratsastaa?"
Feroce kysyi samalla vampyyrinaiselta.

" Kävely tekisi hyvää teillekin", Naminé vastasi kohteliaasti ja asetti keppinsä hyvin selkäänsä, ettei sitä tarvitsisi kantaa kädessä.
" Oletko varma, että heihin voi luottaa?", nainen kuuli karhean ja kylmän äänen päässään.
" Miksi ei?", vampyyri töksäytti summonille ja katsoi tätä sillä silmällä millä näki.
" Entä jos..", Naminé kuuli taas Shadowién äänen ja hermostui.
" Ei mitään muttia!", nainen ärähti ja summon huokaisi pettyneenä ja katsoi muualle.
" Voi elämä sun kanssa..", Naminé huokaisi ja katsoi Ferocea.
" Älä välitä. Minä ja Shadowié voidaan hieman kinastella, mutta ei mitään pahaa", hän selitti nopeasti ja hymyili.
" Lähdetäänkö?", vampyyri kysyi pikaisesti ja samalla Shadowié nousi lentoon ja pienesti kaarellen summon lensi yhä korkeamalle ja ei kestänyt kauaa, kun se oli pois näkyvistä. Tähdet loistivat kirkkaasti taivaalla kuun seurana.

Feroce kuunteli hiljaisena Naminén ja hänen summoninsa omituista keskustelua ja väittelyä. Selvästi, summon ei hirveästi luottanut toiseen vampyyriin, mutta ei sen väliä. Koko tilanne huvitti suunnattomasti Ferocea. Oli mukavaa aina kuunnella jonkun kinastelua, vaikka ei hän sitä äänneen myöntänytkään.
"Jos lemmikkisi ei luota minuun, ehkä on parempi jatkaa matkaa yksin.."
Feroce totesi ja nousi takaisin ratsaille ja käänsi hevosensa ympäri, valmiina jatkamaan kulkuaan.
"Mutta jos haluat, voin tarjota kyydin"
Vampyyri totesi melko hiljaisena ja rauhallisena, lähtien kuitenkin ratsastamaan tuon toisen neidon vierellä, jos vaikka hän halusi jatkaa hevosen selässä.
"Kerrohan lisää tuosta summonista..se vaikuttaa kiinnostavalta"
Feroce kysäisi samalla.

" Ääh.. Älä siitä välitä. Se on kaikille noin. Ja kiitos, kun haluat tarjota minulle kyydin", Naminé sanoi ja nousi hevosen selkään Ferocen taakse.
" Shadowié on joskus ärsyttävä ja niin tosikko, mutta se on kumminkin hyvä summon.. Häntä en vaihtaisi mihinkään. Olisitpa ollut alku aikoina näkemääsä, kun me riideltiin pikku asioistakin, olisit ratkennut nauruun. Tapeltiin melkein joka päivä ja aina kauhean ruhjeilla oltiinkin", Naminé selitti ja alkoi nauraa hieman huvittuneena muistellessaan niitä menneitä aikoja.
" Emme todellakaan tulleet toimeen, kun uhraukseni oli pieni..", nainen jatkoi, mutta hiljeni melkein samantien, kun muisti sen tapauksen, jota hän ei haluaisi muistaa.
" Olen varma, että kun vain Shadowié tutustuu sinuun, niin se voisi matkata meidän keskuudessamme", Naminé sanoi hymyillen.
" Sen kun näkisi", hän kuuli Shadowién tokaisevaa ilkeästi. Naminé pudisti pienesti päätään. Kyllä me nähdään se päivä hän ajatteli ja virnisti pienesti.

// Anteeksi kun tuli sekä lyhyt että kesti ihan kaameen kauan.. T^T\\

Kun Freija tunsi toisen olion leveällä selällään. Freija hyppäsi vähän eteenpäin, mutta pysähtyi Ferocen kiskaistessa voimakkaasti ohjista.
"Rauhassa.."
Hän puhui hevoselleen ystävälliseen sävyyn ja rapsutti hieman. Freija alkoi rentoutua ja katsahti taakseen. Sen selässä istui nyt kaksi vampyyrinaista. No se ei vanhaa tammaa haitannut juuri ollenkaan. Kyllä se juosta jaksoi. Erikoinen Summon kiehtoi edelleen Ferocen mieltä.
"Sinulla on hieno matkakumppani.."
Feroce sanoi hiljaa. Nainen ei paljoa turhia puhellut, ei hän nytkään tehnyt niin. Muutama yksinkertainen lausahdus riitti kyllä kommunikaatioon, ainakin hänen mielestään. Naminé tuntui puhuvan melko paljon. Samahan se tuo, ei se ollut mitenkään ongelma neidolle. Hyvä että toinen sentään heistä puhui. Olihan se tosin mielenkiintoista kuulla toisen vampyyrin juttuja..varsinkin jotain menneisyystarinoita, mitä tosin ei Naminé tuntunut olevan innokas kertomaan, tuo nimittäin hiljeni aika nopeasti aloitettuaan sanansa. Feroce katsahti ylös taivaalle, tuon toisen vampyyrin summoniin.
"Toivon todella, että se oppii sietämään minua..Hups.."
Freija nykäisi päätään alas, kiskoen melkein Ferocen satulasta, mutta antamalla tammalle pohkeita, pää nousi ja matka jatkui. Feroce painoi pohkeensa hevosen kylkiin ja Freija nosti lennokkaan, rauhallisen laukan. Se lähti jymistelemään pitkin metsäpolkua, ketterästi kuin peura suuresta koosta huolimatta.
"Oliko sinulla jokin tietty paikka mihin halusit mennä?"
Feroce halusi vielä varmistaa.

" Ei minulla ole mitään tiettyä määrän päätä, mutta olisi kiva ennen aamua löytää jonkin paikan missä olla päivän ajan", Naminé vastasi kysymykseen ja katsoi taivaalle varmistaakseen ettei aamu alkaisi sarastaa vielä.
" Onko sinulla?", hän kysyi Ferocelta ja katsoi naista, vaikka näki vain tämän takaalta päin. Oikeastaan vain takaraivon.
" Ihana yö tänään", nainen tokaisi huvikseen ja katsoi taakseen eikä tiennyt miksi. Hän ei kumminkaan kauhean kauas nähnyt kun oli toinen silmä käytössä vain.
" Olen koko ikäni ollut veljeni kanssa hieman rasittavia, kun ollaan aina jotain tyhmää tekemässä", Naminé selitti, kun oli seliteltävää ja toivoi, ettei toinen vain kyllästyisi ja heittäisi häntä pois kyydistä ja lähtisi omia menojaan.
" Haluaisitko kertoa itsestäsi jotain?", nainen kysyi, kun huomasi itsensä olevan vain äänessä.
" Ja sano jos alan puhua aivan liikaa tai sen tapaista..", hän lisäsi nopeasti. Metsä oli aivan hiljaa. Jos lukuun ei otettu kavioiden kopsetta, pöllöjen huhuilua välillä ja Naminé höpinää.
" Ihan kuin sitä kiinnostaisi sinun jutut", nainen kuuli Shadowién äänen päässään.
" Voi kiitos kommentistasi Shadowié", vampyyri sanoi ja katsoi taivaalle ja irvisti kunnolla, koska tiesi Shadowién katsovan häntä ja kuuntelevan heidän juttujaan.

Feroce kuunteli hiljaisena toisen vampyyrin kertomuksia. Hän ei halunnut keskeyttää tämän juttuja, joten vaikka hiljaisuus kuinka epäkohteliaalta vaikuttikin, Feroce yritti parhaansa mukaan vain olla häiritsemättä toista vampyyriä. Kyllä hän kysymyksiin vastaisi, mutta ei kai muuten aukoisi päätään. Freijan tasainen laukka-askellus jatkui pitkin, matkaavoittavin askelin ja välillä tamma venytti kaulaansa ja pärskähti. Se ei ollut lähelläkään väsymistä. Feroce katsahti taakseen, toisen kysyessä matkan päämäärästä ja myöhemmin perheestä.
"Ei kumpaakaan..Perheeni ja kihlattuni kuoli aika päiviä sitten. Sen jälkeen olen vaeltanut yksin. Sinulla on siis veli..kiehtovaa..Missä hän on nyt?"
Feroce kysyi lopulta, oltuaan sen verran kauan hiljaa. Olisihan sitä mukava tietää jotain matkaseurastaan. Hetken aikaa Feroce oli vielä hiljaa, kunnes jatkoi.
"Yöt ovat aina kauniita..En muista, miltä päivänvalo enää tuntui.."
Nainen sanoi hiljaa ja kumartui hevosen kaulan ylle, kun se loikkasi yhden suuren tukin ylitse.
"En pahastu puhumisestasi, mutta pahoittelen, että itse olen niin harvasanainen. Olen kai ollut niin kauan yksin..En osaa keskustella.."
Feroce mutisi ja käänsi Freijan juoksemaan vähän leveämmällä polulla. He tulisivat lähimpään kylään tätä menoa. Oli loistava yö..loistava yö juoda verta..Feroce hymyili itsekseen, ajatellessaan lämmintä, makeaa verta..Se oli hänelle suunnaton nautinto ja ilo.
"Pitele kiinni..En ajatellut antaa Freijan juosta hiljempää."
Feroce varoitteli matkaseuraansa ja ohjasi tamman suuren esteen luokse. Se oli liian suuri, että normaali hevonen tuollaista tukkia hyppäisi.

” Ai.. Otan osaa..”, Naminé sanoi hiljaa ja yritti ymmärtää minkälaiselta se tuntui. Hän itse ei ole menettänyt vanhempiaan tai kihlattuaan, kun hänellä ei ole ollut kihlattua, mutta on joutunut tappamaan jonkun erittäin läheisen henkilön.
” Eh.. En oikein tiedä, kun.. Tota noin.. Eksyimme eräs päivä, ei siitä ole kauaa, niin en tiedä missä se viilettää, mutta olen varma, että löydän hänet pian ja voit tavata hänet”, Naminé puhua lörpötti taas.
” Minä joskus olen kävellyt päivän valossakin, mutta ei siinä mitään ihailtavaa ollut, joutui peittämään kokonaan, ettei auringon paiste osuisi mihinkään ruumiin osaan. Tuli aika kuuma silloin.. Ei se mitään, jos et puhu paljoa. Ei se minua haittaa ollenkaan. Kaikkihan osaa keskustella. Täytyy käyttää hieman mielikuvitusta ja sitten vain avaa suunsa ja lörpöttää sitä sun tätä.. Ainakin minä yleensä teen niin..”, nainen jatkoi iloisin mielin. Kuullessaan Ferocen kehottaessa hänen pitää kiinni, nainen piti Ferocesta kiinni ja kurkotti katsomaan eteenpäin. ’Iso tukki..? Aikooko hän..?’ Naminé ajatteli ja hän innostui entistä enemmän.
” Antaa mennä Freija! Kyllä sinä pystyt siihen!”, nainen kannusti hevosta erittäin innokkaana. Shadowié seurasi heidän menoaan taivaalta korkeuksista ja pudisti päätään hieman samalla huokaisten, kun kuunteli Naminén juttuja. Shadowié itse kyllä jaksoi kuunnella vaikka monta tuntia naisen juttuja, mutta nuo muut olennot eivät ehkä jaksaisi. Maisemat vilisivät nopeasti, mutta ei niin nopeasti heidän ympärillään ja samalla este lähestyi lähestymistään.

// Anteeksi tosi paljon, että kesti, mutta ensiksi en ehtinyt millään ja sitten unohdin. Anteeksi\\

Feroce hymyili vähän. Oli mukava kuulla jonkun juttuja, ettei aina tarvinnut puhua itsekseen tai olla vain hiljaa. No jaa, eihän Feroce mitään järkeviä selittänyt, jotain menneestään vain.
"Minä tapaisin mielelläni veljesi.."
Feroce hymähti ja pidensi hieman Freijan ohjia, antaakseen tälle enemmän hyppytilaa, kun tukki vain lähestyi. Freija pärskähti ja heilautti päätään. Se otti eräänlaisen loikan eteenpäin, pidentäen laukka-askeliaan. Feroce vain nauroi kuullessaan Naminén kannustavan tammaansa.
"Voit olla huoleti. Freija on hypännyt paljon suurempiakin esteitä. Se on varmajalkainen tamma, joka tietää mitä tekee".
Feroce taputti Freijaa kaulalle ja nojautui hieman eteenpäin, kun suuri sotatamma ponkaisi ilmaan. Suuresta koostaan ja ruumiinpainosta huolimatta, tamma liisi kepeästi tukin ylitse, laskeutui tömähtäen maahan ja laukka jatkui samantien. Freija oli onnellinen. Yleensä tamma oli hyvin vakaa ja tyyni, mutta joskus oli pakko vähän riehua. Freija teki pienen ilopukin, potkaisten samalla jaloillaan taakseppäin. Feroce kokosi ohjia samantien.
"Vou..Rauhassa. Pahoittelen, se on parisataa vuotias vasta..Nuori neito"
Feroce katsahti taakseen, oliko Naminé äskeisen ilopukin jälkeen vielä kyydissä. Hieman Feroce hidasti ratsunsa menoa, sillä hän aisti, että he olisivat aivan pian kylässä.

// Nää, I don't mind ^^ Eihän meillä mitään kiirettä ole //

Kun tamma hyppäsi tukin yli Naminé piti kiinni ja nauroi samalla innosta. Hän taisi olla hieman yli energinen. Freijan ilopukki tuli yllätyksenä ja naisen ote herppaantui ja teki pienen lennon hevosen selästä. Shadowié oli salamana mennyt heidän luokse ja Naminé sai pehmeän laskun summonin selkään.
" Kiitos Shadowié. Se oli hauskaa..", nainen sanoi hymyillen ja hyppäsi summoninsa selästä pois.
" Ei hätää.. Olen kunnossa. Minun olisi pitänyt pitää paremmin kiinni tai jotain sinne päin..", Naminé selitti ja Shadowié oli aikomassa lentää takaisin taivaalle, mutta Naminé halusi sen kulkevan heidän keskuudessaan jonkin aikaa. Summon pudisti pienesti päätään.
” Ole kiltti..”, Naminé pyyteli ja yritti saada koiran pentu katsetta. Shadowié vihasi sitä ilmettä.
” Tämän kerran”, nainen kuuli summonin käheän äänen päässään. Vampyyri nainen iloitsi ja katsoi Ferocea.
” Ei kai haittaa jos ratsastan Shadowién selässä vierelläsi?”, hän kysyi ja huomasi aamun alkavan pikku hiljaa sarastaa.
” Luulen, että meidän pitäisi pitää hieman kiirrettä”, hän tokaisi ja katsoi taivaalle. Tähtien loisto alkoi himmetä ja taivas alkoi kirkastua.

// Ei ole n.n\\

Onneksi Shadowié oli ollut valppaana ja sai kopin omistajastaan. Feroce pysäytti Freijan heti pudotuksen tapahduttua. Hän katseli huolestuneena Naiméa, mutta hymyili, kun tyttö oli kunnossa.
"Sinulla on loistava summon"
Feroce sanoi hiljaa ja hieman torui Freijan käytöstä, vaikka ymmärsi, että eläin oli ollut vain iloinen. Hän katseli samalla huvittuneena Naminén ja tämän summonin nahistelua.
"Tottakai.."
Feroce totesi rauhallisena, kun Naminé halusi ratsastaa omalla ystävällään. Miksi ihmeessä Feroce siitä olisi pahastunut? Freija jatkoi pitkin askelin taas matkaansa, katsellen rauhallisena ympärilleen. Feroce havahtui äkkiä. Ei niinkään Naminén sanoihin, vaan aamunkoittoon. Todellakin, yö oli ohi! Aamu ja aurinko tulisivat taas. Myös Freija tiesi sen, sillä tama hirnahti ja nousi ihan pikkuisen takajaloilleen hermostuneena.
"Ei..Ei! Vielä ei voi olla aamu! Me kuolemme, jos aurinko osuu meihin."
Feroce oli yliherkkä päivänvalolle, samoin Freija. He eivät kestäneet päivällä edes varjoissa, parempi oli olla kokonaan poissa paikalta. Jokin puunkolo, luola, ihan mikä vaan oli löydettävä. Feroce käänsi Freijan ympäri ja pamautti kantapäänsä sen kylkiin. Sama se, mitä kylässä tapahtuisi, sieltä hän viimeisenä saisi suojapaikan. Feroce ei luottanut ihmiskyliin, sillä niistä ei koskaan päässyt pakoon päivällä. Feroce luotti ainoastaan metsään ja Freija lähti rynnistämään ilman sen kummempia käskyjä metsän pimeimpiin osiin, turvaan päivänvalolta.

Naminé istui Shadowién selässä ja he seurasivat Ferocea ja Freijaa. Nainen yritti etsiä katseellaan jotain hyvää piilopaikkaa valolta.
” Jonkin matkan päässä on luola, jonne mahtuisitte..” Shadowié sanoi hiljaa ja kiiti kuin tuuli metsän pientä polkua pitkin. Naminé nyökkäsi ja puri samalla hampaita yhteen. ’ Miksi näin piti käydä?’ hän mietti. Summon hidasti vauhtiaan hieman, ettei he eksyisi Ferocesta ja Freijasta.
” Feroce! Shadowié tietää jonkin luolan jonne voisimme mennä päivän ajaksi”, nainen sanoi ja summon lähti sitä kohti. Heidän piti pitää kiirrettä, ettei tappava päivänvalo saisi heitä kiinni. He saapuivat luolan luokse ja se näytti olevan aika iso. Sinne näytti mahtuvan hyvin. Luola jatkui sen verran pitkällekin, että he olisivat siellä turvassa. Naminé huokaisi helpotuksesta, kun hän oli päässyt luolaan. Naminé ei ollut niin herkkä auringolle, mutta ei se olisi vaaratonta kumminkaan.
” Oletko kunnossa?”, hän kysyi Ferocelta hieman huolissaan ja katsoi häntä. Shadowié meni suu aukolle ja teki pienen loitsun siihen. Luolan suu aukolle ilmestyi tumma varjo, joka esti auringon valon pääsyn sinne. Varjo muistutti hiukan tummia verhoja, mutta ei kumminkaan ollut sellainen.