Nimi: Koios Kubelik
Ikä: 22 v.
Laji/rotu: Ihminen
Sukupuoli: Mies
Työtausta ja ammatti: Parantaja/lääkäri, mutta tarpeeksi suurta maksua vastaan suostuu tekemään muitakin hommia.
Taidot: Koios on erikoistunut hoitamaan sairaita lääkkeillä ja rohdoilla, mutta magian avulla parantaminen onnistuu myös.
Perhe ja läheiset: Vanhemmat, molemmat vielä kohtalaisen hyvässä kunnossa, elävät terveinä ties missä. Koska Koios on vanhempiensa ainoa lapsi, hänellä ei ole näiden lisäksi muita sukulaisia kuin setä jota hän ei tosin ole nähnyt aikoihin, joten tämäkin saattaa ihan hyvin olla kuollut.
Tavarat: Oikeastaan Koiosilla ei ole kovinkaan paljoa tavaraa mukanaan, jos hän on nyt sattunut turvallisesta kodistaan lähtemään. Rahaa varmasti, vaatteet ja lääkkeitä, mutta kaiken muun hän olettaa voivansa ostaa, jos tarvetta tulee.
Luonne: Koios on kohtalaisen rauhallinen, ei hänenkään pinnansa tosin loputon ole, mutta harvinaisen pitkä. Hän on myös hyvä kätkemään ärtyisyytensä piikittelyn tai vinon hymyn taa, millä hän yleensä saa tahalliset ärsyttäjät huonolle tuulelle. Mies harkitsee yleensä ennen kuin toimii. Passiivisena (ja laiskana) henkilönä hän yleensä jättää toiminnan muille, vaatteethan siinä turhaan likaantuisivat.
Koiosia on helppo vihata heti ensitapaamisesta asti. Hänen suhtautumisensa muihin on ylimielinen, huumorinsa ilkeää ja pilkkaavaa eikä hänen asenteensakaan ole kaikkein paras mahdollinen. Oikeasti hän kuitenkin on mukavampi kuin antaa ymmärtää, Koiosilla on vain suuret ennakkoluulot vieraita kohtaan, eikä hän pelkää tuoda niitä esille.
Eniten mies pilkkaa sotilaita ja muita fyysisiä puurtajia, koska halveksii ruumillista työtä, koska ei ole sellaista koskaan tehnyt, eikä Koiosilla suoraan sanottuna olisi resurssejakaan siihen, hänen näkönsä ei ole parhaimmasta päästä eikä hänellä muutenkaan ole tarpeeksi hyvä kunto mihinkään sotilashommiin.
Koios on helppo kuvitella jonnekin shoppailemaan ja oikeastaan sellainen hän onkin. Mies näkee suuren vaivan näyttääkseen hyvältä, joten häneen törmääminen vaatekojulla ei ole mikään ihme. Muutenkin hän on perso rahalle, eikä nirsoile hommia, joista on mahdollisuus sitä saada. Koios ei ole säästäjä tyyppiä vaan suurtuhlari, sellainen joka saa kuukauden aikana vaivalla tienatut rahat tuhlattua puolessa päivässä, jos oikein innostuu.
Yleensä hänen ostoksensa ovat vaatteita, harvemmin hän sortuu ostamaan mitään täysin turhaa, tosin joskus nähdessään siihen ja siihen sisustukseen täydellisesti sopivan huonekalun, hän saattaa ostaa sen miettimättä, tarvitseeko tosiaan toista sohvaa. Paras tapa saada Koios hyvälle tuulelle, on ostella hänelle mitä mies nyt sattuu haluamaan.
Ulkonäkö:Koios pitää huolen siitä, että hänen varakkuutensa näkee ulospäinkin, joten vaatteet ovat tietenkin vain kalleinta ja hienointa materiaalia. Muutamat niistä hän on teetättänyt ompelijalla, mutta yleensä mies vain tyytyy ostamaan vaatteensa mistä sattuu, tärkeintä on että ne näyttävät kalliilta.. ja tietenkin niiden värit ja muodikkuuskin ovat tärkeitä (Koiosilla on tosin oma käsityksensä muodikkuudesta).
Koios on normaalin pituinen mieheksi, suunnilleen 175, ehkä pari senttiä yli. Hän on kohtalaisen hoikka eikä mitenkään erityisen lihaksikas, sillä lääkäri ei lihaksia tarvitse. Hänellä on pitkä, ketjumainen korvakoru (jonka päässä on.. pallo) vasemmassa korvassa, joka antaa pitkäripsisten ja raskaluomisten silmien kanssa miehestä neitimäisen vaikutelman.
Hiukset ovat kerroksittain leikatut ja vaaleat, silmät kohtalaisen tummat.
Kuvatus~
Menneisyys: Koios syntyi kohtalaisen rikkaaseen perheeseen ja eli lapsuutensa melko onnellisena. Jos nyt ei oteta huomioon sitä, että Vicious Roux, ah-niin-mukava naapurinpoika kiusasi häntä minkä kerkesi. Koska kukaan ei ollut koskaan kehdannut edes sanoa pilallehemmotellulle Koiosille vastaan, tämä oli hänelle kova pala ja jätti poikaan jälkensä. Vaikka kiusaamisesta onkin aikaa, se loppui Koiosin lähtiessä kotoaan opiskelemaan, mies olisi yhä valmis moppaamaan lattiaa kiusaajallaan (tosin todennäköisempää olisi, että moppina toimisi enemmin hän, kuin herra Roux).