Nimi: Derüs Acquilina, kutsumanimi Dera
Ikä: 17 vuotiaan näköinen, mutta koska elää noin 400-vuotiaaksi, on oikeasti 95 vuotta.
Laji/rotu: haltia
Sukupuoli: Nainen
Työtausta ja ammatti: Isänsä tavoin rautaseppä, mutta siinä missä isänsä takoi käytännöllistä, tekee Dera kauniita aseita varsinkin naisille. Nyt hän aikoo perustaa oman yrityksen jonnekin päin Aryliaa, ja takoa vahvimman miekan mitä kukaan aikaisemmin.
Taidot: Elementtinään tuli, osaa Dera käsitellä sitä taitavasti, mutta vain vähän kerrallaan. Liekki ei polta häntä, ellei hän niin halua. Osaa ratsastaa loistavasti ja huomasi jo lapsena ymmärtävänsä erilaisia kieliä, niitä koskaan aikaisemmin kuulematta tai opettelematta. Kun hän kuulee jonkun kielen, jota ei ole koskaan aikasemmin kuullut, hän ymmärtää sen silti, siispä nainen omaa jonkun tälläisen "sisäisen sanakirjan."
Perhe ja läheiset: Isä kasvatti Derüksen poikanaan, kun äitinsä kuoli synnytykseen, eikä ollut mahdollista saada enää poikaa. Dera kasvoi suuressa haltiayhteisössä, jossa tottui saamaan haluamansa läpi, joskin olisi halunnut että isä olisi pitänyt häntä tyttärenään.
Hahmosi tavarat: Kolme erilaista asua:silkkinen vaalea hopeasininen pitkä mekko, samettinen viininpunainen mekko ja helmen valkea silkkitoppi ja kultaiset pussihousut. Selässään silkkinen (erityistä haltiasilkkiä, ei repeile) musta reppu jossa vähän tavaraa, vaatteet ja paljon rahaa. (joista osa on väärennettyjä, itsetehtyjä) Hevosellaan hopeakirjaillut suitset, naistensatula ja satulalaukut joissa sepän tarvikkeet. Hopeainen miekka hopeahuotrassa, kultainen kaulakoru ja kultaiset korvarenkaat.
Lemmikit: Puoliverinen hevonen Izabella, voikko, säkäkorkeudeltaan 175 cm. On nyt 5-vuotias, ja Dera sai hänet 90-vuotis lahjaksi. Heillä on erityinen suhde, ja luottavat toisiinsa.
Luonne: "tänne kaikki heti" voisi olla Deran motto. Jos hän ei saa jotain, hän huijaa systeemiä, ja pian saa haluamansa. Vaikka Derüs onkin tuollainen, on hän ihan kiva kuitenkin, ja pitää muista, vähän liikaakin. Hän puhuu mielellään hevosista. Hän ajattelee kaikista hyvää, eikä halua että kenellekään käy mitään. On hyvin määrätietoinen poikatyttö, ja tietää mitä tekee.
Ulkonäkö: Maantienruskeat lyhyet hiukset, jotka ovat miekalla vedetty niin, etteivät ole mitenkään tasaiset. 160cm pitkä, pyöreät kasvot, Kaunis vartaloinen, pitkäsäärinen tyttö. Ruskeat silmät ovat ylisuloiset. Mieluiten hän pitää päällään tuota hopeasinistä mekkoa, jossa on korkea kaulus ja harsohihat. Matkaviittaa hän pitää päällään öisin, se on tummaa sinistä samettia, yltää nilkkoihin, siinä on harsohuppu ja sisällä taskut.
Menneisyys: Syntyi keskikesällä haltiakaupunki Arzéssa. Eli normaalin elämän, sepän pajassa tosin, takoen hopeaa ja rautaa. 60-vuotiaana (eli n. 11 vuotiaana ihmisissä) Halusi takoa itselleen hopeaisen miekan, joka on käytössä vieläkin. "Tylsä" menneisyys, ei mitään ihmeempää.
Huonopuoli/-puolet: Luottaa kehen tahansa, joten on helppo suupala monelle. On nuoren näköinen, joten melkoisen moneen paikkaan ei pääse vielä moneen vuoteen, ei esimerkiksi töihin (Ja kuinka moni uskoo kun tyttö polkee jalkaa siinä "Minähän olen jo 95!"). Hän ei ole voimakas, eikä osaa tappaa tarvittaessa. Nainen on mieluummin syömättä, kuin tappaisi jonkun pienen eläimen. Kiltteys ei ole aina hyvästä